Kaupungin työlisyyshankkeet eivät tuottaneet tulosta

Kaupungin tekemät panostukset työllisyyden edistämiseen kahden hankkeen kautta eivät tuottaneet odotettuja tuloksia. Pitkäaikastyöttönät pysyvät työttöminä ikänsä takia yli 50 vuotiaan on vaikea työllistyä avoimille työmarkkinoille. Työllistämishankkeet ovat verorahojen tuhlausta siinä työllistyy työpajaohjaajat. Kuntouttavat työtoiminta työllistää tämäkin on rahojen siirtelyä luukusta toiselle. Vaikeasti työllistyvät työttömät pitäisi siirtää kokonaan sosiaalihuollon alaiseksi siellä on kaikki monipuoliset palvelut tarjolla. esim kuntouttava työtoiminta. välitystilit ja muut tykötarpeet. kunnat säästyisivät työmarkkinatuen maksuosuudesta Kelalle. kyllä riepotellaan pitkäaikaistyöttömiä mistä se maksaja
onko Kela vai kunta. Työllistäminen on ollut vuosikymmenet täysin tehotonta erilaisine hankkeineen puuhastellut eivät johda mihinkää
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minä olin turhaa työelämävalmennus ja kuntouttava työtoiminta vuosina 2004-2016 välisenä aikana yli 10 vuotta työsopimusta en saannut nyt olen kansaneläkkeellä eläkkeensaajan asumistuella. työeläkettä kertyi alle 100 euroa. työttömien työllistämishankkeet ovat kusetusta ilmaista työtä pakkokeinoin karenssin uhalla työrajoitteinen en ollut vaan ikä työllistämiseen esteenä

Äänestä

Varpukin on irtisanoutunut työllisyyspalvelusta toinen viisas on palkattu tilalle ollut aikaisemmin työllistämishommissa. raskas taakka työllistää vaikeasti työllistyviä työttömiä vaihtuvuus on jatkuva työllisyyspalvelussa tulostavoitteet ei onnistu. julkisia rahoja tuhlataa

Äänestä

Mutta meillehän on tärkeintä luonto. Metsään kun menee kävelemään, niin unohtuu maksamattomat laskutkin. Siitä voi saada jopa kodin, kun unohtaa tarpeeksi pitkäksi aikaa. Vanhan kaarisillan katsominen vastaa vähintäin vuokraa ja sähkölaskua. Ehkä jopa työllistämiskurssilla voitaisiin opetella tekemään huovutettuja kaarisiltoja.

Äänestä

Työllistäminen ei onnistu, koska siihen ei paneuduta. Virkajohtaja selittelee, että yhteistyö ei toimi Siun soten eikä TE-toimiston kanssa. Täytyy kysyä, miksi ei toimi. Moni kunta on yhtä lailla Siun soten piirissä ja kyllä toimii. Lieksan piti vähentää Kela-sakkoja 870 000 euroon. Todellinen summa, mikä nuin vain nupikseen maksetaan tyhjästä onkin 1 390 000 euroa. Summa koostuu pitkäaikaistyöttömien saaman työttömyyspäivärahan puolikkaasta, minkä kunta joutuu maksamaan. Korona ei tätä selitä. Selitys on siinä, että ei osata eikä tahdota hoitaa tätä asiaa. Se on inhimillisesti ja taloudellisesti tuhoisaa. Kun tuohon työttömyyteen satsattaisiin vaikka sillä tarmolla, mitä lapioidaan rahaa tervatehtaaseen Kevätniemeen, niin olisi toinen ääni kellossa.

Äänestä

Tarvitaan lisää työttömiä nöyryyttäviä kursseja joita kaiken maailman humpuukifirmat myyvät Te-toimistolle. Sukelletaan tuolilta alas lattialle etsimään työpaikkoja.

Äänestä
  • Pyytäkää Te toimiston porukaa laittamaan takit päälle ja sanokaa että lähdetään yhdessä etsimään työpaikkoja jos isommalla porukalla löytyisi paremmin.

    Äänestä

Työttömien pyörittely on suojatyöpaikkoja varten. Siellä on päättäjien sukulaisia ja tuttuja verorahoilla palkkaa nostamassa. Ei kannata tai edes tarvitse osata auttaa työllistämisestä. Puhutaan kivoja ja tehdään askareita ja harjoituksia. Työttömyys kuitenkin jatkuu ja jatkuu.

Äänestä
  • Työttömien pyörittely saadaa rahoitusta mites on rahoitetaako työttömille ulkonäön kohennukseen rahoitusta kun kuuluisa hyvä palkkainen yli-karille on maksettu melkein 5000 euron ulkonäön ehostustuotteista. jospa työttömän ulkonäkö kohentuisi maksetaa hiustenleikkuut meikit puhtaus vauhdittamon rahoituksesta jospa työpaikka poikisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömien pyörittely saadaa rahoitusta mites on rahoitetaako työttömille ulkonäön kohennukseen rahoitusta kun kuuluisa hyvä palkkainen yli-karille on maksettu melkein 5000 euron ulkonäön ehostustuotteista. jospa työttömän ulkonäkö kohentuisi maksetaa hiustenleikkuut meikit puhtaus vauhdittamon rahoituksesta jospa työpaikka poikisi

    Nuokin rahat meni hukkaan sen akan naamävärkissä, ei se siitään ole somentunut. Liekkö sillä käyttänyt valtion varoja kun huomasi itsekkin ettei siihen naamaan kannata omia rahoja tärvellä.

    Äänestä

Eihän kaupungin hankkeet tuota muuta kuin projektitöitä joillekin palkollisille. On tehty tulosta, rahaa on. Ainoa joks täällä välittää työttömistä, on Tukipiste ry. Ja näettehän, että se joutuu kerjäämään rahaa, kun nämä kusettajat kaupungin johhdossa leikkaavat avustuksia. Se on ennen kuulumatonta typeryyttä. Osuuspankin parkkipaikalle suurta tapahtumalavaa ehdottava Kaupunkikeskustayhdistys Taposineen ja Lehikoisineen ei joudu palauttamaan euroakaan saamastaan 17 000 euron avustuksesta, vaikka ei ole panneet tikkua ristiin, koska on korona.

Äänestä
  • Kyllä on hyvä olla kansaneläkkeellä eipä työttömien hommat paranne kaikkea vitun töitä tarjolla josta ei eläke kerry

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaupungin tekemät panostukset työllisyyden edistämiseen kahden hankkeen kautta eivät tuottaneet odotettuja tuloksia. Pitkäaikastyöttönät pysyvät työttöminä ikänsä takia yli 50 vuotiaan on vaikea työllistyä avoimille työmarkkinoille. Työllistämishankkeet ovat verorahojen tuhlausta siinä työllistyy työpajaohjaajat. Kuntouttavat työtoiminta työllistää tämäkin on rahojen siirtelyä luukusta toiselle. Vaikeasti työllistyvät työttömät pitäisi siirtää kokonaan sosiaalihuollon alaiseksi siellä on kaikki monipuoliset palvelut tarjolla. esim kuntouttava työtoiminta. välitystilit ja muut tykötarpeet. kunnat säästyisivät työmarkkinatuen maksuosuudesta Kelalle. kyllä riepotellaan pitkäaikaistyöttömiä mistä se maksaja
onko Kela vai kunta. Työllistäminen on ollut vuosikymmenet täysin tehotonta erilaisine hankkeineen puuhastellut eivät johda mihinkää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu