Kouvolan helluntaiseurakunnan koronahautajaisiin kokoontui yli 100 henkeä.
1 sairasti koronaa ja yli 100 on altistunut, jotka ovat näillä tiedoin ainakin suureksi osaksi maahanmuuttajia.
Helluntailaisten hautajaisista tuli ilmoitus viranomaisille, jotka puuttuivat asiaan.
Helluntailaiset yrittävät ulkopuolistaa itsensä seurakuntansa touhusta ja syyttävät katolilaisia ja adventisteja tilojensa luvattomasta käytöstä (vainaja oli kai katolinen)
Katolilaiset pistävät syyn helluntailaisten niskaan.
"suurin osa sukulaisista ei ollut katolilaisia, vaan ilmeisesti helluntailaisia tai jotain."
Katolilaiset eivät antaneet omaa kirkkoaan suuren väkimäärän muistotilaisuuteen ja siellä noudatetaan tiukkoja turvavälejä ja merkattuja paikkoja.
Helluntaiseurakunnalle suuri väkimäärä kuitenkin sopi ja nyt syytellään ulkopuolisia.
Eihän tämä ollut edes ensimmäinen kerta helluntailaisilla.
Viime keväänä oli se valtava helluntaiseurakunnan koronalinko koolla Jyväskylässä.
ttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000007870454.html
Helluntaiseurakunnan koronahautajaiset
87
103
Vastaukset
- Anonyymi
Rakennuksen ja tilojen omistajalla/haltijalla eli helluntaiseurakunnalla on vastuu valvoa kokoontumisrajoituksien noudattamista tiloissa. Ei vastuu poistu lähtemällä jäälle kävelemään!
- Anonyymi
Paikalla oli valvoja, joka soitti pastorin apuun. Tämä soitti heti poliisille ja Avin terveysviranomaisille. Nämäkään eivät viitsineet surutilaisuutta keskeyttää. Tilathan oli vuokrattu oletuksella, että sinne tulee 10 henkeä. Eikä sitä ollut syytä epäillä, koska sama perhe oli vuokrannut tiloja aiemmin pientä perhetilaisuutta varten ilman mitään ongelmia.
- Anonyymi
Nyt ei ole kyse vielä mistään rikosvastuusta, vaan tilojen omistajan valvontavastuusta tilojensa käytöstä. Valvontavastuu määräysten noudattamisesta on tilojen omistajalla ei helluntaiseurakunnalla.
- Anonyymi
pitää olla "eli helluntaiseurakunnalla"
- Anonyymi
Haloo!! Valvontaa suoritettiin ja poliisille soitettiin, kun ei omin voimin pystytty poistamaan väkeä. Olisitko itse lähtenyt painimaan 100 hautajaisvieraan kanssa.
Juu, kaikki vastuu väärinkäytöksistä on helluntaiseurakunnalla.
Se riippuu sitten tilanteesta, onko kyseessä myös rikos.- Anonyymi
Eihän kukaan mene kyttäämään, että onko nyt 10 vai 6 henkilöä. Lähdetään siitä, että sääntöjä noudatetaan.
- Anonyymi
Ravintolan omistajakin valvoo, kuinka monta asiakasta ravintolatiloihin päästetään.
- Anonyymi
Kuten valvoi myös seurakunnan edustaja. Ja soitti poliisille, kun ei voinut ryhtyä voimakeinoin väkeä poistamaan. Haluaisin nähdä miten kritisoijat olisivat tämän itse tyylikkäämmin hoitaneet, kun poliisikaan ei viitsinyt puuttua hautajaisiin.
- Anonyymi
Vastuu ei poistu seliityksillä. Tilojen omistajilla on vastuu huolehtia terveysturvallisuudesta.
- Anonyymi
Että tällaista pekuilua tällä erää
- Anonyymi
Esim.ravintolan paloturvallisuudesta ja terveysturvallisuutta koskevista määräyksistä on vastuu ravintolan/tilojen omistajalla.
Ei vastuuta voi paeta poistumalla paikalta. - Anonyymi
Peku se jaksaa olla yhtä säälittävä. Kyseessä ei ollut seurakunnan tai helluntailaisten tilaisuus. Katolinen perhe oli vuokrannut seurakunnalta tilat 10 hengen yksityistilaisuutta varten, mutta sinne tuli yllättäen yli sata henkeä. Sama perhe oli aiemmin vuokrannut tiloja perhejuhlaa varten ilman mitään ongelmaa. Kun asia tuli seurakunnan pastorin tietoon, tämä soitti itse poliisille ja Aviin. He olivat sitä mieltä, että tilaisuutta ei kannattanut enää keskeyttää.
- Anonyymi
Vastuu ei poistu ulkoistamalla ja muiden syyttelemisellä.. Tilojen omistajilla on aina vastuu huolehtia terveysturvallisuudesta.
Syy oli Lutherissa ja Hitlerissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastuu ei poistu ulkoistamalla ja muiden syyttelemisellä.. Tilojen omistajilla on aina vastuu huolehtia terveysturvallisuudesta.
Syy oli Lutherissa ja Hitlerissä.Tuolla logiikallasi syy ei siis myöskään ole ollut Lutherissa eikä Hitlerissä, vaan Saksan valtiojohdossa, joka salli Hitlerin toimia Saksassa (vrt. "Syy helluntaiseurakunnassa, joka lainasi tilojaan epäluotettavaksi osoittautuneelle perheelle".)
Syy ei siis itse tekijöiden, vaan heidän, joiden tiloissa he saivat toimia. Eikö? "Kun asia tuli seurakunnan pastorin tietoon, tämä soitti itse poliisille ja Aviin."
Pötyä
Helluntaiseurakunta yritti salata tilanteen.
Naapurit hälyttivät viranomaiset paikalle.
"Betania-talon naapuri oli ilmoittanut havaitsemastaan valtavasta väkimäärästä viranomaiselle."- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla logiikallasi syy ei siis myöskään ole ollut Lutherissa eikä Hitlerissä, vaan Saksan valtiojohdossa, joka salli Hitlerin toimia Saksassa (vrt. "Syy helluntaiseurakunnassa, joka lainasi tilojaan epäluotettavaksi osoittautuneelle perheelle".)
Syy ei siis itse tekijöiden, vaan heidän, joiden tiloissa he saivat toimia. Eikö?Ottakaa vihdoin vastuu asioista.
Tilojen omistajan on järjestettävä tilojen istumapaikkojen ja pöytien lukumäärä ja etäisyyden koronaohjeiden mukaisesti. Ei se ole asiakkaiden tehtävä. Sisälle ei saa laskea enempää ihmisiä kuin koronamäärykset ja ohjeet sallii. Ei vahingosta voi syyttää tulijoiden uskonnollista vakaumusta, joka on yksityisasia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottakaa vihdoin vastuu asioista.
Tilojen omistajan on järjestettävä tilojen istumapaikkojen ja pöytien lukumäärä ja etäisyyden koronaohjeiden mukaisesti. Ei se ole asiakkaiden tehtävä. Sisälle ei saa laskea enempää ihmisiä kuin koronamäärykset ja ohjeet sallii. Ei vahingosta voi syyttää tulijoiden uskonnollista vakaumusta, joka on yksityisasia.Tuo on tärkeä ohje, jota pitäisi noudattaa.
Ihmetellä täytyy kun tilojen omistaja ja valvoja sanoo, että heitä oli liikaa, koska olivat katolisia ja adventistejä.
Joukossa oli kyllä myös helluntailaisia, vaikka järjestäjä sen kiistää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottakaa vihdoin vastuu asioista.
Tilojen omistajan on järjestettävä tilojen istumapaikkojen ja pöytien lukumäärä ja etäisyyden koronaohjeiden mukaisesti. Ei se ole asiakkaiden tehtävä. Sisälle ei saa laskea enempää ihmisiä kuin koronamäärykset ja ohjeet sallii. Ei vahingosta voi syyttää tulijoiden uskonnollista vakaumusta, joka on yksityisasia.Paikallisessa Ev.lut.kirkossamme on ovet päivisin auki. Piipahdin sisällä tovin, yksin istumassa.
Kirkkosalissa oli tuolirivistöihin laitettu tuoleihin merkintä, missä ei saa istua. Näin messussa väliä muihin jää aina tuo vaadittu pari metriä.
Itse messussa en ole käynyt. Kaiketi HPE:kin jaetaan alttarilla kunkin käydessä siellä yksitellen.
Seurakunta siis itse valvoo, että nk. eristys toimii. - Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
"Kun asia tuli seurakunnan pastorin tietoon, tämä soitti itse poliisille ja Aviin."
Pötyä
Helluntaiseurakunta yritti salata tilanteen.
Naapurit hälyttivät viranomaiset paikalle.
"Betania-talon naapuri oli ilmoittanut havaitsemastaan valtavasta väkimäärästä viranomaiselle."Lopeta nyt jo Peku tuo valehtelusi. Se on yksinomaan säälittävää. Asianomaisia haastateltu medioissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottakaa vihdoin vastuu asioista.
Tilojen omistajan on järjestettävä tilojen istumapaikkojen ja pöytien lukumäärä ja etäisyyden koronaohjeiden mukaisesti. Ei se ole asiakkaiden tehtävä. Sisälle ei saa laskea enempää ihmisiä kuin koronamäärykset ja ohjeet sallii. Ei vahingosta voi syyttää tulijoiden uskonnollista vakaumusta, joka on yksityisasia.Lopeta öyhötys. Poliisille ja Avin terveysviranomaisille soittaminen on vastuun ottamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on tärkeä ohje, jota pitäisi noudattaa.
Ihmetellä täytyy kun tilojen omistaja ja valvoja sanoo, että heitä oli liikaa, koska olivat katolisia ja adventistejä.
Joukossa oli kyllä myös helluntailaisia, vaikka järjestäjä sen kiistää.Mistä sinä muka tiedät ketä siellä oli, kun vieraat tulivat kuulemma eri puolilta Suomea?:D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisessa Ev.lut.kirkossamme on ovet päivisin auki. Piipahdin sisällä tovin, yksin istumassa.
Kirkkosalissa oli tuolirivistöihin laitettu tuoleihin merkintä, missä ei saa istua. Näin messussa väliä muihin jää aina tuo vaadittu pari metriä.
Itse messussa en ole käynyt. Kaiketi HPE:kin jaetaan alttarilla kunkin käydessä siellä yksitellen.
Seurakunta siis itse valvoo, että nk. eristys toimii."Kouvolan Helluntaiseurakunta toimii Kymsotelta saatujen ohjeiden mukaan. Pienet ryhmät voivat kokoontua yhteen, jos paikalla on alle kuusi henkilöä kerrallaan. Parvekkeelle, saliin ja permannolle voidaan laittaa eriytetyt ryhmät, kertoo Kouvolan Helluntaiseurakunnan pastori Markku Toimela. Seurakunta on striimannut tapahtumiaan etänä jo vuoden verran. Sunnuntaisin striimataan jumalanpalvelus."
Lähde: YLE - Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
"Kun asia tuli seurakunnan pastorin tietoon, tämä soitti itse poliisille ja Aviin."
Pötyä
Helluntaiseurakunta yritti salata tilanteen.
Naapurit hälyttivät viranomaiset paikalle.
"Betania-talon naapuri oli ilmoittanut havaitsemastaan valtavasta väkimäärästä viranomaiselle."ja poliisi oli soittanut hellaripastorille!
- Anonyymi
Näin se menee kuolevilla helluntaiseurakunnilla!! Tiloja vuokrataan ihan kenelle vain ja ihan mitä tarkoitusta varten vai!!
Aikoinaan, kun tuokin sali on valmistunut, on se eroitettu rukoushuoneeksi Jeesuksen ohjeiden mukaan! Se oli tietyllä tavalla arvokasta ja pyhää.
Nyt kun köyhyys on jo kolkutellut kuolevan liikkeen ja sen seurakuntien ovilla, saa tilat vuokralle kaikensorttisiin peijaisiin!!
Tämä "coronaherätys" Couvolassa on aivan erinomainen lopputulokseltaan, saa pästööri muutakin korvausta kalastuksen lisäksi!!!
DoctorT- Anonyymi
Helluntaiseurakunnissa on 60-luvulta saakka järjestetty hengellisten tilaisuuksien lisäksi häitä, hautajaisia, syntymäpäiviä jne. Yleensä seurakunnan jäsenten omia juhlia. Mutta ei se sali siitä pilalle mene, jos siellä vietetään jonkun muun kristillisen yhteisön hautajaiset. Pääasia, ettei tansseja järjestetä. Amerikkalaisissa luterilaisissa kirkoissa järkätään niitäkin.

Suomessa helluntaiseurakuntien erityispiirteinä on kuitenkin muslimihelluntailaiset, joita todennäköisesti oli avauksessa kerrotussa tapauksessa mukana.
- Anonyymi
Erittäin tärkeää on huomata, että Kouvolan helluntaiseurakunta on helluntaikirkkoseurakunta. Se ei ole oikea helluntaiseurakunta.
Helluntaikirkolliset ovat alkaneet veljeilemään kirkollisten kanssa. Ovat unohtaneet, että 1600-luvulla Englannin katolinen kirkko tappoi kaikki uskovia kastavat seurakunnat eikä se ole vieläkään pyytänyt anteeksi.- Anonyymi
Eiköhän ne kastaneet jo entuudestaan kastettuja kristittyjä uudestaan omalla lahkokasteella (=anabaptismi) Anabaptismi on paholaisen juoni kirota kristillinen kaste ja johtaa ihminen harhaoppiseen uskolahkoon sidottavaksi lahkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ne kastaneet jo entuudestaan kastettuja kristittyjä uudestaan omalla lahkokasteella (=anabaptismi) Anabaptismi on paholaisen juoni kirota kristillinen kaste ja johtaa ihminen harhaoppiseen uskolahkoon sidottavaksi lahkoon.
Suomeen on Saksasta työntynyt lapsenpaskan palvontakultti, joka pakottaa nuoria lapsia jäsenikseen. Varokaa sitä. Se yrittää teeskennellä olevansa kristillinen lahko.

Onko siis sinusta väärä kaste riittävä syy tappaa ihmisiä? Jos on niin eikö silloin kaikki vauvakastajat pitäisi tappaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomeen on Saksasta työntynyt lapsenpaskan palvontakultti, joka pakottaa nuoria lapsia jäsenikseen. Varokaa sitä. Se yrittää teeskennellä olevansa kristillinen lahko.
Helluntaikirkkokin on ottanut tuon saman käytännön itselleen.
- Anonyymi
Kyllä te jäärät jaksatte olla säälittäviä. Luojan kiitos teistä pääsi eroon.:)
- Anonyymi
Ne on jakaantunnu keskenään kiisteleviin kuppikuntiin: Helluntaikirkko ry ja Helluntaikansa ry.
Kuihtuva uskonsuunta on kukaan ei juuri enää kaadu selälleen, kaatoprosentti on laskusuunnassa.Ja kolmantena on muut helluntaiseurakunnat, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin.
Korona kurittaa vielä kaikista eniten helluntailaisia, jotka rahastavat omiaan juuri joukkokoontumisilla.- Anonyymi
helluntaikansalla ei ol emitään osuutta missään riitelyssä, sen aika on aikoja sitten ollut ja mennyt eli koita pivittää tuntemuksiasi jo tälle vuosikymmenelle.
- Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Ja kolmantena on muut helluntaiseurakunnat, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin.
Korona kurittaa vielä kaikista eniten helluntailaisia, jotka rahastavat omiaan juuri joukkokoontumisilla....rahastaa omiaan... ketä niiden sitten pitäisi rahastaa jos ei omiaan, vaikka mitään rahastusta ei ole muualla kuin kirkon pakkoverotuksessa, lue peku tarkemmin se veropaperisi.
miten se tapahtuu se rahastus, kerro peku? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntaikansalla ei ol emitään osuutta missään riitelyssä, sen aika on aikoja sitten ollut ja mennyt eli koita pivittää tuntemuksiasi jo tälle vuosikymmenelle.
Riita on todella paha, kun ei sovita edes samoille juhannusjuhlille, eikä ole kirjoitusoikeutta toisten lehtiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntaikansalla ei ol emitään osuutta missään riitelyssä, sen aika on aikoja sitten ollut ja mennyt eli koita pivittää tuntemuksiasi jo tälle vuosikymmenelle.
Katkeruuteensa jumittuneet jaksavat jauhaa hautaan saakka. Oletteko pohtineet mitä teille tapahtuu taivaan portilla? Käännytteko pois kun näette sisällä helluntaikirkkolaisia? Vai käännytetäänkö teidät pois, koska teille ei kelvannut maan päällä Kristuksen kanssaperillisyys muiden kristittyjen kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riita on todella paha, kun ei sovita edes samoille juhannusjuhlille, eikä ole kirjoitusoikeutta toisten lehtiin.
RV-lehdessä kirjoittavat niin helluntaikirkon kuin siihen kuulumattomienkin helluntaiseurakuntien edustajat. Miksi pitäisi kirjoittaa toistensa lehtiin? Nehän ovat oman liikkeen äänenkannattajia.

Helluntaikansa perusti oman lehtensä juuri sen takia, kun Ristin Voitto laittoi heidät boikottiin.
Eivät saaneet laittaa Ristin Voittoon maksullisia ilmoituksiakaan.- Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Helluntaikansa perusti oman lehtensä juuri sen takia, kun Ristin Voitto laittoi heidät boikottiin.
Eivät saaneet laittaa Ristin Voittoon maksullisia ilmoituksiakaan.Näin tosiaan oli mm 2007 lähtien. Ja ketkä rikkoa ja linjaa vetivät, Klaus Korhonen, Jarmo Makkonen ja heidän esikuntansa. Leevi Launonen RVn päätoimittajana ja siellä oleva bolitbyroo!!!
Läheltä näin ja järkyttävältä vaikuttavaa HELLUNTAILAISUUTTA!!
Samanaikaisesti ne saarnamiehet, jotka puhuivat Helluntaikansan tilaisuuksissa, laitettiin isossa hulluntaissa pannaan!!! Ja sitten kontrollin ylläpitämiseksi keksittiin "passi", jolla hulluntaissa saa pönttöön kavuta, niitähän ei tosin monia enää ole, vaan mikki kädessä heilutaan pitkin kateerenia!!! Hölömöjen hommoo!
Suuri on se saarnamiesten joukko, joka rahanahneudessaan helluntairikon edessä vaikeni pitääkseen tienestinsä herätysliikkeessä kutsuttuna puhujana. Toki jo hautaanmenneitä moni.
Kuulin, että jopa Veikko Manninen, joka oli Helluntaikansaa perustamassa, oli taipumassa Saalemin kosintaan!! Kotikäynnillä olivat olleet Klaus Korhonen ja Mauri Venemies ja tässä yhteydessä VM oli lupautunut Saalemiin puhumaan, mutta Noutaja tuli ennen sitä ja hyvä niin. Ei tolkunmies sortunut sellaisiin, jotka eivät Herran edessä puhtain käsin seisseet!! - Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
Helluntaikansa perusti oman lehtensä juuri sen takia, kun Ristin Voitto laittoi heidät boikottiin.
Eivät saaneet laittaa Ristin Voittoon maksullisia ilmoituksiakaan.Eikös sen huumediilerin kuva ollut Ristin Voitto lehdessä?
- Anonyymi
KOita peku pestä käsiäsi nyt ainakin, muuhun pesuun tuskin kykenet, vaan menet loppuun saakka tuolla helluntain jyrsimismetodillasi.
nouset kuin sammakko rapaojasta kurnuttamaan aina kun saat pienenkin aiheenpoikasen jonka vääntelet omiin tarpeisiisi jot a sitten veivaat seuraavaan asiaasi asti.
ko tapauksessa ei ole muuta ongelmaa kuin se, että helluntain tilavuokraaja oli liian hyväuskoinen ja luotti toisen sanomiseen, muuta ei asiasta irtoa jos tutuudessa pysytään vaika kurnutetaan äitienpäivään saakka.- Anonyymi
Eikö mediat ole täynnä ihmisten piittamattomuudesta ja kaikenmailman salapileistä kertovaa karua kerrontaa koronasta välittämättä !
osoittaa suurta osoittelun tarvetta ja lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan jos ei muuten nin keksimällä jos mitä sen pään menoksi, eli ei jätetä pilata asiaa liialal rehellisyydellä kuten tämäkin ketju hyvin sen kertoo.
kasvakaa aikuisiksi ! - Anonyymi

kasvakaa aikuisiksi !Misä matuja siellä ongelmia.
Vastuutonta toimintaa.
Vaarallista leikkiä ihmisten terveydellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö mediat ole täynnä ihmisten piittamattomuudesta ja kaikenmailman salapileistä kertovaa karua kerrontaa koronasta välittämättä !
osoittaa suurta osoittelun tarvetta ja lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan jos ei muuten nin keksimällä jos mitä sen pään menoksi, eli ei jätetä pilata asiaa liialal rehellisyydellä kuten tämäkin ketju hyvin sen kertoo.
kasvakaa aikuisiksi !"lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan "
Suomessa on järjestetty tasan kaksi viruslingoksi osoittautunutta yleisötapahtumaa, ja molemmat helluntailaisten kontolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan "
Suomessa on järjestetty tasan kaksi viruslingoksi osoittautunutta yleisötapahtumaa, ja molemmat helluntailaisten kontolla.Ai? En tiennytkään että Levin hiihtokeskus on helluntaiseurakunta!
Voisitko mainita nuo "vain kaksi yleisötapahtumaa", joita sinun valheesi mukaan kutsutaan viiruslingoiksi ja jotka olivat helluntailaisten järjestämiä?
Kuule hei, suurin viiruslingon levittäjä on pääministeriksi ja yleensä miksikään ministeriksi epäpätevä sos.dem Sanna Marin kavereineen.
Mitä esim. Li Andersson tekee muuta kuin elää Kansan siivellä ja nostaa korkeaa palkkaa? Koko hallitus koostuu laskelmoivan Riistäjän, Suomen ruotsalaisten johtamista viherpunikeista, jotka äärivasemmistolle tyypillisesti toimivat epärehellisesti, eivätkä siedä arvostelua vaan keksivät uhriutensa syiksi erilaisia valheita.
Venäjän ja oman maansa, Suomen vastainen terroristi, um Haavisto pääsi hyvin luikkimaan vastuusta, kuten myös tuon toisen valtion sisäisiin asioihin puuttunut Marin.
Suurimpia viiruslinkoja ovat kuitenkin Rkp-vihervasemmiston Suomeen tuottamat, etenkin lukuisat afrikkalaiset, nk. "maahanmuuttajat", eli loiseläjät. He ovat jo yli vuoden ajan tarkoituksellisesti ja nauraen, terroristisessa tarkoituksessa, levittäneet tappaavaa tautia mm. itä-Helsingissä ja Turussa. Tähän Marinin hallitus on alusta asti antanut tukensa, ei tuominnut heidän, suomalaisten vastaisia murha-aikeitaan. Samoin kuin lähinnä juurikin vihervasemmistoa äänestäville kaljakuppiloiden juopoilleen.
Nämä ovat se todellinen viiruslinko, joiden toimiin Marinin hallitus on nuivasti puuttunut, eli ei puuttunut ollenkaan, vaan sallinut tämän Riisto-Ruotsin edelleen jatkuvan, suomalaisen Kansamme ja kulttuurimme hävitystyön omille, poliittisille kavereilleen: tapattamalla meitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan "
Suomessa on järjestetty tasan kaksi viruslingoksi osoittautunutta yleisötapahtumaa, ja molemmat helluntailaisten kontolla.heheh voi hyvä isä mitä höpötät... oletko pilvessä vaiko sen päällä huh !
Anonyymi kirjoitti:
"lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan "
Suomessa on järjestetty tasan kaksi viruslingoksi osoittautunutta yleisötapahtumaa, ja molemmat helluntailaisten kontolla.Tuo pitää paikkansa.
Yli sadan hengen tapahtumista kyse.
Bussi-tartuntaa ei voi pitää yleisötapahtumana ja siinä altistuneita oli vähemmän.
Levin tartunnoissa oli kyse ihan pienestä yksityistilaisuudesta.
Ravintola-illoissakaan en muista olleen noin paljon altistuneita.
Helluntailaisia on vain alle 2% suomalaisista, mutta pitävät monissa pahoissa asioissa kärkisijoja.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai? En tiennytkään että Levin hiihtokeskus on helluntaiseurakunta!
Voisitko mainita nuo "vain kaksi yleisötapahtumaa", joita sinun valheesi mukaan kutsutaan viiruslingoiksi ja jotka olivat helluntailaisten järjestämiä?
Kuule hei, suurin viiruslingon levittäjä on pääministeriksi ja yleensä miksikään ministeriksi epäpätevä sos.dem Sanna Marin kavereineen.
Mitä esim. Li Andersson tekee muuta kuin elää Kansan siivellä ja nostaa korkeaa palkkaa? Koko hallitus koostuu laskelmoivan Riistäjän, Suomen ruotsalaisten johtamista viherpunikeista, jotka äärivasemmistolle tyypillisesti toimivat epärehellisesti, eivätkä siedä arvostelua vaan keksivät uhriutensa syiksi erilaisia valheita.
Venäjän ja oman maansa, Suomen vastainen terroristi, um Haavisto pääsi hyvin luikkimaan vastuusta, kuten myös tuon toisen valtion sisäisiin asioihin puuttunut Marin.
Suurimpia viiruslinkoja ovat kuitenkin Rkp-vihervasemmiston Suomeen tuottamat, etenkin lukuisat afrikkalaiset, nk. "maahanmuuttajat", eli loiseläjät. He ovat jo yli vuoden ajan tarkoituksellisesti ja nauraen, terroristisessa tarkoituksessa, levittäneet tappaavaa tautia mm. itä-Helsingissä ja Turussa. Tähän Marinin hallitus on alusta asti antanut tukensa, ei tuominnut heidän, suomalaisten vastaisia murha-aikeitaan. Samoin kuin lähinnä juurikin vihervasemmistoa äänestäville kaljakuppiloiden juopoilleen.
Nämä ovat se todellinen viiruslinko, joiden toimiin Marinin hallitus on nuivasti puuttunut, eli ei puuttunut ollenkaan, vaan sallinut tämän Riisto-Ruotsin edelleen jatkuvan, suomalaisen Kansamme ja kulttuurimme hävitystyön omille, poliittisille kavereilleen: tapattamalla meitä!"nk. "maahanmuuttajat", eli loiseläjät"
Nuo mainitsemasi ovat juurikin helluntailaisia. - Anonyymi
"ko tapauksessa ei ole muuta ongelmaa kuin se, että helluntain tilavuokraaja oli liian hyväuskoinen ja luotti toisen sanomiseen"
Sama perhe oli vuokrannut tiloja aiemmin ilman mitään ongelmaa, joten miksi ei olisi luottanut? Paikalla oli sitäpaitsi seurakunnan oma valvoja, joka ilmoitti eteenpäin heti, kun väkeä alkoi lappamaan sisään. Arvaamattomaan tilanteeseen reagoitiin nopeasti ja asianmukaisesti poliisin neuvojen mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lapsellisuutta nostaa jokin helluntai aina tikun nokkaan "
Suomessa on järjestetty tasan kaksi viruslingoksi osoittautunutta yleisötapahtumaa, ja molemmat helluntailaisten kontolla."Viruslinko" oli yksityinen tapahtuma, joka ei liittynyt suomalaiseen helluntaiseurakuntaan. Kouvolan tapauksessa vieraiden määrä tuli hautauksen suorittaneelle Kouvolan katoliselle kirkollekin yllätyksenä. Papitkaan eivät onnistuneet väkeä poistamaan. Väen määrä vain kasvoi muistotilaisuuteen mennessä. Mutta sen "viruslingoksi" nimittäminen on ennenaikaista, kun yksi on sairastunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai? En tiennytkään että Levin hiihtokeskus on helluntaiseurakunta!
Voisitko mainita nuo "vain kaksi yleisötapahtumaa", joita sinun valheesi mukaan kutsutaan viiruslingoiksi ja jotka olivat helluntailaisten järjestämiä?
Kuule hei, suurin viiruslingon levittäjä on pääministeriksi ja yleensä miksikään ministeriksi epäpätevä sos.dem Sanna Marin kavereineen.
Mitä esim. Li Andersson tekee muuta kuin elää Kansan siivellä ja nostaa korkeaa palkkaa? Koko hallitus koostuu laskelmoivan Riistäjän, Suomen ruotsalaisten johtamista viherpunikeista, jotka äärivasemmistolle tyypillisesti toimivat epärehellisesti, eivätkä siedä arvostelua vaan keksivät uhriutensa syiksi erilaisia valheita.
Venäjän ja oman maansa, Suomen vastainen terroristi, um Haavisto pääsi hyvin luikkimaan vastuusta, kuten myös tuon toisen valtion sisäisiin asioihin puuttunut Marin.
Suurimpia viiruslinkoja ovat kuitenkin Rkp-vihervasemmiston Suomeen tuottamat, etenkin lukuisat afrikkalaiset, nk. "maahanmuuttajat", eli loiseläjät. He ovat jo yli vuoden ajan tarkoituksellisesti ja nauraen, terroristisessa tarkoituksessa, levittäneet tappaavaa tautia mm. itä-Helsingissä ja Turussa. Tähän Marinin hallitus on alusta asti antanut tukensa, ei tuominnut heidän, suomalaisten vastaisia murha-aikeitaan. Samoin kuin lähinnä juurikin vihervasemmistoa äänestäville kaljakuppiloiden juopoilleen.
Nämä ovat se todellinen viiruslinko, joiden toimiin Marinin hallitus on nuivasti puuttunut, eli ei puuttunut ollenkaan, vaan sallinut tämän Riisto-Ruotsin edelleen jatkuvan, suomalaisen Kansamme ja kulttuurimme hävitystyön omille, poliittisille kavereilleen: tapattamalla meitä!Korona tai ei - laittakaa nyt ne pääkoppanne kuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heheh voi hyvä isä mitä höpötät... oletko pilvessä vaiko sen päällä huh !
Koronapsykoosi iskenyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"nk. "maahanmuuttajat", eli loiseläjät"
Nuo mainitsemasi ovat juurikin helluntailaisia.Mitä sitten? Eivät olleet suomalaisen helluntaiseurakunnan jäseniä!! Joten turha jankuttaa, että hellarit ovat vastuussa.
- Anonyymi
Valvontavastuu ja tilojen muuttaminen koronasääntöjen mukaiseksi on tilojen omistajalla.
- Anonyymi
Eikös Estonian turmassa hukkunut paljon Ruotsalaisia helluntailaisia, muistan lukeneeni.
- Anonyymi
Eivät olleet helluntailaisia, eikä edes suomalaisia yksikään.
Aloittaja valehtelee tarkoituksella, vaikka asia oli lehdissä selvästi kerrottu. - Anonyymi
Koronalinko oli viritetty. Se siitä.
- Anonyymi
Jyväskylässä oli toinen viritys samanlaisessa lahkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jyväskylässä oli toinen viritys samanlaisessa lahkossa.
no kun ei ollut, koita käsittää, mieti istualtaan käsi poskella jos ei muuten mene perille.
joka ikisessä lehdessä on jokin urheilupippalo menossa kuolaavine kullan haluajineen, niistä ei puhuta mitään, mutta jos joku meinataan haudata kymmenellä hengellä niin jopas on monta aloitust a ja peku huitoo tottakai asilla eestaa !
se on pakko sanoa että ihmiset on menneet sekaisin, mitä muuta se on häöh !? Anonyymi kirjoitti:
Jyväskylässä oli toinen viritys samanlaisessa lahkossa.
Jyväskylässä oli tosiaan toinen linko helluntaiseurakunnalla ja altistuneita peräti noin 300.
- Anonyymi
Eikös ne opeta siellä, että virus ei heihin tule ja rokotteessa annetaan mikrosiru ja Gorba tulee takaisin Venäjän presidentiksi. Ja monet uskoo sen.
- Anonyymi
menisit töihin sinäkin, olismme säästyneet tuolta tyhmältä kommentiltasi taas kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
menisit töihin sinäkin, olismme säästyneet tuolta tyhmältä kommentiltasi taas kerran.
Eikös se ollu yksikin helluntailainen saarnamies Hertzookki,, joka kaappasi auktoriteetin Jumalalta ja laihdutti siellä alttarilla lihavan miehen, niin että sen miehen housut tipahti jalkoihin ja ihmiset taputti vaan käsiään ja huusivat halleelujaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ollu yksikin helluntailainen saarnamies Hertzookki,, joka kaappasi auktoriteetin Jumalalta ja laihdutti siellä alttarilla lihavan miehen, niin että sen miehen housut tipahti jalkoihin ja ihmiset taputti vaan käsiään ja huusivat halleelujaa.
kiva että olit mukana !
olet varmaankin laittanut langat äitivainaan singeriin ja pienentönyt housusi !
- Anonyymi
pekulle olisi todella tarpeen hiukan muuttaa nikkinsä muotoa.
parilla kirjaimella muutos olisi todellisuutta kuvaavampi huomattavasti. - Anonyymi
Kuuluisiat saarnamiehet matkustelee omilla suihkukoneilla ja heillä on iso liuta avustajia ja rekvisiittaa mukana. On pyörätuoleja, kainalosauvoja jne.
Kokouksessa avustajat istuu pyörätuolissa kun saarnamies parantaa sairaan ja avustaja nousee reippaasti ylös tuolista ja hyppii lavalla pastorin hokiessa aameniaan.
Sitten kun menevät taas toiseen paikkaan nuo rullatuolipotilaat kävelevät selkä suorana koneeseen ja rekvisiitta viedään koneen ruumaan.- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi: 12:1-8
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan,
jossa Lasarus asui,
hän,
jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista.
Siellä valmistettiin hänelle ateria,
ja Martta palveli,
mutta Lasarus oli yksi niistä,
jotka olivat aterialla hänen kanssaan.
Niin Maria otti naulan oikeata,
kallisarvoista nardusvoidetta
ja voiteli Jeesuksen jalat
ja pyyhki ne hiuksillaan;
ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan,
Juudas Iskariot,
joka
oli
hänet
kavaltava:
"Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin
ja niitä annettu köyhille?"
Mutta tätä hän ei sanonut sentähden,
että olisi pitänyt huolta köyhistä,
vaan sentähden,
että hän oli varas
ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen,
mitä siihen oli pantu.
Niin Jeesus sanoi:
"Anna hänen olla,
että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle.
Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne,
mutta minua teillä ei ole aina."
Jotenkin vain tämä raamatun paikka tuli mieleeni kun luin "pekua"
Kouvolan helluntai seurakuntaa hoitaa tällä haavaa, ihmisystävällinen Diakonia pastori ja sen vuoksi hän on näköjään valmis auttamaan yli seurakunta rajojen ja ilman taka-ajatuksia.
- Anonyymi
Hyvä, että ekumenia tällä saralla pelaa.
Helluntaiseurakunnan uusimman koronalinkon takia nyt myös rehellisempiä uskovaisia aletaan vartioimaan.
ttps://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16f892bc-bf62-41f0-ac72-63052995a969
"Rajoitus uskonnonvapauteen
Uskonnonvapautta liikkumisrajoitukset sen sijaan kaventaisivat.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus kieltäisi kokoontumisen uskonnollisiin tilaisuuksiin. Niihin kulkeminen ei siis olisi hyväksyttävä poikkeusperuste liikkumiselle.
”Säätelyn voidaan arvioida rajoittavan kokoontumisvapautta, kun se estäisi poikkeusperusteiden ulkopuolelle jäävät fyysiset kokoontumiset, joita on jo rajoitettu merkittävästi tartuntatautilain nojalla. Kokoontumisrajoitukset koskisivat myös uskonnollisia tilaisuuksia, joten liikkumisrajoituksilla oli välillisesti vaikutuksia uskonnonvapauteen”, luonnoksissa kirjoitetaan."- Anonyymi
Nyt sen näki miten kävi Tapparalle, kun sattuu olemaan ei-helluntailainen pulju.
Sponsorit saattavat jättää Tapparan.
Minä en enää anna tavanomaisia kymmenyksiä helluntaiseurakunnalle tämmösen koronakouhkauksen jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sen näki miten kävi Tapparalle, kun sattuu olemaan ei-helluntailainen pulju.
Sponsorit saattavat jättää Tapparan.
Minä en enää anna tavanomaisia kymmenyksiä helluntaiseurakunnalle tämmösen koronakouhkauksen jälkeen.En oikein usko, että helluntalaisia Sponsoreita ei taida kovinkaan monta Suomesta löydy.
Ja mitä taas tulee kymmenys asiaan rahathan ovat sinun ja totta kai sinun päätöksen mukaan Jumalakin toimii.
Anania ja Safiira 5:3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan." Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois." Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
Noin kävi Apostoli Pietarin johtamassa seurakunnassa ja onneksi Jumalan armolahja Kristuksessa Jeesuksessa on: Roomalaiskirje: 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein usko, että helluntalaisia Sponsoreita ei taida kovinkaan monta Suomesta löydy.

Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.KR 1933/-38, 2Kor. 9:7
Antakoon kukin,
niinkuin
hänen
sydämensä
vaatii,
ei
surkeillen
eikä
pakosta;
sillä
iloista
antajaa
Jumala
rakastaa. Anonyymi kirjoitti:
En oikein usko, että helluntalaisia Sponsoreita ei taida kovinkaan monta Suomesta löydy.
Ja mitä taas tulee kymmenys asiaan rahathan ovat sinun ja totta kai sinun päätöksen mukaan Jumalakin toimii.
Anania ja Safiira 5:3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan." Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois." Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
Noin kävi Apostoli Pietarin johtamassa seurakunnassa ja onneksi Jumalan armolahja Kristuksessa Jeesuksessa on: Roomalaiskirje: 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."En oikein usko, että helluntalaisia Sponsoreita ei taida kovinkaan monta Suomesta löydy. "
Kaikki kymmenyksien maksajat ovat sponsoroijia, mutta on joukossa yrityksiäkin.
Esim suomen suurin olutpanimo Sinebrychoff sponsoroi ja tekee yhteistyötä helluntaiherätyksen kanssa
- Anonyymi
pekulla menee yhä lujempaa näköjään.
- Anonyymi
peku ei kyenyt edes otsikkoa laatimaan ilman varjon langettamista helluntain ylle !
mikähän asia se on tehnyt pekusta tuollaisen helluntain leppymättömän vihollisen, joku voi tietääkin toki.- Anonyymi
nimimerkki Peku kirjoittaa täyttä asiaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nimimerkki Peku kirjoittaa täyttä asiaa
helluntailaiset eivät kestä kuulla totuutta, se saa heidät vihaiseksi
- Anonyymi
Näkee että faktat ovat loppuneet kun täytyy hyökätä valheilla helluntailaisia vastaan.
Juhlijat olivat room.katolisia ja adventisteja.
En viitsi koko uutista toistaa, mutta ihmettelen miksi on valehdeltava, mutta paholainenhan on valheen isä.
Hänen lapsensa tekee isänsä tekoja. - Anonyymi
Eikös viruslingon virittäjä ole se, joka omistaa avaimet viruslinkotiloihin.
Linkoon sitten astuneiden uskolla ja kansalaisuudella ei ole siihen merkitystä.- Anonyymi
Nyt yritetään syyllistää saattoväen vakaumusta ja uskonsuuntaa ja kansalaisuutta koronarysästä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681