Suomen kansalaiset eivät ole tasa-arvoisia. Espoossa minun ikäiseni ystäväni sai korona rokotteen. Itse asun Haminassa ja olen maksanut ja maksan veroja enemmän kuin ystäväni, mutta minulle korona rokotetta ei anneta.
Olen jo reilusti yli 70-vuotia ja diabeteksen takia kuulun riskiryhmään, joten olen rokote vuorossa.
Minua nuorempi presidentti Niinistökin sai rokotteen , vaikka hän ei kuulu riskiryhmään.
On totta, että riski sairastua korona pandemiaan on pääkaupunkisudulla suurempi kuin Haminassa, mutta pitääkö odottaa, että tilanne täällä on sama.
Haminassa ja Kymenlaaksossa asuu vorolaisia siirtotyöläisiä, jotka rakentavat Googlea.
He käyvät Lidlissä kaupassa ja heitä asuu myös samassa talossa, jossa asun.
Ensi viikon maanantaina heitä ryntää taas 5000-6000 tänne Suomeen Tallinnasta. Virossa tällä hetkellä korona tilanne on Euroopan pahin. Ja siellä on paljon muuttunutta helposti tarttuvaa virusta.
Minun ikäiseni saivat Espoossa Pfizer rokotetta, mutta ilmeisesti tällä Haminassa jaettu rokote on ollut AstraZenecan,. Ja sitä en edes halua.
Mutta tässäkään Suomen kansalaiset eivät ole saman arvoisia.
Ja tästä johtuen, sekä koronaa levittävien ulkomaalaisten työläisten suuresta määrästä johtuen ensi kunnallisvaaleissa äänestä perusuomalaisia, vaikka aikaisemiin olen ollut uskollinen kokoomuksen kannattaja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.