Rouva pääministeri

Anonyymi

-Rouva pääministeri, nyt kun Campi Flegrei supertulivuori on katastrofaalisesti purkautunut, mihin toimiin Suomen hallitus on ryhtynyt kansalaisten turvaamiseksi?

-No, hallitus on tähän asti kokonaisuudessaan onnistunut hyvin. Campi Flegrei ei ole räjähtänyt Suomessa.

-Niin, tulivuorihan on Italiassa, ja tähän mennessä arviolta yli miljoona italialaista on menehtynyt purkauksen ensimmäisen 48 tunnin aikana. Kuinka Suomen huoltovarmuus tässä tilanteessa taataan?

-Kuten olen jo aiemmin sanonut hallitus tietenkin valmistelee kaikenlaisia toimia kaikkien tilanteiden varalle.

-Pitäisikö Suomessa siirtyä elintarvikesäännöstelyyn?

-Korostan sitä, että hallitus ei ole tätä asiaa yhdessä käsitellyt, mutta valmistelutyötä toki tehdään.

-Taivas on täällä Suomessakin pimentynyt tuhkasta, ja hiukkasia kulkeutuu maahan kokoa ajan enemmän, pitäisikö kansalaisten käyttää maskia ulkona liikkuessaan?

-Mikäli tuhkatilanne pahenisi tästä hetkestä nopeasti ja merkittävästi on hallituksella valmius neuvotella asiasta nopeasti ensi viikolla. Hallitus lähtee kuitenkin tällä hetkellä siitä, että maskien käytöllä olisi lähinnä kosmeettinen merkitys. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut aluehallintovirastoille asiasta ohjauskirjeen, jossa korostetaan erittäin vahvaa suositusta kansalaisille olla hengittämättä ulkona.

-Energian tarve tulee kasvamaan ennen näkemättömällä tavalla, irtisanoutuuko Suomi nyt yksipuolisesti päästörajoituksista, kuten ilmeisesti monet muutkin maat tekevät?

-Suomihan on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja hiilineutraalisuuteen vuoteen 2050 mennessä. Tässä tietenkin tehdään erittäin tarkka harkinta ja seurataan, miten tilanne maailmalla etenee. En näe, että Suomi yksipuolisesti voi tässä tilanteessa kuitenkaan toimia ilman, etteikö siitä oli seuraamuksia.

-Monen asiantuntijan mielestä purkaus jatkuessaan saa aikaan Eurooppaan jatkuvan talven ainakin kahdeksi vuodeksi. Eikö Suomen tulisi varautua kriisiin lisäämällä energiantuotantoa päästöistä välittämättä?

-Tämähän on tietenkin asia, jota Suomi ei voi yksin päättää. Kun asiasta on EU-tasolla saatu periaatepäätös, on sitten aika miettiä Suomen linjauksia. Kaikkien näiden päätösten tulee olla tarkoituksenmukaisia ja oikein ajoitettuja.

-Me kuollaan kaikki!

-Meidän pitää tietenkin perustaa toimemme kulloiseenkin katastrofitilanteeseen.

11

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hahah

    • Anonyymi

      Sannan suu käynnistyy vaikka ajatus ei ol mukana

      • Näinhän se aina on!


      • Anonyymi

        Saisikohan SDP kannatuksen edes sille tasolle kuin oli Rinteen aikana (22,3%) jos Sanna menisi tälläkertaa voguen siasta playpoyn kansikuvaksi ?


    • Anonyymi

      Talvisodan 105 päivää ei olis riittänyt siihen, että nykyinen pm saisi selitettyä, mitä ollaan tekemässä kriisin eteen

      • Maskien käyttöäkin olemme miettineet jo yli vuoden ja nyt se on "suositeltava velvollisuus." Mitä se tarkoittaa?


    • Anonyymi

      Älkää nyt tällaista trollatko se lattiamatto pian ottaa tosissaan tuon.

    • Anonyymi

      Kauhean naisvihamaisia kommentteja. Ihan kauhiaa! Meillä on niin naisia hallituksessa, yritä päästä niistä yli. Ennen seuraavia vaaleja Suomi onkin konkassa.

      • Anonyymi

        Vaalit meni ja konkka tuli! Suomi on paras 154 maan joukossa koronan suhteen ja vähiten laskenut talous. Näin hyvin ei Suomella ole mennyt oikeistohalllituksien aikana, eikä silloin ollut edes koronaa. Ai niin ja silloin oli myös nousukausi, kun kokoomus oli vallan kahvassa, mikä saavutus tehdä velkaa yli 100 miljartia nousukauden aikana, hienoa sanoo kansa, joka ei ymmärrä mitään.


    • Anonyymi

      Kunhan saadaan kaikille laittomille, paperittomille äänioikeus vaaleissa. Sitten mennään alamäkeä reilusti.
      Eihän nämä musumaanit ole saaneet kotimaataankaan kuntoon. Mitä nämä Suomelle tekisivät.
      Rotatkin lähtevat pois kun ovat kaiken nauttineet, mikä evääksi kelpaa. Siirtyvät seuraavaan kohteeseen.

    • Anonyymi

      Kiintoisaa. Pitäisikö Suomen varautua siihen, että Campi Flegrei purkautuu ja jos, niin miten?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 564
      9266
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      13
      2365
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      184
      1485
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      19
      1209
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      940
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      877
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      794
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      792
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      41
      732
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      642
    Aihe