Pöljien puolue esittää Henrikssonille epäluottamuslausetta

Eikö näillä kahjoilla riittäisi oikeaa tekemistä sen sijaan, että esittelevät pöljyyttään päivästä toiseen. Mutta ei, vaikka olivat hyväksymässä viimein vaalien siirron Perustuslakivaliokunnassa. Kun eivät huomanneet siinä mitään huudon mahdollisuutta, niin löysivät Henrikssonia pölytettäväksi.

Oikeusministeri ”varmaan tiesi” etukäteen tartuntauhkien suuren uhan, mistä THL maalasi synkän mahdollisuuden. Sillä THL:n tiellä nyt mennään ennen kuin räjähtää. Viime tipassa Suomi heräsi ennen Viroa.

Puolueet linjasivat kuntavaalien siirrosta, Ps vastusti

Eduskuntapuolueet linjasivat kaksi viikkoa sitten kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle. Vaalien siirtämisen syynä oli pahentunut koronatilanne, jonka vuoksi huhtikuun vaalien terveysturvallisuus olisi voinut vaarantua.

Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena vastusti kuntavaalien siirtoa.

Perjantaina valmistuneessa mietinnössään perustuslakivaliokunta päätyi yksimielisesti puoltamaan kuntavaalien siirtoa koskevan lakiesityksen hyväksymistä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perussuomalaiset käyvät kuntavaalien siirrostaTrump-henkistä kampanjaa, jossa ei suoraan puhuta vaalien varastamisesta, mutta ei paljon puutukaan.

Kun me kuuntelemme oikeusministeriön ja THL:n virkakuntaa näin vakavassa ja vaikeassa paikassa,minulla on aikaa ja energiaa miettiä perussuomalaisia. Kertoo puolueen narsismista, että he kuvittelevat kaiken tapahtuvan heidän ympärillään ja heidän takiaan. Ei muilla puolueilla ole koko ajan aikaa tai kiinnostusta miettiä heitä.

Puoluesihteeri Simo Grönroos valehtelee tai hänellä ei ole ymmärrystä asiasta. Jokainen puolue pyrki pitämään vaalit aikataulussa ja näin myös oikeusministeri.

Äänestä

Poliittisten pöljien maa
Vaaleihin valmistautuvassa maassa puhutaan kosolti muutoksesta, sen tarpeesta ja toteuttajista. Tällä kertaa muutoksen uskotaan tulevan perussuomalaisten hahmossa.

Viimeistään HS:n mittauksen jälkeen voi perustellusti arvioida, että perussuomalaisten kannatusluvuissa on paljon ilmaa. Voiko kansaa aivan oikeasti vaivata protestimieliala, jos se ei edes tiedä, ketä vastustaa?"

"Mittauksen on laitettava hälytyskellot soimaan. Suomi on hyvää vauhtia liukumassa poliittisten pöljien maaksi, jonka kansalaiset kiristelevät hampaitaan tyytymättömyydestä poliitikkoihin, joista eivät edes osaa sanoa, ovatko he hallituksen vai opposition riveissä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö näillä kahjoilla riittäisi oikeaa tekemistä sen sijaan, että esittelevät pöljyyttään päivästä toiseen. Mutta ei, vaikka olivat hyväksymässä viimein vaalien siirron Perustuslakivaliokunnassa. Kun eivät huomanneet siinä mitään huudon mahdollisuutta, niin löysivät Henrikssonia pölytettäväksi.

Oikeusministeri ”varmaan tiesi” etukäteen tartuntauhkien suuren uhan, mistä THL maalasi synkän mahdollisuuden. Sillä THL:n tiellä nyt mennään ennen kuin räjähtää. Viime tipassa Suomi heräsi ennen Viroa.

Puolueet linjasivat kuntavaalien siirrosta, Ps vastusti

Eduskuntapuolueet linjasivat kaksi viikkoa sitten kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle. Vaalien siirtämisen syynä oli pahentunut koronatilanne, jonka vuoksi huhtikuun vaalien terveysturvallisuus olisi voinut vaarantua.

Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena vastusti kuntavaalien siirtoa.

Perjantaina valmistuneessa mietinnössään perustuslakivaliokunta päätyi yksimielisesti puoltamaan kuntavaalien siirtoa koskevan lakiesityksen hyväksymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu