Kaste Osakeyhtiö

Jos kirkon jäsenen suorittama kaste pelastaa niin silloinhan siinä on selvä markkinarako ja liikeidea. Kirkon jäsen voi perustaa Kaste OY nimisen yrityksen ja alkaa edullisesti kastaa vauvoja 1000e/nuppi. Ei mitään muita kuluja, ei verojen maksua. Varmasti moni epätoivoinen vanhempi tarttuisi näin edulliseen tarjoukseen vauvansa pelastamiseksi. Sehän olisi niinkuin vakuutuksen ottaminen.
11995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Työnvälitystoimistosta saa starttirahaa.

Äänestä
  • Ei tule ensimmäisenä mieleen, että ihmiset olisivat niin kieroja, että anoisivat starttirahaa, kun liberaalilla keskiluokalla on mammonaa jo ihan tarpeeksi omasta takaa. Mutta saatat olla oikeassa. Ehkä he ovat niin kieroja. Toivotaan etteivät olisi.

    Äänestä

Kirkko on todennut, että kirkon jäsenen suorittama hätäkaste on pätevä. Pappi vain jälkeenpäin tarkistaa, että uudestisyntymä on tapahtunut kunnolla ja synnit on kaikki pyyhitty pois.

Myöskään Raamattu ei kiellä kastamasta, päinvastoin sehän kehoittaa kastamaan. Ei ole mitään estettä Kaste OY:n perustamiselle.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä liikeidealta kaikille liberaaleille "uskovaisille". Siitä vaan oma firma pystyyn. Asiakkaita varmaan riittää ja liberaaleilla ns. uskovaisilla on rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä liikeidealta kaikille liberaaleille "uskovaisille". Siitä vaan oma firma pystyyn. Asiakkaita varmaan riittää ja liberaaleilla ns. uskovaisilla on rahaa.

    Pilkkaajat ei pelastu. Ei sen kummempaa.

    Äänestä

Kaksi kastettta kuukaudessa riittää jo kattamaan yrityksen kulut. Kolmas kaste on puhdasta voittoa. Helpommin siinä leipänsä tienaa kuin pöllimetässä.

Äänestä
  • Hrmph...suurin osa liberaaleista on kylläkin keskiluokkaisia siistissä sisätöissä ja saavat paljon parempaa palkkaa kuin metsurit.

    Äänestä

Parempi kun maksaa kirkollisveroa koko ikänsä.

Äänestä
  • Onkos papilla pääsy Jumalan tietokantaan, jotta voi varmistua siitä, että synnit on anteeksiannetut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos papilla pääsy Jumalan tietokantaan, jotta voi varmistua siitä, että synnit on anteeksiannetut?

    Niin ja onko papinkaan synnit anteeksiannetut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos papilla pääsy Jumalan tietokantaan, jotta voi varmistua siitä, että synnit on anteeksiannetut?

    Omajumala.sky

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos papilla pääsy Jumalan tietokantaan, jotta voi varmistua siitä, että synnit on anteeksiannetut?

    Niin ja ne synnit ovat myös Saatanan tietokannassa, jotta Saatana voi syyttää ihmisiä.

    Äänestä

  • Suurin osa liberaaleista on kylläkin jo eronnut kirkosta, mutta niillä kirkkoon jääneilläkin on kyllä varaa maksaa sekä kirkollisveroa että perustaa oma kastefirmapalvelu.

    Äänestä

Liikemaailmassa nopeat syövät hitaat. Nyt kannattaa ripeästi ryhtyä toimeen sen yrityksen kanssa. Laajenemisnäkymätkin ovat hyvät jopa ulkomaille asti,.

Äänestä
  • Ja keskiluokkaiset liberaalit ovat valmiiksi kielitaitoisiakin. Sieltä löytyy myös ICT:n osaajia, joten tosi tyylikkäät nettisivut valmistuu ammattitaidolla ja nopeasti.

    Äänestä

Suomessa kastetaan vuodessa 30 000 vauvaa ja kastamatta jää 15 000 vauvaa. Molemmista ryhmistä voi saada asiakkaita Kaste Oy:lle. Helposti tuhat asiakasta vuodessa. Siinä tavitaan jo apukastajia.

Laajenemisnäkymät ovat todella hyvät. Jopa miljoonia asiakkaita voisi tulla, kun otetaan ulkomaat mukaan. Liikevaihto nousisi miljardeihin euroihin. Sehän olisi kuin Nokia parhaimmillaan. Tosin on otettava huomioon, että kilpailevia yrityksiä syntyisi varmasti useita.

Mutta jo miljoonan liikevaihto olisi hyvä ja tarjoaisi helposti 100 000 euron vuosipalkan työntekijöilleen.

Äänestä
  • Nyt on keksitty hieno liike idea, kun eräät alkavat myymään kastesukkia vauvalle. Kun sukka kastellaan märäksi niin siinähän tulee se kaste samalla hoidettua. Eihän sillä ole väliä, kumpaa päätä vauvassa kastellaan. Vesi tehoaa kun kummit uskovat sen taikavoimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on keksitty hieno liike idea, kun eräät alkavat myymään kastesukkia vauvalle. Kun sukka kastellaan märäksi niin siinähän tulee se kaste samalla hoidettua. Eihän sillä ole väliä, kumpaa päätä vauvassa kastellaan. Vesi tehoaa kun kummit uskovat sen taikavoimaan.

    Sen jäleen viedän heidät uudestikastettaviksi niin rahan tuloa ei voi estää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen jäleen viedän heidät uudestikastettaviksi niin rahan tuloa ei voi estää!

    Vauvalla vain ei ole rahaa :(

    Äänestä

  • Ja samalla vaivalla liberaalit voisivat vihkiä homoparitkin. Ei ehkä ihan virallista, mutta sehän on pikkuasia.

    Äänestä

Vauvakastetta tietysti markkinoitaisiin vanhemmille, jotka ovat huolissaan vauvansa pelastuksesta.

Äänestä
  • Ja sitten uudestikastetta kun lapsi kasvaa?

    Äänestä

  • Vauvan pelastus? Jaa...niin..no, se ei kyllä kauheasti huolestuta liberaaleja, kun kerran eivät huolestuneet homoparien adotiolapsistakaan.

    Äänestä

"amerikan lahkothan" on jo aloittanut aikaa sitten tämän "kaste-bisneksen"

kymmenyksistäkin aika paljon kertyy, siihen lisäksi testamentit, jne.

"oikeaoppinen" kaste rahat

Äänestä
  • Taisi Luther aloittaa tämän kastebisneksen ja kun ei muutoin saanut pakanoita kasteelle, niin keihäs ja miekka saivat kummasti vauhtia uppiniskaisiin. Mutta jos joku siitä huolimatta kieltäyti kasteen armosta, niin kohta oli päätään lyhyempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi Luther aloittaa tämän kastebisneksen ja kun ei muutoin saanut pakanoita kasteelle, niin keihäs ja miekka saivat kummasti vauhtia uppiniskaisiin. Mutta jos joku siitä huolimatta kieltäyti kasteen armosta, niin kohta oli päätään lyhyempi.

    Jeesus aloitti kasteen mutta se ei mikään bisnes ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus aloitti kasteen mutta se ei mikään bisnes ollut.

    Jos kastebisneksestä puhutaan niin uudestikastajat se aloittivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kastebisneksestä puhutaan niin uudestikastajat se aloittivat.

    sen+u+u+d+e+l+l+e+e+n-+kasteenhan+"amerikan-evankelistat++ovat+tuoneet,+ja+normaalisti+lahkoissaon+se+10+%+tuloista,+siihen+loput+vapaaehtoisesti.jotkut+rivijäsenet+lahjoittaneet,+autoja,+kesämökkejä,+asuntoja,+jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sen+u+u+d+e+l+l+e+e+n-+kasteenhan+"amerikan-evankelistat++ovat+tuoneet,+ja+normaalisti+lahkoissaon+se+10+%+tuloista,+siihen+loput+vapaaehtoisesti.jotkut+rivijäsenet+lahjoittaneet,+autoja,+kesämökkejä,+asuntoja,+jne.

    Taas väärin.
    Ensimmäiset uskovat, jotka antoivat kastaa itsensä, kuten Raamattu kehoittaa, olivat tulleet uskoon norjalaisen metodistipastori Barratin kokouksissa, 1900-luvun alussa.
    Joitakin tietysti harmittaa, että nämä uskovat eivät tuhlanneet rahojaan viinakauppoihin eikä tupakkaan. Joiltakin on mennyt koko omaisuus viinakaupan laskuihin, mutta kirkollisveroon on silti riittänyt murusia.

    Täh? "

    Ensimmäiset uskovat, jotka antoivat kastaa itsensä, kuten Raamattu kehoittaa, olivat tulleet uskoon norjalaisen metodistipastori Barratin kokouksissa, 1900-luvun alussa."??

    Eikös ensimmäiset uuden liiton uskovat jotka kastettiin, olleetkaan Raamatun aikana???

    Äänestä

  • Niinhän ne tulee kaikki liberaali-uskovaisten ajatukset Amerikasta. Eikös ne homoliitotkin ole sieltä päin enimmäkseen? Mutta Suomessa liberaali-lahkolla on aivan uudet markkinat ilman kilpailijoita. Toivotan onnea teidän yritykselle. Liberaali-lahkolaisissa on paljon myös merkonomeja ja muita talousalan ammattilaisia, joten muutamassa vuodessa kastebisness voisi jopa kirjautua pörssiin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän ne tulee kaikki liberaali-uskovaisten ajatukset Amerikasta. Eikös ne homoliitotkin ole sieltä päin enimmäkseen? Mutta Suomessa liberaali-lahkolla on aivan uudet markkinat ilman kilpailijoita. Toivotan onnea teidän yritykselle. Liberaali-lahkolaisissa on paljon myös merkonomeja ja muita talousalan ammattilaisia, joten muutamassa vuodessa kastebisness voisi jopa kirjautua pörssiin!

    Uudestikastebisnes tulee tosiaan Amerikasta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas väärin.
    Ensimmäiset uskovat, jotka antoivat kastaa itsensä, kuten Raamattu kehoittaa, olivat tulleet uskoon norjalaisen metodistipastori Barratin kokouksissa, 1900-luvun alussa.
    Joitakin tietysti harmittaa, että nämä uskovat eivät tuhlanneet rahojaan viinakauppoihin eikä tupakkaan. Joiltakin on mennyt koko omaisuus viinakaupan laskuihin, mutta kirkollisveroon on silti riittänyt murusia.

    huomaa kyllä lahkojen "elämän/sivistystason, ainoa mitä tiedossa, ymmärryksessä on,
    alkoholi tai usko.

    kai ne lahkot joku perustanutkin ns, "raittiusseura" - periaatteella, muita syntejähän ei ihmisellä voi tietenkään olla . . .
    suurin osa lahkoon liittyvistä on useimmin, entisiä alkoholisteja . . .

    raamatussa:
    "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan."" Matt:21: 31

    tottakai raittius on aina hyve, vaan ei kuitenkaan "helvetin pelolla / uhkailulla, tms.

    Äänestä

  • Eläin uhrit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sen+u+u+d+e+l+l+e+e+n-+kasteenhan+"amerikan-evankelistat++ovat+tuoneet,+ja+normaalisti+lahkoissaon+se+10+%+tuloista,+siihen+loput+vapaaehtoisesti.jotkut+rivijäsenet+lahjoittaneet,+autoja,+kesämökkejä,+asuntoja,+jne.

    🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏🐏👹👹👹

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh? "

    Ensimmäiset uskovat, jotka antoivat kastaa itsensä, kuten Raamattu kehoittaa, olivat tulleet uskoon norjalaisen metodistipastori Barratin kokouksissa, 1900-luvun alussa."??

    Eikös ensimmäiset uuden liiton uskovat jotka kastettiin, olleetkaan Raamatun aikana???

    2021 v sitten .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän ne tulee kaikki liberaali-uskovaisten ajatukset Amerikasta. Eikös ne homoliitotkin ole sieltä päin enimmäkseen? Mutta Suomessa liberaali-lahkolla on aivan uudet markkinat ilman kilpailijoita. Toivotan onnea teidän yritykselle. Liberaali-lahkolaisissa on paljon myös merkonomeja ja muita talousalan ammattilaisia, joten muutamassa vuodessa kastebisness voisi jopa kirjautua pörssiin!

    Synagogilla on homoja .

    Äänestä

Pakanavauvoilta voitaisiin ottaa kaksinkertainen hinta.

Äänestä
  • Uudestikasteessa sitten nelinkertainen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uudestikasteessa sitten nelinkertainen!

    Sinä olet tyhmä. Tämä ei onnistu muuten kuin vauvojen osalta. Eivätkä vanhemmat suostu maksamaan vauvojen uudestikastamisesta.

    Aikuisia ihmisiä ei ole mahdollista kastaa uudelleen vastoin heidän tahtoaan. Eivätkä he suostu maksamaan. Liian hankalaa. Parasta keskittyä vauvojen kastamiseen.

    Sinä olet tyhmä, täydellinen ääliö tuon ideasi kanssa. Tarkoitus vain pilkata kristittyjä

    Mutta uudestikasteesta voi periä hyvän hinnan, siinä voi olla rahastusideaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet tyhmä, täydellinen ääliö tuon ideasi kanssa. Tarkoitus vain pilkata kristittyjä

    Mutta uudestikasteesta voi periä hyvän hinnan, siinä voi olla rahastusideaa

    Aikuiset ihmiset voi houkutella uudestikasteelle päivittäin, pyytää aina muutaman kympin. Ja sanoa etä se eilinen kaste ei ollut raamatullinen kaste. Joo, hyvä idea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikuiset ihmiset voi houkutella uudestikasteelle päivittäin, pyytää aina muutaman kympin. Ja sanoa etä se eilinen kaste ei ollut raamatullinen kaste. Joo, hyvä idea.

    Ja aina hinta nousee jokaisen uudestikasteen jälkeen. Nyt tuli hyvä idea.

    Uudestikaste Oy, siinäpä ideaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja aina hinta nousee jokaisen uudestikasteen jälkeen. Nyt tuli hyvä idea.

    Uudestikaste Oy, siinäpä ideaa.

    Nerokas idea! Noin hieno idea voi tulla vain ateistin liberaalin mieleen. Siitä vaan fimaa pystyyn. Rohkea rokan syö.

    Äänestä

  • Olen aika varma, että liberaalit kastaisivat pakanat ihan ilmaiseksi. Se sopisi heidän loogiseen ajatteluunsakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen aika varma, että liberaalit kastaisivat pakanat ihan ilmaiseksi. Se sopisi heidän loogiseen ajatteluunsakin.

    Miksipä ei jonkun se on tuokin homma tehtävä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nerokas idea! Noin hieno idea voi tulla vain ateistin liberaalin mieleen. Siitä vaan fimaa pystyyn. Rohkea rokan syö.

    Ateisti on tämän keskuselun aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen aika varma, että liberaalit kastaisivat pakanat ihan ilmaiseksi. Se sopisi heidän loogiseen ajatteluunsakin.

    Liberaalit juu mutta uudestikaste OY perisi maksun. Mahtava liikeidea!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liberaalit juu mutta uudestikaste OY perisi maksun. Mahtava liikeidea!

    LIberaalit siis huijaavat jo toisia liberaaleja? Sehän on jo tosi liberaalia. Ehkä vähän liiankin.

    Äänestä

  • Juutalaiset myi Jeesuksenkin 30 hopea shekelistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikuiset ihmiset voi houkutella uudestikasteelle päivittäin, pyytää aina muutaman kympin. Ja sanoa etä se eilinen kaste ei ollut raamatullinen kaste. Joo, hyvä idea.

    Näin se toimii vapareissahellareissa babtistit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ateisti on tämän keskuselun aloittaja.

    Synagoga näitä aloittaa.

    Äänestä

Aikuisia ei voi huijat kasteelle eikä voi periä maksua kasteesta. Jos niin yrittää, aikuiset tajuavat huijauksen. Mutta vauvojen vanhempia voi huijata. Mitäpä eivät vanhemmat tekisi vauvojensa hyväksi.

Äänestä
  • Ei niiltä huijataan rahat vasta sitten kasteen jälkeen

    Äänestä

  • Haha, kyllä monia aikuisia on huijattu kasteelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haha, kyllä monia aikuisia on huijattu kasteelle!

    Aikuisia on hyvä huijata uudestikaste Oy:n toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikuisia on hyvä huijata uudestikaste Oy:n toimesta.

    Voihan vauvat kastaa sitten uudestaan ja velottaa siitä. Rahantuloea ei voi estää, nerokas idea tämä uudestikaste Oy, hohoi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan vauvat kastaa sitten uudestaan ja velottaa siitä. Rahantuloea ei voi estää, nerokas idea tämä uudestikaste Oy, hohoi!

    Ja voishan ne myydä vauvakasteen poistamista tuossa samassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja voishan ne myydä vauvakasteen poistamista tuossa samassa

    Ei kastetta voi poistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kastetta voi poistaa.

    Mutta aina voi kastaa uudestaan! Ja rahastaa sillä!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta aina voi kastaa uudestaan! Ja rahastaa sillä!!

    Voishan ne myydä uudestikasteen poistamista. Sitten taas uudelle kasteelle, rahan tuloa ei voi estää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kastetta voi poistaa.

    Sitähän voisi kutsua vaikka neutraloimiseksi kuulostaa hienolta niin kyllä se täydestä uppoaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voishan ne myydä uudestikasteen poistamista. Sitten taas uudelle kasteelle, rahan tuloa ei voi estää!

    sitähän lahkot juurikin tekee !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sitähän lahkot juurikin tekee !!

    Suomalaiset olivat sen verran tervejärkisiä keskiajalla, että kun kirkko kastoi heitä väkisin, niin suomalaiset menivät Katumajärvelle pesemään pois tuon pakkokasteen vaikutuksen.
    Nykypolvi on sen verran nössöä, että eivät uskalla tehdä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset olivat sen verran tervejärkisiä keskiajalla, että kun kirkko kastoi heitä väkisin, niin suomalaiset menivät Katumajärvelle pesemään pois tuon pakkokasteen vaikutuksen.
    Nykypolvi on sen verran nössöä, että eivät uskalla tehdä sitä.

    Siinpä siis liikeidea! Uudestikaste Oy senkuin rikastuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinpä siis liikeidea! Uudestikaste Oy senkuin rikastuu!

    sitähän nämä, u u d e l l e e n, kasteelle menevät toteuttaa.

    "pesevät" vanhan kasteensa pois (lahkossa)JOS ovat jo syntymän jälkeen kasteen saaneet.
    (eivät kaikki vanhemmat vie lapsiaan kastettavaksi, ja myös luterilaisuudessa saa aikuisena kasteen, JOS ei aiemmin kastetta saanut)

    Niinpä ja kato Uudestikaste Oy vois vielä rahastaa sillä! Nerokasta! =)

    Äänestä

<<<<<Ateisti on tämän keskuselun aloittaja.>>>>

Ei ole. Tämä on jo hyvin vanha keksintö. Toteutustapa vain on inhimmillisempi tässä.

Äänestä
  • Niin on ateisti, kyllä se on tullut selväksi.

    Äänestä

Ilman omakohtaista uudestisyntymistä kaikki kastamiset ovat turhaa hölynpölyn pöyhötystä.

Raamatussa kaste on AINA uskoontulemisen seuraus.

oppikaa nyt edes tämä yksi helppo asia ilman vastaanhuohotusta.

Äänestä
  • Mitä sinäkin raukka mistään uudestisyntymisestä tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinäkin raukka mistään uudestisyntymisestä tiedät.

    Uudestikaste Oy hoitaa tuonkin asian

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uudestikaste Oy hoitaa tuonkin asian

    Tuntuu ihan siltä, kun lukisi jotain mielisairaiden keskustelua. Tuollaiseksiko se väkisin suoritettu vauvakaste tekee yksinkertaiset ihmiset. Ei minkäänlaista hengellistä kasvua tai lähimmäisenrakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntuu ihan siltä, kun lukisi jotain mielisairaiden keskustelua. Tuollaiseksiko se väkisin suoritettu vauvakaste tekee yksinkertaiset ihmiset. Ei minkäänlaista hengellistä kasvua tai lähimmäisenrakkautta.

    Aloittaja on selväsit mielisairas. Sitä se uudestikastekai teettää. Lähimmäisetn rakkautta ei tippaakaan siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja on selväsit mielisairas. Sitä se uudestikastekai teettää. Lähimmäisetn rakkautta ei tippaakaan siellä.

    Mitäs muuta palstan ukastajat ovatkaan. Olisiko se uudestikasteen hedelmä sitten tosiaan noin järkyttävää yksinkertaisiin ihmisiin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja on selväsit mielisairas. Sitä se uudestikastekai teettää. Lähimmäisetn rakkautta ei tippaakaan siellä.

    Synagogat siionistit .

    Äänestä

Kaste Osakeyhtiön toimintaa ei pidä vaikeuttaa millään uudestikastamisilla. Parasta on hyökätä vauvojen vanhempien kimppuun juuri silloin, kun he ovat heikoimmillaan ja valmiita tekemään kaikkensa vauvan suojelemiseksi.

Uudestikastaminen vatisi paljon työtä ja siinä saattaisi saada turpiinsa kun yrittää vaatia aikuilta tuhatta euroa ilman mitään kunnon vastinetta.

Äänestä
  • Kaste Oy:tä paermpi vaihtoehto on uudestikasta Oy. Kaltaisesi pedot varmasti halauvat hyökätä lasten kimppuun mutta uudestikaste Oy hoitelee aikuisetnkin ja rahasstaa heiltä kaikki pois. Eikä se vaadi paljoa työtä kun uhkailee vain. Sehän ukastajilla on muutenkin tuttua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaste Oy:tä paermpi vaihtoehto on uudestikasta Oy. Kaltaisesi pedot varmasti halauvat hyökätä lasten kimppuun mutta uudestikaste Oy hoitelee aikuisetnkin ja rahasstaa heiltä kaikki pois. Eikä se vaadi paljoa työtä kun uhkailee vain. Sehän ukastajilla on muutenkin tuttua.

    Uudestkastekaste Oy perustuu nimenomaan uudestikasteisiin, Parasta on pystellä siinä, sillä aikuisilla ihmisillä on sitä rahaa mitä Oy kaipaa. Tosin rahat menee kohta jos kovasti vauvojen kimmppun hyökkäätte.

    Äänestä

  • "siinä saattaisi saada turpiinsa kun yrittää vaatia aikuilta tuhatta euroa ilman mitään kunnon vastinetta."

    Totta. Liberaaleihin ei voi luottaa.

    Äänestä

Kukaan aikuinen uskoon tullut ei ole maksanut tuhatta euroa kasteesta.

Äänestä
  • Paitsi liberaali. Ne on tyhmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi liberaali. Ne on tyhmiä.

    Yritätkö hämätä.

    Äänestä

  • kyllä se siitä, "kymmenyksitä", melko pian on se tuhat euroa, eikä taida riitääkään :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi liberaali. Ne on tyhmiä.

    Siionisti varastaa.

    Äänestä

Kaste Osakeyhtiö toimiisi aivan eri periaatteella kuin luterilainen kirkko. Mitään kymmenien tuhansien veroja ei perittäisi. Kyllä sen pitäisi houkutella vanhempia.

Äänestä
  • Eli juistaisi evankeliumia? Mutta ei sillä rikastu! Uudestikaste Oy ei houkuttele vain vanhepia vaan kaiken ikäisiä ihmisiä ka perii heiltä raht. Kyllä näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli juistaisi evankeliumia? Mutta ei sillä rikastu! Uudestikaste Oy ei houkuttele vain vanhepia vaan kaiken ikäisiä ihmisiä ka perii heiltä raht. Kyllä näin on.

    Oletko vielä juovuksissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko vielä juovuksissa?

    Ei varmaan niin pahoin kuin u-k-i-e nr

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmaan niin pahoin kuin u-k-i-e nr

    Aloittaja ainakin tuntuu olevan, sen verta levotonta juttua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmaan niin pahoin kuin u-k-i-e nr

    Mutta jonglööri on kuitenkin juovuksissa. Hyvä tunnustus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta jonglööri on kuitenkin juovuksissa. Hyvä tunnustus.

    Katos, uudestikataja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa lon kännissä, lieneekö lasten kimpussa taas?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katos, uudestikataja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa lon kännissä, lieneekö lasten kimpussa taas?

    Heh, heh

    Mistähän Jonglööri tietää taipumukseni? Tuliko sen vauvakasteen mukana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, heh

    Mistähän Jonglööri tietää taipumukseni? Tuliko sen vauvakasteen mukana?

    Varmaan sen näkee jokainen kirjoittamistasi viesteistä.

    Äänestä

Tuossa perustettavassa Kaste Oy:ssä helluntailaiset tavoittelisivat heti rahoitusjohtajan paikkaa. Kasteella rahastaminen on niille jo vanhastaan tuttua.

Äänestä
  • Oh ja tuo uudestikaste Oy olisi heidän tapansa vainota kristityjä. TEkevät sitä kyllä nytkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oh ja tuo uudestikaste Oy olisi heidän tapansa vainota kristityjä. TEkevät sitä kyllä nytkin

    Synagogat hellarit vaparit myös varastaa. Huumeet väärennökset.

    Äänestä

Luterilaiset yrittävät hämätä ja vääristää asioita. Kaste Osakeyhtiö toimii vain luterilaisessa ohjauksessa. Kirkko on tunnustanut kirkon jäsenien toimittamat kasteet oikeiksi. Helluntailaisten toimittamia kasteita ei tunnusteta.

Tämä aloitus ei muuten näy normaalisti alkuvalikossa. Luterilaiset yrittävät piilottaa sitä.

Äänestä
  • Väärin, uudestikastajat yrittävät hämätä sillä uudestikaste Oy toimii uudestikastajien ohjauksessa ja vaatii useita kasteita kalliiseen hintaan. Luterilaiset tunnusvat helluntailaisten kasteen mutta hellarit eivät tunnusta luterilaista kastetta. Siksi tämä Uudestikaste Oy kerää rahat uudestikastettavilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin, uudestikastajat yrittävät hämätä sillä uudestikaste Oy toimii uudestikastajien ohjauksessa ja vaatii useita kasteita kalliiseen hintaan. Luterilaiset tunnusvat helluntailaisten kasteen mutta hellarit eivät tunnusta luterilaista kastetta. Siksi tämä Uudestikaste Oy kerää rahat uudestikastettavilta.

    Uudestikaste Oy:st tulee menestys vaikka se ukastajilla noloa onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uudestikaste Oy:st tulee menestys vaikka se ukastajilla noloa onkin.

    Se on niiiiiiin noloa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on niiiiiiin noloa

    Mikä siinä on noloa, kun Raamatun totuudet lisääntyvät.?

    Äänestä

Ei aikuisilta voi nyhtää rahoja sillä he pystyvät panemaan hanttiin ja käyttämään omaa järkeään. Ei kukaan mene kasteelle, jos se maksaa tuhat euroa.

Vain pienten lasten vanhemmilta voidaa sopivasti ovaelasti pelottelemalla nyhtää rahaa.

Äänestä
  • Näin se on. Eikä vanhemmille tarvitse edes perustella asiaa, kunhan pelottelu tehdään riittävän "arvokkaasti".

    Äänestä

Tämä aloitus ei näy kaikilla selaimilla. Kummallista.

Äänestä
  • Kummallista koska kaikki muut aloitukset näkyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummallista koska kaikki muut aloitukset näkyvät.

    Eipä tuo suuri murhe ole. Yritä kestää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tuo suuri murhe ole. Yritä kestää

    Se on sananvapauden ja mielipiteenvapauden loukkaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tuo suuri murhe ole. Yritä kestää

    Ei se sinulle varmaan mikään murhe olekaan. Sinähän vaikutat iloiselta.

    Äänestä

Helpot rahat on tiedossa sulle, joka perustat Kaste Osakeyhtiön.

Äänestä

Tässä olisi kyllä bisnesidea. Koronan jälkeen hyviä bisnesideoita tarvitaan ja rahaakin on tarjolla, kun se elvytyspaketti saadaan.

Äänestä
  • Jep, uudestikaste Oy on jo perusteilla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, uudestikaste Oy on jo perusteilla!

    Etkö ole ymmärtänyt, että ei se onnistu aikuisten ihmisten kohdalla.
    Tarvitaan ne herkässä tilassa olevat vanhemmat, joita on helppo johdatella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö ole ymmärtänyt, että ei se onnistu aikuisten ihmisten kohdalla.
    Tarvitaan ne herkässä tilassa olevat vanhemmat, joita on helppo johdatella.

    Kyllä se onnistuu hyvin aikissten kohallakin, kunhan vähän uhkailee!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, uudestikaste Oy on jo perusteilla!

    Vielä parempi idea on eräiden ompelijoiden keksimät kastesukat.
    Ne laitetaan vauvan jalkaan mutta kun ne myös kastellaan läpimäräksi, niin ei tarvita pappia eikä kahvinkeittäjää.
    Sehän on sama, kumpaa päätä vauvassa kastellaan. Vaikutus on aivan sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä parempi idea on eräiden ompelijoiden keksimät kastesukat.
    Ne laitetaan vauvan jalkaan mutta kun ne myös kastellaan läpimäräksi, niin ei tarvita pappia eikä kahvinkeittäjää.
    Sehän on sama, kumpaa päätä vauvassa kastellaan. Vaikutus on aivan sama.

    Uudestikastajissa voisi toimia kun kaste on heille vain vettä

    Ja kaste kastelua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uudestikastajissa voisi toimia kun kaste on heille vain vettä

    Ja kaste kastelua

    Kaste sukat eivät ole kastetta varten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä parempi idea on eräiden ompelijoiden keksimät kastesukat.
    Ne laitetaan vauvan jalkaan mutta kun ne myös kastellaan läpimäräksi, niin ei tarvita pappia eikä kahvinkeittäjää.
    Sehän on sama, kumpaa päätä vauvassa kastellaan. Vaikutus on aivan sama.

    edellisestä selvästi luettavissa, että kasteen todellisesta merkityksestä ovat ihan ulkona !

    uudesti-kastajille kaikki ULKONAINEN on tärkeämpää !

    niinhän raamatussa:

    "he puhdistavat vadin ulkokuoren mutta sisältä ovat raatelevaisia susia"
    Matt: 7: 22

    Äänestä

...tai vaikka manaamaan pahoja henkiä pois ihmisitä á 10.000e/paha henki, tai vaikka puhumaan kielillä sadaakseen yritysjohtajille asioita toteutumaan á 100.000e/toteutettavaksi haluttava asia, jne...

Markkinarakoa kyllä piisaa, ja paksuja lompakoita riittää, joita pursuaa sitten ovista ja ikkunoista jun on ensin saanut hyvän maineen...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos kirkon jäsenen suorittama kaste pelastaa niin silloinhan siinä on selvä markkinarako ja liikeidea. Kirkon jäsen voi perustaa Kaste OY nimisen yrityksen ja alkaa edullisesti kastaa vauvoja 1000e/nuppi. Ei mitään muita kuluja, ei verojen maksua. Varmasti moni epätoivoinen vanhempi tarttuisi näin edulliseen tarjoukseen vauvansa pelastamiseksi. Sehän olisi niinkuin vakuutuksen ottaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu