Kuntavaalikoneeseen tunnustuksettomista seremoniatiloista

Anonyymi

Vaikka tällaisella otsikolla? "Muiden kuin kirkollisen hautajaisten saattotilaisuuden järjestämispaikan turvaaminen"


Hautaustoimi on säädetty evankelis-luterilaisten seurakuntien hautausmaiden tehtäväksi, mutta kappelien käytöstä ei säädetty. Kirkkohallitus on suositellut, että hautausmaiden ja krematorioiden kappeleita ei myönnetä ei-kirkollisiin saattotilaisuuksiin, joissa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta. Osa seurakunnista noudattaa suositusta, osa ei. Muistotilaisuudet ovat asia erikseen.

Mitä mieltä olette, pitääkö kunnan tai kuntayhtymän järjestää uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustukseton, monikäyttöinen tila siviilihautajaisten sekä eri uskontojen traditioiden mukaisten hautajaisseremonioiden pitämiseen?

( ) Kyllä pitäisi, yhdenvertaisuuden vuoksi.
( ) Ei pitäisi, muiden kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten tulee itse huolehtia omien hautaustilaisuuksiensa pitopaikasta.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kysymys, ja hyvä että tietämättömiä kuntavaaliehdokkaita informoidaan tilanteesta.

    • Avioliittopalatsi? :=)

      Ei vaan, ihan hyvä idea. Pohdintaan.

      • Anonyymi

        Iso ero seurakuntien välillä on tietenkin eriskummallinen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Iso ero seurakuntien välillä on tietenkin eriskummallinen.

        On, mutta ei kai sillä pitäisi olla merkitystä kunnan toimintaan?

        Tai en minä tiedä... Kai voi kysyä myös jotenkin vaihtoehdoin

        - Kyllä kunnan pitää järkätä tilat.
        - Jos ei seurakunta anna niin sitten pitää.
        - Ei pidä.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        On, mutta ei kai sillä pitäisi olla merkitystä kunnan toimintaan?

        Tai en minä tiedä... Kai voi kysyä myös jotenkin vaihtoehdoin

        - Kyllä kunnan pitää järkätä tilat.
        - Jos ei seurakunta anna niin sitten pitää.
        - Ei pidä.

        Hyvä, tuo ottaisi huomioon tuon kummallisuuden Suomen hautaustoimen käytännössä.
        Tilannehan kärjistyy vuosi vuodelta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, tuo ottaisi huomioon tuon kummallisuuden Suomen hautaustoimen käytännössä.
        Tilannehan kärjistyy vuosi vuodelta.

        Jossain määrin joo. Kirkollisten hautajaisten osuus kuitenkin vähenee selvästi hitaammin kuin kirkkoon kuuluvien määrä. Vrt. kirkollinen vihkiminen, joka puolestaan vajoaa nopeammin.


    • Anonyymi

      Muutaman ukkelin liitto vaatii kuntatiloja

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On tosi hassua, että koko asia on Kirkollisasiat.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4604
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2294
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1710
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1462
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      309
      1399
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1131
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      985
    Aihe