MOT uhrien korvaukset ja "oikeus"laitoksemme

"oikeus" tai tuomioistuin määrää sakkoja tekijälle ja valvoo niiden perimisen. Uhrien korvauksille on niille ihan sama. Se kertoo jo paljon.

Poliisi tutkii. No se tutkii helpot jutut näpistykset, liikennejutut ja tapot. Ne tutkii kaikki helpot jutut. Ne viis veisaa jostain talousrikollisesta tai korruptoituneesta kuntapäättäjästä, jotka vie monin kerroin samat rahat kuin 10000 näpistelijää.

Poliisi turvaa samoin kuin tuomioistuinlaitoksemme vain hyvän ja turvatun elämän niille joilla se jo on. Ne paskat välittää muista.

Tuomioistuimistamme hovioikeudet muokkaavat eniten "oikeus"käytäntöämme. Siellä työskentelevät ovat erkaantuneet todellisuudesta poliisiammekin pahemmin. Ne päästää valkokaulusrikolliset pälkähästä, jos poliisi on edes kerran yrittänyt niitä tutkia. Suomessa ei tuomita kuin koyhiä. Hovioikeuden jäsenet naureskelevat romaaneille, eri rotuisille, addiktioista kärsiville jne tuomiota tehdessään. Ne on vihon viimeisiä ihmisiä oikeutta jakamaan. Samoin vihon viimeisiä rikoksia tutkimaan ovat aliupseerikoulun käyneet poliisit, jotka ovat sitten käyneet lepokodissa, eli poliisikoulun. Poliiseillahan ei muuta taustaa juuri ole kuin aliupseerikoulutus! Ei ihme mihin ne voimavaransa suuntaa. Järki kun puuttuu.

hovioikeuksista muutoksen tulisi lähteä ja sinne pitäisi ensinnäkin saada vähemmistöjen edustajia ja ei hovioikeuksien itsensä kouluttamaa porukkaa, jotka myrkyttävät myös käräjäoikeudet.

Suomen tuomioistuinlaitos turvaa vain hyvän ja turvatun toimeentulon ja elämän niille joilla se jo on.

Ainut asia mikä "oikeudessa" menee vaatimusten mukaan on asianajajien palkkiot. Sen hovioikeudet hyväksyvät ilman kunnollista näyttöä tehdyistä tunneista. Ovathan he kolleegoja. Witut uhrien korvauksista tai oikeudesta ylipäänsä (näin hovioikeudet ajattelevat).

7

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monesti myös minitaan että oikeudenkäyntikulut, jäävät valtion maksettavaksi.
      Syyllinen ei oikeasti maksa siis mitään. Uhrit eivät saa mitään korvausta, ja valtio maksaa syyllisten oikeuskulut.
      Ehdollinen pitäisi muuttaa ehdottomaksi. Ja jos syyllistyy toistuvasti, tuomioita koventaa/ pidentää. Nykyään tuomiot lyhenevät, jos niitä on enemmän. Ei ole oikeusvaltion touhua, suosia syyllisiä, ja sortaa uhreja.

      • Anonyymi

        persu


      • Anonyymi

        ... ja samoten rikosten ”paljousalennuksesta” pitää päästä eroon!
        Eli kuten jenkkilässä, jossa jos vaikka murhaat kaks, niin sit lusit MOLEMMISTA niistä sen elinkautisen, joka siellä yleensä murhasta määrätään.

        Ja sama toki kaikkiin pienempiinkin rikoksiin. Täällä hölmölässä taas annetaan alennuksia jo siitä jos rikollisella on aikasempi tuomio alla!? Ei prkl sitten järjen häivää tän hölmölän ”oikeus”laitoksessa! :/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persu

        uli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... ja samoten rikosten ”paljousalennuksesta” pitää päästä eroon!
        Eli kuten jenkkilässä, jossa jos vaikka murhaat kaks, niin sit lusit MOLEMMISTA niistä sen elinkautisen, joka siellä yleensä murhasta määrätään.

        Ja sama toki kaikkiin pienempiinkin rikoksiin. Täällä hölmölässä taas annetaan alennuksia jo siitä jos rikollisella on aikasempi tuomio alla!? Ei prkl sitten järjen häivää tän hölmölän ”oikeus”laitoksessa! :/

        Hyvä pointti. Paljousalennus mistähän ne "oikeus"oppineet on sen keksiny. Kai se tyyppi on arvostettu niissä piireissä.


    • Anonyymi

      Ja jos saa pidemmän tuomion niin siitä istuu vain puolet ja siitäkin neljänneksen avovankilassa ja sen jälkeen on taas ensikertalainen. Oikeutta uhreille. Nuo hovioikeudet on yksi mätäpaise josta pitäisi päästä eroon.

    • Anonyymi

      poliisihan ei Suomessa tutki muuta kuin helppoja juttuja, joista saavat nopeasti "työnsä" tehtyä. Kaikki vähänkään moni mutkasempi jätetään tutkimatta. Silti ne esittää ja kulkevat tuolla polleana. Naurettavaa sakkia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      135
      3783
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2098
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      18
      1065
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1041
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      905
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      876
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      865
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      790
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      772
    Aihe