Erottavia tekijöitä on tasan yksi: evankeliumi on kadoksissa.
Evankeliumin sanoma on se, että maailma on jo sovitettu.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"
Missään kohtaa yllä olevista ei sanota, että sovitus on "asetettu tarjolle", "vastaanotettavaksi", vaan niissä sanotaan, että maailma, Jumalan viholliset, kaikki, me ja koko maailma on jo sovitettu Jumalan kanssa.
Tätä on evankeliumi. Mutta kuka evankeliumia julistaa? Ei juuri kukaan. Siksi kai on sen miljoona oppia ja lahkoakin, kun evankeliumi on kadoksissa.
Ja käänteisesti: jos kaikki sisäistäisivät evankeliumin, ketä kiinnostaisivat enää sellaiset asiat, joista nyt kiistellään?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.