Haahuileva Biden aiheuttaa politiikallaan jatkuvasti uusia joukkoampumisia Amerikassa. Tyyppi on ollut vasta pari kuukautta presidenttinä, ja on jo nyt aiheuttanut melkein yhtä paljon ampumisia kuin niitä oli Trumpin koko nelivuotiskaudella. Hullu ukko!
Biden aiheuttaa haahuilullaan jatkuvasti uusia joukkoampumisia
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Korjataanpa pari faktaa. Biden ei ole USA:n laillinen presidentti, vaan Donald Trump. On luonnollista että väkivaltaisuus lisääntyy koska kaikki muukin on lisääntynyt alkaen vaalivilpistä. Antifa-vasemmisto se Trumpin aikaan mellakoi joten homma jatkuu siellä.
Bidenin äänimäärä vaaleissa oli 68 miljoonaa,
Videoillakin näytettyjen tuhottujen Trumpin äänien määrästä on pientä epäarmuutta. Ainakin 80 miljoonaa ääntä Trump sai, ehkä 81 miljoonaa.
Fakta myös että Kiina nosti Bidenin presidentiksi.
Marraskuun alussa alettiin tarkkailla vaalipiirien päämajojen nettiliikennettä.
Osoittautui että ääntenväärentelyliikennettä meni eniten Kiinaan ja Pakistaniin.
Myös ex-itäblokin maihin ja täälläkin joidenkin ("Leonardo") tietämästi Roomaan.
Mary Fanning näitä netissä selostaa taulkoin jaanimaatioin.
Eka nettiliikenne oli kopiot äänioikeutettujen luetteloista ja sitten äänestäneiden luettelot, jotta osattiin väärentää lisä-äänet "nukkuvien puolueen" jäsenille.
Humpuukia ja vääristelyä. Alä usko
Amerikkalaiset eivät taida olla onnellisia, sitten alkuunkaan vaikka omistavat Dodgen?
Amerikan vapaat aselait ja suuri määrä erilaisia aseita syypäät ampumisiin, ei presidentti.
Kyllä se on presidentin syy samalla tavalla nyt kuten Trumpin aikanakin.
Jep: ei niitä maalitolppia voi taas alkaa siirtämään vaan syy on aina istuvan presidentin.
Ei tietenkään ole presidentin syytä. Syynä ovat aivan liian löysät aselait, jotka mahdollistavat rajummat ampumatapaukset kuin monissa muissa maissa. Ei presidentti halua ketään ampua. Eikä ampunut. Eikä presidentti voi niitä lakeja muuttaa. Syyllinen ei tietenkään ole presidentti, kuten te syyllistäjät itsekin tiedätte.
Ne lait voi muuttaa vain USAn kongressi ja senaatti äänestyksen avulla. Ja sitä ne eivät halua, koska republikaaneissakin vaikuttava Kivääriyhdistys omistaa liian monta kansanedustajaa.
Tutuskaa hieman paremmin USA:n lakeihin ja hallintoon ennen kun lähdette vääristelemään totuutta.
Meksikon kautta pukkaa päälle karavaanit tulemme sinne
Kovasti haluaa seuraavallakin kaudelle
Ongelmia Meksikon rajalla hurraa
Taidat olla sairaan ilkeä ihminen kun hurraat hädässä olevien ongelmille.
Huumeet kulkee usa uusia asiakkaita tulee