Liikkumisrajoitukset -onnetonta puuhastelua

Liikkumisrajoitukset ovat koronan taltuttamiseksi ehdottoman hyvä asia. Siis kun ihmiset eivät muuten ymmärrä niin kohtaamiset minimiin käskyillä ja pykälillä. Välttämättömät asiat tietenkin pitää saada hoitaa.

Kuitenkin näiden rajoitusten säätäminen näyttää taas onnettomalta puuhastelulta. Mitään ei saada aikaiseksi.

Näytti RKP:n edustaja olevan huolissaan valvonnasta. Herranjestas. Esimerkkinä Suomessa on säädetty laissa maksinopeus kaikille teille sanktioiden uhalla. Eikä joka puskan takana ole poliisi kyttäämässä (vaikka välillä siltä tuntuukin, heh). Eikö koronalaissakin oletuksena pitäisi olla että lakeja ja pykäliä noudatetaan eikä päinvastoin?
6678573
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 667

Vanhimmat

tai naapurille pitäisi antaa ilmiantoprovisio rikkomuksista...

Äänestä
  • Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    3Äänestä

  • Eiköhän oppositioporvarit valiokunnissa tai eduskunnassa estä kuitenkin nämä tolkun rajoitukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    Kyllä poliisi riittää valvomaan.

    Totta, sellainen henki on yrittänyt vaikuttaa myös suomalaisten keskuudessa aiemmin historiassa, kansalaissota ja punaisten ja valkoisten väliset taistelut. Se on seurausta, kun aletaan kontrolloida toisten ihmisten käyttäytymistä ja hallituksilla ja vallassa olevilla on siihen tietysti suuri kiusaus, käyttää valtaa. En olisi uskonut, että joutuu tällaista vielä kokemaan täällä Suomessa, joka sodan kourista nousi hyvinvointivaltioksi, jossa demokraattiset ihanteet ja arvot ovat ohjanneet päätöksentekoa ja politiikkaa. Tämä virusasia on nyt tällä kertaa vain välimuuttuja. Viruksen suhteen (joka on osa jumalan hallinnassa olevaa luomakuntaa ) kannattaisi hallitusnaisten jaTHL:n johtohenkilöiden mennä kirkkoon ja rukoilla jumalaa avuksi. Sanon tämän tosissani, jos jollakin on vähänkään uskoa Korkeampaan voimaan, kannattaisi mennä kirkkoon, vaikka yksi kerrallaan. Sen takia olisikin tärkeä, että kirkkojen ovet pysyvät auki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän oppositioporvarit valiokunnissa tai eduskunnassa estä kuitenkin nämä tolkun rajoitukset.

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Äänestä

  • ”112. Kuinka voin auttaa?”
    ”Kuulin naapuristani aivan selviä aivastelun ääniä”
    ”Lähetän välittömästi karhuryhmän paikalle!”

    2Äänestä

  • PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, sellainen henki on yrittänyt vaikuttaa myös suomalaisten keskuudessa aiemmin historiassa, kansalaissota ja punaisten ja valkoisten väliset taistelut. Se on seurausta, kun aletaan kontrolloida toisten ihmisten käyttäytymistä ja hallituksilla ja vallassa olevilla on siihen tietysti suuri kiusaus, käyttää valtaa. En olisi uskonut, että joutuu tällaista vielä kokemaan täällä Suomessa, joka sodan kourista nousi hyvinvointivaltioksi, jossa demokraattiset ihanteet ja arvot ovat ohjanneet päätöksentekoa ja politiikkaa. Tämä virusasia on nyt tällä kertaa vain välimuuttuja. Viruksen suhteen (joka on osa jumalan hallinnassa olevaa luomakuntaa ) kannattaisi hallitusnaisten jaTHL:n johtohenkilöiden mennä kirkkoon ja rukoilla jumalaa avuksi. Sanon tämän tosissani, jos jollakin on vähänkään uskoa Korkeampaan voimaan, kannattaisi mennä kirkkoon, vaikka yksi kerrallaan. Sen takia olisikin tärkeä, että kirkkojen ovet pysyvät auki.

    Lopeta jo se käyneyden marjojen ja hedelmien ahmiminen pliis

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”112. Kuinka voin auttaa?”
    ”Kuulin naapuristani aivan selviä aivastelun ääniä”
    ”Lähetän välittömästi karhuryhmän paikalle!”

    Helsinkiläisenä vaadin kunnon rajoituksia, muilla paikkakunnilla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    Halla-aho ei välitä meidän helsinkiläisten äänestäjien terveydestä. Se on jo nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinkiläisenä vaadin kunnon rajoituksia, muilla paikkakunnilla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista.

    Kyllä muilla paikkakunnilla on sanomista jos Koronan vaivaamaasta Helsingissä lähdetään Pääsiäisen viettoon muualle Suomeen. Helsinginseutu tulisi eristää heti eli ennen Pääsiäistä. Se on paras tapa rajata Koronan leviäminen muualla Suomeen. Samoin pitää antaa heti suositus helsinkiläisille olla matkustamattomuudesta Pääsiäisenä. Tämä suositus ei vaadi edes lakimuutosta.

    Hallitus ja THL ovat jo suosittaneet että pääsiäisenä ei matkusteta turhaan. Etkö katso telkkaria?

    1Äänestä

    Kaikilla helsinkiläisillä ei ole edes rahaa matkustaa oli pääsiäinen tai ei,Saatika korona aika.Ei mökkejä,ei sukulaisia maalaiskaupungit kunnat tai maaseutu.Enemistö on pääkaupunki juuri tulee ihmiset sieltä maalta Helsinkiin työn ja opiskelun perään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    Vähän? Kyllä, kyse oli helsingistä, valtuustossa 85 valtuutetusta vain 6 on persuja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinkiläisenä vaadin kunnon rajoituksia, muilla paikkakunnilla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista.

    Kyllä näitä rajotuksia tehdä huvinvuoksi! Mutta me suomalaiset änkyröidään!!!. Niin kansa kuin erimielsyydet eduskunnassa mitä hittoo kun on kysymys ihmisten terveydestä!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Eniten tartuntoja on itä-Helsingissä ja muualla missä on paljon lähi-idästä tulleita. Nämä elävät oman kuluurinsa mukaan , mutta eliitti ja media vaikenevat.

    Vai onneksi meillä on Marin? Robotti jonka suusta tulee sama liturgia,oli asia mikä hyvänsä,ei presidenttiainesta. Melkein sain huvittavuuskohtauksen kun kuuntelin Marinin puhetta liikkumisrajoituksen aikaisesta mökille menosta.Jos omistat oman mkin,sinne voi mennä mutta jos olet vuokrannut mökin,se ei ole suotavaa? HÄH! En ole mökki-ihminen enkä harrasta kotimaanmatkailua,>MUTTA. Jos menen Helsingissä ruokakauppaan ja ostan viikonlopun ruoat,pakkaan ne autoon ja ajan maaseudun periferiaan yksin,vuokraamaani mökkiin,en käy kaupassa menomatkalla,enkä huoltiksella,koska se on niin lähellä,niin se on kiellettyä.Ihmetteln että miksei kauppakeskuksia saada suljettua,turha hengailu pois? Triplassakin oli lähiaikoina jonkin sortin hintasirkus? Miksei näihin puututa.Koronasäännöt riitelevät toistensa kanssa,aina joku sääntö pyllistää toiselle.Tämä on tätä kommunistihallituksen sääntelyä.Luulen että tulevaisuudessa kommunistipuolueet tippuvat äänestäjien listoilta,senverran huolimatonta touhua ja jälkeenjäänyttä.Orpo on oikeassa siitä että miksi ei lentoasemien kontrolli ole vieläkään kunnossa,vuosi veivattu asiaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja THL ovat jo suosittaneet että pääsiäisenä ei matkusteta turhaan. Etkö katso telkkaria?

    Suositukset taas vähän myöhässä,niinkuin joka kerta!

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Vapaavuori tässä on ollut se järkevä, kun Marin tuhlaa eduskunnan rahoja kuin joulu olisi, turhuuksiin. Kyllä esimerkiksi nuorten tarvitsee harrastaa mielenterveyden takia, siksi Vapaavuori sitä ajaa. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että sinulla on asiat hyvin. En itsekkään aina muista olla, mutta yritän parhaani.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän? Kyllä, kyse oli helsingistä, valtuustossa 85 valtuutetusta vain 6 on persuja.

    Ja näköjään kaikista viime kuntavaalien äänistä sellai kymmenen prosenttia.
    Ei suo pelota asua siellä, koska joka kymmenes vastaantulija on rasistifasistinatsi? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    ei Marin ollut Hesassa ehdolla, joten ei voi verrata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliisi riittää valvomaan.

    Hmm. Joskus on poliisinkin nukuttava jotta jaksaa täysillä virkaansa syventyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Kyllä sinun on itse pidettävä terveydestäsi huolta, ei mikään puolue voi sitä tehdä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei välitä meidän helsinkiläisten äänestäjien terveydestä. Se on jo nähty.

    Mitäs jos pitäisit ite terveydestäsi huolta.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muilla paikkakunnilla on sanomista jos Koronan vaivaamaasta Helsingissä lähdetään Pääsiäisen viettoon muualle Suomeen. Helsinginseutu tulisi eristää heti eli ennen Pääsiäistä. Se on paras tapa rajata Koronan leviäminen muualla Suomeen. Samoin pitää antaa heti suositus helsinkiläisille olla matkustamattomuudesta Pääsiäisenä. Tämä suositus ei vaadi edes lakimuutosta.

    ei onnistu kun tuohon vaaditaan vähintään perustuslakivaliokunnan, eduskunnan, presidentin, sairaanhoitopiirin, avin, valtioneuvoston, kuntien ja oikeusasiamiehen käsittely. Lisäksi kaikkien päätöksistä pitää antaa vähintään useiden viikkojen valitusaika ennen kuin mitään voidaan tehdä.

    Joku saattoi ymmärtää että ylläoleva oli sarkasmia. Kannatan vilpittömästi rajoituksia.

    Mietin syvästi milloin Suomesta on tullut tälläinen maa jossa mitään yksinkertaista asiaa saada toimeenpantua.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja THL ovat jo suosittaneet että pääsiäisenä ei matkusteta turhaan. Etkö katso telkkaria?

    juu. Miksi kaikki lapin mökit ovat sitten vuokrattu?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm. Joskus on poliisinkin nukuttava jotta jaksaa täysillä virkaansa syventyä.

    ajoin tänään hiekkatietä kotiin. Ei ollut poliisi valvomassa nopeuttani! Mitä nyt ollenkaan teen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaavuori tässä on ollut se järkevä, kun Marin tuhlaa eduskunnan rahoja kuin joulu olisi, turhuuksiin. Kyllä esimerkiksi nuorten tarvitsee harrastaa mielenterveyden takia, siksi Vapaavuori sitä ajaa. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että sinulla on asiat hyvin. En itsekkään aina muista olla, mutta yritän parhaani.

    Vapaavuori on leikannut terveyspalveluista, kyllä joku psykiatri on tärkeämpi huonosti voivalle kuin joukkueurheilu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sinun on itse pidettävä terveydestäsi huolta, ei mikään puolue voi sitä tehdä.

    Olen koko vuoden pitänyt huolta itsestäni. Pitänyt etäisyyttä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia jne. Olen eläkkeellä, asun yksin tilavassa asunnossa, omistan auton jne.

    Ei se ole minusta tai kaltaisistani kiinni, vaan niistä jotka eivät voi, osaa tai viitsi pitää huolta itsestään. Köyhistä, lähityötä tekevistä, autottomista, ahtaasti asuvista, huonosti suomea osaavista, mutta myös nuorista jotka eivät malta olla juhlimatta, sekä tietysti sekopäistä koronan kieltäjistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei onnistu kun tuohon vaaditaan vähintään perustuslakivaliokunnan, eduskunnan, presidentin, sairaanhoitopiirin, avin, valtioneuvoston, kuntien ja oikeusasiamiehen käsittely. Lisäksi kaikkien päätöksistä pitää antaa vähintään useiden viikkojen valitusaika ennen kuin mitään voidaan tehdä.

    Joku saattoi ymmärtää että ylläoleva oli sarkasmia. Kannatan vilpittömästi rajoituksia.

    Mietin syvästi milloin Suomesta on tullut tälläinen maa jossa mitään yksinkertaista asiaa saada toimeenpantua.

    unohdit listalta STM:n!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    Mitä eroa petteri orvolla ja hannu karpolla ,karpolla on asiaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä näitä rajotuksia tehdä huvinvuoksi! Mutta me suomalaiset änkyröidään!!!. Niin kansa kuin erimielsyydet eduskunnassa mitä hittoo kun on kysymys ihmisten terveydestä!!!!

    niin se maski tuhoaa terveytesi ja sivuhaaravarijanttti ainakin sitte. että pysyminen kotona auttaisi mutku jotku henkailee missä sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”112. Kuinka voin auttaa?”
    ”Kuulin naapuristani aivan selviä aivastelun ääniä”
    ”Lähetän välittömästi karhuryhmän paikalle!”

    Jos sieltä kuuluukin piereskelyn ääniä?
    Kelle mä silloin ilmoitan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin se maski tuhoaa terveytesi ja sivuhaaravarijanttti ainakin sitte. että pysyminen kotona auttaisi mutku jotku henkailee missä sattuu.

    Opettele ensin kirjoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Nytpä kirjoiti soopaa perussuomalaisia on paljon Helsingissä ja varmasti kunnallisvaalit
    näyttää sen ja lopuksi Marin ei ainakaan välitä muut demarit ja minusta pormestarin
    Helsingissä pitää olla syntyperäinen stadilainen ei lande maahanmuuttaja tietysti
    tämä on minun mielipiteeni t. stadilainen vanhempi

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Vähän kannattajia =
    Viime eduskuntavaalien suvereeni ääniharava:
    Halla-aho. Yli 30 000 ääntä. Helsingin vaalipiiri.
    Yli 10 000 ääntä enemmän kuin Marin.

    ”vähän”?

    Ja jatkuu kunnallisvaaleissa Helsingissä persuille ISO ISO jytky Marin sai pääministerin
    paikan kun Rinne on en viitsi sanoa no 100 euron mies siis lupasi ja ei kai koskaan
    kai toteutunut? mitäköhän demarit nyt lupaa???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai onneksi meillä on Marin? Robotti jonka suusta tulee sama liturgia,oli asia mikä hyvänsä,ei presidenttiainesta. Melkein sain huvittavuuskohtauksen kun kuuntelin Marinin puhetta liikkumisrajoituksen aikaisesta mökille menosta.Jos omistat oman mkin,sinne voi mennä mutta jos olet vuokrannut mökin,se ei ole suotavaa? HÄH! En ole mökki-ihminen enkä harrasta kotimaanmatkailua,>MUTTA. Jos menen Helsingissä ruokakauppaan ja ostan viikonlopun ruoat,pakkaan ne autoon ja ajan maaseudun periferiaan yksin,vuokraamaani mökkiin,en käy kaupassa menomatkalla,enkä huoltiksella,koska se on niin lähellä,niin se on kiellettyä.Ihmetteln että miksei kauppakeskuksia saada suljettua,turha hengailu pois? Triplassakin oli lähiaikoina jonkin sortin hintasirkus? Miksei näihin puututa.Koronasäännöt riitelevät toistensa kanssa,aina joku sääntö pyllistää toiselle.Tämä on tätä kommunistihallituksen sääntelyä.Luulen että tulevaisuudessa kommunistipuolueet tippuvat äänestäjien listoilta,senverran huolimatonta touhua ja jälkeenjäänyttä.Orpo on oikeassa siitä että miksi ei lentoasemien kontrolli ole vieläkään kunnossa,vuosi veivattu asiaa.

    Niin kyllä se on se kaikenlainen isojen ryhmien kokoontuminen se ongelma.
    Nyt menee liian pitkälle se että poliisi kyselee millä asialla liikut kaupungilla!

    Samaan aikaan jossain on iloiset happeningit tai vähemmän iloiset hautajaiset, ja niissä on se tartuntavaara. Sakottaa pitäisi vain niihin osallistujia!

    Ihmetystä herätti ettei poliisilla ollut jo tässä vaiheessa Visiiriä kasvoilla kun yritti (tai ei yrittänyt) hajottaa koronatoimien vastaista mielenosoitusta Hesan ydinkeskustassa.

    Etenkin vilkkaissa etelä-euroopan maissa sen huomasi heti kun rajoituksia lievennettin niin johan jonkin ajan kuluttua oli taas täysi tauti päällä kaikkialla.

    Suurissa kaupoissa etäisyydet ovat luonnostaankin riittävän pitkiä ja pikku kaupatkin osaavat rajoittaa kerrallaan kaupassa olevien määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    Mullekin on tullut Pohjois - Korea hallituksen linjasta. Ei haluta pahoittaa rajojen yli ramppaavien ja tiettyjen ihmisryhmien mieltä. Sen takia kaikkien tulee kantaa kollektiivisesti vastuuta. Jos ihminen on niin itsekäs että hän huvikseen matkustelee ulkomailla tälläisenä aikana miten ihmeessä hän noudattaisi omaehtoista karanteenia. Sydäntä särkee nähdä koronan vaikutukset arjessa sekä suututtaa hallituksen poukkoileva politiikka. Jos olisi tuettu ajoissa suomalaista rokotetta se olisi muiden rokotteiden rinnalla käytössä tällä hetkellä sekin suututtaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa aion muistaa tämän. Hallitus puolueiden arvot eivät todellakaan vastaa omiani kriisitilanteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Aika lyhytnäköistä, feminiinistä skeidaa. Me tarvitsemme viruksia ja virukset meitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinkiläisenä vaadin kunnon rajoituksia, muilla paikkakunnilla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista.

    Hah, et oo kyl stadist, joten ihan snadisti ny.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”112. Kuinka voin auttaa?”
    ”Kuulin naapuristani aivan selviä aivastelun ääniä”
    ”Lähetän välittömästi karhuryhmän paikalle!”

    Lähetä armeija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei välitä meidän helsinkiläisten äänestäjien terveydestä. Se on jo nähty.

    Ortodoksikirkon jäsenten synnit .....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muilla paikkakunnilla on sanomista jos Koronan vaivaamaasta Helsingissä lähdetään Pääsiäisen viettoon muualle Suomeen. Helsinginseutu tulisi eristää heti eli ennen Pääsiäistä. Se on paras tapa rajata Koronan leviäminen muualla Suomeen. Samoin pitää antaa heti suositus helsinkiläisille olla matkustamattomuudesta Pääsiäisenä. Tämä suositus ei vaadi edes lakimuutosta.

    Pääsiäinen on muuten maailman laajuinen tapahtuma eikä vain täällä . Me vietämme pääsiäistä joka tapauksessa. Amen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten tartuntoja on itä-Helsingissä ja muualla missä on paljon lähi-idästä tulleita. Nämä elävät oman kuluurinsa mukaan , mutta eliitti ja media vaikenevat.

    Nauravat näitä maskeja nuoriso muista maista ja pelleilevät ostareilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai onneksi meillä on Marin? Robotti jonka suusta tulee sama liturgia,oli asia mikä hyvänsä,ei presidenttiainesta. Melkein sain huvittavuuskohtauksen kun kuuntelin Marinin puhetta liikkumisrajoituksen aikaisesta mökille menosta.Jos omistat oman mkin,sinne voi mennä mutta jos olet vuokrannut mökin,se ei ole suotavaa? HÄH! En ole mökki-ihminen enkä harrasta kotimaanmatkailua,>MUTTA. Jos menen Helsingissä ruokakauppaan ja ostan viikonlopun ruoat,pakkaan ne autoon ja ajan maaseudun periferiaan yksin,vuokraamaani mökkiin,en käy kaupassa menomatkalla,enkä huoltiksella,koska se on niin lähellä,niin se on kiellettyä.Ihmetteln että miksei kauppakeskuksia saada suljettua,turha hengailu pois? Triplassakin oli lähiaikoina jonkin sortin hintasirkus? Miksei näihin puututa.Koronasäännöt riitelevät toistensa kanssa,aina joku sääntö pyllistää toiselle.Tämä on tätä kommunistihallituksen sääntelyä.Luulen että tulevaisuudessa kommunistipuolueet tippuvat äänestäjien listoilta,senverran huolimatonta touhua ja jälkeenjäänyttä.Orpo on oikeassa siitä että miksi ei lentoasemien kontrolli ole vieläkään kunnossa,vuosi veivattu asiaa.

    Itärajalla liikutaan maskitta ja ylitetään rajaa eikä suostu testiin.

    Äänestä

  • Taas on suunnittelu ja koulutus törmänneet käytännön puutteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm. Joskus on poliisinkin nukuttava jotta jaksaa täysillä virkaansa syventyä.

    YouTube videoita USAsta kun poliisit ajaa rosvoja takaa autoilla sheriff jotain enkuksi. Ne ajaa pakoon pyrkivän auton kylkeen täysillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs jos pitäisit ite terveydestäsi huolta.

    Yksityinen lääkäri osaa kyllä mutta maksaa joten sairausvakuutus kannattaa ottaa vakuutusyhtiöstä sekin maksaa mutta kun sairastuu saa siitä osan hinnasta pois sitten eli säästää .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaavuori on leikannut terveyspalveluista, kyllä joku psykiatri on tärkeämpi huonosti voivalle kuin joukkueurheilu.

    Liikunta kyllä estää hulluksi tulemista kun katse ja ajatukset on vaikka pallossa eikä itsessä tosin joukkoraiskaajat on usein jalkapallojoukkueita. ... Sekin masentaa nuoria kun heillä on oma kotimaansa vaikka Intiassa tai Afrikassa tai Aasiassa ja joutuvat elämään oudossa ilmastossa täällä kylmässä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen koko vuoden pitänyt huolta itsestäni. Pitänyt etäisyyttä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia jne. Olen eläkkeellä, asun yksin tilavassa asunnossa, omistan auton jne.

    Ei se ole minusta tai kaltaisistani kiinni, vaan niistä jotka eivät voi, osaa tai viitsi pitää huolta itsestään. Köyhistä, lähityötä tekevistä, autottomista, ahtaasti asuvista, huonosti suomea osaavista, mutta myös nuorista jotka eivät malta olla juhlimatta, sekä tietysti sekopäistä koronan kieltäjistä.

    Ulkomaalaistaustaiset käyttää huumeita koska se ei näy niin hyvin paitsi kun käyttää liikaa. Esimerkiksi voi nähdä naureskelevan Afrikan kaksoiskansalaisten kadulla sukuelin kädessä niin hän on ottanut vähän ruohoja ja jauhetta. Nehän naurattaa sitten itkettää. Myös lisää himoja ja ruokahalua sekä halua hyppiä korkealta ja tanssia . Huumeissa oleva saattaa naureskella ja hihhuloida yhteen menoon monta tuntia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä eroa petteri orvolla ja hannu karpolla ,karpolla on asiaa

    Onko Petteri Orpo ja mistä maasta entä onko Karpo joku sana mitä se tarkoittaa ?? Onko minkä maan taustaisia ja uskontoisia ,ne vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytpä kirjoiti soopaa perussuomalaisia on paljon Helsingissä ja varmasti kunnallisvaalit
    näyttää sen ja lopuksi Marin ei ainakaan välitä muut demarit ja minusta pormestarin
    Helsingissä pitää olla syntyperäinen stadilainen ei lande maahanmuuttaja tietysti
    tämä on minun mielipiteeni t. stadilainen vanhempi

    Ensinnäkin land tarkoittaa maata yleensä eikä maalla asuvia siis maatiloilla. Suurin osa hel pyhä Sing musiikki ,laulu , Fors koski. Entinen ruotsin valtion kalastajakylä josta kasvoi kaupunki koskelle ja saaristoon . Sehän on niin päin että makea vesi kosket ja joet laskee mereen päin. Vaikka kalat käy kutemassa nousemalla jokiin ja puroihin ,koskiin uimalla vastavirtaan niin vesi tosiaan laskee aina mereen.Enemmistöllä Suomen kansalaisilla on sukulaisia syntyperäisesti melkein joka maakunnassa ja kaupungissa ,Suomen kristityt asutti ruotsin Viipuria jo 600-900 luvulla viaborg on kristittyjen rakentama siellä oli katoliset ja myöhemmin1500 luvulta myös luterilaiset kirkot.Ruotsin kuninkaat rakensi myös hel pyhän kaupungin koskelle ja siitä on aikaa paljon kauemmin kuin 200v.🤣🤣mutta Suomen pääkaupunki oli VIIPURI ennen . Joten varkaat väärentää ja ryöstää muilta näin se totuus on että joidenkin synnit nousee taivaaseen asti.

    Äänestä

  • Tässä asiassa kannatan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jatkuu kunnallisvaaleissa Helsingissä persuille ISO ISO jytky Marin sai pääministerin
    paikan kun Rinne on en viitsi sanoa no 100 euron mies siis lupasi ja ei kai koskaan
    kai toteutunut? mitäköhän demarit nyt lupaa???

    Kyllä siitä osa on jo toteutunut ja heti vuokrayhtiät nosti vuokria .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mullekin on tullut Pohjois - Korea hallituksen linjasta. Ei haluta pahoittaa rajojen yli ramppaavien ja tiettyjen ihmisryhmien mieltä. Sen takia kaikkien tulee kantaa kollektiivisesti vastuuta. Jos ihminen on niin itsekäs että hän huvikseen matkustelee ulkomailla tälläisenä aikana miten ihmeessä hän noudattaisi omaehtoista karanteenia. Sydäntä särkee nähdä koronan vaikutukset arjessa sekä suututtaa hallituksen poukkoileva politiikka. Jos olisi tuettu ajoissa suomalaista rokotetta se olisi muiden rokotteiden rinnalla käytössä tällä hetkellä sekin suututtaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa aion muistaa tämän. Hallitus puolueiden arvot eivät todellakaan vastaa omiani kriisitilanteessa.

    YouTubessa on video jostain uutistoimistosta valvontakameran kuvaa kun pohjoiskorealainen ihminen yrittää juosta pakoon ja päästä rajalle niin pohjaiskorean ihmiset armeijasta ampuu sen ja raahaa takaisin. Tietysti jos on rikollinen ei voi asua vapaana missään maassa mutta jos on tavallinen ihminen pitäisi voida liikkua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah, et oo kyl stadist, joten ihan snadisti ny.

    Stadi stad tarkoittaa kaupunki keskustaa mutta Hesassa ei ole muuta kuin rautatie asema siitä alkaa heti muka itä Helsinki. Hakaniemestä . Parasta olisi siirtää itärajan itään. Keskustaa voi laajentaa. Stadi on ihan RUOTSIN KIELTÄ , Niinku Carl on meillä Calle,Kalle. Kalervo. Käännä nyt vaan nimiä ruotsiksi ja ruotsista suomeksi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    YouTubessa on video jostain uutistoimistosta valvontakameran kuvaa kun pohjoiskorealainen ihminen yrittää juosta pakoon ja päästä rajalle niin pohjaiskorean ihmiset armeijasta ampuu sen ja raahaa takaisin. Tietysti jos on rikollinen ei voi asua vapaana missään maassa mutta jos on tavallinen ihminen pitäisi voida liikkua.

    Meillä taas valvotaan tavallista arkea ja tunnelma kiristyy. Ei tarvitse ketään ampua ainoastaan valvoa että ei levitä vaarallista tartuntatautia muihin. Mielestäni se että ei just nyt pääsisi matkustamaan ei olisi syy uhriutua. Kotiväkivalta on muuten lisääntynyt. Kaikilla ei sitä onnellista kotia jossa on mukava olla pakolla kahlittuna

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nauravat näitä maskeja nuoriso muista maista ja pelleilevät ostareilla.

    Kotiaresti, lämmitetty koppi ja iso munalukko oveen. Nythän kait ulkonaliikkumiskiellon tullessa poliisi voi puuttua ja puuttuukin jos näkee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei onnistu kun tuohon vaaditaan vähintään perustuslakivaliokunnan, eduskunnan, presidentin, sairaanhoitopiirin, avin, valtioneuvoston, kuntien ja oikeusasiamiehen käsittely. Lisäksi kaikkien päätöksistä pitää antaa vähintään useiden viikkojen valitusaika ennen kuin mitään voidaan tehdä.

    Joku saattoi ymmärtää että ylläoleva oli sarkasmia. Kannatan vilpittömästi rajoituksia.

    Mietin syvästi milloin Suomesta on tullut tälläinen maa jossa mitään yksinkertaista asiaa saada toimeenpantua.

    "milloin Suomesta on tullut tälläinen maa jossa mitään yksinkertaista asiaa saada toimeenpantua."
    Vuonna 1995.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä taas valvotaan tavallista arkea ja tunnelma kiristyy. Ei tarvitse ketään ampua ainoastaan valvoa että ei levitä vaarallista tartuntatautia muihin. Mielestäni se että ei just nyt pääsisi matkustamaan ei olisi syy uhriutua. Kotiväkivalta on muuten lisääntynyt. Kaikilla ei sitä onnellista kotia jossa on mukava olla pakolla kahlittuna

    Korona ei ole vaarallinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen koko vuoden pitänyt huolta itsestäni. Pitänyt etäisyyttä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia jne. Olen eläkkeellä, asun yksin tilavassa asunnossa, omistan auton jne.

    Ei se ole minusta tai kaltaisistani kiinni, vaan niistä jotka eivät voi, osaa tai viitsi pitää huolta itsestään. Köyhistä, lähityötä tekevistä, autottomista, ahtaasti asuvista, huonosti suomea osaavista, mutta myös nuorista jotka eivät malta olla juhlimatta, sekä tietysti sekopäistä koronan kieltäjistä.

    Onko sun mielestä se että on ammatti jossa ei voi pitää etäisyyttä merkki että ihminen on luuseri? Eli ihan oma vika jos olet hoitaja, lääkäri, kaupan kassa, huoltomies, ensihoitaja jne.

    Äänestä

  • Hyvä idea, ja provikan voisi periä samointein "rikospaikalla", kannatan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona ei ole vaarallinen.

    Se on kuin influenssa mutta hieman vaarallisempi. Eli voi verrata tilanteeseen jossa Suomessa olisi meneillään normaalia pahempi influenssakausi. Väitän että silloin ei ketään kiinnostaisi tippaakaan koko asia, eikä olisi minkäänlaisia rajoitustoimia jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai onneksi meillä on Marin? Robotti jonka suusta tulee sama liturgia,oli asia mikä hyvänsä,ei presidenttiainesta. Melkein sain huvittavuuskohtauksen kun kuuntelin Marinin puhetta liikkumisrajoituksen aikaisesta mökille menosta.Jos omistat oman mkin,sinne voi mennä mutta jos olet vuokrannut mökin,se ei ole suotavaa? HÄH! En ole mökki-ihminen enkä harrasta kotimaanmatkailua,>MUTTA. Jos menen Helsingissä ruokakauppaan ja ostan viikonlopun ruoat,pakkaan ne autoon ja ajan maaseudun periferiaan yksin,vuokraamaani mökkiin,en käy kaupassa menomatkalla,enkä huoltiksella,koska se on niin lähellä,niin se on kiellettyä.Ihmetteln että miksei kauppakeskuksia saada suljettua,turha hengailu pois? Triplassakin oli lähiaikoina jonkin sortin hintasirkus? Miksei näihin puututa.Koronasäännöt riitelevät toistensa kanssa,aina joku sääntö pyllistää toiselle.Tämä on tätä kommunistihallituksen sääntelyä.Luulen että tulevaisuudessa kommunistipuolueet tippuvat äänestäjien listoilta,senverran huolimatonta touhua ja jälkeenjäänyttä.Orpo on oikeassa siitä että miksi ei lentoasemien kontrolli ole vieläkään kunnossa,vuosi veivattu asiaa.

    Halituksen tarkat ohjeet on menneet päin vittua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Älä viitsi. Mihin sä mariinia tarvitset? Ainoa asia mikä toimii on rokote. Pakotteet on perseesstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen koko vuoden pitänyt huolta itsestäni. Pitänyt etäisyyttä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia jne. Olen eläkkeellä, asun yksin tilavassa asunnossa, omistan auton jne.

    Ei se ole minusta tai kaltaisistani kiinni, vaan niistä jotka eivät voi, osaa tai viitsi pitää huolta itsestään. Köyhistä, lähityötä tekevistä, autottomista, ahtaasti asuvista, huonosti suomea osaavista, mutta myös nuorista jotka eivät malta olla juhlimatta, sekä tietysti sekopäistä koronan kieltäjistä.

    Sama juttu. Eläkkeellä ollaan. Eikä pestä käsiä eikä muuta. Riskiryhmässä ollaan ja on saatu rokotus. Ja vituttaa naapurit jotka käyttäytyvät kuin olisin mahdollillinen riskibasilli. Kusta päässä suurimmalla osalla.

    Ihan kuin olisi rutto. Ei ole.95-prosenttia kuolleista on yli 84.vuotiaita. Ei kovin terveitä.

    Äänestä

  • Julistetaanko hätätila? – Keskikuolleisuus romahtanut Suomessa jo viikko viikolta!

    Julkaistu 26.03.2021 13:39, 21784 lukukertaa
    Pääministeri Sanna Marin vaatii "mahdollisimman nopeasti" Suomeen EU-mallin mukaisia sulkutilatoimia "tappavalla COVID-viruksella" perustellen. Kiire onkin kova, koska tilastot osoittavat Suomen keskimääräisen kuolleisuuden jo romahtaneen ennätysalhaiseksi.

    Seisooko sannan silmät... totuudelle??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Älä väännä vääryyttä vaan puhu, niin kuin asia on. Totuus Demarit sotkee ihan kaiken!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensinnäkin land tarkoittaa maata yleensä eikä maalla asuvia siis maatiloilla. Suurin osa hel pyhä Sing musiikki ,laulu , Fors koski. Entinen ruotsin valtion kalastajakylä josta kasvoi kaupunki koskelle ja saaristoon . Sehän on niin päin että makea vesi kosket ja joet laskee mereen päin. Vaikka kalat käy kutemassa nousemalla jokiin ja puroihin ,koskiin uimalla vastavirtaan niin vesi tosiaan laskee aina mereen.Enemmistöllä Suomen kansalaisilla on sukulaisia syntyperäisesti melkein joka maakunnassa ja kaupungissa ,Suomen kristityt asutti ruotsin Viipuria jo 600-900 luvulla viaborg on kristittyjen rakentama siellä oli katoliset ja myöhemmin1500 luvulta myös luterilaiset kirkot.Ruotsin kuninkaat rakensi myös hel pyhän kaupungin koskelle ja siitä on aikaa paljon kauemmin kuin 200v.🤣🤣mutta Suomen pääkaupunki oli VIIPURI ennen . Joten varkaat väärentää ja ryöstää muilta näin se totuus on että joidenkin synnit nousee taivaaseen asti.

    Suomen vanhin kaupunki Turku oli ennen pääkaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen koko vuoden pitänyt huolta itsestäni. Pitänyt etäisyyttä, pessyt käsiä, käyttänyt maskia jne. Olen eläkkeellä, asun yksin tilavassa asunnossa, omistan auton jne.

    Ei se ole minusta tai kaltaisistani kiinni, vaan niistä jotka eivät voi, osaa tai viitsi pitää huolta itsestään. Köyhistä, lähityötä tekevistä, autottomista, ahtaasti asuvista, huonosti suomea osaavista, mutta myös nuorista jotka eivät malta olla juhlimatta, sekä tietysti sekopäistä koronan kieltäjistä.

    Mitä on lähityö, onko se vanhustenhoitoa , päivähoitoa, hammaslääkärin työtä, opettajan työtä, parturi-kampaajan työtä kosmetologin työtä farmaseuttien työtä, taxiyrittäjien työtä ym nämä ammattilaislaisetko köyhälistöä, he eivät voi tehdä etätyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten tartuntoja on itä-Helsingissä ja muualla missä on paljon lähi-idästä tulleita. Nämä elävät oman kuluurinsa mukaan , mutta eliitti ja media vaikenevat.

    Irakissa ym. mies on niin paljon muiden yläpuolella, ettei saa käyttää maskia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliisi riittää valvomaan.

    Ylinopeutta saisi tulla mieluummin valvomaan tänne syrjäytyneille näin kun on alkanu tämä kesäaika ja päätiet ovat jo sulia.Tahtoo nuo muutamat idiootit ajella näin kesäaikana ylinopeutta.Tiedoksi päättäjille:laittakaa joka kilometrin suoralle yksi peltipoliisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”112. Kuinka voin auttaa?”
    ”Kuulin naapuristani aivan selviä aivastelun ääniä”
    ”Lähetän välittömästi karhuryhmän paikalle!”

    Mieluummin karhukoplan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    näin on ja pelottelulla loput

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maskipakko on pelkkä alistuskeino eikä tule auttamaan ketään. Ns. kansanmaski ja kirurgin maski on käyttäjälleen todella haitallinen tuntien käytössä. Jos haluaa edes jotain suojaa itselleen tai muille olisi käytettävä PPF-2 maskia vähintään eikä koskea siihen ollenkaan.
    Maski kontaminoituu heti ja kerää muutenkin suuren määrän epäpuhtauksia.
    Noi rokotteet ovat saatanallisia tappokemikaaleja ja lääketehtaat on vapautettu kaikesta vastuusta.
    Tämä mRNA-koodi on todella haitallinen koska sammuttaa oman puolustuksen pikkuhiljaa ja luonnollisen taudinaiheuttajan kohdatessaan on reaktio kuin arpajaisissa ja pahenee aikaa myöden. Myös apinan Adenovirus kuulostaa hullulta joka siis tämä Pfiserin tölkki.
    Tämän mRNA tölkki on selvää immunoterapiaa ja tähän asti ei ole päästy eläinkokeita pidemmälle koska apnat ja fretit kuolivat eläintesteissä.
    Kehotan harkitsemaan ennenkuin ottaa nämä riskialttiit piikit.
    En käsitä ollenkaan miksi Perussuomalaiset ovat kuin lampaat rätti kuonolla alistuneena?
    Jaan Januksen mielipiteen näistä asioista ja kannatan rajoitusten kumoamista koska ne eivät lopu. Keksivät uusia ``variantteja`` eikä tämä lopu ennekuin kaikki on rokotettu eli alistettu. Maskit veke kuonolta ja kauppaan ostamaan D j C vitamiinia sekä Sinkkiä.
    Hankkii myös Hydroklorokiinia jos tauti hyppää. Ei myöskään hengityskonetta vaan sängynpääty ylös ja lisähappea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mullekin on tullut Pohjois - Korea hallituksen linjasta. Ei haluta pahoittaa rajojen yli ramppaavien ja tiettyjen ihmisryhmien mieltä. Sen takia kaikkien tulee kantaa kollektiivisesti vastuuta. Jos ihminen on niin itsekäs että hän huvikseen matkustelee ulkomailla tälläisenä aikana miten ihmeessä hän noudattaisi omaehtoista karanteenia. Sydäntä särkee nähdä koronan vaikutukset arjessa sekä suututtaa hallituksen poukkoileva politiikka. Jos olisi tuettu ajoissa suomalaista rokotetta se olisi muiden rokotteiden rinnalla käytössä tällä hetkellä sekin suututtaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa aion muistaa tämän. Hallitus puolueiden arvot eivät todellakaan vastaa omiani kriisitilanteessa.

    Suomen omavaraisuus näissä rokote ja maskiasiossa olisi nyt tärkeää. Miksi hankkia ulkomailta jos itsekin voidaan valmistaa? Toisi työtäkin monelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai onneksi meillä on Marin? Robotti jonka suusta tulee sama liturgia,oli asia mikä hyvänsä,ei presidenttiainesta. Melkein sain huvittavuuskohtauksen kun kuuntelin Marinin puhetta liikkumisrajoituksen aikaisesta mökille menosta.Jos omistat oman mkin,sinne voi mennä mutta jos olet vuokrannut mökin,se ei ole suotavaa? HÄH! En ole mökki-ihminen enkä harrasta kotimaanmatkailua,>MUTTA. Jos menen Helsingissä ruokakauppaan ja ostan viikonlopun ruoat,pakkaan ne autoon ja ajan maaseudun periferiaan yksin,vuokraamaani mökkiin,en käy kaupassa menomatkalla,enkä huoltiksella,koska se on niin lähellä,niin se on kiellettyä.Ihmetteln että miksei kauppakeskuksia saada suljettua,turha hengailu pois? Triplassakin oli lähiaikoina jonkin sortin hintasirkus? Miksei näihin puututa.Koronasäännöt riitelevät toistensa kanssa,aina joku sääntö pyllistää toiselle.Tämä on tätä kommunistihallituksen sääntelyä.Luulen että tulevaisuudessa kommunistipuolueet tippuvat äänestäjien listoilta,senverran huolimatonta touhua ja jälkeenjäänyttä.Orpo on oikeassa siitä että miksi ei lentoasemien kontrolli ole vieläkään kunnossa,vuosi veivattu asiaa.

    ”Kommunistihallitus ” on tarpeen näemmä nyös täällä Suomessa. Miten hyvin oikeisto populistit olisi mielestäsi hoitaneet tämän asian? Yhtä ”hyvin ” kuin Ruotsissa, USA;ssa, Brasiliassa....?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaavuori tässä on ollut se järkevä, kun Marin tuhlaa eduskunnan rahoja kuin joulu olisi, turhuuksiin. Kyllä esimerkiksi nuorten tarvitsee harrastaa mielenterveyden takia, siksi Vapaavuori sitä ajaa. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että sinulla on asiat hyvin. En itsekkään aina muista olla, mutta yritän parhaani.

    ” Kyllä esimerkiksi nuorten tarvitsee harrastaa mielenterveyden takia”
    Kyllä särähtää pahasti korvaan.
    Vittu mitä nössöjä Suomen nuoriso onkaan. Kuinkahan olisivat pärjänneet sotien aikana.
    Heti ruikutetaan harrasteiden puutteesta kun pitäis vähän taipua.

    Äänestä

  • Hauska juttu aamun uutisanissa. Yli 65v annetaan Astra zenekaa,, ei ole huomattu Aivo-infarkti... ENSIMMÄINEN ERÄ EI AIHEUTTANUT..ja siitä saaduin tilastoin...
    Kyllä narsismi on hauska sairaus ja vanhusten koekaniini käyttö myös!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten tartuntoja on itä-Helsingissä ja muualla missä on paljon lähi-idästä tulleita. Nämä elävät oman kuluurinsa mukaan , mutta eliitti ja media vaikenevat.

    Se on vihapuhetta kun sanotaan miten asiat ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, sellainen henki on yrittänyt vaikuttaa myös suomalaisten keskuudessa aiemmin historiassa, kansalaissota ja punaisten ja valkoisten väliset taistelut. Se on seurausta, kun aletaan kontrolloida toisten ihmisten käyttäytymistä ja hallituksilla ja vallassa olevilla on siihen tietysti suuri kiusaus, käyttää valtaa. En olisi uskonut, että joutuu tällaista vielä kokemaan täällä Suomessa, joka sodan kourista nousi hyvinvointivaltioksi, jossa demokraattiset ihanteet ja arvot ovat ohjanneet päätöksentekoa ja politiikkaa. Tämä virusasia on nyt tällä kertaa vain välimuuttuja. Viruksen suhteen (joka on osa jumalan hallinnassa olevaa luomakuntaa ) kannattaisi hallitusnaisten jaTHL:n johtohenkilöiden mennä kirkkoon ja rukoilla jumalaa avuksi. Sanon tämän tosissani, jos jollakin on vähänkään uskoa Korkeampaan voimaan, kannattaisi mennä kirkkoon, vaikka yksi kerrallaan. Sen takia olisikin tärkeä, että kirkkojen ovet pysyvät auki.

    Kirjoitetaan globalistit...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    Väität varmaan että itse syy (eli tauti) on myös kyhätty idea silmällä pitäen? Jo nyt voit ilmoittaa henkilöistä jotka eivät noudata lakia. Mä en tahdo että kukaan tartuttaa mua tyhmyyttään, pöljyyttään tai tarkoituksella. Jos tietäisin jonkun sairastuneen levittävän tautia tahallaan ja tarkoituksella, luuletteko ettei mitään "tapahtuisi"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinkiläisenä vaadin kunnon rajoituksia, muilla paikkakunnilla ei pitäisi olla tähän mitään sanomista.

    Oikein!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muilla paikkakunnilla on sanomista jos Koronan vaivaamaasta Helsingissä lähdetään Pääsiäisen viettoon muualle Suomeen. Helsinginseutu tulisi eristää heti eli ennen Pääsiäistä. Se on paras tapa rajata Koronan leviäminen muualla Suomeen. Samoin pitää antaa heti suositus helsinkiläisille olla matkustamattomuudesta Pääsiäisenä. Tämä suositus ei vaadi edes lakimuutosta.

    Kirjoittaja nimenomaan vaati kiristyksiä ja tarkoitti että turha huudella muualta neuvoja. Olen samaa mieltä hänen kanssaan ja myös sinun kirjoitus on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Kyllä esimerkiksi nuorten tarvitsee harrastaa mielenterveyden takia”
    Kyllä särähtää pahasti korvaan.
    Vittu mitä nössöjä Suomen nuoriso onkaan. Kuinkahan olisivat pärjänneet sotien aikana.
    Heti ruikutetaan harrasteiden puutteesta kun pitäis vähän taipua.

    Onpa säälittävä kommentti. Lyön vaikka vetoa että luulet olevasi jokin äijä vaikka todellisuus on toinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliisi riittää valvomaan.

    Enpä usko

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muilla paikkakunnilla on sanomista jos Koronan vaivaamaasta Helsingissä lähdetään Pääsiäisen viettoon muualle Suomeen. Helsinginseutu tulisi eristää heti eli ennen Pääsiäistä. Se on paras tapa rajata Koronan leviäminen muualla Suomeen. Samoin pitää antaa heti suositus helsinkiläisille olla matkustamattomuudesta Pääsiäisenä. Tämä suositus ei vaadi edes lakimuutosta.

    Eikö ne vihervasut vois pysyä siellä 1918 alueellaan, ainakin näin korona aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eniten tartuntoja on itä-Helsingissä ja muualla missä on paljon lähi-idästä tulleita. Nämä elävät oman kuluurinsa mukaan , mutta eliitti ja media vaikenevat.

    Eikös se ohosalo vaatinut vapautta matuille.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sieltä kuuluukin piereskelyn ääniä?
    Kelle mä silloin ilmoitan?

    Terveystarkastajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä näitä rajotuksia tehdä huvinvuoksi! Mutta me suomalaiset änkyröidään!!!. Niin kansa kuin erimielsyydet eduskunnassa mitä hittoo kun on kysymys ihmisten terveydestä!!!!

    Koronavirus ei ole ainoa ihmisten terveyttä uhkaava sairaus ja lisäksi mitä muuta kauheutta tollanen eristys aiheuttaa.Alkaa tympiä tympiä toi korona,korona ,korona .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, sellainen henki on yrittänyt vaikuttaa myös suomalaisten keskuudessa aiemmin historiassa, kansalaissota ja punaisten ja valkoisten väliset taistelut. Se on seurausta, kun aletaan kontrolloida toisten ihmisten käyttäytymistä ja hallituksilla ja vallassa olevilla on siihen tietysti suuri kiusaus, käyttää valtaa. En olisi uskonut, että joutuu tällaista vielä kokemaan täällä Suomessa, joka sodan kourista nousi hyvinvointivaltioksi, jossa demokraattiset ihanteet ja arvot ovat ohjanneet päätöksentekoa ja politiikkaa. Tämä virusasia on nyt tällä kertaa vain välimuuttuja. Viruksen suhteen (joka on osa jumalan hallinnassa olevaa luomakuntaa ) kannattaisi hallitusnaisten jaTHL:n johtohenkilöiden mennä kirkkoon ja rukoilla jumalaa avuksi. Sanon tämän tosissani, jos jollakin on vähänkään uskoa Korkeampaan voimaan, kannattaisi mennä kirkkoon, vaikka yksi kerrallaan. Sen takia olisikin tärkeä, että kirkkojen ovet pysyvät auki.

    Hyvin sanottu.Valitettavasti nykyhallitus on uskonvastaista porukkaa.Homot ovat tervetulleota kirkkoon jne.erosin juuri kirkosta,koska ainoa instituutio johon uskoin entisessä itsenäisessä valtiossa suomessa on mädätetty...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    Marin on tytönhupakko joka ei osaa edes laskea.kunnioitukseni häntä kohtaan on täysi 0. Uskomatonta, että tuollainen äksyilevä "robotti" on valittu muinoin itsenäisen suomi nimisen valtion pääministeriksi.Huhhuh jo on aikoihin eletty.voi suomen kansaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näin on ja pelottelulla loput

    Suomen kansa on peloteltu jo joukkopsykoosin partaalle.Nyt ei tarvita enää mitään liikkumisrajoituksia .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ja kokoomus eivät välitä meidän helsinkiläisten terveydestä.

    Persuilta tämän vielä ymmärtää, heillä on hyvin vähän kannattajia Helsingissä, joten eivät piittaa meistä.

    Kokoomusta on vaikeampi ymmärtää. Kokoomus Helsingin valtapuolueena on pitkälti vastuussa meidän terveydestämme, mutta eipä näytä kiinnostavan. Vapaavuori nalkuttaa, mutta ei tee mitään.

    Onneksi meillä on Marin.

    ...Ja hänkin kulkee Käteisen viitoittamaan tietä...Silmissänsä EU.n myöntämä virkapalli sekä kunniamerkki. Sillä vain taloudellinen riippumattomuus takaa ihmiselle täydellisen itsenäisyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama juttu. Eläkkeellä ollaan. Eikä pestä käsiä eikä muuta. Riskiryhmässä ollaan ja on saatu rokotus. Ja vituttaa naapurit jotka käyttäytyvät kuin olisin mahdollillinen riskibasilli. Kusta päässä suurimmalla osalla.

    Ihan kuin olisi rutto. Ei ole.95-prosenttia kuolleista on yli 84.vuotiaita. Ei kovin terveitä.

    Silloin kun lapset hautaavat vanhempansa ovat asiat hyvin ja kun vanhemmat lapsensa silloin taas ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Irakissa ym. mies on niin paljon muiden yläpuolella, ettei saa käyttää maskia.

    Länsimäinen kulttuuri sorto jättää sitten miehetkin pojiksi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm. Joskus on poliisinkin nukuttava jotta jaksaa täysillä virkaansa syventyä.

    Älä muuta virka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ajoin tänään hiekkatietä kotiin. Ei ollut poliisi valvomassa nopeuttani! Mitä nyt ollenkaan teen?

    Joka Suomen päätien varteen,ei kuulu soratietpitäisilaittaa lähipoliisi.Eiköhän vähenisi Ylinopeudet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei onnistu kun tuohon vaaditaan vähintään perustuslakivaliokunnan, eduskunnan, presidentin, sairaanhoitopiirin, avin, valtioneuvoston, kuntien ja oikeusasiamiehen käsittely. Lisäksi kaikkien päätöksistä pitää antaa vähintään useiden viikkojen valitusaika ennen kuin mitään voidaan tehdä.

    Joku saattoi ymmärtää että ylläoleva oli sarkasmia. Kannatan vilpittömästi rajoituksia.

    Mietin syvästi milloin Suomesta on tullut tälläinen maa jossa mitään yksinkertaista asiaa saada toimeenpantua.

    Saattaa poiketa asiasta mutta asiaa kuitenkin: kyllä herrat (ja herrarouvat) saavat ihan yksinkertaiset palkankorotukset (siis omansa), kulukorvaukset ja tulospalkkionsa (!!!! velkavetoisessa valtiontaloudessa !!) toimeenpannuiksi ihan helposti ,yksinkertaisesti ja ilman suurempaa julkisuutta . Joskus tietysti lipsahtaa niinkuin nyt tämän "valvojan" tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän klobalistit haluaa kansan toisiaan vastaan tulee mieleen ddR
    Siellähän naapurit kyttäs toisiaan
    Ja saivat varmaan hyvän mielen ja vähä rahaa monet siellä on veristen käsien tahrimien jälkeläisiä

    Kaiken huippu Jalasjärvellä rokottajat soittelevat kuin puhelinmyyjät vanhukksille kotiin. Onko puhelimessa SE ja se täsmä mainontaa lääkeyhtiöiden Piikkiin. Tarkoius on pakkorokottaa kansa kun puhelinmyynti ensin hoitaa puolet. P2 propaganda duo on koronapassi asialla kansalta yritetään riistää vapaa liikkuminen saman tekivät jo passiin hankinassa SORMENJÄLKI tai ei passia. Pirullinen suunitelma pakkorokotusten tielle lääkärit saavat rahaa että tehdään hyödyttömiä testejä mahdollisimman paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsiäinen on muuten maailman laajuinen tapahtuma eikä vain täällä . Me vietämme pääsiäistä joka tapauksessa. Amen.

    Kiitos Antti! Järkevä ja oikea päätös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos Antti! Järkevä ja oikea päätös.

    Oikea päätös.

    Äänestä

taitaa karanteenit jatkua pitkään sillä taas uusin muunos liikkuu euroopassa,

Äänestä
  • millaisia videoita ja virusmuunnoksia meiltä on näytetty eurooppalaisissa medioissa. kun meille tuputetaan kauhuvideoita ja virusmuunnossatuja muualta!? "nordicorona aiheuttaa pahan hajusta löyhkää jne..siihen auttaa spiritus fortus pakastekylmänä -70 astetta ikiroutajääpalat"

    Äänestä

  • Niinpä ja kyllä tässä ollaan äärirajoilla kaiken suhteen!!!!

    Äänestä

  • Meillä on tietysti tutkittu biologet aseet virus puolelta eikö niin Einstein. Stein viittaa Saksaan.

    Äänestä

  • Tottakai virukset muuntuu,mutta pitääkö ajaa ihmiset tommoseen ahdinkoon?

    Äänestä

Miten voi kestää päivätolkulla noin yksinkertaisen asian päätös!!
RKP, vasurit ja vihreet nyt ei ole politikoinnin paikka!!!!!

Äänestä
  • Tätä on vetkuteltu vuosi. Jo vuosi sitten tiedettiin, että tulee useita uusia aaltoja ja valmistautuminen on ollut tätä. Hipheihurraa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä on vetkuteltu vuosi. Jo vuosi sitten tiedettiin, että tulee useita uusia aaltoja ja valmistautuminen on ollut tätä. Hipheihurraa.

    ei ei kyllä hallitus on toiminut vallan mallikkaasti.
    (jestas sentään mitä vatulointia!)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei ei kyllä hallitus on toiminut vallan mallikkaasti.
    (jestas sentään mitä vatulointia!)

    Huh huh

    Äänestä

  • Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Äänestä

  • Samaa voi sanoa oppositiosta, AVI:sta ja STM:stä. Sekoilua ja vetkuttelua. Onneksi meillä on Marin ja THL.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Olen helsinkiläinen, kannatan täysillä rajoituksia. Tukkikaa turpanne siellä takahikiällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa voi sanoa oppositiosta, AVI:sta ja STM:stä. Sekoilua ja vetkuttelua. Onneksi meillä on Marin ja THL.

    Joo. Oppositio on pelkkää puuta heinää ja paskaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen helsinkiläinen, kannatan täysillä rajoituksia. Tukkikaa turpanne siellä takahikiällä.

    Olen Helsinkiläinen. Vastustan rajoituksia. En haluaisi olla Helsinkiläinen. Olosuhteiden pakosta joudun asumaan persereiässä jota myös Helsingiksi kutsutaan.

    t. OOLOFI-669

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen helsinkiläinen, kannatan täysillä rajoituksia. Tukkikaa turpanne siellä takahikiällä.

    Olen ”maalainen”. Kannatan myös täysillä rajoituksia! Ja tsadilaiset vois vaikka kaikki lisäks piiskata kerran viikossa? Ja Turkkusen rajoituksista vois tehdä pysyvän olotilan?

    turkkuuses päiväaviisis ol lasareeti 2 lääkäri sitä miält ettei liikkumise rajotuksi tarvit ett ei ol nin pahas dilann ollengan. ts. miksi sitten niitä rajoituksia suunnitellaan??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Oletko helsinkiläinen? Tuskin! Sieltä maaseutumökin turvasta on hyvä vastustaa rajoituksia. Mutta kyllä se virus teidätkin vielä tavoittaa, jos se saa vapaasti riehua pääkaupunkiseudulla.

    En usko että olet mikään helsinkiläinen. Jos olet niin vastikään junan tuoma. Minun sukuani on asunut stadissa jo 1600- luvulla, ja vaadin lisää rajoituksia!

    1Äänestä

  • Hiphei hurraa, p*liisi kurkkaa, missä väki syö purkkaa.. eiku ni, ei se corona ollukkaa vielä ohi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko helsinkiläinen? Tuskin! Sieltä maaseutumökin turvasta on hyvä vastustaa rajoituksia. Mutta kyllä se virus teidätkin vielä tavoittaa, jos se saa vapaasti riehua pääkaupunkiseudulla.

    Minä asun kyllä ihan kaupungissa enkä mökillä, eikä täällä ole pahemmin ollut koronaa vaikka tänne on päässyt jo vuoden ajan ihan normaalisti muilta paikkakunnilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko että olet mikään helsinkiläinen. Jos olet niin vastikään junan tuoma. Minun sukuani on asunut stadissa jo 1600- luvulla, ja vaadin lisää rajoituksia!

    Sinä ja sinun esiesiesi-isäsi... ikään kuin helsinkiläisyys vaatisi jotain vuosisatoja paikkakunnalla asunutta sukua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ”maalainen”. Kannatan myös täysillä rajoituksia! Ja tsadilaiset vois vaikka kaikki lisäks piiskata kerran viikossa? Ja Turkkusen rajoituksista vois tehdä pysyvän olotilan?

    Tuollaiset böndeltä olevat typerykset pitäisi hakata kerran vuorokaudessa jotta se suuri turpa pysyy kiinni! Mitään niin typerää ei ole kuin suurisuinen böndeläinen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset böndeltä olevat typerykset pitäisi hakata kerran vuorokaudessa jotta se suuri turpa pysyy kiinni! Mitään niin typerää ei ole kuin suurisuinen böndeläinen!

    Vihapuhetta , rasisti

    Liikkumisrajoituksista saatava hyöty on lähes olematon. Haitat sen sijaan ovat selviä. Ilmenee mielenterveyshäiriöitä, ahdistusta ja mikä pahinta, ihmisteb luonnollinen vastustuskyky viruksia ja bakteereja vastaan alkaa hyvin äkkiä heiketä. On nimittäin aivan luonnollista, että kun ihmiset tapailevat toisiaan, heidän elimistönsä reagoi ilmassa leijuviin mikrobeihin ja muodostaa immuniteetin niitä vastaan. Kun sitten lopetetaan normaali kanssakäyminen, alkaa elimistö tottua tähän olotilaan, eikä enää kohta pysty muodostamaan immuniteettiä, koska vieraita mikrobeja ei elimistöön ole tunkeutumassa. Elimistö siis lakkaa vastustmasta niitä. Jos sitten yht'äkkiä tulee vaikkapa vain lievä flunssavirus, se saattaa muidostua kohtalokkaksi, koska vastustuskyky on romahtanut. Sanokaa minun sanoneen niin sitten kun nämä rajoitukset lopetetaan, se varsinainen pandemia vasta alkaa - edellämainitusta syystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko että olet mikään helsinkiläinen. Jos olet niin vastikään junan tuoma. Minun sukuani on asunut stadissa jo 1600- luvulla, ja vaadin lisää rajoituksia!

    Helsinki on perustettu 1550 mistä esi -isäsi on sinne tullut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinki on perustettu 1550 mistä esi -isäsi on sinne tullut?

    Esi-isäni tuli 1600-luvulla Helsinkiin muualta Suomesta, kuten valtaosa helsinkiläisistä.

    Ottaa vain päästä nämä muka helsinkiläisenä mielipiteitään esittävät, oikeasti maalla asuvat tyypit, joita ei tietenkään kiinnosta jäämmekö me henkiin. Mutta korostan vielä: virus ei tunne kuntarajoja. Se voi hiipiä pienimpäänkin kuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Poikkeuksien jälkeen mikä elämässäsi muuttuu?

    Keitä ovat ne maalla asuvat , ovatko ne Espoolaisia , Turkulaisia vai Tamperelaisia, vai jostain pienistä kunnista, kuten Vihti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    turkkuuses päiväaviisis ol lasareeti 2 lääkäri sitä miält ettei liikkumise rajotuksi tarvit ett ei ol nin pahas dilann ollengan. ts. miksi sitten niitä rajoituksia suunnitellaan??

    Juu nii,eksää mul kaffet keitäkkä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Miten noissa puolueissa on toimittu että rajoitukset olisi voitu välttää? Kaikki ihmiset voidaan maan sisällä sulkea kotiinsa, paitsi jos haluat mennä itsekkäästi ulkomaanmatkalle ilman järjellistä syytä hankkimaan lisää virusta Suomeen sen voi vapaasti tehdä. En nyt tarkoita työhön ja talouteen liittyvää matkailua. Kiinnostaako ihmisiä olla vastuussa muiden itsekkyydestä ja onko oikein että huvikseen matkaavien aiheuttamat kustannukset, testit, jäljitykset, työpaikkojen karanteenit menevät verovaroista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä on vetkuteltu vuosi. Jo vuosi sitten tiedettiin, että tulee useita uusia aaltoja ja valmistautuminen on ollut tätä. Hipheihurraa.

    Nyt voisi lahjoittaa sen 100€ eläkkeellä oleville koronatukena että sillä voi maksaa näitä kotiinkuljetuksia kaupasta kotiin ja ruokatilauksia se vähän tää liikkumista myös hygieniatarvikkeet voi tilata kotiin mutta ne maksaa vähintään 10-20€ kuljetus.Parturi kerta on miehille 25€ naisille 35-45 kerta mitä tasa arvoon tulee niin nekin voi tilata kotiin.Ikkunan pesun saa kotiin n.100€ kun ne vaatii vähimmäistuntimäärä 2 h.Vanhukset voi tilata vessapaperit samalla tuotuna kotiin kun tilaa ruokaa. Yritykset ja muut on saanut koronatukia jopa toimeentulotuen saajat mutta eläkeläiset ei ja tarkoittaa kaikkia alle 1600€ kk saavia isojen vuokrien ja palvelutalomaksujen maksajia.Eläkkeistä maksetaan myös sähköt vesi netti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen helsinkiläinen, kannatan täysillä rajoituksia. Tukkikaa turpanne siellä takahikiällä.

    Hikiä . Hassuja nimiä ja sanoja meillä oli kissa nimeltä Hiski. Tosin yksi oli vekkuli. Taka . Takahiki. Itse taas laittaisin pari ylimääräistä vaunua juniin ja joka toiseen penkkien saa istua sekä tuulettaisin tunkkaiset tilat kuten ravintolat ja vessat sekä tutkisin myytävät ruuat niiden mätänemisprosessin missä vaiheessa se on ja onko matoja yms.riippumatta viimeinen päivämäärästä. Ennen maito säilyi 3-4vrk kylmässä nykyään 2 viikkoa ja kaikki tietää ettei se ole totta. Raa Asta kalasta saa matoja nyt väittää ettei saa. Älkää syökö raakaa kalaa. Sushimatoja tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ”maalainen”. Kannatan myös täysillä rajoituksia! Ja tsadilaiset vois vaikka kaikki lisäks piiskata kerran viikossa? Ja Turkkusen rajoituksista vois tehdä pysyvän olotilan?

    Ulkomaalaiset turkkilaiset ja Venäjän kansalaiset voisi piiskata varastelusta huijauksista ja väärennöksistä bordelleista ja pimeistä puuhista. Jeesus näkee ne synnit kyllä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    turkkuuses päiväaviisis ol lasareeti 2 lääkäri sitä miält ettei liikkumise rajotuksi tarvit ett ei ol nin pahas dilann ollengan. ts. miksi sitten niitä rajoituksia suunnitellaan??

    Laskeeko kaikki jäte jokkeen. Miten kaukaa laskee jätevedet jokeen . Pitää mennä vähän kauemmas jos puhdasta luontoa mereltä etsii. Päälle sylkemisestä pitää sakottaa roimasti se on kunnianloukkausta ja ihmisarvoa loukkaavaa että joku sylkee päin. Reilut sakot vaan rauhottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko helsinkiläinen? Tuskin! Sieltä maaseutumökin turvasta on hyvä vastustaa rajoituksia. Mutta kyllä se virus teidätkin vielä tavoittaa, jos se saa vapaasti riehua pääkaupunkiseudulla.

    Ehkä se tauti kiertää täällä jo noiden ruokien kautta. Maku kurkut tsekistä. Jacky maku ruotsista jotkut juustot pastöroimattomia, puhvelinmaitoa. Saksalaisia pakastepitsoja.Italialaisia ruokia. Espanjan tuotteita. Oliivit.Kreikasta . Päärynät italiaa. Appelsiini Egyptiä.Ranskalaista patonkia ja raakajuustoja. Pakastekakkuja Saksasta. Thaimaasta tuotua kanaa ja kalaa ,Norjasta.Kiinalaista maitojauhetta ja riisiä.Papuja muissa maissa kasvatetaan maapähkinä ja papuja kai meilläkin kasvaisi?? Ruotsalaisia karkkeja.Arabialaista salmiakkia.Tanskalaista lihaa McDonald's.Näin se korona myös bakteerit kiertää maasta toiseen. Juomia tulee ulkomailta limuja.Oluita viinejä.Vaatteet tulee Aasiasta huumeiden mukana. Hedelmät Afrikasta.Ananas.Vuohenjuustoja ulkomailta.Mitä tauteja näissä kulkee riisihärö sushimadot ja parasiitit.Sillit on Islannista ruotsista mätitahnat merilevä japanista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko että olet mikään helsinkiläinen. Jos olet niin vastikään junan tuoma. Minun sukuani on asunut stadissa jo 1600- luvulla, ja vaadin lisää rajoituksia!

    Meidän sukua asui Viipurissa jo 600- luvulla .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiphei hurraa, p*liisi kurkkaa, missä väki syö purkkaa.. eiku ni, ei se corona ollukkaa vielä ohi!

    YouTube s on videoita ku poliisit ajaa takaa rosvoja autolla yhtäkin 80 kilometriä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä asun kyllä ihan kaupungissa enkä mökillä, eikä täällä ole pahemmin ollut koronaa vaikka tänne on päässyt jo vuoden ajan ihan normaalisti muilta paikkakunnilta.

    😀😀😀🦇💩👿🤣🤣🤣🤣✝️ ✝️✝️🤣🍾🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä ja sinun esiesiesi-isäsi... ikään kuin helsinkiläisyys vaatisi jotain vuosisatoja paikkakunnalla asunutta sukua.

    Arvatkaa miten kauan ruotsalaiset on asunut jo Ruotsin vallan ajoista asti täällä ja Viipurissa ! Tallinnan linnakin on ruotsin rakentama . Ei edes jaksa tutkia iso isän sukua mutta sinne satamiin ja Eevan asti tietysti menee ja seemiläisiä siitä Jeesuksen haaraan ja Suomen kielellä sitten kun murteet selkeytyi niin aikojen alusta ainakin on asuttu Suomen kaupunkeja maata ja Viipuria . Arabiasta näitä rosvoja on aina tullut persiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset böndeltä olevat typerykset pitäisi hakata kerran vuorokaudessa jotta se suuri turpa pysyy kiinni! Mitään niin typerää ei ole kuin suurisuinen böndeläinen!

    Pitkin sitten joku ulkomaalainen koska vihaat suomea suomalaisia ja suomenkielisiä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihapuhetta , rasisti

    Kaikki vihapuhe suomea vastaan on kiellettyä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinki on perustettu 1550 mistä esi -isäsi on sinne tullut?

    Helsinki on paljon vanhempi kalastajakylä ruotsin ajoilta ruotsin perustama .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu nii,eksää mul kaffet keitäkkä?

    Turkuses oli yx vitsi tamperelaisista ,se Rane vitsi . Rane puiston penkillä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keitä ovat ne maalla asuvat , ovatko ne Espoolaisia , Turkulaisia vai Tamperelaisia, vai jostain pienistä kunnista, kuten Vihti.

    Maalla asuu paljon hesasta muuttaneita ja opiskelijoita sekä suolasta varastetuista kaupungeista evakuoituja pakoon joutuneita Suomesta varastettuja kaupunkeja on monia ja puolet Sallasta . Mitä varastamisen tulee.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten noissa puolueissa on toimittu että rajoitukset olisi voitu välttää? Kaikki ihmiset voidaan maan sisällä sulkea kotiinsa, paitsi jos haluat mennä itsekkäästi ulkomaanmatkalle ilman järjellistä syytä hankkimaan lisää virusta Suomeen sen voi vapaasti tehdä. En nyt tarkoita työhön ja talouteen liittyvää matkailua. Kiinnostaako ihmisiä olla vastuussa muiden itsekkyydestä ja onko oikein että huvikseen matkaavien aiheuttamat kustannukset, testit, jäljitykset, työpaikkojen karanteenit menevät verovaroista?

    Kreikan saaret oli ennen oikein suosittuja lomakohteita ennen arabien rosvoretkiä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Oppositio on pelkkää puuta heinää ja paskaa

    Eikö meillä ole siellä STM:ssä Pekonen vasemmistosta ja Kiuru demareista. Maskit riittivät viime keväänä miten riittivät Pekosen mukaan. Nyt rajoja valvotaan miten valvotaan. Muunnoksia tulee jos on tullakseen. Muuten Suomi sisältäpäin kiinni ja yritykset konkurssiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esi-isäni tuli 1600-luvulla Helsinkiin muualta Suomesta, kuten valtaosa helsinkiläisistä.

    Ottaa vain päästä nämä muka helsinkiläisenä mielipiteitään esittävät, oikeasti maalla asuvat tyypit, joita ei tietenkään kiinnosta jäämmekö me henkiin. Mutta korostan vielä: virus ei tunne kuntarajoja. Se voi hiipiä pienimpäänkin kuntaan.

    Kerran vielä: kaikki Helsingin ulkopuolinen Suomi ei ole "maata". Täällä on ihan kaupunkejakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poikkeuksien jälkeen mikä elämässäsi muuttuu?

    Elämä olisi huomattavasti mielekkäämpää rajoittamattomassa kuin jatkuvasti rajoitetussa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten noissa puolueissa on toimittu että rajoitukset olisi voitu välttää? Kaikki ihmiset voidaan maan sisällä sulkea kotiinsa, paitsi jos haluat mennä itsekkäästi ulkomaanmatkalle ilman järjellistä syytä hankkimaan lisää virusta Suomeen sen voi vapaasti tehdä. En nyt tarkoita työhön ja talouteen liittyvää matkailua. Kiinnostaako ihmisiä olla vastuussa muiden itsekkyydestä ja onko oikein että huvikseen matkaavien aiheuttamat kustannukset, testit, jäljitykset, työpaikkojen karanteenit menevät verovaroista?

    Pieni itsekkyys voi olla hyvästäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    😀😀😀🦇💩👿🤣🤣🤣🤣✝️ ✝️✝️🤣🍾🤣

    Löysit näemmä emojit puhelimestasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rkp, Vasemmisto ja Vihreät ovat sentään järkeviä puolueita vastustaessaan näitä mielivaltaisia ja yksinkertaisesti kamalia rajoituksia.

    Okei. Näistä rajoituksista ei ole mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    turkkuuses päiväaviisis ol lasareeti 2 lääkäri sitä miält ettei liikkumise rajotuksi tarvit ett ei ol nin pahas dilann ollengan. ts. miksi sitten niitä rajoituksia suunnitellaan??

    Marinilla o kusta päässä. Se luulee, ett rajoituklsett toimii suomess vaikkei ne toimi missään .Vain rokotukset toimii.
    .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei ei kyllä hallitus on toiminut vallan mallikkaasti.
    (jestas sentään mitä vatulointia!)

    Hallitus on toiminut pääasiassa hyvin, mitä nyt vähän myöhästellyt busseista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinki on perustettu 1550 mistä esi -isäsi on sinne tullut?

    Kuningas pakotti mm. Turusta muuttamaan Helsinkiin asukkaita. Eihän sinne muuten olisi kukaan mennyt (sellaista ikävää suoseutua).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei. Näistä rajoituksista ei ole mitään hyötyä.

    Ei todellakaan ole. Ottakaa nyt ihmiset järki käteen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei. Näistä rajoituksista ei ole mitään hyötyä.

    Ei olekaan,olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen helsinkiläinen, kannatan täysillä rajoituksia. Tukkikaa turpanne siellä takahikiällä.

    ...Kuolainten voima on pitänyt etelänkin ihmiset itsenäisinä...

    Äänestä

Vaikka kukaan ei liikkuisi, virus liikkuu.
Eikä kotisi ole pullo, ilmanvaihto tuo viruksen.

Kun tapausmäärät yhä kasvavat, älypäät keksivät kieltää hengittämisen...

1Äänestä
  • ei oo ilmanvaihtoa vanhassa omakotitalossa. Onko sillä viruksella jo jalatkin...
    Mitä vikaa on siinä että joka ainut laittaisi kolmeksi viikoksi menonsa täysin minimiin? Niin, voi voi nyt ei ole oikea aika mennä kavereitten kanssa ryyppäämään.
    Mieluummin nähtävästi sinäkin elät ns. löysässä hirressä vuositolkulla.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei oo ilmanvaihtoa vanhassa omakotitalossa. Onko sillä viruksella jo jalatkin...
    Mitä vikaa on siinä että joka ainut laittaisi kolmeksi viikoksi menonsa täysin minimiin? Niin, voi voi nyt ei ole oikea aika mennä kavereitten kanssa ryyppäämään.
    Mieluummin nähtävästi sinäkin elät ns. löysässä hirressä vuositolkulla.

    Voi pakotus vaikka nuo ikkunatkin ovat kohti Eurooppaa silti suomettuminen vain jatkuu...käännänpä taas tämän nelipyöräisen Europanisaationi ja jatkan tästä pihapiirini toiseen laitaan saakka...

    Äänestä

  • Se on jo nyt suositetavaa ettei
    Hengitettäisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on jo nyt suositetavaa ettei
    Hengitettäisi

    Juurikin näin!

    Koska uloshengityksen mukana on runsaasti hiilidioksidia, joka tappaa ihan kaikki huomenna tai ainakin heti!

    Tv: Hallituksen typykät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on jo nyt suositetavaa ettei
    Hengitettäisi

    nii in kun ajattelu onkin jo lopetettu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on jo nyt suositetavaa ettei
    Hengitettäisi

    Koronan vastatoimet kyllä sinut tappaa, on huoleton olo

    Äänestä

  • Tuleeko se viirus tupaan jos esim lepakko vilahtaa imuilmasuuttimen ohi? Riski prosentteina kiitos?

    Äänestä

  • Eli seuraavaksi kielletään kotona oleskelu? Odotan jo innolla.

    Äänestä

  • YLE Areena 8 surmanluotia. Miksi kukaan ei koskaan tee mitä lupaa elokuva .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin!

    Koska uloshengityksen mukana on runsaasti hiilidioksidia, joka tappaa ihan kaikki huomenna tai ainakin heti!

    Tv: Hallituksen typykät

    Ei hengittäminen ketään tapa mutta pahat puheet ja teot kyllä. Pisarat levittää tartuntaa syljestä , limasta ja ysköksistä. Kun niistät pese kädet sitten. Älä aivastaa päin toisia siinä lentää märkää pisaraa. Ei tavallinen hengittäminen mitään meinaa.

    Kuka nyt muutenkaan pärskisi päin toisten näköä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on jo nyt suositetavaa ettei
    Hengitettäisi

    Suomalaiset kun lopettaisivat hengittäminen.Tuon ilman saastuttamisen.Niin maailma pelastùu.Tosi kuin vesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin!

    Koska uloshengityksen mukana on runsaasti hiilidioksidia, joka tappaa ihan kaikki huomenna tai ainakin heti!

    Tv: Hallituksen typykät

    Juurikin näin.Ilmastolämpenee jos suomalaiset eivät lopeta jatkuvaa hengittämistä.Eli ilman saastuttamista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hengittäminen ketään tapa mutta pahat puheet ja teot kyllä. Pisarat levittää tartuntaa syljestä , limasta ja ysköksistä. Kun niistät pese kädet sitten. Älä aivastaa päin toisia siinä lentää märkää pisaraa. Ei tavallinen hengittäminen mitään meinaa.

    Kyllä suomalaisten hengittäminen lämmittää ilmastoa.Näin on tutkittu vtt:ssä ja AALTO yliopistossaHeti suomalaisille hengitysvero

    Äänestä

Miksi esim. Ohisalo ja poliisi kertoo poliisien riittämättömyydestä liikkumisrajoitusten valvontatehtäviin. Onhan Suomessa armeija. Ei muuta kuin armeijan pojat valvomaan, sitä he ovat tehneet ennenkin. Mikä tässä nyt mättää kun asia hoituu armeijan voimin. Näin muissakin maissa, esim. Espanjassa suuremmassa määrin viime vuonna. Miksi tästä nyt on tehty ongelma, tehtiinhän näin myös Uudenmaan rajoilla viime vuonna.

Äänestä
  • Kyllä poliisit saadaan riittämään. Niitä näkee ihan tarpeeksi täällä stadissa.

    Poliisin on ihan helppo nähdä jos jossain menee joku kolmea henkeä isompi jengi ja pysäyttää ne. Poliisi ajaa autolla ympäri ja jalkautuu kauppakeskuksiin jo normaalistikin.

    Poliisi tuntee jo ennestään epäilyttävät tyypit, ei ne rupea jokaista mummoa pysäyttämään eikä tarvitsekaan.

    Naapurit soittavat jo nyt poliisille jos jossain asunnossa pidetään äänekkäitä bileitä. Ei siihen mitään uutta kyttäyshommaa tarvita. Jos joku sitten vuokraa jonkun isomman rakennuksen bileitä varten, niin nyt siitä voi sakottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliisit saadaan riittämään. Niitä näkee ihan tarpeeksi täällä stadissa.

    Varmaan oikein nautit siitä kun ihmisten yksityistilaisuuksiakin aiotaan syynätä. Käsittämätöntä.

    Äänestä

  • jos on vapaa ja sinkku niin mikäs siinä on ukot pörrää ympärillä .)

    Äänestä

  • Ohisalo haluaa ilmoittaa lemmikeilleen jo etukäteen, etta "ei mitään hätää, jatkaa kuin ennenkin, ei meillä kuitenkaan ole poliiseja teitä vahtimaan. Onneksi." Ja päälle ylimielisen ivallinen hymy kantasuomalaiseen suuntaan kuin vain Ohisalo sen pystyy väläyttämään.

    Mihinköhän virkaan ja maahan tuo ämmä joutuu itsensä lopulta piilottamaan, ei tule olemaan helppoa asua Suomessa, mutta ei taida olla kohta helppoa Brysselinkään lakeijana, aika rauhattomiksi ovat saaneet globalisoitua ne eliitinkin tyyssijat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan oikein nautit siitä kun ihmisten yksityistilaisuuksiakin aiotaan syynätä. Käsittämätöntä.

    En nauti, mutta en halua että idiootit levittävät tautia yksityistilaisuuksissa.
    Jos ihmisillä olisi vähänkään järkeä, niin mitään rajoituksia ei tarvittaisi, mutta kun järki puuttuu näköjään täälläkin kirjoittelevilta rajoitusten vastustajilta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohisalo haluaa ilmoittaa lemmikeilleen jo etukäteen, etta "ei mitään hätää, jatkaa kuin ennenkin, ei meillä kuitenkaan ole poliiseja teitä vahtimaan. Onneksi." Ja päälle ylimielisen ivallinen hymy kantasuomalaiseen suuntaan kuin vain Ohisalo sen pystyy väläyttämään.

    Mihinköhän virkaan ja maahan tuo ämmä joutuu itsensä lopulta piilottamaan, ei tule olemaan helppoa asua Suomessa, mutta ei taida olla kohta helppoa Brysselinkään lakeijana, aika rauhattomiksi ovat saaneet globalisoitua ne eliitinkin tyyssijat.

    Ei Ohisalo mitään tuollaista ole sanonut, levität valeuutisia. Ohisalo on toiminut oikein asiallisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nauti, mutta en halua että idiootit levittävät tautia yksityistilaisuuksissa.
    Jos ihmisillä olisi vähänkään järkeä, niin mitään rajoituksia ei tarvittaisi, mutta kun järki puuttuu näköjään täälläkin kirjoittelevilta rajoitusten vastustajilta.

    Ihmisiltä puuttuu suhteellisuudentaju. Suomessa on tälläkin hetkellä jokin alle promille kansasta koronassa. Kummallisen alhainen määrä vaikka väki varmaan bilettää ihan kympillä.

    Bilettää mitä bilettää... sen verran vakava tauti se kuitenkin on että sosialismiin hurahtaneet ja todellisuutta ymmärtämättömät puolueaktivistit näin valtaanpäästyään näkivät tilaisuuden kuristaa ja kurjistaa yksityistä yritteliäisyyttä jota ei byrokratian ja verotuksen keinoin ole saatu (vielä) kitkettyä aivan täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nauti, mutta en halua että idiootit levittävät tautia yksityistilaisuuksissa.
    Jos ihmisillä olisi vähänkään järkeä, niin mitään rajoituksia ei tarvittaisi, mutta kun järki puuttuu näköjään täälläkin kirjoittelevilta rajoitusten vastustajilta.

    Itseltäsi puuttuu ja sitä paitsi moinen hölmöys on viety jo oikeuteen Norjassa ja Isaraelissa valistuneiden toimesta. Liikkumisrajoituksista saatava hyöty on lähes olematon. Haitat sen sijaan ovat selviä. Ilmenee mielenterveyshäiriöitä, ahdistusta ja mikä pahinta, ihmisteb luonnollinen vastustuskyky viruksia ja bakteereja vastaan alkaa hyvin äkkiä heiketä. On nimittäin aivan luonnollista, että kun ihmiset tapailevat toisiaan, heidän elimistönsä reagoi ilmassa leijuviin mikrobeihin ja muodostaa immuniteetin niitä vastaan. Kun sitten lopetetaan normaali kanssakäyminen, alkaa elimistö tottua tähän olotilaan, eikä enää kohta pysty muodostamaan immuniteettiä, koska vieraita mikrobeja ei elimistöön ole tunkeutumassa. Elimistö siis lakkaa vastustmasta niitä. Jos sitten yht'äkkiä tulee vaikkapa vain lievä flunssavirus, se saattaa muidostua kohtalokkaksi, koska vastustuskyky on romahtanut. Sanokaa minun sanoneen niin sitten kun nämä rajoitukset lopetetaan, se varsinainen pandemia vasta alkaa - edellämainitusta syystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan oikein nautit siitä kun ihmisten yksityistilaisuuksiakin aiotaan syynätä. Käsittämätöntä.

    En nauti yhtään syynäämisestä. Ottaa vain päästä nämä tyypit jotka naamioivat suuret teknobileensä muka yksityistilaisuudeksi. Tai ryntäävät sadan hengen voimin roomalaiskatolisiin hautajaisiin. Vastuutonta!

    Suomen yritykset pärjäävät paremmin kuin useimmissa muissa maissa, kiitos hallituksen toimien.

    Ihmisillä on mielenterveyden ongelmia joka tapauksessa. Joillakin pahenee, toisilla helpottaa koronakieltojen myötä. Missään ei ole nähty selviä lukuja, että pahenevatko ongelmat oikeasti, ja kuinka paljon.

    Äänestä

  • Laitetaan noi jalkapallo Jumalaa potkivat konteissa asumaan kentälle niin eivät tartuta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä poliisit saadaan riittämään. Niitä näkee ihan tarpeeksi täällä stadissa.

    Poliisin on ihan helppo nähdä jos jossain menee joku kolmea henkeä isompi jengi ja pysäyttää ne. Poliisi ajaa autolla ympäri ja jalkautuu kauppakeskuksiin jo normaalistikin.

    Poliisi tuntee jo ennestään epäilyttävät tyypit, ei ne rupea jokaista mummoa pysäyttämään eikä tarvitsekaan.

    Naapurit soittavat jo nyt poliisille jos jossain asunnossa pidetään äänekkäitä bileitä. Ei siihen mitään uutta kyttäyshommaa tarvita. Jos joku sitten vuokraa jonkun isomman rakennuksen bileitä varten, niin nyt siitä voi sakottaa.

    Äänekkäitä . Pelkääkö joku ääniä ????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan oikein nautit siitä kun ihmisten yksityistilaisuuksiakin aiotaan syynätä. Käsittämätöntä.

    Onko uusissa taloissa valvontakamera huoneistossa ?? Saako salaa kuvata piilokameralla kodeissa yksityisyyttä??? Onko ihmisiin laitettu siruja kuten elukoihin ja antenneja , kännyissä kuuntelulaitteita ja äänittää muiden puheita vaikoilee. Google kerää tietoa puhelinyhtiöt ja kaupunki nauhoittaa puhelut onko kaikki tullut kyttäyshulluiksi ?? Voisiko ennemmin vahtia koiravarkaita pyörävarkaita autovarkaita kuin tavallisia ihmisiä kiitos. Tavalliset puhelimet takaisin missä vain puhelut eikä nettiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bilettää mitä bilettää... sen verran vakava tauti se kuitenkin on että sosialismiin hurahtaneet ja todellisuutta ymmärtämättömät puolueaktivistit näin valtaanpäästyään näkivät tilaisuuden kuristaa ja kurjistaa yksityistä yritteliäisyyttä jota ei byrokratian ja verotuksen keinoin ole saatu (vielä) kitkettyä aivan täysin.

    ONKO SIPERIASSA KORONAA . MONTAKO KUOLLUTTA KORONATAUTISTA ON SIBERIASSA TÄNÄÄN .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nauti yhtään syynäämisestä. Ottaa vain päästä nämä tyypit jotka naamioivat suuret teknobileensä muka yksityistilaisuudeksi. Tai ryntäävät sadan hengen voimin roomalaiskatolisiin hautajaisiin. Vastuutonta!

    Tarkoitatko juutalaisia tai budhien vai Ortodoksikirkon vai Muslimien suuria hautajaisia ja moskeijan Mooses tilaisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bilettää mitä bilettää... sen verran vakava tauti se kuitenkin on että sosialismiin hurahtaneet ja todellisuutta ymmärtämättömät puolueaktivistit näin valtaanpäästyään näkivät tilaisuuden kuristaa ja kurjistaa yksityistä yritteliäisyyttä jota ei byrokratian ja verotuksen keinoin ole saatu (vielä) kitkettyä aivan täysin.

    Taudista ei voi puhua kovin vakavana jos jotain 90 prosenttia sairastuneista välttyy kuolemalta ja pahoilta jälkitaudeilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nauti yhtään syynäämisestä. Ottaa vain päästä nämä tyypit jotka naamioivat suuret teknobileensä muka yksityistilaisuudeksi. Tai ryntäävät sadan hengen voimin roomalaiskatolisiin hautajaisiin. Vastuutonta!

    Itse ainakin pidän sitä yksityistilaisuutena jos järjestän pippalot kotonani.

    Äänestä

  • Sellaiset ajatuksenjuoksut sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bilettää mitä bilettää... sen verran vakava tauti se kuitenkin on että sosialismiin hurahtaneet ja todellisuutta ymmärtämättömät puolueaktivistit näin valtaanpäästyään näkivät tilaisuuden kuristaa ja kurjistaa yksityistä yritteliäisyyttä jota ei byrokratian ja verotuksen keinoin ole saatu (vielä) kitkettyä aivan täysin.

    Sinulla on vilkas mielikuvitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on vilkas mielikuvitus.

    Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nauti, mutta en halua että idiootit levittävät tautia yksityistilaisuuksissa.
    Jos ihmisillä olisi vähänkään järkeä, niin mitään rajoituksia ei tarvittaisi, mutta kun järki puuttuu näköjään täälläkin kirjoittelevilta rajoitusten vastustajilta.

    Suurimmalla osalla ihmisistä on paljonkin järkeä, mutta aika monella se on ruostunut käytön puutteessa.

    Äänestä

Miten isot sakot tulee, jos olen ollut kavereiden kanssa ryyppäämässä ja jään kiinni? Onko sanktioita edes päätetty vielä?

1Äänestä
  • eihän tuohon voi muuta todeta kuin että todellakin tällöin sakotettaisiin tyhmyydestä!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän tuohon voi muuta todeta kuin että todellakin tällöin sakotettaisiin tyhmyydestä!

    Totta. näyttää olevan ainoa huoli, että paljon saa sakkoa.

    1Äänestä

  • Siinä on kaveri, ketä osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen 😁😁 ei herranjumala..

    Äänestä

  • Oikein hyvä että nyt voidaan sakottaa yksityisten bileiden pitämisestä.

    Äänestä

  • kyllä tollasia idiootteja pitäisi laittaa jalkapuuhun 2 viikoksi.
    ja sitte vielä turpaan oikeen kunnolla.....
    onhan se ihme ettei jotkut ymmärrä selvää käskyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän tuohon voi muuta todeta kuin että todellakin tällöin sakotettaisiin tyhmyydestä!

    ja tyhmä on se joka sakot maksaa

    Äänestä

  • Tuttuni kuoli koronaan. Onko siitä huolestuminen typeryyttä? Kukahan täällä on typerä?

    Äänestä

  • No jos asut jossain maalla, niin miksi edes sekaannut tähän asiaan joka ei sinulle kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttuni kuoli koronaan. Onko siitä huolestuminen typeryyttä? Kukahan täällä on typerä?

    Heikot sortuu elon tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kyllä tollasia idiootteja pitäisi laittaa jalkapuuhun 2 viikoksi.
    ja sitte vielä turpaan oikeen kunnolla.....
    onhan se ihme ettei jotkut ymmärrä selvää käskyä.

    Sinä ja sinun jalkapuusi... pahoittelen mutta keskiaika meni jo ajat sitten ja sen toimintamallit katsottiin jokseenkin arveluttaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttuni kuoli koronaan. Onko siitä huolestuminen typeryyttä? Kukahan täällä on typerä?

    Olen pahoillani tuttusi puolesta ja ymmärrän juuri sinun huolesi. Valitettava totuus on silti että hyvin harva kuolee koronaan, sinun tuttusi vain sattui nyt olemaan yksi heistä. Sitten on näitä hysteerikoita jotka varmaan odottavat innolla pääsevänsä käräyttämään kokoontuvia naapureitaan koska luulevat niiden tapaamisten olevan joitakin superlinkoja. Heitä en ymmärrä yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos asut jossain maalla, niin miksi edes sekaannut tähän asiaan joka ei sinulle kuulu.

    Jos et vielä tiennyt, kaikki Helsingin ulkopuolinen Suomi ei ole "maata". Täällä on ihan kaupunkejakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän tuohon voi muuta todeta kuin että todellakin tällöin sakotettaisiin tyhmyydestä!

    Ei ole sakotettu vielä maskien käytöstä !
    Tyhmäähän tuo käyttö on kun sillä ei ole mitään merkitystä ollut yli 60 kuukauden aikana.
    Samalla terveyskin kärsii, varsinkin aivot ja keuhkot.
    Hapen puute, hiilidioksidin lisä ja vielä partikkelit maskeista pöpökasvuistoineen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikot sortuu elon tiellä.

    Ei ollut heikko, vaan riski mies, juuri jäänyt eläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen pahoillani tuttusi puolesta ja ymmärrän juuri sinun huolesi. Valitettava totuus on silti että hyvin harva kuolee koronaan, sinun tuttusi vain sattui nyt olemaan yksi heistä. Sitten on näitä hysteerikoita jotka varmaan odottavat innolla pääsevänsä käräyttämään kokoontuvia naapureitaan koska luulevat niiden tapaamisten olevan joitakin superlinkoja. Heitä en ymmärrä yhtään.

    Suomessa on kuollut yli 700, ja enemmän kuolisi ilman rajoituksia. On tietysti makuasia onko tuo määrä paljon vai vähän. Minusta se on liikaa.

    Äänestä

  • Ryyppää jossain saaressa tai maalla metsässä niin saatte olla rauhassa . Alkoholi desinfioi sitä on käsidesissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kyllä tollasia idiootteja pitäisi laittaa jalkapuuhun 2 viikoksi.
    ja sitte vielä turpaan oikeen kunnolla.....
    onhan se ihme ettei jotkut ymmärrä selvää käskyä.

    JALKAPUU löytyy vanhasta testamentista Raamatusta muistaaksemme Jesajan kirja 29 .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttuni kuoli koronaan. Onko siitä huolestuminen typeryyttä? Kukahan täällä on typerä?

    Kerrostalo miten ja otettiinko testi viruksesta. Siis virallisesti . Ihmiset kuolee moniin muihinkin viruksiin. 7 miljoonasta plus muumaalaiset kuolee vuodessa 800 ihmistä niin suhteessa muihin tauteihin ......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä ja sinun jalkapuusi... pahoittelen mutta keskiaika meni jo ajat sitten ja sen toimintamallit katsottiin jokseenkin arveluttaviksi.

    Juutalainen JALKAPUU . Lukee Raamatussa vanha testamentti Jesaja 29 tai jotain mutta siellä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut yli 700, ja enemmän kuolisi ilman rajoituksia. On tietysti makuasia onko tuo määrä paljon vai vähän. Minusta se on liikaa.

    Muistaakseni tuberkuloosi saatiin vähenemään sillä kun sylkeminen toisia päin ja pinnoille kiellettiin sekä nenäliinat tuli aivastamiseen ja niistämiseen sekä juomavettä välillä keitettiin ja pyykit yli 60 astetta pestiin . Valkopyykki kestää kuumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut heikko, vaan riski mies, juuri jäänyt eläkkeelle.

    Eli hänenkin tapauksessa riski kuolla oli joka tapauksessa perustervettä kansalaista korkeampi. Valitan mutta pitäisi ajatella myös tätä tervettä enemmistöä eikä vaarassa olevaa vähemmistöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut yli 700, ja enemmän kuolisi ilman rajoituksia. On tietysti makuasia onko tuo määrä paljon vai vähän. Minusta se on liikaa.

    Suomessa tulee joka päivä moni ihminen muihinkin sairauksiin tai onnettomuuksiin. Kaikki nuo johtuvat "vastuuttomuudesta" josta jaksetaan huudella tänä korona-aikana. Korona tappaa vain vähän.

    Äänestä

Tämä laki on muotoiltu sitävarten että esim. Itä-Helsinkiläiset eivät liiku suurissa laumoisssa harjoittamassa hartautta tai kahvittelua. Muille on sallittuja poikkeuksia.

Äänestä
  • toihan se idea siinä on. poliittisen korrektiuden nimissä homma vaan jouduttiin tekemään helvetin monimutkaiseksi sekasotkuksi. eikö olisi ollut helpompaa vain todeta, että rajoitus koskee vieraskielisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    toihan se idea siinä on. poliittisen korrektiuden nimissä homma vaan jouduttiin tekemään helvetin monimutkaiseksi sekasotkuksi. eikö olisi ollut helpompaa vain todeta, että rajoitus koskee vieraskielisiä?

    Minun Helsingissä näkemäni isommat jengit ovat kaikenrotuisia. Mutta rasisti näkee tietysti pelkkää mustaa...

    Äänestä

  • tauti=tauKO*

    Hesalaiset täytyy naulata lattiaan kiinni, etteivät levitä viruksia!

    Äänestä

  • Rikkaat kantasuomalaiset toivat koronan Suomeen viime talvena laskettelukeskuksista. Sitten kausityöläiset ja ulkomaiset rakennusmiehet.

    Itä-Helsingin ja Vantaan köyhät maahanmuuttajat maksavat nyt laskun. Eivät voi olla etätöissä, joutuvat käyttämään julkìsta liikennettä. Sitten tartuttavat perheensä ahtaissa asunnoissaan.

    Vantaalla tartunnat saatiin hieman laskemaan kun jäljitystä parannettiin, ja maahanmuuttajille ja uskonnollisille ryhmille ja nuorille annettiin lisää valistusta.

    Maskipakko junassa ja metrossa tulee varmasti auttamaan hieman, liikkumisrajoitukset vielä enemmän.

    Äänestä

  • Itähelsingin moskeijassa liikutaan suurissa joukoissa nuorisojoukoissa myös jalkapallojoukoissa ja naistenjoukoissa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun Helsingissä näkemäni isommat jengit ovat kaikenrotuisia. Mutta rasisti näkee tietysti pelkkää mustaa...

    Voitko rasisti selventää tätä rotu asiaa mitä rotuja sinä näet täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikkaat kantasuomalaiset toivat koronan Suomeen viime talvena laskettelukeskuksista. Sitten kausityöläiset ja ulkomaiset rakennusmiehet.

    Itä-Helsingin ja Vantaan köyhät maahanmuuttajat maksavat nyt laskun. Eivät voi olla etätöissä, joutuvat käyttämään julkìsta liikennettä. Sitten tartuttavat perheensä ahtaissa asunnoissaan.

    Vantaalla tartunnat saatiin hieman laskemaan kun jäljitystä parannettiin, ja maahanmuuttajille ja uskonnollisille ryhmille ja nuorille annettiin lisää valistusta.

    Maskipakko junassa ja metrossa tulee varmasti auttamaan hieman, liikkumisrajoitukset vielä enemmän.

    Anteeksi nyt vaan mutta RIKKAAT KIINALAISET TOI LENTOKONEILLA JA RUOKIENSA MUKANA LAPPIIN KORONAVIRUKSEN SUORAAN KIINASTA WUHANISTA . Kiinalaiset myös oli potilaana Lapin sairaaloissa . Siitä vaan kiinalaisia ruokia syömään RIKKAITTEN kiinalaisten jotka saa rahaa Maskeista ja raakaa kalaa myymällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun Helsingissä näkemäni isommat jengit ovat kaikenrotuisia. Mutta rasisti näkee tietysti pelkkää mustaa...

    Pitääkö toi rasismikortti vetää joka paikkaan?

    Äänestä

Sisämaahan liikkumisrajoitukset, mutta rajoilta pääsee edelleen liikkumaan ilman todistusta terveydestä.

1Äänestä
  • Tsot tsot.ruotsi vaatii 72h sisällä annetun negatiivisen covid-19 testituloksen.

    Äänestä

  • Sallasta tullaan ja Kiinasta . Sekä arabimaista autoilla junilla lentokoneilla asuntoauto olla eikä mitään testejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tsot tsot.ruotsi vaatii 72h sisällä annetun negatiivisen covid-19 testituloksen.

    jaajaa Ruotti, mutta entäs Suomi?

    Äänestä

Itse pelkään, että vielä ns. Etelä-Afrikan koronavirusvariantti (B1351) päästetään rajojen yli leviämään Suomeen epidemian neljänneksi aalloksi. Silloin iso osa rokotussuojasta menetetään ja koko homma joudutaan aloittamaan uudestaan.
Etelä-Afrikan muunnos on jo päästetty maahan, on jo Turussa.

2Äänestä
  • Viestini samasta aiheesta poistettiin asiattomana.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viestini samasta aiheesta poistettiin asiattomana.

    Palstalla on tiukat säännöt, että afrikasta ei saa mainita mitään negatiivista, eikä mielellään yhtään mitään muutakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstalla on tiukat säännöt, että afrikasta ei saa mainita mitään negatiivista, eikä mielellään yhtään mitään muutakaan.

    *kivapuhuu* On erittäin positiivista että Afrikasta löytyy niin monta Covid-19 positiivista!

    Saako näin?

    Äänestä

  • Ei ole mitään muunnosta eikä alkuperävirustakaan ja rokotteet ei auta kaikki tietosi ovat aivan sitä itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstalla on tiukat säännöt, että afrikasta ei saa mainita mitään negatiivista, eikä mielellään yhtään mitään muutakaan.

    Afrikka on suuri manner, ei sitä pidä käsitellä yhtenä massana. Afrikassa on 350 miljoonaa keskiluokkaista ihmistä, siis esimerkiksi lääkäreitä, liikemiehiä ym, jotka ovat kaikki potentiaalisia Suomen vientituotteiden ostajia.

    Monella on aivan liian negatiivinen käsitys Afrikasta. Siellä on suurkaupunkeja, yliopistoja, miljonäärejä, ihan kuten muuallakin. Köyhyyttä on myös, mutta ei pelkästään sitä. Afrikka on toistaiseksi selvinnyt koronasta aika hyvin, mutta tilanne voi muuttua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstalla on tiukat säännöt, että afrikasta ei saa mainita mitään negatiivista, eikä mielellään yhtään mitään muutakaan.

    Ihmiskauppa huumeet joukkoraiskaukset ja varastelu .

    Äänestä

  • Eikä normaaliin arkeen päästä ikinä:( Ymmärtääköhän täällä melskaavat ihmiset miten moneen asiaan tämä vaikuttaa. Lapsiin, nuoriin, talouteen, mielenterveyteen, yleiseen ilmapiiriin. Moni on taloudellisessa ahdingossa tämän takia. Hoitohenkilökunnan jaksaminen kortilla.

    Äänestä

Ei se puhumalla tilanne muutu. Ei mitään saada aikaan tuolla puolueiden käden väännöllä.

Äänestä
  • Eduskunta arvioi esityksen, peruslakivaliokunta tarkistaa laillisuuden, sitten Valtioneuvosto antaa asetuksen. Ei tapahdu kädenkäänteessä.

    Äänestä

  • EI TÄMÄ MUUTU - JÄÄRÄPÄITÄ EDUSKUNTAKIN TÄYSI.

    KAIKKI VAPAAKSI - EI MASKEJA - ROKOTUKSET POIS - KALLIIT TESTIT POIS
    ...JA TERVEYS PALAA

    Äänestä

Eläköön vapaa liikkuvuus. Turkuun bailaamaan tulleista vaihto-opiskelijoista osa on välillä matkustanut kotimaahansa ja sen jälkeen palannut Suomeen. Joko Suomesta löytyy kaikki mahdolliset virusvariantit?

1Äänestä
  • ei kai jos koko virusta ei ole eristetty niin miten ne vaarijantit sitte olis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kai jos koko virusta ei ole eristetty niin miten ne vaarijantit sitte olis

    Nuha jatkuu ja rokotteet tuovat uusia tauteja vaan.
    On se jo nähty, että rokotteen ottaja tuttavapiirissä saastutti 6 muuta ja reilun parin viikon päästä sairastui sitten vielä itsekin.
    Pelkän infulenssarokotteen ottanut itäsuomalainen ystävä muutama vuosi sitten sai heti puolentoista kuukauden taudin ja seuraavana talvena uusi kaksi kertaa.
    Se näistä piikeistä, terve vastustuskyky on paras ja sen saa terveellä elämällä ilman keinokonsteja piikityksillä.
    Noihin piikkeihin voi tulla vaikka riippuvuus, nytkin suunnittelevat varianteilla lisätuloja lisärokotteilla. Narkomaaniksi voisi kohta kutsua tällaista toveria.

    Oikein

    Äänestä

Liikkumisrajoitukset hyväksyttäisiin paremmin jos lentokoneista tai helikoptereista voisi levittää covid virusta... tai asuntojen ilmanvaihtosysteemit voisi levittää virusta.

Ding dong !

Äänestä
  • no ei se ole kaukana ollut kun toisinaan kone sahaa taivalla koko päivän ristiin rastiin vana perässä

    Äänestä

Yli kolmen hengen porukat täytyy sitten heti ilmoittaa poliisille, mieluummin hätäkeskukseen, josta ohjataan oikein.

Äänestä
  • Älä luulekaan että alat rajoittaa toisten elämää oman hysteerisyytesi vuoksi. Herää jo, nämä rajoitukset ovat roskaa.

    Äänestä

  • SM-liigan loppupelit tulee olemaan vinkeää katsottavaa vain kolmella kenttäpelaajalla!? :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä luulekaan että alat rajoittaa toisten elämää oman hysteerisyytesi vuoksi. Herää jo, nämä rajoitukset ovat roskaa.

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SM-liigan loppupelit tulee olemaan vinkeää katsottavaa vain kolmella kenttäpelaajalla!? :/

    SM liiga on täysin tarpeeton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Kukaan ei elä ikuisesti. Heti kun tajuat sen, niin loppuu pelkokin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Ihan oikein satoja... samaan aikaan on kuollut muutama muukin ihminen ihan muihin syihin. Voit lopettaa nuo persupuheesi heti tähän paikkaan, en edusta kyseistä puoluetta ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SM liiga on täysin tarpeeton.

    Itse katson kyllä. Jääkiekko on hyvää viihdettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Jokainen kuolee johonkin.. miksi sillä olisi väliä kuoleeko koronaan vaiko esim. ylipainon mukanaan tuomiin sairauksiin?? Viinaan kuolee tuhansia vuodessa eikä sitä olla silti kieltämässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Olen pahoillani siitä, että ystäväsi kuoli, ja luulen, että hän ei kuollut eilen, mutta pandemian ensimmäisessä aallossa. Viruslakia sovelletaan myös koronavirukseen. Toinen aalto on tarttuvampi, mutta vähemmän tappava. Kolmas aalto on vieläkin vähemmän vaarallinen, virus degeneroituu eli heikkenee ja siirtyy lapsitaudien vaiheeseen.
    Loogisesti ajatellen virus ei ole enää yhtä uhkaava kuin vuosi sitten uhka. Tämä tarkoittaa, että nykyiset varotoimet eivät ole perusteltuja.

    Uskot näköjään omatekoiseen logiikkaasi, minä taas uskon asiantuntijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta vihreät ja demarit on kuolemattomia , niinkö? Varsinkin kännissä, tai pöllyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen kuolee johonkin.. miksi sillä olisi väliä kuoleeko koronaan vaiko esim. ylipainon mukanaan tuomiin sairauksiin?? Viinaan kuolee tuhansia vuodessa eikä sitä olla silti kieltämässä

    Niin ja tupakkaan sekä liikkumattomuuteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta persuhan on kuolematon, niinkö? Varsinkin kännissä.

    Kaikki kuolee johonkin joka tapauksessa. Myös murhaajat kuolee itse. Ei tänne kukaan ole jäänyt . Hysteria on aina pahasta oli kyseessä uskonto tai taudit. Nythän on kysymys siitä että ei tartuta toisia . Ja siitä että toiset ihmisryhmät vihaa toisia täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen kuolee johonkin.. miksi sillä olisi väliä kuoleeko koronaan vaiko esim. ylipainon mukanaan tuomiin sairauksiin?? Viinaan kuolee tuhansia vuodessa eikä sitä olla silti kieltämässä

    Ei kuole viinaan. Vaan sokeriin sisäelimet ei kestä sokereita kohtuuttomasti sama juttu leivosten kakkujen syöjillä kuolee sokerirasvaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kuollut satoja koronaan. Tuttavanikin kuoli. Itse kuulun sairauden takia riskiryhmään. Mutta vihreät ja demarit on kuolemattomia , niinkö? Varsinkin kännissä, tai pöllyssä.

    Liity meihin niin huomaat kyllä. Ja nautit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kuole viinaan. Vaan sokeriin sisäelimet ei kestä sokereita kohtuuttomasti sama juttu leivosten kakkujen syöjillä kuolee sokerirasvaan.

    Viinan etanoli on yhtä lailla tehokas tappaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskot näköjään omatekoiseen logiikkaasi, minä taas uskon asiantuntijoita.

    Mitä asiantuntijoita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen kuolee johonkin.. miksi sillä olisi väliä kuoleeko koronaan vaiko esim. ylipainon mukanaan tuomiin sairauksiin?? Viinaan kuolee tuhansia vuodessa eikä sitä olla silti kieltämässä

    Koronassa ja viinassa on pikkaisen eroa: Yleensä viinaan ei kuole heti ja sen juomisesta voi nauttia. Nauttiiko kukaan siitä, kun saa koronan? Sairaalatkin on mitoitettu tasaista sairastamista varten (samoin budjetit). En tiedä tarkalleen tehohoidon kustannuksista, mutta jos oletetaan vuorokausihinnan olevan 3.000 euroa, kuudellakymmenellä potilaalla olisi hintaa 180.000 euroa/vrk. Jotkut ovat tehohoidossa jopa kuukauden. Suomen setelipainon pitää siirtyä pian jatkuvaan kolmivuorotyöhön.

    Äänestä

Kyllä Sanna Marin vain puhuu käsillään, usko pääministeriin on mennyt. Toistaa samaa kaavaa miten hyvin on hoidettu
Huvitti eilen A-sudiosa kun Kokoomuksen Orpo puhui raja turvallisuudesta, Marin ei voinut jatkaa siitä vaan höpötto vain liikkumisrajoitutuksista
Eli ei voinut myöntää että Raja vuotaa, jaBrittivitus leviää

Äänestä
  • No persut täällä käskee rajoittaa ja poliitikot kieltää rajoitukset on Sannalla kyllä ong perussuomalaisten.

    Äänestä

  • Marin on ainoa järkevä ja johdonmukainen poliitikko. Kaikki muut soutavat ja huopaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on ainoa järkevä ja johdonmukainen poliitikko. Kaikki muut soutavat ja huopaavat.

    Marin on kaikista tyhmin pääministeri ikinä. Vuosi aikaa ollut varautua ja hakea mallia EU:sta ja hallitus vaan ihmetellyt ja kaikki tullut puskista. Maskeista ei ollut Marinin mukaan
    viime keväällä hyötyä, sittten maskikaupat meni reisille, elvytyspaketista keskusteltaessa kiemurteli kuin mato koukussa. Marin on koko kauden ollut vain puhuva pää ja kukaan oikea politikko ei ole ottanut kantaa mihinkään, koska asia kuuluisi olla asiantuntijoiden hoidossa.
    Nyt hallitus ja on tehnyt vaalityötä ja politikoinut aivan liian vakavalla asialla.
    Marin on valitettavasti uhri, mutta on varmaan suostunut korvausta vasten tai sitten on oikein supertyhmä eikä tajua missä mennään.

    Marin on toiminut erittäin hyvin, mutta sitä kateelliset, naisvihamieliset persut eivät voi myöntää.

    Persut eivät välitä ihmisten terveydestä. Halla-aho ei välitä helsinkiläisten terveydestä, vaikka on täällä ehdolla.

    Usko nyt jo en ole mikään persu, Persu ää...ö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on toiminut erittäin hyvin, mutta sitä kateelliset, naisvihamieliset persut eivät voi myöntää.

    Persut eivät välitä ihmisten terveydestä. Halla-aho ei välitä helsinkiläisten terveydestä, vaikka on täällä ehdolla.

    Persu ja persu, tiedätkö, että Suomessa on muitakin puolueita, kun Demarit ja Persut.
    Moni ei kannata mitään puoluetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on ainoa järkevä ja johdonmukainen poliitikko. Kaikki muut soutavat ja huopaavat.

    Tehdään euroilla kuten ennen markoilla. Tarvitaan siltoja Sysmässä suoraan vastarannalle. Kämmen niemestä Kurun suuntaan saaria pitkin. Laivoille reitti väylät. Silta on parempi kuin lossi lopulta jos sen alta pääsee veneet. Lomalaiset ja tavarankuljetus paranee myös Pirkkalasta saaria pitkin Vesilahti Narva . Veneille vaan väylät. Valkeakosken alapuolen vesi on likaista mutta silti tontteja voi kartoittaa mökkiläisille NS.kuivanmaan tonteiksi,kalastaa ei voi eikä uida. Tarkoittaa kunnalle rahaa.Hyötykäyttöön.Tampereella on jätevesi lampi iidesjärvi jonka pystyy kuivattamaan maaksi teollisuudelle vaikka siihen lähelle taloja tulee. Haiseva lätäkkö. Tuli vaan mieleen karttoja lukiessa. Hyvää pääsiäistä .🐥🐥🐥🐣✝️✝️✝️✝️🍾🍾

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on kaikista tyhmin pääministeri ikinä. Vuosi aikaa ollut varautua ja hakea mallia EU:sta ja hallitus vaan ihmetellyt ja kaikki tullut puskista. Maskeista ei ollut Marinin mukaan
    viime keväällä hyötyä, sittten maskikaupat meni reisille, elvytyspaketista keskusteltaessa kiemurteli kuin mato koukussa. Marin on koko kauden ollut vain puhuva pää ja kukaan oikea politikko ei ole ottanut kantaa mihinkään, koska asia kuuluisi olla asiantuntijoiden hoidossa.
    Nyt hallitus ja on tehnyt vaalityötä ja politikoinut aivan liian vakavalla asialla.
    Marin on valitettavasti uhri, mutta on varmaan suostunut korvausta vasten tai sitten on oikein supertyhmä eikä tajua missä mennään.

    Ei se nyt ihan tyhmin kuitenkaan voi olla. 😅😂🤣😭😭

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on toiminut erittäin hyvin, mutta sitä kateelliset, naisvihamieliset persut eivät voi myöntää.

    Persut eivät välitä ihmisten terveydestä. Halla-aho ei välitä helsinkiläisten terveydestä, vaikka on täällä ehdolla.

    Tarkoitatko persujen rikollisjoukkoa ???

    Äänestä

Tallinnassa corona riehuu mutta uutiset kertovat että sieltä tulee noin 3000 ihmistä viikossa. Heitä ei testata mutta meikäläisiä rajotetaan kyllä

Äänestä
  • Kyllä Tallinnasta tulevia nyt testataan, paitsi ei rekkakuskeja. Saisivat kyllä testata nekin. On olemassa pikatestejä ja koronakoiria, jotka haistavat heti koronan.

    Äänestä

  • No ei kukaan Venäjältä tulevia testaa tai arabimaista Afrikasta emme tiedä testataanko .

    Äänestä

Sanotaan koko ajan että tämä Corona jo kyllästyttää.
Niin varmaan kyllädtyttää kaikkia mutta kun hyvällä ei uskota niin sitten pahalla.
Jos jokainen olisi tässä kesän jälkeenkin osannut käyttäytyä niin kuin olisi pitänyt kun pandemia on päällä ja pahenemassa muunnosten takia aina vaan pahemmaksi niin olisi jokaisen pitänyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja seurata ohjeita ja suosituksia jotta saataisiin se loppumaan.
Mitä pidempään ollaan välinpitämättömiä, sen pidemmälle me kaikki joudumme tätä sietämään, eli ollaan ihmisiksi ja noudatetaan ohjeita niin saadaan se loppumaan.
Tämä koskee sekä meitä kantasuomalaisia että varsinkin ulkomaalaiset jotka enimmäkseen tätä leviämistä ylläpitävät.

1Äänestä
  • Käykää Helsingin keskustassa. Siellä pikku suomalaiset kävelevät harvakseltaan maskit naamallaan. Jotkut kaupatkin ovat vielä auki.

    Nytkö sitten pitää saada kallispalkkaisia poliiseja ympäri vuorokauden kyselemään ihmisiltä minne ovat menossa ja onko ruokakaupassa maski naamalla?

    Onko joku sanonut, koska tämä loppuu?

    Virukset eivät maailmasta lopu. Se on aivan varmaa. Espanjantautiin kuoli väestöä paljon. Senkin jälkeen on tullut kaikenlaisia taudinaiheuttajia, joihin on sitten saatu rokote.

    1Äänestä

  • Höpö-höpö ja huomenna lisää!

    Äänestä

  • Jos hallitus olisi osannut yli vuosi sitten käyttäytyä kuten olisi pitänyt, mitään koronaa ei suomessa olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykää Helsingin keskustassa. Siellä pikku suomalaiset kävelevät harvakseltaan maskit naamallaan. Jotkut kaupatkin ovat vielä auki.

    Nytkö sitten pitää saada kallispalkkaisia poliiseja ympäri vuorokauden kyselemään ihmisiltä minne ovat menossa ja onko ruokakaupassa maski naamalla?

    Onko joku sanonut, koska tämä loppuu?

    Virukset eivät maailmasta lopu. Se on aivan varmaa. Espanjantautiin kuoli väestöä paljon. Senkin jälkeen on tullut kaikenlaisia taudinaiheuttajia, joihin on sitten saatu rokote.

    Miksi lähtisin Helsinkiin, ja vielä oikein keskustaan? Olen käynyt viimeksi pikaisesti noin 20 vuotta sitten, ei tee mieli sinne, ei ole ikinä tehnyt. Ai kävellään siellä, kiva tietää, enpä olisi arvannutkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos hallitus olisi osannut yli vuosi sitten käyttäytyä kuten olisi pitänyt, mitään koronaa ei suomessa olisi.

    Tosi on, jos Suomen hallitus olisi vuosi sitten osannut käyttäytyä kuten olisi pitänyt, koko maailmassa ei koronaa olisi, tosi on näin.

    Äänestä

  • Nyt loppuu se jatkuva syyttely. Tauti leviää muunkin kuin välinpitämättömyyden vuoksi. Vai luuletko että puolet ihmisistä tekee tätä ihan tahallaan? Järki päähän siellä ja hysteria seis.

    Äänestä

  • Virus leviää köyhissä kaupunginosissa, missä on ahtaat asunnot ja ihmiset eivät voi tehdä etätyötä. Maahanmuuttajuus ei selitä kaikkea.

    Maahanmuuttajat tekevät lähityötä, mm. takseina, bussikuskeina, lähetteinä, kaupan myyjinä, lähihoitajina. Heillä ei ole varaa omaan autoon tai noutoruokaan.

    Toki on myös kielitaidottomuutta ja kulttuurieroja. Virolaiset ja venäläiset eivät tunnu paljon piittaavan koronasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykää Helsingin keskustassa. Siellä pikku suomalaiset kävelevät harvakseltaan maskit naamallaan. Jotkut kaupatkin ovat vielä auki.

    Nytkö sitten pitää saada kallispalkkaisia poliiseja ympäri vuorokauden kyselemään ihmisiltä minne ovat menossa ja onko ruokakaupassa maski naamalla?

    Onko joku sanonut, koska tämä loppuu?

    Virukset eivät maailmasta lopu. Se on aivan varmaa. Espanjantautiin kuoli väestöä paljon. Senkin jälkeen on tullut kaikenlaisia taudinaiheuttajia, joihin on sitten saatu rokote.

    Tämä loppuu kesään mennessä, kun suurin osa on saatu rokotettua.
    Uusia virusmuunnoksia tulee, minkä takia kannattaa varautua siihen, että rokotuksessa täytyy jatkossa käydä vuosittain. Näin toimitaan jo nyt kausi-influenssan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos hallitus olisi osannut yli vuosi sitten käyttäytyä kuten olisi pitänyt, mitään koronaa ei suomessa olisi.

    Jälkiviisautta. Et sinäkään silloin vuosi sitten tiennyt mitä pitää tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jälkiviisautta. Et sinäkään silloin vuosi sitten tiennyt mitä pitää tehdä.

    Kyllä esim Italiassa ja Espanjassa oli selkeät ulkonaliikkumiskiellot juurikin maaliskuussa 2020. Käyppä tutkimassa viime vuoden tilannetta ja uutisointia asiassa.
    Mallia olisi voinut ottaa ja varautua, mutta kun ei. Tyhmin hallinto koko Suomen historiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jälkiviisautta. Et sinäkään silloin vuosi sitten tiennyt mitä pitää tehdä.

    Minäpä tiesin. #StayHome

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykää Helsingin keskustassa. Siellä pikku suomalaiset kävelevät harvakseltaan maskit naamallaan. Jotkut kaupatkin ovat vielä auki.

    Nytkö sitten pitää saada kallispalkkaisia poliiseja ympäri vuorokauden kyselemään ihmisiltä minne ovat menossa ja onko ruokakaupassa maski naamalla?

    Onko joku sanonut, koska tämä loppuu?

    Virukset eivät maailmasta lopu. Se on aivan varmaa. Espanjantautiin kuoli väestöä paljon. Senkin jälkeen on tullut kaikenlaisia taudinaiheuttajia, joihin on sitten saatu rokote.

    ja eniten kuoli niitä jotka piti rättiä naamalla etsi tietoa sitä löytyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä loppuu kesään mennessä, kun suurin osa on saatu rokotettua.
    Uusia virusmuunnoksia tulee, minkä takia kannattaa varautua siihen, että rokotuksessa täytyy jatkossa käydä vuosittain. Näin toimitaan jo nyt kausi-influenssan kanssa.

    tämä loppuu sitten kun joku maailman vaikutusvaltainen ihminen kertoo totuuden tästä feikistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi on, jos Suomen hallitus olisi vuosi sitten osannut käyttäytyä kuten olisi pitänyt, koko maailmassa ei koronaa olisi, tosi on näin.

    Persulogiikalla Suomen hallitus on vastuussa Kiinasta, Yhdysvalloista, Brasiliasta ja Virosta.

    Persut ovat koko vuoden soutaneet ja huovanneet. Välillä vaaditaan rajoituksia, välillä vastustetaan. Ei järjen häivää, vaan pelkkää populistista äänten kalastelua. Sama pätee kokoomukseen.

    Ihmisiä vihaavat persut eivät halua suojella ihmishenkiä. Olisivat järjestäneet vaalit, vaikka sen enempää äänestäjiä kuin vaalivirkailijoita ei olisi ehditty rokottaa. Ja nyt vastustetaan meidän helsinkiläisten suojelemista.

    Onneksi meillä on Marin ja THL.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä esim Italiassa ja Espanjassa oli selkeät ulkonaliikkumiskiellot juurikin maaliskuussa 2020. Käyppä tutkimassa viime vuoden tilannetta ja uutisointia asiassa.
    Mallia olisi voinut ottaa ja varautua, mutta kun ei. Tyhmin hallinto koko Suomen historiassa.

    Ei olisi ollut mitään järkeä laittaa ulkonaliikkumiskieltoa viime keväänä. Tauti saatiin tukahdutettua lievemmillä rajoituksilla. Nyt tilanne on toinen näiden uusien virusvarianttien takia. Nytkään ei olisi järkeä laittaa kieltoa jonnekin maaseudulle.

    Hallitus on toiminut koko ajan järkevästi, asiantuntijoita kuunnellen. Sen ansiosta virus on pidetty kurissa, ja Suomen talous on paremmassa kunnossa kuin muun Euroopan. Kuntien talous on vahvempi kuin edellisinä vuosina, konkurssiaaltoa ei tullut, matkailu- ja ravintola-alaa on tuettu, ja muitakin kärsineitä aloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja eniten kuoli niitä jotka piti rättiä naamalla etsi tietoa sitä löytyy

    Sanoo salaliittoteoreetikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tämä loppuu sitten kun joku maailman vaikutusvaltainen ihminen kertoo totuuden tästä feikistä

    Tuttavani kuoli koronaan, ja sinä kehtaat puhua feikistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuttavani kuoli koronaan, ja sinä kehtaat puhua feikistä.

    Kannattaa hankkia parempia tuttavia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoo salaliittoteoreetikko.

    Siinä ei ole mitään salaliittoa että maskipakoista ei vaikuta olevan juuri mitään hyötyä maailmalla. Korona vaan leviää vaikka jokainen käyttää maskia. Maski ei tee kuolemattomaksi. Silti Suomessakin halutaan oikeasti sakottaa maskittomuudesta vaikka jossain Eurajoella, jossa ei ole ollenkaan koronaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä esim Italiassa ja Espanjassa oli selkeät ulkonaliikkumiskiellot juurikin maaliskuussa 2020. Käyppä tutkimassa viime vuoden tilannetta ja uutisointia asiassa.
    Mallia olisi voinut ottaa ja varautua, mutta kun ei. Tyhmin hallinto koko Suomen historiassa.

    Espanjassa ja Italiassa oli ihan hirveän paljon pahempi tilanne kuin Suomessa. Siitä rajoitukset. Suomessakin toteutettiin Uudenmaan sulku. Eli kyllä täälläkin on toimittu, mutta tilanteen mukaan.

    Tällä palstallakin näkee, että toiset vaativat äärimmäisiä rajoituksia, ja toiset kaikkia rajoituksia pois. Hallitus on mennyt järkevästi keskitietä, asiantuntijoita kuunnellen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä ei ole mitään salaliittoa että maskipakoista ei vaikuta olevan juuri mitään hyötyä maailmalla. Korona vaan leviää vaikka jokainen käyttää maskia. Maski ei tee kuolemattomaksi. Silti Suomessakin halutaan oikeasti sakottaa maskittomuudesta vaikka jossain Eurajoella, jossa ei ole ollenkaan koronaa.

    Maskipakko tulossa vain Turkuun. Kuuluuko Eurajoki siihen? En tunne seutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maskipakko tulossa vain Turkuun. Kuuluuko Eurajoki siihen? En tunne seutua.

    Eurajoki on Satakuntaa, ei siis kuulu siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käykää Helsingin keskustassa. Siellä pikku suomalaiset kävelevät harvakseltaan maskit naamallaan. Jotkut kaupatkin ovat vielä auki.

    Nytkö sitten pitää saada kallispalkkaisia poliiseja ympäri vuorokauden kyselemään ihmisiltä minne ovat menossa ja onko ruokakaupassa maski naamalla?

    Onko joku sanonut, koska tämä loppuu?

    Virukset eivät maailmasta lopu. Se on aivan varmaa. Espanjantautiin kuoli väestöä paljon. Senkin jälkeen on tullut kaikenlaisia taudinaiheuttajia, joihin on sitten saatu rokote.

    Meillä on ennen ollut erikseen tuberkuloosi sairaalat ja keuhkotauti sairaalat sekä trooppisten tautien sairaalat ja nyt pitäisi siis olla erikseen korona sars sairaalat eikä niitä saisi hoitaa normaalisairaaloissa. Eristyksessä kuuluu hoitaa tartuntataudit ja erikoislääkärit hoitaa jotka opiskellut keuhko ja virus taudit .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espanjassa ja Italiassa oli ihan hirveän paljon pahempi tilanne kuin Suomessa. Siitä rajoitukset. Suomessakin toteutettiin Uudenmaan sulku. Eli kyllä täälläkin on toimittu, mutta tilanteen mukaan.

    Tällä palstallakin näkee, että toiset vaativat äärimmäisiä rajoituksia, ja toiset kaikkia rajoituksia pois. Hallitus on mennyt järkevästi keskitietä, asiantuntijoita kuunnellen.

    Italiassa arabijuutalaiset naislääkärit päättivät antaa vanhojen jäädä ilman hengityskone hoitoa ja hoitaa vain nuoret pojat. Tämä hulluus on Egyptistä tullut. Ihmisarvon loukkaajat. Tuli YLE dokumenttikin.

    Äänestä

Liikkumisrajoitukset on kuin maskisuositus: tunnolliset noudattaa, moni ei, kukaan ei valvo.

Jalkapannat kaikille!

Äänestä
  • Kannattaisi höllentää päätä ja ottaa rennommin tämän taudin kanssa. Suosittelen.

    Äänestä

Uusimaa ja satakunta kiinni ja kaikille idiooteille,bilehileille,jokka ei maskia pidä ja sääntöjä noudata,turpaan ja sakot...Ny on koko kansan terveys kyseessä,jos ei pää ja ymmärryskestä,niin menkää hoitoon....Anonso....

Äänestä
  • se oli uusimaa ja varsinais-suomi tai uusimaa ja turku ja lähialue, että älä vaan mene sekoittamaan missään olosuhteissa satakuntaa ja varsinais-suomea tamperelaiset ei tykkää

    Äänestä

  • Ei Turku kuulu Satakuntaan, vaan Varsinais-Suomeen, Satakunta ei kuulu tuon rajoituksen piiriin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Turku kuulu Satakuntaan, vaan Varsinais-Suomeen, Satakunta ei kuulu tuon rajoituksen piiriin.

    Eurajokea ja aurajokea pitkin laskee jätteet mereen .

    Äänestä

  • Saat fantasioida ihan vapaasti dystopialla mutta toiveesi ei tule toteutumaan koskaan. Kuten ei kuulukaan.

    Äänestä

Vaihtoon koko akkalauma--> ja virkamiehet/armeija valvomaan poliisien avuksi näitä ns.rajoitussäännöksiä

Äänestä
  • Toivottavasti nämä mielipuoliset ja hölmöt uudistukset eivät toteudu edes Helsingissä ja Turussa.

    Äänestä

  • THL ja Marin ovat toimineet hyvin. Samaa ei voi sanoa muista hallituspuolueista, oppositiosta tai AVI:sta ja STM:stä. Marin parka yrittää paimentaa tätä eripuraista laumaa ja pitää hallituksen kasassa, ettei koronakriisin lisäksi tulisi vielä hallituskriisi. Hyvä Marin! Tsemppiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti nämä mielipuoliset ja hölmöt uudistukset eivät toteudu edes Helsingissä ja Turussa.

    Toivottavasti rajoitukset saadaan pian voimaan täällä Helsingissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti rajoitukset saadaan pian voimaan täällä Helsingissä.

    Siitähän sinä varmaan pitäisit. En tosin asu Turussa tai Helsingissä joten ei koske minua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti nämä mielipuoliset ja hölmöt uudistukset eivät toteudu edes Helsingissä ja Turussa.

    Persut eivät välitä ihmishengistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut eivät välitä ihmishengistä.

    Bravo, taas liitettiin yksi puolue tähän asiaan ilman mitään syytä. En ole mikään persu eikä minusta tule sellaista. Maailmassa on muitakin kuin persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL ja Marin ovat toimineet hyvin. Samaa ei voi sanoa muista hallituspuolueista, oppositiosta tai AVI:sta ja STM:stä. Marin parka yrittää paimentaa tätä eripuraista laumaa ja pitää hallituksen kasassa, ettei koronakriisin lisäksi tulisi vielä hallituskriisi. Hyvä Marin! Tsemppiä!

    Sitten, kun Suomessa rokotusasia on kunnossa, voit sanoa, että hullutus-hallitus on toiminut hyvin, et ennen.
    Italiassa on miljoonittain rokotteita, Suomessa ei. Miksei?
    Tätä rokotusvauhtia suomalaiset eivät ole vielä vuodenvaihteessakaan kaikki rokotettuja. Koska rokottaminen on kuitenkin ainoa tehokas lääke koronaan, et voi kehua hullutusta nykymenosta.

    Se on tappavageeniterapia, rokotetta ei voi kehittää sellaiseen mitä ei ole ja sellaiseksi väitetty ei estä tartuttamasta eikä myöskään mitään sulkuihin vaikuta , mikro-organismi on maailman tappiin ja saat elää jatkossa vaikka loppuelämäsi maskissa. Minä en halua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut eivät välitä ihmishengistä.

    Miksi persujen pitäis sua hengissä pitää, pidä itse itsestäsi huolta ja hengissä, ei sitä kukaan muu voi tehdä.

    Äänestä

  • Mikä porukka tilalle? Vanhat ukot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitähän sinä varmaan pitäisit. En tosin asu Turussa tai Helsingissä joten ei koske minua.

    Mauno Koivisto tuumi aikoinaan, että pitäis jotain tehdä. Nyt epidemia on sillä tasolla, että minunkin mielestäni pitäisi jotakin tehdä. Toivottavasti muutaman viikon liikkumisrajoitukset vaikuttavat, samoin rokotusten eteneminen ja kesän lähestyminen.

    Äänestä

Kokoomus ja perussuomalaiset politikoi niille ei käy mikään lyödään vain kapuloita rattaisiin. Vaikka on vakavasta asiasta kysymys 🙋

Äänestä
  • Vaan onko niin vakava asia että näissä ehdotetuissa rajoituksissa on enää mitään järkeä? Ei ole.

    Äänestä

700 yliikäistä vanhusta kuollut influenssaan vuoden aikana . Hei haloo onko järkeä tuommoisen asian takia sulkea yhteiskunta . Kyllä on lampaat peloteltu bääääää!!!!!

Äänestä
  • Itse olet koronapässi, itsepäinen ja sokea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse olet koronapässi, itsepäinen ja sokea.

    Vaikutat kyllä ihan yhtä pässiltä.

    Äänestä

Täysin naurettavaa touhua!

Äänestä

Kysymys, miksi ihmishenkiä pitää säästää? Jokainen kuolee joskus, jos luonto haluaa karsia heikot niin antaa mennä vaan. Tälläinen hyysteerinen touhu mitä hallitukset harrastaa ei johda muuhun kuin konkursseihin, vain lääkeyhtiöt vaurastuu, tietty porukka tienaa nyt rokotuksilla ihan vitusti.

Jos lääkehtaat valmistais ja toimittais rokotteet omakustanne hintaan, niin silloin uskoisin, että touhu on vilpitöntä js jotain muuta kuin rahastusta. Eli hallitukset / valtiot maksais vslmistuksen, ei muuta. Nyt rokotteet menee niille jotka maksaa eniten.

Äänestä
  • Jos sinusta ihmishenkiä ei pidä säästää, niin aloita ihmisten karsiminen itsestäsi! Lupaa ja vanno, että jos sairastut, et mene lääkäriin, sairaalaan etkä missään nimessä tehohoitoon!

    Äänestä

  • Jos en saa Sputnik rokotetta, kieltäydyn rokotuksesta kokonaan. Laatu ratkaisee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sinusta ihmishenkiä ei pidä säästää, niin aloita ihmisten karsiminen itsestäsi! Lupaa ja vanno, että jos sairastut, et mene lääkäriin, sairaalaan etkä missään nimessä tehohoitoon!

    Ei tässä kenenkään henki ole säästymässä. Kysymys on siitä miten pitkälle on järkevää mennä jotta sairaat vanhukset saavat muutaman kuukauden lisää elinaikaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos en saa Sputnik rokotetta, kieltäydyn rokotuksesta kokonaan. Laatu ratkaisee

    Juutalaiset naiset on SAASTAISIA kuukautisten aikaan ja synnytyksen jälkeen. Tai jos ne syö jotain elukkaa ne tulee saastaisiksi ja jos ei noudata puhdistustapaa. 😅🍾🍾🍾🍾😷😷🍾🍾🍾🍾✝️✝️ Miten lapsi voi syntyä saastaisesta reiästä ja verestä ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tässä kenenkään henki ole säästymässä. Kysymys on siitä miten pitkälle on järkevää mennä jotta sairaat vanhukset saavat muutaman kuukauden lisää elinaikaa?

    Niin, vanhuksia ovat mielestäsi ehkä kaikki yli 30-vuotiaat. Voisit katsoa tilastoja kuolleista. Ilman sairastumista moni olisi voinut elää vielä vuosia jopa vuosikymmeniä.

    Äänestä

Meillä on kalliisti ylläpidettävät puolustusvoimat, sieltä piisaa väkeä hoitamaan ulkonaliikkumiskieltoa, sitäpaitsi rynkky jossa on kovat piipussa tehoaa myös turkulaisten vaihto oppilaiden kielimuuriin. Te ette oikeasti tajua miten lähellä tässä ollaan todellista hätää, yksi suuronnettomuus ,esim bussin ja rekan kolari stadin aluella niin niin tehohoitopaikat loppuu kerrasta ja mitäs sitten?

Äänestä
  • Ja sen sijaan että kyseenalaistaisit tehohoitopaikkojen todella alhaisen määrän, iloitset niinkin typerästä sonnasta kuin armeijasta valvomassa ihmisiä arjessa.

    Äänestä

  • Meillä ei ole palkka- armeijaa joka tuosta vaan ryntäisi sinne tänne tekemään sitä tätä mitä määrätään. Se oli 1700- luvulla kun oli esim. Porin jalkaväkirykmentti jonka sotilaat käskytettiin milloin Suomenlinnan ja milloin jonkin kanavan rakennustöihin.
    Jotta jonkinlainen maanpuolustuskyky, edes noin teoriassa, säilyisi, ei pienestä kantakapiaisjoukosta riitä miehiä ylimääräisiin tehtäviin eikä nuoria alokaspoikia voi mihinkään määrätä ja heiltä mitään järkevää toimintaa odottaa ilman komentavia ja valvovia kapiaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sen sijaan että kyseenalaistaisit tehohoitopaikkojen todella alhaisen määrän, iloitset niinkin typerästä sonnasta kuin armeijasta valvomassa ihmisiä arjessa.

    Jos armeija alkaa valvoa, tämä äiti kieltää armeijan käynyttä lastaan lopettamaan äidin luona vierailut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sen sijaan että kyseenalaistaisit tehohoitopaikkojen todella alhaisen määrän, iloitset niinkin typerästä sonnasta kuin armeijasta valvomassa ihmisiä arjessa.

    Jep, tehohoitopaikkoja on ollut aikaa lisätä vuosi. Ei ole lisätty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, tehohoitopaikkoja on ollut aikaa lisätä vuosi. Ei ole lisätty.

    niitä on useita satoja koko maan tasolla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sen sijaan että kyseenalaistaisit tehohoitopaikkojen todella alhaisen määrän, iloitset niinkin typerästä sonnasta kuin armeijasta valvomassa ihmisiä arjessa.

    Tehohoitopaikkoja on, mutta ei niihin koulutettuja työntekijöitä. Koulutus vie aikaa.

    Äänestä

  • Uutisten mukaan "ei ole osoitettu, että d-vitamiinilisillä yms. olisi vaikutusta koronaan" ja kehoitetaan käyttämään maskeja, sillä "muuten määräämme ulkonaliikkumiskieltoja". Kuitenkin kun ihminen lopulta joutuu teholle, eikä lääkettä koronaan ole, miten häntä hoidetaan? Uutiset sanoo: "Teholla potilaalle annetaan lisähappea sekä d-vitamiinia yms." Huomatkaa: Ihmisiä neuvotaan, etteivät nauttisi c ja d vitamiineja sekä sinkkiä, vaikka ne ovat immuniteetin rakennusaineita ja niitä tehollakin käytetään hoitona! Ja kun määrätään hengitystä vaikeuttavat maskit tai pysymään sisällä, eli puhdas ulkoilma on paha, niin teholla potilaalle annetaan happea eli juuri sitä mitä on ulkoilmassa! Olen varma siitä, että kun ihminen harrastaa liikuntaa - ulkoilmassa ja ilman maskia - sekä huolehtii terveellisestä ravitsemuksesta, riittävästä yöunesta yms. immuniteetin kannalta tärkeistä asioista, niin hänen ei tarvitse alunperinkään joutua teholle.

    Äänestä

  • Tarkoitatko että kaikki sairaat on hengityskoneissa ? ??? Sitten pitää rakentaa lisää hengityskoneita !!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä ei ole palkka- armeijaa joka tuosta vaan ryntäisi sinne tänne tekemään sitä tätä mitä määrätään. Se oli 1700- luvulla kun oli esim. Porin jalkaväkirykmentti jonka sotilaat käskytettiin milloin Suomenlinnan ja milloin jonkin kanavan rakennustöihin.
    Jotta jonkinlainen maanpuolustuskyky, edes noin teoriassa, säilyisi, ei pienestä kantakapiaisjoukosta riitä miehiä ylimääräisiin tehtäviin eikä nuoria alokaspoikia voi mihinkään määrätä ja heiltä mitään järkevää toimintaa odottaa ilman komentavia ja valvovia kapiaisia.

    No Johan tuli mielipidettä Suomen armeijasta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, tehohoitopaikkoja on ollut aikaa lisätä vuosi. Ei ole lisätty.

    No nyt lisätään sitten . Eikö ulkomaalaiset rakennustyöläiset maksa veroja Suomeen ja vie palkkarahat täältä muihin maihin . Sepä ikävää .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehohoitopaikkoja on, mutta ei niihin koulutettuja työntekijöitä. Koulutus vie aikaa.

    Puuttuu koulutettuja välinehuoltajia oikean joulun käyneitä ja pääkieli Suomi silloin kun hoidetaan Suomen kielisiä.

    Äänestä

Joka tahtoo liikkua niin se liikkuu eikä poliisit mitään voi. Millä ihmeellä sen selvität onko nuori menossa kauppaan vai kaverin luo kännäämään ?

Käytettäisi yt hieman järkeä vaikkapa rokottamalla taksikuskit, bussikuskit ja muut paljon liikkuvat ja ihmisten kanssa tekemisissä olevat ! Kokoontumiset kieltoon ja sitä rataa. Aivan järjetöntä natsihommaa liikkusrajoitukset vai onko tämä vaalien siirtämisen jälimaininkeja ?

Äänestä
  • Se rokote vaan ei estä viruksen leviämistä millään tavalla, tajuatko? Se ainoastaan ehkäisee taudin puhkeamista vakavimmissa muodoissaan tartunnan saaneilla, rokote siis suojaa vain rokotuksen saaneita, ei muita. Rokotuksen saanut voi aivan hyvin olla taudin huomaamaton kantaja ja levittäjä, itse asiassa on olemassa aina vain suurempi riski ja todennäköisyys sille että rokotuksen saaneet mahdollisella hällä- väliä- käytöksellään yhä enemmän levittävät tautia!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se rokote vaan ei estä viruksen leviämistä millään tavalla, tajuatko? Se ainoastaan ehkäisee taudin puhkeamista vakavimmissa muodoissaan tartunnan saaneilla, rokote siis suojaa vain rokotuksen saaneita, ei muita. Rokotuksen saanut voi aivan hyvin olla taudin huomaamaton kantaja ja levittäjä, itse asiassa on olemassa aina vain suurempi riski ja todennäköisyys sille että rokotuksen saaneet mahdollisella hällä- väliä- käytöksellään yhä enemmän levittävät tautia!

    Ihan sama, rokotteen on oltava tie normaaliin elämään tai muuten voidaan rajoittaa ikuisesti.

    Äänestä

  • Kyllä nuoret saa liikkua jos niitä ei ole kolmea suuremmissa ryhmissä. Kännätäkin saa, jos ei tee sitä isossa jengissä. Kyllä poliisi osaa nähdä jo päältä paljon asioita.
    Kokoontumisia on rajoitettu jo pitkän aikaa, etkö tiennyt?

    Kun riskkryhmät on rokotettu, voidaan rokotuksia painottaa koronalle alttiimpiin ryhmiin. Asiaa valmistellaan.

    Äänestä

Eipä ollut koronamulukustakaan sen kummemmin apua sitten, turha appi!

Äänestä

Koronaan sairastuneet pitäis karkottaa maasta ettei tauti leviä.

Äänestä
  • Eli sairastuneet tulisi silloin kaiketi karkottaa kaikista maapallon maista? Pitäisikö myös kaikki altistuneiksi todetut muutamat kymmenet miljoonat ihmiset karkottaa tältä pallolta pois?
    Onko tarkempia ehdotuksia, onko esim. sellaisia ehdotuksia kuin oli natseilla alkuun ns. juutalaisongelman ratkaisemiseksi, eli karkotus Madagasgar- saarelle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sairastuneet tulisi silloin kaiketi karkottaa kaikista maapallon maista? Pitäisikö myös kaikki altistuneiksi todetut muutamat kymmenet miljoonat ihmiset karkottaa tältä pallolta pois?
    Onko tarkempia ehdotuksia, onko esim. sellaisia ehdotuksia kuin oli natseilla alkuun ns. juutalaisongelman ratkaisemiseksi, eli karkotus Madagasgar- saarelle?

    Ehdotan seurasaarta ja suomen saarta altistuneiden karkoituspaikoiksi.

    Äänestä

  • Aloitetaan vaikka sinusta, sinä kun saatat olla oireeton tautipesäke siinä missä me muutkin.

    Äänestä

  • Voitko kertoa meille kaikille ketä pidät natseina . Kaikkia muita paitsi itseäsi ?

    Äänestä

Vitkutellaan jotta päättäjät pääsee pääsiäisen viettoon. Vähän kuin Schumacherin kilpailukielto 1994, sitä sai protesteilla siirrettyä sopivasti sen verran, että Schumi sai ajaa kotikisansa ensin. FIAlle kelpasi saksalaisfanien tuomat rahat ennemmin kuin omat lakipykälät.

Äänestä
  • Juuri näin! Helsinginseutu pitäisi laittaa sulkuun heti ja ennen Pääsiäistä. Tämä olisi tehokkain tapa estää Koronan leviämistä muualle Suomeen. Ja suositus asiasta voitaisiin antaa heti ilman lakimuutoksia. Tuntuu vaan, että tärkeintä on suojella helsinkiläisten lomia ihan kuten talvilomienkin aikaan. Tällöinkin rajoitteet asetettiin heti kun etelä-Suomi oli saanut lomat pidetyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin! Helsinginseutu pitäisi laittaa sulkuun heti ja ennen Pääsiäistä. Tämä olisi tehokkain tapa estää Koronan leviämistä muualle Suomeen. Ja suositus asiasta voitaisiin antaa heti ilman lakimuutoksia. Tuntuu vaan, että tärkeintä on suojella helsinkiläisten lomia ihan kuten talvilomienkin aikaan. Tällöinkin rajoitteet asetettiin heti kun etelä-Suomi oli saanut lomat pidetyksi.

    Suosituksia on annettu koko vuosi, mutta niitä ei ole noudatettu. Nyt pitää olla lainsäädäntöä. Hallitus on jo tehnyt esityksen, mutta eduskunnan käsittely kestää ainakin viikon.

    Hallitus on pahassa välikädessä. Asiantuntijat vaativat lisää rajoituksia, oppositio vastustaa kaikkea mutta ei tarjoa mitään järkevää tilalle.

    Tässä pelataan aikaa vastaan. Onneksi rokotukset edistyvät. Nyt on rokotettu jo yli 700 000. Jossain sanottiin että riskiryhmiin kuuluu noin miljoona suomalaista. Sitten päästään rokottamaan muita. Juhannukseen mennessä laumasuoja on saavutettu, ellei mitään yllättävää tapahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin! Helsinginseutu pitäisi laittaa sulkuun heti ja ennen Pääsiäistä. Tämä olisi tehokkain tapa estää Koronan leviämistä muualle Suomeen. Ja suositus asiasta voitaisiin antaa heti ilman lakimuutoksia. Tuntuu vaan, että tärkeintä on suojella helsinkiläisten lomia ihan kuten talvilomienkin aikaan. Tällöinkin rajoitteet asetettiin heti kun etelä-Suomi oli saanut lomat pidetyksi.

    Onko tämä helsinkivihaamista . Et kai syytä kiinalaisesta Aasia viruksesta suomalaisia tai helsinkiläisiä !!!

    Äänestä

Hienoa Marin ja THL! Muut puolueet ja poliitikot ovat ihan pihalla. Onneksi meillä on Marin.

Täällä Helsingissä näkee jatkuvasti ihmisiä liikkumassa porukoissa ilman maskia, kaupoissa ja julkisessa liikenteessä. Enemmistö toimii ihan hyvin, mutta sitten on tämä välinpitämätön vähemmistö.

Minut on rokotettu ja olen siis itse melko turvassa, mutta olen hyvin huolissani rokottamattomista tuttavista ja naapureista.

Olen rokotuksesta huolimatta noudattanut kaikkia rajoituksia, sillä täällä riehuu nyt koronan brittimuunnos jota vastaan rokote toimii huonommin. Käytän maskia jo ihan esimerkin vuoksi.

Nyt pitäisi vielä saada rajatarkastukset toimimaan. AVI:t ovat olleet surkean saamattomia, samoin kunnat.

Äänestä
  • Kannattaa muistaa että maskittomuus ei tee todellakaan ihmisestä vielä huonoa tai rikollista. Noin ajattelevat ne jotka pelkäävät koronaa aivan liikaa.

    Äänestä

  • Vapaavuori vaatii nyt toimenpiteitä, vaikka itse aiemmin vastusti rajoituksia. Taitaa vain yrittää peittää omaa sekoiluaan.

    Helsingissä on valtava 500 miljoonan budjettiylijäämä, mutta Vapaavuori yrittää selittää, että sitä ei voi antaa auttamaan koronasta kärsineitä, kun pitää muka säästää Sote-uudistuksen takia.
    Ensin Vapaavuori vaati että Helsingille pitää antaa sotessa erityisasema, ja kun se saatiin niin nyt ei sitten kelpaakaan. Varsinainen ruikuttaja!

    Äänestä

  • Olet oikea kävelevä esimerkki valtio-uskovaisesta joka työntää vaikka porkkanan perseeseen jos joku auktoriteetti niin kehottaa tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikea kävelevä esimerkki valtio-uskovaisesta joka työntää vaikka porkkanan perseeseen jos joku auktoriteetti niin kehottaa tekemään.

    Uskon tieteeseen, en niinkään valtioon. Sinä taas podet lapsellista uhmaikää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa muistaa että maskittomuus ei tee todellakaan ihmisestä vielä huonoa tai rikollista. Noin ajattelevat ne jotka pelkäävät koronaa aivan liikaa.

    ei mutta miksi näyttää tyhmyytensä kaikille avoimesti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei mutta miksi näyttää tyhmyytensä kaikille avoimesti?

    Ei ole mielestäni tyhmyyttä olla käyttämättä maskia.

    Äänestä

Noudatan rajoituksia ja maksan siitä. Sen nimi on Verisure. Jokainen oven aukaisukin rekisteröityy todistusaineistoksi lakien noudattamisesta. Hanki itsellesi Verisure ja olet turvassa

Äänestä

Ärsyttää nämä lappilaiset miljoonistaan puhuvat yrittäjät...Voi järkytys mitä pelleilyä. Ja kaikki on Sanna Marinia syytä. Ja nyt sitten hallitukselta annettava ilmaista ja vastikkeetonta rahaa miljoontolkulla niin paljon kun kehtaavat yrittäjät vaan pyytää.

Yrittäjät aina halveksivat sosiaalitoimen asiakkaita, nyt ovat itse yhteisestä kirstusta ylimpinä ja kovaäänisimpinä kerjäämässä.

Miksi yrittäjät eivät niinä hyvinä vuosina laittaneet mitään sukan varteen? Lapissa etenkin harrastettu valtavasti porotalouksien ja yrittäjien tukemista valtion taholta vuosikymmenestä toiseen. Miksi ollaan nyt heti suu auki kuin linnun pojat ja yhteiskunnan eläteiksi tunkemassa?.
Ja heti kun firma taas pyörii aletaan vaatia verojen alentamista ja jos vaikka mitä helpotusta. Jo nyt Suomi yksi halvimmista maista yrittäjien verotuksen suhteen kun yrittää kilpailla Viron kanssa.

Eli mistä ne veromarkat pitäisi oikein kerätä kun yrittäjät ovat tunnetusti verotusvihamielisiä?

Ja mihin om kadonnut yrittäjien itsensä kannattama markkinaliberalismi, jossa valtion rooli on oltava ihan minimaalinen, eli ei ympäristöviranomaisia, ei säätelyä, ei palkoista sopimista vaan yrittäjien saatava kilpailla täysin vapailla markkinoilla.

Miksi nyt siis valtion mentävä yritysten apuun? Miksi eivät nämä vahvat ja tulosta sekä tukiaisia vuosikymmenet nostaneet yrityksen pärjää nyt omin varoin ? Edes yhden turistikauden notkahtamista.

Eli valtio kelpaa maksumieheksi joka lähtöön, myös työntekijöiden palkkojen maksajaksi erilaisin työllistämistuin, mutta kun valtiolle pitäisi jotain tulouttaakin esim verotulojen muodossa niin sitten ei käykkään vaan alkaa yrittäjiltä hirveä itku.

Äänestä
  • "Miksi yrittäjät eivät niinä hyvinä vuosina laittaneet mitään sukan varteen"

    Ehkä siksi ettei kukaan olisi osannut odottaa tätä pandemiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Miksi yrittäjät eivät niinä hyvinä vuosina laittaneet mitään sukan varteen"

    Ehkä siksi ettei kukaan olisi osannut odottaa tätä pandemiaa.

    Yrittäjänhän nimenomaan kuuluu varautua erilaisiin markkinahäiriöihin. On niitä ollut ennenkin, mm muutama vuosi sitten tulivuorenpurkaus Uslannussa sotki koko lentoliikenteen pitkäksi aikaa.

    Ja jos kerta yksityiset ihmiset joutuvat nyt henkensä pitimiksi ottamaan pikavippejä ja myymään omaisuuttaan niin mikä eri oikeus yrittäjillä on saada kaikki pandemiamenetykset julkista varoista?

    siks kun ne eivät saa työttömyysturvaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    siks kun ne eivät saa työttömyysturvaa

    Saavathan, jos ovat ilmoittaneet itselleen palkkatulot ja kuuluneet omaan liittoonsa niin varmasti saavat sekä työttömyyskorvaukset kuin sairaspäivärahat.
    Mutta ahneet yrittäjät eivät halua nostaa yrityksestä itselleen palkkaa, koska silloin pitäisi maksaa vero sekä eläkemaksut, ottavat rahat osinkona ja mina keplotteluna ja siksi eivät ole nyt oikeutettuja työttömyyskorvauksiin. Eli ihan itse aiheutettu tilanne.

    Äänestä

  • Entäs me duunarit, jotka olimme noilla yrittäjillä töissä, ei ole kivaa olla työtön.
    Jos ei ole yrittäjiä niin olisimmeko kaikki duunarit valtiolla a kunnilla töissä, niinkö vanhassa Neuvostoliitossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäjänhän nimenomaan kuuluu varautua erilaisiin markkinahäiriöihin. On niitä ollut ennenkin, mm muutama vuosi sitten tulivuorenpurkaus Uslannussa sotki koko lentoliikenteen pitkäksi aikaa.

    Ja jos kerta yksityiset ihmiset joutuvat nyt henkensä pitimiksi ottamaan pikavippejä ja myymään omaisuuttaan niin mikä eri oikeus yrittäjillä on saada kaikki pandemiamenetykset julkista varoista?

    Saanhan sinäkin työttömyyskorvauksen, asumistuen ja muut tukiaiset , jollet ole töissä, mikä oikeus sulla on niitä saada.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saavathan, jos ovat ilmoittaneet itselleen palkkatulot ja kuuluneet omaan liittoonsa niin varmasti saavat sekä työttömyyskorvaukset kuin sairaspäivärahat.
    Mutta ahneet yrittäjät eivät halua nostaa yrityksestä itselleen palkkaa, koska silloin pitäisi maksaa vero sekä eläkemaksut, ottavat rahat osinkona ja mina keplotteluna ja siksi eivät ole nyt oikeutettuja työttömyyskorvauksiin. Eli ihan itse aiheutettu tilanne.

    Mikset sinä hyvä ihminen ruvennut yrittäjäksi, niin rahaa tulis ovista ja ikkunoista, ei se varmaan vieläkään ole myöhäistä alkaa yrittäjäksi , siitä vaan rahaa tekemään aläkä kitise, ja valita , valinta on sinun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikset sinä hyvä ihminen ruvennut yrittäjäksi, niin rahaa tulis ovista ja ikkunoista, ei se varmaan vieläkään ole myöhäistä alkaa yrittäjäksi , siitä vaan rahaa tekemään aläkä kitise, ja valita , valinta on sinun.

    Rahaa tulee mutta pitää olla härski luonne että pystyy huijaamaan ja laskuttamaan ja hinnoittelemaan .

    Äänestä

Sanon meneväni töihin!

Aina pääsee liikkumaan mistä tahansa sulusta.

Äänestä
  • Kenelle sinä sellaista sanot? Ketä sinun mahdollinen töihin menosi kiinnostaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenelle sinä sellaista sanot? Ketä sinun mahdollinen töihin menosi kiinnostaa?

    Jos ei saa liikkua tarpeettomasti ulkona.

    Äänestä

  • Ei töihin menoa aiota kieltää. Eikä ulkoilua. Lue uutisia!

    Äänestä

Miksi sitten sulkuja lähiöiden tulokkaiden takia lähinnä kun paremmilla alueilla ei nähdä sitten oikein mitään ongelmaa?

Äänestä
  • Asun Helsingissä ns. paremmalla alueella. Tuttava viereisessä korttelissa kuoli koronaan. Korona ei katso kaupunginosien rajoja. Eikö tämä jo mene teille torville kaaliin!

    Äänestä

Yks parhaista keinoista saada korona kuriin olis kieltää hengittäminen, koska virukset ei tartu kuin eläviin kudoksiin!

Äänestä
  • Se on tulossa ja tarkoituskin rajoitusta ja pakotusta haluaville.

    Äänestä

Lockdown... jeeee. S******* tunarit! Miten voi olla niin pöljää porukka että tämmösiin päädytään.

Varmaan kohta koko maa lukossa kun kaiken maailman idioottipelleapinat sählää.

Äänestä
  • Ennen kuin aletaan nimitellä tavallisia kansalaisia, on hyvä tietää ettei viruksen leviäminen vaadi mitään välinpitämättömyyttä.

    Äänestä

Onko Alkot auki ja voinko tulkita niin ,että viina on minulle elintärkeä :) ruoka-tai juoma-aine. Miten minut matkalla pysäyttävä viranomainen toimii, jos kysytt'essä vastaan, että menossa Alkoon ja haen useammalle.

Äänestä
  • Hirveessä horkassa ajat Alkoon, kyttä tietää heti mitä ilman et voi elää

    Äänestä

armeija kaduille, erikoisjoukkoja, vapaa tuli liikkumisrajoituksia rikkovia kohtaan, kiinassa ei ole yhtään koronaa..

Äänestä
  • Ei ole ihan sivistyneemmän maan tapa toimia vaikka vähän poikkeustilaa pukkaakin. 🙂

    Äänestä

  • Kuulostaa ihan eräältä 40-luvun eurooppalaisdiktatuurilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa ihan eräältä 40-luvun eurooppalaisdiktatuurilta.

    Voitko laskea montako murhaajaa ja diktaattoria on toiminut maapallolla alkaen faaraoista ja arabijohtajista,Afrikan erikoisesti Idi aminit.Yrität pakkomielteelläsi selittää nykyistä vihaasi muista kohtaan.

    Äänestä

Aiotteko alkaa käyttämään näitä käteviä nenämaskeja? Meksikolaiset tutkijat olleet
tärkeällä asialla.

www.mtvuutiset.fi/artikkeli/meksikossa-kehitettiin-nenamaski-ruokailun-ajaksi-video-tallaisen-virityksen-toivotaan-suojaavan-nenaa-koronalta/8098892?mtv_ref=twb_uutiset_uusimmat

Äänestä
  • Vähän vaikuttaisi siltä, että tuollaisen suoja olisi erittäin marginaalinen kun kokomaskikaan ei ihan täydellistä suojaa anna.

    Äänestä

  • se signaalivaikutteinenko maski?

    Äänestä

Laitetaan sairaalat kiinni, loppuu hössötys, ei tää elämä ole niin tärkeetä kuin te luulette, katsokaa lintuja ja oravia, ne elää sen mitä elää, sitten kuolee pois, ei niillä ole mitään sairaaloita...

Äänestä
  • Toi olis vihreetä ajattelua parhaimmillaan, back to nature, fuck off verottaja

    Äänestä

  • Aloita sitten se pois kuoleminen itsestäsi.

    Äänestä

En tiedä miten pitäisi enään toimia kun tulee tämä maski pakko just on todettu alkava keuhkoahtaumatauti 2013 tunnen elämässäni että huonompaan suuntaan on mennyt ja kokeillut olen maskia ei onnistu. Tulenko käymään kaupoilla ja apteekissa ,labrassa? Mun on pakko kulkea maskittomana.

Äänestä
  • Sun täytyy varmaan kuolla koronaan, siis mikäli hallitusta on uskominen, maskittomat kuolee pian

    Äänestä

  • Jos puhut totta, niin sinulla vaikuttaisi olevan ihan todellinen terveydellinen syy olla käyttämättä maskia. Turvavälin muihin maksimoimalla ja suosimalla ruuhkattomia paikkoja ja aikoja, voi auttaa jos ei yksinkertaisesti pysty käyttämään maskia.

    Äänestä

  • Kukaan tervejärkinen ei suostu mihinkään maskien käyttöön. Jos aivopesty megalammas haluaa käyttää niin laittakoot kolme vaippaa päällekkäin. Ja yksi silmille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sun täytyy varmaan kuolla koronaan, siis mikäli hallitusta on uskominen, maskittomat kuolee pian

    olis jo pitänyt kuolla kun vuosi jo kulunut

    Äänestä

  • Keuhkoahtaumatautia tai muuta vastaavaa sairastavan ei tarvitse käyttää maskia, se on sanottu joka puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan tervejärkinen ei suostu mihinkään maskien käyttöön. Jos aivopesty megalammas haluaa käyttää niin laittakoot kolme vaippaa päällekkäin. Ja yksi silmille.

    Minä käytin maskia viime keväänä kun kukaan muu ei vielä käyttänyt. Nyt kun muut käyttää , niin ei mun tarvitse..

    Äänestä

Mikäli suomessa ei olisi lainkaan maahanmuuttajia ilmaantuvusluvut olisivat paljon pienemmät eikä tarvittaisi juurikaan mitään rajoitustoimia. Osaako kukaan laskea tälle hintalappua eli paljonko kelan, terveydenhoidon ja oikeuslaitoksen jo suurten kulujen lisäksi vielä tulee maksettavaa kun pannaan koko maa kiinni.

Äänestä
  • Ilmaantuvuusluvut. :D

    Äänestä

  • samaa mieltä, vieraskieliset rajan ylikulkevat aiheuttaneet tämän helvetinmoisen kieltolain meille tavallisille ihmisilli, ensin kiellettiin 70 kymppisten liikkumiset, palvelutaloille vierailukiellot (moni taantui muttei kuollu vaan makaa sängyissään dementoituneena)
    nuorilla kaikkein vaikeinta kun on etäkoulut ja sosiaalisuhteet katkolla, psykiatrisilla jonona nuoria apua tarvitsevia jotka johtavat tulevaisuudessa lisää syrjäytyneitä
    mutta raja valvontaa ei millään : kyllä suomeen saa tulla ja mennä vapaasti ja tartuttaa massoja ja suomi maksaa kalliisti tämän velkarahoilla ja ahdistaa kantasuomalaisia ja holhoamalla maahanmuuttajia

    Äänestä

Jännä, että aina aloittaja tietää paremmin kuin asiantuntijat, kuinka pitäisi toimia.

Olethan ollut yhteydessä viranomaisiin ja kertonut heille päivänselvät toimintaohjeet?

Äänestä
  • joo turussa kaksi eri lääkäriä on kertonut ettei tyksin alueella ole mikään vaikea tilanne ollenkaan meneillään ettei sen takia tarvitse liikkumista rajoittaa. tämä on asiantuntijoiden näkemys mutta marskin onkin sitten jotain muuta jotain signaalivaikutusta tai jotain ihme läppää

    Äänestä

  • On, reilusti yli kaksi miljoonaa.

    Äänestä

Muualla Euroopassa on ollut ja on paljon tiukempia rajoituksia! Virossa oltiin löyhiä koronan suhteen ja nyt näkee tilanteen siellä joka Euroopan kauhein.
Kyse on muuntoviruksista jotka tarttuvat huomattavasti helpommin ja leviävät helpolla. Rajoitukset ovat yksinomaan viisas ratkaisu nyt. Muutaman viikon jakso.. verrattuna jos tilanne pahenee, saa maksaa siitä todella kovaa hintaa jopa kuukausia - ja ihmishenkiä ja monille pysyviä sairauksia. On ajateltava nyt muutakin kuin omia
vanhoja tottumuksia ja mukavuutta. Voi ottaa sisäisenä retriittinä. Monilla arvot ovat muuttuneet elämässä. Luontoon pääsee iloitsemaan keväästä, linnut palaavat, elämä herää. Turha shoppailu ja viihde eivät ole ydinasia..
Tyyneyttä.

Äänestä
  • "Muutaman viikon jakso"

    Näinköhän tulee jäämään muutamaan viikkoon...

    Äänestä

  • Muuntovirus sanan kohdalla lopetin lukemisen. :-D

    Äänestä

Jo se että liikkumisrajoitusta ei ole jo ajoissa saatu aikaiseksi kertoo kyvyttömyydestä hoitaa asioita. Vai onko tarkoituskin että ihmiset lähtee taas pohjoiseen sankoin joukoin virusta levittämään ennen kuin rajoitus astuu voimaan? Siltä tämä puuhailu taas kerran näyttää.

Äänestä
  • Joillekin liikkumisrajoitukset ovat tässäkin vaiheessa liikaa.
    Joillakin on taipumusta valittaa joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joillekin liikkumisrajoitukset ovat tässäkin vaiheessa liikaa.
    Joillakin on taipumusta valittaa joka tapauksessa.

    Sinä ja sinun liikkumisrajoituksesi. Elleivät nekään tepsi, mitähän keksitään seuraavaksi...

    Äänestä

  • Sinunlaisten uskovaisten takia lähden piruuttanu eka kertaa lappiin mökille. Korona-uskovaisille jaksuhaleja.

    Äänestä

Varmaan on hyviä asioita, liikkumisrajoitukset nyt.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että ne eivät ole vaikuttaneet mitenkään. Välttelen muutenkin ihmisiä, ihmiset ahdistaa, pelottaa. Liikun aina yksin, teen työtä yksin, ulkona. Ja jos en olisi uutisista huomannut, en tietäsi koronasta mitää, tosin maski ihmiset olisivat ihmetyttäneet, käytän itsekin.

Äänestä
  • Olisiko syytä alkaa käsittelemään pelkojasi? Aika raska elää yksi ja ainoa elämä PELOSSA. Vaihtoehto kun olisi ELÄÄ.

    Äänestä

  • ...ne eivät ole vaikuttaneet mitenkään... !

    Näin on! Sinä sen sanoit ja Virus sinun kanssa

    Äänestä

Kyllähän tähänkin tilanteeseen on selkeästi syylliset tiedossa, sitä saa mitä väärin päätetään.

Äänestä

Onnetontahan huulipunien toiminta on koko ajan ja pahenee vaan. Ovat suomen ajaneet tuohon tielle josta ei nousta enään...

Äänestä

Sulku Helsingin alueelta liikkumisen estämiseksi muualle Suomeen pitää saada heti ja ennen Pääsiäistä. Tämä paras tapa estää Koronan leviäminen. Ja vahva suositus olla matkustamatta Pääsiäisenä voidaan antaa heti eikä se vaadi lakimuutosta.

Äänestä
  • Kannatetaan muurin rakentamista kehä kolmosen varteen. Sieltä ulospäin kulku estetään, 10 vuoden välein voi anoa pääsyä pois alueelta. Sisäpuolelle saa jäädä kaikki vihreät ja koronahysteerikot. Muualla suomessa voidaankin jatkaa elämää vapaassa yhteiskunnassa.

    Äänestä

Tässä vaiheessa kaikkien kannattaisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja totella määräyksiä eikä hillua pitkin kaupunkia. Tilanne ei tosiaankaan ole mikään leikin asia!! Mikäli ihmiset tottelisivat määräyksiä, saisimme coronan kuriin. Kuinka vaikeata on ymmärtää tilanteen tosiaankin koituvan monelle surmaksi? Mikäli vaaditaan kovempia toimia, niitä tulisi myös noudattaa. Ihmetyttää, vaikka määräyksiä tiukennetaan, kuitenkin tartunnat lisääntyvät!! No, ei mikään ihme kun nämä "besserwisserit" osoittavat mieltään pitkin kaupunkia. Noin 400 henkilöä hilluu torilla kertomassa mielipiteitään. Pystyn vielä ymmärtämään aikuisten riehumisen, mutta että otetaan vielä pienet lapsetkin mukaan. Kuvista näki kuinka pienet lapset istuivat rattaissa mielenosoituksessa. Hei haloo, järjenkäyttö on sallittua!! Toivon tosiaankin mikäli joku näistä mielenosoittajista sairastuu, hän myöskin maksaa hoidon omasta pussistaan. Turha tulla vaatimaan oikeuksia kun ollaan ensin oltu niin kaikkitietäviä. Jos ihan rehellinen olen sanoisin, että "tukka pois ja linnaan."

Äänestä
  • Voi nyt jumalauta sinunkin kanssasi. Onneksi ollaan sivistysvaltiossa jossa ei sorruta kiduttamaan ihmisiä koska pelottava korona.

    Äänestä

  • Olet aivopesun uhri ja vihan sokaisema. Joku auttava puhelin varmaan paikallaan. Paikalla oli muuten yli 2000 ihmistä, tuo 400 oli YLEn VALHE nro 7284. Voit tästä tarkistaa että kumpi pitää paikkaansa, 400 vai 2000? https://www.youtube.com/watch?v=sxtgJDrmvB4

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi nyt jumalauta sinunkin kanssasi. Onneksi ollaan sivistysvaltiossa jossa ei sorruta kiduttamaan ihmisiä koska pelottava korona.

    Natsismi nostaa päätä. Ja juuri niiden suunnalta jotka ovat aina aikaisemmin huutaneet "ei natseja minnekään". Kertoo kaiken kyseisistä ihmisistä. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsismi nostaa päätä. Ja juuri niiden suunnalta jotka ovat aina aikaisemmin huutaneet "ei natseja minnekään". Kertoo kaiken kyseisistä ihmisistä. :D

    Mitä sekoilet? Et taatusti tunne yhtään nuorta vihervassaria joka on huutanut tuota iskulausetta. Minä tunnen.
    Heissä ei ole hiukkaakaan natsismia. Ovat kaikenlaisen vapauden kannattajia, minusta vanhasta ihmisestä vähän liikaakin.

    Äänestä

Silmänlumetta hallitukselta. Paljon huulet liikuu ja suu laulaa mutta konkreettisia toimia vältetään ja lupa kysytään lopuksi eu.lta kun ollaan niin hampaattomi. Jos nyt pitää liikkumista asettaa täytäntöön on se ennen pääsiäistä tai tä menee siihen että koko loppuvuosiki saadaan kuulla koronapääministerin rupattelujia.

Äänestä
  • Marin on ryhdikkäästi pitänyt puolensa EU:ta vastaan joka on narissut Suomen asettamista matkustusrajoituksista.

    Äänestä

Kohti kommunismia yritetään, mutta eiköhän ne aseet pian ala paukkua, että coronat pöllyää, niin varmaan.
Suomalaiset eivät vasemmistovallan alle.....he... heeee.....että vai coronaa sitä
No vieläkös niitä tulee coronaa ja muita viruksia tuovia pakolaisia lisää ja matkailijoita.
Heillähän on kuulema vihreiden mielestä oikeus tulla ja tuoda tappavia viruksia.

Äänestä
  • Korona ei ole tappava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona ei ole tappava.

    Ei kaikkia tietenkään, mutta jonkin verran kuitenkin.

    Äänestä

  • Aseet paukkua? Ilmoitan sinusta suojelupoliisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aseet paukkua? Ilmoitan sinusta suojelupoliisille.

    Sinä mitään ole ilmoittamassa kenestäkään yhtään kenellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aseet paukkua? Ilmoitan sinusta suojelupoliisille.

    Tule käymään kokeillaan 😘

    Äänestä

Suomessa pitää kieltää kaikki yksityinen omistaminen ja yritystoiminta. Kaiken pahan alku ja juuri.

Äänestä
  • No miksi?
    Kuinka monta ihmistä tiedät, kuka sai tartunnan noissa paikoissa?
    Pidä parempi suusi kiinni ilman faktoja, jotka todistaisivat heidän syyllisyyttään!

    Äänestä

  • Minä ainakin menen kampaajalle ennen Pääsiäistä ja myös ripsihuoltoon ja kynsihuoltoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin menen kampaajalle ennen Pääsiäistä ja myös ripsihuoltoon ja kynsihuoltoon.

    Mulle laitetaan huuliin täytettä ensiviikolla ,en peruuta sitä, haluan sen sillon.

    Äänestä

En ole koskaan pitänyt maskia

Äänestä
  • Hyvä! Sinulla on selvästi omat aivot joita vielä osaat myös käyttää.

    Äänestä

  • enkä juo maitoa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    enkä juo maitoa...

    Me juodaan maitoa ja lenkkeilemään . Myös hoidetaan asioita ja iloitaan keväästä .

    Äänestä

Eiköhän nuo turvavälit ja käsidesi riitä

Äänestä

Jumalan Sana sanoo;

Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

>Herra on kaikessa oikeamielinen,
>hän on uskollinen kaikissa teoissaan.

Äänestä
  • Ton kohdan voit lukea kristittyjä kiroaville lestadiuksille jotka laittaa saatanalle ihmisiä ja hellarivapareillekin myös varastavat. Tuomitsevat toisia muissakin uskonnoissa.

    Äänestä

Ja Lapin mökit Pääsiäisenä täynnä. Ei voi kuin todeta, että hulluja ollaan.

Äänestä
  • Yleensä en harrasta lapissa mökkeilyä mutta tänä vuonna ihan piruuttani lähden mökkeileen. Ihan vain korona-uskovaisten kiusaksi. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä en harrasta lapissa mökkeilyä mutta tänä vuonna ihan piruuttani lähden mökkeileen. Ihan vain korona-uskovaisten kiusaksi. :)

    buu-hah-hah!

    Äänestä

  • Kaikkea muuta kuin hulluja.

    Äänestä

Ja jos se ei auta..?

Äänestä

https://vapaaksikoronasta.fi/

https://www.eroonkoronasta.fi/

Viime vuoden tammikuusta talvilomien alkuun olisi ollut aikaa laittaa rajat kiinni ja välttyä virukselta. Hiihtolomien päättymisestä alkaen viruksen olisi voinut nopeasti tukahduttaa koska se ei ollut levinnyt laajalti.

Se oli vahingossa tukahtua keväällä 2020 ja kesällä 2020, kunnes ensin koulujen avaaminen pari viikkoa etuajassa ja sitten rajojen auki pitäminen sekä heinäkuun kesälomailu varmistivat viruksen maassa pysymisen sekä hiljattaisen leviämisen.

Koulujen syksyllä avauduttua virus alkoi toivotusti leviämään koko maassa, mutta edelleen olisi ollut helppoa tukahduttaa, kunnes joululomien aikaan alkoi levitä myös brittivariantti mikä tarkoitti kiireellisen tukahduttamisen tarvetta.

Sitä ei tehty edes ennen talvilomia joten se nyt levinnyt ympäriinsä ja tukahduttamiseen kuluisi enemmän aikaa.

Silti vähemmän aikaa kuin odottamalla, nyt maahan ovat saaneet myös Etelä-Afrikan variantin joka osaa välttää rokotussuojaa sekä brassivariantin jolla kuolleisuus suurta. Viruksen tuleva muuntuminen, mikäli se leviää, oli tiedossa viime vuoden tammikuussa.

Tukahduttamisen sijaan päättivät kiihdyttää levittämistä eli päättivät avata yläkoulut ja lukiot joita oli pidetty kiinni.

Äänestä
  • Kommunistihallitus= Vätyksiä,siipeilijöitä,toisten rahoilla eläjiä,niinkuin kommunistit yleensä on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommunistihallitus= Vätyksiä,siipeilijöitä,toisten rahoilla eläjiä,niinkuin kommunistit yleensä on

    Siis tarkoitat Pohjois-Korean hallitusta. Siellä on kommunisteja, ei Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis tarkoitat Pohjois-Korean hallitusta. Siellä on kommunisteja, ei Suomessa.

    P Koreassa on diktatuuri, ei mikään kommunismi, Kuubassa ja Kiinassa on kommunismi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    P Koreassa on diktatuuri, ei mikään kommunismi, Kuubassa ja Kiinassa on kommunismi.

    Kiinassa on BUDHA ja Dragon punainen lohikäärme. Kuubassa on juutalainen synagoga.

    Äänestä

Saako käydä riiuulla kun kaikki tarpeeton liikkuminen on kielletty ja keski-ikäisten, joilla ei mikään toimi, mielestä se on kauhean siveetöntä.

Äänestä

Väkivaltaan taipuvaisten suomalaisten ikioma elokuva klo 13.15 ylenykkönen. Kunnon agendaa hillintään.

Äänestä

Thl: n laskuharjoittelu jatkuu ja on arvioitu että liikkumisrajoituksilla säästettäisiin 37 henkeä kesäkuun loppuun mennessä. Mitä merkitystä tällä on? Muutama lisäkuukausi ikäihmisellä tai monisairaalle sillä hinnalla että koko yhteiskunta kärsii?? Onko tuossa mitään järkeä?? Oulun tartuntaketjustakin vedettiin raflaavia otsikoita jossa kuoli koronaan useita SAATTOHOITO potilaita. Siis ihmisiä jotka tekivät kuolemaa. Olisivat kuolleet vaikka norovirukseen tai mihin tahansa muuhunkin nuhaan.
Eikö kukaan mieti mitä järkeä on sulkea yhteiskuntia yrittäen estää jotai mikä on täysin luonnollista?! Ihmisiä kuolee ja se on ihan fine..

Äänestä
  • Kuolleisuus koronaan suomessa on 2-3 henkeä viikossa. Viime keväänä oli parhaimmillaan 14. Tartuntamäärät ovat nyt kuitenkin lähes 5× suuremmat kuin vuosi sitten. Kesäkuun loppuun on jotain 14 viikkoa. Se tietäisi n. Tällä tahdilla kuolleita kertyis 3x 14 eli 32. Thl rajoitukset siis herättäisivät henkiin 5 jo koronaan kuollutta henkilöä??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuolleisuus koronaan suomessa on 2-3 henkeä viikossa. Viime keväänä oli parhaimmillaan 14. Tartuntamäärät ovat nyt kuitenkin lähes 5× suuremmat kuin vuosi sitten. Kesäkuun loppuun on jotain 14 viikkoa. Se tietäisi n. Tällä tahdilla kuolleita kertyis 3x 14 eli 32. Thl rajoitukset siis herättäisivät henkiin 5 jo koronaan kuollutta henkilöä??

    Olen samaa mieltä

    Äänestä

  • Ja näillä sanoilla olen samaa mieltä.
    On hyvin vaikea ymmärtää, miksi heitä rokotetaan ennen kuolemansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja näillä sanoilla olen samaa mieltä.
    On hyvin vaikea ymmärtää, miksi heitä rokotetaan ennen kuolemansa.

    Minun vanha äitini joka on 97v dementoitunut makaa vanhainkodissa ,ei ole puhunut yli vuoteen enää oikeen mitään ja puoli vuotta vain maannut, sai korona rokotteen, henkilökunnan mukaan elää korkeintaan puolivuotta enää.

    Äänestä

Ilman liikkumisrajoitusta Manna Mariin ei saisi taas hyvästä coronan hoidosta mitää.
Luonnollisestikaan me emme ole oikeita henkilöitä arvioimaan mitä varten olemme asettamassa likkumis rajoituksia. Itse olen sitä mieltä että ne ovat välttämättömiä.

Äänestä

Miksi pitää jatkaa ihmisten kurittamista? Jos olisi oikea Pandemia niin joo mutta ei täyty oikeasti luvut. Iso kusetus!
Ruotsinlaivoilla temutaan pelti kiinni ja maissa ei saa mennä salille tai konsertiin!https://youtu.be/OtRdqJ6GY9Q

Äänestä

Eihän se liikkuminen ole ongelma, vaan kokoontuminen. Jonkinlaisen kiellon asettamisen jälkeenhän valtaosa suomalaisista alkaa miettiä miten annettua kieltoa voisi helpoiten kieltää. Nyt ohjeisiin on tulossa ainakin 12 syytä eli meillä on pääsiäisen jälkeen paljon kauppaanmenijöitä kaduilla....
Totaalinen yli yhden hengen kokoontumiskielto koko maahan, poislukien perhekunnat.
Ja ne uskonnolliset ryhmät mukaan, Jeesus ei pelasta tältä(kään) taudilta.

Äänestä
  • Tuollainen dramaattinen kokoontumiskieltoko pysäyttäisi koronan? Vähän epäilen kyllä.

    Äänestä

  • Psalmi91. Ei mutta pelastaa sielun helvetistä .

    Äänestä

Suomessa hallitus luulee ja olettaa kansan olevan tottelemattomia ja holhottavia. Tämän vuoksi yritetään tehdä aukottomia ratkaisuja. Se ei ole tällaisessa tilanteessa mahdollista.
Muuttujia on aivan liian paljon. Hallitus epäonnistuu aina jonkun kannalta ja se vaikuttaa tulevaan äänestyskäyttäytymiseenkin.
Kannattaisi katsoa mallia muualta eikä perustella tekemisiään lainsäädännöllä ja demokratian perusteilla. Nyt yhdistetään asioita, joita ei voida yhdistää ja yritetään keksiä ratkaisuja jokaiselle mielensä pahoittajalle.
Ikävätkin asiat ja niistä päättäminen on vastuun kantamista ja vahvaa johtamista.
Korona tilanteessa päättjät ovat sekoilleet asiantuntijoiden ja viestinnän ja asioihin, joista eivät tiedä tai ymmärrä turhalla puuttumisella ja saattaneet kansalaiset vaan ihmettelemään sensijaan, että kansalaiset toimisivat itse lähtökohtaisesti järkevästi muut ihmiset huomioon ottaminen.
Kaikkien miellyttäminen ja asioiden valkaiseminen /salailu on nyt nähty pitemmän päälle lisäävän kansalaisten tyytymättömyyttä, masennusta ja koko yhteiskunnan heikkenmisen.
Mallia koronan hoitamiseen sen eri laisissa yhteiskunnallisissa toimissa on voinut katsoa viime keväästä lähtien muista maista, joissa tilanne on ollut vaikea ja ennenkaikkea varautua.
Suomessa on huono tilanne ihan kaiken kannalta enkä tarkoita vain koronaa.

Äänestä
  • Aamen. Sohvan professori

    Äänestä

Hallituksen liikkumisrajoitusehdotukset ovat hyvä apu niille ,jotka eivät itse pysty määrittelemään käyttäytymistään koronan leviämisen torjumisessa. "Saanko vai enkö saa"- kysymyksillä on helppo leikitellä,kun asiallista keskustelua kaivattaisiin jopa kansanedusajatasolla. - Räksyttäjiä löytyy aina. Sovittelua ja yhteistyökykyä tarvittaisiin kipeästi juuri nyt.

Äänestä

Tiedän teitä suomalaiset. Teitä on vaarallista rajoittaa ja pakottaa istumaan lukittuna. Tiedän, että menette ulos ikkunoiden läpi. Otatte riskin...

Äänestä

Ei mitään ulkona liikkumisrajoituksia vaan terve järki

Äänestä
  • nokun se terve järki on vain joltain kateissa minä-minä Suomessa. Siksi on terveen järjen lisäksi hyvä olla rajoituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nokun se terve järki on vain joltain kateissa minä-minä Suomessa. Siksi on terveen järjen lisäksi hyvä olla rajoituksia.

    Mitä vikaa on minäminäajattelussa? Täytyyhän jokaisen nauttia omasta elämästään kun muutakaan elämää ei ole.

    Äänestä

Älytöntä puuhaa!

Äänestä

Ja muuten Järjestyslaki kieltää pelkoa herättävän naamioitumisen julkisella paikalla sekä Rikoslaki kovemmin, jos aiot esim. mellastaa.

Äänestä

"Suomessa on säädetty laissa maksinopeus kaikille teille sanktioiden uhalla."
Mutta ei niitäkään rajoituksia kukaan noudata. :)

Äänestä

On säädettävä liikkumisrajoituksia, jotta Marinin väki jälkihiessä kärvistellessään voisi väittää edes jotain tehneensä koronan suitsimiseksi, kun rokotusvauhtia ei Suomelle tyypillisesti pystytä lisäämään. Suomessa onnistuu vain rahan jako ulospäin. Mikään, mistä olisi hyötyä Suomen kansalaisille, ei onnistu. Italiassa on miljoonia ja taas miljoonia rokotteita, mutta Suomessa ei ole (tietenkään) eikä varmaan tulekaan.

Äänestä
  • Tämä on juuri näin!
    Muut ensin sitten suomalaiset, näyttää pätevän kaikessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on juuri näin!
    Muut ensin sitten suomalaiset, näyttää pätevän kaikessa.

    Jep, muut ensin, suomalaiset tyhmä ja ruma kansa , jos jotain jää , ei ole niin väliä, vaikka kaikki tyhmät suomalaiset kuolis sukupuuttoon hallitusta myöten, tai ehkä poliitikot jäis henkiin ja he hakis maailmalta uuden kansan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, muut ensin, suomalaiset tyhmä ja ruma kansa , jos jotain jää , ei ole niin väliä, vaikka kaikki tyhmät suomalaiset kuolis sukupuuttoon hallitusta myöten, tai ehkä poliitikot jäis henkiin ja he hakis maailmalta uuden kansan.

    Kansa vaihtoon , vaihdettais päittäin Syyrian kanssa.

    Äänestä

Mitä rajoituksia nämä tälläiset suomessa esitetyt on,kaupassa voi juosta vapaasti aamusta iltaan,siellä voi tavata myös kavereitaan mielinmäärin kenenkään asiaan puuttumatta kesämökille voi mennä taikka ihan minne vain kun vaan muistaa sanoa että on "mökille menossa" kotiinsa voi pyytää vierailijoita niin paljon kuin sisään sopii ja baariin voi lähteä sinne missä ne vielä auki saa olla ei tälläisistä rajoituksista ole mitään hyötyä pelkkää ajan tuhlaamista ja kuukausikaupalla on suunnitelmia tehty eikä mikään muutu miten helvetissä suomessa ei pystytä tekemään samanlaisia päätöksiä kuin euroopassa jossa sanotaan miten pitkään kaupat voivat olla auki ja montako tuntia ja mihin kellonaikaan ulkona saa liikkua,kaupungeista poistuminen ja muu matkustaminen on kielletty,kekkosen aikaan olisi varmaan tämäkin onnistunut urho olisi vain todennut että asiat on nyt näin eikä kukaan olisi väittänyt vastaan nyt koronalla tehdään politiikkaa ihmishenkien kustannuksella ps ja kokomuksen toimesta yritetään kaikin keinoin estää hällitusta

Äänestä
  • Se että jossain Espanjassa on toimittu eri tavalla ei tarkoita, että täällä olisi toimittava samoin.

    Äänestä

Mulla on liikuntarajoite enkä voi siksi käyttää maskia. Terveyssyyn takia maskia ei tarvitse käyttää (eikä tarvitse muutenkaan vielä). Rajoitteeni näkyy päälle oikein hyvin. Silti saan koko ajan kuulla idioottien kommentointia.

Äänestä
  • DDR:ssä oli samanlainen meno kuin Suomessa nyt: kaikki tarkkailevat toisiaan, että muut noudattavat sosiaalisia normeja. Jokainen on poliisi. Kuvottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    DDR:ssä oli samanlainen meno kuin Suomessa nyt: kaikki tarkkailevat toisiaan, että muut noudattavat sosiaalisia normeja. Jokainen on poliisi. Kuvottavaa.

    Joko se vakoilu loppui siellä ??? Virossa oli myös 90 luvulle asti vainoharhaa. Autoja varastavat .

    Äänestä

Onnetonta viiyttelyä ja tunarointia tämän asian kanssa.
Tällainen viivyttely, että saadaankohan rajoituksia voimaan ennen hiihtolomia, no taitaa mennä Pääsiäiseen, ei taideta saada silloinkaan, mahtaako saada Vapuksi, voi siityä Juhannukseen, tai voi siirtyä vuoden loppuun.

Tällainen viivättely osoittaa sen, ettei taida korona ollakaan hengenvaarallinen asia, kun rajoituksia voidaan viivyttää ja ollaan erimielisiä, että ei kai niitä rajoituksia ja toisaalla vaaditaan, eikä päästä asiassa lopputulokseen.
Sitten jälkiviisastelevat, että jos rajoitukset olisi otettu hiihtolomilla, niin olisi niin ja niin monta tuhatta tartuntaa vähemään jne....

Tyhmyyttä kuvastaa se, missä saa liikkua.
Ei saa käydä kukkakaupassa, mutta saa käydä ruokakaupassa.
Ei ole mitään eroa sillä ollaanko ruokakaupassa vai kukkakaupassa, kummassakin ollaan sisätilassa, jossa on muita.
Jos maski on käytössä, niin ei pitäis olla mitään ongelmaa, että ollaan maskia käyttävien kanssa samassa tilassa.
Ihan eri asia olisi, jos maskeja ei käytettäisi.
Jos kaikki olisivat keväästä asti käyttäytyneet vastuullisesti käyttäen FFP2 ja FFP3 maskeja, eivät olisi kokoontuneet bilettämään koteihin, juottolat olisi pidetty kiinni ja erityisesti rajat pidetty kiinni, niin korona olisi tukahdutettu jo syksyyn mennessä ja elämän olisi tällähetkellä normaalia, mutta näiden vastuuttomien takia korona vaan pitkittyy ja tuskinpa on epidemia poissa ensi jouluun mennessä, vaikka kovasti thl ja muut asiantuntijat hallituksen kanssa selittelevät, että Juhannuksena on asiat jo paljon paremmin, ruskinpa on.

Osaamattomuutta osoittaa

Äänestä
  • Saako parturissa käydä, joka on kauppakeskuksen käytävällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saako parturissa käydä, joka on kauppakeskuksen käytävällä.

    Ei saa, mutta vieressä olevassa viinakaupassa saa käydä, koska se on valtion ylläpitämä liike, parturi ei ole, se saa vaikka mennä konkkaan, mitä välii, kunhan saa viinaaaaa

    Äänestä

  • On näemmä muotia syyttää vastuuttomaksi nykyisin. Tylsää...

    Äänestä

Ota sitten hengityskone ja kuole tukehtumalla sen on se toinen vaihtoehto.

Olette todella hölmöjä, jotka levitätte tauteja, matkaajat, bilettäjät. Esimerkkina Sieppi, Therman. Sofia , Martina jne biletystä, huumekauppaa yms biletystä Dubai, espanja jne....

Brasiliassa on muute happi loppunut ja ihmiset kuolevat siellä sen vuoksi kun tukehtuvat ilman hoitoa! Korona on tappava tauti hitaasti tukehtuen!

Siinä kaikille Teille vaihtoehto ja nyt 10-19 v on paljon tehohoidossa ja koronassa.

Äänestä
  • Brasilian slummeissa ei ole samanlaisia olosuhteita tai mahdollisuuksia kuin täällä Suomessa. Lisäksi Suomen tehopaikat eivät ole täynnä nuoria. Nyt rauha maahan sielläkin.

    Äänestä

Olisi ihan oikein noille välinpitämättömille saada tuo virus itseensä ja tartutettua se vielä omaisiinsa - siinä olisi heille kiitos ja palkka.

Äänestä
  • Sinäkö olet jokin vastuullinen enkeli ja kunniallinen hyveellisyyden sanansaattaja? Vähän kehtaan epäillä...

    Äänestä

On meillä rissssstus päättäjät- Toista vuotta ois ollu aikaa saada lakeja mutta ku ei kerkee ei kerkee !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Mikä ihme suomalaisia vaivaa? Useimmissa EU-maissa on ollut maskipakko ja liikkumisrajoitukset, mutta urpot vain ihmettelee mökki vai vuokramökki, alko vai parturi. Pitäisi olla itsestään selvää, että meidän kaikkien etu on pandemian tukahduttaminen. Lopettaa saivartelu! Tehdään se mitä pitää tehdä. Hallituksen pitäisi myös lakata pyllistelemästä eri suuntiin ja olla jämäkämpi. Ja sitten ne proffat, jotka haluvat päteä perustuslain tulkinnoillaan - haistakaa home. Perustuslaki on laadittu ihmisten suojelmiseksi ja tämän hetkisessä tilanteessa IHMISTEN SUOJELMINEN VAATII RAJOITUKSIA. Millä tavoin tätä maata johdetaan? Onko tämä johtamista? Olemme täysin sekasortoisessa tilanteessa ja kenen edun mukaista se on? EI KENENKÄÄN!

Tasapuolista olisi ollut, jos koko Suomi olisi laitettu pääsiäiseksi kiinni. Kaikki kotiin ja ulkoilumahdollisuus 5 km rajoituksella. Tämän jälkeen ruokakaupat ja välttämättömät auki ja rajoituksia avataan asteittain takaisin.

On väärin, että tapahtuma-ala, ravintolat, kivijalkaliikkeet, hotellit, parturit, kampaamot laitetetaan nyt kohtuuttomaan tilanteeseen. Jos suljetaan jotain, suljetaan sitten vähäksi aikaa kaikki. Kuten on tehty esim Saksassa ja Hollannissa. Norja sulki myös esim alkonsa.

JÄMÄKÄMPIÄ TOIMIA HALLITUS!

Äänestä
  • Suomessa idiootteja joukossa,jos pikkusen osaisi käyttäytyä niin ei olis mitään hätää.ja näää tyhmät tietää sen ihan itse.terveisiä heille

    Äänestä

  • Allekirjoitan täysin!

    Äänestä

  • Maskipakko ei auta mitään, ei ole auttanut muuallakaan.

    Äänestä

Erikoiskauppojen kohdalla pitäisi muotoilla lakiteksti uudelleen.

Ymmärrän hyvin mihin sillä pyritään.
Jotkut ihmiset viettävät jatkuvasti aikaa tavarataloissa katsellen ja sovitellen tavaroita, ilman aikomustakaan ostaa, tuntikausia.

Jotkin erikoisliikkeet kuten kampaamot ovat henkilökunnan sosiaalisen elämän keskuksia. Tuttavia tulee moikkaamaan ja istumaan tiloissa, ilman aikomustakaan leikkauttaa tukkaansa.

Näitä voisi yrittää pistää aisoihin seuraavasti:
"Erikoisliikkeissä ja kampaamojen tyyppisissä palveluissa saa käydä vain asiointitarkoituksessa. Liikkeessä saa viipyä vain asioinnin edellyttämän ajan."
Miltä kuulostaisi?

Äänestä

Sanna Marin alistamisenkin kannalta pitää sitä välttämättömänä. Maski on nöyrtymisen merkiksi pidettävä aina, muistakaa, pankaa tämä mieleenne.
"Minä pääministerinä tietenkin olen tästä vastuussa, että kansalaiset tottelevat minun määräyksiäni."

Äänestä

Olihan näitä jo voitu ajoissa selvittää mitä sitten jos pahin virustilanne iskee päälle ja tehdä päätöksiä miten sitten toimitaan jos liikkumista pitää rajoittaa. Viime vuoden tilanne oli esimakua jo tästä. Eikö mistään viisastuta?
Mitä tämä asioiden jahkailu on kaiken aikaa ollut kun tiedettiin että ei korona minnekään katoa vaan leviää. Ennakoinnin luulisi kuuluvan hallituksen viisaaseen toimintaan. Mitä tämä siis osoittaa hallituksesta ja sen toiminnasta?
On selvää että ihmiset lähtee liikkumaan kun juhla-ajat ja lomat tulee. Mitä merkitystä myöhäisillä toimenpiteillä enää on kun pahimmat ruuhkat lähtee liikkumaan kohti pohjoista. Norjassa kiellettiin viime vuonna pohjoiseen meneminen korona-aikana, se oli viisaampaa toimintaa.
Homman huonoutta, samoin kun vaalien siirron kanssa. Aisantuntemattomuutta ja opettelua kaiken aikaa vaikka avustajien päät jo toisiinsa kolisee. Ehkä siinä onkin yksi syy, sopan keittäjiä on liikaa ja mikään ei valmistu.
Minne virus olisi kadonnut kun se maailmalla on pyörinyt kaiken aikaa. Eikä se katoa vieläkään vaikka kaikki rokotettaisiin. Homman huonoutta tämä vain on. Pääsiäisen jälkeen tuleva liikkumisen rajoitus on liian myöhäistä!

Äänestä

Saako mennä sinne ja tuonne, miksi tuo ja tämä rajoitusmääräys, miksi ja miksi etc. Valitusta valituksen perään.

Vaikka kaikki ohjeistukset ei itsestä tunnu aina järkeviltä, ollaan tyytyväisiä, että meitä ainakin yritetään suojella valtiovallan taholta.
Parhaansa tekevät.

Äänestä
  • Eikä tee

    Äänestä

  • Kun tavoitteena on tuhota maiden taloudet, mitä tekemistä ihmisten terveydellä on siihen?

    Äänestä

Paras olisi jos kuitenkin saisivat ihan itse tartunnat laskuun, niin voisivat vielä välttyä kovemmilta rajoituksilta joka olisi kaikkien etu.

Äänestä
  • Oletko koskaan kuullut tarinaa nimeltä; Keisarin uudet vaatteet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko koskaan kuullut tarinaa nimeltä; Keisarin uudet vaatteet?

    Mitähän taas tähän liittyy...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän taas tähän liittyy...

    1 1=2?

    Äänestä

Vanhenmat varmasti ymmärtää rajoitukset mutta nuoriso ei tunnu ymmärtävän miten vakavasta taudista on kyse

Äänestä
  • Olisiko niin yksinkertaisesta syystä että tauti on paljon vaarallisempi vanhoille kuin nuorille? Kokonaisuutena korona ei ole kovinkaan vaarallinen, vai oletko toista mieltä?

    Äänestä

Kyllä jokainen jolla on vähän järkeä päässä noudattaa rajoituksia ja maskia käyttää

Äänestä
  • Järki+ei+ole+sama+asia+kuin+NPC,+itseasiassa+nämä+ovat+kaksi+ääripäätä.+Jos+et+tiedä+mikä+on+NPC,+katso+elokuva+Vanilla+Sky.+Se+on+tietokoneohjelma,+mikä+kuvittelee+olevansa+ihminen.+99%+teistä+kaikista+ovat+näitä+NPC+ohjelmia.+Siksi+teitä+kutsutaan+lampaiksi.

    Äänestä

  • kannattaa pitää sitä muovimaskia ja nenämaskikin sitten kun syö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järki+ei+ole+sama+asia+kuin+NPC,+itseasiassa+nämä+ovat+kaksi+ääripäätä.+Jos+et+tiedä+mikä+on+NPC,+katso+elokuva+Vanilla+Sky.+Se+on+tietokoneohjelma,+mikä+kuvittelee+olevansa+ihminen.+99%+teistä+kaikista+ovat+näitä+NPC+ohjelmia.+Siksi+teitä+kutsutaan+lampaiksi.

    Nämä tunnistavat itsensä helposti katsomalla yllämainittua postausta ja vaihtamalla nopeasti artikkelia. Ketkä teistä muuten kuvittelevat että avaruus on vakuumi? Kuinka monelle on opetettu koulussa termodynamiikan lait? Näin ollen vakuumi on mahdoton luonnossa. Avaruus on nestemmäistä happea, lähes absoluuttisessa nollapisteessä olevaa ja osaksi nestemäistä heliumia.

    Äänestä

  • Maskit eivät suojaa koronavirukselta, ainakaan siitä ei ole mitään tieteellisesti osoitettua faktaa virusten leviämisen ehkäisemisessä.

    Äänestä

  • Maskin käyttäminen ei auta mitään.

    Äänestä

NPC=non playable character.
Esim C64 aikaan se tietokoneen ohjaama hahmo, joka liikkuu edestakaisin tehden aina sitä samaa.

Äänestä
  • Kyllä

    Äänestä

niin mutta kun tässä on nyt kyse XWHT:stä jota ei kaikki tajua siksi on vaikeaa saada asioita eteneen eli jotain 262 ja 356 eli 0,025/-0,000 ja gemixessä jotai 170 ja/tai198

Äänestä
  • Kärähtikö transistori NPC? Tyypillinen tapaus.

    Äänestä

Kun joku puhuu liikkumisrajoitusten "välttämättömyydestä" on hänen tiedettävä rajoitusten toimivan. Ts. ei voida perustella välttämättömyyden ehtoa jos ei tiedetä varmasti toimenpiteiden vaikuttavan. Nythän ei tiedetä. Ei tiedä Sanna Marin eikä tiedä oikeuskansleri Pöysti. Ilman poikkeuksiakin jää liikumisrajoitusten vaikutus hyvin todennäköisesti olemattomaksi. Lainsäädännön taso on todella matala. Kaiken lisäksi lakien pitäisi olla toimivia kaikissa poikketilanteissa ja kriiseissä. Liikumisrajoitukset on tarkoitettu ihan toisenlaisiin tilanteisiin. Epidemioissa tulisi rajoittaa vain kokoontumista. Lakien valmistelun tulisi myös lähteä kokonaan toisesta suunnasta kuin akuutin tilanteen hallitsemisesta ja sen yksityiskohtaisista tarpeista. Liikumisen rajoittaminen lähtökohdat ovat uhkien kannalta toisenlaiset, se on alueellisesti toisenlainen ongelma ja vuorokaudenajalla on suuri merkitys. Kokoontumisrajoitukset ovat perusteiltaan toisenlöaiset ja soveltuvat epidemioihin paremmin. Epidemian uhan rajoja ei tunneta, mutta esimerkiksi suojeltavan alueen rajat tunnetaan.

Ylipäätään Eduskunnasta puuttuu sellaista oikeudelllista ymmärrystä jossa ei pohdita lakien hierargiaa vaan lakien toimeenpanoa ja vaikutusta. Oikeusoppineilta voi ja pitää kysyä lakien perustuslaillisuutta ja loogisuutta, mutta jonkun ammattilaisen tulisi osata yhdistää lakien sisältö sen vaiktuksiin ja ihmisten käyttätymiseen erotuksena ohjeista, suosituksista ja tiedotuksesta.

Ihan turhaahan tänne on kirjoittaa. Yle ja Mtv sanelevat miten asioita käsitellään. Poliitikoiden ja median symbioosi on johtanut tähän tilanteeseen. Asialle ei voi mitään.

Äänestä

Joo todella huonoa ja Helsinki keskeistä politiikaa. Alueilla joissa ei Koronaa ole pätee samat säänöt, kun pääkaupungissa. Ja meillä on hätätilanne ja eduskunta lähtee lomalle. Eduskunnassa on patalaiskat ihmiset töissä. Kansanedustajat= oman edun tavoittelijat pitäis vähentää puoleen. Kyllä ne osais huutaa pienemmälläkin porukalla ja ei ne paskahousut saa mitään aikaiseksi. Eli Koronalasku politiikkojen maksettavaksi. Puolet ulos ja kaikki hyväveli verkosto alas. Meillä kansalaisilla ei ole vara tuollaisiin pelleihin.

Äänestä

Marin+jauhaa+jatkuvasti+toimenpiteiden+oikea-aikaisuudesta.+Meneekö+se+nyt+oikein+että+liikkumisrajoitukset+menevät+pääsiäisen+yli,+jos+yleensäkkään+voimaan+tulevat.+Ei+kylläkään+ole+järjenhäivää+noissa+rajoituksissa+mitä+nyt+on+esitelty.+Kuinka+ne+noilla+rajoituksilla+estävät+koteihin+kokoontumiset?+Luottavatko+siihen+että+naapurit+käräyttävät+jos+näkevät+esimerkiksi+vaikka+7+ihmisen+menevän+samaan+asuntoon.+Eihän+sinne+kaikkien+tarvitse+mennä+yhtäaikaa,+menee+pienemmissä+erissä+ulkona.+Ei+kaikki+vieraat+metelöi,+ettei+voi+häiriöstäkään+syyttää+ja+toisaalta+joissakin+tapuksissa+yksikin+henkilö+saa+sellaisen+metelin+aikaan,+että+polisia+tarvitaan.+Kaikkihan+tietävät+mitkä+ryhmät+niitä+tartuntoja+levittävät.+Jos+maahanmuuttajilla+on+tartunnat+helsingissä+40%,+niin+olisiko+aika+tehdä+jotain.

Äänestä
  • kuinka voit luottaa tietoihin, joilla ei ole todisteita? Ota logiikka jo käyttöön!
    Jos olisit se ulkomaalainen, joka kävelisi kaduilla ilman maskia, onko se ainoa syy, miksi sinua voidaan pitää tarttuvana?
    On typerää ajatella, että nämä ulkomaalaiset menevät lääkäreille testattavaksi.
    On typerää uskoa lukuihin, joita ei oikeastaan ​​vahvisteta millään tavalla.
    Tätä ilmoitettujen infektioiden määrää on teknisesti mahdotonta löytää.
    Meidän on taisteltava totuuden puolesta, ei viattomien ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • Hallitus aloittaa pääsiäisloman maanataina, ja tulevat töihin pääsiäisen jälkeen tiistaina.
    Lomalla kaikki pysähtyy tietty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus aloittaa pääsiäisloman maanataina, ja tulevat töihin pääsiäisen jälkeen tiistaina.
    Lomalla kaikki pysähtyy tietty.

    Ihan sama onko hallitus lomalla tai töissä istumassa ja väittelemässä,tulos on sama.Mitään ei saada aikaan. Kommunistit vallassa.Toivottavasti seuraavissa eduskuntavaaleissa ei kommunistit menesty.Ihmiset kun eivät tahdo muistaa miten asioita on hoidettu.Minä muistan,koskaan en äänestä vasemmistoa,oli korona tai ei.

    Mikään hallitus ei voi asialle mitään. Kyse on aina yksilöiden vastuullisesta käyttäytymisestä.

    Äänestä

  • Mikään ei ole säälittävämpää kuin kerrostalokyttääminen ja käräyttely.

    Äänestä

1. Viime vuonna koko maailman väkiluku kasvoi hieman alle 90 miljoonaa henkeä. Käytännössä saman verran kuin aikaisempinakin vuosina. Emme ole siis mitenkään lähelläkään kuolla sukupuuttoon.

2. Maailman populaatiosta kuoli covid-1984 virukseen viime vuonna 0.038 prosenttia.

3. Abortteja tehtiin viime vuonna noin 40 miljoonaa. Syntymättömiä vauvoja siis tapettiin moninkertainen määrä kuin flunssaan kuolleita, arvio: 2-3 miljoonaa.

4. Tartuntojen tai altistuneiden määrällä ei ole yhtään mitään merkitystä. Flunssatartuntoja on todennäköisesti satoja miljoonia ellei sitten miljardin verran. Miksi tartuntoja yleensä edes lasketaan? Vielä hullumpaa on vouhkata jostain "altistuneista", hei petos näkyy!

5. Ainut millä on minkäänlaista TODELLISTA merkitystä on se, että kuinka moni kuolee. Kuolleiden määrä on todella vähäinen, suorastaan mitätön. Covid-1984 kuolleisuus on samassa kategoriassa kuin minkä tahansa flunssakauden kuolleisuus globaalissa mittakaavassa. Flunssa ei ole siis kovinkaan tappava, heikosti henki lähtee.

6. Ihmisillä ei näytä olevan mitään eikä minkäänlaista suhteellisuudentajua. Nyt luullaan, että kun 0.038 prosenttia kuolee maailman populaatiosta kausiflunssaan niin KOKO HELVETTI ON NYT IRTI !!!

Herätkää pahvit !!

Herätkää, please !!

Meillä ei ole mitään hätää. Me emme ole kuolemassa sukupuuttoon. Väkimäärä planeetalla jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan.

Äänestä

Vain täysin munaton lapamato kulkee VAPAAEHTOISESTI orjamaski naamallaan. Esi-isänne häpeäisi teitä!

Äänestä

Johan sitä on yli vuosi taltutettu, onko mielestäsi talttunut? Jotkut alkoivat pitää vaippaa naamalla, onko korona pelästynyt vaippoja?

Äänestä

Luulisi jokaisen ymmärtävän ja uskovan kuinka vakavasta taudista, viruksesta on kyse.

Hallitus on toiminut hyvin, mutta uppiniskaisia jänkyttäjiä riittää.

Tyhmiä meillä on ja yrittäjissä, urheilijoissa , politiikoissa persut, kokoomus, ja kansalaisissa. Näitä pintaliitäjiä ilman maskeja, Sieppi, Sofia, Therman, Martina jne. Missä vastuu ja moraali? Vastuuseen kaikki nämä lepakot!

Ymmärtäkää jo se, että tauti on tappava virus, kuolema tukehtumalla ja esimerkiksi Brasiliassa kuolee kun heillä loppuu happi potilailta. Siellä haudataan oikein olan takaa.

Äänestä
  • Hallitus on toiminut hyvin..,.hahhaa ja hehhee...on toiminut, ai miten, rajat vuotavat edelleen. Jos meillä olisi viimeisten sotiemme aikaan ollut nykyisenlainen päätöksenteko, auta armias?
    Mutta ei syytellä hallitusta, sehän on vain ns. demokraattisen hallinnon tuote ja tulema, se kokoontuu ja pohtii ja kokoontuu ja pohtii ja kokoontuu ja pohtii.... Kansalaisille rasittavimmaksi tässä sekametelisopassa alkaa syntyä yritys seurata mitä hallitus on kokoontumisissaan pohtinut ja pohtimisissaan mihin päätynyt, että miten määritellään ja kuka valvoo että aamupäivällä ulkoilen kahden perheeseen kuulumattoman henkilön seurassa niin kun sitten iltapäivällä ulkoilen kahden perheeseen kuulumattoman henkilön seurassa niin ovatko he eri vaiko samoja henkilöitä joiden seurassa edellisillä kerroilla ulkoilin? Saanko huomautuksen tai sakkoja ja jos niin keneltä, poliisilla ei ainakaan aikaa ole tutkia edes pienempiä varkauksia, on tullut asia selväksi...
    Tasapainoillaan vielä vuosi ja meillä onkin viruksesta niin monta eri tavoin käyttäytyvää muunnosta että sitten siinä helisemässä ollaankin, tämä kun tajuttaisiin, siihen tarvittaisiin ehkä "hyvä hallitus"?

    Äänestä

  • Ei ole vakava eikä tappava.

    Äänestä

  • Mitäs kuljet niiden pintaliitäjiä kanssa, vaihda seuraa, hyvä ihminen

    Äänestä

Mitä..., mitää maskii tarvi. Eihän sun tarvii avata suutas, sillä muuten asetat tartuntavaaraan toisen. Kuka näitä määräyksiä kuuntelee. Kadulle ja suu suppoon.

Äänestä
  • Ja pitkäänkö olet hengittämättä? Esim. jos nouset bussin kyytiin, oletko koko matkan ajan hengittämättä? Jos käyt kaupassa, oletko koko ajan hengittämättä? Oletko siis ihan yli- ihminen??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pitkäänkö olet hengittämättä? Esim. jos nouset bussin kyytiin, oletko koko matkan ajan hengittämättä? Jos käyt kaupassa, oletko koko ajan hengittämättä? Oletko siis ihan yli- ihminen??

    Kävele, tai pyöräile, älä mene bussiin, ja kaupasta voi tilata ruoat kotioven taakse.
    Ei se maski ole takuuvarma, mutta kun välttää joukkoja ja ryhmiä niin voi pelastua.

    Äänestä

Joo toi ihmisten ymmärtämättömyys on kauhean vaikea käsittää. Oikeasti niin uunoa tyyppiä ei liene oikeasti olemassakaan. Mielestäni nämä ihmiset ovat välinpitämättömiä. Mitä siitä tulisi jos kaikki ihmiset toimisivat vastaavasti. Ei yhtään mitään.
Mielstäni jotain sanktioita voisi olla heitä kohtaan jotka eivät piittaa. Tällaisen vakavan asian kanssa pelleilijöille ei se olisi lainkaan haitaksi.
Mutta eihän sitä voi vaatia mitään kun ei ole lakia siihen eikä lakia tähän. Yksilönvapaus kärsii mutta niin se kärsii silläkin ihmisraukalla joka taistelee hengestään teholla. Ei hänkään tautia vapaaehtoisesti ottanut. Vapaus onmennyt ja ehkä henkikin.

Äänestä
  • Kuljithan ilman maskia ennen koronahysteriaa? Ajatko nykyään yksin autoa tuplamaski naamalla? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuljithan ilman maskia ennen koronahysteriaa? Ajatko nykyään yksin autoa tuplamaski naamalla? :)

    En aja autoa ollenkaan, en maskilla enkä ilman. Maski päähän yleisissä tiloissa kun niitä alkoi saada.

    Äänestä

  • Elämme onneksi sivistysvaltiossa jossa päättäjät eivät ajattele kuin sinä.

    Äänestä

  • taruolento kirjoitti:

    En aja autoa ollenkaan, en maskilla enkä ilman. Maski päähän yleisissä tiloissa kun niitä alkoi saada.

    Tunnetko että olet nyt parempi ihminen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnetko että olet nyt parempi ihminen?

    En ole parempi ihminen mutta tässä sopassa olen tehnyt niin kuin on ohjattu. Mutta parempi tässä sopassa kuin nämä hälläväliä ihmiset jotka paskat piittaavat muista ihmisistä. Jos kysymys olisi vain heidän omasta terveydestään niin siitä vaan. Toivottavasti eivät löydy teholta yhteiskunnan varoja tuhlaamasta.

    Äänestä

  • Mistä taudista puhut? Oletko havainnut vakavaa kulkutautia jossain?

    Ajattele ihminen.

    Äänestä

  • taruolento kirjoitti:

    En aja autoa ollenkaan, en maskilla enkä ilman. Maski päähän yleisissä tiloissa kun niitä alkoi saada.

    Juu mulla yksin asuvana on maski kotona ja nukkuessakin 😂😂😂😂

    Äänestä

  • taruolento kirjoitti:

    En ole parempi ihminen mutta tässä sopassa olen tehnyt niin kuin on ohjattu. Mutta parempi tässä sopassa kuin nämä hälläväliä ihmiset jotka paskat piittaavat muista ihmisistä. Jos kysymys olisi vain heidän omasta terveydestään niin siitä vaan. Toivottavasti eivät löydy teholta yhteiskunnan varoja tuhlaamasta.

    Ne varat menee kohta EU kautta Italiaan ja Espanjaan.

    Äänestä

Kansalaisaloite: Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt!
"Suomen on siirryttävä koronan torjunnassa tukahdutusstrategiaan, jotta elämä voisi palata lähes normaaliksi maamme rajojen sisällä. Strategia sisältää sekä viruksen tukahduttamisen että tiukan rajakontrollin. Molemmat ovat välttämättömiä kestävien tulosten saavuttamiseksi. "

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215

Käykää allekirjoittamassa!

Äänestä
  • Huomenna 28.3.2021 tuleekin kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun koko Uusimaa pantiin eristyksiin turhalta liikenteeltä historiallisella poikkeustilapäätöksellä. Suomessa oli todettu silloin 1163 varmistettua koronatartuntaa ja koko maailmassa 598 367 tartuntaa sekä 27 762 kuollutta.
    Suomessa oli silloin todettu seitsemän koronan takia kuollutta.
    Uudenmaan eristys purettiin 15. huhtikuuta. Tartuntojen määrä oli kasvanut 18,5 vuorokauden eristyksen aikana 2074 kpl eli 112 kpl vuorokautta kohti.
    Tartuntojen kokonaismäärä oli 3237 tapausta 15. huhtikuuta 2020. Koko kesästä tulikin suotuisa - eristyksen ansiosta - tai siitä huolimatta.

    Äänestä

Pääsiäinen eletään kuin pellossa hallitusta myöten. Katsotaan sitten rajoituksia munajuhlan jälkeen !!!!!

Äänestä
  • No voi ei... pyh.

    Äänestä

Viimeksi rajoitukset tulivat voimaan etelän hiihtolomien jälkeen kun sieltä rynnättiin muualle maahan lomailemaan. Nyt taas sama homma: tulevat voimaan vasta pääsiäisen jälkeen kun kymmenet tuhannet ovat viettäneet sen reissaamalla muualla Suomessa.
Kyse on viime kädessä asenteesta! Tätä kuvaa hyvin kun eräässä ajankohtaisohjelmassa THL:n edustaja sai vasta sanottua että kaikkea EI-VÄLTTÄMÄTÖNTÄ matkustamista pitää välttää, niin toimittaja kysyi: "...entä jos kuitenkin on lähdössä lomalle muualle niin mitä pitää ottaa huomioon?"
Mitä vittua??!! Onko muka lomailu välttämätöntä, ei ole.

Olisi edes kuukausi niin, että kaikki oikeasti noudattaisivat niitä suosituksia! Suositushan tarkoittaa sitä, miten (KAIKKIEN!) ihmisten toivotaan/halutaan käyttäytyvän.

Mutta kun ei niin ei. Mennään sitten löyhässä hirressä vielä vähintään koko loppuvuosi - saattepa nähdä.

Äänestä

teille inisijöille..sairaala paikat on kohta käytetty uudellamaalla ,teidän mielestä diskoissa pitää tanssia kuin viimeistä päivää,,,nautinto,,nautinto pakko saada juoda ,nussia olla elvis...oletko elvis letkuissa husissa,,hengistys ei kulje ,,särky ..kuume .jos se saatanan apina on sinun unelma..se sinulle on aivan oikein ethän silloin ole vaara normaalelle ihmisille....olet russakka josta on hyvä päästäkkin eroon

Äänestä
  • Rauhoitu, kuulostat ihan uskovaiselta. Laitatko kuvia niistä täysistä sairaaloista?

    Äänestä

  • Jep, samaa mieltä, elikäs hajasijoitetaan kaupunkien viihdetarjonta tarpeeksi laajalle pitkin/poikin suomenmaata, ne joilla on varaa/himoa, saavat sitten mennä sinne minne haluavat ja aina meniöille ennen paluuta pakollinen 10 pvän karanteeni telttamajoituksessa hevonkuusen korvessa, joko sitten alkais toimimaan muutaman viikon lähes omatoiminen karanteeni omassa asunnossa/ympäristössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rauhoitu, kuulostat ihan uskovaiselta. Laitatko kuvia niistä täysistä sairaaloista?

    Hei ei tartte mitään kuvia laittaa vaan riittää että osaa lukea lehtiä ja jaksaa kiinnostua uutisista.

    Joo kyllä usko joutuu koetukselle yhteiskunnassa jossa tällaisia ihmisiä jotka eivät ymmärrä mistään mitään.
    Vastasin vaikka kommenttisi oli eri henkilölle.

    Äänestä

  • Löysää ite

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löysää ite

    Löysäsin jo, nyt on sinun vuorosi.

    Äänestä

Suositukset ovat vain suosituksia, on täysin epärealistista olettaa että ylipäätään mitään suosituksia kaikki noudattaisivat. Olennaista olisi että tajuttaisiin ettei suosituksilla saavuteta sitä mitä halutaan saavuttaa, se vaihe, suositukset, on aika haudata ja mennä eteenpäin ja mennä määräysten tielle.
Kun meillä sotien aikaan määrättiin esim. peittämään valaistujen huoneiden ikkunat, ei sitä tehty suosituksilla vaan se tehtiin määräyksellä!
Käsite "suositus" on nyt tyhjänpäiväisyytensä näyttänyt, eroon siitä ja nopeasti

Äänestä
  • Vain todellinen alistunut lammas tottelee mitään mielisairaita suosituksia tai määräyksiä. Täytyy kysyä mikä saa ihmisen tanssimaan psykopaattien pillin mukaan? Heikko itsetunto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain todellinen alistunut lammas tottelee mitään mielisairaita suosituksia tai määräyksiä. Täytyy kysyä mikä saa ihmisen tanssimaan psykopaattien pillin mukaan? Heikko itsetunto?

    Ole hyvä ja altista itsesi koronalle omatoimisesti, kerro sitten teholla maatessasi (jos pystyt), että miltä se tuntuu, on se v**un omituista, ettei edes muutamaa viikkoa jakseta katsoa onko hyötyä, sittenhän sen vasta näkee, vaan aina pitää mennä se: MINÄ EN HALUA, edellä, kuin pikkulapset, jotka ei saa joka kauppareissulla sitä "uutta" lelua, tyhmyys asuu niissä, jotka eivät ajattele, kuin itseään.

    Muutama+viikko?+Johan+tässä+on+52+viikkoa+katsottua+tätä+sirkusta.+Katotaanko+vielä+kuinka+monta+lisää?+Jännä+että+kiihtymisvaihe+vain+kiihtyy++vaikka+95%+lampaista+kulkee+ne+helvetin+kuonokopat+naamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain todellinen alistunut lammas tottelee mitään mielisairaita suosituksia tai määräyksiä. Täytyy kysyä mikä saa ihmisen tanssimaan psykopaattien pillin mukaan? Heikko itsetunto?

    Joo, ei tietenkään mielisairaita suosituksia totella, ei, ei ja ei, mutta kerropas sitten mitkä suositukset mielestäsi ovat niitä sairaita ja mitkä eivät?

    ps: Tuliko ihan liian vaikea tehtävä?

    Äänestä

  • mee pissille tyhjentämään piäsi, niin ehkä rauhoituh vähänkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ole hyvä ja altista itsesi koronalle omatoimisesti, kerro sitten teholla maatessasi (jos pystyt), että miltä se tuntuu, on se v**un omituista, ettei edes muutamaa viikkoa jakseta katsoa onko hyötyä, sittenhän sen vasta näkee, vaan aina pitää mennä se: MINÄ EN HALUA, edellä, kuin pikkulapset, jotka ei saa joka kauppareissulla sitä "uutta" lelua, tyhmyys asuu niissä, jotka eivät ajattele, kuin itseään.

    Meehän tyhjrntämmä päsi, niin rauhoitut ehkä hivenenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain todellinen alistunut lammas tottelee mitään mielisairaita suosituksia tai määräyksiä. Täytyy kysyä mikä saa ihmisen tanssimaan psykopaattien pillin mukaan? Heikko itsetunto?

    Ja sinäkö osaat määritellä kuka on psykopaatti? Joku ennen sinua on ottanut sen sanan ja määritelmän käyttöön, sinä et ehkä edes tajua ettet tiedä miten tuollainen määritelmä tehdään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi lainaat kommenttiani ottamatta ollenkaan kantaa kysymykseeni?
    Maskeistasi en tiedä, tiedän ainoastaan että seuraavan tulevan vuoden aikana saamme tuta tämän viruksen ja sen kaikkien varianttien voiman aivan uudella tasolla ja tavalla.
    Katsellaan ja ihmetellään...

    Äänestä

  • Totta ja olen täysin kanssasi samaa mieltä. Mutta tuskin sen ajan Suomessa oli tällainen ääliöiden yhteisö kuin meillä nyt.
    Heidän olisi pitänyt elää silloin niin olisi eri ääni kelllossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi lainaat kommenttiani ottamatta ollenkaan kantaa kysymykseeni?
    Maskeistasi en tiedä, tiedän ainoastaan että seuraavan tulevan vuoden aikana saamme tuta tämän viruksen ja sen kaikkien varianttien voiman aivan uudella tasolla ja tavalla.
    Katsellaan ja ihmetellään...

    Laitat nyt vain triplamaskin ja visiirin naamallesi ja ovet takalukkoon. Pysyttelet kotona sihen asti kunnes kukaan maailmassa ei kuole enää. Laita ilmastointilaitteet kiinni ettei virus leviä sitä kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, ei tietenkään mielisairaita suosituksia totella, ei, ei ja ei, mutta kerropas sitten mitkä suositukset mielestäsi ovat niitä sairaita ja mitkä eivät?

    ps: Tuliko ihan liian vaikea tehtävä?

    "Joo, ei tietenkään mielisairaita suosituksia totella, ei, ei ja ei, mutta kerropas sitten mitkä suositukset mielestäsi ovat niitä sairaita ja mitkä eivät?"

    Ravintoloiden ja baarien kiinni laittaminen - sairas suositus
    Maskien käyttöpakko junassa ja lentokoneessa - sairas suositus
    Liikkumisrajoitus - mielisairas suositus

    Kaikki plörönään liittyvät suositukset ovat sairaita koska ne eivät perustu tieteelliseen näyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ole hyvä ja altista itsesi koronalle omatoimisesti, kerro sitten teholla maatessasi (jos pystyt), että miltä se tuntuu, on se v**un omituista, ettei edes muutamaa viikkoa jakseta katsoa onko hyötyä, sittenhän sen vasta näkee, vaan aina pitää mennä se: MINÄ EN HALUA, edellä, kuin pikkulapset, jotka ei saa joka kauppareissulla sitä "uutta" lelua, tyhmyys asuu niissä, jotka eivät ajattele, kuin itseään.

    Itsekkyys asuu myös sinussa

    Äänestä

No+kuulepas,+se+on+niin,+että+jos+suomalaiselle+jää+0.0001mm+menevä+"reikä",+niin+siitä+50%+yrittää/menee,+eli+aivan+sama+mitä+velvoitetaan+kaikkien+hyväksi,+niin+maalaissuomalainen+sen+yrittää+kiertää+keinolla+millä+hyvänsä,+varsinkin+ne+jotka+ovat+tänne+PKS-seudulle+sieltä+tyhjästä+korvesta+muuttaneet,+ne+on+niitä+"statilaisii"+kun+omille+kotikonnuilleen+pitkin+maaseutua+kesäisin+lomanajaksi+"mänevät",+eli+ne+mulkerot+jotka+ei+toimi+oikein,+tulee+sieltä+PS+alueelta,+missä+aina+vastustetaan+kaikkea,+mikä+on+toisten+tekemää,+MUTTA+omaa+järkevää+ratkaisua+ei+ole,+näin+toimiin+PS+(=persesuomaalaiset),+kierrellään+ja+kaarrellaan+asian+ympärillä,+mutta+ytimeen+ei+mennä,+koska+voisi+joutua+jopa+vastuuseen+jostain+mitä+on+sanonut,+"reunalla+on+hyvä+huudella+hävyttömyyksiä+vastuunkantajille"+kuten+esi-isänne+VV+aikoinaan+"kyllä+kansa+tietää",+mutta+silti+teki+kaiken+oman+mieltymyksensä+mukaan,+p*skaakaan+ei+välittänyt+kansan+mielipiteistä,+omaa+pönkitystään+vaan+ajoi,+tyhmien+maalaisten+kustannuksella.

Äänestä
  • Meehän savvoon sie tuputtaja tyhjentämään pollas.
    Piäki keventyy ja olos jelppii, semminkin kun se teillä kuiteskaan auttaa
    siä se jaksat aina räyhätä siellä sun teällä

    Äänestä

  • Kaikkien helsinkiläisten juuret ovat maalla, Helsinki on jopa yllättävän nuori kaupunki ja alkuaan myös aivan eri paikalle alkanut rakentua kuin missä nyt on. Kuinka moni helsinkiläinen tietää suvussaan olleen ihmisiä jotka asuivat maita Vantaankoskella, sinnehän se kaupunki ensin yritettiin nostaa? Siis yritettiin sen jälkeen kun Santahamina oli ihan kättelyssä todettu huonoksi valinnaksi eikä sinne ehditty kuin joku pahainen varasto rakentaa.
    Eli sinä olet yhtä maalainen kuin kaikki ne joita pilkkaat, huomasitko? Olet oikea landepaukku!

    Äänestä

Poliisi ei pysty valvomaan kyseisen rajoituksen toteutumista, näin se vaan on. Ihmiset kärsii, kaupat irtisanoo jne. Kohta on Marinin hallituksella tikittävä aikapommi käsissä.

Äänestä
  • Hallitukset tulevat ja menevät, monen monta hallitusta ehtii olla ennen kuin valtionvelan kasvu edes pysähtyy, edes pienessä suomessa, puhumattakaan esim. USA:sta jonka velka taisi jo ylittää lukeman 24000 miljardia dollaria, siis kaksikymmentäneljätuhatta miljardia...yksi miljardi on yhtä kuin 1000000000 dollaria.

    Äänestä

Rajat auki ja laivat kulkemaan ! Ei ne sairaat matkustele !

Äänestä
  • Joo, noin siitä hyvä tulee, vaikka nyt jo sairaalat ovat ylikuormitettuja, rajat auki vaan, niin sitä pitää miehekkäästi toimia, hyvä hyvä ja hyvä, tuo on miehen puhetta eikä hiiren.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, noin siitä hyvä tulee, vaikka nyt jo sairaalat ovat ylikuormitettuja, rajat auki vaan, niin sitä pitää miehekkäästi toimia, hyvä hyvä ja hyvä, tuo on miehen puhetta eikä hiiren.

    Sairaalat eivät ole ylikuormitettuja, eivätkä ole olleet koko aikana. Päin vastoin hoitajat maleksivat keväällä toimettomina, kun kaikki muu oli peruttu, ja terveyskeskuksissakin hammaslääkärit päivystivät ilman työtä, mutta ei aikoja potilaille, kun korona. Täydellä palkalla silti....

    Hyvin järjestetty homma.

    Ei korona koronan silmään kuse.

    Äänestä

Liikkumisrajoituksista tulee olemaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Korona vähenee ehkä, mutta itsemurhat yms. lisääntyvät varmasti konkurssien myötä. Vai onko ne teidän mielestänne jokaisen oma asia, jos vetää ranteensa auki? Eikö sitä lasketa kuolemaksi, kun se ei ole koronan aiheuttama? Tässä tapauksessa senhän voi laskea koronan aiheuttamaksi, kun koronan takia yritykset ajetaan konkurssiin. Yrittäjillä on kovat paikat edessä, jos tämä typerä liikkumisrajoitus menee läpi eduskunnassa. Tuotteita/tavaroita myyvien kivijalkamyymälöiden on alettava miettiä verkkokaupan puolelle siirtymistä. Kampaajan/hierojan on otettava auto alle, ja tehtävä työmatka asiakkaan luokse, jos kerran asiakas ei saa tulla liikkeeseen. Loppupeleissä asiakkaat päättävät mitkä yritykset tulevat selviytymään. Mutta kenenkään suomalaisen etu ei ole pk-yritysten konkurssiaalto.

Äänestä

Rahanahneet rakastaa sielunvihollisia.

Äänestä

Hallituksen toiminnan voi esittää vertauksellisena tarinana vesivuoto-ongelmasta:

Ajattele tilannetta, jossa on vettä vuotaa paikkaan, jossa se aiheutta ongelmia. Vuodot on saatava tukittua nopeasti, jotta vahingot kasva suureksi.

Korjaajat pohdiskelevat vesivuotoja, että mitä vesivuoto oikeastaan on ja onko vuoto minkälaatuista ja millaisia toimenpiteitä vuotojen paikkaamiseen oikein tarvitaan. Vuodosta kärsiville sanotaan "meillä on valmiudet ja suunnitelmat, olkaa huoletta".

Kuluu aikaa ja vesi vain vuotaa ja vahingot kasvavat. Vuodosta kärsivät alkavat hermostua ja vaativat korjaajilta toimenpiteitä. Sitten korjaajat päättää toimia, mutta tukkivat vain yhden monista vuotokohdista. Korjaajat saavat kritiikkiä puutteellisesta toiminnasta ja samalla korjaajia puolustetaan, että tekevät hyvää työtä.

Vesi vain vuotaa, ongelmat pahenee. Korjaajat istuvat neuvottelupöydän ääreen ja pohdiskelevat vuotojen estämistä. Vuodosta kärsivät alkavat toimia oma-aloitteisesti ja yrittävät tukkia vuotoja. Samalla jo mietitään vuotonyrkin perustamista, kun korjaajaat eivät saa tukittua vuotoja. Korjaajat kokevat mielipahaa ja ärähtävät siitä.

Korjaajat yrittävät tehdä vallia vedelle, jotta vesi ei pääsisi vuotokohtiin. Valli ei kuitenkaan estä veden virtaamista kuin osittain; vuotokohdat ovat edelleen auki, ja vedenvallassa. Ja vuotavat.

Korjaajat istuvat taas neuvottelupöydän ääreen ja pohdiskelevat, miten veden pääsy voidaan estää vuotokohtiin. Taas rakennetaan vallia eri kohtaan, mutta tällä kertaa rakennetaan isompi valli, ja useampi valli. Silti jää kohtia, joista vesi virtaa edelleen vuotokohtiin. Ja vesi vain vuotaa. Ja ongelmat pahenee.

Korjaajat eivät ymmärrä, että vallit eivät auta, koska vettä on niin paljon vallin toisella puolella. Korjaajat eivät ymmärrä, että vuodot on tukittava ja siitä kohdasta on tehtävä vedenkestävä. Monia korjaustoimenpiteitä on yritetty ja rahaa on käytetty paljon, mutta ongelma ei poistu: vesi pääsee sisään ja aiheuttaa ongelmia.

Vesivuodosta kärsivien pitäisi nyt jo alkaa tosissaan miettimään korjaajien vaihtamista pätevämpään korjaajaan. Vai annetaanko vain veden vuotaa ja puolustetaan korjaajia hyvästä työstä? Olihan korjaajat saaneet "Vuoden yrittäjä" -palkinnonkin! Kuka muu muka voisi tehdä yhtä hyvin työnsä? Joku Putkosen Putki ja Viemäri Ky.? Sehän on ihan paska korjaaja. Sen toimitusjohtajalla ei pysy edes peltisakset kädessä ja aina ihan kännissä. Muillakin on vaikka mitä ongelmia. Toisella korjaajalla oli nuoruudessa ongelmia poliisin kanssa. Toisella taas on väärän väriset vaatteet. Ja puhuukin oudosti. Uskotaan nyt vaan, että meillä on jo maailman parhaat korjaajat töissä ja annetaan heille työrauha.

Ja vesi vain vuotaa....

Äänestä

Tota noin. Eipä ne ole auttaneet tähän astikaan.

Äänestä

Sanna Marinin mahtikäskyllä valmistellaan suomalaisille täysinaimakieltoa, astuu voimaan juhannuksen tienoilla. Tällä vältetään coronan leviäminen.

Äänestä

Kansalaisaloite koronan tukahduttamisen puolesta avattu

https://vapaaksikoronasta.fi/

Tiedote 26.3.2021 klo 18.15

Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt! -kansalaisaloite on hyväksytty ja allekirjoitettavissa oikeusministeriön palvelussa. Antakaa äänenne kuulua. Allekirjoittakaa & jakakaa!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215

Koronalle ja jatkuville rajoituksille on vaihtoehto. Tukahdutusstrategia sisältää tukahduttamisen sekä tiukan rajakontrollin valvottuine karanteeneineen: molemmat ovat välttämättömiä kestävien tulosten saavuttamiseksi. Suomessa paluu lähes tavalliseen arkeen ja elinkeinojen harjoittamiseen on kiinni vain poliittisesta tahdosta. Nyt on kyse siitä, millaista täällä on elää lähivuosina.

Äänestä
  • Kansalaisaloite jossa ehdotetaan tukahdutusstrategiaa perustuu uskomuksiin, se on pseudotieteellistä soopaa. Mitä tukahdutat jos koko pandemiaa ei ole olemassa.

    Oikeat tiedemiehet keskustelevat siitä onko virologia ajautunut harjaan jo varhaisessa vaiheessa, ja tautia aiheuttavat virukset ovat vain oletus, ei tieteellinen fakta.

    Haluat siis tukahduttaa tautia joka leviää median kautta, ja vaikuttaa ihmisten harhaluuloissa. Täysin mielipuolinen kansalaisaloite.

    Äänestä

Marinin johtaman hallituksen touhut ovat muutenkin kuin aikuisten päivähoitopaikan puuhastelua, päämäärätöntä ja kyvytöntä tekemään päätöksiä. Koronarajoituksistakaan ei kyetä päättämään,,,, koska alkoi lomat,,, wtf !!
Eipä käy kateeksi Marinin jälkeen seuraavaa hallituskoalitiota, joka joutuu aloittamaan nykyhallituksen upottaman talouden korjausliikkeen ja Marin hallituskumppaneineen on määkimässä oppositiossa.

Äänestä

Tiesitkös, että rokotteet ovat testivaiheessa vuoteen 2023 ja niitä ei saa väestölle antaa ilman hätätilaa, joten sulut ja rajoitukset tulee jatkumaan vielä parisen vuotta! vaikka niille ei olisi mitään perusteita. Onnea niille jotka säilyttävät työnsä ja henkensä. Teitä on varoitettu ihmiset.. koittakaa herätä! nämä kaikki tapahtuvat avoimesti nenänne edessä.

Äänestä

Kauanko menee että se uskovaisista uskovaisinkin näkee tämän sumutuksen läpi? Vai voiko mikään todiste kääntää aivopestyn mieltä?

Äänestä

Jos osaa ajatella niin pitää jo tajuta ettei tähän auta rajoitukset eikä maskit.Se aikansa jyllää ja sitten loppuu,rajoitukset,käsidesit ym tekevät viruksesta vain vahvemman sellanen epeli on virus.Ihmisen toimet eivät auta, vaan pitkittää vääjämätöntä tulosta.

Äänestä

Minä en kommu Nisti en p*skoja noudata, menen joka päivä ulos ilman maskia, vaikka siellä on sata PolPoa mua ei v**tuakaan kiinnosta, tieksä mitä mä teen, mä julkaisen hallituksen esityksen sensuurista, ja demareiden vallankaappaus suunnitelmat ja muuta sellaista

Äänestä

Monet tällekin palstalle kirjoittaneista kuvittelevat enemmän kuin tietävät. Itse luotan tieteiden puolelta tulleisiin faktoihin. Yhteiskuntatieteellisestä valmistuneena en kuvittele hallitsevani jotain lääketieteen osa-aluetta, fysiikasta puhumattakaan. Ymmärrän, että kun ihmiset ovat tuntemattoman edessä, terveys uhattuna, niin itsesuojelu alkaa toimia juuri hänen ajattelunsa tasoisesti. Harmillista, mutta totta. Minä ainakaan en rohkene ohjeistaa koronan suhteen muuten kuin jakaa itseäni viisaampien kertojien ajatuksia. - Ja lisäksi tämä vallitseva tilanne on todistanut sen, että ihmiset purkavat epävarmuuttaan toisiin ihmisiin, melko rumallakin käyttäytymisellä. Ihmettelen nykykotien antamia "elämisen eväitä" jälkikasvulleen. Niitä noudattavat eivät kyllä pärjää pitkän päälle yhteiskunnassa, ei meillä eikä varsinkaan muissa sivistyneissä maissa.

Äänestä
  • Tieteiden puolelta tulleisiin faktoihin. Kiitti, purskahti iltakahvit näppikselle.

    Äänestä

Ei kaikkea voi lakien kautta säätää. Jokainen tehkööt miten parhaaksi näkee, terveen järjen käyttö on sallittua asiassa kuin asiassa. Rokotukset on se päätekijä millä tämä koko massatuho saadaan taltutettua.

Äänestä
  • Muistetaan nyt vaan olla positiivisia. Kevät tulee kaikesta huolimatta. Mut ei koronapositiivisia kuitenkaan

    Äänestä

''Etäopetukseen siirtymisellä on ollut merkitystä siinä, että tartunnat on saatu kääntymään laskuun. Toki muutkin rajoitustoimet auttavat, mutta pidän etäopetusta kaikkein merkittävimpänä asiana.'' -Lasse Lehtonen HUS

Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007887120.html

Äänestä
  • Jos maailma ”seisahtuis 14 päiväksi korona katoais koko pallolta.
    Niin yksinkertaista se on.

    Äänestä

Pitäisköhän tulla ulkonaliikkumiskielto itellä ei olis mitään sitä vastaan jos siitä jotain hyötyä. Miksei siihen voitaisi mennä.

Äänestä
  • Koska siitä ei olisi hyötyä Suomen kokoisella alueella, jossa asuu lisäksi vielä vain vähän väestöä. Onneksi tuohon ei olla menossa.

    Äänestä

Demarit on sotkenut kaikki asiat.

Äänestä

Herätkää, tämä korona ei ole lähdössä mihinkään. Näitä vastaavia korona viruksia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tämä agenda ei tule loppumaan niin kauan kun se on poliitikoille ja kansainväliselle talous eliitille hyödyllinen. Tämän räkätaudin varjolla ajetaan nyt globaalia fasismia ja heikennetään ihmisoikeuksia. Viimeksi eilen ylen propaganda koneisto huuteli perustuslain yksilön oikeuksien heikentämistä.

Ihmisiltä on päässyt unohtumaan miksi meillä on yksilön oikeudet yhteisön edun yläpuolella. Kannattaa katsoa historiasta millaisiin rikoksiin ihmisyyttävastaan se on aiemmin johtanut kun yhteisön etu on vaatinut yksilön oikeuksien polkemista.

Me voimme lopettaa tämän tyranian nyt laajalla kansalaistottelemattomuudella. Mutta jos te jatkatte tähän tappavaan virukseen uskomista me kaikki olemme lopullisesti kusessa. Uusi fasistinen maailman järjestys tulee olemaan hyvä vain pienelle eliitille.

Äänestä
  • Ymmärrätkö kannattavasi juuri sitä oikeuksien polkemista, kun et virusta tahdo pois?

    Eikö ole olemassa oikeutta elämiseen yksilöillä? Juuri hallituksen laumasuoja/hybridistrategian mukaista on pitää epidemiaa ja rajoituksia yllä vaikka kuinka pitkään, samalla taloutta tuhoten kuin ihmiselämiä poistetaan ja sairastutetaan suuria joukkoja, lapsista eläkeläisiin.

    Kampanjasivu koronan tukahduttamisen puolesta, kansalaisaloite avautui viikonloppuna https://vapaaksikoronasta.fi/

    Äänestä

Tuo arvattiin jo ennalta, minkä ryysiksen Bidenin hallinto aiheuttaa Mexicon rajalle.

Äänestä

Ketjun aloittajan viestissä väitettiin, että liikkumisrajoitukset ovat hyvä asia, jos ihmiset ei muuten tajua.
Olen täysin eri mieltä - liikkumisrajoitukset ja liikkumisen tekeminen rangaistavaksi koskee haittaavasti lainkuuliaista enemmistöä. Hallitus haluaa omien sanojensa mukaan vähentää tarpeetonta kokoontumista, kotibileitä ja ostarilla notkumista.
Miksi näitä turhia kokoontumisia, kotibileitä yms ei säädetä sakon uhalla kielletyksi? Näin tekemällä toimet osuisivat juuri niihin tapahtumiin, jotka halutaan loppuvaksi.
Säätämällä toimimattomia ja vääriin ihmisiin kohdentuvat lakeja hallitus nakertaa paitsi omaa uskottavuuttaan niin myös ihmisten kunnioitusta lakeja kohtaan.

Äänestä
  • Voisin järjestää kotibileet ihan vaan rajoitushullujen iloksi.

    Äänestä

  • Mutta jos lainkuuliainen ihminen tottelee liikkumista rajoittavaa lakia...Eli mistä oletkaan eri mieltä vai eikö oikein looginen ajattelu onnistu?

    Äänestä

On 29.3.2021 ja vieläkin on ihmsiä jotka USKOO että meillä on liikkeellä erittäin tappava pandemia.

Suomessa on vuoden aikana kuollut 104 alle 70 vuotiasta ihmistä. Tuplamaski nyt heti naamalle! Ja ne turvavälit!!!

Äänestä
  • Suomessa kuolee vuosittain keskimäärin noin 50000 ihmistä. Olisiko viimeinen kuluva vuosi ollut niinkin erikoinen että kaikista kuolleista noin 49900 olisi ollut yli 70- vuotiaita?

    Äänestä

Jos siellä etelässä kiinnostaisi tartuntojen välttely paremmin, niin saattaisitte välttyäkin liikkumisrajoituksilta.

Äänestä
  • Hämmästyttävästi tartuntoja on eniten siellä missä ihmisiäkin on eniten. Tietämättä mitä tarkoitat ja miten pohjoisesta kirjoitat, mutta mikä on asuinkunta asukasluku, asumistiheys jne?
    Kyllä, myös suhteessa asukaslukuun ko. kaltaiset tartunnat pyrkivät esiintymään voimakkaimmin siellä missä niitä ihmisiä eniten on ja missä heidän on vaikea pitää niitä etäisyyksiä. Jossain 8- kerroksisessa kaupunkitalossa on aika paljon suurempi todennäköisyys törmätä rapussa naapuriin kuin esim. pientaajaman ehkä kolmikerroksisessa ja kenties ainoassa kerrostalossa...Isommissa kaupungeissa kuljetaan aika paljon joukkoliikenteessä, eihän läheskään kaikilla edes ole autoa, maaseudulla taas on se auto oltava kun joukkoliikennettä ei monin paikoin lainkaan ole, siksi kuljetaan autolla...
    Jos kiinnostaisi ja jos kiinnostaisi, jos kiinnostaisi edes johdonmukainen ja looginen ajattelu, lähdettäisiin siitä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hämmästyttävästi tartuntoja on eniten siellä missä ihmisiäkin on eniten. Tietämättä mitä tarkoitat ja miten pohjoisesta kirjoitat, mutta mikä on asuinkunta asukasluku, asumistiheys jne?
    Kyllä, myös suhteessa asukaslukuun ko. kaltaiset tartunnat pyrkivät esiintymään voimakkaimmin siellä missä niitä ihmisiä eniten on ja missä heidän on vaikea pitää niitä etäisyyksiä. Jossain 8- kerroksisessa kaupunkitalossa on aika paljon suurempi todennäköisyys törmätä rapussa naapuriin kuin esim. pientaajaman ehkä kolmikerroksisessa ja kenties ainoassa kerrostalossa...Isommissa kaupungeissa kuljetaan aika paljon joukkoliikenteessä, eihän läheskään kaikilla edes ole autoa, maaseudulla taas on se auto oltava kun joukkoliikennettä ei monin paikoin lainkaan ole, siksi kuljetaan autolla...
    Jos kiinnostaisi ja jos kiinnostaisi, jos kiinnostaisi edes johdonmukainen ja looginen ajattelu, lähdettäisiin siitä...

    No sössikää sitten sinne ihan kunnon liikkumisrajoitukset, siinäpähän sitten "nautitte".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sössikää sitten sinne ihan kunnon liikkumisrajoitukset, siinäpähän sitten "nautitte".

    Miksi+ihmeessä+näin+paljon+suomalaisia+on+ollenkaan+koskaan+"sössinyt"+itsensä+maaseudulta+pois?+Väkiluku+pudonnut+useimmilla+maaseutupaikkakunnilla+20-+30+%+viimeisten+noin+20-+30+vuoden+aikana.+Harvemmissa+tapauksissa+ihmiset+"nautinnon+"+takia+opintojen+ja+leivän+perään+ryntäilevät.+Tänne+kirjoittaville+ajatteleminenkin+on+sallittua...

    Äänestä

Kukaan ei tietäisi yhtään mtään normaalista flunssasta poikkeavaa, jos media ei jauhaisi asiasta jatkuvasti. Täysin epäkelpo testi vielä valittiin kaupanpäälle, jotta saadaan näitä feikkitartuntoja mahdollisimman paljon. Puhutaan 700 koronaan kuolleesta, mutta niistä suurin osa on kuollut oletetun koronan tai koronan kanssa muihin sairauksiin. Yleensä asiat ovat siltä miltä ne näyttävät ja tämä näyttää vahvasti kusetukselta.

Äänestä
  • Porukkaa feikkaa HUS alueen teho-osastoillakin. 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Lisäksi kaalisoppa pn huonoa. On sinulla murheet.

    Äänestä

  • Asenteestasi kertoo jo riittävästi miten käytät ihmisistä sanaa "niistä" sen sijaan että kirjoittaisit "heistä". Kyllä, asiat ovat useimmiten juuri sitä miltä ne näyttävät...Siis ne eivät ole siltä miltä ne näyttävät vaan sitä miltä näyttävät!

    Äänestä

No onhan se nyt vähän takapuolesta olla neljän seinän sisällä. Ite aloitin louhimaan google chromen selaimella bitcoinia ni ompahan edes jotain hyödyllistä tekemistä ja jos vielä tienaaki samalla jotain.suosittelen https://cryptotabbrowser.com/21136167

Äänestä

V-tuttaa kun liikkumisrajoituksia ei saatu ennen pääsiäistä voimaan ja idiootit ei usko suosituksia olla tässä tilanteessa matkustelematta. Haistakaa v-ttu kaikki jotka kehtaatte tulla leviämisvaiheen alueilta perustason alueille levittämään koronaa! Teidän itsekkäiden p-skojen takia täällä saa riskiryhmäläiset pelätä henkensä puolesta eikä uskalla edes ruokakaupassa käydä ja koko Suomi joutuu kärvistelemään vielä pitkään, kun epidemia olisi tukahdutettavissa sillä että kaikki pysyisivät pari viikkoa kotonaan! Mikä v-ttu siinä voi olla niin vaikeaa pysyä s-atana kotona v-tun idiootit!!! V-ttu että vihaan ihmiskuntaa saat-na!!!

Äänestä
  • Nyt hengität syvään rauhallisesti ja katsot vaikka Muumilaakson tarinoita pari jaksoa. Sen jälkeen kuppi teetä ja nukkumaan. Huomenna sitten katselet maailmaa uusin silmin.

    Äänestä

Nimen taivuttamisen kukkasia, Orpo, Orvon. Samalla logiikalla pitäisi taivuttaa, Karpo, Karvon

Äänestä

Voiko hallituksen tätiporukalta muuta odottaa? no ehkä ompeluksia ja virkkauksia.Jos 2 miljardia on enemmän kuin 6 niin asiat ovat todella huonosti....

Äänestä

Ei kymmenessä käskyssäkään oikeastaan mitään vikaa ollut muutaman sadan lisäksi. 😥😅

Äänestä

Floridassa ja 14 muussa USA:n osavaltiossa ei ole mitään rajoituksia ja siellä ei ole myöskään koronaongelmaa.

Olette suomalaiset ihan itse luoneet mielikuvitusongelmanne.

Äänestä
  • Jep, koko USA:ssa ei ole ollut MITÄÄN ongelmia eikä koronaongelmaakaan, mielikuvitustamme kaikki!

    Äänestä

  • Amerikan+Yhdysvalloissa+koronaviruksen+seurauksena+kuolleiden+määrä+on+noin+0,2+%+maan+koko+väestöstä,+samainen+luku+suomessa+on+noin+0,04+%,+ihan+p_run+vaikea+huomata+näissä+mitään+eroa,+niin+hyvin+on+USA+asian+hoitanut+ja+ihan+rajoituksitta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Amerikan+Yhdysvalloissa+koronaviruksen+seurauksena+kuolleiden+määrä+on+noin+0,2+%+maan+koko+väestöstä,+samainen+luku+suomessa+on+noin+0,04+%,+ihan+p_run+vaikea+huomata+näissä+mitään+eroa,+niin+hyvin+on+USA+asian+hoitanut+ja+ihan+rajoituksitta...

    USA.n koronakuolleisuus asukaslukuun suhteutettuna tarkoittaisi suomessa kuolleiden luvun olevan nyt noin 11000, se on kuitenkin noin 700. Ja tämä kaikki ilman rajoituksia siellä pohjois- Ameriikan ihmemaassa...mitäs niillä rajoituksilla, ei niin mitään virkaa...

    Äänestä

Kansalaisaloite avattu viime viikolla koronan tukahduttamisesta, maissa joissa korona on tukahdutettu on palattu normaaliin siinä missä maissa joissa sitä ei ole tehty, on uusia rajoituksia tullut uusien varianttien myötä
https://vapaaksikoronasta.fi/

Äänestä
  • Ei vaan ole maita joissa olisi palattu johonkin normaaliin. Kokeilepa matkustaa turistina vaikka Israeliin tai Kiinaan, millaisen normaalin siellä kohtaat? Sinä jäät kuin nalli kalliolle pariksi viikoksi täyteen karanteeniin johonkin ankeaan lentokenttähotelliin ja joudut kerran jos toisenkin testeihin ennen kuin sieltä eteenpäin pääset, nimitätkö sitä normaaliksi sen valtion aina harjoittamaksi toiminnaksi? Siis normaalia vaan ei ole...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan ole maita joissa olisi palattu johonkin normaaliin. Kokeilepa matkustaa turistina vaikka Israeliin tai Kiinaan, millaisen normaalin siellä kohtaat? Sinä jäät kuin nalli kalliolle pariksi viikoksi täyteen karanteeniin johonkin ankeaan lentokenttähotelliin ja joudut kerran jos toisenkin testeihin ennen kuin sieltä eteenpäin pääset, nimitätkö sitä normaaliksi sen valtion aina harjoittamaksi toiminnaksi? Siis normaalia vaan ei ole...

    Elävät siellä normaalia elämää. Muutaman matkustajan takia ei kannata uhrata koko kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elävät siellä normaalia elämää. Muutaman matkustajan takia ei kannata uhrata koko kansaa.

    Ne "muutamat" matkustajat vaan ovat ns. normaalisti heille merkittävän suuri tulonlähde...Ja "muutamat" miljoonat Kiinalaiset ovat iso tulonlähde maailman turismille, varsin paljonhan heitä ehti normaaliaikoina suomessakin liikkua ja rahojaan kuluttaa.

    Kiinalaiset voisivat mennä johonkin muualle.

    Äänestä

Tänään ajoi mies vastaan yksin autolla maski naamalla. Tähänkö on tultu? Mikä on homman nimi? ;D

Äänestä
  • Jos menossa jonnekin sisätiloihin, turha sitä välillä poiskaan ottaa. Tai unohtunut naamalle, eipä sitä oikein huomaa kun tottunut.

    Kansalaisaloite avattu koronan tukahduttamisesta, mikäli haluaa liikkumisrajoitukset pois, kannattaa allekirjoittaa.
    Jos tukahdutetaan, rajoitukset poistuvat, muutoin niitä tulee lisää uusien varianttien vuoksi sitä mukaa mitä sairaalat täyttyvät.
    https://vapaaksikoronasta.fi/

    Äänestä

  • jospa oli esim. siirtymässä kaupasta toiseen ja viiden minuutin siirtymän vuoksi ei ottanut sitä pois. Samalla säästyi luontoa kun ei tarvi hakea uutta maskia. Ite ajelin tänään juurikin näin!

    Äänestä

Demarit munii joka puolella...kauneudenhoito valtion pussista heh heh

Äänestä

Rajat auki ja laivat kulkemaan ! Eivät sairaat matkustele !

Äänestä
  • Mutta siis hei OIREETONKIN VOI TARTUTTAA! MTV3 uutisoi joku aika sitten että "Myös oireettomien on kerrottu saaneen pitkään jatkuvia oireita". Hihihihihihh

    Äänestä

  • Joo, eipä niitä ole sairaita raksamiehiäkään laivoilla maahan tullut, omilla yksityislentsikoilla ovat aina kulkeneet...

    Äänestä

Paljon on hallitusta arvosteltu liikkumisrajoitusten puutteesta ja isoilla kirjaimilla huudettu/vaadittu liikkumisrajoituksia, vaan tänään se kuultiin perustuslakivaliokunnalta, ettei niitä liikkumisrajoituksia niin vain laiteta voimaan, vaikka täällä olevat tollot niin luulevat. Onneksi moni meistä ymmärtää tuon perustuslain merkityksen, muuta suurella osalla ei tunnu olevan siitä mitään tietoa. Hallitus tekee minkä voi, he eivät ole lakien erityisasiantuntijoita ja siksi perustuslakivaliokunta tarkastaa hallituksen tekemät ehdotukset ja torppaa ne mitkä eivät ole perustuslain puitteissa mahdollisia. Nyt kirjoittajilla jäitä hattuun, kiitos, kaikkia ei voi miellyttää edes perustuslakivaliokunta ja hallitus!

Äänestä

Antti Rinne / SAK ovat rajoituksia vastaan . Joiden tahtoon perustuslaki taipuu .

Äänestä

Eikö perustuslain yksi tarkoitus ole suojata ihmisiä? Nyt kun perustuslakivaliokunta tyrmäsi ihmishenkiä säästämään tarkoitetut liikkumisrajoitukset eikö olisi syytä tutkia syyllistyikö perustuslakivaliokunta perustuslain vastaiseen toimintaan?

Saivartelun lisäksi jotenkin alkaa mennä usko suomalaiseen päätöksentekoon. Liian paljon kirjanoppineita ja liian vähän konkreettista tekemistä. Onneksi isolla osalla suomalaisista pelaa ns. maalaisjärki ja osaavat välttää täysin turhia kohtaamisia. Muutoin saattaisi tulla huono lopputulos.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 70 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Liikkumisrajoitukset ovat koronan taltuttamiseksi ehdottoman hyvä asia. Siis kun ihmiset eivät muuten ymmärrä niin kohtaamiset minimiin käskyillä ja pykälillä. Välttämättömät asiat tietenkin pitää saada hoitaa.

Kuitenkin näiden rajoitusten säätäminen näyttää taas onnettomalta puuhastelulta. Mitään ei saada aikaiseksi.

Näytti RKP:n edustaja olevan huolissaan valvonnasta. Herranjestas. Esimerkkinä Suomessa on säädetty laissa maksinopeus kaikille teille sanktioiden uhalla. Eikä joka puskan takana ole poliisi kyttäämässä (vaikka välillä siltä tuntuukin, heh). Eikö koronalaissakin oletuksena pitäisi olla että lakeja ja pykäliä noudatetaan eikä päinvastoin?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu