Miksi ei voi puhua mukavista asioista.

Esimerkiksi, onnellisuudesta omaamalla hyvän toimeentulon nuorena eläkeläisenä. Itse olen tyytyväinen saadessani miettiä, mihin rahojani laitan, tai mitä niilä ostan. Nyt korona aikana olen hurahtanut postimynnin kautta soppailuun. Viimeksi tilasin nahkatakin ja kengät, nämä on nyt tulossa postissa ja olo on kuin Jouluna lahjoja saadessa. Tämän Porissa, porilaisena tehtynä. Kesä auton osto on myös mielessä, johon olisi mukava saada mielipiteitä myös, auto saisi maksaa kymppitonnin ja kannattaako sen maksaa käteisellä, vai erissä. Tämmäsii mää oon ajatellu.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siksi kun hallitus jakaa rahaa ympäri maailmaa!

Äänestä
  • Jakakoon mun puolesta, ei se omaan kulutukseen mitään vaikuta. Korona vaikuttaa kielteisesti, kun ei pääse ravintoloihin syömään ja juomaan eikä pääse myöskään matkustamaan etelään. Nyt kun olisi aikaa ja rahaa baila bailata.

    Äänestä

Millaisia ja minkä hintaisia kesä autoja Porissa on myynnissä. Löytyykö jotain pientä automaatti vaihteista, vakkarilla ja ilmastoinnilla varustettua kauppakassia. Mitä merkkiä, edes kannattaa mielestänne katsella jos nyt just ei ole tarjolla....

Äänestä
  • Eikö yhtään ehdotusta tule, miten voi tuhlata rahaa EU Suomessa, korona aikana. No en ole kuitenkaan ainoa jolla on sama ongelma. Siksi luulin kuitenkin yhdessä keksittävän jotain mukavaa tekemistä korona rokokotuksia odotellessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö yhtään ehdotusta tule, miten voi tuhlata rahaa EU Suomessa, korona aikana. No en ole kuitenkaan ainoa jolla on sama ongelma. Siksi luulin kuitenkin yhdessä keksittävän jotain mukavaa tekemistä korona rokokotuksia odotellessa.

    On näköjään yksi poistettu mielipide, mutta, ai ai ai siinä taisi olla joku mainos yrittäjä automyyjältä, kun ropotti on sen poistanut. No kuitenkin itsellä tuli mieleen elvyttää kesän pussikalja perinnettä, halpaa hubaa se ainakin on, paitsi siinä ei ole itsessään mitään uutta joka kesäisestä riennoista. Plussaa kuitenkin on, ettei siihen tarvita autoa.

    Kuten huomaamme, ei ole helppoa tuhlata rahaa koronan jyllätessä, kun vielä rokotteitakin joutuu odottamaan. No, patoutunutta rahaa alkaa ainakin olemaan paljon, mihin se suuntautuu sijotettuna noin yleisesti. Arvopaperi-Osakkeihin, vai pelkästään pankkitilille ilman tämän hetken korkoa, se jää nähtäväksi. Itse olen sijoittanut isoltaosin vuokraasuntoihin, toivossa alkaa niitä joskus myymään uusille sijoittajille, ja isolla rahalla sadakseni itselleni lisäpalveluita myöhemmille eläkepäiville. " Sillä viimeisessä palttoossa ei ole taskuja. Näin menetellen voi säästyä yhteiskunnaltakin varoja. Tämmätii mää Poris oon ajatellu tasaset ja nii helveti mukavast.

    Mää oon nii onnellinen nykyään. Kympin, paatoksella ja vitosen, väristyksellä laulettuna.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkiksi, onnellisuudesta omaamalla hyvän toimeentulon nuorena eläkeläisenä. Itse olen tyytyväinen saadessani miettiä, mihin rahojani laitan, tai mitä niilä ostan. Nyt korona aikana olen hurahtanut postimynnin kautta soppailuun. Viimeksi tilasin nahkatakin ja kengät, nämä on nyt tulossa postissa ja olo on kuin Jouluna lahjoja saadessa. Tämän Porissa, porilaisena tehtynä. Kesä auton osto on myös mielessä, johon olisi mukava saada mielipiteitä myös, auto saisi maksaa kymppitonnin ja kannattaako sen maksaa käteisellä, vai erissä. Tämmäsii mää oon ajatellu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu