Sotkamo. Yksi kuoli Sotkamossa Kajaanintiellä keskiviikkoiltäpäivänä sattuneessa onnettomuudessa. Poliisin mukaan menehtynyt oli toisen kolarissa osallisena olleen auton kuljettaja. Poliisin mukaan Sotkamosta Kajaaniin päin matkanneen naisen henkilöauto lähti heittelehtimään ohitustilanteen jälkeen tuntemattomasta syystä. Tämän seurauksena auto törmäsi vastaantulevalla kaistalla ajaneeseen henkilöautoon. Nainen menehtyi välittömästi ja toista autoa ajanut mies ja matkustajana ollut nainen loukkaantuivat vakavasti. Kolaripaikalla liikenneolosuhteet olivat huonot jäisen tienpinnan sekä pöllyävän irtolumen vuoksi. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.
KOMMENTTIA
--- liikenneonnettomuuden syyt tulivat pääpiirteittäin selviksi jo pelkän lehtiuutisen perustella ja ne olivat: -varomaton ohitus, jäinen tienpinta sekä pöllyävä lumi. Sanaa varomaton ei kylläkään uutisessa ollut, mutta eihän nyt sovi sellaista tekijää mainita. Yleensä onnettomuuksien syiksi pannaan kohteliaisuuden vuoksi huono ajokeli, ei koskaan kuskin huonoa ajotaitoa. Ryhmä rämä panee syyn ohitettavan niskoille, joka kehtasi ajaa liian hitaasti ja itseasiassa oli syypää onnettomuuteen, eli jos tämä edellä ajava olisi ajanut kovempaa, ei naisen olisi tarvinnut lähteä yltiöpäiseen ohitukseen, joka sitten lopulta johti tuhoon. Kiitettävää tässä lehtijutussa oli se, ettei poliisi tällä kertaa epäillyt tapahtumaa eikä puhunut liikenteen vaarantamisesta, koska eihän tässä sellaisesta ollut lainkaan kysymys, vaan totaalisesta eskaloituneesta tapahtumasta. Mutta rämän ryhmä kyllä näkee asian toiselta kantilta ja epäilee edellä hitaammin ajavaa liikenteen vaarantamisesta, koska ajoi ohitettavaa hitaammin. Ryhmä rämä on täällä tiukasti painottanut vain sitä, kuinka hitaammin ajavat ovat pahimpia liikenteen vaarantajia sekä rattijuopon tasolle taantuneita. Viisaiden autoilijoiden ryhmä taas painottaa, ettei liikennesääntöjen tuntemus auta ellei osaa soveltaa niitä käytännössä vaikeissa keliolosuhteissa. Keli pitää osata ottaa huomioon ja liikennesäännöissä ei voida jokaista tilannetta erikseen autoilijoille opettaa, vaan se tieto pitää ottaa muualta kuin autokoulusta, jossa vain autoilun perusasiat opitaan. Ellei asioista kerrota suoraan ja kaunistelematta, niin eivät autoilijat opi ikinä ja sen saamme huomata aina huonojen ajokelien aikaan, että aina se pelti jossain päin rytisee ja rumihia sekä vammaisia tulee lisää.
Tutkijalautakunta jatkaa lisäselvityksiä, mutta ei siinä ole paljon lisättävää ja jossittelun aihetta. Voihan siinä olla ollut huonot renkaat tai kuski mieleltään tai sielultaan epänormaalissa ajokunnossa väsymyksen tai aineiden vaikutuksen alainen ja ne selviää tietenkin myöhemmin, mutta joita ei julkaista häveliäisyys syistä. Perussyy on kuitenkin selvä eli vaoromaton ja yltiöpäinen ohitus, mikä kielii itsesuojeluvaiston puutteesta sekä hälläväliä asenteesta. Kiirekkään ei ole oikea syy lähteä riskeeraamaan ohituksella, jota huonolla ajokelillä pitäisi jokaisen ymmärtää välttää.
YKSI KUOLI JA KAKSI LOUKKAANTUI VAKAVASTI KOLARISSA SOTKAMOSSA
11
868
Vastaukset
- Anonyymi
Kuusamo om Toyota valtakuntaa ja siellä jos vierailee, niin joutuu lähes pakosti ohittelemaan vanhoja Toyotan rieskoja kun ne matelee ontuen teillä.
- Anonyymi
Kertoisitko lisää tuosta "pakko"ohituksesta. Milloin on siis PAKKO ohittaa? 😮
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko lisää tuosta "pakko"ohituksesta. Milloin on siis PAKKO ohittaa? 😮
Eipä uskaltanut JOPI tähän avaukseen tuoda omaa tuttua liturgista höpötystä rattiraivojen tasolle taantuneesta kuljettajasta, joka ohitti. Kuka muu voisi olla rattijuopon tasolle taantunut, kuin kuljettaja, jolla ohitus ei onnistu. Ohitus on aina riski, se pitää jokaisen alkaa ymmärtämään tästä päivästä lähtien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä uskaltanut JOPI tähän avaukseen tuoda omaa tuttua liturgista höpötystä rattiraivojen tasolle taantuneesta kuljettajasta, joka ohitti. Kuka muu voisi olla rattijuopon tasolle taantunut, kuin kuljettaja, jolla ohitus ei onnistu. Ohitus on aina riski, se pitää jokaisen alkaa ymmärtämään tästä päivästä lähtien.
" Kuka muu voisi olla rattijuopon tasolle taantunut,"
Esimerkin vuoksi vaikka sellainen jonka ajokyky ei motarilla, kesäkelissä, riitä vasemmalla kaistalle ajamaan kuin max 75 km/h. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Kuka muu voisi olla rattijuopon tasolle taantunut,"
Esimerkin vuoksi vaikka sellainen jonka ajokyky ei motarilla, kesäkelissä, riitä vasemmalla kaistalle ajamaan kuin max 75 km/h.Totta puhut, että liikenteessä näkee lähes päivittäin kaikenlaisia törppöjä, kuten esimerkissäsi toit hyvin tiedoksi. Viisaat autoilijat eivät kuitenkaan toimisi noin motarilla, koska mehän emme aja vasemmalla vaan oikealla, koska tiedämme varsin hyvin vasemman kaistan olevan vain ohitusta varten. Meillä ei siis ole tarvetta käyttää kuin joskus aniharvoin vasenta kaistaa ja silloin ajamme nopeaa, koska ohitus pitää tapahtua nopeaa ja palata takaisin heti oikealle kaistalle, eikä jäädä junnaamaan vasemmalle.
Tämäkin rienaus oli siten väärin kohdennettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut, että liikenteessä näkee lähes päivittäin kaikenlaisia törppöjä, kuten esimerkissäsi toit hyvin tiedoksi. Viisaat autoilijat eivät kuitenkaan toimisi noin motarilla, koska mehän emme aja vasemmalla vaan oikealla, koska tiedämme varsin hyvin vasemman kaistan olevan vain ohitusta varten. Meillä ei siis ole tarvetta käyttää kuin joskus aniharvoin vasenta kaistaa ja silloin ajamme nopeaa, koska ohitus pitää tapahtua nopeaa ja palata takaisin heti oikealle kaistalle, eikä jäädä junnaamaan vasemmalle.
Tämäkin rienaus oli siten väärin kohdennettu.Onko siis väärin kohdistettu kun arvostellaan heikentyneillä ajokyvyillään motarin vasenta kaistaa 75km/h hyvällä kelillä ajavaa kuskia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis väärin kohdistettu kun arvostellaan heikentyneillä ajokyvyillään motarin vasenta kaistaa 75km/h hyvällä kelillä ajavaa kuskia?
Mikäs vääristelijä sinä oikein olet ? Juurihan tuolla kerrottiin, etteivät viisat autoilijat aja motarin vasenta puolta, koska heillä ei ole siihen tarvetta ja että he ymmärtävät paremmin kuin hyvin, että vasen kaista on vain ohitusta varten. Motarilla voi ajaa aivan huoletta oikeaa kaistaa 75 km/h, jos rajoitus on 80 km/h. Jos rajoitus on sata, niin saa ajaa 80 Km/h.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs vääristelijä sinä oikein olet ? Juurihan tuolla kerrottiin, etteivät viisat autoilijat aja motarin vasenta puolta, koska heillä ei ole siihen tarvetta ja että he ymmärtävät paremmin kuin hyvin, että vasen kaista on vain ohitusta varten. Motarilla voi ajaa aivan huoletta oikeaa kaistaa 75 km/h, jos rajoitus on 80 km/h. Jos rajoitus on sata, niin saa ajaa 80 Km/h.
Onko siis väärin kohdistettu kun arvostellaan heikentyneillä ajokyvyillään motarin vasenta kaistaa 75km/h hyvällä kelillä ajavaa kuskia?
Huommattko- vasenta- kaistaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis väärin kohdistettu kun arvostellaan heikentyneillä ajokyvyillään motarin vasenta kaistaa 75km/h hyvällä kelillä ajavaa kuskia?
Huommattko- vasenta- kaistaa?Älä vastaa enää tuolle rakkikoiralle !
T: Ystävän viisas neuvo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vastaa enää tuolle rakkikoiralle !
T: Ystävän viisas neuvoOikeinhan se on olla vastaamatta oikeassa olevalle.asiallisen kysymuksen esittävälle.
- Anonyymi
NO NIIN SITÄ YMPÄRI LAPPIA KOHELLETTU KIITETTÄVÄSTI RAATOJA TULLU USEITA HIIPPAKUNTA VAITUNU JA IÄISYYSNEUVOS NAUTTII JA SANOO KUOLKAA NOPEASTI HAUTAAMME HALVALLA. AUTOJEN MERKIT ESIIN JA KUSKIN IKÄ VOIDAAN PÄÄTELLÄ MILLASET TOLLOT VAARAKSI TIELLÄ JOTAIN TYYLISTÄ ETTEI VAAN ETELÄN VETELÄT.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747