Ruotsissa leviää jo Etelä-Afrikan variantti. On kohta täälläkin kun rajoja ei laiteta kiinni.
HUS-johtaja: Jos rajat eivät pidä, eivät kolmen viikon kuurit pelasta
27
56
Vastaukset
- Anonyymi
kovimpa olivat vakavia ja mustiin pukeutuneita thl infossa tänään eli nyt pitää uskoa suosituksia
- Anonyymi
Nojoo.
Rajat toki vuotaa edelleen vaikka kaikenlaista on tehtykin. Just oli tarkastettu puolalaisia lentoja ja oli löytynyt paljon sairaita. Eikä ihan kaikkia oltu testattu, koska se ei pakollista.
Kuitenkaan rajoja ei mitenkään voi laittaa kokonaan kiinni, sen verran paljon rahtia kulkee eestaas ja lisäks vaikkapa ruotsin raja hankala, ihmiset kulkee töissä jne jatkuvasti.
Jossain oli, turuus kai löydetty ihkaoma suomalainen variantti viruksesta. Niettä nopee ja tehokas virus. Koska se on jo maassa, pitääpi vaan koittaa vältellä sen saamista. Rokotteet toki jeesaa jonninverran, ongelma sitten, että rokotetut voi kantaa ja levittää sitä ja kun mikään rokote ei ole satavarma ihmisiä sairastuu. Ja kun virus muuttuu, pitääpi kehittää uusia rokotteita jne.
Mulla ikävä kutina, tää on tätä ja tää tulee olemaan tätä. Ainakin saakelin pitkään. Kenties aikanaan saadaan tauti kuriin, kuin on ennenkin saatu, näillä näkymillä mun mielestä enin osa toivosta perustuu rokotteisiin.
Joop. omaehtoisessa eristyksessä ollaan ja rokottekkin otettu, mutta ei tässä muuta voi, kuin koittaa olla mahdollisimman varovainen ite. Kaitpa ois järkevintä määrätä rokotus lailla pakolliseksi ja karkottaa siitä kieltäytyvät seilin saarelle kuolemaan. Kun se tauti on jo täällä.
=DW=Saapa nähä miten käy. Kuinka kauan voidaan pitää esimerkiksi ravintoloita kiinni , ei kai loputtomiin. Kyse on yrittäjien elinkeinosta. ja ihmisten työpaikoista. Kuinka kauan tätä peliä voidaan pelata? Mikä vaihtoehdoksi? Antaa taudin levitä ja ihmisten sairastaa? Heikot menetetään ja vahvimmat porskuttaa?
Turusta löydettiin jo etelä-afrikkalaisen variantin variantti.
siilivain kirjoitti:
Voipi olla että rokotteet eivät pysy perässä. Tai pysyvät mutta kaukana perässä.
Nyt on käynyt täälläpäin niin, että rokotteen saaneita vanhuksia on viety lanssilla sairaalaan.
Sairaanhoitaja on käynyt kotona laittamassa rokotteen.
En tiedä että mitä laatua.
Nostanut korkean kuumeen ja kaamean yskän.
Kaikki ovat olleet kotona sisällä omissa oloissaan ennen rokotusta.
Mitä tämä oikein on?
Mitä hittoa se rokote oikein sisältää, kun pudottaa heikkokuntoisia vanhuksia.
Ovatko he jotain koekanineeja tässä venäläisessä ruletissa?2lesken kirjoitti:
Nyt on käynyt täälläpäin niin, että rokotteen saaneita vanhuksia on viety lanssilla sairaalaan.
Sairaanhoitaja on käynyt kotona laittamassa rokotteen.
En tiedä että mitä laatua.
Nostanut korkean kuumeen ja kaamean yskän.
Kaikki ovat olleet kotona sisällä omissa oloissaan ennen rokotusta.
Mitä tämä oikein on?
Mitä hittoa se rokote oikein sisältää, kun pudottaa heikkokuntoisia vanhuksia.
Ovatko he jotain koekanineeja tässä venäläisessä ruletissa?Korjaus edelliseen
po.koekaniineja2lesken kirjoitti:
Nyt on käynyt täälläpäin niin, että rokotteen saaneita vanhuksia on viety lanssilla sairaalaan.
Sairaanhoitaja on käynyt kotona laittamassa rokotteen.
En tiedä että mitä laatua.
Nostanut korkean kuumeen ja kaamean yskän.
Kaikki ovat olleet kotona sisällä omissa oloissaan ennen rokotusta.
Mitä tämä oikein on?
Mitä hittoa se rokote oikein sisältää, kun pudottaa heikkokuntoisia vanhuksia.
Ovatko he jotain koekanineeja tässä venäläisessä ruletissa?Rokotteesta saattaa tulla iäkkäillekin sivuvaikutuksia tai iäkkäät ovat voineet saada koronan jo ennen rokotusta.
Hyvä kun saavat hoitoa.siilivain kirjoitti:
Rokotteesta saattaa tulla iäkkäillekin sivuvaikutuksia tai iäkkäät ovat voineet saada koronan jo ennen rokotusta.
Hyvä kun saavat hoitoa.siili
Kenelläkään ei ole koronaa. Tutkittu on ja negatiiviset tulokset.2lesken kirjoitti:
siili
Kenelläkään ei ole koronaa. Tutkittu on ja negatiiviset tulokset.Eli tavislentsu tai rokotusreaktio. Joissain paikoin ei vanhuksia viedä hoitoon sairaalaan kuin traumatapauksissa. Siellä on pikkusen laajemmasti käsitetty nämä elvyttämöttäjättämispäätökset. Kotihoito käy antamassa antibiootit ja hoivan hlökunta hoitaa muutoin.
siilivain kirjoitti:
Eli tavislentsu tai rokotusreaktio. Joissain paikoin ei vanhuksia viedä hoitoon sairaalaan kuin traumatapauksissa. Siellä on pikkusen laajemmasti käsitetty nämä elvyttämöttäjättämispäätökset. Kotihoito käy antamassa antibiootit ja hoivan hlökunta hoitaa muutoin.
siili
Ollaanko nyt samassa asiassa.
Kerroin siis vanhuksista, jotka asuvat kotonaan yksin.
Heillä käy kotihoito.
Ovat ollaan suht.kunnossa.
Sairaanhoitaja koronsrokotti heidät kotonaan, ettei tarvitse lähteä pitkälle rokotuskeskukseen.
Nyt heistä muutamalle on noussut korkea kuume. Ja tullut häiritsevää yskää.
Heidät on viety sairaalaan kotihoitajan määräyksestä.
Kenelläkään ei ole koronaa.
Jos he toipuvat, tulevat koteihinsa takaisin.
Kotihoitajat jatkavat hoitamista.2lesken kirjoitti:
siili
Ollaanko nyt samassa asiassa.
Kerroin siis vanhuksista, jotka asuvat kotonaan yksin.
Heillä käy kotihoito.
Ovat ollaan suht.kunnossa.
Sairaanhoitaja koronsrokotti heidät kotonaan, ettei tarvitse lähteä pitkälle rokotuskeskukseen.
Nyt heistä muutamalle on noussut korkea kuume. Ja tullut häiritsevää yskää.
Heidät on viety sairaalaan kotihoitajan määräyksestä.
Kenelläkään ei ole koronaa.
Jos he toipuvat, tulevat koteihinsa takaisin.
Kotihoitajat jatkavat hoitamista.No mää puhuin ympärivuorokautisessa hoidossa olevista vaikka sekinhän luetaan kotihoidoksi. Ja kotihoudossa olevat pääsevät sairaalaan vain lääkärin määräyksellä. Kotihoidon piiriin kuuluvilla ķotihoitaja konsultoi lääkäriä tai soittaa ensihoidon paikalle. Se taas päättää sairaalaan siirrosta konsultoituaan ensin lääkäriä. Tavoitteena vähentää yli 75-vuotiaiden päivystyskäyñtejä.
siilivain kirjoitti:
No mää puhuin ympärivuorokautisessa hoidossa olevista vaikka sekinhän luetaan kotihoidoksi. Ja kotihoudossa olevat pääsevät sairaalaan vain lääkärin määräyksellä. Kotihoidon piiriin kuuluvilla ķotihoitaja konsultoi lääkäriä tai soittaa ensihoidon paikalle. Se taas päättää sairaalaan siirrosta konsultoituaan ensin lääkäriä. Tavoitteena vähentää yli 75-vuotiaiden päivystyskäyñtejä.
Tuo korkea kuume on ollut kaikkein eniten ilmoitettu haittavaikutus, jossain Fimean sivuilla näin sen.
Eliaana kirjoitti:
Tuo korkea kuume on ollut kaikkein eniten ilmoitettu haittavaikutus, jossain Fimean sivuilla näin sen.
Totta. Myös lihaskivut ja päänsärky. Niihin neuvotaan ottamaan kipulääkettä ja jos kuume jatkuu yli 3vrk sitten pitää hakeutua koronatestiin. Vanhuksillahan tietysti yleiskunto ladkee herkemmin kuin nuoremmilla.
- Anonyymi
Iäkkäimpiä ja hauraampia on kuollut rokotuksen seurauksena.
Kaikkiaan rokotukseen liittyviä kuolemia oli 2-3 viikkoa sitten 37.- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Mistä tuo on peräisin.
Laittaisitko faktalinkin.Tästä linkistä löytyy tietoja koronarokotteiden haittavaikutuksista ja myös rokotettujen kuolemantapauksista.
Fimean tiedote on pitkä, mutta antoisa.
Siitä mm. ilmenee, että kuolemia on vähän verrattuna rokotettujen määrään.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Tästä linkistä löytyy tietoja koronarokotteiden haittavaikutuksista ja myös rokotettujen kuolemantapauksista.
Fimean tiedote on pitkä, mutta antoisa.
Siitä mm. ilmenee, että kuolemia on vähän verrattuna rokotettujen määrään.
kylmätotuusTotta. Ja aina ei tiedetä onko kuolema tullut rokotteesta vai perussairauksista.
- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Mistä tuo on peräisin.
Laittaisitko faktalinkin.Se on kerrottu TV:ssä ja kirjoitettu mm, HS:ssa, ei ole Fimean haittavaikutuslistalla.
Anonyymi kirjoitti:
Se on kerrottu TV:ssä ja kirjoitettu mm, HS:ssa, ei ole Fimean haittavaikutuslistalla.
Niin Fimean, kun THL:n ja TV:n koronaseurannat ja vähän muualtakin olen asioita seurannut.
Missään en ole nähnyt/kuullut sanottavan, että joku olisi kuollut koronarokotteeseen.
On eri asia, jos on kuollut vähän jälkeen sen saatuaan, tai yhteyttä epäillään.
Nyt on uusin lukemani tieto, että nämä veritulpat, jotka ovat ilmenneet Astran jälkeen, onkin eri asia, eli harvinainen sairaus. Yhteyttä Astraan tutkitaan.
Rokotehan saattaa olla ns. väli-isäntä, joka laukaisee jotakin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä linkistä löytyy tietoja koronarokotteiden haittavaikutuksista ja myös rokotettujen kuolemantapauksista.
Fimean tiedote on pitkä, mutta antoisa.
Siitä mm. ilmenee, että kuolemia on vähän verrattuna rokotettujen määrään.
kylmätotuusPyydän anteeksi, että linkki jäi pois kommentistani!
Tässä se nyt on.https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/ajankohtaista/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset
kylmätotuus
- Anonyymi
Sinulla kävi käpy. Nyt nimittäin hallitus ei uskalla puuttua matujen levittämään virukseen, sen takia se kieltää suomalaisten liikkumisen ja toivoo, että matun saisi sivussa lopettamaan levityksen. Jos olet sinkku, leski, yksinäinen ... SLY sinulle kävi todella käpy
Äärivasemmistolainen porukka ajoi sinut nurkkaan. SLY, yksin asuva ja koronan takia työtön .... . Koronatilanteen pahentuessa hallitus haluaa kieltää SINUA käymästä kylässä, salilla, näkemästä kavereita, parisuhteen etsimisen ja vaateostoksilla käynnin. Mutta viinaa monopolista, Alkoon pääsisi, sieltä saisi. Enpä käy
Suomi takaisin"Nyt nimittäin hallitus ei uskalla puuttua matujen levittämään virukseen"
No voi hyvää päivää. Mikähän hallitusta siinä pelottaisi?
Hallituksen on pitänyt uskaltaa niin moneen muuhunkin asiaan mihin sinunkaltaisesi puskista räksyttäjällä ei olisim itään uskallusta eikä sen puoleen tieto-taitoakaan.
- Anonyymi
Vanhetunutta tietoa helmikuulta, rokotuksen seurauksen kuolleita
ilmoitettiin maaliskuussa jossain vaiheessa olevan jo 37.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/fimea-suomessa-on-kuollut-11-ihmista-koronarokotteen-saatuaan-kuolemantapauksia-tulee-myos-jatkossa/8054436#gs.x61ksh- Anonyymi
Kyllä päästettiin etelästäkin pohjoiseen mökkeilemään, kuten arvelinkin toisessa kirjoituksessani.
Tilastot pullistelevat pääsiäisen jälkeen.
Istuntotauko = viikon pääsiäisloma.
Ja terveydenhoidonkulut kasvavat.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä päästettiin etelästäkin pohjoiseen mökkeilemään, kuten arvelinkin toisessa kirjoituksessani.
Tilastot pullistelevat pääsiäisen jälkeen.
Istuntotauko = viikon pääsiäisloma.
Ja terveydenhoidonkulut kasvavat.
BengNojoo.
Tilanne huomioon ottaen täysin paska ratkaisu, Jääpi fiilis, mieluusti säätelevät pikkujuttuja, sitten koittavat olla loukkaamatta niillä ketään ja lähtevät siks lomalle. Joku puhemiehistä jossain vaiheessa väläytti, että lomia voidaan siirtää. Se nyt ei tilanteesta johtuen tule kysymykseen, koska omille menevät kansalaiset ois pahoittaneet mielensä, poiisille ois tullut hurjasti lisäduunia, matkailufirmat ois mennee urakalla konkurssiin...
Koko ajan ollut kyllä hyvää tekemisen meininkiä, mutta kun just poliittisista syistä kukaan/ketkään ei halua saada niin paljon vihamiehiä, kuin ronskista toiminnasta koituisi.
Kova on tauti, pitäis olla kovat lääkkeetkin.
Tää nyt meni taas näin, ei ollut edes eka kerta kun laitetaan päitä pusikkoon. Mutta oishan se suomessa aika räjähdysherkkä tilanne, kun oikeesti tehtäis kovan luokan ulkonaliikkumiskiellot ja lait maskeista jne. Poliiseilla ei tietenkään ole mitään resursseja tollasiin valvontatehtäviin, pitäis määrätä armeija hommiin. Niin toki toimittiin uudenmaan sulutuksessa ja se siis mahdollista ja osoitti toimivuutensa. Mutta tais olla niin karut palautteet, eivät uskalla nyt enää tehdä sitä, siitähän pian saatais aikaan sisällissota, tai jotain. Maa kun on demokratia, ei mikään junttadiktatuuri.
Kunnallisvaalit siirrettiin, mutta pakko ne on joskus pitää. ja kun on net eduskuntavaalitkin tulossa. Tässä nyt kuitenkin koko ajan puntarissa terveys ja talous. Pitäis saada taous pidettyä edes jotenkuten olemassa olevana, mahdollisimman pienillä kuolonuhreilla.
Eli mun mielestä maassa on tavallaan sisällissota jo nyt. Terveys taistelee taloutta vastaan. Tällä menolla kummatkin tulee kärsimään rökäletappion. mutta kaitpa tästä härdellistä jotain jää jäljelle, edessä maan uudelleenrakentaminen ja reilusti hautajaisia. Jotenkin tuntuis, tää kestää niin pirun kauan, rajummilla toimilla vois saada säästetyksi sekä ihmishenkiä, että vältettyä talouden romahtamisen.
Joo kunnon kuri päälle, tankit kaduille ja määräyksiä rikkoville kenttäoikeudenkäynnit ja ampuminen aamunkoitossa, eikä mitää lomia kenellekkään.
=DW=
=DW=
- Anonyymi
Heti 5.1 2021 eli rokottamisen alussa terve nuorempi henkilö kuoli rokotukseen,
ei Suomessa, rokotteet eivät ole vaarattomia
https://gekkonen.net/koronarokote-5121/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54888Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65675
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467