Vanhanen Keskustan presidenttiehdokkaaksi

Matti Vanhanen ilmoitti lähtevänsä Keskustan ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Ilmeisesti Vanhanen ei anna viime päivien lehtikirjoitteluiden häiritä valmistautumistaan vaalikampanjaan. Onko Vanhasen imago mielestäsi kärsinyt avioeron ja Karpela-jutun takia? Pystyykö Vanhanen haastamaan supersuositun Tarja Halosen, jos Halonen lähtee SDP:n ehdokkaaksi?
19928877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 199

Vanhimmat

Liian lievä ilmaus.

Ihmettelen, miten joku voi äänetsää puoluetta, jossa vallitsee täysi röyhkeys ja kaikkien arvojen rappio.

Äänestä
  • Keskustalla ja Vanhasellahan on arvot kohoallaan mutta vanhasen akalla ei

    Äänestä

  • että, sillä ei ole mitään väliä, onko julkisuus myönteistä tai kielteistä!

    Matti, Merja ja Matti ja Mervi.
    Se toinen Mattihan sai aivan huippusijoituksen, "suurin Suomalainen" äänestyksessä.

    Matti Vanhanen on Suomen tuleva presidentti!

    (ketä ne muut ehdokkaat ovat? en nyt muista)...

    Äänestä

  • Niin tuskin kukaan sellaista puoluetta äänetsää, ainaakan kirjoitustaidottomat.

    Äänestä

  • juse kirjoitti:

    Keskustalla ja Vanhasellahan on arvot kohoallaan mutta vanhasen akalla ei

    Häh?

    Vai ketä akkaa tarkoitat?
    Tanjaako? Sekin on kepulainen.

    Sitäkö, jota Vanhanen on kuulema käynyt tapailemassa?
    Se kai ainakin on kepulainen, ellei Vanhanen sitten ole kysellyt häntä jonkun muun kuin kepun ehdokkaaksi?

    Äänestä

  • Hah haa kirjoitti:

    Niin tuskin kukaan sellaista puoluetta äänetsää, ainaakan kirjoitustaidottomat.

    oikein erilaisiin bulvaanikauppakirjoihin. Näin poliisi kertoo.

    Äänestä

  • Kyllä on tekopyhää,ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu oli sitten mistä puolueesta tahansa kysymys ja kenestä tahansa. Katsoppa itseäsi peilistä, minkälaista röyhkeyttä ja rappiota näet. Kysynpä vaan?

    Äänestä

  • nähty.. kirjoitti:

    että, sillä ei ole mitään väliä, onko julkisuus myönteistä tai kielteistä!

    Matti, Merja ja Matti ja Mervi.
    Se toinen Mattihan sai aivan huippusijoituksen, "suurin Suomalainen" äänestyksessä.

    Matti Vanhanen on Suomen tuleva presidentti!

    (ketä ne muut ehdokkaat ovat? en nyt muista)...

    ehkä sillä ei ole junteille väliä, mutta presidentin pitää nauttia arvostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Yhtä naurunalaisia ovat niin halonen kuin vanhanenkin - karpelasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • juse kirjoitti:

    Keskustalla ja Vanhasellahan on arvot kohoallaan mutta vanhasen akalla ei

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    Äänestä

  • pertsa kirjoitti:

    joka valtionvarainministerinä ollessaan näytti mitä kovinta ja välinpitämättömintä suhtautumista heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Sitten itse toisella puolella maapalloa luksuslomalla ollessaan oli heti huutamassa Suomen valtiota apuun ja haukkumassa hallitusta, kun ei järjestänyt välitöntä kriisiapua Suomen rikkaille toiselle puolelle maapalloa.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Kyllä on tekopyhää,ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu oli sitten mistä puolueesta tahansa kysymys ja kenestä tahansa. Katsoppa itseäsi peilistä, minkälaista röyhkeyttä ja rappiota näet. Kysynpä vaan?

    että täällä kirjoittavien käsityksen mukaan kokoomuksessa ei ole mitään tällaista, ei eroja, ei pettämisiä. Mustamaalaajia sen sijaan näyttää olevan, syntihän sekin on.

    Olenpa kepulaisena ollut porvariyhteistyön kannattaja ja ajatellut antavani äänen toisella kierroksella kenelle tahansa porvariehdokkaalle. Täytyy sanoa, että näiden juttujen jälkeen on todella vaikea äänestää kokoomuslaista.

    Tosiasiahan on niinkuin YLE:n toimittaja eilen illalla nosti esille, että nyt jotkut lehdet ovat valinneet Niinistön omaksi ehdokkaakseen. Nyt ne kaikin journalististen keinojen avulla yrittävät nostaa häntä porvariehdokkaiden ykköseksi. Tais vaan lipsahtaa vähän överiksi. Minulle tulee tosi vaikea tilanne, jos joudun äänestämään Niinistöä tämän jälkeen.

    Kaikkihan tiedämme, että Niinistön takana on Suomen NATO-kannattajat. Toivoisinkin, että muistaisimme sen, että presidentin suurimmat valtaoikeudet ovat ulkopolitiikassa. Siinä ei kysytä oletko eronnut vai karannut vai vallaton leski.

    Äänestä

  • nähty.. kirjoitti:

    että, sillä ei ole mitään väliä, onko julkisuus myönteistä tai kielteistä!

    Matti, Merja ja Matti ja Mervi.
    Se toinen Mattihan sai aivan huippusijoituksen, "suurin Suomalainen" äänestyksessä.

    Matti Vanhanen on Suomen tuleva presidentti!

    (ketä ne muut ehdokkaat ovat? en nyt muista)...

    Vanhanen voi hoidella pressan hommat oman toimen ohella. Eihän niitä entisiä virkoja taida olla vasta kun puolen kymmentä!

    Äänestä

  • nykyinen pressamme homojen ja lesbojen järjestön puh. johtaja valittaessa presidentiksi..ei haitannut suosiota..tosin se ei ollut kai niin "mehukas" aihe..eikä arvojen rappiota ollenkaan..

    Äänestä

  • poltiikkaa?!! kirjoitti:

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    Vanhasesta tulee presitentti.

    Äänestä

  • paavo kirjoitti:

    Vanhasesta tulee presitentti.

    Jos Vanhasesta tulee presidentti niin kenestä sitten tulee maan ensimmäinen nainen?

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Jos Vanhasesta tulee presidentti niin kenestä sitten tulee maan ensimmäinen nainen?

    Nyky-yhteiskuntamme lienee jo niin sinkkupositiivinen ettei presidentin ole pakko olla naimisissa. Politiikan kannalta se, onko presidentti naimisissa vai ei, on täysin epäolennaista. Sama seikkahan tulisi vastaan myös Niinistön voittaessa. Voi myös miettiä sitä, kannattaako oma ehdokkaansa valita hänen siviilisäätynsä perusteella.

    Äänestä

  • poltiikkaa?!! kirjoitti:

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    Miksi ei media kirjoita siitä kun demaripomot kävi Ulpu Iivarin hotellihuoneessa oliko se nyt sillä Kuuban matkalla vai missä?
    Ainakin Urpo Leppänen kirjoittaa niin kirjassaan
    Naisia valtaa ja vastuksia, (jos oikein muistan)
    Mutta onko se, ettei kirjoiteta Demaripomoista, sitten presidenttipeliä, vai mitä.
    Lehtien toimittajat tietää tämän maan ja poliitikkojen asiat tosi tarkkaan,mutta ne kirjoittaa
    sen mukaan kenestä ne haluaa pressan?!
    Onko Tanja samassa juonessa Saulin puolesta?
    Minua ainakin oudoksuttaisi ja herätyskellot soisi jos Kepulainen ministeri riijaa kokoomuksen entistä puheenjohtajaa!
    Ajatelkaa mitä peliä, kuka kuuntelee kuiskaukset?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    joka valtionvarainministerinä ollessaan näytti mitä kovinta ja välinpitämättömintä suhtautumista heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Sitten itse toisella puolella maapalloa luksuslomalla ollessaan oli heti huutamassa Suomen valtiota apuun ja haukkumassa hallitusta, kun ei järjestänyt välitöntä kriisiapua Suomen rikkaille toiselle puolelle maapalloa.

    Ensinnäkin Niinistö piti Suomen velkaisuutta aika hyvin hallinnassa jatkaen Viinasen perinteitä ja vähentäen suomen velkaantumista.
    Ja mitä tulee elämän arvoihin niin kyllä siinä asenteet muuttuu kun oma henikikulta on ns. hiuskarvan varassa.

    Ja mitä tulee Suomen valtion toimiin kyseiseen murhenäytelmään, niin eiköhän se tullut selväksi ilman Niinistön arvostelujakin.

    Äänestä

  • juse kirjoitti:

    Keskustalla ja Vanhasellahan on arvot kohoallaan mutta vanhasen akalla ei

    Vanhanen on paras presidentiksi.

    Vanhasen vaimo voi painua sinne mistä on tullutkin.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Vanhanen on paras presidentiksi.

    Vanhasen vaimo voi painua sinne mistä on tullutkin.

    Matti Vanhanen äänestetään porukalla suraavaksi presidentiksi!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    joka valtionvarainministerinä ollessaan näytti mitä kovinta ja välinpitämättömintä suhtautumista heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Sitten itse toisella puolella maapalloa luksuslomalla ollessaan oli heti huutamassa Suomen valtiota apuun ja haukkumassa hallitusta, kun ei järjestänyt välitöntä kriisiapua Suomen rikkaille toiselle puolelle maapalloa.

    Niinistöhän on eri asia. Sehän on Kokoomuslainen.

    Eronnut, kierräättänyt naisia useita...

    Eihän sillä ole väliä.

    Vanhanen on eronnut, tietenkin "siveetön"...

    Niinistö on puhdas pulmunen koska on Kokoomuslainen, Vanhanen moraaliton, koska on eronnut. Vaimo ei kestänyt Matin päministeriyttä ja mahdollista presidentin puolison roolia. Sehän on moraalitonta Matti Vanhaselta.

    Äänestä

  • savolainen kirjoitti:

    Miksi ei media kirjoita siitä kun demaripomot kävi Ulpu Iivarin hotellihuoneessa oliko se nyt sillä Kuuban matkalla vai missä?
    Ainakin Urpo Leppänen kirjoittaa niin kirjassaan
    Naisia valtaa ja vastuksia, (jos oikein muistan)
    Mutta onko se, ettei kirjoiteta Demaripomoista, sitten presidenttipeliä, vai mitä.
    Lehtien toimittajat tietää tämän maan ja poliitikkojen asiat tosi tarkkaan,mutta ne kirjoittaa
    sen mukaan kenestä ne haluaa pressan?!
    Onko Tanja samassa juonessa Saulin puolesta?
    Minua ainakin oudoksuttaisi ja herätyskellot soisi jos Kepulainen ministeri riijaa kokoomuksen entistä puheenjohtajaa!
    Ajatelkaa mitä peliä, kuka kuuntelee kuiskaukset?

    Lehdistö on viides valtiomahti! Sopulit tekee pressan kenestä ne haluaa, eikä kansalla ole siihen mitään sanottavaa. Kansa äänestää vaikka puuhevosta, sehän on jo nähty!

    Äänestä

  • Tsemppiä Matille. Rauhallinen ja varma vaikka mitä roskaa kaadetaan väitteillä päälle. Yksityisasiat ei meille muille kuulu. Nyt nähtiin, että miehessä on kanttia, ei hermostu, ei sorru selityksiin, pitää pään kylmänä. Juuri tuollaista maa tarvitsee.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Vanhanen on paras presidentiksi.

    Vanhasen vaimo voi painua sinne mistä on tullutkin.

    Itse asiassa se on niin, että Matti Vanhanen itse näyttää haluavan painua sinne mistä on tullutkin. Lehdistöhän kohisee juuri siitä!

    Äänestä

  • niina kirjoitti:

    Matti Vanhanen äänestetään porukalla suraavaksi presidentiksi!!

    Minulle on vain epäselvää se, että äänestetäänkö me Matti päätoimiseksi vaiko sivutoimiseksi presidentiksi? Eikös kuulostais aika komealta jos Matti olisi presidentti-pääministeri-kansanedustaja-Kepun puheenjohtaja-Nurmijärven kunnanvaltuutettu-panopäällikkö-ym.ym. Meikämanne ilmottautuu jo nyt Matin avustajaksi pressan tehtävien hoitoon. Enkä minä hänestä paljon palkkaakaan ole vailla, mitä nyt jos alkuun tuommeset sanotaan 17400 euroa/kk ja tietysti sitten kuitittomat ja verottomat kulukorvaukset ja täysautoetu ja ilmaset lennot ja junakyydit ja mittari autolla tiämmä haluun pörrätä Helsingin yössä ilman kilometrirajoitusta ja silleesti sano!

    Äänestä

  • etkö huomaa kirjoitti:

    että täällä kirjoittavien käsityksen mukaan kokoomuksessa ei ole mitään tällaista, ei eroja, ei pettämisiä. Mustamaalaajia sen sijaan näyttää olevan, syntihän sekin on.

    Olenpa kepulaisena ollut porvariyhteistyön kannattaja ja ajatellut antavani äänen toisella kierroksella kenelle tahansa porvariehdokkaalle. Täytyy sanoa, että näiden juttujen jälkeen on todella vaikea äänestää kokoomuslaista.

    Tosiasiahan on niinkuin YLE:n toimittaja eilen illalla nosti esille, että nyt jotkut lehdet ovat valinneet Niinistön omaksi ehdokkaakseen. Nyt ne kaikin journalististen keinojen avulla yrittävät nostaa häntä porvariehdokkaiden ykköseksi. Tais vaan lipsahtaa vähän överiksi. Minulle tulee tosi vaikea tilanne, jos joudun äänestämään Niinistöä tämän jälkeen.

    Kaikkihan tiedämme, että Niinistön takana on Suomen NATO-kannattajat. Toivoisinkin, että muistaisimme sen, että presidentin suurimmat valtaoikeudet ovat ulkopolitiikassa. Siinä ei kysytä oletko eronnut vai karannut vai vallaton leski.

    Olen usein äänestänyt demaria! Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jos Niinistö lupaisi viedä Suomen Natoon asettamalla reunaehdoksi Karjalan palauttamisen, niin äänestäisin Niinistöä! Vanhasella on jo ennestään niin paljon virkoja, että tuskimpa hän jaksaisi enää pressan virkaa hoitaa. Vaikka tietystihän Kepun tavoitteena on pitää Vanhasta vain keulakuvan. Eri asia sitten kuka puoluetoimistossa olisi todellinen presidentti. Ei kai muuten ole selitettävissä noinkin monen tehtävän samanaikainen hoitaminen.

    Äänestä

  • poltiikkaa?!! kirjoitti:

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    . . vai että yöllä ei saisi keskustella, istuuhan eduskunta ja kaikenmaailmat iltakoulut yöt läpeensä, ei kai tuo nyt niin kummallista ole. Oven näyttö on jo sitten muistakin virheistä koostuva aiherykelmä ja ei kenenkään ole pakko olla edes naimisissa :)
    Tsau Mukavaa Sunnuntaita
    T. kirjallisuuden ystävä ja politiikan tirkistelijä, kun sitä ei muutenkaan voi senkummemmin seurata

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Jos Vanhasesta tulee presidentti niin kenestä sitten tulee maan ensimmäinen nainen?

    Taitaa sitä paikkaa Tanja himoita !!??
    Kun kovalta pyrkyriltä Tanja vaikuttaa .
    Jätti Saulin jos vaikka Vanhasella on
    enemmän mahdollisuuksia tulla valituksi ?

    Niillä kun nuo perhearvot ovat niin korkealla...

    heh..heh..heh !!

    Äänestä

  • poltiikkaa?!! kirjoitti:

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    Työni vuoksi joudun usein tilanteisiin jossa keskustelen viehättävien naisten kanssa iltaisin ja joskus jopa hotellihuoneessa pikkutunneilla. olen naimisissa oleva mies eikä meillä ole vaimon kanssa mitään ristiriitaa tästä asiasta sillä luottamus on molemminpuoleista. Nämä yökeskustelut ovat erittäin rakentavia ja auttaa ymmärtämään myös toisia näkemyksiä. Asia josta keskustellaan ratkaisee eikä ympäristö.

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Itse asiassa se on niin, että Matti Vanhanen itse näyttää haluavan painua sinne mistä on tullutkin. Lehdistöhän kohisee juuri siitä!

    ..mistä ovat tulleetkin.

    Ja sitä he itkevät koko ikänsä ;-DDD

    Äänestä

  • Kyllähän sitä voi äänetsää mitä puoluetta haluaa. Pääasia, että osaa lukea ja kirjoittaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    joka valtionvarainministerinä ollessaan näytti mitä kovinta ja välinpitämättömintä suhtautumista heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Sitten itse toisella puolella maapalloa luksuslomalla ollessaan oli heti huutamassa Suomen valtiota apuun ja haukkumassa hallitusta, kun ei järjestänyt välitöntä kriisiapua Suomen rikkaille toiselle puolelle maapalloa.

    ;=)

    Äänestä

  • Kyllä aivan! Vanhanen maanrakoon vain! Presidenttiehdokas näyttää mallia avioliitosta..

    Äänestä

  • sossuist taidat puhuu..

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Jos Vanhasesta tulee presidentti niin kenestä sitten tulee maan ensimmäinen nainen?

    kassialmasta

    Äänestä

  • poltiikkaa?!! kirjoitti:

    Siis, jos minun mieheni koheltaisi yöllä jonkun toisen naisen hotellihuoneessa, näyttäisin ovea. Ei politiikkaakaan puhuta kenenkään hotellihuoneessa keskellä yötä, vai onko suomalaiset näin naiiveja?!?!

    Ei ole koskaan yhden syy, jos kaksi "tappelee"...

    Eikä Vanhasesta tule missään tapauksessa pressaa, tekee se sitten mitä vaan. Epäluotettava henkilö, kaikenkaikkiaan!

    jos ei muuta tietoa asiasta kuin lehti jutut.Jos kaiken uskoo mitä lehdet kertoo ei yhtään kunnon ihmistä löydy koko maasta.Minusta Vanhanen teki viisaati kun ei jätä töitään kesken tollasten juorujen takia.Olis se rouvakin voinut pikkasen asiansa paremmin ajoittaa.Tai sit hän haluaa että mies ei menesty...

    Äänestä

  • juse kirjoitti:

    Keskustalla ja Vanhasellahan on arvot kohoallaan mutta vanhasen akalla ei

    Jollakin tapaa säälittää koko juttu,mutta elämä on sellaista. Pressaksi pitää päästä,muuten ei tuu mittään? Eikö sitten muut asiat ole herralle tärkeitä? Ainoastaanko tämä? Olisiko perhe arvot
    muuttuneet ko.puolueella sekä ehdokkaalla?
    Asiasta ei voine oikeastaan muuhun johtopäätökseen tulla! Puolison veto oli kuin olikin rohkea veto! Arvostanen hänen rehellistä
    päätöstään! Jos toinen mennee vuolaaseen virtaan
    niin minkästeet jos konstit ei auta!

    Äänestä

  • jepni kirjoitti:

    Nyky-yhteiskuntamme lienee jo niin sinkkupositiivinen ettei presidentin ole pakko olla naimisissa. Politiikan kannalta se, onko presidentti naimisissa vai ei, on täysin epäolennaista. Sama seikkahan tulisi vastaan myös Niinistön voittaessa. Voi myös miettiä sitä, kannattaako oma ehdokkaansa valita hänen siviilisäätynsä perusteella.

    Täytyneen todeta kyllä riemua riittäisi koko valintakaudeksi,tässä tulee sitten se ,mutta ,mutta kukapa moisen maksaisi? EN minä
    ainakaan halua olla maksajana! Rahat muutenkin vähissä! Voinevathan itse leikkiä omia leikkejään
    mielin määrin omissa puolue kekkereissää ja pistää rahansa pajatsoon. En todellakaan halua olla maksajana noissa riennoissa!!!
    Sovitelkoon mielin määrin pres.viittaa päälleen!
    Vaalit tulee ja näyttää! Miten sitten suu pannaan! Varmana tuntuu olevan,että rahhoo kuluu
    ja paljon,uskokkee vuan!

    Äänestä

  • savolainen kirjoitti:

    Miksi ei media kirjoita siitä kun demaripomot kävi Ulpu Iivarin hotellihuoneessa oliko se nyt sillä Kuuban matkalla vai missä?
    Ainakin Urpo Leppänen kirjoittaa niin kirjassaan
    Naisia valtaa ja vastuksia, (jos oikein muistan)
    Mutta onko se, ettei kirjoiteta Demaripomoista, sitten presidenttipeliä, vai mitä.
    Lehtien toimittajat tietää tämän maan ja poliitikkojen asiat tosi tarkkaan,mutta ne kirjoittaa
    sen mukaan kenestä ne haluaa pressan?!
    Onko Tanja samassa juonessa Saulin puolesta?
    Minua ainakin oudoksuttaisi ja herätyskellot soisi jos Kepulainen ministeri riijaa kokoomuksen entistä puheenjohtajaa!
    Ajatelkaa mitä peliä, kuka kuuntelee kuiskaukset?

    Lesken lehdet jo kukkivat ja niin myös vanh,sauli. Tässä kaksi tosi ystävää?
    Miten syksyä koden käy? Tainnevat ilmeet muuttua!
    Selitykset ovat mielen kiintoisia vaalin jälkeen!
    Ei tarvinne olla enustaja. Lopputulos jo näkyvissä!

    Äänestä

  • Katkeraahan se on tämä käy loppuakohden vain aina
    keljummaksi. Kepulla oli ilmeisesti vaihtoehdot vähissä?

    Äänestä

  • On varmaan ankeaa...

    Äänestä

  • missä puolueessa ei olisi rappiotila? taitaa sinulla olla oma lehmä ojassa.

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Jos Vanhasesta tulee presidentti niin kenestä sitten tulee maan ensimmäinen nainen?

    Menee Merjat hiukka sekaisin, mutta onko perää siinä, että Vanhanen olisi riiannut myös Mervi NYkästä jollakin makkaranostomatkallaan?

    Äänestä

On kärsinyt. Halonen ja Niinistö jatkavat toiselle kierrokselle.

Äänestä
  • Ja kepulistien polku johtaa kohti sitiota, oppo sellaista, kevään 2007 vaaleissa.

    Äänestä

Halosta ei pysty hakkaamaan kukaan. Jos hän ei hyppää isompiin kansainvälisiin tehtäviin, hän on presidenttikilvassa omassa sarjassaan. Mutta on tietysti hauskaa seurata, miten molemmat Karpelaan kompastuneet mulkerot, Vanhanen ja Niinistö, ottavat kovasti mittaa toisistaan.

Äänestä
  • Tarja kompastui telamiinoihin ja Vanhanen pesään. Niinistö näyttää selvältä voittajalta.

    Äänestä

  • telamiina kirjoitti:

    Tarja kompastui telamiinoihin ja Vanhanen pesään. Niinistö näyttää selvältä voittajalta.

    Halonen on ehdokkaista ainoa vakavasti otettava. Muilla on tarjottavanaan vain erilaatuista inhimillistä pienuutta. Niinistö on puolivallaton rullaluistelija, jepjep-mies, jonka ajatukset ovat savukkeen henkäyksen mittaisia. Matti Vanhanen taas on omenamehupoika, jonka henkinen kantti on yhtä suppea mutta toiseen suuntaan rajoittunut kuin Niinistön.

    Äänestä

  • otettava kirjoitti:

    Mielestäni Vanhanen on ollut pettymys, Hän on pitänyt väärää imagoa. Koko hallitus on huonoin mitä on ollut.

    Mitkä ovat ne Halosen saavutukset, jotka tekevät hänestä ylivertaisen? Sekö, että hän estää muiden puolueitten edustajien pääsyn Suomen Pankkiin, mutta nimittää sitten oman puolueesta pääjohtajan? Onko hän tehnyt jotain muuta?

    Äänestä

  • Jotain vaativa kirjoitti:

    Halonen on huipputason vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa. Vaikka hänen nimensä ei ole jatkuvasti näkyvästi esillä, kaikki asioita seuraavat tietävät, että hänellä on jatkuvasti kontakteja maailman huipulle. Ei ollut sattumaa, että YK:n pääsihteeri taannoin - lehdistön tietämättä - lomaili Halosen luona.

    Ei myöskään liene sattumaa, että Halonen on haukkunut Bushin YK:ssa. Samassa yhteydessä Kofi Annan totesi USA:n Irak-hyökkäyksen laittomaksi.

    Voidaan laskea yhteen yksi ja yksi ja ounastella, että Halosella saattaisi olla sormensa pelissä siinä vuodossa, joka tipautti Lipposen Suomen ulkopoliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. On mahdollista että Halonen vielä joskus avaa suunsa ja kertoo asioista enemmän kuin mitä niistä toistaiseksi tiedetään. On myös mahdollista, että Jäätteenmäki eräänä päivänä saa täydellisen synninpäästön.

    Mutta ehkä siihen tarvitaan aikaa. USA:ssa asiat eivät ole kovin hyvin. USA on aktiivisesti eristämässä itseään sivistyneestä maailmasta ja omaksumassa täydellisen roistovaltion roolia. Se kehitys vie joko maailmansotaan tai sitten USA jossain vaiheessa järkiintyy, ja monenkeskiselle kansainväliselle yhteystyölle syntyy taas mahdollisuus.

    Suomalaiset, kuten muunkaan maailman kansalaiset, eivät hyväksy USA:n sotapolitiikkaa, ja siksi Halosella on meillä vankka kannatus. Sitä eivät militantit NATO-huitelijat pysty murentamaan.

    Äänestä

  • Esko Aho, Sauli Niinistö, Matti Vanhanen. Joo ja ei. Listaan voi lisätä jenkkibändin basistin, Amman palvojan...

    Kaikki edelliset eivät ole olleet ehdokkaina pressanvaaleissa.

    Äänestä

  • telamiina kirjoitti:

    Tarja kompastui telamiinoihin ja Vanhanen pesään. Niinistö näyttää selvältä voittajalta.

    Niinistöllä ei ole karismaa eikä uskottavuutta,ei ole presidentti ainesta!!Timo Soinissa on!!

    Äänestä

  • otettava kirjoitti:

    Halonen on ehdokkaista ainoa vakavasti otettava. Muilla on tarjottavanaan vain erilaatuista inhimillistä pienuutta. Niinistö on puolivallaton rullaluistelija, jepjep-mies, jonka ajatukset ovat savukkeen henkäyksen mittaisia. Matti Vanhanen taas on omenamehupoika, jonka henkinen kantti on yhtä suppea mutta toiseen suuntaan rajoittunut kuin Niinistön.

    Sallikaa minun nauraa. Muistellaanpa vain hänen menneisyyttään AKT:n lakkokenraalina. Paremmissa piireissä halonen näyttää eksyneeltä navettapiialta. Eipähän kehdannut mennä Paavin hautajaisiinkaan, vaikka muista maista oli valtionpäämiehet paikalla. Hän on rasite Suomen kansainväliselle imagolle vaikka kotimaan tavikset häntä kannattavatkin.

    Äänestä

  • saavutus kirjoitti:

    Halonen on huipputason vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa. Vaikka hänen nimensä ei ole jatkuvasti näkyvästi esillä, kaikki asioita seuraavat tietävät, että hänellä on jatkuvasti kontakteja maailman huipulle. Ei ollut sattumaa, että YK:n pääsihteeri taannoin - lehdistön tietämättä - lomaili Halosen luona.

    Ei myöskään liene sattumaa, että Halonen on haukkunut Bushin YK:ssa. Samassa yhteydessä Kofi Annan totesi USA:n Irak-hyökkäyksen laittomaksi.

    Voidaan laskea yhteen yksi ja yksi ja ounastella, että Halosella saattaisi olla sormensa pelissä siinä vuodossa, joka tipautti Lipposen Suomen ulkopoliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. On mahdollista että Halonen vielä joskus avaa suunsa ja kertoo asioista enemmän kuin mitä niistä toistaiseksi tiedetään. On myös mahdollista, että Jäätteenmäki eräänä päivänä saa täydellisen synninpäästön.

    Mutta ehkä siihen tarvitaan aikaa. USA:ssa asiat eivät ole kovin hyvin. USA on aktiivisesti eristämässä itseään sivistyneestä maailmasta ja omaksumassa täydellisen roistovaltion roolia. Se kehitys vie joko maailmansotaan tai sitten USA jossain vaiheessa järkiintyy, ja monenkeskiselle kansainväliselle yhteystyölle syntyy taas mahdollisuus.

    Suomalaiset, kuten muunkaan maailman kansalaiset, eivät hyväksy USA:n sotapolitiikkaa, ja siksi Halosella on meillä vankka kannatus. Sitä eivät militantit NATO-huitelijat pysty murentamaan.

    Tämä täytyy olla huumoria vai onko tässä selitys Halosen suosiolle. Halosen suurin kansainvälinen saavutus oli, kun hän pääsi sanomaan onko Bushin mielikuvastine eli solmio suorassa.

    Äänestä

  • Johan on kirjoitti:

    Tämä täytyy olla huumoria vai onko tässä selitys Halosen suosiolle. Halosen suurin kansainvälinen saavutus oli, kun hän pääsi sanomaan onko Bushin mielikuvastine eli solmio suorassa.

    Kyllä Vanhanen on ehdokkaista kaikkein fiksuin,. Joku kateellinen pisti hotelli huhun liikkeelle,ja kuraalentää...Vaikka olisi huoneessa ollutkin niin kyllä siellä todellakin voi olla ihan ystävinä vaattet päällä.Vanhanen ei ole sellainen kaataja tyyppi ollenkaan...Minusta hän on tuhat kertaa sivistyneempi kuin Haloska, ja samanverran lämpimämpi ihmisenä kuin Niinistö: Ja onpa vielä pitkä ja edustavakin:):): Minun ääneni tulee saamaan......

    Äänestä

  • Aristokatti kirjoitti:

    Minä kyllä äänestän Vanhasta. Hänessä on aineista kaikissa suhteissa presidentiksi.

    Äänestä

  • nymfomaanin uhrit kirjoitti:

    Esko Aho, Sauli Niinistö, Matti Vanhanen. Joo ja ei. Listaan voi lisätä jenkkibändin basistin, Amman palvojan...

    Kaikki edelliset eivät ole olleet ehdokkaina pressanvaaleissa.

    Miksi jouduimme lähtemään Amerikan evakkoon? Kysykääpä Eskolta. Sauli ja Kansakoulunkadun pojat kyllä tietävät.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Mielestäni Vanhanen on ollut pettymys, Hän on pitänyt väärää imagoa. Koko hallitus on huonoin mitä on ollut.

    Hallitus on epäonnistunut keskeisimmän vaalilupauksensa, sadantuhannen uuden työpaikan luomisessa. Tämä on aivan käsittämätöntä, kun ottaa huomioon, että päähallituspuolueet ovat Kepu, joka lupasi ne satatuhatta uutta työpaikkaa ja SDP, joka taannoin lupasi puolittaa työttömyyden.
    Hallituksen ainoa aikaansaannos on, että yksi ministeri on tiineenä, eikä sekään tiettävästi ole hallituksen ansiota! Olkoonkin, että pääministeri on osoittanut aktiivisuutta juuri tällä saralla.

    Äänestä

  • Jotain vaativa kirjoitti:

    Mitkä ovat ne Halosen saavutukset, jotka tekevät hänestä ylivertaisen? Sekö, että hän estää muiden puolueitten edustajien pääsyn Suomen Pankkiin, mutta nimittää sitten oman puolueesta pääjohtajan? Onko hän tehnyt jotain muuta?

    Halonen on mediatuote, jonka lehdistö on lanseerannut köyhäkansalle.

    Äänestä

  • saavutus kirjoitti:

    Halonen on huipputason vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa. Vaikka hänen nimensä ei ole jatkuvasti näkyvästi esillä, kaikki asioita seuraavat tietävät, että hänellä on jatkuvasti kontakteja maailman huipulle. Ei ollut sattumaa, että YK:n pääsihteeri taannoin - lehdistön tietämättä - lomaili Halosen luona.

    Ei myöskään liene sattumaa, että Halonen on haukkunut Bushin YK:ssa. Samassa yhteydessä Kofi Annan totesi USA:n Irak-hyökkäyksen laittomaksi.

    Voidaan laskea yhteen yksi ja yksi ja ounastella, että Halosella saattaisi olla sormensa pelissä siinä vuodossa, joka tipautti Lipposen Suomen ulkopoliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. On mahdollista että Halonen vielä joskus avaa suunsa ja kertoo asioista enemmän kuin mitä niistä toistaiseksi tiedetään. On myös mahdollista, että Jäätteenmäki eräänä päivänä saa täydellisen synninpäästön.

    Mutta ehkä siihen tarvitaan aikaa. USA:ssa asiat eivät ole kovin hyvin. USA on aktiivisesti eristämässä itseään sivistyneestä maailmasta ja omaksumassa täydellisen roistovaltion roolia. Se kehitys vie joko maailmansotaan tai sitten USA jossain vaiheessa järkiintyy, ja monenkeskiselle kansainväliselle yhteystyölle syntyy taas mahdollisuus.

    Suomalaiset, kuten muunkaan maailman kansalaiset, eivät hyväksy USA:n sotapolitiikkaa, ja siksi Halosella on meillä vankka kannatus. Sitä eivät militantit NATO-huitelijat pysty murentamaan.

    Kuten jo sanoin Halonen on mediatuote, jonka lehdistö on lanseerannut köyhäkansalle!
    Mitä taas tulee USA:n politiikkaa olen pitkälti samaa mieltä. Jenkit luulevat olevansa herra ja hidalgo maailmassa ja se on hyvin vaarallinen luulo. Sama luulo vallitsi Hitlerin Saksassa 30-luvulla.

    Äänestä

  • Aristokatti kirjoitti:

    Kyllä Vanhanen on ehdokkaista kaikkein fiksuin,. Joku kateellinen pisti hotelli huhun liikkeelle,ja kuraalentää...Vaikka olisi huoneessa ollutkin niin kyllä siellä todellakin voi olla ihan ystävinä vaattet päällä.Vanhanen ei ole sellainen kaataja tyyppi ollenkaan...Minusta hän on tuhat kertaa sivistyneempi kuin Haloska, ja samanverran lämpimämpi ihmisenä kuin Niinistö: Ja onpa vielä pitkä ja edustavakin:):): Minun ääneni tulee saamaan......

    Siinä olen kyllä samaa mieltä, että ei Matti ole niitä miehiä. Kyllä siellä Tanjan hotellihuoneessa on pikku tunneilla valitettavasti keskusteltu kansallisen maataloustuen korottamisesta tai kunnallispolitiikasta tai ... ellei sitten Tanjalla ole ollut se aktiivinen osapuoli.

    Äänestä

  • Kirsti kirjoitti:

    Miksi jouduimme lähtemään Amerikan evakkoon? Kysykääpä Eskolta. Sauli ja Kansakoulunkadun pojat kyllä tietävät.

    Suomelle se, mikä Suomelle kuuluu ja venäjälle se, mikä Venäjälle (oikeasti) kuuluu jne.jne.

    Äänestä

  • Til.pka evp kirjoitti:

    Hallitus on epäonnistunut keskeisimmän vaalilupauksensa, sadantuhannen uuden työpaikan luomisessa. Tämä on aivan käsittämätöntä, kun ottaa huomioon, että päähallituspuolueet ovat Kepu, joka lupasi ne satatuhatta uutta työpaikkaa ja SDP, joka taannoin lupasi puolittaa työttömyyden.
    Hallituksen ainoa aikaansaannos on, että yksi ministeri on tiineenä, eikä sekään tiettävästi ole hallituksen ansiota! Olkoonkin, että pääministeri on osoittanut aktiivisuutta juuri tällä saralla.

    työpaikkaa viime vaaleissa

    Äänestä

Ei kai tuollaiset jutut kenenkään imagoa kohenna?

Äänestä

näkee Vanhasen poliitikon kuoren läpi, mitkä ovat hänen pehmeät, perhettä korostavat arvot.
Käytännöllisesti katsoen Tarja on jo valittu ja Pentissä on ainesta Pressan puolisoksi.

Äänestä
  • Saapa nähdä on koko avioero kannatuksen lisäämiseen tähtäävää peliä?

    En olisi yhtään yllättynyt, jos kuulisin pian erohakemuksen perumisesta ja lukisin sen jälkeen juttuja kuinka ymmärsivät perhe-elämän tärkeyden ja kuinka koko perhe tukee pyrkimyksiä presidentiksi.

    Tämähän olisi todella riemastuttava käänne, rakkaus ja perhe voittivat vaikeuksista huolimatta.

    Äänestä

Minua jännitti, olin tolaltani. Aivan upeaa Matti että lähdette kisaan, väriä siihen kaivattiinkin..

On olemassa kolme turhaa asiaa maailmassa: Paavin ballit, nunnan nännit, Vanhasen ehdokkuus..

Äänestä

Paljon ilmasta mainosta. Valveutunut kuluttaja osaa raakata huonon tuotteen pois, vaikka mainos miten lupaisi hyvää. Kyseessä on koko Suomen etu, ei vain yksittäinen hyvä.Matista ei ole Presidentiksi.

Äänestä

Tätä palstaa lukiessani olen huomannut, että nykyisin presidentinvaalien ehdokasvalinta on äärimmäisen helppoa. Kenestä tahansa saadaan mediapelin avulla Suomen presidentti. Nykyinen sosialistipresidenttimme on tästä hyvä osoitus.

Kun pääministerin vaimo Merja Vanhanen reilu viikko sitten kertoi medialle avioerostaan, niin silloin kaikki ihmiset ( varsinkin sosialistiset naiset) olivat hyvin antaumuksellisesti Merja-vaimon puolella, koska viimeinkin hänellä oli nyt mahdollisuus päästä eroon miehisesti täysin kyvyttömästä harmaasta miehestään. Matin olisi kuulemma pitänut olla enemmän kiinnostunut myös naisista, jotta itsetietoinen suomalainen nainen olisi voinut elää yhdessä "kävelevän muumion" kanssa.

Reilu viikko on mennyt tästä Merja Vanhasen ilmoituksesta, ja tässä lyhyessä ajassa media on ehtinyt tehdä hiljaisesta muumiosta valtakunnan parhaan panomiehen, jolle kaikki tunnetut pukitkin ovat nyt kateellisia. Täydellinen "face lift" on saatu aikaa viikossa! Kyllä medialla on paljon valtaa.

Tehokas mediapeli helpottaa suuresti elämäämme. Vaalitaistelua ei kannata aloittaa liian aikaisin, sillä tämä Matti Vanhasen tapaukskin osoittaa, että viikossa kenen tahansa ehdokkaan henkilökuva voidaan muuttaa täysin markkinatilannetta vastaavaksi. Vaalikampanja voidaan siis aloittaa vasta kuukausi ennen vaaleja, sillä siinä ajassa kaikki mahdolliset mediatemput ehditään hyvin tehdä.

PS. Tulevan Persidentin pitäisi ottaa myos kantaa Karjalan palauttamiseen. Ehkä tässä kysymyksessä saadaan hieman eroa sosialisti- ja porvariehdokkaiden välille.

Äänestä
  • Kaik kenen sukujuuret ovat siellä susirajalla, Karjalan lähistöllä, tottakai haluavat sen takaisin ...

    Äänestä

kuinka vahva hän on ihmisenä. Emäntä otti ja lähti, joka oli Merjan heikkous ku ei jaksanut olla miehensä rinnalla. Jos Matti olis ollut heikkoa tekoa, olis luopunut aikeistaan presidentiksi, mut tässä näimme. Siis Matista pressa ja toivottavasti löytää perhearvoja kannattavan uuden kannustavan vaimon vierelleen!!

Äänestä
  • Takana on aina nainen.
    Jos se tuleva uusi nainen on Karpela, ovat arvot kyllä kovat, vaan perhearvot heikoissa kantimissa varmasti.
    Koville joutuu Matti poika jo vaalikamppailussa ja kantti ei kestä edes toiselle kierrokselle asti takuulla.

    Äänestä

niin... mitä kertoo miehestä, että suostui kiipijävampin astinlaudaksi? Olkoon, että ko. vamppi varsin edustava ulkoisilta avuilta.
Varmaan kertoo ainakin sen, että periaatteessa normaali mies kyseessä, mutta että myös presidenttiainesta? Epäilen.

Äänestä

Ei Vanhasen yksityiselämä saa vaikuttaa.....Ihan hyvä, että lähti mukaan....Miehellä on sentään selkärankaa......ei välitä moisista juoruista...Hyvä ehdokas!!!!!

Äänestä
  • Matilla on tainnut olla muutakin kovaa kuin selkäranka silloin 6 vuotta sitten. Ihmettelen vain sitä, että Karpela menee antamaan lehteen juttuja yhteisestä hotelliyöstä. Mitkä ovat hänen motiivinsa?

    Äänestä

Vanhanen ei pärjää. Haloselle ei löydy haastajaa.

Äänestä

Seksikäs Vanhanen voittaa perhe-arvoillaan. Supersuosittu Halonen ajattelee aina suomalaisten parasta ja Niinistö on köyhien asialla.

Onpa vaikeaa valita näistä huippuehdokkaista presidentti tämän päivän Suomeen! Onneksi Suomella pyyhkii hyvin ja maa porskuttaa kansainvälisesti huipulla. Suomella on suuryrityksiä ja työttömyys on pohjalukemissa.

Kaikki ansaitsisivat ehdottomasti tulla valituiksi!

Äänestä
  • Perhearvot jäi kun ero tuli.Kaksinaamainen natsipaska kepulainen.
    Säälittävä persereikä ihmiseksi.

    Äänestä

gou vanhasen masa gou

niin sitä pitää

Äänestä

Tämänkin palstan pitäisi olla politiikasta kiinnostuneiden aikuisten ihmisten avoin keskustelupalsta, jossa asiakysymyksistä voidaan vääntää kättä eri katsantokantaa edustavien ihmisten välillä. Merja Vanhasen eroilmoituksen jälkeen tästä palstasta on tullut häiriintyneiden avioerolasten temmellyskenttä. Kirjoittajat näyttävät olevan niin pahasti järkyttyneitä, että ainakaan minä en saa enää mitään selvää heidän ajatuksistaan.

Tämä poliittinen keskustelu on viime päivinä kulkenut suunnilleen seuraavan kaavan mukaan. Ensiksi sheriffi on laittanut palstalle jonkin Vanhasta ja Karpelaa koskevan kysymyksen ( tämän keskusteluketjun avaus), ja sen jälkeen tämä häiriintyneiden avioerolasten ( useimmat sosialistikodeista) joukko on suuressa hurmiossa lausunut julki muutamia sanoja käsittävia epämääräisiä lauseita, mutta kaikista näistä viesteistä puuttuu selkeä ajatus.

Nämä hurmioituneet kirjoittajat näyttävät olevan täysin kyvyttömiä keskinäiseen kommunikointiin, koska kukaan ei vastaa toisen aloittajan viestiin, vaan pyrkii suuressa tuskassaan aina aloittamaan uuden keskusteluketjun. Nämä häiriintyneet sosialistiset avioerolapset siis kirjoittavat pelkästään kilpaa viestilaskurin kanssa tavoitteenaan saada jokaisena päivänä yli tuhat viestiä täyteen???? Mielestäni näin häiriintyneet avioerolapst ovat pikaisen avun tarpeessa. Useimmat varmasti pitäisi viedä heti hoitoon rauhoittumaan.

Toisalta ymmmärränkin näiden onnettomien avioerolasten tuskan. Useimpien lasten vanhempien avioero on tietysti johtunut siitä, että toinen vanhempi on ollut reissuhommissa. Olen itsekin tehnyt reissuhommia, joten tiedän sen, että tilaisuus kyllä tekee varkaan. Näillä työreissuilla hotellihuoneessa vieraan naisen / miehen kanssa näiden onnettomien lasten vanhempien avioeroprosessitkin ovat saaneet alkunsa. Nyt lapsista tuntuu pahalta, kun pääministeristäkin ollaan median voimin tekemässä yhtä "miehekästä" kuin heidän oma isänsä on ollut omilla työreissuillaan, ja tietenkin siitä tulee lapselle tuskallinen olo.

Näiden onnettomien sosialististen avioerolasten tulee muistaa se, että pääministeri Matti Vanhasta ja Keskustapuoluetta haukkumalla omien sosialistivanhempien tekemät rötökset ja huoraamiset eivät poistu mihinkään. Tietysti tässä hurmioituneessa joukossa yhdessä huutaminen hetkellisesti helpottaa oloa, mutta omien ssosialistivanhempien avioerosta johtuva tuska kuitenkin säilyy tämän haukkumissession jälkeenkin.

Äänestä
  • avioerolapsia kyllä piisaa ja sen näkee tuolla kulkeissaan. Tuhoonhan tääkin kansa joutuu pikkuhiljaa. Vielä on joitain perheitä jälellä jossa kaikki on kasassa ja järkikin on tallella.Ei ole sinniä enää ihmisillä panostaa perheisiinsä...sehän on niin helppoa kirjoittaa vaan eropaperi ja sanoa heippa...Todella toivotonta. Milloinhan ihmiset tulee järkiinsä? Turhaan kai sitä odottaa.

    Äänestä

  • terveiset sulle evakkopoika maajussina olen tietoinen tämän nyky yhteiskunnan sosialistilapsien tuskasta kesällä kun me tehdään töitä traktoreilla ollaan tien tukkona keskarit keikkuu bmw ikkunasta mut aatellu et näyttelevät älykkyys osamääräänsä haluaisin kaikkien tietoon mitä ruoka maksaisi ilman maataloustukiaisia eli mitä maksaa ruuan tekeminen hesari etenkin voisi tutkia asian lehti joka maalaisia oksettaan eniten demarin jälkeen ps. kokeilin kerran demari lehteä saappaisiin kuivikkeeks. sain jalat saappaisiin alko älytön kutina jalkapohjissa oli pakko vaihtaa maaseudun tulevaisuuteen terkut pullamössösukupolvelle

    Äänestä

no mie en kyllä äänestä ketään veromarkoilla
seksilomia pitävää pressaksi, tehkää oma
valintanna, ja vielä salasuhteessa oli.

Äänestä
  • Oletkohan nyt sekoittanut johonkin toiseen henkilöön vai oletko noin tietämätön asioista?

    Äänestä

  • samalla verorahalla se tarja ki elää vai onko demari sotku pesssy pääs

    Äänestä

kun presidentti Vanhanen, rakastava isä ja kunnioitetava presidentti hoitaa virkaansa tunnollisesti ja kännykkäisänä lapsiaan rakastaen.
Mihin vaimoja ja äitejä tarvitaankan. Naiset ovat vapaita toteuttamaan naiseuttaan aivan kuin Tanja Karpelakin toteuttaa.
Arveluttava tulevaisuuden visio.

Äänestä
  • Valtakunnan isät ja äidit näyttävät suunnan. Kyllä tyhmä kansa oppii, kun malli konkreettisesti näytetään! Vihdoinkin!!!

    Äänestä

  • Päättäjien malli kirjoitti:

    Valtakunnan isät ja äidit näyttävät suunnan. Kyllä tyhmä kansa oppii, kun malli konkreettisesti näytetään! Vihdoinkin!!!

    Kännykkä-isät ja itsenäiset ura-naiset ovat kunnia-asemassa.
    Ei nyt kukaan älykäs leiki kotia.

    Bisnes ja lööpit on IN.

    Äänestä

  • Päättäjien malli kirjoitti:

    Valtakunnan isät ja äidit näyttävät suunnan. Kyllä tyhmä kansa oppii, kun malli konkreettisesti näytetään! Vihdoinkin!!!

    tulee todella sääli lapsiamme. Vanhasen ja Karpelan lapsia en osaa sääliä,itsehän ovat arvon ministerit tiensä valinneet.
    Toivottavasti ei Vanhanen kuitenkaan onnistu siirtää tuskaansa kaikkiin Suomen lapsiin.
    Keskustan väki on leiponut Matista presidenttiehdokkaan, mutta me näytämme missä on yksinhuoltajaisän paikka, lastensa luona ja ennen kaikkea omien.

    Äänestä

  • henkilökohtaisesti kirjoitti:

    Julkisuuteen! Karpela ja Vanhanen voivat lopettaa lapsistaan puhumisen lehdissä, sillä he eivät ole hoitamassa lapsiaan.
    Kyllä ne heidän lapsensa joku muu hoitaa.

    Karpela porskuttaa muilla arvoilla, kuin väittää.
    Äitiydellä ei ainakaan!

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    Poissa silmistä, poissa mielestä.
    Tämäkö on ydin, jonka haluamme siirtää sukupolvillemme. Tehkää lapsia, kyllä niistä aina joku huolehtii.
    Rakastakaa ja täyttäkää maa. Toisarvoinen seikka onkin jo, kuka niitä lapsiasi sitten tulevaisuudessa rakastaa ja kenen on vastuu.
    Isojen poikien sotakohellukset Bushia myötäillen vaativat kaiken ajatuksemme.
    Lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja jos tämä riippuvaisuussuhde katkaistaan liian varhain, syntyy muita riippuvuuksia:huumeet, seksi, työnarkomania...
    Omatunto kolkuttelee Karpelaakin, mutta sen lisäksi tarvitaan näyttäviä tekoja, jotta lasten hyvinvointi turvataan.
    Tuskin yölliset maailmanparannuskeskustelut tässä auttavat kuin omaa tuskaa helpottamaan ei myöskään Matin valinta presidentiksi ole paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    Julkisuuteen! Karpela ja Vanhanen voivat lopettaa lapsistaan puhumisen lehdissä, sillä he eivät ole hoitamassa lapsiaan.
    Kyllä ne heidän lapsensa joku muu hoitaa.

    Karpela porskuttaa muilla arvoilla, kuin väittää.
    Äitiydellä ei ainakaan!

    Kaikista riidoista, ne vaikuttavat aina kehitykseen ym.ym.
    Nimimerkillä; Itse kokenut ja liian usein nähnyt

    Äänestä

Mielestäni Vanhasen imago ei ole hävinnyt mihinkään. Hän on edelleenkin rauhallinen suomalainen mies, vaikka valtamedian toimesta hänelle on suoritettu pieni imagonmuutos. Media haluaa Suomeen seksikkäämmän presidentin, sillä olihan Amerikassakin sellainen. Suomiohan on Euroopan amerikkalaisin maa.

Vanhasen imago on siis ihan kohdallaan, mutta tämän palstan sheriffin imagossa on huomattavasti toivomisen varaa. Muilla palstoilla sheriffit ainoastaan poistelevat asiattomia ja alatyylisiä kirjoituksia, mutta tämän palstan sheriffi on ottanut kaikki sosialistiperheiden häiriintyneet lapsukaiset palstalle kokopäivähoitoon. Kyllä siinä sheriffin tähti hiukan himmenee vaippoja vaihtaessa!

Äänestä
  • Eikö ne suurimmat moraalin vartijat nykyäänkin
    tuu idästä, lienee geeneissä jo moraalittomuus.
    Suomessa sanavapaus, ja niin on täälläkin.

    Veronmaksajat äänestää, ja niitä on paljon.
    Haloselle ei ole vertaa, näissä loassa
    rypevissä hissukoissa

    Äänestä

  • mistämistä kirjoitti:

    Eikö ne suurimmat moraalin vartijat nykyäänkin
    tuu idästä, lienee geeneissä jo moraalittomuus.
    Suomessa sanavapaus, ja niin on täälläkin.

    Veronmaksajat äänestää, ja niitä on paljon.
    Haloselle ei ole vertaa, näissä loassa
    rypevissä hissukoissa

    Itä on moraaliton ja Tatjuschkat kauniita. Minäkin olen kaunis - täällä lännessä.

    Miehet!! Valta on teidän!!! Me autamme teitä valtaan....jos pääsemme vain linnaan!

    Kaappien takana on aina NAINEN.

    Äänestä

  • samat sanat mediapeliä kuten väyrynen sano aikoinaan demarien jostain repiä juttua harmi et kaikki suomen tiedotusvälineet on kommareita ei kunnon porvari saa sanottua asiaansa venäläinenmaahan täää on aina ollu

    Äänestä

  • mistämistä kirjoitti:

    Eikö ne suurimmat moraalin vartijat nykyäänkin
    tuu idästä, lienee geeneissä jo moraalittomuus.
    Suomessa sanavapaus, ja niin on täälläkin.

    Veronmaksajat äänestää, ja niitä on paljon.
    Haloselle ei ole vertaa, näissä loassa
    rypevissä hissukoissa

    Haloselle ei ole vertaa, hän on asiallinen ja tietäväinen sekä kansanomainen. Suosionsa hän on saavuttanut avoimella olemuksellaan, on toista kuin Vanhasen hyssyttelevä, perhearvoja korostava kaksinaamaisuus: ei lainkaan toimi, kuten muille julistaa - tuollaisen ihmisen selitykset eivät vakuuta.

    Äänestä

Maalaisliiton pahin ongelma on se, etttä kekkosenaikaisia väärinkäytöksiä ja idänkortin häikäilemätöntä väärikäyttöä sisäpolitiikassa ole mitenkään puolueen sisällä käsitelty. Suomi lienee ainoa itäeuroopan maa, jossa asianlaita on näin. Sanoutumalla irti 50, 60 , 70 ja osin 80 luvun iljettävästä itäänojaavasta sanelupolitiikasta voisi jonkinlaisen uskottavuuden agraaripuolueelle paluttaa. Median ilkeämielisyys selityy myös noiden menneiden vuosien politiikalla. Aikaisemminhan oli niin, että ei ollut mahdollista kirjoittaa lehteen juttuja, mikäli niitä ei oltu ensin maalaisliiton puoluetoimistossa hyväksytty. Usein artikkelit kävivät vielä sensuurikierroksen Moskovassa. On hyvä, media ei ole tätä unohtanut.

Äänestä

Tähän asti media on pitänyt Vanhasen heikoimpana puolena hänen harmauttaan. Nyt se on kirjoittelullaan tuonut väriä tämän harmauden joukkoon.

Se saattaa muodostua vielä ratkaisevaksi eduksi toiselle kierrokselle pääsyä ja Halosen luopuessa jopa presidenttivaalien voittoa varten.

Presidenttimme ovat aina olleet Persoonia isolla P:llä. Kyllä Vanhanen selvästi hyötyy uudesta tilantestaan.

Äänestä

Matti Vanhasesta tulee Suomelle erittäin hyvä presidentti: jämäkkä, asiallinen ja isänmaallinen.

Mika Waltaria lainaten: Olkoon joutolehtien poliittishakuinen kirjoittelu kuin lantakärpästen surinaan omalla järjellä varustettujen kansalaisten korvissa!

Äänestä
  • eihän omat koirat pure en suosittele resitentiksi tämöisten eron ja karpelan kanssa sekoilut ei tule resitenttiä

    Äänestä

Oletteko huomanneet suomalaisten äänestäjien
ikäjakautumaa, kyllä vanhasen ja karpelan
linnahaaveet jää satulinna-asteelle.

Miten kävi billin amerikassa, vaikka siellä
ollaan suomea 20 vuotta edellä näissä
asioissa. Ei nekään hyväksyneet pressan
muhinointia avioliiton ulkopuolella.

Matti osoittaisi vain fiksuutensa, jos lähtis
eu edustajaksi pois Suomesta.

Matti alas Tarja pressaksi

Äänestä
  • kuka pressaksi......mulla on snaipperi

    Äänestä

Niinistö taisi unohtua?

Äänestä
  • edistää sitä tolppamatkailua...etkö tiedä että se on elämystä jos mikä...

    Äänestä

työ ja vapaa-aika ei saa sekaantua ne on kaksi eri asiaa joten ei sen pitäis vaikuttaa

Äänestä

kyllä pystyy haastamaan ja voittaa vaalit

Äänestä

Matti Vanhanen kertoi tässä taannoin ilmoittavansa ehdokkuudestaan näihin aikoihin. Ja syy tähän vastauksen viipymiseen on nyt tullut ilmeiseksi, eli perheessä on ollut keskustelua siitä mikä kenellekin on tärkeätä. Merja Vanhasen erohakemus antoi Matille vapaat kädet lähteä täyttämään valitsemaansa urahaavetta täysillä.
Minusta on hatunnoston paikka ihmisille, jotka pystyvät tekemään kipeät ratkaisut elämässään, kuunnellen sydäntään ja ollen itselleen uskollisia. Siitä syystä uskon Matti Vanhasen olevan varteenotettava ehdokas mihin tahansa virkaan, joka vaati uskollisuutta omaan näkemykseen.
Karpela-juttu taas on ilmaista mainosta, joten sen negatiivinen vaikutus vaalikampanjaan on negatiivinen, eli lopputulos on myönteinen.
Mikäli Halonen ilmoittautuu jatkoon, ei Vanhasesta ole haastajaksi, ei tosin kenestäkään muustakaan.
Itse en kyllä Vanhasta tule tukemaan, mutta siihen on syynä muut kuin edellä mainitut asiat.

Äänestä

kauheaa jos se jatkaa

Äänestä

P*rkeleen illuminatit ja muut vastaavat mustamaalaa vanhasen koska ei ole niiden joukossa, ihan ****n läpinäkyvää toimintaa...

Äänestä

Kyllä Paavo osaa..

Äänestä
  • päässä soimasi paavoa pervoksi......toinen ääni sanoi: paavo, et ole ensimmäinen lääkäri joka yhtyy potilaaseensa. paavolle tuli hyvä mieli. kunnes toinen ääni sanoi: paavo, sinä olet patologi

    Äänestä

Olette pikkusieluisia,kun paheksutte ihmisten yksityiselämää!Kaikille sattuu ja tapahtuu-Ei moinen tapaus tee ihmisistä huonompia,eikä yksityiselämää ole tarve kenenkään selitellä!Elämme nyt nyky-aikaa!

Äänestä
  • kyllä siinä on yksityisyys kaukana kun naimisissa oleva ministeri ja exmissi ministeri,
    kuhertelee, sii hyi,hyi,hyi

    Äänestä

Ihan oikea ratkaisu. Kiitos keltaiselle lehdistölle vetoavusta presidenttiyteen. Onneksi ei media määrää, ketä on äänestettävä.

Äänestä
  • määrää

    Äänestä

mutta enemmän vaikuttaa se, että matti oli työreformin pääarkkitehti, muistakaa se. antaa miehen tehdä mitä miehen täytyy.

Äänestä

Kerranki olisi suomella valittavana todella viisas, sympaattinen ja edustavan näköinen presidentti. Antakaamme nyt kaikki Matille ääni!!

Äänestä
  • Suoraselkäinen, rehellinen suomalainen mies pressaksi! Uskotteko tosiaan oikeesti suomalaiset viimepäivien lööppien juttuihin?

    Äänestä

Kun höpömedia - mistä ihmeestä ne lukijansa löytävätkään - on päättänyt, että maahan ei voi tulla kepulaista prsidenttiä, niin sitten taas käy näin. Että on alamittaista hommaa. Sama nähtiin Ahon aikana.
Julkisuus luo verkkonsa taidolla.Syytökset ja huhut myllätään jättitunkioksi, jonka kääntely aina kärpäsiä kiihottaa. Rationaalisen ajattelun kanssa tällä ei ole mitään tekemikstä.Moni helppoon menee. Ja nämä toimittajat - oikeinko ne ovat vapaaehtoisesti noihin paskahommiin hakeneet?

Äänestä
  • Älkää nyt ihmeessä ostako niitä lehtiä, missä tätä kirjoittelua on. Sehän vaan lisää kirjoittelua.

    Äänestä

  • Kansa ja media muistaa, että kepu PETTÄÄ AINA.

    Äänestä

  • ppp kirjoitti:

    Kansa ja media muistaa, että kepu PETTÄÄ AINA.

    Jos nämä tyypit lukisivat muutakin, kuin Ilta-Sanomia, saattaisivat keksiä jotain omaperäistä.

    Äänestä

kirjoittelevat kokoomuslaiset edustavat puolueeseen kuuluvien tyyliä laajemminkin, toivoisin sydämestäni, että seuraava presidentti ei ole kokoomuslainen. Presidentin tehtävässä tarvitaan sydämen sivistystä ja diplomaattisuutta

Äänestä

Alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttää tämä median myllytys. Eikö Matti Vanhasella saa olla yksityiselämää niinkuin muillakin tallaajilla. Sehän on Matin oma asia eroaako vai ei se ei pitäisi vaikuttaa ehdokkuuteen. On sitten jo eri asia pärjääkö Matti Haloselle. Sehän on sitten jo puoluepeliä.

Äänestä
  • näitä lehtiä. Ostajille niitä juttuja tehdään.

    Äänestä

Lähtihän se Vanhanen vaikka vähän jo pelkäsin kun tässä tilanteessa aikaisti ilmoitusta. Kertoo kyllä paljon miehen lujuudesta ja paineensietokyvystä. Ja niinkuin YLE:n toimittaja totesi, osoitti näin että mitään luurankoja ei ole kaapissa. En ole hetkeäkään uskonut juttuihin. Ihmettelen vain miten ihmiset menevät juorulehtien halpaan. Asemani vuoksi olen nähnyt, että harva päivälehtien asiallinenkaan uutisjuttu antaa oikeaa kuvaa aiheesta, tahattomasti.

Herätkää hyvät suomalaiset! Miten joku kehtaa tunnustaa edes nimimerkin takaa, että käyttää tietolähteinään näitä lehtiä!

Matin suosio ei jutuista laske. Hän on saanut niin valtavasti sympatiaa tässä rääkissä, että tulee vain nousemaan. Hän on kyllä niin loistava pääministeri, että vaikka ei pääsisikään niin hyvin menee.

Äänestä

kerrankin vanhanen hymyilee, kun tartee mainostaa itseään. minunkin kantani muuttui heti positiivisemmaksi

Äänestä

Ei ole kärsinyt rahvaan mielestä, minun mielestäni kyllä. Nyt hänen mahdollisuutensa päästä pistesijoille on rutkasti kohonnut, kun kansa muistaa hänet, niin nimeltä, kuin naamaltakin. Tällaiset seikat, kuin avioero, jonkun tanjan kanssa huoraamisen takia, eivät vaikuta mitään, nehän vain osoittavat, että hänkin on vain ihminen -yksi meistä, kunnon mies, äänestyskelpoinen.

Äänestä

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!!!

Äänestä

Mattihan on upea mies. Mitä se kenellekään kuuluu mitä hän touhuaa vapaa-aikanaan. Me kaikki olemme vain ihmisiä. Emme voi tuomita ihmistä. Äänestän Mattia Presidentiksi ilman muuta. Rohkea mies. Toivottavasti hän rakastuu johonkin hienoon naiseen.

Äänestä
  • matti on luuseri se on nähty, ei ole pressa ainesta, eikä tuu olemaan, ei oo arvot kohdallaan.
    Ja on muutenkin sellainen pelkuri.

    Äänestä

  • järjenkäyttö kirjoitti:

    matti on luuseri se on nähty, ei ole pressa ainesta, eikä tuu olemaan, ei oo arvot kohdallaan.
    Ja on muutenkin sellainen pelkuri.

    missäköhän se on nähty, ettei Vanhasessa ole ainesta presidentiksi? Lehtien viimepäivien kirjoittelu ei ole mitenkään perusteltua, ja jo yhdellä harhaanjohtavalla lööpillä saadaan typerät ihmiset uskomaan jotain mitä he haluavat. Uskon itse vasta sitten, kun itse näen. Tieto Vanhasen ja Karpelan yöllisestä kohtaamisesta hotellihuoneessa vuonna 1999 saa monen heikon ajattelemaan että Vanhanen ei olisi ollut vaimolleen uskollinen. Tieto tästä kohtaamisesta on tullut jommankumman läheiseltä henkilöltä. Syynä paljastukseen lienee jokin joko Matin tai Tanjan ja hänen tuttunsa välinen ristiriita, joka halutaan kostaa mustamaalaamalla.
    Muutenkaan yksityiselämän asioiden ei saisi vaikuttaa työhön, en nyt viittaa ainoastaan tähän keskusteluun. Nykyihminen on kaikessa kurjuudessaan median pompoteltavina, eikä omaa järkeä jakseta käyttää. Takerrutaan epäolennaisiin pikkuseikkoihin, ja luullaan tietävänsä asioista. Jokainen tehkään itse päätöksensä, ilman lapsellisia hätiköityjä johtopäätöksiä. Valitettavasti tällainen kirjoittelu syö poliitikon uskottavuutta, mutta kaikesta huolimatta Vanhanen teki oikein ilmoittautuessaan presidenttikilpaan. En ole vielä päättänyt ketä äänestän, mutta eihän sitä vielä voi tietää. En kuitenkaan anna perusteettomein juttujen vaikuttaa mielikuvaani Vanhasen politiikasta tai arvoista. Potentiaalinen ehdokas ensi vaaleissa.

    Äänestä

  • järjenkäyttö kirjoitti:

    matti on luuseri se on nähty, ei ole pressa ainesta, eikä tuu olemaan, ei oo arvot kohdallaan.
    Ja on muutenkin sellainen pelkuri.

    Äläkä moiti Mattia, sillä hän on hieno mies. Siisti ja miellyttävän oloinen siloposki,eikä mikään kaljamahainen sänkinaama,johon voisi ymmärtää vaimon kyllästyvän.
    Siksi on vaikea ymmärtää miksi vaimo teki ``oharit``,eikä tukenut miestään.
    Harmaudesta ei näy häivääkään tässä hyvännäköisessä,asiallisessa ja rauhallisessa miehessä, joka osaa myös käyttäytyä, eikä urahtele ja murahtele niinkuin jotkut.
    Myös paineensietokykyäkin löytyi,kun lupautui ehdokkaaksi pressakisaan tällaisen kohun keskellä.
    Hänet vaan yritettiin ajaa nurkkaan ja pudottaa kisasta,ennenkuin se ehti alkaakaan.
    Ja kuka menikään tsunamialueelle ja kiitteli asukkaita heidän antamasta avusta.Ja näkymäthän siellä olivat järkyttävät.
    Turha on Mattia luuseriksi moittia.
    Ei hänellä ole velvoitetta selvitellä yksityiselämäänsä tiedotusvälineissä.

    Voi hyvät ihmiset millaisia kaksinaismoralisteja olette, teette itse kaikenlaista ja sitten alatte ihan pulmusina syyttää pääministeriä huhupuheiden perusteella.
    Eikä kyseessä ole edes mikään sellainen asia ,mistä voisi saada tuomion oikeudessa.
    Mutta kateushan vie kalatkin vedestä.

    Äänestä

  • Mira kirjoitti:

    luuseri

    Äänestä

Vanhasen ehdokkuus on tosi hyvä. Olisi ollut surkeaa jos lehdistö olisi painostanut kaikkien aikojen suosituimman pääministerin kisasta pois. Vanhanen näytti, että hän ei hetkahda mistään, ei tärise shokissa, pitää hermot kurissa. Ja esitteli selvän ohjelman, ei vain puhetta jostain suomalaisuudesta...

Äänestä

Hienoa, että Matti Vanhanen päätti ryhtyä presidentti ehdokkaaksi, toivottavasti tulee myös valituksi. Hyvä Matti!

Äänestä
  • Sauli Niinistö. Karpela parhaiten tietää?.Kaiken takana on nainen?. Presidentin pitää pystyä juomaan viinaa ja poltamaan tupakkaa!ja siihen pystyy vain Sauli Niinistö. Perheen isänä on kasvattanut lapsensa ulos pesässtä.On hyvä rullaluistelemaan ja osaa huolehtia taloudessta ja on muuten lakimies myös.Tietää jotain Euroopan Unionissta eikä änkytä ja on "Unionin"pankin luottomies.Kokemussta on mieheksi,päättäjänä timanttia.Nyt ollaan saatu klopalisaattio "ämmästä"ihan tarpeeksi että ärrän käytöstä presidenttinä.Mailman asioita hoitaa miehet eikä hiiret.Jämäkkyyttä tarvitaan Suomi nousuun eläköön koko(mus)kansan presidentti!

    Äänestä

  • Ei tollast nyhveröö voi pressaks päästää. Mikä mies se sellanen on, joka koskaa ei ota eed vähä pisse tai jotai viina. Haloo herätys.

    Äänestä

  • never kirjoitti:

    Ei tollast nyhveröö voi pressaks päästää. Mikä mies se sellanen on, joka koskaa ei ota eed vähä pisse tai jotai viina. Haloo herätys.

    never

    Äänestä

Olen Matti Vanhasen salarakas. Toivottavasti en päädy julkisuuteen. En halua että tämä tieto tulee edes julkisuuteen. Olen blondi pääsisinkö bikini kuvauksiin??

Äänestä
  • voi nolo mikä akka,hävettäs muaki,säkö muka salarakas?ei tuu kesää kaikkihan tääl voi väittää et on matin salarakas.toisekseen varmaa se tollasta nyhveröö ottas

    Äänestä

  • ootsäälittävä kirjoitti:

    voi nolo mikä akka,hävettäs muaki,säkö muka salarakas?ei tuu kesää kaikkihan tääl voi väittää et on matin salarakas.toisekseen varmaa se tollasta nyhveröö ottas

    en itse ole kyseisen viestin kirjoittaja, mutta epäilisin sen olleen sarkastinen. Lähinnä itse luin tuon viestin kritiikkinä julkisuutta ja sinne pääsemisen helppoutta kohtaan. Kirjoittaja ei taatusti ole salarakas, vaan osoitti juuri viestillään sen, että kuinka liian monet ihmiset ottavat asioita tosiasioina. Kuten sinä juuri!! Opettele sinäkin käyttämään omia aivojasi, äläkä luule tietäväsi..

    Äänestä

Kyllä Vanhanen aina yhden muumimamman voittaa.
Toivotaan parasta..........

Terv. Issna

Äänestä
  • Täysi nulkki, helvetin helvetti.

    Jätti vetämättä villaseen.

    Mikä mies se tuommonen on.

    Urkki olisi temput tehny.

    Kaikkea se Kepu kuvittelee presidenttipelissä.

    Äänestä

  • Niin mikä kilpa? Kyllä pitää olla puolue-poliittisesti vahvasti sitoutunut että Vanhasta tai Niinistöä äänestäisi. Ei taida sellaisia löytyä edes täältä lakeudelta, lukuunottamatta muutamia "mustapaitoja"

    Äänestä

  • UKK kirjoitti:

    Täysi nulkki, helvetin helvetti.

    Jätti vetämättä villaseen.

    Mikä mies se tuommonen on.

    Urkki olisi temput tehny.

    Kaikkea se Kepu kuvittelee presidenttipelissä.

    Johan se sanotaan sanassakin; auta kiimaista naista! Eipä ihme, että Tanja meni vieraisiin - kokoomukseen, josta sitten löytyi Sapa!

    Äänestä

Tyhjänpäiväisiä juoruja ne olivat!
Ja tällä palstalla niitä vielä paisutellaan ahdasmielisyyttä lisää!
Panetellaan ja keksitään turhaa soopaa.
Poliittista peliä median taholta koko touhu.

Eikö suomi24- palstalla ole tärkeämpiä asioita puida kuin valheita?
Menkää leikkimään hiekkalaatikolle!

Äänestä

No eikö vanhanenkin oo vaan ihminen, ei se rakkaus aina oo ikuista... ei edes ministereillä tai julkkiksilla....

Äänestä

Matti Vanhasesta tulisi hyvä presidentti!

Äänestä
  • vaan ei tuu

    Äänestä

sinun perustelujesi kautta, tekemäsi päätöksen ryhtyä tavoittelemaan 'Suomen poliittisen järjestelmän arvostetuinta' presidentin virkaa.

Uskon että tulet menestymään hyvin ja saavutat tavoitteesi, olethan jo osittanut taitosi pääministerin virassasi.

Olin kerran(muistaakseni v.1999 Espoon Kalajärven koululla) kuuntelemassa vaalipaneelia, ja huomioni kiinnittyi - eikä näin jälkeenpäin suotta - juuri sinuun Matti.
Olit selkeän asiallinen, positiivinen ja iloinen !
Näillä eväillä on sinun hyvä lähteä aikanaan kampanjaan, joka hakee vertaistaan ja vie voittoon. Onnea, Matti!

Äänestä

Matti juuri väitti uutisissa, ettei hänellä ole suhdetta Tanjaan. Me emme usko. Matti on haastettava valtakunnanoikeuteen, niin kuin Clinton joutui jonkin aikaa sitten. Kysymykseen onko Matti harrastanut seksiä ko. naisen kanssa on saatava vastaus. Onkohan niin, ettei Seuralle kohupaljastuksen tehnyt ole tajunnut äänittää Tanjan puheluita. Tanja on voinut hyvinkin puheluissaan paljastaa jotain.

Äänestä
  • Ihminen uskoo sitä, mitä haluaa uskoa. Sinua ei mikään horjuta, koska et ota kuuleviin korviisi toisen omastasi poikkeavaa kantaa. Täysin naurettava ajatus on vaatia valtakunnanoikeuteen. Mikä olisi perustelu, vaikka jotain intiimiä olisikin tapahtunut Vanhasen ja Karpelan välillä. Molemmat aikuisia ihmisiä, ja yksityisasia pysyköön yksityisenä. Olet pahantahtoinen, naiivi ja sivistymätön hörhöydessäsi, kuten tällä palstalla elämöivät muutkin kaltaisesi. Ei järjen hiventä jutuissanne. Miksi tällaista palstaa tarvitaan? Suuri osa kirjoittajista on nyrjähtäneitä seksivammaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Sesses kirjoitti:

    Ihminen uskoo sitä, mitä haluaa uskoa. Sinua ei mikään horjuta, koska et ota kuuleviin korviisi toisen omastasi poikkeavaa kantaa. Täysin naurettava ajatus on vaatia valtakunnanoikeuteen. Mikä olisi perustelu, vaikka jotain intiimiä olisikin tapahtunut Vanhasen ja Karpelan välillä. Molemmat aikuisia ihmisiä, ja yksityisasia pysyköön yksityisenä. Olet pahantahtoinen, naiivi ja sivistymätön hörhöydessäsi, kuten tällä palstalla elämöivät muutkin kaltaisesi. Ei järjen hiventä jutuissanne. Miksi tällaista palstaa tarvitaan? Suuri osa kirjoittajista on nyrjähtäneitä seksivammaisia ihmisiä.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä

    masa ny saanu tanjalta pesää vai ei.........kiinnostas nii vitusti toi

    Äänestä

Matti on nähty tapaavan punatukkaista vanhemmanpuoleista naishenkilöä. Naisesta väitetään vielä, että hänellä on ärrävika.

Äänestä

liekö sillä mitään väliä mitä ihmisen yksityiselämässä tapahtuu/on tapahtunut, ainakaan ihmissuhdesotkuissa...

Äänestä
  • Matista tulee vielä Presidentti Suomeen. On hyvä jätkä.

    Äänestä

  • Kannattaja kirjoitti:

    Matista tulee vielä Presidentti Suomeen. On hyvä jätkä.

    saman asian. Jätkistymään päin, kun oppisi vielä viinaa juomaan. Maitovasikaksi häntä on tähän saakka tituleerattu. Mitä kummallista siinä on jos maitoparta hamuaa uusille täyteläisille rinnoille ravintoa saadakseen. Keskustalaisella pääministerillä on maitokiintiönsä.

    Äänestä

  • vanha mestari kirjoitti:

    "Jätkkässä",saadaan vielä hyvä presidentti joka ryyppää viinaa ja käyttää kohtuudella naisia/naiset miestä kun on vapaus kaikista sidoksista,eläköön vapaus!!!Ennen oli iskulause KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA!!!. Nyt on VAPAUS,USKOISTA"vapaa"ja EU!!!. SUOMI NOUSUUN!!! näillä eväillä. Laxsilla ei ole mitään asiaa ruåtsalisena,pressa pelissä,eikä Espoolaisella "perus-suomalaisella Soinnilla.Karpela naisena ei ole hyväksynyt moisia ukkoja?Kyllä Karpela tietää mistä "munaa"on pressaksi saakka.Perusjätkä on tosi"vaihtoehto",kukasmuu kuin presidentiksi Sauli Niinistö. Ps.Tarja Halosen kausi on onneksi päättymässä ja keskikaljan juonti.Tilalle kolmen leijonan Wisky ja SAULI NIINISTÖ.

    Äänestä

  • Kehitystä kirjoitti:

    päälle! Tunnistappa oma tilasi, olet jo ajatuksesta humaltunut. Kerkeät vielä selvetä ennen vaaleja ja päästä äänestämään Lipposta.

    Äänestä

  • vanha mestari kirjoitti:

    päälle! Tunnistappa oma tilasi, olet jo ajatuksesta humaltunut. Kerkeät vielä selvetä ennen vaaleja ja päästä äänestämään Lipposta.

    isänmaanpetturia?

    Äänestä

Hei haloo,miksi kaikki on tuomitsemassa toista avoieron perusteella.Tottakai hän on hyvä presidenttiehdokas edelleen ja varmasti voittaa kilvassa Niinistön,Tarjahan ei varmaan enää kisaan lähde.

Äänestä
  • yksinkertainen? No oma on valintasi,mutta älä valita kun huomaat olevasi kuin narussa vedetty pässi kuten muutkin pölkyn äänestäjät.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kanssasi.Kyllä nousee kohu kun joku tunnetumpi eroaa. Ei se mun mielestä ihmistä pahenna vaikka eroaa. Jos parisuhteessa ei ole hyvä olla niin mitä varten sitä tarvitsisi sitten kitua??? Ja jos Vanhanen ja Karpela haluavat tai eivät halua olla yhdessä NIIN MITÄ SITTEN???? ANTAKAA HERRANJESTAS IHMISTEN ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄ!!!!!!!

    Äänestä

Työnsä pääministerinä, vaikka joutuikin siihen hommaan vähän yllättäen. Varmuutta ja sujuvuutta on tullut ja osaa olla päättäväinen kun tarvitaan. Ei ole ylimielinen eikä mikään äksy ,kuten eräät.
Annan täyden tukeni hänelle.
Hänen ei tarvitse enää enempää tehdä selkoa yksityisasioistaan. Varokaa Amerikan mallia,ettei tule ``Bushia`` meillekkin.
Tanja onkin sitten toinen juttu, hän on opportunisti, minkä huomasi siitä kun aikoinaan sai Niinistön avuksi jopa vaalikampanjaansa,pääsi ministeriksi ja sitten ei Saulia enää tarvinnutkaan.
On todella ikävää kun Matti on osaksi hänen takiaan joutunut tähän pyöritykseen, sillä ihmisethän uskovat että neito olisi saanut taas yhden miehen pauloihinsa.
Naiset kun ovat nykyään alkaneet toimia samoin kun miehet vuosikymmeniä sitten. Siis varokaa miehet, mitä ihmeellisimpiä asioita voi putkahdella vuosienkin päästä esille!!

Äänestä

Lähti kisaan.Kepun kloonimalli.
Säälittävä paska josta koskaan ei olisi tullut edes pääministeriä ellei AnusJätösmäki olisi edellisisssä vaaleissa toiminut epärehellisillä keinoilla.
Keskustapuolue muutenkin olisi kiellettävä lailla!

Äänestä
  • Tiedän mikä on luuseri, mutta mikä on looseri? Onko se joku arvonimi? Varmaan kuitenkin jotain erinomaista.

    Äänestä

  • Oon samaa mieltä, että vanhanen on niin vanhanaikaisen harmaa ja monotoninen stonehengen patsas. Kirjoittaisi kirjan "Vahingossa Pää-
    ministeriksi" tai hotellihuoneen arvoitus.

    Äänestä

on varmasti laskenut kannatusta, sillä eihän lehdet saa ihan perättömiä kirjoittaa , siinä hotellijupakassa pitää olla ainakin siteeksi totta.en kannata presidentiksi salailevaa ihmistä toivon tarjan voittavan jos lähtee ehdolle.

Äänestä
  • Voi pyhä yksinkertaisuus näitä kommentteja. Millaisen presidentin Suomen kansa ansaitsee, kun ihmiset perustavat näkemyksensä Ohossa, Seurassa, Katsossa jne. esitettyihin totuuksiin? Tämähän on naurettavampaa kuin Usassa Clintonin seksiskandaali. Itse asiassa ei kyllä naurata.

    Äänestä

  • Sinähän nyt ihan puupää oot. Vai että muumimamma taas vai. Herää jo kesä on tulossa..

    Äänestä

Mielestäni avioeron ei tulisi vaikuttaa millään tapaa Vanhasen presidentti-ehdokkuuteen, onhan hänkin ihminen ja inhimillinen täysin samoille asioille kuin me muutkin!

Äänestä
  • Paska ihmiseksi!Minkähän vuoksi luulet Vanhasten eronneen?
    Matti valitsi presidenttiehdokkuuden ennen perhettään.
    Säälittävä Kepun kloonisoturi.Ihmisenä moraalinen,arvoton paska.

    Äänestä

  • Pallokala kirjoitti:

    Paska ihmiseksi!Minkähän vuoksi luulet Vanhasten eronneen?
    Matti valitsi presidenttiehdokkuuden ennen perhettään.
    Säälittävä Kepun kloonisoturi.Ihmisenä moraalinen,arvoton paska.

    alkoholikielteinen teko nyyrikki. kuka sitä loputtomast kestää?

    Äänestä

  • Pallokala kirjoitti:

    Paska ihmiseksi!Minkähän vuoksi luulet Vanhasten eronneen?
    Matti valitsi presidenttiehdokkuuden ennen perhettään.
    Säälittävä Kepun kloonisoturi.Ihmisenä moraalinen,arvoton paska.

    Pallokala, sanavarastosi on hämmästyttävä. Kaikki muutkin kommenttisi ovat yhtä korkealaatuisia. Oletko harkinnut kirjallista uraa?

    Äänestä

nyt vähän.. Mieshän puhuu täyttä potoskaa. Joka ikinen mies, joka menee yöllä Tanjan sviittiin.. siis pääsee sinne.. panee vuoren varmasti tätä misua.. Ei liene epäilystäkään.. Näin tekisin minä ja varmasti joka ainoa muukin miespuolinen. Ei kai Vanhanenkaan mikään homo ole, kun on lapsiakin. Kaikki moraalijutut on tässä nyt täyttä hömppää. Silloin naidaan, kun voidaan. Näin teki Kekkonenkin...ja Pekkarinen.. ja monet muut kepuset.

Äänestä
  • Eeron..Sehän se vasta sikojen sika onkin. Oikea karjusonni.

    Äänestä

  • Vanhanen tuskin pukilla!
    Kun tasavallan pääministerillä on aikaa ja intoa selittää keskustan työvaliokunnalle kuuden vuoden takaista hotelliseikkailuaan, herää yksi, ja vain yksi kysymys; kuinka tuon tasoinen jätkä on päässyt Nurmijärven kunnanvaltuustoa pidemmälle?
    Uskon Vanhasta ja Karpelaa. En niinkään heidän moraalinsa ansiosta, vaan kuinka tuommonen mameli osaa pukille nousta?

    Äänestä

Pikemminkin voi kysyä mitä viime päivien kohu-uutiset vaikuttavat mm.ylläpidon toimintaan jatkossa.Löytyykö sitä etiikkaa vai onko hukassa täältäkin?

Äänestä

Jos Matti ja Tanja saatais niputettua yhteen: Lähes kaksimetrinen Mies,ja upean ulkomuodon
omaava Nainen.Siinäpä todella edustava presidenttipari.Kehtais tuota ulkomaalaisille näyttää.Muutenkin vaikuttavat ihan normaaleilta ja lisäksi fiksuilta ihmisiltä.Saavat varauksettoman kannatukseni.En yllytä,mutta vertailkaa.
Tätä mieltä on myös:

Siperian nero.

Äänestä
  • Keskimäärin ihan tavallinen uusioperhepari Suomessa.Mikä h******n "kompleksi"suo vaivaa,että näytille ulkmaalaisille tarvittais tämmöinen pari niputettua.Kyllä Suomessa tarvitaan nyt kunnon jätkää jolla on jämkkyyttä hoitaa tasavallan asioita.Sauli Niinistö presidentiksi,kyllä vakka kantensa löytää on Suomalainen sananlasku,ettei nyt parittelemaan tarvi jonkun ulkonäön vuoksi,maitokiintiöistä puhumattakaan.

    Äänestä

HALONEN PRESSAKSI UUDELLEEN MIELUUMMIN KUIN TUO!

Äänestä

Näitä vahvan isän jälkeen jättämiä heikkoja poikia on ennenkin ollut mukana kaikessa. Lapsuuden traumoja siirretään seuraaville sukupolville ja lapset siinä kärsivät.

Kunhan edes joku täysjärkinen saisi nuokin lapset hoidetuksi. Yhteiskunnalle tulee taas kova lasku kaikesta.

Hoitakoon myös Matti rauhassa erostressinsä. Tuskin jaksaa sitä tehdä ilman Tanjan hoitoa. Yhdessä sitten nämä kaksi narsistia saavat jatkaa valtapeliään yhteiskunnan tukemana. Mehän heidän palkkansa maksamme.

Minä vaadin tällaisten keskenkasvuisten poliitikkojen irtisanimista. Pois vähäksi aikaa työelämästä ja suoraan vaan kortistoon. Varmasti selkeitä ja selkeäjärkisiäkin presidenttiehdokkaita ja ministerejä on tarjolla.

Äänestä

aika hullu ku heti eroo ja sillähän on 2 lasta et huuhhhuuhu!!

Äänestä

Matti Sauli=Tanja

Onneksi Lax on tulossa ehdolle.

Sitä ei ainakaan vielä ole todettu Tanjan pokaksi.

Äänestä
  • Koska menestyvän miehen takana on aina nainen.Henkan takana on varmaan mies(rååtstlainen)ei onnistu skbassa pressan "palleista".Kyllä Sauli vie koko potin.Tosi on sanoi Lassila KOP:in entinen pääjohtaja aikoinaan ja siihen on uskominen!

    Äänestä

Mahtavaa, että lähdit mukaan.
Sinusta tulee seuraava presidentti.

Äänestä

Ei pysty haastamaan.
On Niinistölle ns. "sähköjänis" ja Sauli korjaa sit' "potin", mutta Sauli on vahingosta viisastunut ja ei huoli enää Karpelaa.

Äänestä

Vanhanen on kaikkien aikojen fiksuin politiikko ja sympaattisin mies.Ihmettelen naista, joka viettää harmaata avioliittoa pääministerin ja tulevan presidentin kanssa.Herää kysymys,että onko New Yorkin ja Pariisin metropoleissa pyöriminen antoisampaa kuin katsella menestyksen pyörästä maailman menoa.Mahtoikohan Merja sakata pakkansa väärin?
Toivotan Vanhaselle menestystä kaikessa ja aion äänestää häntä presidentiksi.Ei olisi miellyttävää katsella presidenttiä jonka otsa on aina rypyssä ja puhuu narisemalla tupakka hampaissa.
Suomessa ei ole ollut presidenttiä sitten Urho Kalevan jälkeen,mutta nyt näyttää tyhjästä nousseen mies jolla on profiilia ko.virkaan.
Ei muuta kuin pää pystyyn Matti Vanhanen ja nouse ottamaan sinulle kuuluva virka.Ota huomioon vielä sellainen asia, että jos Jumala on valinnut sinut tämän kansan johtoon niin lehtimiehet eivät voi yhtään mitään lapsellisilla kirjoituksillaan.

Äänestä

Avioero on elämän pahimpia kriisejä. Silloin on turha luulla itsestään liikoja. Hellitä jo Vanhanen. Et pysty epäinhimilliseen toimintaan tai jos pystyt, olet varmasti persoonallisuushäiriöinen.

Äänestä

On se kumma juttu kun laitoin viestin tänään niin löysin sen eilisten joukosta??!!
Kehuin Vanhasta siinäkö syy???Puolueellistako on toiminta täälläkin.

Äänestä

Kysyn vaan,että kumpi on sekaisin ylläpito vai minä???

Äänestä

Mielestäni on menty liikaa ihmisten henkilökohtaisiin asioihin,kuka saa nautintoa toisten asioista?ala-arvoista touhua.Mutta ei nyt puhuta enää tästä ketä se kiinnostaa?

Äänestä

TARJA HALOSELLA OLI KANSSA OMA TARINANSA,MUTTA EI NYT PUHUTA TARJAN JUTUISTA.:)MUUTEN ANNETAAN RAUHA EHDOKKAILLE!EIKÄ KIRJOITETA IVALLISEEN SÄVYYN KESTÄÄN...ONHAN MEILLÄ SIVISTYNEILLÄ IHMISILLÄ TAITO VAIETA TOISTEN ASIOISTA.POLIISI OSAA KYLLÄ HOMMANSA:)ON OLLUT VIRHE LUODA TÄMÄ PALSTA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

S24ylläpito kirjoitti:

Matti Vanhanen ilmoitti lähtevänsä Keskustan ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Ilmeisesti Vanhanen ei anna viime päivien lehtikirjoitteluiden häiritä valmistautumistaan vaalikampanjaan. Onko Vanhasen imago mielestäsi kärsinyt avioeron ja Karpela-jutun takia? Pystyykö Vanhanen haastamaan supersuositun Tarja Halosen, jos Halonen lähtee SDP:n ehdokkaaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu