Kevään pahalta suojaava riitti

Lähestyvän pääsiäisen vuoksi avaan keskustelun kristittyjen pääsiäisen keskeisestä riitistä. Pääsiäiseen liittyy itse asiassa kaksi juhlaa - viljaa viljelevien (Israelin kuningaskunnan) ensimmäisen ohrasadon juhla ja paimentolaisten (Juudean kuningaskunnan) pahalta suojaava riitti. Keskityn nyt vain tähän pahalta suojaavaan riittiin.

Vuoden kierron vuoksi eläimet ja ihmiset synnyttivät keväällä (jälkeläiset siitettiin kesällä ja syksyllä kun maa oli tuottanut sadon). Vastasyntyneisiin on aina liittynyt korkea kuolleisuus. Paimentolaiset uskoivat, että pahat henget veivät ihmisten ja karjan vastasyntyneitä. Elämän verta pidettiin voimakkaana aineena pahojen henkien torjumiseen (ja jumalien verenhimon tyydyttämiseen). Siksi Kaksoisvirranmaan pakanoilla oli tapana teurastaa karitsa keväisin, sutia sen verellä talonsa ovipielet ja syödä karitsa juhla-aterialla. Veren tarkoituksena oli suojata taloa pahoilta hengiltä. Veri oli niin voimakas aine, että paha henki ohittaa talon (Pesach, Passover, Ohitusriitti, Pääsiänen).

Linkin artikkeli kertoo tarkasti, kuinka Kaksoisvirranmaan eli Babylonian pakanat suojautuivat pahaa henkeä vastaan tällä tavalla. Tämä paha henki Lamastu on muuten ihan sama kuin Jesajan mainitsema öinen ulvoja tai syöjätär.

https://www.thetorah.com/article/the-origins-of-the-biblical-pesach

Babylonian vankeuden jälkeen juutalaiset hieman modifioivat tätä riittiä ja kytkivät sen kuviteltuun Egyptistä pakenemiseen. Muistamme kuinka vitsauksiin liittyen israelilaisten piti sutia majansa ovenpielet uhrikaritsan verellä merkiksi siitä, että Jahve ohittaisi (Passover, Pääsiäinen) heidän talonsa kun tappoi Egyptin esikoisia.

Juutalaiset toimivat viisaasti sulauttaessaan kansan tunteman pakanariitin Jahven palvontaan. Näin vanha riitti säilyi, mutta sille tuli hieman erilainen Jahvistinen myytti taustalle.

Kristityt veivät tätä myyttiä ja riittiä pitemmälle. Koko uskonto perustuu siihen, että karitsa (Jeesus) uhrataan ja sen veri "suditaan ovenpieliin" syntien anteeksi saamiseksi. Hassua, että tämä paha henki, jota vastaan karitsan veri suojaa, on tämän karitsan isä (Jahve).

Miten tämä liittyy kreationismiin? Kreationistit uskovat, että ihminen haukkasi hedelmää luomisen jälkeen ja maailma korruptoitui tämän seurauksena. Siksi Karitsa pitää uhrata ja sen veri korjaa tämän korruption. Hassua, että tämä syntien anteeksiantamus (karitsan verellä) uskomus perustuu tuhansia vuosia vanhaan vanhaan pakanavuohipaimenten myyttiin ja pahalta suojaavaan riittiin.

10

261

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täydennyksena avaukseen vielä yksi tärkeimmistä asiosta. Pakanavuohipaimenet söivät uhrikaritsansa juhlassa esi-isiensä kanssa ja jättivät karitsaan yön yli esi-isien hengille, jotta ne olisivat tyytyväisiä ja suojaisivat taloa. Pakanat uskoivat, että vastasyntyneiden itku ärsyttäisi esi-isien henkiä ja karkoittaisivat ne pois suojaamasta taloa. Uhrikaritsan yön yli jätetyt jäänteet siis tyydyttivät esi-isiä. Juutalaiseen monoteismiin kuului käsky syödä karitsa kokonaan eikä mitään saanut jättää yön yli. Kristillisen ehtoollisen pyhien yhteys (holy communion) on aivan suora jäänne tästä pakanoiden riitistä. Tavallaan kristinusko on paluuta juutalaisesta tiukasta monoteismista takaisin päin kohti polyteismia ja tämä ei ole mikään ihme kun tiedämme, että nykyisen kristillisyyyden tärkein oppi-isä oli alkujaan itsekin pakana Paavali.

    • Anonyymi

      Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi tulee siis vuohipaimenilta tuhansien vuosien takaa. Tapetaan lammas, roiskutellaan verta seinille ja syödään se hyvin esi-isien kanssa niin paha henki säästää meidät.

    • Anonyymi

      Asiayhteyksistään irroitetua tuubaa, sekeoitettuna ajallisesti, pakanauskontoihin. Sotketko asioita tahallisesti vai tarkoiuksellisesti. Ymmärtääkseni tarkoituksellisesti. Logiikkasi mukaan, rappioalkoholistien soppa ( Sorbus) kuvastaa Jeesuksen verta. Joten kaikiien spurgujen täytyy olla kreationisteja nauttiessaan päiväittäin ehtoollista.

      • "Asiayhteyksistään irroitetua tuubaa, sekeoitettuna ajallisesti..."

        Ehkä sinun pitää jatkaa keskustelua tohtori Kristine Garrowayn kanssa. Hänellä on nimittäin ihan päivätyö tutkia näitä aiheita ja ei kai hän ihan paskaa puhu lämpimikseen tohtorina?


    • "Kristityt veivät tätä myyttiä ja riittiä pitemmälle. Koko uskonto perustuu siihen, että karitsa (Jeesus) uhrataan ja sen veri "suditaan ovenpieliin" syntien anteeksi saamiseksi. Hassua, että tämä paha henki, jota vastaan karitsan veri suojaa, on tämän karitsan isä (Jahve)."

      Missä noin sanotaan???

      Meillä ainakin otetaan (juodaan) tuota verta joka sunnuntai ehtoollisella. Ei mihinkään ovien pieliin sivellä.

      • "Meillä ainakin otetaan (juodaan) tuota verta joka sunnuntai ehtoollisella. Ei mihinkään ovien pieliin sivellä."

        Tuossahan se on sanottu toisessa Mooseksen kirjassa, 12. luvussa.

        7 Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään.


    • Anonyymi

      Sinänsä omituista että talot piti merkata,jotta kaikkitietävä Wuorijumala tietäisi,missä asuu oikein uskovia syömässä pikkulammasta.

      • Alkuperäisessä riitissä pakanat uskoivat veren olevan niin voimakas aine, ettei paha henki yksinkertaisesti voinut tulla ovesta sisään taloon. Juutalaiset hieman modifioivat taustalla ollutta tarinaa säilyttäen kuitenkin kaikille tutun karitsan teurastamisen, veren sutimisen ja juhla-aterian. Juutalaisten myytissä veri oli merkkinä, ettei kaikkitietävä Jahve vahongossa tapa israelilaisia. Ihan hyvä tarina, mutta vähän kyseenalaistaa kaikkitietävyyttä.


    • Anonyymi

      > Babylonian vankeuden jälkeen juutalaiset hieman modifioivat tätä riittiä ja kytkivät sen kuviteltuun Egyptistä pakenemiseen.

      Paljon perusteettomia väitteitä, mutta haluaisin erityisesti mihin tuo väite perustuu?

      • Tohtori Garroway toteaa tämän artikkelissaan.

        2. Moos 12:21-23 kuvaa vanhempaa pakanariittiä.

        "It is commonly held that the section in Exodus 12:21-23 describes the older pagan rite."

        Tarinan jakeet eivät kuluu lainkaan Egyptin kertomukseen vaan ovat lisäystä siihen. Vanha pakanariitti siis muutettiin juutalaiseksi riitiksi. Tämä oli totta kai järkevää, koska tuo pakanariitti oli tuttu heille. Nyt se vain liitettiin Egyptin myyttiin ja juutalaisuuten.

        "These verses do not connect these activities with the 10th plague of the killing of the firstborn. It is only in a later reinterpretation of the core pagan ritual that the target audience is identified as firstborn. In fact, if one assumes, like a number of scholars do, that the first half of verse 23 is an addition, then this command/ritual may not have any intrinsic connection to the Egypt story at all."

        https://www.thetorah.com/article/the-origins-of-the-biblical-pesach


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 44
      446
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe