En voi kääntyä kristityksi

Athanasioksen tunnustuksen mukaan onolemassa kolme jumalallista persoonaa. Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Apostolienkeskuudessa ei ollut mitään etäisestikään tällaista ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.

Kirkon sijaissovitusoppi taas on suora vastakohta Jeesuksen opille. Sijaissovitusdogmilla on yhteys kiduttamiseen ja murhaan, koska niissä tavoitellaan jonkinlaista tyydytystä julmuudesta. Uskominen pelkkään Golgatan veritekoon kadotukselta pelastajana vaikuttaa köykäiseltä. Sijaissovituksen vahvistaminen liittyykin jälleensyntymisopin kiroamiseen Konstantinopolissa vuonna 553.

Raamatun vilpittömyys kyseenalaistuu tietäessämme, että 150 vuotta ennen tätä koottiin Markionin kaanon. Markionin kaanon oli huomattavasti suppeampi eikä sisältänyt ollenkaan juutalaisten vanhoja kirjoituksia. Markion oli doketisti, dualisti ja juutalaisten jumalan vastustaja. Raamattu vaikuttaa olleen koottu nimenomaan Markionin näkemyksiä vastaan.

Kirkko syntyi siten, että Pietarin sanotaan olleen ensimmäinen piispa, joka jatkoi Jeesuksen apostoleille antamaa tehtävää. Ortodoksisessa kirkossa piispa voi osallistua toisten piispojen vihkimiseen, kun taas katolisessa kirkossa piispojen vihkiminen on paavin yksinoikeus. Joissain protestanttisissa kirkoissa piispa jakaa valtansa tuomiokapitulin kanssa. Vaikuttaa turhalta laitokselta.

Aikaisemmin kristityt olivat vainottuja Rooman imperiumissa. Kun Rooman imperiumista tuli uskonnon suhteen puolueeton, Konstantinus Suuri kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen. Kokouksesta alkoi harhaoppien tuomitseminen. Kirkkoon ei mahdu toisinajattelua.

Luterilaisen kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi tullaan konfirmaatiossa. Konfirmaatio oli luterilaisten myönnytys vangituille baptisteille. Vuonna 1538 Hessenin maakreivi Filip järjesti keskustelun luterilaisten ja vangittujen baptistien välille. Sovittiin, että baptistit palaavat kirkkoon, mikäli nuoriso konfirmoidaan. Jo vuonna 1529 baptistien kuolemantuomio oli saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtakunnanlaki. Näin sekä katoliset että evankeliset osavaltiot saivat tappaa baptisteja.

15

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ole tyytyväinen, voita tehdä tänne Suomi24:lle aloituksia riippumatta uskonnostasi!

    • Anonyymi

      Raamattu on ihmisten kirjoittama ja kokoama. Kirkon opit ovat ihmisten sopimia.

      Ja kun tiedämme, että ihmiset ovat erehtyväisiä

      • Anonyymi

        Niin kaikkien uskontojen kirjat on ihmisten kirjoittamia ja erehtyväisten. ....uskontojen. Opit on ihmisten sopimus sääntöjä.


    • Anonyymi

      Aku Ankka auttaa ymmärtämään kristinuskon kolminaisuutta eikä se ole vaikeaa. Aku Ankka on siis yhtä aikaa Taikaviitta, Tuplanolla ja LäPä ja vaikka Akulla on monta identiteettiä niin hän on silti edelleen vain yksi ainoa Aku Ankka.

      • Anonyymi

        Aku Ankkaa ei ole todellisuudessa olemassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aku Ankkaa ei ole todellisuudessa olemassa

        Mutta ankkoja on olemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ankkoja on olemassa.

        Harvemmin liikkuvat merimiespuvussa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ankkoja on olemassa.

        Aku Ankka lehti on viikottainen, Ankkalinna-nimisen kaupungin tapahtumista kertova uutislehti. Raamattu on aivan yhtä paljon totuuteen perustuva, historiallinen eepos.


    • Anonyymi

      Kolminaisuusoppi on Raamatussa: Matteus 28:19-20...

      • Anonyymi

        Todistaa vain sen, että kristinusko ei ole monoteistinen eli yksijumalainen uskonto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistaa vain sen, että kristinusko ei ole monoteistinen eli yksijumalainen uskonto.

        "Monet juutalaiset, muslimit ja tietyt kristillisperäiset liikkeet arvostelevat kristinuskoa väittäen sen edustavan triteismiä eli kolmijumalaisuutta."

        Wikipedia


      • Mitä kastamiseen tulee, Raamattu ei osoita, että se kenen nimiin kastetaan olisi Jumala.

        Isä ja Poika eivät ole kolmea eivätkä edes kahta, sillä "Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh. 10:30)

        Hengestä kirjoittaminen liittyy siihen, että "Jumala on henki, ja niiden, jotka palvovat häntä, täytyy palvoa hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24)


    • Anonyymi

      Niin siis jos ymmärrätte mikä on kristinusko, niin se ei ole se niinkään pelkästään valtioilleen alamainen kirkkolaitos, vaan kristittyjen välinen yhteys... Uskovien välinen yhteys, instituuttijärjestö ei ollut alunperin Kristuksen seurakunta..

    • Anonyymi

      Palstan aihehan oli kirkosta eroaminen. Eikös kannattaisi siirtää nämä jumaluusopilliset kysymykset, teologia ja muu huuhaa esim. luterilaisuutta käsittelevälle osastolle?

      • Anonyymi

        "väärinajattelijat" sensuroidaan lutkupalstalla


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11854
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      8996
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      107
      4885
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4094
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3529
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      1
      3481
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      63
      3354
    Aihe