En voi kääntyä kristityksi

En voi tulla kristinuskoon

Athanasioksen tunnustuksen mukaan on olemassa kolme jumalallista persoonaa. Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Apostolien keskuudessa ei ollut mitään etäisestikään tällaista ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.

Kirkon sijaissovitusoppi taas on suora vastakohta Jeesuksen opille. Sijaissovitusdogmilla on yhteys kiduttamiseen ja murhaan, koska niissä tavoitellaan jonkinlaista tyydytystä julmuudesta. Uskominen pelkkään Golgatan veritekoon kadotukselta pelastajana vaikuttaa köykäiseltä. Sijaissovituksen vahvistaminen liittyykin jälleensyntymisopin kiroamiseen Konstantinopolissa vuonna 553.

Raamatun vilpittömyys kyseenalaistuu tietäessämme, että 150 vuotta ennen tätä koottiin Markionin kaanon. Markionin kaanon oli huomattavasti suppeampi eikä sisältänyt ollenkaan juutalaisten vanhoja kirjoituksia. Markion oli doketisti, dualisti ja juutalaisten jumalan vastustaja. Raamattu vaikuttaa olleen koottu nimenomaan Markionin näkemyksiä vastaan.

Enkä voisi liittyä kirkkoon

Kirkko syntyi siten, että Pietarin sanotaan olleen ensimmäinen piispa, joka jatkoi Jeesuksen apostoleille antamaa tehtävää. Ortodoksisessa kirkossa piispa voi osallistua toisten piispojen vihkimiseen, kun taas katolisessa kirkossa piispojen vihkiminen on paavin yksinoikeus. Joissain protestanttisissa kirkoissa piispa jakaa valtansa tuomiokapitulin kanssa. Vaikuttaa turhalta laitokselta.

Aikaisemmin kristityt olivat vainottuja Rooman imperiumissa. Kun Rooman imperiumista tuli uskonnon suhteen puolueeton, Konstantinus Suuri kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen. Kokouksesta alkoi harhaoppien tuomitseminen. Kirkkoon ei mahdu toisinajattelua.

Luterilaisen kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi tullaan konfirmaatiossa. Konfirmaatio oli luterilaisten myönnytys vangituille baptisteille. Vuonna 1538 Hessenin maakreivi Filip järjesti keskustelun luterilaisten ja vangittujen baptistien välille. Sovittiin, että baptistit palaavat kirkkoon, mikäli nuoriso konfirmoidaan. Jo vuonna 1529 baptistien kuolemantuomio oli saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtakunnanlaki. Näin sekä katoliset että evankeliset osavaltiot saivat tappaa baptisteja.

Seurakunnan ovet ovat suljettu minulta.

0

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        142
        1620
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1091
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        70
        960
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        325
        913
      5. 68
        753
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        733
      7. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        671
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        639
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        601
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        571
      Aihe