Olen seurannut maailman menoa jo aika kauan ja silti edelleen mietin asioita esim mikä saa ihmisen kokemaan että johtajuus ja materialismi on pääasioita maailmassa? Mistä se tulee? Oletetaan että kaikkien haave on olla johtaja asua isossa kaupungissa ja olla rikas miksi? Toisenlaisia ihmisiä kohdellaan alempiarvoisina niitä jotka pitävät rehellisyyttä ihmissuhteita ja sitä ettei polje toisia ja pitää tasavertaisena muita tärkeimpinä arvoina. Rahaa sen verran että tulee toimeen asuinpaikka meren tai järven rannalla rauhallisessa paikassa mielummin kaukana naapureista. yms. En myöskään ymmärrä miten joku ranskalainen pappa yms "Muotiguru" saa päättää mitä ihmiset pukee päällensä muuten he ovat luusereita ja epämuodikkaita. Eikö jokainen voisi pukea ihan mitä itse haluaa? Minä ainakin puen. Miksi suurin osa nuorista naisista on kuin saman muotin tekemiä? Mitä järkeä on nilkkasukissa talvella? Mitä kamalaa siinä on jos sukka lämmittää nilkkaa? Se on sen tehtävä siksi pääosin on olemassa vaatteet ne suojaa ja lämmittää. Boomer ei ole muuten loukkaus sana sille kohteelle vaan kertoo enemmän siitä joka sitä käyttää joten sen viljely kertoo melkoisesta naiviuudesta samoin kuin karen. Se kertoo että juuri tissistä on vieroitettu sanoja ja vähän liian aikaisin. Miksi suomi seuraa kaikkia huonojakin ilmiöitä ja matkii niitä esim amerikasta? Eikö meillä voisi olla ihan oma kulttuuri musiikki ja muuta ei meidän kuulu olla mikään kopio yhteiskunta. Ei suomessa ole tarvetta black live matterssille ja sen sellaille. Suomalaiset on itse olleet venäjän ja ruotsin orjia ja sylkykuppeina. Minä en ainakaan halua olla amerikkalainen ja olla kopio amerikkalaisesta. Eikö se ole feikkiä jos esittää jotain roolia eikä hyväksy itseään sellaisena kun on. Suomalaiset on kaikki maalaisia myös helsingissä siellä taitaa olla vielä enemmän kuin monessa muussa paikassa. Sikalasta tuleet ja siellä sitten muotivaatteissa esittävät tärkeämpää ja parempaa ja jotain suurempaa. Naurettavaa. Kasvakaa aikuisiksi ja seuratkaa itseänne älkää ryhmäpaineita ja muoteja.
Maailman menoa
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.