Näkee, että ulkoa lukee muitten kirjoittamaa tekstiä eikä pysty vastaamaan jos joku kysyy vähänkin ohi menevää asiaa.
Vakavaa on perustuslakivaliokunnan halventaminen.
Perustuslakivaliokunta totesi Haaviston selvästi rikkoneen lakia.
Sanna ei voinut sitä myöntää vaan ja siis hyväksyy sen että hänen ministerinsä saavat rikkoa lakia.
Aika kuvottavaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Päinvastoin. Pääministeri ja koko hallitus on toiminut oikein, sekä lain mukaan. Saksan johtaja harjoittanut sanelupolitiikka ja siellä kansa on tyytymätön.
Vastaavasti Suomessa hallituksella on kansan rautainentuki.
Suomalaiset ovat viisaita ja ymmärtää mikä on heille parhaaksi.
Hyvä on hallitus, jopa ylivertainen!
Mitä sinä sekoilet. Haavistosta ei ole pääministerin haastattelutunnilla puhuttu sanaakaan. Missä todellisuudessa elät?