Lapuan Maskisoppa!

Sitä saa, mitä tilaa! Lapua on huonossa valossa perusjohtajan toiminnan vuoksi. Olisi pitänyt uskoa Kauhavan suunnalta tulleita tietoja, kun perusturvajohtajaa valittiin. Hankaluuksia tulee olemaan. Henkilökuntaa ei arvosteta, puhumaatakaan potilaista, asiakkaista ja omaisista.
Haapalan toiminta maskiasiassa osoittaa suurta piittaamattomuutta vanhuksista ja heitä hoitavista hoitajista. Miksi Attendon Myllytuvan maskeja ei makseta, vaikka Lapuan perusturva saa valtiolta siihen rahat? Hoitajat yrittävät kaikin keinoin suojata hoidettavia koronatartunnoilta. Omaiset samoin.Ei todellekaan ole helppoa töskennellä kasvomaskien kanssa esimerkiksi kuumassa saunassa tai suihkuhuoneessa potilaita hoidettaessa. Maskien käytölle on tarkat ohjeet a niitä pitää vaihtaa usein. Haapala näyttää jälleen kerran sen ihmiskäsityksen, mikä hänellä on ja sellainen ei sovi hoiva-ja hoitotyöhön.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi kaupunkin pitäisi maksaa yksityisen toimijan kuluja, Häh?

Äänestä

Höpö höpö Terhi on ihana! ♥️
Terhi pitää omiensa puolta. Attendo saa maksun, eikä sillä ole oikeutta keksiä aiheettomia lisälaskuja.
Vain lampaat maksavat kahteen kertaan.

Äänestä
  • <Näkyykö se jotenkin, että Terhi pitää omiensa puolta? Eipä taida näkyä. Oman tilipussin paksuus on tärkeintä.

    Äänestä

  • Kannattaa lukea IlkkaPohjalaisen uutisointi tarkaan. Ei ole kysymys mistään kaksinkertaisesta maksusta. Haapalla on taipumusta omiin tulkintoihin. Kaksineuvoisen aikaan lukuisia tämän virkamiehen väärin tulkintoja, mitkä tulivat veronmaksajille kalliiksi. Lisäksi kannattaa kyseenalaistaa tämän virkamiehen rehellisyyttä. Ilmoitti mm. Aville väärää tietoa henkilöstömitoitukisista! Samoin Valviralle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa lukea IlkkaPohjalaisen uutisointi tarkaan. Ei ole kysymys mistään kaksinkertaisesta maksusta. Haapalla on taipumusta omiin tulkintoihin. Kaksineuvoisen aikaan lukuisia tämän virkamiehen väärin tulkintoja, mitkä tulivat veronmaksajille kalliiksi. Lisäksi kannattaa kyseenalaistaa tämän virkamiehen rehellisyyttä. Ilmoitti mm. Aville väärää tietoa henkilöstömitoitukisista! Samoin Valviralle.

    Asian päätös kuitenkin oli, että Attendo luopui vaatimuksestaan, eli Haapala oli oikeassa.

    Äänestä

Attendo muutenkin ryöstää köyhät vanhukset putipuhtaaksi.

Äänestä

Tuskin Attendo ja Lapuan kaupungin välisessä sopimuksessa on näistä maskeista mitään mainintaa, muuta varmasti on, ainakin pitäisi olla se mistä kukumpikin vastaa. Tämä asia on, jonka koronan kustannusten kautta kaupungille Valtio korvasi, koski vain kaupungin omia kuluja . Ei eri sopimuksella olevan Attendon kuluja, jotka olisi Attendon pitänyt itse hakea valtiolta jos niin katsoi oikeudekseen, ei Lapualta. Valtio kyllä korvasi koronan tuomia ylimääräisiä kuluja jopa täysimääräiseti myös Lapualle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitä saa, mitä tilaa! Lapua on huonossa valossa perusjohtajan toiminnan vuoksi. Olisi pitänyt uskoa Kauhavan suunnalta tulleita tietoja, kun perusturvajohtajaa valittiin. Hankaluuksia tulee olemaan. Henkilökuntaa ei arvosteta, puhumaatakaan potilaista, asiakkaista ja omaisista.
Haapalan toiminta maskiasiassa osoittaa suurta piittaamattomuutta vanhuksista ja heitä hoitavista hoitajista. Miksi Attendon Myllytuvan maskeja ei makseta, vaikka Lapuan perusturva saa valtiolta siihen rahat? Hoitajat yrittävät kaikin keinoin suojata hoidettavia koronatartunnoilta. Omaiset samoin.Ei todellekaan ole helppoa töskennellä kasvomaskien kanssa esimerkiksi kuumassa saunassa tai suihkuhuoneessa potilaita hoidettaessa. Maskien käytölle on tarkat ohjeet a niitä pitää vaihtaa usein. Haapala näyttää jälleen kerran sen ihmiskäsityksen, mikä hänellä on ja sellainen ei sovi hoiva-ja hoitotyöhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu