Kuinka rakentaa keho ilman kaavaa

Kuinka rakentaa keho ilman kaavaa?

Tieteellinen tosiasia on, että solu ei rakenna itse itseään luonnonlakien avulla. Fysiikan ja kemian ei ole koskaan todettu tuottavan siihen tarvittavaa informaatiota.

Kuinka unelmien alkusolu tuottaisi kehon ilman piirustuksia?
Ilman rakennuspiirustuksia tuloksena olisi suunnaton solumöykky, joka leviäisi pelkäksi pannukakuksi. Evolutionistit puhuvat kehon ”arkkitehtuurista”, mutta kieltävät piirustusten olemassaolon. Miksi ja kuinka yksisoluiset eliöt ”kehittyisivät” monisoluisiksi on yhä täysin hämärän peitossa.

Kehon suunnittelu on aloitettava piirustuslaudan ääressä
Esialkion solupallosta on muotoiltava keho. Solupallosta on suunniteltava simpansseja, silakoita ja ihmisiä, päästä häntään ja vasemmasta puoliskosta oikealle. Miten tämä tarkalleen toteutuu, sitä voidaan vain arvailla. Marine Biological Laboratoryn tutkijat yrittivät selvittää asiaa ja tekivät kaksi havaintoa, joita Diane Kenney kuvaa: ”Solujen ensimmäinen järjestäytyminen alkaa, kun kalsiumionien aalto kulkee munasolun läpi. Tämä järjestää hedelmöittyneen munasolun sisäiset aktiinisäikeet samansuuntaisiksi”.

Hedelmöittymisen tapahduttua, munasolun läpäisseen ionien virran suuntaamat säikeet supistuivat suorassa kulmassa tulevaan selkä-vatsa akseliin nähden ja solulima siirtyy. Tämä kehon kaavan muodostumistapahtuma käynnistyi heti hedelmöittymisen jälkeen.

Toinen merkittävä havainto osoitti sekä siittiöiden että munasolujen ainutlaatuiset tehtävät alkion kasvuakselien määrittämisessä. Tani ja Hirokazu Ishiin tuore artikkeli Molecular Biology of the Cell -lehdessä, vahvistaa tämän. Munasolu määrää tutkitun eläimen selkä-vatsa akselin ja siittiö pää-häntä akselin. Tanin mukaan molempien sukusolujen vaikutusta tarvitaan.

Tilanne muistuttaa rakennuksen peruskiven muurausta. Kun se on tehty, kaikki muu rakentuu sen varaan, määrätyn suunnitelman mukaisesti. Kehon rakentaminen etenee peruuttamattomien päätösten mukaisesti, useisiin suuntiin samanaikaisesti ja tarkasti. Tämä ilmenee kauniisti alkion kehityksen aikana. Tuleeko solumöykystä lopulta simpanssi, silakka vai ihminen, määräytyy joka askeleen aikana. Tämä edellyttää ennakoivaa suunnittelua. Kyseessä on kiistaton näyttö suunnittelun olemassaolosta. Paul Nelson toteaa, että ongelma ei ole rakennustarvikkeiden saatavuus, vaan kokoonpanojärjestys.

Eläimen rakentuminen on ilmeisen päämäärätietoinen tapahtumasarja, joka tähtää tarkasti haluttuun lopputulokseen. Sattuma-valinta -mekanismi sen sijaan on päämäärätön.

Kriisinhallintajärjestelmä perustuu suunnitteluun
Toinen biologinen tapahtuma, joka edellyttää ennalta varautumista, on kriisinhallinta. Aivan kuten edellä kuvattu alkion kehitys, kriisinhallinta vaatii valvontaa. Kalsium-ionien aaltoa ei voi noin vain käynnistää, jotta hedelmöittyneestä munasolusta tulisi vastakuoriutunut kananpoika. Matkan varrella on runsaasti itsenäisiä osakokonaisuuksia, jotka ohjaavat toisiaan monimutkaisten takaisinkytkentäjärjestelmien verkostona ja näin pitävät rakentumisen oikeilla raiteilla.

Myös kriisien hallinta edellyttää sekä ennakointia että valvontaa
Tällaisen järjestelmän täytyy pystyä reagoimaan moniin samanaikaisiin haasteisiin. Kriisi on tunnistettava ja selvitettävä oikea tapa reagoida siihen onnistuneesti. On päätettävä, mitä välineitä siihen tarvitaan ja miten nopeasti on toimittava. Paljonko erilaisia välineitä tarvitaan. Ei voi myöskään käynnistää moottorisahaa, missä ei ole sammutuskytkintä.

Otetaan esimerkiksi elimistön reagointi lämpöhalvaukseen
Solut vastaavat stressiin siirtymällä kriisinaikaiseen toimintamalliin vaurioilta välttyäkseen. Max Planck instituutin tutkijat havaitsivat, kuinka ennakointi toimii tarkoin määrätyin askelein, jossa keskeinen toimija on NELF-prosessi (negative elongation factor, ”negatiivinen venytystekijä”). He havaitsivat, kuinka tarvittavat tekijät paketoitiin ja kuljetettiin paikalle ”pisaroissa” ennen toiminnon käynnistämistä: ”Stressin alkaessa solut siirtyvät nopeasti kriisitoimintamalliin vaurioitumista välttääkseen. Geenien toimintaa hidastetaan välittömästi ja toimintojen painopiste siirtyy uhkien torjuntaan.

Tutkijat selvittivät, kuinka stressin aiheuttama NELF-tekijä säätelee geenien toimintaa pitääkseen solut elossa. Tämän järjestelmän täytyy pystyä tunnistamaan monenlaiset stressit ja toimia nopeasti pysyvien vaurioiden estämiseksi. DNA:n normaali lukeminen ei voi jatkua ja solujen on mentävä ”lukitustilaan” kunnes vaara on ohi.

Monenlaiset stressit, kuten lämpö, myrkyt tai säteily, voivat käynnistää tämän järjestelmän, joka torjuu elimistön vaurioitumista. Vaste muistuttaa koronaviruspandemian aiheuttamaa ”lockdownia”, jossa vain yhteiskunnan välttämättömimmät toiminnot saavat jatkua ja voimavarat suunnataan vahinkojen välttämiseen. NELF-tekijä estää RNA-polymeraasin, entsyymin, joka normaalisti lukee DNA:ta. On perusteltua todeta, kuinka suurta ennakointia lämpöhalvauksen aiheuttamia vahinkoja estävä järjestelmä edellyttää. Sen on val

1

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitään ei synny tyhjästä!
      Joka muuta väittää, kannattaa hommata lääkitys, että houreet loppuu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      149
      3730
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3612
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3153
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2172
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1367
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1008
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      989
    Aihe