Lestadiolaisten entinen luottopuolue on aika pohjalla. Tämän ei pitäisi kuitenkaan johtaa siihen, että yhä useampi lestadiolainen hakeekin poliittisen kotinsa perussuomalaisista. Mutta näin on käynyt. Monissa kunnissa on paljonkin lestadiolaisia ehdokkainta persujen riveistä. Ja todella moni lestadiolainen on siirtynyt kannattamaan keskustan sijasta joko persuja, tai kristillisdemokraatteja. Miksi?
Keskusta tulee vielä nousemaan. Keskusta ei ole syyllistynyt sellaiseen populismiin, johon Perussuomalaiset ovat useita kertoja. Keskusta ajaa paremmin maakuntien asioita, ja suuri osa lestadiolaisistakin nimenomaan asuu maakunnissa. Vain isoissa kaupungeissa lestadiolaiset saattavat äänestää myös kokoomusta. Mutta miksi persut? Millä logiikalla tällainen puolue edes sopii lestadiolaisille? Puolue, jonka riveissä on sattunut ja tapahtunut. Ja vain pahimpien kohujen aikaan Halla-aho saattaa ampua riviä suoriksi, kuten esim tapaus Ano Turtiainen.
Myös täällä Haapavedellä moni lestadiolainen on siirtynyt kannattamaan Perussuomalaisia. Sanon teille, miettikää vielä! Kannattaako luottopuoluetta Keskustaa vaihtaa tuollaiseen öyhöpuolueeseen, jonka menestys perustuu puhtaasti populismiin ja viimeistään vallassa ollessa joudutaankin syömään sanat. Tämähän nähtiin jo Soinin johtamassa persuissa. Ministereille salkut tulivat niin rakkaiksi, että olivat valmiita myymään omat periaatteensa. Näin tulee käymään ihan varmasti myös nykyisen Perussuomalaisen puolueen kanssa! Ihan varmasti. Sanotaan, että Keskusta pettää aina. Tälle ei ole samanlaista katetta, kuin sille, että Perussuomalaiset ne vasta pettääkin.
HOX HOX Haapavetiset lestadiolaiset ja myös muut! Johan te olette nähneet jo paikallisen persujen politikoinnin. Kannatatteko sellaista todella?

Vastaukset 25
Vanhimmat
"Keskusta ajaa paremmin maakuntien asioita"
Ja kerrotko kuinka käy esim. Haapaveden kuntapäättäjille sekä heidän vallalleen maakuntamallin toteutuessa? Kun olet selvittänyt sen itsellesi tule uudestaan kysymään miksi edes Haapaveden keskustalaiset eivät äänestä omiaan eduskuntavaaleissa. Kuntavaalit on asia erikseen vihulaisen ollessa persut ja keskustalaiset luottamushenkilöt jotka ei ymmärrä ettei heillä ole muuta virkaa valtuustossa kuin hypätä kuin käsketään.
maakuntamallin toteutuessa haapavesikin on pelkkä pohjoispohjanmaan maakunnan kolhoosikunta varojen suurelta osin ja vallan siirtyessä oulun kirkonkylälle missä päätetään mm. kuinka haapaveden sotepalvelut tuotetaan vai tuotetaanko niitä edes haapavedellä? Yhdistettynä edelliseen keskustan rooli hallituksessa vihreiden apupuolueena on se kumma miksi keskustan kannatus valtakunnan tasolla ei lähde nousemaan? Kuntavaaliennusteiden luvatessa persuille jytkyä (mitä ei edes tule) pitää sitten turvautua kuvakaappauksien lähettämiseen Kärnälle yms. halpaa. Epätoivoiset tekee epätoivoisia asioita.
Noh, jos Halla-aho on seuraavan hallituskokoonpanon määrittäjä keskusta on taas niin suurta ystävää persujen kanssa että pahaa tekee vierestä katsoa sitä nuolemisen määrää hallituspaikan saamiseksi?
Halla-aho ei kokoa seuraavaa hallitusta eikä sitä seuraaviakaan hallituksia! Gallupeissa ovat kyllä suurin ja mahdollisuudet ehkä hallituksen muodostajaksi olisi sitä kautta. Persut tarvitsi kuitenkin Keskustaakin joukkueeseensa. Siihen malliin ovat Keskustaa arvostelleet, että taitaa jäädä yhteistyö saavuttamattomiin.
ja p..skat kepuhan nousi juuri kettutyttöjen kanssa hallitukseen saranapuolelta pyhien lupauksien jälkeen ettei missään nimessä lähde hallitukseen kansa on puhunut pulinat pois. Kun alkio vaihtui liike-elämän edustajien taloudellisten etujen ajamiseen sipulin kautta kaappikokoomuslaiset hyppää riemusta kiljuen persujen kanssa hallitukseen hallituskauden jälkeen vihreiden apupuolueena. Sorit siitä Tenho..
Voihan se olla ettei persut vaadi kepuja lakkauttamaan turvetta tai vähentämään metsien hakkuiden määriä vihreiden tavalla? Voihan se olla että persut ovat kepulaisille niin paljon mieluisampi kaveri hallitukseen kuin isiksien kotiuttajat ja sähkötöpselien viljelijät että äärioikeistolaisuus ei olekkaan niin paha asia itseasiassa eihän niitä persuista enää löydykkään? Jopa Kärnä ottaa kuvan missä seisoo persujen kanssa käsi kädessä sen sijaan että laskee housunsa alas kuvamateriaalin lähettämiseksi naisille?
se olisi jumalan valittujen kuunnella Paavoa kun hän ehdotti kepujen ja persujen yhdistymistä- Ei tarvitsisi nyt natsikortteja heilutella ja etsiä somesta materiaalia mistä nostaa paskamyrskyjä persujen maalittamiseksi.
Eräs pointti on toki siinä että perinteisiä perhearvoja ja isänmaata Perussuomalaiset pitävät arvossa ja puolustavat.
Koska media kohtelee samalla tavoin lestoja ja persuja, ehkä he ovatkin ottaneet itse persujen poliittisesta ohjelmasta selvää eivätkä lue Iltasanomia
Vasuri-eskon kannattajia tuntuu uskovaisissa olevan todella paljon.
Miten Venäjän asialla oleminen on suomalaisten arvojen puolustamista?
Niin on , Vasuri-Eskon käytös kaikkia kohtaan on erittäin reilua ja ystävällistä.
Siinä hänen suosionsa salaisuus.
Tämä lienee syy, miksi lestadiolaisia on niin paljon siirtynyt persuihin. Silti Keskusta olisi edelleen se turvallisempi ja parempi vaihtoehto. Persujen politiikka perustuu pitkälti populismiin ja katteettomiin lupauksiin. Keskustalaiset tekevät vastuullisempaa politiikkaa, vaikka muutoin ovat selvästi liberaalimpi puolue, mitä Perussuomalaiset.
Mitenkäs Kotimaa lehti, se nyt kuitenkin tulee aika usealle.
..........on hyvä että kaikki tulee järkiinsä vähitellen ja jättää uppoavanlaivan , "keput" ei ole ajaneet vuosiin muuta kuin omaa etuansa yrittäen pitää puoluetuistaan kiinni.
Kotimaalehti tulee niille, jotka haluavat kirkollisia lehtiä tilata. Kotimaakin on nykyään hyvin punavihreä ja sen tekijöissä on aika paljon vihreitä ja vasemmistolaisia ja kaupunkilaisia. Jokainen, joka on lukenut Kotimaalehteä, on saanut huomata, että aikamoista liberaaliteologiaa se lehti tuuttaa. Sellaista vihervasemmistolaisella hapatteella kuorrutettua teologiaa.
Vai tarkoititko Suomenmaata, sitä Keskustan jäsenlehteä? Tottakai sen lukijamäärä putoaa sitä mukaa, kun porukka lopettaa Keskustan tukemisen. Suomenmaa on tosi hyvä lehti ja paljon laadukkaampi, kuin Perussuomalaisten lehti.
Kotimaa-lehti on Suomen luterilaisenkirkon lehti. Päivämies-lehti VL:n lehti.
Luterilainen kirkko on vihervasemmistolainen järjestö.
Kotimaa-lehti tulee seurakunnan luottamushenkilöille.
Ne ovat viisastuneet kun Jussi W-T on niitä kouluttanut ihmisten tavoille.
Molemmat pitävät tuoreesta tavarasta. Kepulaiset ovat vanhan tavaran nuuskijoita.
Onks toi sitä persuviisautta, aika matalatasoista.
no mutta tulevissa kuntavaaleissahan lesskukoilla on mahdollisuus haistattaa paskat nykymenolle ja äänestää Repo satojen äänien vyöryllä valtuuston liideriksi..
Samalla toki Haapaveden itsenäisyys loppunee????
Mutta hei, eikös se niinki ole ttä ihan kaikki synnithän saanee anteeksi nostamalla käden pystyyn???
Kyllä ja paljon! Jos lestat nostaa seuroissa käden pystyyn niin vihreät nostaa moskejassa munan pystyyn.
niin lestojen tuki ilikalle on vankkumatonta..
vaaleissa ottaa melekonen äänivyöry kautta hoopolandian..