Israel ja Britannia ovat Euroopassa ensimmäisenä aloittaneita ja ylivoimaisesti tehokkaimmin rokottaneita maita.
Israelissa kuoli koronaan marraskuussa 324 ja tammikuussa 1471 ihmistä.
Rokotukset alkoivat 20.12. Koronakuolleisuus 4,7-kertaistui marraskuusta tammikuuhun.
Britanniassa kuoli koronaan marraskuussa 11 724 ja tammikuussa 32 061 ihmistä.
Rokotukset alkoivat 14.12. Koronakuolleisuus 2,7-kertaistui marraskuusta tammikuuhun.
Hitaimpiin rokottajiin lukeutuvassa Belgiassa kuoli koronaan marraskuussa 5 162 ja tammikuussa 1630 ihmistä. Koronakuolleisuus putosi kolmasosaan marraskuusta tammikuuhun, kun Britannia oli tammikuun loppuun mennessä rokottanut n. 20 kertaa enemmän kuin Belgia.
Toisessa hitaimpiin rokottajiin lukeutuvassa Italiassa koronaan kuoli marraskuussa 16 952 ja tammikuussa 12 896 ihmistä. Koronakuolleisuus aleni 24 % marraskuusta tammikuuhun. Britannia oli tammikuun loppuun mennessä rokottanut noin 10 kertaa enmmän ihmisiä kuin Italia.
Kahdessa ylivoimaisesti nopeimmin ja eniten rokottaneissa maissa koronakuolleisuus 4,7-kertaistui ja 2,7-kertaistui, kun samaan aikaa kahdessa erityisen vähän rokottaneissa maissa koronakuolleisuus pieneni toisessa kolmasosaan ja toisessa 24 %.
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/belgium/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/italy/

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja tilanne nyt? i di oot ti luettelemasi tilaston aikaväli kertoo sen.
Hah
Aloittaja on 6699 rokotefriikki ja rokotekapo.
Friikki ja kapo saa koronadiktaattorilta annoksen keittoa.
Se ei friikkiä ja kapoa nosta!
Rokotekiimaisilla alkaa itkuparku ja otsasuonet pullistelevat, kun lyödään faktaa tiskiin siitä kuinka nopeasti kahdessa rokotekiimaisimmissa maassa koronakuolemat monikertaituivat heti rokotusten alkamisen jälkeen, kun muualla rokottamattomissa maissa ne samaan aikaan rajusti laskivat.
Rokotekiimaisia ei näy haittaavan, että rokotteet tappavat noin prosentin kaikista riskiryhmiin kuuluvista, jotka sen ottavat.
Olisiko faktaa vai riittääkö musta tuntuu ja blogissakin oli juttua?
Israel+ja+Britannia+ovat+Euroopassa+ensimmäisenä+aloittaneita+ja+ylivoimaisesti+tehokkaimmin+rokottaneita+maita.
Israelissa+kuoli+koronaan+marraskuussa+324+ja+tammikuussa+1471+ihmistä.
Rokotukset+alkoivat+20.12.+Koronakuolleisuus+4,7-kertaistui+marraskuusta+tammikuuhun.
Britanniassa+kuoli+koronaan+marraskuussa+11+724+ja+tammikuussa+32+061+ihmistä.
Rokotukset+alkoivat+14.12.+Koronakuolleisuus+2,7-kertaistui+marraskuusta+tammikuuhun.
Hitaimpiin+rokottajiin+lukeutuvassa+Belgiassa+kuoli+koronaan+marraskuussa+5+162+ja+tammikuussa+1630+ihmistä.+Koronakuolleisuus+putosi+kolmasosaan+marraskuusta+tammikuuhun,+kun+Britannia+oli+tammikuun+loppuun+mennessä+rokottanut+n.+20+kertaa+enemmän+kuin+Belgia.
Toisessa+hitaimpiin+rokottajiin+lukeutuvassa+Italiassa+koronaan+kuoli+marraskuussa+16+952+ja+tammikuussa+12+896+ihmistä.+Koronakuolleisuus+aleni+24+%+marraskuusta+tammikuuhun.+Britannia+oli+tammikuun+loppuun+mennessä+rokottanut+noin+10+kertaa+enmmän+ihmisiä+kuin+Italia.
Kahdessa+ylivoimaisesti+nopeimmin+ja+eniten+rokottaneissa+maissa+koronakuolleisuus+4,7-kertaistui+ja+2,7-kertaistui,+kun+samaan+aikaa+kahdessa+erityisen+vähän+rokottaneissa+maissa+koronakuolleisuus+pieneni+toisessa+kolmasosaan+ja+toisessa+24+%.
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/belgium/
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/italy/
Katso tämän päivän luvut ja ne ovat murto-osa pahimmasta jolloin vasta rokotukset käynnistyivät.
Kummin olisi parempi jos tahtoisi kuolla. Jättää syömättä ja rukoilla vai rukoilla ensin ja lopettaa syömisen? Niin kumminko päin suosittelisitte sitte.
Voiko liikaan kaalisoppaan kuolla. Nimim. Huolestunut trolli
Höperö. Kun katsot huippulukemia joltain tammikuulta ja sitten viimeisintä tilannetta, niin huomaat noista omista linkkaamistasi taulukoista, että tartunnat ja kuolemat ovat kääntyneet laskuun. Ja tämä on rokotteiden ansiota.
Britannian tilanne on tammikuun pahoista arvoista korjaantunut loistavasti, kun kansasta jo noin puolet rokotettu. Nyt puoleen vuoteen ensimmäinen nollapäivä koronakuolemissa Lontoossa, pahimmillaan reilut 200/pv. Lockdown ja rokotteet auttaneet hienosti ja kevään mittaan elämä kohti normaalia.