Anna Litzenin profetia Jaavanin antikristillisestä hengestä, jonka Suomen profeetta voittaa

Anna Litzenin profetia Jaavanin antikristillisestä hengestä, jonka Suomen profeetta voittaa

Ja liian vähän on sinulle, että oman kansasi pelastat ja veljesi tuot kotiin. Vielä sinä samaan aikaan nouset minun voimassani Jaavanin henkivaltaa vastaan. Voitettuasi sen omassa maassasi tulet ajamaan sitä takaa ja vapauttamaan monia kansoja sen otteesta. Se vetäytyy hetkeksi ennen viimeistä nousuaan, ja silloin te näette sadon tulevan. Todellakin sinä saat sen nähdä, kun ihmiset palaavat Jumalansa luo, ja sinä riemuitset, sinä juovut minun ilostani, kun minä saan rakkaani takaisin.

Et sinä yksin nouse Herraasi vastaan, vaan sinulla on mukanasi sisaresi ja veljesi, jotka minä olen herättänyt kuolleista. Nyt annan sen tulla yllesi. Ota vastaan voiteluöljyni. Nyt anna sen nousta sinussa. Älä pidättele minun tultani. Kuinka voisitkaan pidätellä. Se purkautuu yli maan kuin tulivuori. Sinun keskeltäsi nousee minun ylistykseni, koska minä olen päättänyt näyttää sinussa kunniani.

Jouko Pihon kommentti:

Tässä puhutaan Suomen profeetan eli Jumalan valitun aseen toiminnasta ensin Suomen pelastamiseksi ja sitten Venäjältä pakenevien juutalaisten veljien ja Suomessa olevien juutalaisten ja israelilaisten veljien auttamisesta kotiinsa Israeliin.

Sitten Suomen profeetta nousee Jaavanin henkivaltaa vastaan Suomessa ja sen jälkeen monissa muissa maissa. Jaavan on Raamatun kielessä Kreikka ja erityisesti Kreikan Makedoniasta noussut maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuri.

Meidän aikanamme Jaavanin henki viittaa Antikristukseen, viimeiseen Jumalan sallimaan maailmanhallitsijaan ennen kuin Jeesuksen maailman kuninkuus ja valtakunta alkavat.

Suomen profeetan johdolla tämä antikristillinen valta joutuu väistymään joksikin aikaa, jolloin Suomessa ja ympäri maailmaa alkaa historian suurin hengellinen herätys, josta Raamatussa ja tässä profetiassa käytetään sanaa ”sato” eli sielujen elonkorjuu.

Mutta sitten kun tämä Jumalan antama voimakas herätyksen aika on ohi, niin Jumala sallii jälleen Jaavanin antikristillisen hengen nousta ja Peto eli Antikristus hallitsee maan päällä 3½ vuotta, jonka jälkeen Pedon valtakunta murskataan, Antikristus heitetään helvettiin ja Jeesuksen johtama Jumalan valtakunta alkaa hallintakautensa maan päällä.

19

1221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jouko, nuo sinun tulkintasi tulevat sinusta itsestäsi, kuten tiedät.
      Jos olisit profeetta, sinä tietäisit enemmän ja tulkinnoistasi lähtisi paljon pois.
      Sinähän kuulet profetian ja sitten tulkitset sen omien näkemyksiesi mukeen, kuten tähänkin tulkintaan vedit mukaan tukholman profetian ja omat ennustuksesi.

      Ei siinä mitään, kyllä ennustaa ja tulkita saa, mutta tulossa on sekametelisoppa, että kuka siitä tykkää?

      Kun me keitämme ruokaa, me maustamme sitä, mutta jos me heitämme aina kaikki samat mausteet, se ruoka maistuu aina samalta, vaikka sen pitäisi olla jotain muuta.

      kinkulle sinappi, lampaalle yrtit, kalalle savu, kanalle sitruuna jne.
      Se mauste on vivahde, ei maku.

      Mieti kun Jumala tarjoaa sinulle aterian, vaikka viisi leipää ja kaksi kalaa.
      Sitten sinä jaat sitä ja heität sinapin ja ketsupin jokaisen annokseen, koska sinun mielestäsi sen sinapin ja ketsupin tulee olla kaikkialla, varsinkin jokaisessa Herran tarjoamassa ateriassa, onhan hän aiemmin tarjonnut makkaraperunat, johon sinappi ja ketsuppi sopii vallan mainiosti.

      Nyt olisi aika hiljentyä rukoukseen ja hiljentyä hiljaisuuteen.
      Kuuntele, odota ja katso mitä tapahtuu.
      Voit jakaa profetioita, mutta koska olet profeetaksi tituleerattu, niin ole todella varovainen niiden tulkintojesi kanssa, sillä se profeetan arvonimi tuo auktoriteettia ja et todellakaan halua olla se, joka johtaa ihmisiä harhaan.

      T.profeetta

      • Anonyymi

        ...sillä se profeetan arvonimi tuo auktoriteettia ja et todellakaan halua olla se, joka johtaa ihmisiä harhaan.

        T.profeetta"

        Nyt ymmärrän miksi julistat itsesi profeetaksi, etkä siedä kilpailijoita. Haluat auktoriteettia ihmisiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...sillä se profeetan arvonimi tuo auktoriteettia ja et todellakaan halua olla se, joka johtaa ihmisiä harhaan.

        T.profeetta"

        Nyt ymmärrän miksi julistat itsesi profeetaksi, etkä siedä kilpailijoita. Haluat auktoriteettia ihmisiltä.

        Väärin, sinä et ymmärrä.


    • Anonyymi

      Ei Piholla ole ollut pitkään aikaan mitään auktoriteettia!
      Tervehenkiset ja raittiit uskovat ovat ottaneet etäisyyden jo kauan.

      Raamattu varoittaa, että pitää sanoutua irti vääristä profetioista ja eksytyksen hengistä. Paavali sanoaa, että joka julistaa vastoin totuutta, olkoon "kirottu".
      Galatalaiskirje 1:9.

      J.P. On täysin paatunut eksytykseensä. Hänelle itselleen on täysin turhaa enää mitään esittää. Hän on tehnyt vääryyden panssarin, ja sen takaa hän välillä esittää jopa Raamatun sanojakin. Omalla omituisella tulkinnallaan.

      Kaikki on puuta, heinää, olkia. Kuin kaatopaikkaa, oksettavaa.

      Jos olisi vähänkin itsekritiikkiä ja Jumalan kummnioitusta, J.P. vetäytyisi kammioonsa, tekisi totista parannusta. Kun vielä on (hetki) elonaikaa.

      Jumala ei tarvitse Joukoa Pihoa, missään tehtävässä.

      Tämä on sanottava vakavasti ja vastuullisesti.

      Hän kadotti etsikkoaikansa. Ei kuunnellut kun 20-30 vuotta sitten jo Herra koetti pysäyttää. Puhutella. Mistä piti parannusta tehdä?

      Kun uskova kovettaa korvansa Herran nuhteille, näin voi käydä?
      J.P. on varoittavat esimerkki.

      Herra tahtoo puhtaita ja puhdistettuja astioita työssään.

      Jumala on päätöksensä tehnyt.

      • Anonyymi

        Ylennät itsesi Jumalaksi? Itsestäsihän tuossa puhut!


    • Anonyymi

      Profetoiminen on vajavaista, mutta Herran tuleminen vanhurskaita vastaan on tosin lähellä, ajallaan toteutuu autaallinen Kristuksen päivä niin kuin on profetoitu: "Et sinä yksin nouse Herraasi vastaan, vaan sinulla on mukanasi sisaresi ja veljesi, jotka minä olen herättänyt kuolleista".

      • Anonyymi

        Profetoiminen... herran tulemus... vanhurskaat... kristus...

        Ei mitään uutta. Aivan samaa, mitä aiempi Mooseksenlaki - uhraa, puhdistaudu, tuomitse!


    • Anonyymi

      "Et sinä yksin nouse Herraasi vastaan, vaan sinulla on mukanasi sisaresi ja veljesi, jotka minä olen herättänyt kuolleista. Nyt annan sen tulla yllesi. Ota vastaan voiteluöljyni. Nyt anna sen nousta sinussa. Älä pidättele minun tultani. Kuinka voisitkaan pidätellä. Se purkautuu yli maan kuin tulivuori. Sinun keskeltäsi nousee minun ylistykseni, koska minä olen päättänyt näyttää sinussa kunniani."

      Joo. Täysikuu skorpionissa 27.4.?

      • Anonyymi

        https://www.rd.fi/luonto-ja-tiede/7-tapaa-jolla-täysikuu-sotkee-tunteitasi

        "Härät ovat kokonaan toinen juttu. ”Kuun suurentava energia voi itse asiassa auttaa [härkiä] näkemään prioriteettinsa selkeämmin. Kuu voi itse asiassa valaista polun saavutuksiin ja menestykseen.” Kuun ylitsevuotava kirkkaus saattaa hermostuttaa toiset, kun taas toisille se on voimallinen opas."

        https://www.alicebaileyry.fi/opetukset-ja-kirjoitukset/mestari-djwhal-khulin-opetuksista/4-opetus-uudesta-astrologiasta

        "Astrologia on ... tiede, joka käsittelee niitä ehdollistavia ja hallitsevia voimia ja energioita, jotka läpäisevät koko avaruuden kentän sekä vaikuttavat kaikessa, mikä löytyy tästä kentästä...."

        Arvelen, että osa profetioista liittyy tähän. Se, mitä aika on, ei vielä ole täysin ymmärretty. Ongelmissa ovat ne, jotka ovat aikaansa edellä.


    • Anonyymi

      Tämä on aivan käsittämätöntä puhetta. Kirjoittaja vääntelee jotakin profetiaa mielensä mukaiseksi, kuin muka tietäisi, mitä sillä on oikeasti tarkoitettu. Mitä pahaa Kreikkalaiset (tai Aleksanteri suuri) ovat tehneet nykyaikana, että joku Suomen profeetta alkaa heitä vastaan taistelemaan ja voittaa heidät ? Aleksanteri kuoli j n, 1300 vuotta sitten , häntä vastaan on nykyään paha taistella enää. Ja Kreikkalaiset ? Mitä pahaa he ovat tehneet, kansakunta kansojen joukossa. Ortodokseja suurin osa eli myös kristittyjä.
      Voi pimeyden henki sentään !

      • Anonyymi

        Kreikan maailmanvalta on viimeinen joka sortaa Israelia.
        Antikristus nousee entisen Rooman vallan alueelle muodostuvasta 10 valtioliitosta, Dan mukaan Syyrian kuningas yhdistää Kreikan, Turkin, Syyrian ja Egyptin, lisäksi Iran joka kuului muinoin Kreikan valtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreikan maailmanvalta on viimeinen joka sortaa Israelia.
        Antikristus nousee entisen Rooman vallan alueelle muodostuvasta 10 valtioliitosta, Dan mukaan Syyrian kuningas yhdistää Kreikan, Turkin, Syyrian ja Egyptin, lisäksi Iran joka kuului muinoin Kreikan valtaan.

        Kreikan maailmanvaltaa ei ole olemassa. Piste. Näet unta. Hörhöilyä.
        Kerropas joku todiste asiasta. Olen käynyt monesti Kreikassa. Ei merkkejä maailmanvallasta havaittavissa.
        Loppu kuviteltua tulevaisuutta, mutta en usko pätkääkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreikan maailmanvaltaa ei ole olemassa. Piste. Näet unta. Hörhöilyä.
        Kerropas joku todiste asiasta. Olen käynyt monesti Kreikassa. Ei merkkejä maailmanvallasta havaittavissa.
        Loppu kuviteltua tulevaisuutta, mutta en usko pätkääkään.

        "Kerropas joku todiste asiasta. Olen käynyt monesti Kreikassa."

        Ensin vaatii muilta todisteita, mutta heti seuraavaksi heittää väitteen, jota ei pysty todistamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreikan maailmanvalta on viimeinen joka sortaa Israelia.
        Antikristus nousee entisen Rooman vallan alueelle muodostuvasta 10 valtioliitosta, Dan mukaan Syyrian kuningas yhdistää Kreikan, Turkin, Syyrian ja Egyptin, lisäksi Iran joka kuului muinoin Kreikan valtaan.

        Tässä pedon valtakunnan alueet ja pedon päät, pedon merkki
        Erikoinen selitys ja ymmärrettävä
        https://www.youtube.com/watch?v=8OUVzpr8Ktk&t=8s


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kerropas joku todiste asiasta. Olen käynyt monesti Kreikassa."

        Ensin vaatii muilta todisteita, mutta heti seuraavaksi heittää väitteen, jota ei pysty todistamaan.

        Taidat olla oikea profeetta kun et halua todistaa väitteitäsi. No sinunlaiset lapselliset yleensä hurahtavat kaikkeen typerään kuten näihin profetoihin. Outoa pelleilyä muka aikuisilta ihmisiltä.


    • Anonyymi

      Jaavan = Kreikka.
      Ei Suomessa ole mitään Kreikan henkivaltaa, jota vastaan nousta. Puppua taas.

      • Anonyymi

        Kyllä antikristillinen henki on voimistunut, mutta pääsee valtaan kun seurakunta poistuu.
        Kun Jeesus pyhineen palaa perustamaan maanpäällistä kuningaskuntaa niin alkaa kansojen tuomio:"ensin rikkavilja kootaan kimppuihin poltettavaksi (Matt13:30), vuohet tuomitaan ikuiseen tuleen(25:41).
        Samoin käy juutalaisten vainoojille:
        Jooel3:6 Juudan ja Jerusalemin lapsia te olette myyneet jaavanilaisille...


    • Anonyymi

      Kyllä se antikristus USA:ssa tuli jo lyötyä viime presidentinvaalissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe