Ähtärin talous

Ähtärin kaupunki teki ylijäämäisen tuloksen. Ähtärin kaupungin viime vuoden tulos on vajaat 550 000 euroa ylijäämäinen. Taseen ylijäämä on 3,1 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä laski 6,5 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden kaupungilla on lainaa 3 621 euroa. Yle 3.3.2021.
341131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Niin? Jokainen tuppukylä on plussalla reilusti valtion koronatukien vuoksi, isommat vielä enempi vilkaises huvikses esim. Tampere.

Ensi vuonna on ihan eri juttu.....

Äänestä
  • Harmittaako sinua?

    Äänestä

Nytkö alkoi ähtärin nousu?🤔

Äänestä
  • Miten konsernin luvut?

    Äänestä

Hyvin menee mutta menköön.

Äänestä

Miltähän tulos näyttäisi jos Otsonkoulu olisi jo purettu ja poistettu taseesta? Heh, täydellinen kusetus kun arvottomia kiinteistöjä roikotetaan väärillä kirjanpitoarvoilla vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Eli olet itse vähäjärkinen,helppo uskoa.

    Äänestä

  • Otsonkoulun arvoa on alaskirjattu vuoden tuloksesta noin miljoona euroa ja konserniyhtiöistä muun muassa matkailuyhtiöt tekivät yhteensä noin 500000 euron positiivisen tuloksen. Yksityiset matkailuyritykset tekivät positiivistä tulosta vuonna 2020 eli niistä tulee verotuloja kaupungin kassaan vuonna 2021, eli suunta on kääntynyt Ähtärissä kohonneista koronakustannuksista huolimatta. Kiitoksia kaikille Ähtärin puolesta toimineille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otsonkoulun arvoa on alaskirjattu vuoden tuloksesta noin miljoona euroa ja konserniyhtiöistä muun muassa matkailuyhtiöt tekivät yhteensä noin 500000 euron positiivisen tuloksen. Yksityiset matkailuyritykset tekivät positiivistä tulosta vuonna 2020 eli niistä tulee verotuloja kaupungin kassaan vuonna 2021, eli suunta on kääntynyt Ähtärissä kohonneista koronakustannuksista huolimatta. Kiitoksia kaikille Ähtärin puolesta toimineille.

    Buahahhahahahah! Huutista psykooseillesi :-)

    Velat ovat muuttuneet saataviksi sopivasti juuri ennen vaaleja.

    Mitä nyt rakentamatta on yksi peruskoulu, uimahalli yms. pientä, lisäksi taseessa arvotonta höttöä miljoonakaupalla, kuinka tyhmänä eliitti meitä äänestäjiä oikein pitääkään?

    Noh, kannattaa vilkaista Ilkasta kuinka hyvin muilla pyyhkii kun KesKusta on "pikkaisen" tunkannut maakuntia ennen vaaleja muutamilla miljardeilla.

    Äänestä

Kyllä nyt tulee pessimisteille mielipahaa...

Äänestä
  • Ähtärin pandat, kaikkeen ne rahansa laittavat.

    Äänestä

  • Huutista! Palataan kiljuastialle vuoden päästä. KesKusta pettää aina!

    T:Veronmaksajat joiden pusseista elvytysmiljardit on "lainattu".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huutista! Palataan kiljuastialle vuoden päästä. KesKusta pettää aina!

    T:Veronmaksajat joiden pusseista elvytysmiljardit on "lainattu".

    Nyt viikon jälkeen kun liki kaikkien kuntien tilinpäätökset on julkistettu niin voisi todeta että Ähtärin tulos oli liki paskin koko sakista.
    Hyvin meillä menee ja Pandat tuovat rahaa kuntatalouteen...eiku ... Hui-Hai!

    Mitäs luulette mitä vaalien jälkeen tapahtuu? Syydetäänkö rahaa kunnille samaan malliin vai kerätäänkö lipsahtanut ylimäärä takas korkojen kera.

    Äänestä

Ahteri sai valtiolta koronatukea 2 miljoonaa eli kovin surkeaksi käy lopputulos. Pihlajalinnan osakkeen myynnistä rahat menivät tappiolliseen matkailuun ja kaupungin syömä velkaan.

1Äänestä
  • Soinissa ollaan rehellisiä:

    https://www.torstai-lehti.fi/2021/03/30/soinille-ylijaamainen-tilinpaatos/

    "Soinille ylijäämäinen tilinpäätös

    30.3.2021
    Soinin kunnanhallitus totesi kokouksessaan, että Soinin kunnan tilinpäätöksessä viime vuodelta lopullinen tulos on 67000 euroa ylijäämäinen.

    Vuoden 2020 talousarvio oli muutosten jälkeen miinuksella 530000 euroa. Sama määrä saatiin lisävaltionosuuksia, joista 148000 euroa oli veromenetysten kompensaatiota ja 352000 euroa koronatukea.

    Näistä tuista peritään 177000 euroa pois vuosina 2021 ja 2022. Jos koronatuen 352000 euroa vähennetään tuloksesta, on tulos miinuksella 285000 euroa. "

    -------------------------------------------------------------------------------------

    Paljonko Ähtäri joutuu tilittämään koronatukia takaisin 2021 ja 2022 ?

    Noina vuosina pitäisi se vanha koulu kirjata nollan arvoiseksi ja rakentaa uusi, pääomittaa Pandoja ja maksaa koronarahat takas. Mitäs luulette miten käy?

    "Hyvin meillä menee" :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soinissa ollaan rehellisiä:

    https://www.torstai-lehti.fi/2021/03/30/soinille-ylijaamainen-tilinpaatos/

    "Soinille ylijäämäinen tilinpäätös

    30.3.2021
    Soinin kunnanhallitus totesi kokouksessaan, että Soinin kunnan tilinpäätöksessä viime vuodelta lopullinen tulos on 67000 euroa ylijäämäinen.

    Vuoden 2020 talousarvio oli muutosten jälkeen miinuksella 530000 euroa. Sama määrä saatiin lisävaltionosuuksia, joista 148000 euroa oli veromenetysten kompensaatiota ja 352000 euroa koronatukea.

    Näistä tuista peritään 177000 euroa pois vuosina 2021 ja 2022. Jos koronatuen 352000 euroa vähennetään tuloksesta, on tulos miinuksella 285000 euroa. "

    -------------------------------------------------------------------------------------

    Paljonko Ähtäri joutuu tilittämään koronatukia takaisin 2021 ja 2022 ?

    Noina vuosina pitäisi se vanha koulu kirjata nollan arvoiseksi ja rakentaa uusi, pääomittaa Pandoja ja maksaa koronarahat takas. Mitäs luulette miten käy?

    "Hyvin meillä menee" :-)

    Hui-hai sanoi Hupiukko ja velat muuttuivat saataviksi (taas kerran).

    Äänestä

joo 40 vuotta tuettu lomayhtiön toimintaa miljoonia palaa jatkuvalla syötöllä.

Äänestä
  • Mummu maksanu siittä varmaan 5 miljoonaa ja veljekset 10 milliä mieheen. Marinasta päätellen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mummu maksanu siittä varmaan 5 miljoonaa ja veljekset 10 milliä mieheen. Marinasta päätellen.

    Eiköhän marinat ole jo romutettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän marinat ole jo romutettu.

    Tarkoitat ilmeisesti Kiulun pienvene satamaa, joka olemassa ollessaan olisi tuhonnut maapallon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat ilmeisesti Kiulun pienvene satamaa, joka olemassa ollessaan olisi tuhonnut maapallon?

    Eikös tämä satama ollut laiton.
    Marina on britannian lahja autoilevalle kansalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös tämä satama ollut laiton.
    Marina on britannian lahja autoilevalle kansalle.

    Substantiivi
    marina (12)

    valitus
    Nyt loppuu se jatkuva marina!
    (harvinainen) pienvenesatama

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat ilmeisesti Kiulun pienvene satamaa, joka olemassa ollessaan olisi tuhonnut maapallon?

    Kepu pilasi tämänkin toimintaedellytykset, tarjoilijat olisivat tietysti äänestäneet demareita ja se olisi ollut Kepun loppu. Tästä syystä Kepu oli niin hanakasti valittamassa.

    Äänestä

Mistähän Hui-Hai Hupiukko ja hänen esikuntansa ajatteli kaivaa vuosina 2021 ja 2022 rahat koronatukien takaisinmaksuun? Nuo valtiolta saadut ylimääräiset koronamiljoonat kun on tungettu jälleen kerran vauhdilla ns. Pandan Ahteriin ja ripuloitu matkailubusineksessa kuohkeaksi lannaksi.

Äänestä
  • Keskustalaiset ei maksa ainakaan mitään. Se on varma.

    Äänestä

  • Eivät varmaan maksa kun eivät päätöksiä ole olleet tekemässä. Virkavastuulla päätöksiä hui-hai-päin-helvettiä touhanneet taas päässevät noita makselemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät varmaan maksa kun eivät päätöksiä ole olleet tekemässä. Virkavastuulla päätöksiä hui-hai-päin-helvettiä touhanneet taas päässevät noita makselemaan.

    KesKusta pettää aina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KesKusta pettää aina!

    Keskustan ansiotahan tulos on, suurimpana puolueena olemme saaneet tehtyä kestäviä ja hyviä päätöksiä myös tulevalle kaudelle.

    Äänestä

Kannattaa sinunkin lukea KesKustan kannattajan Ilkan (11.4 ; Joulupukki kävi kunnissa) juttu kuntataloudesta koronavuonna.

Lopussa on lause: "Jos jokin asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta."

Pakkasella olaan Ähtärin kuntataloudessa edelleenkin ja homma menee tulevina vuosina vain kiihtyvällä vauhdilla ihan päin Pandan Ahteria.... Rahat on tuhlattu ja mitään myytävää ei enään ole, mutta sen sijaan pakolliset invenstoinnit ja alaskirjaukset ovat tekemättä.

Äänestä
  • Montako miljoonaa on Otsonkoulun arvo kaupungin taseessa? Tuon arvohan on todellisuudessa negatiivinen kun tulee vielä kustannukset purkamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako miljoonaa on Otsonkoulun arvo kaupungin taseessa? Tuon arvohan on todellisuudessa negatiivinen kun tulee vielä kustannukset purkamisesta.

    Kolmena vuonna tehty Otsonkoulusta poistoja, 1 milj./ vuosi. Tänä vuonna viimeinen millin erä.

    Äänestä

ähtärin talous kuralla monta miljoonaa v.20 ilmankoronatukia ,suurin syy on lomayhtiö kuluja maksettu kunnan kassasta.

1Äänestä

Odottakaapas+kun+korot+nousee+nykyinen+velkamäärä+70+miljoonaa+/+2+%+korko+noin+aluksi+tekee+jo+1,4+miljoonaa+.

Äänestä
  • Korot on jo nousussa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ähtärin kaupunki teki ylijäämäisen tuloksen. Ähtärin kaupungin viime vuoden tulos on vajaat 550 000 euroa ylijäämäinen. Taseen ylijäämä on 3,1 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä laski 6,5 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden kaupungilla on lainaa 3 621 euroa. Yle 3.3.2021.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu