Jeesus tie, suora

Pohjatonta on ihmisten touhuilut, kaikki vaivannäkö valuu ns. hukkaan. Hetken illuusion ja nauttimisenkin ohessa valtavasti onnettomuuksia ja paljon kuoleman uhreja. Ja siltikin vuotaa enemmän kuin pohjattomaan lisätään uutta, hyvinvoinnin pinta vajoaa koko ajan. Samoin: Nuo mielivaltaisuuden oikeudettomat, laittomuuden mutkat, jotka ovat tälle hurjalle vääryyden menolle todella kauhuksi / onnettomuuksiksi. Eli tuottaa kärsimystä hirveästi mukana matkaajille.
Kuka vähänkin uutisointia seuraa niin näkee ja kuulee

Ei voi muuta totuuden valossa katsottuna sanoa kuin että: Voi voi, tätä ihmisten sokeutta ja pimeydessä koheltamista. Vaikka valkeus on tullut maailmaan jo lähes 2000vuotta sitten, miksi se elämän valon virta ei kelpaa valon lähteeksi ihmislamppuun. Onko paholaisen vallassa elävän ihmisten ylpeys niin suurta, ettei itsekkyydessään (pahassa hengessään), voi tunnustaa, että tarvitsee valoa nähdäkseen onnettomuuden kauhujen kuopat, ja vääryyden mutkat ettei niissä itseänsä loukkaisi, tai jopa omaa ja tai lapsensa henkeänsä menettäisi tai muun rakkaimpansa. Ja sitten heräisi siellä ikuisuuden huonommalta puolelta. Sieltä ikuisen, hirmuisten kärsimysten puolelta.

Jonne kaikki väärät tiet vievät ja johtavat. Sillä vääriä ja mutkaisia teitä ja vaihtoehtoja voi olla lukemattomasti eri tavalla vääriä ja mutkaisia. Ja siksi niillä kaikilla on ja täytyy olla eri nimet että tiedettäisiin mitä väärää tietä kulloinkin tarkoitetaan, suora tie ei tarvitse kuin yhden nimen, siitä kaikki tietävät mitä tietä tarkoitetaan se on se, SUORA.

Vielä: täydellisen suora ei voi enää tulla suoremmaksi, koska on jo täydellinen, jos on vähänkin väärä tai mutkainen ei ole silloin täydellisyyden lakien mukainen suora, eli täydellisen suora. Vaikka olisi sinne päin suorahko, ei kuitenkaan suora. Samoin pyöreä, ei voi tulla enää pyöreämmäksi, koska on jo silloin täydellisyyden lakien mukainen. Siksi Suomessakin on esim. monta eri nimistä puoluetta. Koska ei ole yhtäkään täydellisyyden lakeihin perustuvaa joka toimisi oikein, eli totuuden ja oikeuden lakien mukaisesti. Kaikki tänä päivän puolueet ovat ns. mielivaltaisuus puolueita. Kukin vain omien etujensa ajajia, muista ja yhteiskunnan eduista ja jäsenistä välittämättä, välinpitämättömiä puolueita.

Näin kaikissa muissakin asioissa, ja kaikkialla muuallakin maailmassa. Eli Jumalattomasti, Jumalan sanan lakien ja Hengen vastaisesti, eli täydellisyyden latkien vastaisesti, silloin totuuden ja oikeuden lakien vastaisesti, silloin lainvastaisesti, silloin laittomasti, eli oikeudettomasti. Silloin rangaistuksen alaisesti, silloin tuomittavasti. Ja näistä tuomioista onnettomuuksista ym. hirveitä kärsimyksiä ja kuolemaa tuottavista asioista on kysymys, joista tiedotusvälineemme päivittäin uutisoi, niin Suomesta kuin kautta maailmankin. Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä, HERÄTKÄÄ.

Tutkikaa ja keskustelkaa ja ojentautukaa täydellisyyden lakien pohjalta ja mukaisesti. Vasta sitten lainmukaista, vasta silloin oikein ja turvallisesti elääksenne. Onnettomuuksia ja kuolemaa tuottamattomasti. Ja niin edelleen. Kaikki opit ja ohjeet ehtoineen on ilmoitettu Raamatun uudessa testamentissa
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on kirjoituksesi tämän maailmanajan menosta. Raamatussahan tämä lopun aika on ilmoitettu. Paljon on pimeyttä myös uskovien keskuudessa ja nyt kun maailma tarvitsisi tervettä oppia niin uskovatkin menevät kaikkeen eksytykseen. Näilläkin palstoilla kertoavat kuinka käyvät tanssipaikoilla tanssimassa ja keinuttelemassa syntisesti lanteitaan tai joku ottaa ryypyn silloin tällöin ja se ei hänen mielestään haittaa Herran tiellä. Joku katselee homo-ohjelmia ja päättelee, että pitää olla suvaitsevainen. Kyllä Raamatussa on todella tarkasti ennustettu lopun ajat. Nuo jotka surmapaikoille hoippuvat eivät tunnista itseään tyhmiksi neitsyiksi, joilta oli öljy loppunut lampuista kun ylkä tuli.

Äänestä
  • osoittavat,että moni luopuu uskosta,eli ovat olleet uskossa.
    Se kait myös merkitsee,että ensirakkaua on katoamassa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.
    Eli tehdään sitä mikä meillyttää itseä, välittämättä siitä onko se herran tahto vai ei.
    Silloin kun vaikeudet koittaa otetaan Jeesus takataskusta apuun,muutoin tarvetta ei ole.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    osoittavat,että moni luopuu uskosta,eli ovat olleet uskossa.
    Se kait myös merkitsee,että ensirakkaua on katoamassa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen.
    Eli tehdään sitä mikä meillyttää itseä, välittämättä siitä onko se herran tahto vai ei.
    Silloin kun vaikeudet koittaa otetaan Jeesus takataskusta apuun,muutoin tarvetta ei ole.

    raamatun totuuksia....syntiset on aina olleet syntisiä vaikka miten kietoutuisivat omavanhurskauteensa ja yrittäisivät omahyväisyydellään pelastua ja ylentää itsensä jopa Yli JEESUKSEN....

    Israelilaiset karkeloivat monenkinlaisissa juhlissa....eikö tämä muka ole tanssia.....samoin viiniä käytti jopa Jeesus...
    jopa muutti veden viiniksi....hyväksi viiniksi mistä tuli juovuksiin...

    "JOHANNES ..ei juo eikä syö....Jeesus syö ja juo ja hänestä sanottiin "katsokaa syömäriä ja juomaria...syntisten ystävää..."ts...omavanhurskaille ei kelvannut mikään ei JOHANNES JA PIDÄTTÄYTYMINEN EI JEESUS JA SALLIMINEN OIKEISSA PUITTEISSA...

    SE MIKSI MAAILMA ON KYLMÄ USKONASIOILLE JOHTUU TEKOPYHISTÄ LAHKOUSKOVISTA.....

    KUKA SONTATUNKIOLTA HALUAA SONTATUNKIOLLE.....

    Äänestä

  • väännellään kirjoitti:

    lopun ajan merkeistä voit lukea myös Matt.24 eteenpäin ja näet kuinka uskosta luovutaan,sehän ei merkitse etteikö uskoon ihmisiä tule,vaan siis luopumus on yksi merkki kymmenen muun kanssa.
    Tutki ja näe miten lähellä Herramme paluu on.
    Jos perustelet ,ettei sitä päivää tiedä kukaan,niin lue jatkoksi 1Tess.5 ja sieltä näet kohdan jossa mainitaan,ettei se meitä jotka uskomme koita arvaamatta.
    Jännittävää,mutta totta,olethan tutkinut viikunapuusta???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T.T ja E kirjoitti:

Pohjatonta on ihmisten touhuilut, kaikki vaivannäkö valuu ns. hukkaan. Hetken illuusion ja nauttimisenkin ohessa valtavasti onnettomuuksia ja paljon kuoleman uhreja. Ja siltikin vuotaa enemmän kuin pohjattomaan lisätään uutta, hyvinvoinnin pinta vajoaa koko ajan. Samoin: Nuo mielivaltaisuuden oikeudettomat, laittomuuden mutkat, jotka ovat tälle hurjalle vääryyden menolle todella kauhuksi / onnettomuuksiksi. Eli tuottaa kärsimystä hirveästi mukana matkaajille.
Kuka vähänkin uutisointia seuraa niin näkee ja kuulee

Ei voi muuta totuuden valossa katsottuna sanoa kuin että: Voi voi, tätä ihmisten sokeutta ja pimeydessä koheltamista. Vaikka valkeus on tullut maailmaan jo lähes 2000vuotta sitten, miksi se elämän valon virta ei kelpaa valon lähteeksi ihmislamppuun. Onko paholaisen vallassa elävän ihmisten ylpeys niin suurta, ettei itsekkyydessään (pahassa hengessään), voi tunnustaa, että tarvitsee valoa nähdäkseen onnettomuuden kauhujen kuopat, ja vääryyden mutkat ettei niissä itseänsä loukkaisi, tai jopa omaa ja tai lapsensa henkeänsä menettäisi tai muun rakkaimpansa. Ja sitten heräisi siellä ikuisuuden huonommalta puolelta. Sieltä ikuisen, hirmuisten kärsimysten puolelta.

Jonne kaikki väärät tiet vievät ja johtavat. Sillä vääriä ja mutkaisia teitä ja vaihtoehtoja voi olla lukemattomasti eri tavalla vääriä ja mutkaisia. Ja siksi niillä kaikilla on ja täytyy olla eri nimet että tiedettäisiin mitä väärää tietä kulloinkin tarkoitetaan, suora tie ei tarvitse kuin yhden nimen, siitä kaikki tietävät mitä tietä tarkoitetaan se on se, SUORA.

Vielä: täydellisen suora ei voi enää tulla suoremmaksi, koska on jo täydellinen, jos on vähänkin väärä tai mutkainen ei ole silloin täydellisyyden lakien mukainen suora, eli täydellisen suora. Vaikka olisi sinne päin suorahko, ei kuitenkaan suora. Samoin pyöreä, ei voi tulla enää pyöreämmäksi, koska on jo silloin täydellisyyden lakien mukainen. Siksi Suomessakin on esim. monta eri nimistä puoluetta. Koska ei ole yhtäkään täydellisyyden lakeihin perustuvaa joka toimisi oikein, eli totuuden ja oikeuden lakien mukaisesti. Kaikki tänä päivän puolueet ovat ns. mielivaltaisuus puolueita. Kukin vain omien etujensa ajajia, muista ja yhteiskunnan eduista ja jäsenistä välittämättä, välinpitämättömiä puolueita.

Näin kaikissa muissakin asioissa, ja kaikkialla muuallakin maailmassa. Eli Jumalattomasti, Jumalan sanan lakien ja Hengen vastaisesti, eli täydellisyyden latkien vastaisesti, silloin totuuden ja oikeuden lakien vastaisesti, silloin lainvastaisesti, silloin laittomasti, eli oikeudettomasti. Silloin rangaistuksen alaisesti, silloin tuomittavasti. Ja näistä tuomioista onnettomuuksista ym. hirveitä kärsimyksiä ja kuolemaa tuottavista asioista on kysymys, joista tiedotusvälineemme päivittäin uutisoi, niin Suomesta kuin kautta maailmankin. Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä, HERÄTKÄÄ.

Tutkikaa ja keskustelkaa ja ojentautukaa täydellisyyden lakien pohjalta ja mukaisesti. Vasta sitten lainmukaista, vasta silloin oikein ja turvallisesti elääksenne. Onnettomuuksia ja kuolemaa tuottamattomasti. Ja niin edelleen. Kaikki opit ja ohjeet ehtoineen on ilmoitettu Raamatun uudessa testamentissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu