Kai tässä on jonkinlaisen johtopäätöksen aika

En pysty enää tekemään eteemme enempää kuin olen jo tehnyt. En voi mitenkään näyttää niitä hyviä puolia itsestäni, joita sinulta yritin peittää ja piilotella. En pysty vaikuttamaan enää millään rakentavalla tavalla väleihimme. En pysty enää olemaan aktiivinen ja siksi pelkäänkin kaiken olevan ohi.

Minulla ei ole mitään sinua vastaan. Ei ole asioita jotka olisivat minulle mitään kynnyskysymyksiä. Olen sujut sen kanssa kuka ja millainen olet. Minä ihan oikeasti tykästyin ja siitä olen saanut kärsiä. Olen enää vain onneton ja turhautunut elämääni.

Minua koskee kun suhtauduit minuun niin pahasti. En halunnut mitään negatiivista ja toivon edes jonkinlaista yhteyttä, jotta tässä ei kävisi näin pahasti kuin nyt on käynyt. En vain ymmärrä miksi kirjoittelet minulle vielä toisinaan tänne. En ymmärrä mitä haluat minusta ja en ole varma teetkö sitä vain kiusaksi.

Jos vihaat niin saat vihata. Jos et välitä niin sekin on ihan okei. Olen ansainnut tämän pahan olon ja tökerön kohtelun, sillä ihastuminen on nykyään niin paha asia. Minä vain uskoin että rehellisyys olisi kovaa valuttaa, mutta tuntuu ettei kukaan sitäkään arvosta.

Olisin halunnut sinut puoliskokseni ja siksi kenestä olisin pitänyt kiinni. Sen ainoan kenen kanssa voisin seksiäkin harrastaa. Minä en ole sitä ikinä tehnyt ja se tekee olostani todella tukalan. Suhtaudun siihen kuin johonkin maailmaan hienoimpaan juttuun ja pidän sitä arvokkaana. En halua "tuhlata" sitä kenenkään muun kanssa kuin sen, joka olisi minun.

Lapsellinen ja sinisilmäinen olen ja toivottavasti tulen aina olemaan. Niin monet eivät siitä tykkää ja siitä olen aina saanut kuittia. Painostustakin ja ivaakin, mutta en ole koskaan taipunut muiden tahtoon. Teen varmasti hallaa itselleni tällä umpiniskaisuudella, mutta jos se on sen hinta niin sen myös maksan.

Niin paljon jäi kulissien taakse. Eniten harmittaa etten voinut näyttää sitä puolta itsestäni, jollainen olen kun ei ole kiire. Sellainen millainen kun olen rauhassa ja vailla huolia. Ilman vastuuta ja painetta. Nuo kaikki asiat tukahduttavat minut ja saavat vetämään aina jonkinlaista suojaroolia. Mutta itseäni voin siitäkin vain syyttää...

Olen ehkä lahoamispisteessä ja pilaantunut niin monen silmissä. Pilaan aina kaiken ja teen asiat niin väärin. En oikein usko että edes sinua enää tulen ikinä näkemäänkään, joten minun on nyt vain myönnettävä tappioni. Hävisin ja siitä saan kärsiä koko lopun ikääni.

Anteeksi että edes yritin!
93709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Kyllä, jos kaikki mitä on, on vain täällä, nimettömänä palstalla, menetät hänet. Jos toinen ei ansaitse todellista yhteydenottoa, siksi kun et itse pysty, olet menetyksesi ansainnut. Et sinä silloin hänestä oikeasti välitä tai kunnioita.

Äänestä
  • Oli meillä oikea yhteys, mutta sekin on mennyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli meillä oikea yhteys, mutta sekin on mennyttä.

    Se on varmasti oma syysi. Eikä asialle tietenkään kannata tehdä mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on varmasti oma syysi. Eikä asialle tietenkään kannata tehdä mitään!

    Silloin kun jättää taakseen vain tuhoa niin miksi edessä päin olisi mikään toisin? Pilaan kaiken mihin paskaset sormeni osuvatkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin kun jättää taakseen vain tuhoa niin miksi edessä päin olisi mikään toisin? Pilaan kaiken mihin paskaset sormeni osuvatkaan.

    Ja maksat sen hänellä. Oletpa jalo ja rakastava kun maksat ( kuten aina) omat pahat tekosi hänellä. Olet itsekkyyden huippu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja maksat sen hänellä. Oletpa jalo ja rakastava kun maksat ( kuten aina) omat pahat tekosi hänellä. Olet itsekkyyden huippu!

    * maksatat

    Itsekäs siinä suhteessa, että otan vastuun tekemisistäni.

    Juuri sitä et tee, pakenet kuten aina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri sitä et tee, pakenet kuten aina!

    Ja pakenet aina muka " hyvällä syyllä" koska elät valheessa, etkä osaa/välitä/ uskalla katsoa asioita totuudellisesti ja vääristät aina kaiken oikkujesi mukaisiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri sitä et tee, pakenet kuten aina!

    Anteeksi mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pakenet aina muka " hyvällä syyllä" koska elät valheessa, etkä osaa/välitä/ uskalla katsoa asioita totuudellisesti ja vääristät aina kaiken oikkujesi mukaisiksi!

    En tunnista itseäni tuosta. Kenelle muuten kirjoitat tai siis luulet kirjoittavasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi mitä?

    No mitä on mielestäsi yhteydenpito täällä, nimettömässä maailmassa? Ehkä sinun tyylistäsi, ei hänen. Tarkoitin, että vastuun ottaminen tarkoittaa minulle asioiden selvittämistä oikeasti. Sinulle ehkä taas jotain muuta . . .

    Asiat eivät selviä jos toinen ei sano juuta tai jaata.

    Niinpä, mikset sitten sano.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, mikset sitten sano.

    Sanoin ja sanoin myös paljon enemmänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin ja sanoin myös paljon enemmänkin.

    Usein vaikenee, kun jotain kysyn. En usko, että olet tarpeeksi sanonut.

    Ja jos vain täällä puhut, se voi olla kuka vain. Itse en luota ollenkaan näihin.

    Olisi kysynytkin edes kerran jotain...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi kysynytkin edes kerran jotain...

    Aina kun kysyn täällä, hiljenet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina kun kysyn täällä, hiljenet.

    En tiedä mikä on minulle tarkoitettu ja en lähde omimaan ilman että ensin tunnistan, että on varmasti minulle..
    Jos kysyisit muuta kautta, niin varmasti vastaisisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä mikä on minulle tarkoitettu ja en lähde omimaan ilman että ensin tunnistan, että on varmasti minulle..
    Jos kysyisit muuta kautta, niin varmasti vastaisisin.

    Hän katkaisi yhteyden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän katkaisi yhteyden.

    En ole sellaista tehnyt. Ikinä ei tosin kyllä edes kunnon yhteyttä ole ollut ja se ei ollut minusta kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole sellaista tehnyt. Ikinä ei tosin kyllä edes kunnon yhteyttä ole ollut ja se ei ollut minusta kiinni.

    Mutta hänpä teki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta hänpä teki.

    Jaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta hänpä teki.

    Miten hän katkaisi yhteyden?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten hän katkaisi yhteyden?

    Muista jatkossa mainita olevasi sivusta, jos tuolla tavalla hypit ketjuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin ja sanoin myös paljon enemmänkin.

    Ristiriita taitaa olla siinä, jos nyt edes oikein ymmärrän, että vanhempi nainen ei pysty näkemään itseään parisuhteessa itseään paljon nuoremman kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ristiriita taitaa olla siinä, jos nyt edes oikein ymmärrän, että vanhempi nainen ei pysty näkemään itseään parisuhteessa itseään paljon nuoremman kanssa.

    Pari vuotta onkin niin valtava kuilu...

    Äänestä

  • Vartijoille syytteet useasta pahoinpitelystä Helsingin rautatieasemalla

    31.3.2021 MTV:llä RIKOSPAIKKA-ohjelmassa esitettiin videotallenteita HELSINGIN PÄÄRAUTATIEASEMALLA 6.10.2018 tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa rautatieaseman VARTIJAT saivat syytteet hautajaisten muistotilaisuudesta tulleen SAATTOVÄEN PAHOINPITELYSTÄ.

    Pahoinpitely alkoi, kun vartijat huomasivat yhdellä saattoväkeen kuuluneella lonkerotölkin, josta vartija kävi huomauttamassa. Tapahtumat eskaloituivat seurueen jäseniin ja jopa sivullisiin kohdistuneiksi pahoinpitelyiksi, kun vartija yritti ottaa lonkerotölkkiä miehen kädestä. Paikalle saapui lisää vartijoita, jotka usean miehen voimin tönivät, repivät ja kaatoivat saattoväkeen kuuluneita aseman lattialle ja painoivat sydänvikaista henkilöä maahan niin, että mies huusi, ettei saa happea. Saattoväkeen kuulunut vanhempi nainen soitti hätäkeskukseen ja kuvasi tilanteen kännykällään.

    Saattoväen oli määrä matkustaa junalla Tapanilaan ja he olivat tulleet asemalle ostamaan junalippuja. Seurue ei videotallenteiden mukaan aiheuttanut häiriötä.

    Kaikkiaan 12:sta vartijaa epäiltiin pahoinpitelystä mutta lopulta vain kolme sai syytteen pahoinpitelystä. SYYTTÄJÄ katsoi, että käytetyt voimakeinot olivat hyväksyttäviä.

    Kaikki saattoväkeen kuuluneet saivat syytteen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

    Oikeudenkäynti tapahtumista alkoi tiistaina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vartijoille syytteet useasta pahoinpitelystä Helsingin rautatieasemalla

    No jo. En tosin tiedä miten liittyy itse aiheeseen.

    Äänestä

Mitenkä niin et voi? Ethän edes kommunikoi sille ihmiselle? Silloin kasvottomat viestit/hyvästit kaikkien luettavaksi kannattaa jättää kokonaan kirjoittamatta.

Äänestä
  • Jos jotain vielä voisin tehdä niin olisin sen jo tehnyt. Pilasin kaiken ja maksan siitä lunnaat mielenterveyteni hinnalla. Yritin kertoa kyllä, mutta siitä olenkin kaikkein eniten pahoillani.

    Äänestä

Juo viinaa ja mene baariin niin saat pillua.

Äänestä
  • Se ei ole sellaista mitä elämässä tahdon.

    Äänestä

Kirjoitatko miehelle vai naiselle.

Äänestä
  • Saa arvata. Kerron toki sitten menikö oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa arvata. Kerron toki sitten menikö oikein.

    Luulen että naiselle menee, joka arvasi jo pitkän aikaa sitten mitä vispilän kauppaa miehensä kanssa leikitään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen että naiselle menee, joka arvasi jo pitkän aikaa sitten mitä vispilän kauppaa miehensä kanssa leikitään

    Naiselle, muttei sille kenestä puhut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiselle, muttei sille kenestä puhut.

    Naiselta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiselta?

    Ei, mieheltä naiselle.

    Äänestä

Niin hävisit.

Minähän kerrassaan oksensin jälkiseuraamuksina kokemuksistani.

Kaltaisesi uppiniskaisuus on järkyttävvöö.

Onneksi emme ennee ikinä näe...

Äänestä
  • Sinulleko minä kirjoitan vai sille naiselle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulleko minä kirjoitan vai sille naiselle?

    Puun ja kuoren väliin tulee, kuori pysyy onneksi kiinni vaikka onkin hauras

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puun ja kuoren väliin tulee, kuori pysyy onneksi kiinni vaikka onkin hauras

    Jaas.

    Äänestä

Kaunis viesti! Toivottavasti löytää perille!

Äänestä
  • Kiitos, vaikka ei se mitään ole ennenkään hyödyttänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos, vaikka ei se mitään ole ennenkään hyödyttänyt.

    Onko sinulla sen henkilön yhteystiedot IRL, että sanoma menee perille? Tänne tuo hukkuu, vaikka kaunis onkin.

    Äänestä

  • Juu, tosi kaunis kun panee kaikkia muita naisia ja tekee kaikki muut raskaaksi. Onpa kaunista tosiaan! 🥺

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla sen henkilön yhteystiedot IRL, että sanoma menee perille? Tänne tuo hukkuu, vaikka kaunis onkin.

    Ei ole yhteystietoja, vaikka kerran häneltä jotain pyysinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, tosi kaunis kun panee kaikkia muita naisia ja tekee kaikki muut raskaaksi. Onpa kaunista tosiaan! 🥺

    Kova kaveri, onko paljon äpäriä maailmalla vai pelkkiä puheita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, tosi kaunis kun panee kaikkia muita naisia ja tekee kaikki muut raskaaksi. Onpa kaunista tosiaan! 🥺

    Kuvittelet omiasi, sillä en ole ikinä seksiä edes kokeillut.

    Outo käsitys kauniista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelet omiasi, sillä en ole ikinä seksiä edes kokeillut.

    En kuvittele, ihan hänen tekosiaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En kuvittele, ihan hänen tekosiaan on.

    Tarkoitat sitten eri miestä kuin aloittajaa.

    Äänestä

Se on kiduttavaa, kun näkee kuinka vaikea toisen on päästää lähelleen ja luottaa, ja ahdistellakkaan ei kuitenkaan haluaisi. Jaakobinpaini voi olla melkoinen, kun toinen toisaalta vetää puoleensa ja toisaalta tuntuu työntävän luotaan, toinen on lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Ja yrittää jotenkin antaa positiivisia signaaleita kuitenkin. Kyllähän sen voi sisimmässään tietääkkin aika tarkkaan millainen toinen on, mitä käy läpi ja miten sopivakin voisi olla. Mutta jokin kuitenkin pidättelee ja estää ottamasta sitä askelta. Se on vähän surullista, jos siinä onni menee katuojaan. Mutta sellaista elämä monesti on.

Äänestä
  • Tämä elämä alkaa olla minulle jo aivan tarpeeksi, vaikka vasta vähän yli parikymppinen olen. Jäänpähän ainakin ikinuoreksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä elämä alkaa olla minulle jo aivan tarpeeksi, vaikka vasta vähän yli parikymppinen olen. Jäänpähän ainakin ikinuoreksi.

    No no...äläs nyt.

    Nuorena ihminen on pelkkä raakile. Se synnin omena syödään kypsänä!

    Siksipä varmaan vanhempi nainen kiinnostaa.

    Totta on, että jos nainen on miestä vanhempi ja edes jotenkin aikuistunut ja järkevä, niin suhde kovin paljon nuorempaan mieheen tuntuu vähän uhkapeliltä. Nuorena ihminen on useimmiten vielä kovin keskeneräinen ja vailla itsetuntemusta.

    Et nyt ihan aivottomalta kuitenkaan vaikuta. Jos sinulla on joku tuollainen, anna aikaa ja rakenna rauhassa ja huolella. Tee ajan kanssa selväksi, että olet aikuinen ja tosissasi.

    Kyllä itse alkaisin suhteeseen paljonkin nuoremman kanssa, mutta leikit ei kiinnosta. Nykyään tuntuu, että nuoremmat hakee kokemusta vanhemmilta suhteissa tai haluaa vanhemnan, koska suhde on helpompi, koskaaikuisempi ihminen on itsevarmempi eikä enään juoksentele ympäriinsä. Ei kiitos! Haluan rakkautta omana itsenäni, en mitään etusuhteita.

    Olisin rakastunut häneen vaikka olisi nuorempi tai vaikka yli 10 vuottakin vanhempi. En oikeastaan edes tiedä hänen tarkkaa ikäänsä, eikä sillä nyt ole merkitystä sen tunteen kanssa jota vain vieläkin tunnen. Hän oli vain jotain niin erityistä...

    Olet mielestäni itsekkin todella ainutlaatuinen, kun noin itsevarmasti etenet kohti tahtomaasi.

    Elämässä kohtaa niin monenlaisia yhteyksiä, että sitä rikkautta riittää!

    Olet ollut aidosti ja rehellisesti ja syvästi rakastunut/ihastunut. Sehän on hyvä ja kaunis asia.

    On paljon ihmisiä, jotka eivät pysty tai osaa päästä syvään yhteyteen toisen elävän olennon kanssa. Sinulla on siihen kykyä, koska olet vaalinut sitä osaa itsessäsi.

    Voin kokemuksen kautta kertoa, että voimakkaita ja syviä yhteyksiä on harvassa, mutta niitä on. Itselläni on ollut muutamia, joista ei ole tullut suhteita, mutta ne ovat olleet hienoja asioita elämässäni ja muistan ne ihmiset hyvin merkittävinä. Riidoistakin huolimatta.

    Olen aina itse saanut osakaeni rakkautta ja kunnioitusta, koska en ole hyväksikäyttäjä, vaan vaalin rakkauden ja sielun yhteyttä ja tavoittelen sitä ensisijaisesti suhteissani. Ihmiset tajuavat tämän.

    Sinunkin ihastuksesi oli varmasti ihan hyvä ihminen, ainakin sinulle, koska kieltäytyi menemästä pidemmälle. Hänellä oli siihen ehkä omat syynsä. Mutta olisi voinut olla myös toisin ja olisit voinut tulla huonosti kohdelluksi. Parempi näin siis, jos neitsyytesi on tärkeä sinulle.

    Mitäpä, jos nyt luovutat ja katkeroidut ja pilaat elämäsi? Miten käy sen mahdollisen oikean kumppanisi jonka saatat kohdata tulevaisuudessa?😱😲

    Neuvoisin, jos sallit, että elät läpi pettymyksen ja jatkat eteenpäin. Pidä hyvää huolta itsestäsi.

    Toivon sinulle rauhaa ja kaikkea hyvää, rakkauden tiellä❤☀

    Kiitos kauniista kommentistasi. En vain ole kaikista seikoista samaa mieltä.

    Se että hän kielsi minut ei ole hyvä asia. Hän kielsi samalla itseltään sen parhaimman mitä ansaitsisi. Niinkö paljon se raukka vihaa itseään, että niin meni tekemään. Hänellä oli tunteita ja siitä olen varma, mutta muut asiat hirttivät hänet pois minulta.

    Minulla ei ole väliä, sillä elämäni on lopuillaan. Se etten häntä saanut on minulle aivan liikaa ja sitä en halua edes yrittää sietää. En usko että kukaan ikinä ymmärtäisi kuinka paljon minuun sattuu tämä kohtalo ja kuinka pahasti itseni teloin kun hänet tapasin. Olin ja olen niin varma, että vain hänet haluan. Sitä en kuitenkaan saavuttanut ja en pysty ketään muuta kohtaan mitään samaa tuntemaan, siitä olen varma.

    Teen ratkaisuni ja päätökseni. Se että menetän elämäni on paljon pahempi kuin se, että kuolisin ja sieluni pääsisi aloittamaan pitkän matkansa. En halua elää elämää jota varjostaa vain raamit, ilman sitä maailmaa jonka olen saanut edes hetken kokea..

    Älä tapa itseäsi. Se ei ole mikään oikea ratkaisu. Ajattele läheisiäsi ja ystäviäsi. Ajattele mitä he joutuvat kokemaan menettäessään sinut. Jos nyt tapat itsesi, se on itsekkäin teko mitä voit tehdä. Jo tuo että pystyt ylipäätään puhumaan tunteistasi ja purkamaan surun ja pahan olon itsestäsi.

    Mä en siihen pystyny, ja se johti siihen että hyppäsin parvekkeelta. Olin 24v. Itsemurha ja kuolema on helppo ratkaisu, mutta se vain siirtää tuskan sinun harteilta taakse jääville. Vaikka mun teosta on jo 16 vuotta, nään edelleen sen tuskan vanhempieni kasvoilla, jonka tekoni heille aiheutti. Joka kerta kun puhun tapahtuneesta, se satuttaa heitä.

    Mun pahin pelko on itsetuhoisuuden palaaminen, koska tiedän etten sen jälkeen olisi kauaa elossa. Sitä en halua tehdä, mutta se pelko pyörii yhä 15 vuoden jälkeen. Ja tulee pysymään niiden vammojen kanssa, jotka silloin sain.

    Sä vaikutat tekstiesi perusteella herkältä, ja tunteita isosti tuntevalta. Se ei ole paha asia, mutta silloin kaikki epäonnistumiset tuntuu pahemmalta ja maailma liian julmalta. Älä kuitenkaan luovuta. Sä olet oikeasti vielä nuori, ja sulla on vielä paljon hyvääkin edessä, vaikka se siltä ei tällä hetkellä tunnukaan.

    Mä ite en silloin jaksanut jatkaa. Paria viikkoa aiemmin olin eronnu kihlatusta, joka löysi uuden vuorokausi meidän eron jälkeen, ja olin ihan palasina. En ole koskaan syyttänyt enkä tule syyttämään exääni teosta, koska hän ei ole siihen syyllinen. Syytän vain itseäni, vaikka lopullista totuutta putoamisesta en muista. Siis siitä irrotinko itse otteeni, horjahdinko vai loppuiko voimat pitää kiinni. Syytän itseäni siitä, että kömmin sinne kaiteelle istumaan jalat ulospäin. Muistan vain tunteen siitä kun putosin. Totuutta en tule koskaan muistamaan.

    Mä oon miettiny 16 vuotta miks mä jäin kahdesti henkiin, vaikka kummallakin kerralla hengissä selviäminen oli pienestä kiinni. Mä en vieläkään tiedä vastausta, mutta ehkä sillä henkiin jäämisellä on jokin suurempi tarkoitus. Se ei vaan vielä ole selvinnyt.

    Yritä jaksaa, ja vaikka se kliseiseltä kuulostaa, aika lopulta oikeasti parantaa haavat, kun vain jaksaa tarpeeksi kauan odottaa. Puhu kaikki kipeät tunteet ja ahdistuksen ulos. Älä jätä niitä pääsi sisään kasaantumaan, kuten itse tein tuhoisin seurauksin. Sinä olet tärkeä jollekin ihmiselle. Et vain välttämättä sitä vielä tiedä, tai olet sen unohtanut.

    Äänestä

  • Lauruska kirjoitti:

    Päivä kerrallaan..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisin rakastunut häneen vaikka olisi nuorempi tai vaikka yli 10 vuottakin vanhempi. En oikeastaan edes tiedä hänen tarkkaa ikäänsä, eikä sillä nyt ole merkitystä sen tunteen kanssa jota vain vieläkin tunnen. Hän oli vain jotain niin erityistä...

    Samoin ajattelen hänestä.. Iällä ei ole hänen kanssaan merkitystä. Rakkautemme on enemmän. Haluan nähdä hänen kaikki valokuvansa vauvasta alkaen ja kaikki kuvat hänen elämästään, tuntea hänet kokonaan ja jatkaa matkaa hänen kanssaan vanhuuteen. Olen nähnyt unia siitä, että hänen vierellään vanhana olen.. Niin haluan tehdä, elää lopun elämääni hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos kauniista kommentistasi. En vain ole kaikista seikoista samaa mieltä.

    Se että hän kielsi minut ei ole hyvä asia. Hän kielsi samalla itseltään sen parhaimman mitä ansaitsisi. Niinkö paljon se raukka vihaa itseään, että niin meni tekemään. Hänellä oli tunteita ja siitä olen varma, mutta muut asiat hirttivät hänet pois minulta.

    Minulla ei ole väliä, sillä elämäni on lopuillaan. Se etten häntä saanut on minulle aivan liikaa ja sitä en halua edes yrittää sietää. En usko että kukaan ikinä ymmärtäisi kuinka paljon minuun sattuu tämä kohtalo ja kuinka pahasti itseni teloin kun hänet tapasin. Olin ja olen niin varma, että vain hänet haluan. Sitä en kuitenkaan saavuttanut ja en pysty ketään muuta kohtaan mitään samaa tuntemaan, siitä olen varma.

    Teen ratkaisuni ja päätökseni. Se että menetän elämäni on paljon pahempi kuin se, että kuolisin ja sieluni pääsisi aloittamaan pitkän matkansa. En halua elää elämää jota varjostaa vain raamit, ilman sitä maailmaa jonka olen saanut edes hetken kokea..

    Juuri näin koen. Sanoitat minua paremmin kuin itse osaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin ajattelen hänestä.. Iällä ei ole hänen kanssaan merkitystä. Rakkautemme on enemmän. Haluan nähdä hänen kaikki valokuvansa vauvasta alkaen ja kaikki kuvat hänen elämästään, tuntea hänet kokonaan ja jatkaa matkaa hänen kanssaan vanhuuteen. Olen nähnyt unia siitä, että hänen vierellään vanhana olen.. Niin haluan tehdä, elää lopun elämääni hänen kanssaan.

    Jos olet avioliitossa, niin en tarkoita teitä.

    Äänestä

Pääsiäinen on ihan hyvä ajankohta päättää ja tehdä elämänsä valinta. Ensivuonna sen muistaa niin paremmin jos silloinkin yhä viettää samaa pääsiäistä.

Äänestä
  • Kuolisinpa ennen sitä..

    Äänestä

Miksi peitit sen oikean sinäsi?
Miten voi yhteys katketa jos sitä alunperin ei ollutkaan?

Ihastus ei koskaan ole väärin.
Muiden tahtoon ei tarvi taipua.
Oma elämäsi, päätät itse.

Miksi oletat että hän olisi palstalla ja kirjoittaa sinulle?
Häsivisit muttq kuka sitten voitti?

Äänestä
  • Tapasimme ympäristössä jossa toisella oli velvollisuuksia.
    Emme enää tavanneet ja yhteys katosi.
    Tunnistanut kirjoituksia, käyttänyt kovia tunnisteita.
    Voittajia on valheet ja juonittelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tapasimme ympäristössä jossa toisella oli velvollisuuksia.
    Emme enää tavanneet ja yhteys katosi.
    Tunnistanut kirjoituksia, käyttänyt kovia tunnisteita.
    Voittajia on valheet ja juonittelu.

    Sinulla ei ollut siinä yhteydessä velvollisuuksia?
    Eli sellainen päivän kohtaaminen?
    Käyttänyt mielestäsi kovia tunnisteita.
    Miksi annat valheiden ja juonittelun voittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla ei ollut siinä yhteydessä velvollisuuksia?
    Eli sellainen päivän kohtaaminen?
    Käyttänyt mielestäsi kovia tunnisteita.
    Miksi annat valheiden ja juonittelun voittaa?

    Oli minulla myös.
    Pidemmän aikaan oltiin tekemisissä kuin päivän.
    Kyllä.
    Se oli hänen päätöksensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli minulla myös.
    Pidemmän aikaan oltiin tekemisissä kuin päivän.
    Kyllä.
    Se oli hänen päätöksensä.

    Miten hän tämän päätöksen teki ja ilmaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten hän tämän päätöksen teki ja ilmaisi?

    Ilmoitti minulle, ettei ole kykeneväinen asiasta keskustelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmoitti minulle, ettei ole kykeneväinen asiasta keskustelemaan.

    Mitä sinä teit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinä teit?

    En mitään. Jos toinen ei tahdo niin se riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mitään. Jos toinen ei tahdo niin se riittää.

    Varma että ei ole tullut väärinkäsitystä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varma että ei ole tullut väärinkäsitystä?

    Ei mitään väärinkäsityksiä. Nainen ei halunnut mitään ja se tuli kyllä selväksi!

    Äänestä

Onpa kaunis ja avoin kirjoitus. Kenelle naiselle tämä menee, kerro vielä sekin, niin löytyy oikea kohde. Miksi heittää noin arvokasta tietoa hukkaan.

Äänestä
  • Ei sillä tiedolla se nainen mitään tee.

    Äänestä

Elämä lyö välillä liian kovaa turpaan, vaikka ei sitä haluaisi. Kirjoituksesi voisi olla kuin omasta kynästäni sillä poikkeuksella, että mä en edes yrittänyt. Eikä kyse ole ollut missään vaiheessa se etten haluaisi. Tunnen vain oman luonteeni ja miten tämän hetkisessä tilanteessani käyttäydyn. Sen, että itse pilaan aina kaiken. Menneisyyteni on opettanut tämän liiankin hyvin. Siellä ei ole mitään muuta kuin sarja epäonnistumisia.

Voimia, ja koita jaksaa. Sydän on aikansa verillä ja riekaleina, mutta alkaa parantumaan ajan kuluessa. Vaikket sitä tällä hetkellä uskokaan, sulla on elämä vielä edessä.

Äänestä

Niin, ja asioista kannattaa puhua face to face sen oikean henkilön kanssa.

Äänestä
  • No juurihan ap kertoi ettei nainen halua jutella kasvokkain 🙄 ennen kommentoitia vois lukea ketjun ettei hoettaisi tuota samaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No juurihan ap kertoi ettei nainen halua jutella kasvokkain 🙄 ennen kommentoitia vois lukea ketjun ettei hoettaisi tuota samaa

    Miten niin ei halua keskustella kasvokkain?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin ei halua keskustella kasvokkain?

    Kysyin, ei suostunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyin, ei suostunut.

    Mitä vastasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vastasi?

    Sanotaan näin että jos olisi vastannut hyväksyvästi, niin en olisi täällä nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanotaan näin että jos olisi vastannut hyväksyvästi, niin en olisi täällä nyt.

    Millon kysyit?

    Äänestä

Jos olisit hän niin ihastunut olen pitkään.

Äänestä
  • En voi sille mitään.

    Äänestä

Et ole pilaantunut vaan vahva ja rohkea ihminen. Teit kaikkesi ja se on enemmän kuin moni muu tekisi. Saat olla juuri sellainen kun olet omana itsenäsi ja vahvuudestasi kertoo se että et anna muiden pilkan siihen vaikuttaa. Sinulla on omat arvot ja pidät niistä kiinni ja se on arvostettava piirre ihmisessä.
En tilannettasi mutta tunteita sinulla häntä kohtaan on. Kaunista ja aitoa. Onhan se mahdollista että hän säikähti jotain sinussa ja ajatusmaailmassasi koska koki että ei ollut sinun arvomaailmasi tasolla? On se myös mahdollista että kemiat ei vaan kohdannut, sitä ei voi tietää.
Harmillista on kun haluaisi näyttää sen kuka oikeasti on mutta sitä ei vaan saa tuotua esille. Joskus kohtaa oikean ihmisen mutta väärään aikaan. Jos teidät on tarkoitettu yhteen kohtaatte vielä ja sillon voi tilanne olla erillainen. En usko että tässä on tapahtunut mitään lopullista mutta tällä erää kävi näin. Kun aikaa kuluu voi vastaan tulla myös ihminen joka on, usko tai älä, sinulle vielä sopivampi.

Se että tunnet ei tee sinusta huonoa vaan se tekee sinusta ihmisen. Tuntevan ihmisen, mikä oikeasti on hyvä ominaisuus.

Elämä näyttää vielä valoisan puolensa, usko pois :)

Äänestä

Kaunis ja tunteikas kirjoitus. Miten AP onko olo parantunut?

Äänestä
  • Menetin poikuuteni eräälle nuorikolle,,,,en pettynyt yhtään. Olo on parempi nyt.

    Äänestä

  • Paljon parempi on, kiitos. Enkä ole menettänyt yhtään mitään. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljon parempi on, kiitos. Enkä ole menettänyt yhtään mitään. :)

    No hyvä, meinasin jo huolestua:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

En pysty enää tekemään eteemme enempää kuin olen jo tehnyt. En voi mitenkään näyttää niitä hyviä puolia itsestäni, joita sinulta yritin peittää ja piilotella. En pysty vaikuttamaan enää millään rakentavalla tavalla väleihimme. En pysty enää olemaan aktiivinen ja siksi pelkäänkin kaiken olevan ohi.

Minulla ei ole mitään sinua vastaan. Ei ole asioita jotka olisivat minulle mitään kynnyskysymyksiä. Olen sujut sen kanssa kuka ja millainen olet. Minä ihan oikeasti tykästyin ja siitä olen saanut kärsiä. Olen enää vain onneton ja turhautunut elämääni.

Minua koskee kun suhtauduit minuun niin pahasti. En halunnut mitään negatiivista ja toivon edes jonkinlaista yhteyttä, jotta tässä ei kävisi näin pahasti kuin nyt on käynyt. En vain ymmärrä miksi kirjoittelet minulle vielä toisinaan tänne. En ymmärrä mitä haluat minusta ja en ole varma teetkö sitä vain kiusaksi.

Jos vihaat niin saat vihata. Jos et välitä niin sekin on ihan okei. Olen ansainnut tämän pahan olon ja tökerön kohtelun, sillä ihastuminen on nykyään niin paha asia. Minä vain uskoin että rehellisyys olisi kovaa valuttaa, mutta tuntuu ettei kukaan sitäkään arvosta.

Olisin halunnut sinut puoliskokseni ja siksi kenestä olisin pitänyt kiinni. Sen ainoan kenen kanssa voisin seksiäkin harrastaa. Minä en ole sitä ikinä tehnyt ja se tekee olostani todella tukalan. Suhtaudun siihen kuin johonkin maailmaan hienoimpaan juttuun ja pidän sitä arvokkaana. En halua "tuhlata" sitä kenenkään muun kanssa kuin sen, joka olisi minun.

Lapsellinen ja sinisilmäinen olen ja toivottavasti tulen aina olemaan. Niin monet eivät siitä tykkää ja siitä olen aina saanut kuittia. Painostustakin ja ivaakin, mutta en ole koskaan taipunut muiden tahtoon. Teen varmasti hallaa itselleni tällä umpiniskaisuudella, mutta jos se on sen hinta niin sen myös maksan.

Niin paljon jäi kulissien taakse. Eniten harmittaa etten voinut näyttää sitä puolta itsestäni, jollainen olen kun ei ole kiire. Sellainen millainen kun olen rauhassa ja vailla huolia. Ilman vastuuta ja painetta. Nuo kaikki asiat tukahduttavat minut ja saavat vetämään aina jonkinlaista suojaroolia. Mutta itseäni voin siitäkin vain syyttää...

Olen ehkä lahoamispisteessä ja pilaantunut niin monen silmissä. Pilaan aina kaiken ja teen asiat niin väärin. En oikein usko että edes sinua enää tulen ikinä näkemäänkään, joten minun on nyt vain myönnettävä tappioni. Hävisin ja siitä saan kärsiä koko lopun ikääni.

Anteeksi että edes yritin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu