Marinin hallitus kampattiin Rinteen johdolla, mahalasku

Miten voi olla mahdollista, että vuosi sitten voitiin Uusimaa laittaa kiinni ja nyt liikkumisrajoituksia ei voida asettaa? THL:n mallin mukaan, jos lisärajoituksia ei aseteta, niin voi syntyä 200 kuolemaa lisää. Asiantuntijan mukaan rajoituksia tarvitaan. Nyt ei ole aika kerätä ääniä kuntavaaleihin! Perustuslakivaliokunnan politisoituminen on huono asia. Organisointia pitää muuttaa.

Rokotusten kohdentaminen uudelleen ei ratkaise tätä ongelmaa. Rokotusten vaikutus tulee monen monen viikon päästä. On kyseenalaista, että maakunnan ihmiset Seinäjoella, Joensuussa ja Lappeenrannassa voidaan jättää rokottamatta sen takia, että Helsingin Vallilassa asuvat pitää rokottaa ensin! Se ei ole oikein. Perustuslaki?

Milloin perustuslakivaliokunta poistaa ansiosidonnaisen päivärahan maksamiseksi edellytyksen, että pitää olla työttömyyskassan jäsen? Jokainen maksaa työttömyysvakuutusmaksua ja miltei koko ansiosidonnainen kustannetaan valtion budjetista. Vain pieni osa tulee kassan jäsenmaksuista ja siitäkin osa menee hallinnon pyörittämiseen. Mihin kassoja tarvitaa? Kela voisi hoitaa koko homman. Mihin kassan jäsenyyttä tarvitaan, koska jokainen maksaa työttömyysvakuutusmaksun? Nykymalli on syrjivä ja perustuslain vastainen.

Milloin perustuslakivaliokunta poistaa ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeuden? Se ei ole työntekemisen kulu kuten työmatkat tai työvaatteet. Liittyminen on vapaaehtoista. Nykymalli sotii perustuslakia vastaan, koska jokainen veronmaksaja joutuu korvaamaan kassavajeen, joka syntyy vähennysoikeudesta. Se on väärin, että jokainen joutuu tukemaan liittymistä, vaikka se on vapaaehtoista. Kassavaje on luokkaa 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Milloin perustuslakivaliokunta asettaa ammattiliittojen saamat osingot verolle? Verottomuus koskee yleishyödyllisiä yhteisöjä. Mitä yleishyödyllistä on satamien, liikenteen ja tehtaiden pysäyttäminen lakoilla? Marttakerhot ovat ihan eri asia. Ammattiliitot eivät ole yleishyödyllisiä. Osinkovero on 30%.
368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanna vain kiusaisi Espoolaisia rajoituksillaan. Mitään halua ei ole suojella meitä, kun ei rokotteita anna meille vaan maaalle.

Äänestä

Miten niin Rinteen johdolla yksin? Antti-poika pantiin myöskin ruotuun.

Äänestä

Keskustapuolue se jo totesi Katri Kulmunin johdolla 2019 joulukuulla, että Antti Rinne ei ole luotettava henkilö. Kepulla oli mennyt luottamys täysin Rinteen venkoiluun, ja vaativat tilalle toista henkilöä.
https://imgur.com/a/MODC2
Mutta kuten kuvastakin näkyy, oikeasti Marin ja Rinne ovat hyvinkin läheisiä toinen toisilleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista, että vuosi sitten voitiin Uusimaa laittaa kiinni ja nyt liikkumisrajoituksia ei voida asettaa? THL:n mallin mukaan, jos lisärajoituksia ei aseteta, niin voi syntyä 200 kuolemaa lisää. Asiantuntijan mukaan rajoituksia tarvitaan. Nyt ei ole aika kerätä ääniä kuntavaaleihin! Perustuslakivaliokunnan politisoituminen on huono asia. Organisointia pitää muuttaa.

Rokotusten kohdentaminen uudelleen ei ratkaise tätä ongelmaa. Rokotusten vaikutus tulee monen monen viikon päästä. On kyseenalaista, että maakunnan ihmiset Seinäjoella, Joensuussa ja Lappeenrannassa voidaan jättää rokottamatta sen takia, että Helsingin Vallilassa asuvat pitää rokottaa ensin! Se ei ole oikein. Perustuslaki?

Milloin perustuslakivaliokunta poistaa ansiosidonnaisen päivärahan maksamiseksi edellytyksen, että pitää olla työttömyyskassan jäsen? Jokainen maksaa työttömyysvakuutusmaksua ja miltei koko ansiosidonnainen kustannetaan valtion budjetista. Vain pieni osa tulee kassan jäsenmaksuista ja siitäkin osa menee hallinnon pyörittämiseen. Mihin kassoja tarvitaa? Kela voisi hoitaa koko homman. Mihin kassan jäsenyyttä tarvitaan, koska jokainen maksaa työttömyysvakuutusmaksun? Nykymalli on syrjivä ja perustuslain vastainen.

Milloin perustuslakivaliokunta poistaa ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeuden? Se ei ole työntekemisen kulu kuten työmatkat tai työvaatteet. Liittyminen on vapaaehtoista. Nykymalli sotii perustuslakia vastaan, koska jokainen veronmaksaja joutuu korvaamaan kassavajeen, joka syntyy vähennysoikeudesta. Se on väärin, että jokainen joutuu tukemaan liittymistä, vaikka se on vapaaehtoista. Kassavaje on luokkaa 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Milloin perustuslakivaliokunta asettaa ammattiliittojen saamat osingot verolle? Verottomuus koskee yleishyödyllisiä yhteisöjä. Mitä yleishyödyllistä on satamien, liikenteen ja tehtaiden pysäyttäminen lakoilla? Marttakerhot ovat ihan eri asia. Ammattiliitot eivät ole yleishyödyllisiä. Osinkovero on 30%.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu