Etelä-Savon perussuomalaiset ilmiriidassa keskenään!

Anonyymi

Pinnan alla kiehuu. Etelä-Savon Perussuomalaisten sisäiset erimielisyydet johtaneet siihen, että mm. Outi Virtanen on eronnut puolueesta.

"Tämä on ollut yhtä helvettiä", toteaa ajojahdin kohteeksi joutunut Outi Virtanen.

Taustalla Anon erottamiseen liittyvät erimielisyydet! Kuka voisi yhdistää riitaisat perussuomalaiset takaisin yhdeksi rintamaksi, vai onko jo liian myöhäistä?

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11858840

36

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tilanteen selvittäminen vaatii vahvaa johtajuutta.

      • Anonyymi

        Ylimmän johdon pitäisi puuttua peliin. Tätä menoa koko puolue hajoaa pieniksi ja riitaisiksi porukoiksi. Jatkoa ajatellen näitä Anoja ym. ei pitäisi ottaa ollenkaan jäseneksi. Saavat vain eripuraa ympärilleen ja asettavat puolueen kyseenalaiseen valoon.

      • Anonyymi

        Soini olisi jyrähtänyt rivit suoriksi jo aikapäiviä sitten.

    • Anonyymi

      Persujen valtuustoryhmät ovat suurimmaksi osaksi hajonneet koko Suomessa.

      • Anonyymi

        Onkohan kaikkialla samankaltaiset tekijät taustalla? Tiesin alusta asti, että ääriaineksen kerääminen puolueeseen ajaa peruspersut pois puolueesta. Kaksilla rattailla ei voi ajella loputtomiin törmäämättä kiveen.

    • Anonyymi

      Soinin ja tämän yhdennäköisyys on huomattava ja muistuttavat tähtien sodan piip.

      • Anonyymi

        Mitä Soinin ulkonäkö liittyy tähän?

      • Anonyymi

        Onkohan Jussi Elen lehtolapsi, ainakin yhdennäköisyys on silmiinpistävä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Jussi Elen lehtolapsi, ainakin yhdennäköisyys on silmiinpistävä?

        Sannahan on aivan kuin ilmetty Putinin tytär!!

        Sama jäisen kylmä olemus ja täydellinen piittaamattomuus kansalaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannahan on aivan kuin ilmetty Putinin tytär!!

        Sama jäisen kylmä olemus ja täydellinen piittaamattomuus kansalaisista.

        Luulisi sitten kelpaavan persuille. Persuthan ovat Suomen venäläismielisin puolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulisi sitten kelpaavan persuille. Persuthan ovat Suomen venäläismielisin puolue.

        venäjämielisin piti kirjoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sannahan on aivan kuin ilmetty Putinin tytär!!

        Sama jäisen kylmä olemus ja täydellinen piittaamattomuus kansalaisista.

        Puhutko nyt Antikaisesta?

        ”Vastatkaa kyllä tai ei! Vastatkaa kyllä tai ei!”

    • Anonyymi

      Kiinnostaako valtakunnan tasolla Eteleä-savon persut, etelä-savo yleensäkään ketään. Se riitelevätkö vai eivät, kiinnostaako erotettu Ano ketään muuta kuin palstahäirikkö antipersua - no ei kiinnosta !

      • Anonyymi

        EVVVK.

      • Anonyymi

        Niin, eihän persuja taida kiinnostaa maaseudun asiat. Riittää kun Helsingillä pyyhkii hyvin ja Mestarin pyöräilytiet pysyvät kunnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eihän persuja taida kiinnostaa maaseudun asiat. Riittää kun Helsingillä pyyhkii hyvin ja Mestarin pyöräilytiet pysyvät kunnossa.

        Maaseudun asiat, totta kai kiinnostaa, mutta ei tappelut jossain hornantuutissa, puolueesta erotun porukoiden kanssa - jotka erotetun taisteluja taistelevat puolueessa - ovat samalla tavalla ulkona kuin erotettu. Eikä sellainen ole aika loogista ? Jopa Kepulaiselle Saarikko fanille, joka muuten otti Sannikan käsittelyssä "turpiinsa" oikein kunnolla, että iyhme jos Kepulla on ollenkaan kannatusta maaseudulla.

        Luitko jutun. Sinua ei siis haityaa, että Anoa puolustava siipi pistää pihalle tolkunpersuja?

        Perussuomalaisethan halusivat ottaa maanviljelijöiltä tuet pois. Mitäpä sitä tukemaan suomalaista tuotantoa, kun Mestarikin voi ostaa Alepasta ulkomaisia herkkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luitko jutun. Sinua ei siis haityaa, että Anoa puolustava siipi pistää pihalle tolkunpersuja?

        Ei, sen voisi sieltä koko porukan "lopettaa", ei tunnu oikein löytyvän älliä koko kulmakunnalta - siis joutosakkia, puolueesta ja sukupuolesta riippumatta. Sellaista joutoporukkaa joutoseudulta - joka itse vahvistaa touhuilla tarpeettomuutensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisethan halusivat ottaa maanviljelijöiltä tuet pois. Mitäpä sitä tukemaan suomalaista tuotantoa, kun Mestarikin voi ostaa Alepasta ulkomaisia herkkuja.

        perussuomalaiselle sähkö tulee pistorasiasta ja maito alepasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisethan halusivat ottaa maanviljelijöiltä tuet pois. Mitäpä sitä tukemaan suomalaista tuotantoa, kun Mestarikin voi ostaa Alepasta ulkomaisia herkkuja.

        Eipä taida "mestari" alepan ovea avata. Eiköhän tää käy stokkalla.

      • Anonyymi

        Olet persueliitin jalanjäljillä.

        Heitäkään ei kiinnosta mitä maakunnissa tapahtuu...

    • Anonyymi

      Sairasta joutua oman puolueensa ajojahdin kohteeksi. Ääriaines on jutun perusteella niskan päällä tolkunpersuihin nähden.

      • Anonyymi

        Samoin käy aina, kun persut saavat kannatusta myös tulevien vaalien jälkeen.

      • Miten elävästi tuleekaan mieleen SKP:n sisäiset ryhmittymät 1970- ja 1980-luvuilla.

    • Anonyymi

      Persuilla on vain maaginen taipumus muuttaa valtuustosalit hullujenhuoneeksi.

      Änkyröinti, pölhöpopulismi ja ääriajattelu on mahdoton yhdistelmä kunnanhallinnossa.

      Ps. Tekstissä ei ole mitään poistoon aiheuttavaa tekstiä, eli näpit irti tästä kommentista!

      • Anonyymi

        Maltillisia ajetaan pajavasaralla pois puolueesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maltillisia ajetaan pajavasaralla pois puolueesta?

        Se oli siis pajavasara, jolla Kataja hakattiin? Hyvä tietää!

    • Anonyymi

      Ollaankohan puoluesihteeri Grönroosia nostamassa puolueen johtoon ohi Tavion ja sun muiden eturivin jäsenten sijasta? Kuulapääsiipi näyttää saaneen puolueen pihteihinsä. Katajan saama vasaratervehdys selittyisi kyllä paljon, sillä hänhän on sanonut maltilllisena pyrkineensä pitämään ääriaineksen aisoissa omassa vaalipiirissään.

    • Anonyymi

      Tällä seudulla puolueesta lähti vaalien jälkeen kokoomukseen, sitoutumattomiin, ja tietysti sinisiin.
      Populisteilla tulee se suurempi rysähdys säännöllisesti, kun koko kasvaa, niin paine kuplassa lisääntyy, ja vastuu viimeistään saa räjähdyksen aikaiseksi.
      Muistelkaa persujen edeltäjien nousuja, ja tuhoja.
      Tai kommunistien kesyttämistä, ja hajoamista kun joutuivat hallitusvastuuseen.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe