Isoissa marketissa väkeä kuin pipoa...
Ei mitään väkimäärä rajoituksia.
Ei mitään väkimäärä rajoituksia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näistä kauppojen rajoituksista kansa on huutanut jo yli vuoden, kun korona alkoi levitä, mutta päättäjät eivät välitä, vaan antavat taudin levitä. Vanha sanonta kuuluu " Kauppa se on mikä kannattaa". Suomessa tämä höllä ja lälly koronapolitiika on aiheuttanut jo kuolemia kohta 900, kun vanhuksia sairastutetaan. Kaupoissa juostaan ja sitten lähdetään porukoilla tapaamaan suvun iäkkäitä ja riskiryhmäläisiä, joista ilmeisesti halutaan päästä eroon ja tartuttaa tauti. Se on se perintö, mikä kiinnostaa niin kovin.
Kaupat eivät välitä mitään siitä, tarttuuko ja tappaako korona joitakin ihmisiä. Niille kaupoille on ensisijainen asia ahneuksissaan päästää niin paljon porukkaa ovista ja ikkunoista uin sielu sietää.
Kaikkiin kauppoihin olisi jo aikoja sitten pitänyt asettaa asiakaslukumäärä, joka saa olla samaan aikaan kaupan sisällä. Ei paljoa vaadi odottaa omaa vuoroaan päästä markettiin ja ei vaadi mitään, kun vartiointiliike tai myyjistä joku on katsomassa ulko-ovella, milloin voi päästää kaksi tai kolme seuraavaa asiakasta liikkeeseen. Hallitus ja liikkeet, kaupat, kauppakeskukset eivät piittaa tästä korona-ajasta mitään. Heille on tärkeää saada kerättyä ihmisten rahat. Terveydestä viis. Asia on erittäin vakava ja pitäisi laittaa rikosvastuuseen ne liikkeet, joissa asiakasmäärä on liian suuri. Etäisyyksiä ei pysty silloin pitämään, kun liike pullollaan asiakkaita, mutta myyjät sen kun kassoilla kiirehtivät ja eivät edes huomauta niskaan puhaltajille mitään.
Kauppojen on tehtävä asiakkaiden asiointi turvalliseksi. Nyt on niin ettei riskiryhmäläiset, vaikka ovat saaneet yhden rokotuksen, uskalla käydä kaupoilla. Toisenkin rokotteen jälkeen taudin voi saada.
enempikin ihmetyttää sellaset kaupoissa kulkijat joilla ei oo aikomustakaan noudattaa mitään annettuja koronaohjeita. ei desiä, ei maskia, ei välejä, puhutaan lujaa että pärske käy
joka viikko josakin kaupasa nuin. 👎