Ä O-70 Kyöm mynokka raiskasi kahdesti Rovaniemellä - käräjäoikeudessa ehdollista

Anonyymi

Ilta päättyi raiskaukseen. Nainen työnsi miestä pois, löi ja raapi, mutta estelyistä huolimatta mies jatkoi seksuaalista väkivaltaa.

Kun väkivalta päättyi, nainen tarttui puhelimeen soittaakseen apua, jolloin mies nappasi puhelimen ja käveli asunnosta ulos. Nainen juoksi perään ja lopulta saatuaan puhelimensa takaisin hän soitti hälytyskeskukseen.

Elokuussa 2018 mies soitti toiselle tuntemalleen naiselle aamuyöstä ja vaati juttutuokiota. Saavuttuaan naisen asunnolle alkoholille haiseva mies sanoi potevansa huonoa oloa ja vaati nyt yöpaikkaa.

Nainen kielsi yöksi jäämisen, jolloin seurauksena oli raiskaus. Nainen kertoi tapahtumista tuttavalleen, joka kehotti tekemään rikosilmoituksen.

Oikeudessa mies myönsi olleensa seksuaalisessa kanssakäymisessä naisten kanssa mutta väitti, ettei ollut käyttänyt tilanteissa väkivaltaa ja sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet yhteisymmärryksessä.

Maaliskuussa 2020 Lapin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1994 syntyneen Mohammad Reza Safdarin 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta raiskauksesta. Yhdelle asianomistajalle Safdari tuomittiin maksamaan erilaisia korvauksia 4500 euroa, toiselle 2000 euroa.

Syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Syyttäjä vaati, että Safdarille tuomittua vankeusrangaistusta korotetaan ja että vankeusrangaistus joka tapauksessa määrätään ehdottomana.

Safdari valitti vastineessaan, että mikäli hänet tuomittaisiin ehdottomaan vankeuteen, hänen oleskelulupa-asiansa saattaisi vaarantua.

Maaliskuussa 2021 Rovaniemen hovioikeus kovensi Safdarin tuomiota 2 vuoteen ehdotonta vankeutta. Muilta osin tuomio säilyi entisellään.

Oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa syntyi 9082 euroa, mistä summasta 5008 euroa eli miehen oikeudenkäyntikulut jäävät valtion vahingoksi. Loput mies velvoitettiin korvaamaan valtiolle.

Asianomistajien oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2632 euroa Safdari joutuu korvaamaan valtiolle. Safdarin omat oikeudenkäyntikulut 3476 euroa jäävät valtion vahingoksi miehen taloudellisten olosuhteiden vuoksi.

Lähteet Lapin käräjäoikeuden ja Rovaniemen hovioikeuden tuomiot.

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        243
        4243
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        120
        2704
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2462
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        82
        1497
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1466
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1189
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        78
        1107
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        983
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        976
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        172
        959
      Aihe