Aikaa näköjään riittää viidakkoveitsien kanssa heilumiseen, shoppailuun, huumeiluun ja hengaamiseen niin kotimaan pullukoilla kuin ulkomaiden Kela-asiakkailla kaupungeissa. (toisten piikkiin)
70 luvulla meitä lapsia kasvatettiin tekemään tuottavaa työtä.
Se kasvatti vahvaksi lapset..Opettajat olivat pelottavia sodankäyneitä auktoriteetti sotilaita, upseereja, vanhempia jämptejä rouvia.
Silloin kymmeniä vuosia sitten 70 luvulla pikkupoikina autoimme mm.vanhuksia pilkkomalla heille puita,kantamalla ne liiteriin, nurmikonleikkuuta oli,kaupassakäyntiä,lastenhoitoa teininä(sisarusten),ulkovessojen tyhjennystä reikälapiolla,lumenluontia,saunanlämmitystä, korjauksia, metsätöitä, jne...
Kortteleiden kesken järjestimme myyjäisiä/kilpailuja katujen reunamilla,joista saimme rahaa muihin harrastuksiin.
Kesät olimme maatiloilla monenlaisissa töissä,joista päivän jälkeen menimme isolla porukalla aina saunaan,uimaan,sitten nukkumaan ja uni tulikin aina puhtaissa lakanoissa heti.Masennuksesta ei siihen aikaan ollut tietoakaan.
Sota-invalideja autoimme myös, joilta oli kädet ja jalat irti ja hermot riekaleina ja eivät päässeet sairaaalaan, kuten nykyään ulkomaiden sotilaskarkurit hotelleihin suomeen.Siinä oppi rahan ja työn arvon jo pienenä,kun mistään ei saanut ilmasta rahaa ja monenmuotoisia tukia laiskaksi, masentuneeksi oppimiseen elon tiellä.
Nuoruudessani 70 luvulla ei heiluttu viidakkoveitsien kanssa ja nosteltu Kelatukia koko elämän
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä mekin autetaan vanhuksia esim pc asioissa.
puolituntia maksaa vain 80 000e- 130 000 e.
t. Tino ja Allan- Anonyymi
Ei ihme, että manneja ei normityönteko kiinnosta kuin pääsevät muutenkin satojen tuhansien eurojen tuntipalkoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihme, että manneja ei normityönteko kiinnosta kuin pääsevät muutenkin satojen tuhansien eurojen tuntipalkoille.
... ALV ja eläkemaksut!
*tsihi*
- Anonyymi
1970 luku Suomessa oli ns. punainen vuosikymmen. Edistyksellisistä ihmisistä oli kokoonpantu kymmeniä komiteoita, jotka käänsivät ehdotuksillaan Suomen monta piirua vasemmalle.
Hallituksen muodostivat etupäässä demarit, Paasio, Sorsa ja Koivisto. Silloinen vasemmisto erosi nykyisestä vasemmistosta, se keskittyi oman maan kansalaisten suojelemiseen ja hyvinvoinnin parantamiseen, Toisin kuin nykyinen vasemmisto, joka vihreiden kanssa haluaa Suomen toimivan koko maailman sosiaalitoimistona ja lähettää rahaa ympäri maailmaa, kaikille, jotka sitä pyytävät.- Anonyymi
Demarit oli silloin oma porukka, Kokoomus oli huonossa huudossa. Lisänä eduskunnassa oli SKP ja SKDL, Vihreitä ei ollut. Demarit olivat silloin työläisten puolella, mutta palkatason nousun ja sen mukana elintason nousun ajoi SAK jäsentensä vaatimuksesta. Etujen saavuttamiseksi käytettiin lakkovoimaa, kun työantajat eivät olleet halukkaita neuvottelemaan asioista. Saatiin aikaan todellinen hyvinvointi lähes kaikille.
SKP:sä oli kaksi ryhmää Kommunistit ja Taistolaiset joiden keskinäiset riidat pudottivat kannatusta, myöhemmin myös SKDL liittyi SKP:hen kun sen kannatus hyvinvoinnin mukana heikkeni. Sopua ei syntynyt jonka seurauksena puolue kaatui ja lopetti toimintansa lähes kokonaan. Osa jäsenistä liittyi silloin Vihreisiin joka ei vielä silloin ollut puolue ja osa perusti uuden puolueen nimeltä Deva. Sen elinkaari ei ollut pitkä ja tilalle tuli nykyinen Vasemmistoliitto.
Paasion poismenon myötä rupesi SDP muuttamaan linjaa oikealle Kokoomuksen suuntaan jolloin puolueen todellinen linja rupesi muuttumaan porvareiden edunvalvojiksi Sorsan ja Lipposen johdolla. Lopputuloksen tiedättekin jo. Kaikki meni päin helvettiä pankkien järjestämän rahavarantojen kuppaamisen myötä ohi Suomen pankin, lisäksi sen tueksi saatiin lama.
Vihreät rekisteröityi puolueeksi ja SDP huomasi tappion koittavan liiallisesta Kokoomuksen nuolemisesta. Puolue muutti suuntaa takaisin vasemalle Lipposen häivyttyä, aika näyttää miten käy nyt kun Corana vaikeuttaa tilannetta ja ympäristökysymykset ovat edessä. Vihreät ovat kovassa nousussa luontoarvojensa kanssa.
Hyvä uutinen on, että SKP on saannut tarvittavat äänimäärät ja rekisteröitynyt uudelleen puolueeksi. Toivottavasti saavat tulevissa eduskuntavaaleissa kannatusta ja pääsevät eduskuntaan, niin saadaan enemmän tukea taistelussa orjuuttajia vastaan.
T. Eläke Timpuri
- Anonyymi
Meidätkin komennettiin maatiloille heinätöihin. Minäkin olin traktorin lavalla polkemassa heinää kun hangot lennättivät heiniä seipäiltä. Sitten oli ns, perunannostoloma. Nykyään tuota kutsutaan lapsityövoiman käytöksi joka on rangaistavaa.
- Anonyymi
Maatalous ei olisi mahdollista ilman "lapsityövoimaa" koska ne asiat on opittava jo lapsena. Jokaisen maatilan lapset osallistuvat maataloustöihin jo 6 vuotiaina. Ei niitä hommia muuten opi koskaan.
- Anonyymi
Kiittäkää noita demloja ja muita hyysäri järjestöjä ne tämä hulluuden on saaneet aikaan toimillaan. Puhuvat muka tekevänsä " Humanitääristä työtä ", mutta eivät ainakaan tavllisia Suomalaisia kohtaan.
Vuonna 1970 Suomessa tapettiin 3,2 miestä / 100.000 ja 0,9 naista / 100.000.
Viimeinen tilasto on vuodelta 2019 ja henkirikoksien uhrina kuolleiden miesten määrä on enemmän kuin puolittunut. Naisiin kohdituvat henkirikoksetkin ovat vähentyneet, mutta vähemmän.
Vuonna 2019 Suomessa tapettiin 1,6 miestä / 100.000 ja 0,8 naista / 100.000. Miesten riski kuolla väkivallan uhrina on enää kaksinkertainen naisiin nähden.
Tilastoja tekovälineistä ei ole sillä tarkkuudella, että viidakkoveitsien osuutta ennen tai nyt voisi kommentoida, mutta teräase on ollut henkirikoksen perustekovälinen niin 1970 kuin 2019.- Anonyymi
Ihmisiä on nykyään enemmän, joten suhdeluku on itseasiassa kuolleisuuden osalta isompi kuin 1970.
100 000 vääristää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä on nykyään enemmän, joten suhdeluku on itseasiassa kuolleisuuden osalta isompi kuin 1970.
100 000 vääristää.Kilikolin haavepäässä kaikki on vääristynyt.
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä on nykyään enemmän, joten suhdeluku on itseasiassa kuolleisuuden osalta isompi kuin 1970.
100 000 vääristää.Ei, vaan suhdeluku oikaisee. Eihän Viroa voi pitää vähemmän väkivaltaisena kuin Suomea vain siksi, että siellä on vähemmän väkeä. Väkimäärään nähden siellä tapetaan paljon ahkerammin kuin meillä.
Muutenkin väkiluku on kasvanut noin 20% ja väkivaltaisesti kuolleiden miesten määrä liki puolittunut. Millä tahansa mittarilla 1970-luku oli nykymenoon nähden väkivaltainen.- Anonyymi
Sodat käyneet ja traumatisoituneet ukot tappo kännipäissään toisiaan.
Nyt he ovat jo poistuneet keskuudestamme.
Näitä spurguja muistan lapsuudestanikin. Äijäparat. Anonyymi kirjoitti:
Sodat käyneet ja traumatisoituneet ukot tappo kännipäissään toisiaan.
Nyt he ovat jo poistuneet keskuudestamme.
Näitä spurguja muistan lapsuudestanikin. Äijäparat.Sodat traumatisoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sodat käyneet ja traumatisoituneet ukot tappo kännipäissään toisiaan.
Nyt he ovat jo poistuneet keskuudestamme.
Näitä spurguja muistan lapsuudestanikin. Äijäparat.Ne ovat kyllä yksittäistapauksia. Väkivaltaisia juoppoja on paljon suurissa ikäluokissa.
- Anonyymi
Eroa on ainostaan siinä, että MISSÄ tapettiin ja KEITÄ tapettiin!
70-luvulla vanhat spuget puukotteli toisiaan sisätiloissa kuoliaaksi jos väärät huulet osu väärän viinapullon huulille.
Tässä ah niin ihanammassa monikulttuurisuudessa sit etnisesti edistyksellisemmät immeiset heiluttelee machetejaan keskellä kirkasta päivää ulkosalla!? :/
Suvakille: Ei mitään eroa!? :) :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovat kyllä yksittäistapauksia. Väkivaltaisia juoppoja on paljon suurissa ikäluokissa.
Senkin ikärasisti!
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Sodat traumatisoi.
Monta sotaa toisen polven maahanmuuttajat on Suomessa kokeneet?
Taikaseinien jonotussodat, kenties? :) - Anonyymi
Ulkomaalaisten/taustaisten osuus henkirikosten tekijöissä on myös noussut melko nopeasti.
Anonyymi kirjoitti:
Eroa on ainostaan siinä, että MISSÄ tapettiin ja KEITÄ tapettiin!
70-luvulla vanhat spuget puukotteli toisiaan sisätiloissa kuoliaaksi jos väärät huulet osu väärän viinapullon huulille.
Tässä ah niin ihanammassa monikulttuurisuudessa sit etnisesti edistyksellisemmät immeiset heiluttelee machetejaan keskellä kirkasta päivää ulkosalla!? :/
Suvakille: Ei mitään eroa!? :) :/Edelleen tyypillinen henkirikos Suomessa on sellainen, jossa humalainen tappaa tuntemansa humalaisen sattumalta saatavilla olevalla teräaseella.
- Anonyymi
70 luku oli hyvää aikaa.
Kun luokassa sä käänsit päätä,
silmäs näin, ja oikopäätä
Taunon kanssa paikkaa vaihdettiin.
Kun koulun jälkeen kahvilassa
jengi istui röökäämässä,
kassan luona katseet vaihdettiin.
On niin nuori tää,
mun rakkautein, sen tiedän.
Myös niin pettävä,
vaan kuitenkin, sen siedän.
Voi Leila,
näen sinut unissäni kedolla vierelläin.
Leila, kosketa kättäni porttikongissa,
että tietäisin sinun olevan totta.
Mmm, ne kuiskii kadun tuolla puolen,
katso tuota - melkein kuolen.
Silti vuolen nimes lehmukseen.- Anonyymi
Mutta poliisi monta vuotta luullut Viidakkoveistä joksikin astaloloksi ? Kunnes nyt ehkä Tv. poliisi Reinikainen meni paikalle vahingossa osuen, nyt maanantaina heille kertomaan ettei viidakkoveitsi näytä astalolta. Näin sitten vasta nyt selvisi viimevuosien astaloiden oikea nimikin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta poliisi monta vuotta luullut Viidakkoveistä joksikin astaloloksi ? Kunnes nyt ehkä Tv. poliisi Reinikainen meni paikalle vahingossa osuen, nyt maanantaina heille kertomaan ettei viidakkoveitsi näytä astalolta. Näin sitten vasta nyt selvisi viimevuosien astaloiden oikea nimikin !
Tai näin päin ettei Astalo näytä miltään Viidakkoveitseltä. Tästälähtien astalot ovat viidakkoveitsiä ! Esim. kukaan suomalainen ole mitään astaloa nähnyt koskaan. Eli poliisien mielikuvitus kapistushan tuo !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai näin päin ettei Astalo näytä miltään Viidakkoveitseltä. Tästälähtien astalot ovat viidakkoveitsiä ! Esim. kukaan suomalainen ole mitään astaloa nähnyt koskaan. Eli poliisien mielikuvitus kapistushan tuo !
Mite ois jos laajennettais sanvarastoamme, ja otettais käyttöön jonkullai astalon ja viidakkoveitsen välimuoto ”mindi hawdka” joka on viidakkoveitsi somaliaks? :P
- Anonyymi
70-luvulla Kokoomus ei ollut vielä päässyt hallitukseen myymään perseitämme.
- Anonyymi
Oihan se kivaa aikaa, kun ei ollut tätä somea, ei kännyköitä, väritelkkari oli jotain uutta ja ihmeellistä.
Tykkäsin kyllä sen ajan musiikista, ja olihan se lapselle ihan jännää aikaa.
Tuli paljon luettua kirjoja, tosin vuosikymmen ehti vaihtua seuraavaksi. Ei ollut vielä edes mitään videopelejäkään. Oli joku naurettava alkeellinen konsoli toki ollut olemassa jo 70-luvun alusta. Faija toi sellasen himaan joskus, oiskos ollu -77 ja kai me sillä muutama tunti leikittiin.
1980-luku sitten räjäytti tajunnan, ja sitä aikaa on kovasti ikävä.
Nykyajassa on se kiva puoli, että himassakin viihtyy paremmin, kun on näitä vehkeitä ja nettejä käytössä. Yksin eläväkin saa aikaa kulumaan leppoisasti, eikä välttämättä tartte olla ketään elämänkumppaniakaan. Jos ei olis kaikkea tätä, niin pitäs vissiin vaan lukea edelleenkin kirjoja, ja nekin saa nykyään jo äänikirjoina.- Anonyymi
Nuorten kirjallisuuskin oli realistista. Pidin kovasti Enid Blytonin Viisikko-kirjoista.
En tajua miten nämä nykyajan HarriPlötterit voivat kiinnostaa, ei mitään elävää elämää.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorten kirjallisuuskin oli realistista. Pidin kovasti Enid Blytonin Viisikko-kirjoista.
En tajua miten nämä nykyajan HarriPlötterit voivat kiinnostaa, ei mitään elävää elämää..Niin, ja Aku Ankatkin oli parempia, taskukirjoista tykkäsin erityisen paljon.
Ehkä vähän nostalgia lisää, joo-o.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ja Aku Ankatkin oli parempia, taskukirjoista tykkäsin erityisen paljon.
Ehkä vähän nostalgia lisää, joo-o....Juu ja Sudenpentujen käsikirjat oli parempia ku RAAMATTU! :P
Varsinkin tälläselle ateistivesselille.
- Anonyymi
Ei ollut silloin somaleita
- Anonyymi
Mitä tähän sanoo SUVAKKI!?
- Anonyymi
Kun saisi sen ajan takaisin.
Kesät ja muut loma-ajat oltiin töissä, kustannettiin opiskelua ja elämistä. Tekemisellä oli rajat ja niitä enimmäkseen noudatettiin.
Yritettiin seurustella, joskus onnistui, joskus ei.
Elämä oli raiteillaan, ihan hyvä niin.
Nykyisin samanikäisillä on paljon ongelmia. Valitettavasti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110974
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131721Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421574Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892