Olen itse tullut päätökseen että sdp on hylännyt työläiset ja syy on että He Nykyään Ovat = Sampanja Sosialistien Puolue (SDP = Sp).
Tämän ovat itse tarkoituksella tehneet eli ylentäneet itsensä yli muiden olevaksi eliitiksi - Katsokaa mistä tullet Jutta kansanedustajan tytär, paasio dynastia, heinäluomien koruptio dynastia, Lipposen kähmintä dynastia Sesilia Lipponen rehtorin erityismääräyksellä huippulukioon, puoluesihteerin kaasukieroilun suunnatomat rahasäkit...Hah, tuollaiko välittävät vähääkään mutta kun antavat vappusatas-petoksia jäljelle kannattajilleen jotka roikkuvat " toinen jalka jo haudassa" ja näitä siten edustaa tissivakoaan esitelewä perversien kavama äksyilevä, ei aiheeseen vastaileva mahti-pissis.
Ja miksi näin :
" Suomen Sosialidemokraatinen Puolue (SDP) on yhdessä useiden muiden puolueiden ja suomalaisten sekä länsimaalaisten instituutioiden tavoin omaksunut Yhdysvalloissa luodun kriittisen rotuopin. Tämä äärivasemmistolainen oppi lähtee ajatuksesta, että valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon. SDP on laajentanut vuonna 2018 hyväksytyssä kriittiseen rotuteoriaan perustuvassa yhdenvertaisuusohjelmassaan syyllisyyden ulottumaan myös heteroseksuaalisiin kantasuomalaisiin naisiin. Kriittisen rotuopin keskiössä oleva periaate värillisten ihmisten positiivisesta syrjinnästä kirjattiin Suomen lakiin Alexander Stubbin ollessa pääministerinä vuonna 2014, vaikka EY-direktiivi ei sitä edes edellyttänyt. Valtion, puolueiden, ylioppilaskuntien, kuntien, median, koululaitoksen, ev lut kirkon ym. instituutioiden tämän lain myötä pakkosyöttämä uuteen oppiin perustuva yhdenvertaisuusajattelu on mullistanut perinteisen tasa-arvoajattelun, jossa ihonvärillä ei ollut merkitystä jaettaessa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Tämä on tehnyt meistä suomalaisista miltei muukalaisia omassa maassamme. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja maan johtavat intellektuellit ovat hiljan varoittaneet SDP:n johdon omaksumien USA:n yliopistoista kopioitujen äärivasemmistolaisten oppien olevan vaaraksi Ranskan yhtenäisyydelle ja kulttuurille. Rajallisten resurssien maailmassa tällä uudella ajattelulla yhdistettynä ei-työperäiseen maahanmuuttoon on kiihtyvästi kielteisiä sosiaalipoliittisia vaikutuksia yhteiskuntamme heikoimmille eli vammaisille ja vanhuksille. Tässä pitkässä puheenvuorossani selostan syyt ja perusteluni sille, miksi luovun vuonna 1977 ottamastani SDP:n jäsenkirjasta.
Vuonna 2019 SDP:n kansanedustajalle Hussein Al-Taee’lle myönnettiin demarinaisten Risto Reipas palkinto hänen ansioistaan yhdenvertaisuuden edistämisessä. Kiitossanoissaan hän kehotti Suomen musliminaisia ja tyttöjä käyttämään huivia. Lokakuussa 2020 hän viritti hyvesignaalinsa aivan uudelle tasolle ja liittyi Marttoihin ja kertoi käyvänsä säännöllisesti heidän askarteluilloissa. Artikkelissa myöhemmin ruoditaan Al-Taeen edesottamuksia.
Kriittinen rotuoppi tai kriittinen rotuteoria (engl. critical race theory) on äärivasemmistolainen valetieteeseen perustuva identiteetti-ideologian osakertomus, joka kertoo valkoisen heteroseksuaalisen miehen olevan syyllinen kaikkeen maailmassa olevaan pahaan ja sortoon. SDP on monien muiden suomalaisten ja muiden länsimaalaisten yhteiskunnallisten toimijoiden ja instituutioiden tapaan omaksunut kriittisen rotuopin osaksi ohjelmiaan ja ajatteluaan.
Miksi kuuluisin puolueeseen, joka on omaksunut kriittisen rotuteorian teesit 2018 hyväksyttyyn suoraan Yhdysvalloista kopioituun yhdenvertaisuusohjelmaansa (1)? Tämän uuden rotuopin mukaan olen valkoihoisena heteroseksuaalisena miehenä pahan ja sorron alkulähde."
SDP omaksui kriittisen rotuopin ja hylkäsi meidät tavalliset suomalaiset
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulostaa monilta osin loogiselta, tuota tukee demarivetoisen hallituksen ministerien ja heidän naisvaltaisen "kansalaispaneelinsa" Stasi malliset valmistelut sanan-ja mielipiteiden rajoittamiseksi mm. ilmiantajien, agitaattoreiden, erityisten agenttien ja siis "ajatusten uudelleen muokkaajien" avulla.
Rappio ja mädännäisyys rehottaa entistä roisimpana Suomessa 2021 , jos nuo vihervasemmiston ja rkp:n "uudet ummehtuneet suunnitelmat" toteutuu, on palattu helpostikkin edesmenneen Itä-Saksan oppien mukaiseen kuosiin.
Ihmisten kannattaisi oikeasti motivoitua ja kiinnostua noista suunnitelmista, on eletty jo "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta" muilutusten keskellä liiankin kauan ja tuo julkisuudessa vilauteltu "uudistus" on todella järkyttävä ja petoksellinen juuri meitä suomalaisia toisinajattelijoita kohtaan.
Marin on ottanut kyllä kantaa Venäjän toisinajattelijan (Navalny) puolesta, mutta meitä suomalaisia ei taida suojella nämä Eurostoliiton aikaiset, omituisesti muutellut lait ollenkaan?
Se siitä oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, loputkin näkyy taamottavan nykyisen hallituksen ja virkamiesten toimesta :( - Anonyymi
Ylilääkäri Mikko Paunio Suomen uutisissa:
https://youtu.be/4ZZlaxAw3bU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337401Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e804376Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582877- 552146
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3451433Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131292Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581099Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2711041