Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, jota kautta menemällä ahtaasta portista pääsemme jo eläessämme syömään paratiisin puista salattua mannaa - ikuisen elämän käsiteessä ei ole kyse tuonpuoleisesta.
Ristille naulittu tosi Jumala onneksi ei ole totta - Jeesus kyllä tuomittiin jumalanpilkasta kuolemaan, koska vastusti Jahvea (Baal), jonka kultin uhriksi joutui juutalaisen fariseuksen toimesta, joka näin saa houkuteltua uskovaiset synnin ansaan, Jeesus kun ei opettanut mitään synnistä.
Niin Jumalassa kuin Saatanassakin on helppoa ajatella, että kyseessä on voima, joka käyttää ihmistä - hyvä ihminen tuottaa hyvää toiminnallaan - Jeesuksen sanoin hyvää hedelmää - ja negatiivinen, alhaisin tuntein varustettu ihminen tuottaa pahaa ja alhaista toimintaa, huono puu, huonoa hedelmää.
Itse me päätämme, että kumman voiman annamme itseämme käyttää.
Egyptiläinen filosofi Filon Aleksandrialainen, joka eli 2000 vuotta sitten molemmin puolin ajanlaskun alkua, kertoo miten tuo tapahtuu - lihan palvominen synnin lailla - ja mitä siitä seuraa, jos antaa pahuuden ja negatiivisten voimien johtaa itseään.
Filon jakaa ihmisen sieluun ja fyysiseen ruumiseen. Fyysinen ruumis on sielun asunto aistien kautta, ja vaarana on se, että sielu näiden aistien kautta omistautuu liikaa nautinnoille, mikä lopulta johtoaa sietämättömään elämään ja tyhjyyden tunteeseen.
Sielu on ärtynyt, irrationaalisten (järjenvastaisten) impulssien kiihottama ja levoton, jolloin sisäinen tyhjyys tuottaa jatkuvaa halua.
Lopputuloksena on moraalisen halpamaisuuden tila, velvollisuuden tunteet katoaminen ja sielun korruptoituminen. Ei ole yhtään ehjää sielun osaa, joka voisi enää parantaa kokonaisuuden.
Seurauksena Filon näkee täydellisen tietämättömyyden ja arvostelukykyn menettämisen, jolloin kaikki maalliset arvot nousevat henkisiä arvoja tärkeämmiksi kuten raha, ja ne alkavat johtaa ihmistä.
Jäljellä olevat älylliset lahjat käytetään enää vain kierouttamalla sanoja ja tuhoamalla totuus, eikä tästä lopputuloksesta pelasta kuvitelma omasta uskovaisuudesta tai Jumalasta, joka pelastaa. Kyse on ihmisen toiminnasta ja arvomaailmasta.
Filon näkee - pelastukseksi - kääntymisen hyveiden puoleen, jotka saavutetaan opettamalla ja harjoittelemalla, joskin hän katsoo moraalin olevan ennen hyveitä, joten hyve saavutetaan ikään kuin kypsyvä hedelmä, eikä vain kovan työn tuloksena.
" Eedenin puutarha oli Filonille "Jumalan viisaus" ja myös "Jumalan Logos" ja "hyve". Perustavin hyve oli hyvyys, ja siitä seurasivat neljä kardinaalihyvettä — käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus."
On mielenkiintoista, että 2000 vuotta sitten elänyt filosofi näki Eedenin puutarhan Jumalan viisautena, kun tämän päivän uskovainen näkee saman paratiisin Paavalin johdattelemana syntisen pahana paikkana, jossa Jumala antaa Saatanan houkutella viattoman ihmisen syntiin.
Jossakin on jotakin vikaa, koska myös Jumalan sanat karkoittaessaan ihmisen paratiisista liittyvät nimenomaan tietoon, ei mihinkään syntikäsitteeseen tai vastaavaan - kyse oli ikuisen elämän puun suojaamisesta (1.Moos.3:22)
Mitä tapahtui 2000 vuodessa, että kaikki uskovaiset ovatkin nyt vain läpikotaisin syntisiä? Eikö Flonin aikana edes ollut vielä termiä 'synti'? Kehiteltiinkö termi 'synti ' vasta Paavalin toimesta johdattelemaan länsimaat harhaan ja palvomaan tosi Jumalan kuolemaa - sanoihan Paavali ristiinnaullinneensa koko maailman itselleen.
Filon Alexandrialainen ja Jeesus
Anonyymi
0
75
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232