Mitä yhteistä on Seitsemännen Päivän Adventismilla ja Jehovantodistajuudella? Kumpikin on suhteellisen tuore uskonto. Kummankin liikkeen ydinopetus perustuu samanlaiseen ennustukseen Jeesuksen takaisintulemisesta. Kummankin liikkeen mukaan Jeesus tuli ensin takaisin näkymättömänä. Kumpikin liike perustaa uskomuksensa tästä Jeesuksen näkymättömästä paluusta vankasti Raamatun profetiaan, erityisesti Danieliin. Kummallekin liikkeelle on ominaista pitää kiinni itsepintaisesti vuosiluvuista ja tulkinnoista, jotka ovat osoittautuneet kertakaikkiaan vääriksi.
Historia osoittaa, että Adventismin perustajan (William Miller) ja Jehovan todistajien perustajan (Charles Russell) välillä oli välimies, nimeltään Nelson Barbour. Hän oli itsekin entinen adventisti ja ns. milleriläinen, mutta kun Millerin aikaennustus osoittautui vääräksi, hän lähti liikkeestä ja teki myöhemmin omia laskelmiaan, jotka puolestaan Charles Russell kopioi sellaisenaan omiksi uskonkäsityksikseen. Näin voidaan osoittaa Jehovan todistajien ja Seitsemän Päivän Adventistien yhteinen historia.
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w870.html
Adventistit ja Jehovan todistajat
14
130
Vastaukset
- Anonyymi
Tuohon voisi lisätä, että advarien "J F Rutherford" on Ellen White. Eivät he millään tavoin vetoa Milleriin vaan " lopunajan profeettaansa Whiteen".
"White sanoi sitä ja tätä". - Anonyymi
Ihan historiaan perustuvaa tietoa jonka voi lukea vaikkapa Jehovan todistajien historiikista tai nähdä historiaa esittäviltä videoilta.
Asiallisuus lopahtaa taas siihen ettet malta tuomasta omaa agendaasi esiin:
>>> Kummallekin liikkeelle on ominaista pitää kiinni itsepintaisesti vuosiluvuista ja tulkinnoista, jotka ovat osoittautuneet kertakaikkiaan vääriksi >>>
Yksi lause pilasi muuten asiallisen asiankäsittelyn. Kuten aina.- Anonyymi
Siis millä tavoin pilasi... tottahan tuo on kaikki...
- Anonyymi
Vuosi 1914.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis millä tavoin pilasi... tottahan tuo on kaikki...
"Pilasi", suomeksi käännettynä:" ottaa päähän kun osui taas oikeaan".
No, harmittaahan se ainoaksi oikeaksi uskonnoksi" itseään tituleeraavaa.
Onhan TÄMÄ nähty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pilasi", suomeksi käännettynä:" ottaa päähän kun osui taas oikeaan".
No, harmittaahan se ainoaksi oikeaksi uskonnoksi" itseään tituleeraavaa.
Onhan TÄMÄ nähty.Yhdestä vartiotornista katsottuna puljun hallintoelimen jäsenet ovat nähneet 1914 vuoden tapahtumat.
Toista vartiotornia ei tarvitse etsiä, ei hallintoelimen jäsenen ole tarvinnut nähdä yhtäkään tapahtumaa 1914.
Tuo oli pakkomuutos.
1914 on yhdestä vartiotornista katsottuna maailmanlopun vuosi.
Toisesta katsottuna Jeesuksen paluun vuosi, näkymättömänä, kun ollaan vartiotorniuskonnossa (Raamatussa näkyvä, ja ihmiset reagoivat paluuseen)
Kolmannesta vartiotornista katsottuna Jeesus palasi 1874.
Jeesuksen sanoma "sukupolvi" on saanut kyytiä vartiotorneissa, jotka ovat vuosikymmenien myötä selittäneet vartiotorniteologista sukupolvea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdestä vartiotornista katsottuna puljun hallintoelimen jäsenet ovat nähneet 1914 vuoden tapahtumat.
Toista vartiotornia ei tarvitse etsiä, ei hallintoelimen jäsenen ole tarvinnut nähdä yhtäkään tapahtumaa 1914.
Tuo oli pakkomuutos.
1914 on yhdestä vartiotornista katsottuna maailmanlopun vuosi.
Toisesta katsottuna Jeesuksen paluun vuosi, näkymättömänä, kun ollaan vartiotorniuskonnossa (Raamatussa näkyvä, ja ihmiset reagoivat paluuseen)
Kolmannesta vartiotornista katsottuna Jeesus palasi 1874.
Jeesuksen sanoma "sukupolvi" on saanut kyytiä vartiotorneissa, jotka ovat vuosikymmenien myötä selittäneet vartiotorniteologista sukupolvea.Mikä olikaan idea noissa 1914 - jutuissa ?
Vartiotorniteologiassa hallintoelin on "jehovakanava" - jutut ovat siten vartiotorniuskonnolliselta jehoovalta - Anonyymi
"Yksi lause pilasi muuten asiallisen asiankäsittelyn. Kuten aina."
Totuus ei aina ole miellyttävää kuultavaa.
- Anonyymi
"... Nelson Barbour. Hän oli itsekin entinen adventisti ja ns. milleriläinen, mutta kun Millerin aikaennustus osoittautui vääräksi, hän lähti liikkeestä ja teki myöhemmin omia laskelmiaan, jotka puolestaan Charles Russell kopioi sellaisenaan omiksi uskonkäsityksikseen."
Täsmennys.
Nuo aikalskelmat olivat lainatavaraa myös milleristeille ja Barbourille, eivät siis heidän ja hänen omia laskelmiaan ja sittemmin Russelin kautta lainatavarana jatkumona edelleen nykyiselle Vartiotorniseuralle.
Vuonna 1823 (britti) John Aquila Brown julkaisi nuo aikalaskemat sisältävän kirjan nimeltä "The Even-Tide" noin 29 vuotta ennen Russelin syntymää. Barbour syntyi vuonna 1824.
"John Aquila Brown's Gentile Times"
- http://truebiblecode.com/understanding120.html
*
"The Millerites were the followers of the teachings of William Miller, who in 1831 first shared publicly his belief that the Second Advent of Jesus Christ would occur in roughly the year 1843–1844."
Milleris: https://en.wikipedia.org/wiki/Millerism
Barbour: https://en.wikipedia.org/wiki/Nelson_H._Barbour- Anonyymi
Edelliseen jatkeena niille joita aihepiiri kiinnostaa tai joita se koskee, siis Jehovan todistajia ... kun lainaoppi vuodesta 607eaa. on virheellinen, niin jo ainoastaan senkin perusteella Vartiotorniseuran hallintoelimen julkea väittämä itsestään ja roolistaan kaatuu ... kun 607eaa. on virheellinen, niin myös sille perusuva oppi vuodesta 1914 on virheellinen.
607 : 1914 : Seven Times: https://www.jwfacts.com/watchtower/607-1914.php - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliseen jatkeena niille joita aihepiiri kiinnostaa tai joita se koskee, siis Jehovan todistajia ... kun lainaoppi vuodesta 607eaa. on virheellinen, niin jo ainoastaan senkin perusteella Vartiotorniseuran hallintoelimen julkea väittämä itsestään ja roolistaan kaatuu ... kun 607eaa. on virheellinen, niin myös sille perusuva oppi vuodesta 1914 on virheellinen.
607 : 1914 : Seven Times: https://www.jwfacts.com/watchtower/607-1914.phpTuosta 607 - virheestä johtuu myös vastaava virhe Nebukadnessarin hallintoaikaan.
Googlaa Wikipediasta Nebu ja myös jw. org -sivuilta Nebu - ja vertaa
- Anonyymi
Herätys houkat, tulkaa JT joukkoon, jos haluatte pelastua!
- Anonyymi
Houkka = hupsu, hölmä, hupakko, typerys (wikisanakirja)
Amerikassa tehty tutkimus osoittaa että uskontokuntien jäsenistöistä heikoin koulutuspohja on jehovantodistajilla.
Ymmärrettävästi, koska vartiotorni opettaa huoltajia painostamaan lapsensa pois opintien ajatuksista
- Anonyymi
Vakoilette käytävässä Jehovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908596Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424748Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414421Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462633Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991510- 401306
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441256Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641162Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391160Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671100
