Aihe

Äiti otti afgaanin kotimaskotiksi Ruotsissa, raiskasi 12-vuotiaan tyttären

Anonyymi

Vuonna 1999 syntynyt, tai siis väitteen mukaan syntynyt, Afganistanin kansalainen Siyavash Hassani tuli Ruotsiin vuoden 2015 syksyllä hakien turvapaikkaa. Hassani ei tietenkään tullut itse Afganistanista vaan Iranista. Hakien turvapaikkaa kuitenkin Afganistanin tilanteen takia.

Hassani meni ammattikouluun autopuolelle ja asusteli seurakunnan tiloissa, kunnes suurin piirtein tarkalleen vuosi sitten 2020 keväällä Hassani sai taas onnenkantamoisen. Nimittäin hän tapasi naisen, joka adoptoi Hassanin kultapallerokseen. Hassani muutti naisen huoneistoon alivuokralaiseksi, eli siis maskotiksi.

Naisella oli myös 12-vuotias tytär, joka asui äitinsä kanssa. Hassani muutti naisen luo 3. huhtikuuta ja jo 13. huhtikuuta Hassani olikin sitten jo raiskannut tytön.

Hassani tuomittiin toukokuussa 2020 käräjäoikeudessa 1 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen ja karkotukseen. Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion.

Rasmus hörhöjen mielestä tuossakin on syynä rasismi.

136

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suvakki on niin tyhmä ettei tuostakaan varmaan mitään oppinut.

      • Anonyymi

        Jos nainen muuttaisi eläintarhaan leijonan häkkiin tyttärensä kanssa niin lastensuojelu kai puuttuisi asiaan?
        Mutta kun raatelija muuttaa lapsen kotiin niin kukaan ei suojele lasta.
        Toivotaan että Ruotsi tuhoutuu raunioiksi.

      • Anonyymi

        Seko mikä seko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi voisi ottaa ruotsista lapset tänne turvaan, vastapalveluna he ottaisivat nämä uhkaa aiheuttavat, heillä kun muutenkin enemmän niitä.

        Lähettäisivät kuitenkin aivan muita kuin viilinkipalleroita tänne, ja poliitikkomme tietystikään eivät uskaltaisi poikkipuolista sanaa sanoa.

        Viikinki piti kirjoittaa eikä mikään viili 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seko mikä seko.

        Euroopassa olisi alettava naisten radikaaali ympärileikkaus vanhojen
        sivistykansojen tapaan ompelemalla leikattu toosa kiinni, se suojaa ja estää
        liian aiaisen kiiman äidiltä ja tyttäreltä

      • Anonyymi

        Ei niin mitään

    • Anonyymi

      Suomessa nuo ovat nykyään huumeparooneja ja bemari-kuskeja

      • Anonyymi

        Ei ole kauaa, ovat tansanialaisen coronaviruksen noutamia kotiin raatoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kauaa, ovat tansanialaisen coronaviruksen noutamia kotiin raatoja.

        Mitäh?
        Nyt jäi vähän epäselväksi....

      • Anonyymi

        Raha nippuja mukana kantaa

    • Anonyymi

      Ikääntyneet suomineidotkin rakastuvat nuoriin partaukkoihin päätä pahkaa kuvitellen rakkauden olevan molemminpuolista. Partaukkojen ainoa ajatus on kuitenkin päästä parempien patojen ääreen jatkamaan isiensä perinteitä. Voitaisiin puhua pitkän tähtäimen turvallisuusuhasta, jos moista olisi lupa ajatella ääneen.

      • Anonyymi

        Rakastukoon rauhassa kunhan lapset otetaan turvaan tuollaisilta tappajilta heti alussa.

    • Anonyymi

      Mitähän äiti nyt tykkää?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys? Saakohan Ruotsissa muuten kirjoittaa vapaasti mielipiteitään matuista, joutumatta valtionsyyttäjän syyttämäksi?

      • Anonyymi

        Ymmärtää kai sen, joka suurin osa tajusi heti, uhan.

    • Anonyymi

      "Rasmus hörhöjen mielestä tuossakin on syynä rasismi."

      Lähde?

      • Anonyymi

        Kaivo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaivo?

        ... + HYPPY!

        Raikas ja virkistävä kaivovesi kansallisperinteidemme mukaisesti parantaa luonneviat! :)

        Kaivovesi on juomavettä, älkööt sitä hyppijöillä pilatko.

    • Anonyymi

      Suvakkien älykkyysosamäärä on alle simpanssin. Kymmenet ja sadat tuhannet lapset joutuvat maksamaan siitä tulemalla raiskatuiksi ja joukkoraiskatuiksi, yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes osa heistä tappaa itsensä, niin kuin Oulussa tapahtui. Jokin on pielessä kun aivokääpiösuvakit eivät joudu vastuuseen rikoksistaan, vaan niistä kärsivät ja kovimman hinnan maksavat kaikkein avuttomimmat ja heikoimmat, eli pienet lapset. Nyt ja tulevaisuudessa.

      • Anonyymi

        Missä on näiden lasten isät kun jättävät lapsensa raakojen feministipedofiilisatanistien armoille.

        Onko maamme tuomarit lapsiuhrien kannattajia kun ehkä määräävät lapset "äidille" huollettavaksi ja revittäviksi??

        Jokainen osatekijä on koulukiusaajamurhien kannattaja.

      • Anonyymi

        Minä rasmuslainen ei myönnä.

    • Anonyymi

      Paholaisia tällaiset äidit jotka tietoisesti uhraa lapsensa pedofiileille.
      Myös heidät tulee vangita lasten uhraamisesta tai lapsikaupasta.

      • Anonyymi

        Islam pyhittää pedofilian......

    • Anonyymi

      No tuo suvakkius pitää luokitella yhteiskunnalle vaaralliseksi sairaudeksi ja siihen sairastuneet on eristettävä yhteiskunnasta lopuksi ikäänsä .

    • Anonyymi

      Suvakkiäitiltä täysin tietoinen valinta. Ajatteli, että hänen lapsensa tehtävä ja tarkoitus on tyydyttää muslimimatujen seksuaalisia tarpeita, joten järjesti, että niin myös tapahtui.

      • Anonyymi

        Samanlaisia äitejä ovat isisäidit! Äiti-nimike on harhaanjohtava! Afganistanin tulevaisuutena on olla kaikkien isispervojen ym. rikollisten tyyssija! Tännekin päässyt useita eikä mitään hyvää voi todeta; kuoliaaksipoltettu suomalaisnainen, kyynärpäätaktiikalla ja ohituskaistalla toiminut varap., Oulun tapauksia jne. Kaikki maailman suurjohtajat yrittäneet vuorollaan lopettaa Afganistanin sodan onnistumatta; kertoo paljon sen maan kansalaisista!

        Isis-äitejä ei kiinnosta lastensa henki.

      • Anonyymi

        niille sotilaskarkureillle luvattiin asunto kelaa kortti ja neitsyet, älkääs pettäkö lupauksia

    • Anonyymi

      Päivitettyjä sananlaskuja:
      ”Tyhmästä äitistä saa kärsiä koko lapsikatras”

    • Anonyymi

      Ja ööö!

      Hassani tuli Iranista, jossa oli täysin turvassa, ja sai ”turvapaikan” koska AFGANISTANISSA on niin epäturvallista!

      Voisinko minäkin siis hakea Suomesta turvapaikkaa, koska naapurimaassamme Venäjällä, johon aikanaan kuuluimme, on myös levottomuuksia Krimin ja Ukrainan suunnalla, ja minua niin kovin kovin peloittaa nuo levottomuudet! :( *yhyy byhyy!*

      O Tempore O Morons! :/

      • Anonyymi

        Et tietenkään voi hakea Suomesta turvapaikkaa, jos olet suomalainen. Mistä tahansa muusta maasta voit hakea. Tiedä sitten myönnetäänkö turvapaikkaa, mutta hakeahan aina voi. Kokeile vaikka sitä Ruotsia, niin ei tarvitse kauemmas mennä.

        .. itseasiassa: Yksikään EU-kansalainen EI VOI hakea turvapaikkaa toisesta EU maasta, koska ihan kaikki EU-maat on julistettu turvallisiksi maiksi, joten: No go! :/

        Mut missasit kyllä nyt aika totaalisesti ton mun pointtinikin, joka siis EI OLLUT se, että olisin hakemassa turvapaikkaa jostain, VAAN SE, että miten typerillä verukkeilla sitä näköjään myönnetäänkään! :/

    • Anonyymi

      Hiuka hyvääkin löytyy jutusta. Hassani karkoitetaan pois Ruotsista vankeuden jälkee.
      Meillä Suomessa ei noin kauheaa rangaistusta sentään annettaisi. Meillä vankilassa istuskelu takaa oleskeluluvan ja jopa myöntää kansalaisuuden!

      • Anonyymi

        Kiittäkää Demlaa ja muita suvakki järjestöjä ne ovat nykyiset Suomen lait muuttaneet järjettömiksi ja rikollisia suojeleviksi.

      • Anonyymi

        Mitenhän muutes Ruåttissa onnistuu porukan karkottamiset Afganistaniin?
        Kun Suomessa ei tunnu onnistuvan oikeastaan mihinkään muuhunkaan lähi-idän maahan? :/

      • Anonyymi

        Ei tosiaan, meillähän valkoinen mies saa yleensä syytteet valtakunnan korkeimmalta syyttäjältä, jos erehtyy arvostelemaan väkivallantekoihin tms. rikoksiin syyllistyneitä matuja.

        Ja huomatkaa kohta otetaan ehkä? käyttöön Suomessa nykyhallituksen suunnittelema STASI järjestelmä.

        Ilmiantajat, agentit, mielipiteen muokkaajat, yhteiskuntapalvelu ja ties mitä ja tämä on muka oikeusvaltio?

        On se sitä, mutta vain vierasmaalaisille, ei meille orjakansalaisille:(

      • Anonyymi

        Mihinköhän karkotetaan, seuraavallaaallolla tännekkö😢🥺😥😱😳💀

    • Anonyymi

      Kremlin keksimät tarinat ovat mielettömiä.

      • Anonyymi

        Ei suinkaan. Ei kremlissä jaeta turvapaikkoja kaikille rikollisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan. Ei kremlissä jaeta turvapaikkoja kaikille rikollisille.

        hehehehee!

    • Anonyymi

      Heti kun lopetetaan raatelijoiden paapominen ja SUOJELLAAN LAPSIA niin vasta sitten alan uskoa että joku sika ehkä "suojelee" ihmisiä myös koronalta.
      Sitä ennen en usko yhtäkään saastan puhujaa joka lässyttää jotain "yhteisestä hyvästä" uhan torjumiseksi.

      Yhteinen HYVÄ petojen torjumiseksi olisi pitänyt käynnistää jo vuonna 2015.

      Rutto tuli täysin ajallaan kostoksi pedoille.
      Ja jatkuu seuraavaksi sodalla.

    • Anonyymi

      Onneksi karkotettiin Suomeen, jotta vihervasemmistomme ei saa sydämentykytystä.

      • Anonyymi

        Eikä?? Siis oikeesti raiskaaja OTETTIIN suomeen, vaikka on 99% varmuus että hån ei oppinut mitään ja uusii tekonsa VUODEN sisällä?

      • Anonyymi

        Onko joku sitä mieltä, että Suomessa on kaikki ok. ns. "maahanmuuttoon" liittyen?
        Lukekaapa jostain demareista perussuomalaisiin loikanneen Mikko Paunion koreilematon tilitys, mitä on vihervasemmisto ja sos.demokratia Suomessa v.2021 !!

        Juttu oli vielä yöllä linkkeineen täällä jossain saitilla, vaikka itse nähnyt jo miten mädätetty maan hallinto-ja oikeuskulttuuri näkyy olevan, jutun sisältö yllätti joiltakin osin.

        Oisko se tuolla Uudessa Suomessa, jossa sillä näyttäs olevan joku blogi?

        Se juttu sensuroitiin US:ssa, niin on luotettava tuo herlinin paskanjako toimisto.

        kyllä kuukeltamalla löytyy.

        " tässä maistiainen:
        Olen itse tullut päätökseen että sdp on hylännyt työläiset ja syy on että He Nykyään Ovat = Sampanja Sosialistien Puolue (SDP = Sp).
        Tämän ovat itse tarkoituksella tehneet eli ylentäneet itsensä yli muiden olevaksi eliitiksi - Katsokaa mistä tullet Jutta kansanedustajan tytär, paasio dynastia, heinäluomien koruptio dynastia, Lipposen kähmintä dynastia Sesilia Lipponen rehtorin erityismääräyksellä huippulukioon, puoluesihteerin kaasukieroilun suunnatomat rahasäkit...Hah, tuollaiko välittävät vähääkään mutta kun antavat vappusatas-petoksia jäljelle kannattajilleen jotka roikkuvat " toinen jalka jo haudassa" ja näitä siten edustaa tissivakoaan esitelewä perversien kavama äksyilevä, ei aiheeseen vastaileva mahti-pissis.
        Ja miksi näin :
        " Suomen Sosialidemokraatinen Puolue (SDP) on yhdessä useiden muiden puolueiden ja suomalaisten sekä länsimaalaisten instituutioiden tavoin omaksunut Yhdysvalloissa luodun kriittisen rotuopin. Tämä äärivasemmistolainen oppi lähtee ajatuksesta, että valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon. SDP on laajentanut vuonna 2018 hyväksytyssä kriittiseen rotuteoriaan perustuvassa yhdenvertaisuusohjelmassaan syyllisyyden ulottumaan myös heteroseksuaalisiin kantasuomalaisiin naisiin. Kriittisen rotuopin keskiössä oleva periaate värillisten ihmisten positiivisesta syrjinnästä kirjattiin Suomen lakiin Alexander Stubbin ollessa pääministerinä vuonna 2014, vaikka EY-direktiivi ei sitä edes edellyttänyt. Valtion, puolueiden, ylioppilaskuntien, kuntien, median, koululaitoksen, ev lut kirkon ym. instituutioiden tämän lain myötä pakkosyöttämä uuteen oppiin perustuva yhdenvertaisuusajattelu on mullistanut perinteisen tasa-arvoajattelun, jossa ihonvärillä ei ollut merkitystä jaettaessa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Tämä on tehnyt meistä suomalaisista miltei muukalaisia omassa maassamme. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja maan johtavat intellektuellit ovat hiljan varoittaneet SDP:n johdon omaksumien USA:n yliopistoista kopioitujen äärivasemmistolaisten oppien olevan vaaraksi Ranskan yhtenäisyydelle ja kulttuurille. Rajallisten resurssien maailmassa tällä uudella ajattelulla yhdistettynä ei-työperäiseen maahanmuuttoon on kiihtyvästi kielteisiä sosiaalipoliittisia vaikutuksia yhteiskuntamme heikoimmille eli vammaisille ja vanhuksille. Tässä pitkässä puheenvuorossani selostan syyt ja perusteluni sille, miksi luovun vuonna 1977 ottamastani SDP:n jäsenkirjasta.
        Vuonna 2019 SDP:n kansanedustajalle Hussein Al-Taee’lle myönnettiin demarinaisten Risto Reipas palkinto hänen ansioistaan yhdenvertaisuuden edistämisessä. Kiitossanoissaan hän kehotti Suomen musliminaisia ja tyttöjä käyttämään huivia. Lokakuussa 2020 hän viritti hyvesignaalinsa aivan uudelle tasolle ja liittyi Marttoihin ja kertoi käyvänsä säännöllisesti heidän askarteluilloissa. Artikkelissa myöhemmin ruoditaan Al-Taeen edesottamuksia.

        Kriittinen rotuoppi tai kriittinen rotuteoria (engl. critical race theory) on äärivasemmistolainen valetieteeseen perustuva identiteetti-ideologian osakertomus, joka kertoo valkoisen heteroseksuaalisen miehen olevan syyllinen kaikkeen maailmassa olevaan pahaan ja sortoon. SDP on monien muiden suomalaisten ja muiden länsimaalaisten yhteiskunnallisten toimijoiden ja instituutioiden tapaan omaksunut kriittisen rotuopin osaksi ohjelmiaan ja ajatteluaan.
        Miksi kuuluisin puolueeseen, joka on omaksunut kriittisen rotuteorian teesit 2018 hyväksyttyyn suoraan Yhdysvalloista kopioituun yhdenvertaisuusohjelmaansa (1)? Tämän uuden rotuopin mukaan olen valkoihoisena heteroseksuaalisena miehenä pahan ja sorron alkulähde."
        Kirjoitan kolmiosaisen kirjoitussarjan, miksi palautan vuonna 1977 ottamani SDP:n jäsenkirjan. Tämän ensimmäisen kirjoituksen omistan kriittisen rotuopin arvioinnille. Tämä on pitkä artikkeli. Uskon monen kiinnostuneena lukevan kirjoituksen loppuun asti sen pituudesta huolimatta. Artikkeli kuvailee runsain valaisevin ja karmaisevin esimerkein Suomen kulttuurispoliittista luisua – muiden länsimaiden tapaan – kohti pakkovaltaista yhteiskuntakehitystä ja yksipuolista yhteiskunnallista keskustelua tai pikemminkin sanelua tilanteessa, jossa me suomalaiset huomaamme äimistyneinä asuvamme miltei muukalaisina omassa maassamme.
        Seuraavaksi kirjoitan kriittisen arvion demareihin ja laajalti yhteiskuntaan piintyneestä teollisuuden ja energia-alan vastaisesta vihreästä mielialasta ja sen katastrofaalisista taloudellisista ja yhteiskunnan huoltovarmuuteen liittyvistä seurauksista.
        Kolmannen osan omistan arviolleni siitä, kuinka maailman tekno-oligarkit, suursijoittajat, YK ja heidän takataskussa olevat ymmärtämättömät poliitikot vievät meitä turmioon. Erityisesti Suomessa vihreät, nuoret demarit ja kokoomuslaiset vievät meitä kohti ke

        Suomen Sosialidemokraatinen Puolue (SDP) on yhdessä useiden muiden puolueiden ja suomalaisten sekä länsimaalaisten instituutioiden tavoin omaksunut Yhdysvalloissa luodun kriittisen rotuopin. Tämä äärivasemmistolainen oppi lähtee ajatuksesta, että valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon. SDP on laajentanut vuonna 2018 hyväksytyssä kriittiseen rotuteoriaan perustuvassa yhdenvertaisuusohjelmassaan syyllisyyden ulottumaan myös heteroseksuaalisiin kantasuomalaisiin naisiin. Kriittisen rotuopin keskiössä oleva periaate värillisten ihmisten positiivisesta syrjinnästä kirjattiin Suomen lakiin Alexander Stubbin ollessa pääministerinä vuonna 2014, vaikka EY-direktiivi ei sitä edes edellyttänyt. Valtion, puolueiden, ylioppilaskuntien, kuntien, median, koululaitoksen, ev lut kirkon ym. instituutioiden tämän lain myötä pakkosyöttämä uuteen oppiin perustuva yhdenvertaisuusajattelu on mullistanut  perinteisen tasa-arvoajattelun, jossa ihonvärillä ei ollut merkitystä jaettaessa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Tämä on tehnyt meistä suomalaisista miltei muukalaisia omassa maassamme. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja maan johtavat intellektuellit ovat hiljan varoittaneet SDP:n johdon omaksumien USA:n yliopistoista kopioitujen äärivasemmistolaisten op
        Kirjoitan kolmiosaisen kirjoitussarjan, miksi palautan vuonna 1977 ottamani SDP:n jäsenkirjan. Tämän ensimmäisen kirjoituksen omistan kriittisen rotuopin arvioinnille. Tämä on pitkä artikkeli. Uskon monen kiinnostuneena lukevan kirjoituksen loppuun asti sen pituudesta huolimatta. Artikkeli kuvailee runsain valaisevin ja karmaisevin esimerkein Suomen kulttuurispoliittista luisua – muiden länsimaiden tapaan – kohti pakkovaltaista yhteiskuntakehitystä ja yksipuolista yhteiskunnallista keskustelua tai pikemminkin sanelua tilanteessa, jossa me suomalaiset huomaamme äimistyneinä asuvamme miltei muukalaisina omassa maassamme.
        Seuraavaksi kirjoitan kriittisen arvion demareihin ja laajalti yhteiskuntaan piintyneestä teollisuuden ja energia-alan vastaisesta vihreästä mielialasta ja sen katastrofaalisista taloudellisista ja yhteiskunnan huoltovarmuuteen liittyvistä seurauksista.
        Kolmannen osan omistan arviolleni siitä, kuinka maailman tekno-oligarkit, suursijoittajat, YK ja heidän takataskussa olevat ymmärtämättömät poliitikot vievät meitä turmioon. Erityisesti Suomessa vihreät, nuoret demarit ja kokoomuslaiset vievät meitä kohti kehitystä, jolla on suunnitelmien (erityisesti Davosin Foorumin perustajan Karl Schwabin uusi pähkähullu The Great Reset-ohjelma(2)) toteutuessa massiivisia kielteisiä valtiollisia, kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia meille suomalaisille.
        Päätös syntyi pitkän pohdinnan seurauksena
        Olen 1977:stä lähtien maksanut jäsenmaksuni SDP:lle. Liityin sosialidemokraattiseen nuorisoliittoon (SNK) vuonna 1976 ja ensimmäiset askeleeni otin tässä vielä tuolloin kansanvaltaiseen demokratiaan sitoutuneessa liikkeessä, kun kävin alakouluikäisenä Naantalin työväenyhdistyksen Päivän Nuorten kerhoa. Olen kolmannen polven demari ja teen tämän päätöksen raskain mielin pitkällisen harkinnan seurauksena, koska minulla on menneiltä vuosilta paljon lämpimiä muistoja erityisesti lapsuudesta ja koululais- ja opiskelijapolitiikan vuosilta.
        Molemmin puolin Atlanttia maltillinen vasemmisto on kutistunut ja valtaa näissä puolueissa ovat enenevästi ottaneet nuoret äärivasemmistolaiset identiteettipoliitikot ja heidän innokkaat liittolaisensa tiedotusvälineissä. Tämä on merkinnyt sitä, että entiset demaripuolueet ovat lakanneet olemasta omalla työllään elävien tavallisten ihmisten kansanpuolueita. Demaripuolueista molemmin puolin Atlanttia on tullut osa valtaeliittiä, joka tarrautuu valtaan kyseenalaisin keinoin. Keinovalikoimaan kuuluu tekohurskastelu, moraaliposeeraus hyvesignalointeineen ja kaksoisstandardeineen. Keinovalikoimaan kuuluu myös epäinhimillisen vaino- ja kieltokulttuurin (engl. cancel culture) hengessä erimielisten mielivaltainen nimittely äärioikeistolaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi, natseiksi, homo-foobeiksi, islamofoobeiksi, transfoobeiksi, naisvihaajiksi tai viime aikoina enenevästi Q-anoneiksi.
        Vuonna 1977 ottamaani SDP:n jäsenkirjaan oli sisällytetty puolueen vuonna 1952 hyväksytty kansanvaltaa ja perusoikeuksia kunnioittava ja pakkovaltaa vastustava asevelisosialistien periaateohjelma. Nykyinen pakkovaltainen yhteiskunnallinen kehitys ja samanmielisyyden vaatimus vaino- ja kieltokulttuureineen sekä laaja indorktrinaatio äärivasemmistolaiseen ideologiaan ei olisi ollut asevelisosialistien mieleen. Asevelisosialistit olivat 1952 ”Jo Riittää” kampanjalla saavuttaneet työpaikoilla hegemonisen voiton kommunisteista Josif Stalinin vielä eläessä. Asevelisosialistit muiden suomalaisten miesten tavoin pelastivat Suomen kommunismilta 1944 heinäkuussa Talin ja Ihantalan torjuntavoitolla, mikä esti Neuvostoliiton miehityksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Pitkällisen osin  hahmottoman ja pääasiassa sammutetuin lyhdyin käydyn vuosikymmeniä kestäneen yhteiskunnallisen keskustelun tai pikemminkin alati viimeisen viiden vuoden aikana kiihtyneen vyörytyksen myötä on vasta pikku hiljaa alettu laajemmin ymmärtämään ideologian ääriviivat. Kansalla alkaa olla jo aavistus, että ideologia uhkaa yhteiskuntamme turvallisuutta, kulttuurista olemassa oloa, uskonnon vapautta, yhteiskuntamme fiskaalista vakautta ja mm. sen selkärankaa eli ydinperhettä ja paljoa muuta.
        Eräs identiteetti-ideologian merkillisyyksistä on avoin hyökkäys ydinperhettä vastaan. Tavallinen perhe ja perhe-elämä ei ole enää mitään. YLE:n TV-uutiset promosi 5.1.2021 pääuutislähetyksessään  itsellistä äitiyttä ja kertoi sen olevan trendikästä ilman, että uutiset antoi asiassa mitään lukuja. Itsellinen äitiys tarkoittaa, että nainen hankkiutuu raskaaksi keinohedelmöityksen avulla ja kasvattaa lapsen ilman isää.
        Vaikka kriittisen rotuteorian hahmottelu ja perustelut eivät ole ”edellisen kierroksen” tapaan biologisreduktionistisia, jälleen kerran suosittu pseud0tieteeseen perustuva teoria kategorisoi ihmisiä ihonvärin ja etnisyyden perusteella hyviin ja pahoihin. Oppi joutaa historian romukoppaan mitä nopeammin sen parempi.
        Väinö Tannerin (sd) sisäpiiriin kuulunut Lääkintöhallituksen pääjohtaja ja kollegan

        Hannes Ryömä (sd) oli innokas eugeenikko. Hän ajoi 1930-luvulla läpi rotulait Suomessa. Muistettakoon myös, että Ruotsin demareille rotuoppi oli keskeinen valtiodoktriini pakkosterilointeineen, jotka loppuivat vasta vuonna 1976 kauan Hitlerin Saksan kukistumisen jälkeen. Ruotsissa tehtiin väestöön suhteutettuna heti Saksan jälkeen eniten pakkosterilointeja. Mm. epäsosiaalisesti käyttäytyviä väärässä prätkäjengissä hengailleita nuoria naisia, saamelaisia ja mustalaisia pakkosteriloitiin. Ruotsin demarieliitin ”suuret” ajattelijat Gunnar ja Alva Myrdahl olivat innokaita eugeenikkoja ja he perustelivat tätä suosittelemaansa politiikkaa julkisen talouden ja Kansankodin suojelemisen näkökulmasta.
        Olemme miltei muukalaisia omassa maassamme
        Tämä uusi kriittinen rotuoppi on tehnyt meistä suomalaisista – jopa lihaa syövistä suomalaisista seksuaalivähemmistöön kuuluvistakin – miltei muukalaisia omassa maassamme. Uuden rotuopin intersektionaalisuussääntöjen (yhdenvertaisuuslain 9 § ”positiivinen erityiskohtelu”) mukaan värilliset Suomessa asuvat henkilöt (engl. people of color) ovat tasa-arvoisempia kuin me valkoiset kantasuomalaiset. Valkoisesta ihonväristämme nimittäin kriittisen rotuteorian mukaan seuraa, että meillä suomalaisilla kantiksilla on valkoinen ylivalta (engl. white supremacy) ja valkoinen etuoikeus (engl. white privilege), mikä antaa oikeuden ”tieteen” nimissä leimata meidät sortajiksi, ellemme pyydä anteeksi valkoisuuttamme (engl. whiteness) joka päivä. Me valkoiset kantikset ylläpidämme teorian mukaan systeemistä rasismia (engl. systemic racism), emmekä ymmärrä olevamme etuoikeutettuja ihonvärimme vuoksi. Niinpä positiivisesta erityiskohtelusta seuraava suomalaisten syrjintä ei olekaan syrjintää, vaan se on yhdenvertaisuuden edistämistä. Esimerkiksi hartaan shiiauskovaisen muslimin Hussein Al-Taeen törkeät vihapuheet homoja, kurdeja, sunnimuslimeja (somalit) ja juutalaisia kohtaan eivät ole johtaneet mihinkään, kun taas perussuomalaisten ja kristillisten sanomiset ovat jatkuvasti valtiosyyttäjän suurennuslasin alla.
        Vaikka yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, tarkastelen ajatusleikkinä lain näkökulmasta Hussein Al-Taeen syyttämättä jättämistä. Vaikka valtionsyyttäjä rikkoo yhdenvertaisuuslain 11 §:n 2 momentin 5. kohtaa, tämä ei ole syrjintää, koska Hussein Al-Taeella on oikeus positiiviseen erityiskohteluun yhdenvertaisuuslain 9 §:n mukaan. Valtionsyyttäjä kenties alitajuntaisesti valikoi ihonvärin ja etnisyyden perusteella, kenen vihapuheita Suomessa tutkitaan, mikä on toisaalta laitonta yhdenvertaisuuslain mukaan, mutta se sallitaan, koska Hussein Al-Taee on ihonvärinsä ja etnisyytensä vuoksi oikeutettu positiiviseen erityiskohteluun? Julkisuuteen Valtionsyyttäjän antamat selitykset Al-Taeen syyttämättä jättämisestä ovat lähinnä koomisia.
        Valtionsyyttäjä ei pohdi asiaa yhdenvertaisuuslain näkökulmasta, koska  yhdenvertaisuuslakia ei siis sovelleta rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Väitän, että laki kuitenkin kummittelee taustalla vahvasti siihen sisältyvän vahvan uuden rotuopin mukaisen yhteiskuntaan valtavirtaistetun eetoksen vuoksi.
        Oma lukunsa on se, että en pidä nykyistä vihapuhekeskustelua muuna kuin pyrkimyksenä kaventaa sananvapautta ja keskustelua yhteiskuntamme vaikeimmista ja arimmista asioista, jotka vaativat syvällistä yhteiskunnallista debattia. Kyllä maailmaan vihapuhettakin mahtuu. Kukin vastatkoon puheistaan, kunhan ne eivät yllytä väkivaltaan.
        Minulla ei ole näyttöä, että värilliset Suomessa asuvat vammaiset saisivat positiivista erityiskohtelua. Olemme perheenä kuitenkin huomanneet, että ulkomaalaisten vammaisten osuus terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttäjistä on huomattavasti suurempi kuin on heidän osuutensa väestöstä. Myös Itäkeskuksessa kulkiessa ei voi välttyä näkemästä ulkomailta saapuneita vammaisia ja vanhuksia. Tämä ei voi selittyä millään muulla kuin sillä, että kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan intersektionaalisuusvinkkelista. Suomea ja suomalaisia käytetään hyväksi ja tänne suuntautuu merkittävästi fiskaalisesti haitallista ja jopa vaarallista sosiaaliturismia korkean maassa asumiseen sidotun sosiaaliturvan ja korkeatasoisen sosiaalivakuutuksemme (KELA) vuoksi.
        EU ei vaatinut suomalaisia syrjivää Positiivinen erityiskohtelu pykälää yhdenvertaisuuslakiin
        On erittäin mielenkiintoista tarkastella hallituksen antamaa esitystä (4) ja lopullisesti eduskunnassa hyväksyttyä yhdenvertaisuuslakia. Positiivinen erityiskohtelu oli ”piilotettu” hallituksen esityksen 8 § 3 momenttiin, mutta eduskunnan hyväksymässä laissa sille on omistettu oma pykälänsä ”Positiivinen erityiskohtelu” (9 §), jolla lainsäätäjä on tuntuvasti terävöittänyt lakia ja nostanut asian todella framille.

        Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa 9 §:n kohdalla viitataan EU:n vuoden 2000 syrjintädirektiivin (5) 5 artiklaan, mutta sen perusteluissa ei suoraan kerrota, että EU ei vaadi positiivisen syrjinnän kirjaamista jäsenvalioiden kansalliseen lakiin nykymuodossaan kuten eduskunta teki onnettomin seurauksin (Artikla 5):
        ”Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.”
        Positiivinen erityiskohtelu on perustulakiasiantuntijoiden mukaan perustuslain sallimaa, jos toimenpiteellä on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos toimenpide on oikeassa suhteessa tavoiteltuun etuun nähden. Perustuslain 6 §:n 1 momentti sallii tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tiettyjen ryhmien positiivisen erityiskohtelun, mutta vain sillä edellytyksellä, että muita henkilöitä ei syrjitä. Vaikka yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, voidaan poliittisella tasolla kysyä, onko Valtionsyyttäjän toiminta tässä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämistä todella vai syrjintää? Itse uskon jälkimmäiseen.
        Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka perustuslakiasiantuntijat varmistivat yhdenvertaisuuteen vedoten, että EU:n ulkopuolelta esimerkiksi Afrikasta tulevat tuhannet AMK-opiskelijat saavat sellaiset ilmaiset erikoishammaslääkäripalvelut, joista huonohampaiset kantasuomalaiset voivat vain uneksia (6). Aiemmin tämä oikeus oli ”vain” kolmansista maista tulleilla yliopisto-opiskelijoilla.
        Tällä hetkellä meidän itähelsinkiläisten kantasuomalaisten on vaikea saada  sosiaalihuollon palveluita tänne suuntautuneen valtavan täysin yhteiskunnan sosiaalitukien ja sosiaalihuollon varassa olevan ulkomaalaistulvan vuoksi.
        SDP:n 2018 hyväksytty Yhdysvalloista kopioitu yhdenvertaisuusohjelma 
        SDP:n puolutoimikunta hyväksyi 2018 yhdenvertaisuusohjelmansa kolme vuotta yhdenvertaisuuslain säätämisen jälkeen. Ohjelma perustuu puhtaasti identiteetti-ideologiaan ja sen osanarratiiviin eli kriittiseen rotuoppiin. Ote ohjelmasta:
        ”Yhteiskunnan sukupuolittuneet valtarakenteet (rakenteellinen sorto engl. systemic oppression kirj. lis.), kulttuuri, uskonnot ja sosiaaliset normit luovat epätasa-arvoa. Etuoikeutettujen ihmisten on vaikea havaita tasa-arvon esteitä ja eriarvoisuutta ylläpitäviä tai syventäviä rakenteita (engl. systemic racism kirj. lis.). Valkoihoisella,

        heteroseksuaalisella, valtaväestöön kuuluvalla suomalaisella voi olla vaikeuksia kääntää huomiota itseensä, tunnistaa omat etuoikeudet (engl. white privilege kirj. lis.) ja valta-asemat (engl. white supremacy kirj. lis.). Omien etuoikeuksien kriittinen arvioiminen ja suhteuttaminen ympäröivään maailmaan kasvattaa ymmärrystä ja auttaa ymmärtämään eriarvoisuutta.”

        En tiedä mitä on liikkunut SDP:n puolujohdon päässä yhdenvertaisuusohjelman tekstiä hyväksyttäessä, josko mitään? En malta olla kuitenkaan spekuloimatta, miksi edellä lainatussa sanan ”suomalaisella” jälkeen sana ”mies” puuttuu, vaikka miessukupuolta osoitellaan sanoilla ”sukupuolittuneet valtarakenteet”. Syy lienee siinä, että SDP ei tohdi osoitella suoraan vaalitappion pelossa meitä valkoihoisia heteroseksuaalisia suomalaisia miehiä maailman pahuuden ja sorron alkusyinä ja ilmentyminä ja näin SDP:n johto joutui tahtomattaan tätä sorron ja syyllisyyden taakkaa vierittämään myös suomalaisten valkoihoisten heteroseksuaalisten naisten harteille? Tämä on kuitenkin win-win (voitto-voitto) sijaan loose-loose (häviö-häviö) strategia peliteorian näkökulmasta, kun SDP:n ohjelmalliset hölmöydet paljastuvat suomalaisille.
        Olisi mielenkiintoista tietää, mitä sosialidemokraatit tarkoittavat sillä, että ”uskonnot ja kulttuuriset normit aiheuttavat epätasa-arvoa”? Minun on vaikea uskoa seuratessani valtamediassa käytävää keskustelua, että puolue tässä viestittää esimerkiksi sitä, että islam uskontona sosiaalisine normeineen luo epätasa-arvoa, vaikka näin asianlaita kiistatta on? Ehkä joku toimittaja kysyy demaripuoluejohdolta, mitä puolue on halunnut viestittää viittauksella uskontoon ja sosiaalisiin normeihin epätasa-arvon aiheuttajana?

        Toimittaja Ivan Puopolo on nasevasti kritisoinut identiteetti-ideologian intersektionaalisuussääntöjen onttoutta kirjoittamalla:
        ”Esimerkiksi Jakomäkeen prostituoidun ja autovarkaan lapseksi syntynyt valkoihoinen poika on ihonvärinsä ja sukupuolensa vuoksi ”etuoikeutetumpi” kuin Eirassa asuva iranilaisen lääkäripariskunnan tytär.”
        Palaan tähän demareiden puhtaasti identiteetti-ideologiaan ja intersektionalismiin nojaavaan ohjelmaan vielä tuonnempana ja vielä kerran kirjoituksen lopussa. Tässä kohdin siihen liittyen teen ”uskaliaan” arvauksen tarkistamatta asiaa, että myös kokoomuksen, KEPU:n ja RKP:n  yhdenvertaisuusohjelmat lienevät samanlaista äärivasemmistolaista indoktrinaatiota kuin SDP:nkin ohjelma puhumattakaan vasemmistoliiton ja vihreiden yhdenvertaisuusohjelmista? Muistettakoon myös, että kristillisten eduskuntaryhmä kannatti yhdenvertaisuuslakia.
        Tasa-arvo määritelty uudelleen identiteetti-ideologiassa
        On tärkeää ymmärtää, että yhdenvertaisuuslain positiivisen erityiskohtelun pykälä perustuu uuteen äärivasemmistolaiseen ajatukseen tasa-arvosta. Tämä uusi tasa-arvon määrittely on vaatinut uudissanan yhdenvertaisuus. Englanninkielessä tasa-arvoa kuvaava sana equal on muuttunut sanaksi equity eli yhdenvertaisuus.
        Uudessa yhdevertaisuusajattelussa on hylätty kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Jr:n maksiimi, jonka mukaan ihmisen ihonvärillä ei ole merkitystä, ainostaan henkilön integriteetillä tai paremmin suomeksi vain henkilön moraalisella selkärangalla on merkitystä.
        Tärkeää on ymmärtää, että intersektionaalisuuden syvin ajatus on tehdä poliittisilla päätöksillä kustannuksista välittämättä kaikista yhdenvertaisia. Aiemmin ajateltiin, että kaikille pitää antaa tasa-arvoiset mahdollisuudet pärjätä elämässä. 
        Uusi yhdenvertaisuusajattelu johtaa mahdottomuuksiin monestakin näkökulmasta mm., koska yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset. Mitä laajemmalle joukolle sosiaalisia tulonsiirtoja jaetaan intersektionaalisuussääntöihin nojaten, sitä ahtaammalle joutuvat yhteiskunnan heikoimmat eli vammaiset ja vanhukset, vaikka esimerkiksi vammaiset mainitaan identiteetti-ideologian laajemmassa kontekstissa – myös SDP:n yhdenvertaisuusohjelmassa – valkoiselta heteromieheltä suojeltavana vähemmistökategoriana. Mitä enemmän maksamme täällä laittomasti tai laillisesti huonosti työllistyvien ja integroituvien ulkomaalaisten elämisestä, sitä vähemmän rahaa jää jaettavaksi yhteiskunnan heikoimmille. Tämä on hyvin yksinkertainen yhtälö.
        SDP:n yhdenvertaisuusohjelma linjaa:
        ”Ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien eli ns. paperittomien siirtolaisten perus- ja ihmisoikeuksien tulee toteutua. Kyse on muun muassa yhdenvertaisesta oikeudesta terveydenhoitoon ja koulutukseen.”
        Tämä linjaus on vastuuton ja epäeettinen. Minun oikeustajuun ei mahdu ajatus, että suomalainen vammainen ja täällä laittomasti oleskeleva irakilainen sotilaskarkuri kuuluvat samaan valetieteeseen perustuvaan valkoisen heteromiehen sortamaan uhrikategoriaan ja näin ollen molemmat oikeutettuja yhdenvertaiseen yhteiskunnalliseen tukeen. Jo pelkästään irakilaisten nuorten terveiden miesten oleskelun tukeminen Suomessa maksaa paljon rahaa ja se on lopulta pois niiltä, jotka sitä todella tarvitsevat.
        On muistettava, että positiivinen syrjintä oli lakiin kirjoitettu jo ennen vuotta 2014 ja se on perustunut em. perustuslakivaliokunnan kantaan. Sen kirjaaminen lakiin on kuitenkin alunperin pohjautunut yhteiskunnalliseen sosiaalipoliittiseen eetokseen suojella vammaisia. Pidän eduskunnalta suurena virheenä rajallisten resurssien maailmassa rinnastaa yhdenvertaisuuslaissa positiivisen syrjinnän kohdalla vammaiset ja etniset vähemmistöt, koska nykyisen kaltaisen ei työperäisen maahanmuuton jatkuessa, positiivinen syrjintä tulee vääjäämättä johtamaan vammaisten enenevään perustuslain 6 §:n 1. momentin kieltämään syrjintään Suomessa. Oikeusministeriön yhdenvertaisuuslakiluonnoksen lausuntoyhteenvedossa todetaan:

        ”Ehdotettuja yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteita pidettiin laajasti kannatettavina, mutta toisaalta myös suuria kustannuksia ja hallinnollista taakkaa aiheuttavina.”
        Kaikilla henkilöillä, jotka ovat värillisiä (engl. people of color) on siis oikeus Suomessa positiiviseen syrjintään, joka on siis kirjattu yhdenvertaisuuslain 9 §:ään. Tämä johtaa pitkässä juoksussa meritokratian eli pätevyyden syrjäytymiseen, siitäkin huolimatta, että po. lakipykälässä ja mm. työhönottoon ja opiskeluun liittyvissä 11 ja 12 pykälissä puhutaan mm. ”oikeasuhtaisuudesta” tai niistä ilmenee esimerkiksi, että positiivista syrjintää ei voi soveltaa myönnettäessä opiskelupaikkaa. Yksityiskohtaiset yhdenvertaisuuslain perustelut ja osin itse lakikin oikeasuhtauksineen ei ole pahasti yliampuava. Pykälä positiivisesta syrjinnästä (9 §) yhdistettynä suomalaisen valtamedian ja sen alamaisen eli maahamme syntyneen yksipuoluejärjestelmän (vasemistoliitosta kokoomukseen miinus persut) ja sen eri instituutioiden (erit. media) kiihkoon edistää kriittistä rotuteoriaa seurauksista välittämättä, on myrkyllinen keitos suomalaiselle yhteiskunnalle. Työ- ja opiskelupaikkoja saatetaan jakaa kohta sukupuolen ja ihonvärin mukaan, mikä johtaa siihen, että ihmiset opiskelevat aloja, joihin heillä ei ole edellytyksiä tai tekevät töitä, joita eivät osaa. Iltalehti raportoi (7) hiljan työhönottoriidasta, jossa työkoneiden käytöstä kokemusta omaavan maatalousteknikon (mies) valinta työtehtävään Korkeasaareen suututti samaa työtehtävää hakeneen naiseläintenhoitajan, joka ei osannut käyttää työkoneita. Hän haastoi Korkeasaaren eli Helsingin kaupungin oikeuteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakiin vetoamalla.
        Valjut kokemukset SDP:ssä käymistäni yhteiskunnallisista keskusteluista
        Kymmenet tuhannet irakilaiset nuoret miehet saapuivat Suomeen 2015 mm. siksi, että heitä oli rohkaistu siihen korkealta poliittiselta tasolta Suomesta käsin. Nämä nuoret miehet paljastuivat myöhemmin usein sotilaskarkureiksi ja entisiksi poliiseiksi. Postasin Stadin Demareiden Facebook keskusteluryhmässä ennen Oulun järkyttäviä tapahtumia BBC:n uutisia Rotherhamin (Englanti) kammottavista muslimimiesten tekemistä vuosikymmenten myötä jopa sadoista tuhansista usein syrjäytyneiden valkoihoisten tyttöjen joukkoraiskauksista ja ns. grooming ilmiöstä. Tämä oli liikaa puolueessa vallan ottaneille identiteetti-ideologeille ja intersektionalisteille. Nämä puolueen intersektionalistit olivat ja ovat sitoutuneet ajatukseen värillisten ihmisten eettisemmästä olevaisuudesta meihin suomalaisiin kantiksiin verrattuna, koska he ovat meidän sorron kohteina. Siis BBC:n uutiset olivat liikaa näille hyväkkäille! Kun vielä mm. postasin keskusteluryhmässä tässä blogissani julkaisemani havainnot, että YLE:n näyttämä David Livingstone dokumentti oli valheellinen (8) väittäessään, että Tansanian orjatorilta Bagamoyosta lähetettiin laivalasteittain orjia USA:han, se oli lähes majesteettirikos. Todellisuudessa tältä torilta, jossa itse vierailin vuonna 1985, lähetettiin mustia orjia vuosisatojen ajan muslimimaihin, eikä yhtä ainutta viety USA:han mm. siksi, että he olisivat varmuudella kuolleet merimatkalla USA:han. Mm. yksi nuori demarimillenniaari mies oli sitä mieltä, että historiallisen tosiasian kertominen oli poliittisesti vaarallista, koska se kyseenalaisti kriittisen rotuteorian perusaksiooman eli Valkoisen Miehen syyllisyyden (engl. white guilt). Näiden postausteni myötä SDP:n Helsingin piirin puoluesihteeri heitti minut ulos Stadin demareiden facebook keskusteluryhmästä.
        Olen aikoinani osallistunut aktiivisesti SDP:n sisällä käytyyn vilkkaaseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kun sitä vielä käytiin. Totean, että tätä keskustelua ei enää käydä kuin teknishallinnollisista yksityiskohdista. SDP:n johdolle maailma on valmis ja yhteiskunnallinen keskustelu ja avaukset on tukahdettu.

        SDP:n traaginen ja vaarallinen kompurointi intersektionalismin hetteikössä
        SDP:llä on ollut erityisen huono onni maahanmuuttajaehdokkaidensa rekrytoinneissa. Sosiaalitukien väärinkäytöksiin syyllistyneiden maahanmuuttajademaripoliitikkojen tuomiot uutisotsikoissa ovat olleet karua luettavaa. Äärimmäinen esimerkki oli oululaisen oikeuden lautamieheksi ylenneen mustaihoisen demaripolitiikon harjoittama karmea noitatohtorin neuvosta alkanut omaan tyttäreen kohdistunut insesti hirvittävine seurauksineen. Näitä tällaisia mm. ”lelumies”esimerkkejä on riittänyt yllinkyllin.
        SDP:n ahdinko maahanmuuttopolitiikassa on ollut itse aiheutettua, koska puoluejohto ja pu0luekulttuuri on järjestelmällisesti jopa syrjinyt tai jättänyt palkitsematta maallistuneiden maahanmuuttajien kuten esimerkiksi Kamal Palani Jafin tai Anter Yasan puheita ja pyrkimyksiä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja osallistua SDP:n kautta yhteiskunnalliseen toimintaan. Sen sijaan SDP:n johto on suosinut hartaita islaminuskoisia kuten Abdirahim Husu Husseinia tai Hussein Al-Taeeta ja on aktiivisesti tasoittanut näiden tietä politiikassa, vaikka SDP on perinteisesti ollut maallistumista edistänyt puolue. Tilannetta on pahentanut vielä se, että em. herrat ovat paljastuneet myöhemmin vähemmän rehdeiksi kansalaisiksi.
        Kaikkein vaarallisin puoli SDP:n suhtautumisessa islamiin on ollut sinisilmäisyys. Rakastetun edesmenneen laulajan Juice Leskisen hämmästyttävän enneunimaisen jo vuonna 2003 julkaistun laulun ”Kun Allah saapuu kaupunkiin” kolmas säkeistö alkaa sanoilla:
        ”Kun Allah saapuu kaupunkiin, Hän ensin soluttautuu Vihreisiin. Ja pariin demariin…”
        Analysoin demarien karmeaa 2017 kunnallisvaalien tappiota Helsingissä blogissani, jonka otsikko oli ”Quo Vadis SDP?” (9). Siinä kerroin tarinaa ennen Hollannin valtapuolueen Työn puolueen (demarit) tylystä kohtalosta islamistien soluttauduttua puolueeseen. Blogini ei herättänyt muuta kuin puistatusta, vaikka yksiselitteisesti kykenin osoittamaan sinisilmäisyyden hinnan Hollannin Työn puolueelle.
        SDP:n Helsingin piirin kaksi aktiivia Pia Jardi ja Abdirahim Husu Hussein kuuluvat kaiketi yhä arvelluttavan islamistisen suurmoskeijahankkeen hallitukseen ilman, että asiaa mitenkään ihmetellään SDP:ssä. Toisaalta demarikansanedustaja Hussein Al-Taeen kontakteja tiukan linjan shiamuslimipoliitikkoihin sekä Irakissa että Iranissa ei juuri ole noteerattu tai niiden merkitystä ei ole välttämättä ymmärretty tai edes haluttu ymmärtää SDP:ssä.
        En ole vielä tähän päivään asti ymmärtänyt, miksi molemmin puolin Atlanttia entiset maltilliset vasemmistolaiset kansanpuolueet eivät tue aktiivisesti muslimimaiden feministejä tai miksi nämä puolueet eivät edistä maallistuneiden muslimien integroitumista yhteiskuntaan, vaan suorastaan veljeilevät vihreiden tapaan meihin länsimaalaisiin vihamielisesti suhtautuvien ja naisten ja homojen tasa-arvopyrkimyksiin kielteisesti suhtautuvien muslimien kanssa? En ymmärrä. En tosiaankaan ymmärrä.
        SDP:n tragikoomiset seikkailut intersektionalismin hetteikössä
        SDP:n luisu kohti äärivasemmistoa ja identiteetti-ideologiaa alkoi lopullisella tavalla Antti Rinteen kaudella, kun hän julistautui ällöttävästi äijäfeministiksi (10) ja aikaansai puoluekokouspäätöksen, jossa SDP julistettiin feministiseksi puolueeksi. Hän kehotti muitakin miehiä julistautumaan trendikkäästi äijäfeministeiksi. Eräs näistä tuulenhaistelijoista oli kukas muu kuin kielteiseen julkisen sanan valokeilaan joutunut Hussein Al-Taee, jolle oululainen kansanedustaja sittemmin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen myönsi sosialidemokraattisten naisten Risto Reipas palkinnon vuonna 2019 Al-Taeen merkittävästä työstä yhdenvertaisuuden eteen (11). Kiitossanoissaan feikkifeministimme ristoreipastelee ja kehottaa  musliminaisia ja -tyttöjä huivinkäyttöön Suomessa:
        ”Uskon pinssin sanomaan, sillä hankalat naiset ovat niitä, jotka saavat aikaan muutoksen, joko ajamalla autoa ensimmäisten joukossa Saudi Arabiassa, riisumalla huivinsa vapauden merkkinä Iranissa tai laittamalla sen päähänsä siellä, missä huivin käyttöä karsastetaan tai yksinkertaisesti opettamalla lapsilleen, että nainen voi olla mitä vaan.” 
        Hartaana shiiana hän varoo tarkoin sanojaan, joita seurataan myös Iranissa ja Irakissa sekä täällä olevassa shiayhteisössä. Feikkifeministimme tietää hyvin, että hänen sanomisillaan ei ole merkitystä Iranin ja Saudi-Arabian tasa-arvokehitykselle. Niinpä hän voi vapaasti moraaliposeerata ja vuodattaa muutamat krokotiilin kyyneleet näiden maiden naisten puolesta. En ymmärrä kahden nuoren naisen isänä, miksi meidän pitää ”opettaa lapsillemme, että nainen voi olla mitä vaan”, kun se on ollut perheessämme ja luulen että myös laajalti suomalaisille itsestäänselvyys. Ja kun oikein mutustelee tuota nainen sanaa virkkeen kontekstissa, tulee olo, että onkohan nainen ihminen lainkaan Al-Taeen ajattelussa.

        Joku toimittaja voisi kysyä Tytti Tuppuraiselta, onko Hussein Al-Taeen kehotus käyttää huivia siellä missä sitä karsastetaan SDP:n linjan mukainen?
        Lokakuussa 2020 Hussein Al-Taee viritti hyvesignaalinsa aivan uudelle tasolle ja ilmoitti liittyneensä Marttoihin (11):
        ”Liityin tänään Marttoihin. Kunnia olla ylpeän järjestön uusi jäsen. Olen oman jaostoni ainoa mies. Jahka tiistain askarteluiltamista alkaa tuloksia syntymään niin johan voisin intouttaa lisää miehiä mukaan.”
        Kaikella kunnioituksella Marttoja kohtaan, en tohdi olla toteamatta, että Hussein Al-Taeen hyvesignlointi on kyllä hieman liian paksua. Eräässä Uuden Suomen blogissa arveltiin Husseinin olevan tykästynyt  vanhemmista naisista…Ehkäpä joku toimittaja tekee seurantajutun siitä, kuinka ahkerasti Hussein Al-Taee on vieraillut Marttojen askarteluiltamissa twitter-ilmoituksensa jälkeen?
        Oma lukunsa koomisuudessaan oli pohjoissavolaisen demarikansanedustaja Tuula Väätäisen kirjallinen kysymys hallitukselle vuonna 2013 (13). Tuula Väätäinen oli tässä kirjallisessa kysymyksessään huolissaan, että suomalaiset venceremos jihad ISIS-taistelijat lähtevät Syyriaan  – hänen mielestään ilmeisen oikeutetusti mutta vakuuttamattomina – ryöstelemään, kidnappaamaan, raiskaamaan, murhaamaan, päitä katkomaan, orjuuttamaan ja terrorisoimaan mm. kurdeja, kristittyjä, juutalaisia, shiioja ja jesidejä. Hän oli muuten se kansanedustaja, joka julkisuudessa sanoi, että hän ei voi enää mennä töihin pudottuaan eduskunnasta vuonna 2014, koska hän on liian tunnettu ihminen. Hän palasi Kuopion vaalipiiristä eduskuntaan viime vaaleissa.
        Tämän pohjoissavolaisen demarikansanedustajan mielestä oli merkittävä yhteiskunnallinen vääryys, kun valkoiset suomalaiset miesupseerit rintaman toisella puolella auttavat peshmergataistelijoita sotimaan paremmin venceremos-jihadisteja vastaan sotilastaparturmalain suojassa, mutta Suomesta Syyriaan peshmergoja vastaan taistelemaan lähtevät tummahipiäiset venceremos-jihadistit olivat epäoikeudenmukaisesti vailla tätä suojaa. Vääryys, vääryys. Omasta mielestäni tätä pimeämmäksi ei ajattelu voi oikein mennä.
        SDP:n suvaitsevainen, nykyaikainen, kansainvälinen ja ”hyvä” ihminen 
        SDP ei ole umpiossa omaksunut äärivasemmistolaisen ideologian, vaan se on millenniaarien noustua puolueessa valtaan seurannut molemmin puolin Atlanttia

        alkanutta kielteistä autoritaarista kehitystä ”liberalismin” ja suvaitsevaisuuden nimissä, vaikka kehityksellä vaino- ja kieltokulttuureineen ei ole mitään tekemistä sen enempää arvo- kuin talousliberalisminkaan kanssa. SDP:n yhdenvertaisuusohjelma määrittelee suvaitsevaisen ihmisen seuraavasti:
        ”Suvaitsevaisuuden käsitteessä on moraalinen tunnelataus. Sillä viitataan ihmisen toiminnan takana oleviin perustaviin arvovalintoihin, jotka määrittävät paitsi ihmisen käsitystä itsestään ja omasta yksilöllisyydestään, myös hänen suuntautumisestaan muihin ihmisiin ja yhteisöllisyyteen. Suvaitsevaisuudesta on muodostunut yksi keskeinen normi, jonka avulla määritellään, millainen on avoin, nykyaikainen, kansainvälinen ja ”hyvä” ihminen.”
        Onko tämä aitoa suvaitsevaisuutta vai jotain muuta? Onko vain sellainen avoin, nykyaikainen, kansainvälinen ja ”hyvä” ihminen, joka määrittelee minut ihonvärini, sukupuoleni ja seksuaalisen suuntaumiseni vuoksi sortajaksi ja pahaksi ihmiseksi, ellen joka päivä pyydä anteeksi valkoisuuttani? Onko sellainen ihminen suvaitsevainen, joka vaatii toiselta ehdotonta kuuliaisuutta ”suvaitsevaisen” ihmisen tulkinnan mukaiselle eettiselle normistolle ilman vapaata yhteiskunnallista keskustelua? Kukin päätelköön itsekseen.
        Entä miksi sana ”hyvä” on kirjoitettu lainausmerkkeihin? Syy lienee siinä, että ilman lainausmerkkejä lause olisi liian ilmeisen koominen farisealainen toteamus ja siten epäuskottava.
        Kolme karmaisevaa lisäesimerkkiä
        Annan vielä kolme karmaisevaa esimerkkiä kriittisen rotuteorian rantautumisesta Suomeen, jotka eivät suoraan liity SDP:hen, mutta joilla on vaikutusta mielipideilmaston kehitykselle myös SDP:ssä. Esimerkkejä olisi pilvin pimein, mutta nämä riittävät, jotta lukija ei uupuisi lopullisesti.
        Ensimmäinen on umpipimeä YLE:n toimittajan Hilma Toivosen kirjoittama juttu (13) Helsingin yliopistossa vallitsevasta valkoisesta ylivallasta ja rasismista ja kuinka siihen kyllästyneet opiskelijat Liisa Päkki, Alice Jäske, Aracelis Correa ja Janina Ojala perustivat uuden opiskelijajärjestön nimeltään Students Of Colour. En lainaa YLE:n umpipimeestä jutusta otteita näiltä opiskelijoilta ja akatemiatutkija ja Tampereen yliopiston dosentti Anna Rastaalta, joissa he tekevät huomioita Helsingin yliopiston rasistisuudesta, koska kukin voi niitä kurkistaa linkistä. Totean vain tämän YLE:n artikkelin todistavan todeksi sen, että tämän vainoharhaisen äärivasemmistolaisen ideologian keskiössä on ajatus siitä, että kaikki suomalaiset yhteiskunnalliset instituutiot ovat joko tietoisen tai tiedostamattoman valkoisen ylivallan kourissa ja että yhteiskunta on systeemisesti umpirasistinen. Tämän kaltainen näkökulma on puhdasta tuontitavaraa USA:sta ja sielläkin väitteet USA:han sovellettuna ovat vailla todellisuuspohjaa. Värilliset ihmiset ympäri maailmaa haluavat muuttaa USA:han maan positiivisen erityisluonteen vuoksi – ei siksi, että maa on umpirasistinen.
        Suomi on valkoisten ihmisten asuttama maa ja sillä on oma historiansa ja väestöhistoriansa. Totta kai olemme ”valkoisen ylivallan” maa historiallisista syistä johtuen, mutta väite maan umpirasistisuudesta on täysin järjetön. Miettikääpä suomalaisia yliopisto-opiskelijoita Nairobissa yliopistossa perustamassa vallankumouksellista yhdenvertaisuuskerhoa päivitelläkseen Nairobin yliopiston mustuutta ja umpirasistisuutta. Mikähän mahtaisi olla tällaisen kerhon suosio siellä ja pääsisikö se sikäläiseen valtiolliseen mediaan YLE:n tavoin hyvässä?

        Toinen esimerkki kriittisen rotuteorian karusta rantautumisesta Suomeen on SKDL (demareista vasemmalle) henkisessä kodissa kasvaneen ja Helsingin yliopistossa sosiaalitieteistä väitelleen lapsiasiain valtuutetun Elina Pekkarisen atavistinen purkaus suomalaisia miehiä kohtaan (15). Hän lienee osana yliopisto-opintojaan kriittisen rotuteoriansa opiskellut. Hän otti kantaa freudilaisella lipsahduksella höystetysti A-studiossa viime syyskuun lopussa seuraavasti alaikäisten raaistuneeseen kouluväkivaltaan:
        ”Kolmanneksi meidän pitää katsoa koko meiän yhteisöä, koko meiän kulttuuria, koko meiän tätä hyvin väkivaltaista suomalaisista ilmapiiriä, jossa meiän lapset kasvavat.
        Me edellytetään lapsilta jotakin sellaista, mihin me ei itse pystytä.
        Suomi on esimerkiksi naisille yksi väkivaltaisimmista maista maail… (pieni tauko kirj. lis.) Euroopassa. Meillä urheilussa hyväksytään väkivaltainen käyttäytyminen. Meillä kunnallispoliitikkoja pahoinpidellään kodeissa.”
        Elina Pekkarisen puheella on yhteiskunnallinen identiteetti-ideologian mukainen tarkoituksensa ja logiikkansa. Hyökkäämällä suomalaista miestä vastaan hänen kaltaiset äärivasemmistolaiset intersektionalistit ja uusfeministit yrittävät relativisoida tänne tulleiden ulkomaalaisten miesten tyttöihin kohdistuneet joukkoraiskaukset ja sen, että käytännössä kaikki puskaraiskaukset ovat ulkomaalaisten miesten tekosia tutkimusten mukaan. Eliitin ollessa intersektionalistisen valtamedian liekanarussa, se on systemaattisesti jättänyt tuomitsematta tänne tulleiden nuorten miesten tekemiä hirvittäviä henkirikoksia. Suomessa ei ennen Oulun tapahtumia ole tunnettu käsitettä lapsen joukkoraiskaus.
        Kolmas esimerkki on somalityttöjen kriittisen rotuteorian hengessä tekemä ehkä merkillisin Suomen poliittisessa historiassa koskaan tehty yhteiskunnallinen kannanotto tai pikemminkin uhkaus (16). Somalitytöt kertoivat Black Lives Matter mielenosoituksessa viime kesäkuussa Suurkirkon portailla, että heillä on oikeus hajottaa valtioneuvoston linna, Helsingin tuomiokirkko ja Helsingin yliopiston päärakennus, koska heidän esi-isänsä olivat ne orjatyöllä rakentaneet. Kannanoton absurdiuden kruunasi se, että somalit ovat orjuuttaneet vuosisatojen ajan – yhä edelleen jatkuen –  alempiarvoisina pitämiään bantuja, minkä vuoksi he eivät ole hyvässä huudossa mm. Keniassa.
        Lopuksi
        Lokakuussa ABC:n Town Hall haastattelussa (17) tuleva USA:n presidentti vastatessaan kysymykseen tulevista veronkorokotuksista hän kertoi, että vain diktaattorit käyttävät hallinnollisia määräyksiä (engl. executive order) ja, että meidän on haettava demokratioissa konsensusta. Nyt Joe Biden on antanut 47 hallinnollista määräystä, kun hänen edeltäjänsä ovat aiemmin antaneet niitä muutamia. Kaksi niistä liittyy tasa-arvo (18) ja yhdenvertaisuuskeskusteluun (19), joilla sitoutetaan liittovaltion toimijat ja ohjelmat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteisiin. Bidenin hallinto on päättänyt edetä hallinnollisesti suurinpiirtein Suomen tapaisella tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakikombolla, jolla aiheutetaan kriittisen rotuteorian vuoksi yhteiskunnallista epävakaisuutta konsensuksen sijaan.
        Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on tehnyt valtavan poliittisen virheen kopioidessaan yhdenvertaisuusohjelmansa suoraan Yhdysvalloista. Yhdysvalloilla on meihin verrattuna tyystin erilainen talous- ja väestöhistoriansa orjatalouksineen. Keskustelussa kuitenkin usein unohtuu, että Yhdysvallat taisi olla ensimmäinen maa, joka lopulta kielsi orjuuden. Yhtä kaikki meiltä Suomesta puuttuu sellaiset rotuun pohjautuvat jännitteet, jotka aiheuttivat väkivaltaisten mellakoiden jatkuttua kuukausia viime kesästä

        lähtien miljardien vahingot USA:n demokraattien hallitsemissa suurkaupungeissa. SDP toi nämä jännitteet nyt Suomeen yhdenvertaisuusohjelmallaan, mikä tulee aiheuttamaan suuttumusta ja vastakkainasettelua suomalaisten keskuudessa. Viime lokakuussa Presidentti Emmanuel Macron, hänen opetusministeri Jean-Michel Blanquer ja 100 intellektuellia varoittivat, että nämä SDP:n johdonkin omaksumat USA:n yliopistoista kopiodut opit ovat uhka Ranskan yhtenäisyydelle, kansalliselle identieetille ja Ranskan vallankumouksen myötä syntyneelle tasavallan kivijalalle eli tasa-arvolle (ransk. egalite) (20).
        Toinen syy on jo edellä mainittu mahdottomuus syleillä pienenä kansana koko maailmaa ja pyrkiä takaamaan yhdenvertaiset oikeudet niille, jotka saapuvat tänne liberaalin maahanmuuttopolitiikan myötä ei työperäisinä siirtolaisina joko laillisesti tai laittomasti. Tämä muodostaa uhkan maamme haavoittuvimmille kansanryhmille eli vammaisille ja vanhuksille rajallisten resurssien maailmassa. Aion lähteä mukaan politiikkaan ajamaan näiden ihmisryhmien asiaa. Aion myös puolustaa sananvapautta sekä maamme itsemääräämisoikeutta.
        Olemme joutuneet yhteiskuntana identiteetti-ideologian mukaisten lainvoimaisten intersektionaalisuussääntöjen myötä identiteettilukin kutomaan seittiin. Pyristelkäämme yhteiskuntana riittävän ajoissa irti tästä lukin seitistä, ennen kuin lukki pistää meitä kuolettavasti. Eduskunnan tulee kumota suomalaisia syrjivä yhdenvertaisuuslaki ja säätää EY-direktiivien minimivaatimukset voimassa olevaan tasa-arvolakiin.
        1) https://sdp.fi/wp-content/uploads/2018/03/yhdenvertaisuusohjelma_final.pdf
        2) https://www.weforum.org/great-reset/
        3) https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325
        4)https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_19+2014.pdf
        5)https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32000L0043&from=fi
        6)https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/269723-vihertynyt-valtaeliitti-ja-identiteettipolitiikan-moraalikaaos/
        7)https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0be64f0b-ed83-4e10-b02b-ad1bbf7859a3
        8) https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/220929-ylen-david-livingstone-dokumentti-valheellinen/
        9) https://www.oikeamedia.com/o1-15414
        10) https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/26/aijafeministi-antti-rinne-suomessa-on-paljon-tasa-arvo-ongelmia
        11)https://demokraatti.fi/esimerkillinen-tasa-arvon-puolestapuhuja-rauhanneuvottelija-hussein-al-taee-on-risto-rohkea/
        12) https://twitter.com/rauhantaee/status/1313543416538636288
        13) https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/270597-suomi-kyldyyrimarxistisen-identiteetti-ideologian-absurdistan/

        Siinäpä siinä tutustumisen arvoinen juttu, ja lisää linkeistä; joissa myös on linkkejä Shampanja sosialistisen örvellys politiikkojen kähminnöistä...kun on sitä "ylempää aatelistoa"
        Ja kähminnät jatkuu kiihtyvästi, sillä nyt tulee Stasi + Gestapo -> Seuratkaa asiaa...
        Voi voi kun tunkion haju on väkevä ja vahva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko se tuolla Uudessa Suomessa, jossa sillä näyttäs olevan joku blogi?

        Siellä se oli, mutta ihme jos tämä ilmiantajien kyttääjien ja oudon valtiokoneiston Suomi, antaisi jutun olla ihmisten luettavana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei vaatinut suomalaisia syrjivää Positiivinen erityiskohtelu pykälää yhdenvertaisuuslakiin
        On erittäin mielenkiintoista tarkastella hallituksen antamaa esitystä (4) ja lopullisesti eduskunnassa hyväksyttyä yhdenvertaisuuslakia. Positiivinen erityiskohtelu oli ”piilotettu” hallituksen esityksen 8 § 3 momenttiin, mutta eduskunnan hyväksymässä laissa sille on omistettu oma pykälänsä ”Positiivinen erityiskohtelu” (9 §), jolla lainsäätäjä on tuntuvasti terävöittänyt lakia ja nostanut asian todella framille.
        Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa 9 §:n kohdalla viitataan EU:n vuoden 2000 syrjintädirektiivin (5) 5 artiklaan, mutta sen perusteluissa ei suoraan kerrota, että EU ei vaadi positiivisen syrjinnän kirjaamista jäsenvalioiden kansalliseen lakiin nykymuodossaan kuten eduskunta teki onnettomin seurauksin (Artikla 5):
        ”Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.”
        Positiivinen erityiskohtelu on perustulakiasiantuntijoiden mukaan perustuslain sallimaa, jos toimenpiteellä on objektiiviset ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet ja jos toimenpide on oikeassa suhteessa tavoiteltuun etuun nähden. Perustuslain 6 §:n 1 momentti sallii tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tiettyjen ryhmien positiivisen erityiskohtelun, mutta vain sillä edellytyksellä, että muita henkilöitä ei syrjitä. Vaikka yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, voidaan poliittisella tasolla kysyä, onko Valtionsyyttäjän toiminta tässä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämistä todella vai syrjintää? Itse uskon jälkimmäiseen.
        Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka perustuslakiasiantuntijat varmistivat yhdenvertaisuuteen vedoten, että EU:n ulkopuolelta esimerkiksi Afrikasta tulevat tuhannet AMK-opiskelijat saavat sellaiset ilmaiset erikoishammaslääkäripalvelut, joista huonohampaiset kantasuomalaiset voivat vain uneksia (6). Aiemmin tämä oikeus oli ”vain” kolmansista maista tulleilla yliopisto-opiskelijoilla.
        Tällä hetkellä meidän itähelsinkiläisten kantasuomalaisten on vaikea saada  sosiaalihuollon palveluita tänne suuntautuneen valtavan täysin yhteiskunnan sosiaalitukien ja sosiaalihuollon varassa olevan ulkomaalaistulvan vuoksi.
        SDP:n 2018 hyväksytty Yhdysvalloista kopioitu yhdenvertaisuusohjelma 
        SDP:n puolutoimikunta hyväksyi 2018 yhdenvertaisuusohjelmansa kolme vuotta yhdenvertaisuuslain säätämisen jälkeen. Ohjelma perustuu puhtaasti identiteetti-ideologiaan ja sen osanarratiiviin eli kriittiseen rotuoppiin. Ote ohjelmasta:
        ”Yhteiskunnan sukupuolittuneet valtarakenteet (rakenteellinen sorto engl. systemic oppression kirj. lis.), kulttuuri, uskonnot ja sosiaaliset normit luovat epätasa-arvoa. Etuoikeutettujen ihmisten on vaikea havaita tasa-arvon esteitä ja eriarvoisuutta ylläpitäviä tai syventäviä rakenteita (engl. systemic racism kirj. lis.). Valkoihoisella,

        Tämähän varsin mielenkiintoinen kohta, ja melkoi taikatemppu on, jos tässä on istuis ees David Copperfield! :/

        ”Perustuslain 6 §:n 1 momentti sallii tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tiettyjen ryhmien positiivisen erityiskohtelun, mutta vain sillä edellytyksellä, että muita henkilöitä ei syrjitä.”

        MITEN?

        Otetaan esimerkiks palkkaustilanne? Meniskö toi sit niin, että jokaista avointa työpaikkaa kohden pitää palkata ensisijaisesti se mayu, MUTTA, jottei syrjittäis, niin sen matun apulaiseksi (tai vice versa) tulee palkata myös se parhaiten tehtävään soveltuva kantasuomalainenkin?

        Vai miten? ... ja kenen kustannuksella?

        onnistuis ees* prkl :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä siinä tutustumisen arvoinen juttu, ja lisää linkeistä; joissa myös on linkkejä Shampanja sosialistisen örvellys politiikkojen kähminnöistä...kun on sitä "ylempää aatelistoa"
        Ja kähminnät jatkuu kiihtyvästi, sillä nyt tulee Stasi + Gestapo -> Seuratkaa asiaa...
        Voi voi kun tunkion haju on väkevä ja vahva.

        Äärimmäisen puhutteleva ja huomionarvoinen juttukokonaisuus, juuri noin se menee ja valtakunnan syyttäjäkin toiminnallaan todistaa tuon käsittämättömän epädemokraattisen ja harvainvaltaisen menettelyn kaikessa ja juuri meitä suomalaisia kohtaan!

        Tuo pitkä ja totuudellinen julkaisu pitäisi olla jossain tallessa kun maahamme ollaan luomassa uutta ilmianto-kyttäyskulttuuria lisää, sanktioineen ja ajamassa kantasuomalaisten oikeuksia kommentoida oman maansa karkeita ja valheellisia/ mädätettyjä menettelytapoja alas, on kansanvalta murenemassa vihervasemmiston toteuttamana.

        Kokoomus,RKP ja Kepu peesaa vihervassuja, ovat toiminnallaan ja käytöksellään tuoneet sen julki.
        Suomi alkaa olla menetetty maa, jos päättäjiksi ja oikeuselimiin ei saada järkiväkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkällisen osin  hahmottoman ja pääasiassa sammutetuin lyhdyin käydyn vuosikymmeniä kestäneen yhteiskunnallisen keskustelun tai pikemminkin alati viimeisen viiden vuoden aikana kiihtyneen vyörytyksen myötä on vasta pikku hiljaa alettu laajemmin ymmärtämään ideologian ääriviivat. Kansalla alkaa olla jo aavistus, että ideologia uhkaa yhteiskuntamme turvallisuutta, kulttuurista olemassa oloa, uskonnon vapautta, yhteiskuntamme fiskaalista vakautta ja mm. sen selkärankaa eli ydinperhettä ja paljoa muuta.
        Eräs identiteetti-ideologian merkillisyyksistä on avoin hyökkäys ydinperhettä vastaan. Tavallinen perhe ja perhe-elämä ei ole enää mitään. YLE:n TV-uutiset promosi 5.1.2021 pääuutislähetyksessään  itsellistä äitiyttä ja kertoi sen olevan trendikästä ilman, että uutiset antoi asiassa mitään lukuja. Itsellinen äitiys tarkoittaa, että nainen hankkiutuu raskaaksi keinohedelmöityksen avulla ja kasvattaa lapsen ilman isää.
        Vaikka kriittisen rotuteorian hahmottelu ja perustelut eivät ole ”edellisen kierroksen” tapaan biologisreduktionistisia, jälleen kerran suosittu pseud0tieteeseen perustuva teoria kategorisoi ihmisiä ihonvärin ja etnisyyden perusteella hyviin ja pahoihin. Oppi joutaa historian romukoppaan mitä nopeammin sen parempi.
        Väinö Tannerin (sd) sisäpiiriin kuulunut Lääkintöhallituksen pääjohtaja ja kollegan

        Paunio kirjoittaa asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä?? Siis oikeesti raiskaaja OTETTIIN suomeen, vaikka on 99% varmuus että hån ei oppinut mitään ja uusii tekonsa VUODEN sisällä?

        Mamuista vain 99,999% on raakalaisia ja petoja.

    • Anonyymi

      VIHREÄT ! TYÖNTÄKÄÄ LÄRVINNE SKUNKIN PERSEESEEN, JA NUOLKAA SITÄ !
      KUINKA PALJON TUOTA TAPAHTUU TEIDÄN RIIVATTUJEN IDIOTISMIN TAKIA!!!

    • Anonyymi

      Tulee päivä, jolloin vihreät OVAT KIROSANA koko euroopassa!

      • Anonyymi

        Virheet ovat vegaani Hitlerin ajatusten perinnejärjestö

    • Anonyymi

      Eräs äiti otti myös kotimaskotiksi suomalaisen, joka raiskasi tämän tyttären. Toinen äiti otti amerikkalaisen, sama juttu. Tekeekö se aloittajasta raiskaajan, että joku suomalainen raiskaa?

      • Anonyymi

        No niin, tulihan se sieltä. Sinun mielestäsi totuus pitäisi lakaista maton alle?
        Et varmaan ole suomalainen joka ymmärtää tämän ongelman, joka vain lisääntyy ja lisääntyy?
        Ymmärrämmehän me että sinua risoo kun totuus tulee esille.

      • Anonyymi

        Tarkemmin, please. Missä maassa suomalainmies haki turvapaikkaa ja pääsi naisen kotimaskotiksi? Kanariansaarilla vai Tallinnassa? Vai ihan kotoisasti Helsingin rautatieasemalla?

        Ei se pysty raasu vastaamaan, hyysärin unelma ei kestä totuutta.

      • Anonyymi

        Linkki?

        Linkki?

        Lääkitys?

        Hiekkis? 🍼

        Luovan kirjoittamisen kurssi?

        Whataboutismi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkemmin, please. Missä maassa suomalainmies haki turvapaikkaa ja pääsi naisen kotimaskotiksi? Kanariansaarilla vai Tallinnassa? Vai ihan kotoisasti Helsingin rautatieasemalla?

        Heheheheeee!

    • Anonyymi

      Lievä tuomio.... Olis pitänyt ampua heti!!!!

    • Anonyymi

      Ei kannattaisi ottaa tuollaisia eläimiä lemmikiksi vaikka kuinka paljon on *ulkun puutteesa.

      • Anonyymi

        ”Eloveena! Älä ota kesäkamelia!” (kesäkissaismiä mukaillen :P )

    • Anonyymi

      Näkisin turvapaikanhakijan koneiston uhrina. On vastaanottajamaan velvollisuus sopeuttaa saapujat.

      • Anonyymi

        Miksi? Tai aloitetaan ihan alkeista: Miksi Suomella olis velvollisuus majoittaa sen ainuttakaan toisella puolella maapalloa sisällissotia aloittaneiden ja/tai käyvien maiden kansalaisia?

    • Anonyymi

      Älkää tuomitko suvakkeja. He ovat vain hyväuskoisia hölmöjä.
      Eivät he ole osaansa valinneet.

      • Anonyymi

        Tällä näytöllä ja tietämyksellä suvakit (hyödylliset idiootit) ovat maan tuhoisinta ainesta noiden vihervouhkaajien seassa ja rinnalla.

      • Anonyymi

        Miten pöljä viisastuu, jos se ei joudu mistään vastuuseen.

    • Anonyymi

      Suvakkiäiti siis raiskautti oman tyttärensä.

      • Anonyymi

        Välitän tuon kommenttisi kaikille asianosaisille. Satun nimittäin tuntemaan kaksi heistä.

      • Anonyymi

        Noin voi sanoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välitän tuon kommenttisi kaikille asianosaisille. Satun nimittäin tuntemaan kaksi heistä.

        Mitä sitten....heheheeeee?

    • Anonyymi

      Suomessahan oli samankaltainen tapaus, kotiin majoitettu matu raiskasi suvakki-yh:n tyttären. Matu kuulemma kärsi postraumaattisesta stressistä.

    • Anonyymi

      Lapsen raiskaajalla ei olisi enää oikeutta elää.

      • Anonyymi

        Jeesuskin sanoi, että semmoisille olisi parempi laittaa myllynkivi kaulaan, ja upottaa meren syvyyksiin.
        Niin vihreäthyyssäjät väittävät että se haittaisi kotoutumista.

    • Anonyymi

      Eikä tuo ole ainoa asia.

    • Anonyymi

      Persuhallitus otti 35000 pakolaista vuonna 2015. Mielestäni aika suuri määrä siihen nähden, että integroiminen ottaa aikansa. Aika näyttää oliko persuhallituksen hoivavietti hyvä vai huono asia.

      • Keskustahallitus ettei totuus unohtuisi!!!!

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        Keskustahallitus ettei totuus unohtuisi!!!!

        Son yks ja sama mitä tolle trollipellelle sanoo!? :D :/

      • Anonyymi

        Kaikki tekevät virheitä. Tärkeintä että niistä oppii. Mamut ei kyllä opi, ennen kuin ne oikeasti saadaan täältä pihalle tai kunnon rangaistukset teoista.

      • Sipilällä ja Saarikolla on muutakin yhteistä kuin sukunimen ensinmäinen kirjain ja puolue.Molemmat ovat matu myönteisiä ja unohtavat kantasuomalaisten oikeudet turvalliseen elinympäristöön verhoamalla haittamaahanmuuttajien maahan päästämisen iänikuiseen liturgiaan"kansainvälisistäsopimusvelvoitteista".

      • Anonyymi

        Ei van ole ollut persuhallitusta, punikki, revi siitä.

    • Anonyymi

      Vihervasemmistolaiset kutsuvat näitä yksittäistapauksiksi. Vaikka huushollissani onkin tilaa, niin ikinä en näille elintasosiirtolaisille huonetta antaisi.

      • Anonyymi

        Samoin, kuten mannejen varkaudetkin on yksittäistapauksia, ja savolaisten kieroudet samoin? :)

    • Anonyymi

      Hyi hel.vetti. Minkä takia näitä ei pidetä rikollisina vaikka heistä suuri osa sellaisia on? Mitä pitää meillä Suomessa tapahtua, että aletaan ottamaan vakavasti asiat? Miksi kaikki kategorisoidaan rasismin alle, vaikka kukaan ei ihonvärin tai uskonnon takia noilta oleskelupaikkaa ole kieltämässä vaan nimenomaan tuon, että he ovat likaisia kusipäitä jotka ei halua ikinä sopetua tänne vaan jatkavat rikoksia. Miksi persut on ainoa puolue joka uskaltaa sanoa totuuden näistä kusipäistä?

    • Anonyymi

      Äiti on varmaan ylpeä.

    • Anonyymi

      Noin siinä käy kun haluaa vääränlaista *ulkkua.

    • Anonyymi

      😂🤣😭🤣😂🇸🇪🇸🇪🇸🇪

    • Anonyymi

      Rasmussilakat sulkee silmät ja korvat taas.

    • Anonyymi

      Minut raiskasi Suomen kansalainen.Suomessa syntynyt kuin hänen vanhemat,iso vanhemat jne. Joten Suomen kansalaiset eivät ole sen parempia kuin muutkaan kansalaiset.Eikö juuri lööpit taposta ollut lehdet.Ihan taisivat olla Suomen kansalisia? "2 kuoli, yksi haavoitui.Pitäisi tasapuoliseti olla myös Suomen kansalinen teki sitä tättä. esim.Sama ruotsin kansalinen teki sitä tätä.Isot lööpit kuitenkin heti kun maahanmuutaja tekee jotain,miksi epätasa arvo asioista?Emmekö ole tasarvoinen maa?

      • Anonyymi

        epäillään vasta , pahoillani menneisyydestäsi .

      • Anonyymi

        Taidat olla päästä viallinen? Ei noin järjettömiä juttuja mikään muu selitä.

      • Anonyymi

        Joten suomen kansalaiset pitäis sit varmaan karkoittaa Suomesta, jottei vastaavaa pääse tapahtumaan enää vastaisuudessa?

        Vai mikä oli pointtisi?

        Taasko se suvakkilooginen ”no koska suomalaisetkin”? :)

        Mut meidän ei kuitenkaan ole mikään PAKKO laskea tähän maahan sellaisia kansanryhmiä, joiden keskuudessa raiskailu on moninkertainen suomalaisiin verrattuna, ja moniKYMMEN-kertainen lastenraiskauksissa!

        Vai ootko nyt ihan tosissasi että raiskattuna sun mielestä maahan pitäis tuoda LISÄÄ raiskaajia?

    • Anonyymi

      Onnistuiko Ruotsi tosiaan karkottamaan rikollisen? Suomesta karkotus ei onnistu. Rikollisen kotimaa on liian vaarallinen tai ei ota häntä vastaan. Kuinka Suomen lait ovat näin nössöjä ja rikollisia suosivia?!

      • Anonyymi

        Miksi äänestitte vihreitä ja sossuja?
        Siinä syy.

    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa

    • Anonyymi

      Lapsen elämä pilalla.

      Päättäjien pitäisi herätä, ottaa asia hoitaakseen, jotta kellekkään ei enää käy noin.

      Kuka päättäjistä Suomessa estää, vahtii, ja huolehtii että lapsemme, nuoremme, naisemme ja vanhuksemme välttyvät tuolta julmalta kohtalolta?

      Monille on jo käynyt ikävästi, eikä ole päättäjät tulleet kertomaan mitä ovat asian hyväksi tehneet.
      Ihminen, tekijä, ei muutu vankeudella, ei terapialla.

    • Anonyymi

      Suomessa ei olisi saanut mitään tuomiota, koska on henkisesti samalla tasolla kuin raiskaamansa tyttö!

      Heijaa Demla!

      • Anonyymi

        No nonkin olisi voinut vielä vasta pari vuotta sitten käydä! Ennenkuin lakia muutettiin.

        Koska eikös se yks kohuttu lapsenraiskaaja selvinnyt kuin koira veräjästä sen takia kun lapsi ei ollut tajunnut pistää tarpeeks hanttiin, eikä shokissaan ilmaista edes suostumuksensa puutetta?

        Että tälläinen Hölmölä täällä meilläkin! :/

    • Anonyymi

      Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?

    • Anonyymi

      Hassani välttyisi karkotukselta, jos hän hakisi nyt Suomesta turvapaikkaa. Sisäministeri Ohisalo on luvannut, että ketään turvapaikanhakijaa ei palauteta vaan kielteisen päätöksen saatuaan ja vuosien ilmaisten oikeustaistelujen jälkeen Hassani ja kumpp. saavat oleskelu- ja työluvan.

      Laulun sanoin ."Kertokaa se hänelle"...siis Hassanille.

    • Anonyymi

      Viime kesänä näin kaupan edessä kun vanhempi nainen tuli maskottimatunsa kanssa kauppaaan, mukana oli myös apeana naisen tytär.
      Matu menikin mansikkamyyjätytön viereen ja taputteli sitä takapuoleen ja naureskeli.
      Mansikkamyyjä tyttö valahti kauhuun ja meni vessaan, ilmeisesti pesulle.

    • Anonyymi

      Meillä on jyrkimme ja jostain se on aloitettava vaikka jyrkille ei ole niin väliä enää.

    • Anonyymi

      Myös jotkut ruotsalaisnaiset ovat menettäneet henkensä, kun ovat ottaneet tuollaisen maskotin.

    • Anonyymi

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

    • Anonyymi

      Ruotsi harjoitti julmuuksia, etnistä puhdistusta ja rasismia suomalaisia kohtaan satoja vuosia. En vuodata kyyneleitä ruotsissa tapahtuvalle rikastukselle.

    • Anonyymi

      Oli pakottava tarve häntä pitää ymmärtää

    • Anonyymi

      Oletteko ihan varma, että äiti ei pyytänyt tätä upeaa pakolaista opettamaan tyttärelleen rakkautta? Jokainen tietää, että lähi-idän miehet ovat autenttisia rakkauspakkauksia, eikä heidän käsitteisiin edes kuulu mitään natsien käyttämää sanaa "raiskaus".

    • Anonyymi

      Mitähän äiti nyt ajattelee noista maskoteista???????????????????????

      • Anonyymi

        Yksittäistapaus? Ottaa uuden ja toivoo parasta.

    • Anonyymi

      Antaa anteeksi

    • Anonyymi

      Onkohan suomessa monessa SPR ja seurakuntatyöntekijällä, naisella nimenomaan otettu kotimaskotti maahanmuuttajasta? Kotiviihdyttäjä?

    • Anonyymi

      Olisiko linkkiä tuohon uutiseen, vai keksitkö päässäsi?

      • Anonyymi

        Ei taida löytyä.
        SKE:n ja muiden nahkapäiden seksuaalifantasiat tuottavat tällaisia aloituksia.

    • Anonyymi

      Kaikkein irvokkainta on se että näitä ihmisiä löytyy myös Suomesta jotka riskeeraavat oman perheensä ”unelman” takia ....

    • Anonyymi

      Ei häntä saa karkottaa on vain uhri

    • Anonyymi

      Keksitty ”uutinen”. Tarinaa levitetty varmaan jossain mvlehdessä, laittomassa lehdessä tai pt-mediassa.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yksin oli Sofia tullut Espanjasta

      https://www.seiska.fi/kotimaa/jattiriita-espanjassa-sofia-belorf-palasi-yksin-suomeen-ilman-stefan-thermania-kuvat Harmi, että tää ja muut riidat on v
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      8337
    2. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      8301
    3. Oho! Vappu Pimiä yllättäen myös Kokkisota-juontajaksi - Sikke Sumari pois äkillisestä syystä

      Maajussille morsian, TTK ja nyt myös Kokkisota. Pimiällä riittää vientiä... https://www.suomi24.fi/viihde/oho-vappu-pimia-yllattaen-myos-kokkisota-juo
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      4404
    4. Kaikki kuorma-autot joista ei näe oikealle sivulle, on laitettava ajokieltoon.

      Selvä rakenteellinen vika. Vika on ollut vuosikymmeniä tiedossa. Mitä ovat tehneet autotehtaat ja autojen katsastajat? Aluksi pitää poistaa oikeanpuo
      Maailman menoa
      90
      2186