En halua ikuisesti kulkea maski päässä enkä jännittää sainko tartunnan

Anonyymi

Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt! -kansalaisaloitteella on nyt 6 698 allekirjoitusta.

Koska hybridistrategialla on nyt yritetty jotakuinkin vuosi, ja tilanne on huonompi kuin vuosi sitten, mielestäni on todistettu, että hybridistrategia ei ole toimiva tapa epidemian hallinnassa. Tuntuu, että rokottaminen etenee liian hitaasti.

Maailmalla syntyy koko ajan uusia variantteja, joihin rokotteet eivät välttämättä myöskään tehoa. Näitä variantteja leviää myös Suomessa. Siksi mielestäni on aika vaihtaa taktiikkaa. Allekirjoitin siis aloitteen.

Kansalaisaloitteen allekirjoittaminen on erittäin hyvä keino lisätä päättäjille ymmärrystä siitä, että kansalaiset eivät ole nykytilanteeseen tyytyväisiä. Se antaa päättäjille motivaatiota viedä läpi haastavassa tilanteessa erilaisia ehdotuksia, kun on virallisestikin nähtävissä laaja kansan tuki jollekin poikkeukselliselle toimintasuunnitelmalle.

Koska ääniä ei ole enempää kertynyt, vaikuttaa siltä että ei ihmisiä oikeastaan kiinnosta miten tätä epidemiaa hallitaan.

Nyt olisi konkreettinen mahdollisuus antaa äänensä nopeammalle ja tehokkaammalle tavalle hoitaa epidemia pois. Aloitteeseen pääsee sivun https://vapaaksikoronasta.fi kautta.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etsi siis ensin taivastenvaltakuntaa, kun vielä löytää voi. Hapuillen ja varastamalla tulee tyhjä pyytämättäkin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toisaalta taas voi näytellä selviytyjää jännittämällä kulkutauti ennen ikuista tulta.

    • Anonyymi

      Syy miksei ole kertynyt enempää on siinä että media ei ole aloitteesta kertonut. Sellaisiin aloitteisiin joista kerrottu, allekirjoituksia kertyy nopeastikin.

      • Anonyymi

        Miksei tästä kansalaisaloitteesta puhuta mediassa? Ollaanko täällä niin herranpelkoisia että vastaavaa pääpolitiikan kanssa kilpailevaa ajatusta ei uskalleta kannattaa?


    • Anonyymi

      6 698 ei se nyt niin vähän ole. Kansalaisaloitetta ei ole vielä löydetty

    • Anonyymi

      Jatkan vielä.
      Mikseivät esim. ravintolayrittäjät lähde joukolla allekirjoittamaan? Tukahduttaminenhan olisi nimenomaan ravintoloiden ja yrittäjien etu, sillä liikkeet voitaisiin pitää auki ja ihmiset palaisivat normaaleihin kulutustottumuksiinsa kun ei ole huolta siitä että tartunnan voi saada mistä vaan.

    • Anonyymi

      Aloittaja voisi varmaan tehdä aloitteen että kun hän , ja muut maskien vastustajat sairastuvat, heitä ei sitten tarvitse hoitaa.
      Eikös olisikin aiheellinen aloitus, maskeista piittaamattomia on paljon.

      • Anonyymi

        En vastusta maskeja. En vain pidä niistä enkä tästä tilanteesta kun tämä on jo jatkunut lähes samanlaisena niin kauan. Jos ollaan tekemässä jotain, niin tekemällä pitäisi saavuttaa myös tuloksia. ap


      • Anonyymi

        Aloitteessa ei ollut kyse maskien vastustamisesta, vaan koronan tukahduttamisesta eli maasta poistamisesta jottei maskeja enää tarvittaisi. Muista ostaa ffp3-tason maskeja mikäli käytät.


    • Anonyymi

      Mitä sanoo Ano?

    • Anonyymi

      Tähän nykyiseen hybrdiin verrattuna, tukahduttaminen hyödyttäisi kaikkia, joilla on tarpeita kokoontumiseen, yhtälailla vapaa-ajan, kuin myös työn takia. Koskee siten käytännössä lähes kaikkia ihmisiä. Erityisesti hyödyttäisi esiintymiseen liittyviä tapahtumia, jotka nyt on kielletty tai vähintään vahvasti rajoitettuja.

      Tukahduttaminen vaatisi muutamia viikkoja, valituista tukahduttamistavoista riippuen. Täyssulku olisi nopein, mutta aiheuttaisi todennäköisesti liikaa haittoja - realistinen nopea tukahduttaminen kestäisi 6-12 viikkoa (perustuu jo tukahduttaneiden maiden kautta saatuun tietoon). Tämä hybridi jatkuu vielä vuodenkin päästä, ehkä useammankin vuoden päästä - variantit lisääntyy ja rokotukset ei pysy perässä.

    • Anonyymi

      Koronalle ja jatkuville rajoituksille on vaihtoehto: tukahduttamisstrategia.
      Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomen hallitus, muu poliittinen johto sekä virkamiesjohto ryhtyvät välittömästi tarvittaviin toimiin koronaviruksen tukahduttamiseksi maassamme. Maailmanlaajuisen pandemian vallitessa Suomen valtionjohdon ensisijainen tehtävä on turvata maassa vakituisesti asuvien hyvän elämän edellytykset sekä elinkeinoelämän ja yhteiskunnan toimintamahdollisuudet. Suomen on siirryttävä tukahdutusstrategiaan ja asetettava selvä päämäärä: uudet tartunnat pysäytetään ulkorajoille ja sisäiset tartunnat painetaan nollaan riittävän tiukoin rajoituksin, jotta elämä voi palata lähes normaaliksi maan rajojen sisällä.


      Tukahduttamisstrategian valinneissa maissa koronan sammuttaminen on kestänyt tyypillisesti 8–12 viikkoa¹. Koronan tukahtuessa sisäisistä rajoituksista luovutaan alueellisesti asteittain: ihmiset voivat vapaasti tavata läheisiään ja harrastaa, käydä töissä ja koulussa, ravintoloissa, konserteissa ja urheilukisoissa. Jos ja kun yksittäisiä tartuntoja kulkeutuu maahan esimerkiksi karanteenihotelleista, virus tukahdutetaan välittömästi paikallisin, tiukoin mutta lyhytaikaisin rajoituksin.


      Suomen valtionjohdon on otettava tavoitteeksi, että maassamme voidaan palata mahdollisimman normaaliin elämään ja elinkeinojen liki vapaaseen harjoittamiseen viimeistään kesällä 2021

    • Anonyymi

      Kun ei tämä voi jatkua näin. Uusia muunnoksia tulee koko ajan, joihin rokotteet eivät tehoa. Kun tartunnat saadaan minimiin voi Suomessa elää normaalisti. Ei päästetä muunnoksia enää rajoilta Suomeen.

    • Anonyymi

      Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite. Saadaan päättäjille töitä, kun nyt ei mitään tapahdu

    • Anonyymi

      Ainakin Asko Järvinen on onnistunut:
      Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa tautia sairastamaan, jolle tauti todennäköisimmin ei ole vaarallinen eli lapset, nuoret, aikuiset. Ja pyrkiä rajaamaan iäkkäämpää väestöä sairauden ulkopuolelle, Järvinen sanoi.


      Apua. Nyt vasta tajusin! 😧. Suomihan toimii juurikin näin!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt!
      23.3.2021
      Aloitteen vireillepano
      Kannatusilmoitusten keräys
      Kannatusilmoitusten tarkastus
      Lähetys eduskuntaan
      6 707
      kannatusilmoitusta
      Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 6 707

    • Anonyymi

      Miten se tukahduttaminen muka on mahdollista, kun ei se onnistunut viime keväänäkään?

      • Anonyymi

        Rajat vuoti.


      • Anonyymi

        Huolimatta suuresta matkailuelinkeinosta Thaimaa ja Uusi-Seelanti päättivät tukahduttaa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/COVID-19_pandemic_in_Thailand

        Vietnamissa talous nousi huolimatta pandemiasta, koska tukahduttivat

        https://en.wikipedia.org/wiki/COVID-19_pandemic_in_Vietnam

        Although the pandemic has heavily disrupted the country's economy,[22] Vietnam's GDP growth rate still remained one of the highest in Asia-Pacific Region,[23] at estimated 2.91%.[24]

        Myös Singapore päätti tukahduttaa

        https://en.wikipedia.org/wiki/COVID-19_pandemic_in_Singapore

        Singapore currently has the lowest case fatality rate in the world at 0.05%, which is significantly lower than the WHO's global case fatality rate of 4.34%.[9] Singapore introduced what was considered one of the largest and best-organised epidemic control programs in the world, along with fellow neighboring countries such as South Korea and Vietnam.[10][11]

        Taiwanissa olivat verrattain ajoissa

        https://en.wikipedia.org/wiki/COVID-19_pandemic_in_Taiwan

        On 31 December 2019, Taiwan Centers for Disease Control (CDC) implemented inspection measures for inbound flights from Wuhan, China in response to reports of an unidentified outbreak.[139] The passengers of all such flights were inspected by health officials before disembarking.[139] Taiwan's Central News Agency reported that Luo Yi-jun, deputy director for Taiwan's Centers for Disease Control, had been reading on PTT in the early hours of New Year's Eve when a thread about an unknown disease causing pneumonia in Wuhan caught his attention. He saw a post including screenshots from a group chat with Li Wenliang. He immediately emailed colleagues and put the country on alert.

        Talouskin noususuunnassa.

        Later, the DGBAS adjusted the preliminary estimates, increasing to 5.09% in Q4 and overall growth of 3.11% in 2020.[230]


    • Anonyymi

      Emme voi eristäytyä muusta maailmasta ikuisesti. Kun kaikki on rokotettu, korona on enää yksi flunssa muiden joukossa eikä tarvitse enää pelätä. Varmaan joka vuosi pitää ottaa uusi rokotus, mutta niinhän influenssarokotuskin pitää ottaa.

      • Anonyymi

        Ongelmallista on se, että mutaatioita tulee niin nopeasti, että rokotekehitys raahaa jatkuvasti jäljessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelmallista on se, että mutaatioita tulee niin nopeasti, että rokotekehitys raahaa jatkuvasti jäljessä.

        Mutaatioita syntyy mitä enemmän tartuntoja, jonkun tutkimuksen mukaan uusi mutaatio syntyy noin joka 600 000 tartunta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutaatioita syntyy mitä enemmän tartuntoja, jonkun tutkimuksen mukaan uusi mutaatio syntyy noin joka 600 000 tartunta.

        Uudet variantit ovat entistä nopeammin tarttuvia ja vaarallisempia.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronakuolemien-maara-lahestyy-maail...

        Pitkänäperjantaina kuoli yli 10  000 koronapotilasta lisää. Heistä suurin osuus eli 2900 oli brasilialaisia.

        Väkilukuun suhteutettuna ja mikrovaltioita mukaan laskematta tappavin koronapandemia on ollut Tshekissä, jossa koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu 250 sataatuhatta asukasta kohden, ja Unkarissa, jossa vastaava luku on 223.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/virossa-lahes-viidennes-koronatestei...

        Virossa lähes viidennes koronatesteistä positiivisia – maan sairaaloissa lähes 700 koronapotilasta

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a761c718-a318-48f7-9d5f-251a12eed916

        Tehohoidossa oli viime kuussa enemmän koronapotilaita kuin koskaan aiemmin

        Karkeasti arvioiden joka kuudes tehohoitopotilas kuolee koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Yli 70-vuotiaista tehohoitopotilaista siihen kuolee joka kolmas.


    • Anonyymi

      Vois olla hyvä idea tän jahkailun jälkeen. Kattelin tubesta autokisoja austaliasta ja naamareita ei näkyny nupeissa. Kyllä mahdollista näköjään tukahruttaa jos haluja riittää

      • Anonyymi

        Niinpä niin. Jossain muualla on onnistuttu. Miksei mekin voitaisi olla joskus onnistujia ainaisen tyrimisen ja vanavedessä kulkemisen sijaan? Pitääkö aina olla ottamassa mallia nimenomaan naapurimaista? Maapallolla on aika monta muutakin valtiota kuin vaan Ruotsi, Norja ja Venäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Jossain muualla on onnistuttu. Miksei mekin voitaisi olla joskus onnistujia ainaisen tyrimisen ja vanavedessä kulkemisen sijaan? Pitääkö aina olla ottamassa mallia nimenomaan naapurimaista? Maapallolla on aika monta muutakin valtiota kuin vaan Ruotsi, Norja ja Venäjä.

        Hallitus vaikuttaa keskittyneen kokoustamiseen ja puhumiseen, eikä asioista selvää ottamista harrasta saati tekemistä.

        Suomeen virus ensin tuli varoittamaan tammikuussa 2020, siinä vaiheessa olisi syytä ollut jo toimia. Sitten koska ei oltu toimittu, tuli vierailemaan maaliskuussa 2020, pieniä rajoituksia saivatkin aikaan ja virus olisi tukahdutettu jolleivat olisi vannoneet laumasuojan nimiin.

        Kesällä 2020 heikommin tarttuva variantti joka nyt on syrjäytymässä tehokkaammin tarttuvien tieltä, olisi tukahdutettu hyvin pienin rajoituksin, lähinnä helsinkiin kohdistuvin, kunhan rajat olisi olleet kiinni.

        Eivät tukahduttaneet, tahtoivat leviämistä. Niinpä sitten syksyllä alkoi ahkeraan leviämään ja nyt enempi tehohoidossa kuin aiemmin. Vieläkään ei tehokkaita rajoituksia ole.


    • Anonyymi

      Rajat kiinni, pakolliset karanteenit ja testaus Suomeen saapuville. Ei me tehdä rokotteilla mitään, jos uutta muunnosta pukkaa Suomeen!

    • Anonyymi

      Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite ja jakakaa eteenpäin! Ei me näin voida jatkaa. Ilman toivoa huomisesta!

    • Anonyymi

      Pitää olla kahden kunnan kansalainen kohta. Saarikkokin puoltaa puolittamista yllätys yllätys👎

    • Anonyymi

      Perusoikeuksiin kuulunee ettei kulkutautien tartuntaa tarvitse pelätä ? Yhteiskunta estää tautien levittämisen olipa kyse minkä kulttuurin edustajista hyvänsä . Tuollaiseen nyky hallinto ei kykene on vaarallista liikkua kaduilla ja se kuuluu yhteiskunnan turvata .

      • Anonyymi

        Tätä samaa olen ihmetellyt. Miten perustuslaillinen oikeus vapaaseen liikkumiseen voi olla painoarvoltaan suurempi kuin vaarallisen tartuntataudin leviämisen estäminen valtiossa, jossa jokainen kansalainen on yhtälailla vaarassa? Lainoppineet ottakaa kantaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä samaa olen ihmetellyt. Miten perustuslaillinen oikeus vapaaseen liikkumiseen voi olla painoarvoltaan suurempi kuin vaarallisen tartuntataudin leviämisen estäminen valtiossa, jossa jokainen kansalainen on yhtälailla vaarassa? Lainoppineet ottakaa kantaa!

        On vapaus ja oikeus, peräti velvollisuus levittää yleisvaarallista tartuntatautia, eli lahdata kansaa, muttei ole kansalla vapautta eikä oikeutta elämiseen.


    • Anonyymi

      Tukahduttamisstrategian valinneissa maissa koronan sammuttaminen on kestänyt tyypillisesti 8–12 viikkoa¹. Koronan tukahtuessa sisäisistä rajoituksista luovutaan alueellisesti asteittain: ihmiset voivat vapaasti tavata läheisiään ja harrastaa, käydä töissä ja koulussa, ravintoloissa, konserteissa ja urheilukisoissa. Jos ja kun yksittäisiä tartuntoja kulkeutuu maahan esimerkiksi karanteenihotelleista, virus tukahdutetaan välittömästi paikallisin, tiukoin mutta lyhytaikaisin rajoituksin.


      Suomen valtionjohdon on otettava tavoitteeksi, että maassamme voidaan palata mahdollisimman normaaliin elämään ja elinkeinojen liki vapaaseen harjoittamiseen viimeistään kesällä 2021.

      • Anonyymi

        Ja jotka ei ole valinneet, silti kiinni koska aukasivat ennen tukahtumista.
        https://www.verkkouutiset.fi/ranska-taas-koronasulkuun-sairaalakapasiteetti-uhan-alla/
        Ranskassa on alkanut järjestyksessään jo kolmas yhteiskunnan sulku koronaviruksen takia, raportoi BBC. Sulku tehdään, koska pelkona on sairaalakapasiteetin ylikuormittuminen.

        Kaikki koulut ja muut kuin aivan välttämättömimmät kaupat suljetaan neljäksi viikoksi. Ulkonaliikkumiskielto on puolestaan voimassa kello 19-06 eli illasta aamuvarhaiseen.


    • Anonyymi

      Nyt pitää saada sitä tiettyä väestönosaa sairastamaan. Lapset, nuoret ja perusterveet aikuiset.

      Syytä tähän en tosin tiedä!

      • Anonyymi

        Hyvin sairastavat jo, samalla tekevät vanhuksista sekä riskiryhmäläisistä mökkihöperöitä koska uusiin variantteihin ei rokotuskaan tehoa.
        Tukahduttaminen ei laumasuojan kannattajille käy, vaikka laumasuojaa ei rokotteillakaan tule. Voisivat puhua asioista niiden oikeilla nimillä eli kansan lahtaaminen kyseessä.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe