🍞🍷 koska Jeesus asetti ehtoollisen seuraajilleen ennen ristiinnaulitsemistaan.
Nyt kun kaikkia tilaisuuksia on rajoitettu myös ehtoollistilaisuuksia on siirretty jopa verkkoon tai pieniin ryhmiin.
Miten sinä nautit Pyhän ehtoollisen tänä Pääsiäisenä?
Nyt kun kaikkia tilaisuuksia on rajoitettu myös ehtoollistilaisuuksia on siirretty jopa verkkoon tai pieniin ryhmiin.
Miten sinä nautit Pyhän ehtoollisen tänä Pääsiäisenä?
Vastaukset 126
Vanhimmat
Kävin seurakunnassa nonstop ehtoollisella.
Minä nautin kotiehtoollista perhepiirissä 🙏
Se on hyvä tapa.
Ei ehtoollinen pappeja vaadi.
Ei vaadikaan. Olen uskovien kanssa nauttinut ehtoollista vaikka usein mukana on myös uskovainen pappi tai pari 😺
Gola xeroa ja näkkileipääkö menee, vai mikä teillä siellä Patmoksen rangaistussaarella onkaan menu?
👍
Ei mutta yhteysateria se on ja hyvä jos on pappi joka julistaa synnit anteeksi niinkuin kuuluu.
Missä Raamatussa sanotaan, että vain pappi voi julistaa synnit anteeksi?
Raamattu kehoittaa uskovia tunnustamaan syntinsä toisilleen eikä papille 😺
Sinusta olen huolissani, kun on näin monta peräkkäistä pyhää ilman terapiaistuntomahdollisuutta, että riittääkö sulla lääkitys?
--- mutta kai se on riittävä annos, kun olet taas avossa, etkä osastolla.
👍
Ei todellakaan, kun vain viiniä on riittävästi. Pullo tai kaksi henkeä kohden on minimi jeesuksen mukaan.
Jeesus ei voi tälle mitään
Oliko sinun pakko tulla pilaamaan aloittajan hyvä aloitus?
Että ihmiset tekevät vuosituhansien ajan vaikka mitä, mutta Jeesus istuu vain taivaassa Jumalan oikealla puolella.
Kyllä tässä kaikesta omasta keveästä kevätangstista paranee kun katsoo teidän aitohullujen maanista pyörimistä tässä S24-karusellissa :D
Eihän teitä tietenkään saisi vielä yllyttää, mutta...
👍
Samoin, että Raamattu ei kehoita pappeja vihkimään ketään avioliittoon.
Uskovien piirissä tehdään paljon Raamatun vastaisesti.
Taidat sekoittaa Paavalin.
Ei mitään. Istukoon taivaassa ikuisesti, Jeesus, se laiskimus.
Älä nyt kaikkea usko, äläkä yritä minua huijata.
Sinä et kiinnosta ketään. Muille palstalaisille se on.
Voin kuvatkin.
Esimerkiksi linnut ovat mukavia. Kun sinä et ole.
Et edes tunnistanut varpusta. 🤣🤣🤣
Kaikki tekevät Raamatun vastaisesti.
Ei ymmärrä miksi joku pitää Raamattua korkeimpana auktoriteettina.
Sinun elämäntehtävä on solvata minkä kerkeää.
Äläkä sitten taas sorru vaatimaan todisteita.
Suunnileen noin 😺😺😺
No näinhän se ei kyllä mennyt Athanasioksen uskontunnustuksen mukaan, kun sieltä ristiltä helvettiin meni tosi Jumala - yksi persoona (on myös Augsburgin tunnustuksessa) - ja tämä tosi Jumala nousi istumaan Isän, Voiman oikealle puolelle. Siellä on nyt sitten Athanasioksen uskontunnustuksen mukaan kaksi Isä Jumalaa, joista voima ei ole tosi Jumalalla. Ja tämä selviää Raamatusta ilmestyskirjan 12. luvusta. Voi luoja, kun te tietäisitte uskonnosta edes alkeet, mutta kun ei:
SIELLÄ SAMASSA TAIVAASSA ON SEKÄ SAATANA JA JUMALA, ja koska tunnustusten mukaan tosi Jumala käytyään ensin helvetissä nousi istumaan vain Isän oikealle puolelle, niin VOIMA ON SAATANALLA, joka on tuon Raamatun kohdan mukaan jopa Jumalan kasvojen edessä veljien syyttäjänä.
Ilm. <<12:7 Ja SYTTYI SOTA TAIVAASSA: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja SAATANAKSI kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.<<
Me olemme tässä sodassa nyt, ja saatanan joukot ovat nämä vastaan sotivat uskovaiset täällä (Jahve-saatanan seuraajat), koska he julistavat tätä tosi Jumalan syömistä teurastettuna lampaana ehtoollisella, jonka tarkoitus on vain julistaa Herran kuolemaa.
Sukuni ei jatku, mutta en tiedä miten se liittyy tollouteen.
Hetkinen. Kenen edessä Jeesus esirukoilee, minulle on täällä kerrottu että Jesus =Jumala.
Kristinuskossa on siis kaksi jumalaa, Isä ja sitten Jeesus joka palvoo ja rukoilee Isää.
Jos et edes tiedä kristinuskon alkeita, sinun ei kannata tulla esittelemään tyhmyyttäsi tänne!
Miten solvaajien määrän saisi putoamaan? Että sukusi ei jatkuisi.
En ole kristitty, mutta sen tiedän että oma uskontoni on monoteistinen, mutta kristinusko ei ole ja kuitenkin minulle täällä on monesti sanottu että jos en ala palvoa ja rukoilla Jeesusta, joudun kuoltuani helvettiin. Kuitenkaan kukaan ei osaa sanoa kuka on Isä jota Jeesus rukoilee ja palvoo, ja jos kumpikin on Jumala, silloin ei ole vain yhtä jumalaa .
Kysymys ei ole tyhmä, ethän sinäkään osannut vastata vaan aloit nimitellä kysyjää.
Mene sitten oman uskontosi palstalle, äläkä täällä jankuta.
<<Kuitenkaan kukaan ei osaa sanoa kuka on Isä jota Jeesus rukoilee ja palvoo, ja jos kumpikin on Jumala, silloin ei ole vain yhtä jumalaa .<<
Kristuskultti ja oppinormisto, jossa Jeesus on tehty tosi Jumalaksi perustuu uhrilahjaan Jahvelle, kyllä kai nyt sen jo tiedät. Jahve taas profeetta Jeremian mukaan on Baal Jumala ja Jeremiassa tosi Jumala sanoo, etteivät israelilaiset kuulleet hänen ääntään Egyptin matkalla, koska he uhrasivat vain polttouhreja Baalille. Tämä Jumala ei ole vaatinut uhreja ja sanoo, että hänen nimeensä laitettuun temppeliin on viety iljetys, uhrikultti. Ja tämä 'temppeliin viety iljetys' on nyt Jahven - Baal-Jumalan - uhrikultti.
Jos Raamattua ajatellaan, niin tämä Jeremian Jumala on Jeesuksen rukoileva Jumala, mutta koska itselläni on tieteellinen näkemys asiaan, ja vaikuttaa Jeesuksellakin olleen, niin hän on voinut puhua myös - ei henkilöityneestä Jumalasta - koska opetti tutkimaan asiaa, että miten kaikki ihmiset ovat syntymättömän Isän lapsia.
Jeesuksen antama ohje tutkintaan vastaa tämän päivän tiedettä, jolla todella löydettiin tuo tietoisuuden kenttä ja ylimaallisen älyn toiminta.
Se on kuvattu yksilönsä eteinen/keittiö/makuuhuone/varasto kombinaatiossa. Koko hoito 23 neliössä.
Et siis osaa vastata vaikka olet kristitty, mutta minun pitäisi osata tai saan haukut.
Osaan toki, mutta minun tehtäväni ei ole sinua opettaa. Olet pinttynyt jankuttaja. Mene sinne jutkupalstallesi!
Tuntematonta Isää rukoilee siis sinun mukaasi "j-tku" Jeesus ? Koska juutalainen hän ainakin oli, vaikka et muuta hänestä näköjään tiedäkään.
Länkytyksesi on turhaa!
Miten olet tunnettuna uskontopoliisina tarkistanut että pappi tai pari on ollut AIDOSTI uskovia?
Aivan mahtavaa kristillistä stalkkaamista! 🤣🤣🤣🤣😹
Ylösnoussut jeesus on iloinen tästä toiminnastasi!!! 😼😼😼😼
Unohtuiko nyt kirjautua ulos 😼😼😼😼😼 ?
Minä esitin asiallisen kysymyksen sen perusteella mitä itse kirjoitit ja kun et osannut vastata aloit sättiä kysyjää. Älä jatkossa kirjoita sellaista mitä et itsekään ymmärrä.
Juutalaisethan nauttivat sitä joka pääsiäinen. Tosin leipää ei murreta eikä viiniä juoda Jeesuksen kunniaksi vaan koska on tämä aika vuodesta.
Viiniä juodaan viidesti, ensimmäinen malja siunaukselle, toinen kertomukselle, kolmas aterialle, neljäs ylistykselle ja viides Eliaalle. Leipä murretaan ja toinen puolikas piilotetaan liinan alle sillä se on pääsiäisen ruumis ja rituaalin merkitys tarkoittaa exoduksen kahta osaa. Ensimmäinen puolisko merkitsee orjuuden aikaa Egyptissä ja kun israelilaiset tulevat pois Egyptistä otetaan toinenkin happamattomanleivän puolikas esiin.
Niin ei ole Jeesus poikaa.
Egyptissä hän ne on edelleen . YouTube no longer slaves zach williams
Ja yksi ylimääräinen tuoli Elialle 🪑 Jospa hän vaikka nyt tulis.
Ovetkin jätetään pihalle asti auki koko pääsiäisen vieton ajaksi.
<<puolikas piilotetaan liinan alle sillä se on pääsiäisen ruumis<<
Kenen ruumis juutalaisilla? Happamaton leipä tulee 2.Kuningastenkirjan 23. luvusta, kun Salomon rakentamat lasten uhrauspaikat särjettiin ja uhrikukkulapapit määrättiin syömään vain happamatonta leipää. Itse pääsiäinen on Jahven määrämä esikoispoikien surmaamisen uhrilahjajuhla hänelle (2.Moos.13).
Ei ole kenenkään ruumista eikä happamaton leipä tule mistään Kuningasten kirjan kohdasta eikä Israelin uskonnossa ole uhrattu ihmisiä .
Mikään Israelin uhri ei koskaan olekaan sovittanut koko maailman syntejä.
E ole olemassa mitään maailman syntiä.
Vain miesten kesken kuten Jeesus jakoi ehtoolisen Raamatussakin vain opetuslapsilleen jotka kaikki olivat miehiä. Siihen asti naisetkin odottavat seinän vieressä että saamme aterian ja seremonian päätökseen.
Jeesus jakoi ehtoolisen vain lähimmille opetuslapsilleen 😺
Loppu onkin sitten omaa satuiluasi .....
Mutta ei koskaan naisille.
Jeesus jakoi ehtoollisen vain kerran. Sen jälkeen velvoitti seuraajansa tekemään sen 😺
Raamatussa ei myöskään sanota että Jeesuksen seuraavat olisivat jakaneet ehtoollista naisille.
Sinun kannattaa lukea Paavalin kirjeitä 😺
Paavali arvosti kanssa vain miehiä. Naisten tuli olla hiljaa ja peittää huivilla päänsä.
Se on sinun käsityksesi ja väärä sellainen. Pään peittäminen oli kulttuurikysymys, vain naimattomat naiset eivät peittäneet päätään.
Nyt joka suomijuntti istuu pipot ja lippikset päässä sisälläkin 😹
Voi saatana jäitkö sinne 2000 takaiseen aikaan ??
Tee parannus vihastasi .
Kyse ei ollut vain pelkän päälaen peittämisestä vaan katakalyptetai tarkoittaa koko pään peittämistä ja mukaan lukien kasvot. Ja Paavali sanoo että kyse on Jumalan sanasta ja kun se on Jumalan antama käsky niin se on myös aina voimassa. Miksi uskallat vastustaa Jumalaa?
Ei vaan kun temppeliin meni naiset rukoushuoneelle oli heillä huntu mutta sehän ei ollut arkikäytössä.
Kyse oli hiusten peittämisestä 😺 vain naimattomat naiset ja huorat kulkivat päät peittämättöminä.
Sulla sen sijaan on foliohattu päässä samalla kun istut pytyllä ja pyyhit mämminjämät Raamatunsivuihin samalla kun teeskentelet uskovaa.
👍
Totuus sattuu sinuun. Hermopeukku piti antaa itselle lohdutukseksi.
Epätoivoinen tässä maailmassa olet ainoastaan sinä. Yhtään uskovaa et edes ole saanut herjattua pois uskostaan, vaikka olet saarnannut tauotta vuodesta 2001.
👍
Juu kun taas valehtelet.
Juuri niiden 11:ta opetuslapsen piti tehdä joka vuosi samoin. Ei koskaan yhdenkään naisen.
Missä naisilta kielletään ehtoollisen jako 😺?
Et sitten kuitenkaan antanut uutta peukkua itsellesi, vaikkei pitänyt vaikuttaa mitenkään ;DDD
Heh heh heh!
👍
Ei missään. Kuten ei missään kielletä pappeja vihkimään homopareja avioliittoon.
Mutta otit esiin, että silloisten 11;ta opetuslapsen piti tehdä joka vuosi samoin kuin Jeesus sanoi.
Älä sitten jankuta 😺
Raamattu tuntee vain miehen ja naisen avioliiton ja homot Jumala on hylännyt omiin himoihinne.
Oivoi. Sä oot rikki nyt.
👍
Ei sinne päinkään, kärvistele sinä vaan risana 😺
Sullahan tuossa liha tummuu koko ajan, suorastaan tirisee kuin Pirun vartaassa jo olisit.
👍
Ketjun aloitit 9:56 ja tuo kommentti tuli 22:32 eli vähintään 12,5 tuntia jaksoit noilla reikäjuustoaivoilla taas "nauttia ehtoollista perhepiirissä"
Taisi Pirun grillistä loppua jo hiilet monta tuntia sitten, mutta aito.u.v. vaan jankkaa ja jankkaa ja sit vielä jankkaa ja sittenkin vielä jankkaa ja oliskohan vielä jankkauksen paikka, jos S24:n pyhälisät vielä tilille kilahtaisi ;D
Montako tuntia ja monellako rekatullasi tänään?
👍
En tiedä että homoilla on himoja sen kummemmin kuin muillakaan.
Mistä moisen keksit?
Raamattu tuntee paljon niitä asioita mitä Suomessa ei ole olemassakaan, eikä Raamatussa ole juuri mitään mitä Suomessa on.
On kaksi eri maailmaa.
Avasitko ketjun tuodaksesi esille että olet ottanut ehtoollisen toimittamisen omiin käsiisi, irrallaan seurakuntasi yhteydestä ja paimenvirasta joka tulisi olla apostolien mukaan asetettu ylitsesi?
"älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana" (Hebr. 10:25)
Jo alkuseurakunnassa on ollut vakiintunut käytäntö että ehtoollista on vietetty yhteen kokoontuen sen seurakunnan paimenten kaitsennan ja järjestyksen alaisuudessa johon on kuuluttu. Se tapahtui suurelta osin aluksi kodeissa pakon sanelemana koska yhteisiä julkisia rukoushuoneita ei ollut ja elettiin vainojen alla, -ei villihenkisyyden takia että jokainen olisi ajatellut itse ruveta toimittamaan ehtoollista. On valhetta tai puhdasta tietämättömyyttä kuvitella että alkuseurakunnassakaan olisi kuka tahansa toimittanut ehtoollisia.
Sellainen puhe että "ei pappeja tarvita ehtoollista toimittamaan", ei ole viisasta eikä kristillistä. Kristittyjen seurakunnassa tulee olla järjestys silläJumala ei ole epäjärjestyksen, vaan järjestyksen Jumala, sanoo Raamattu. Sen takia kenellä tahansa ei ole lupaa ruveta saarnaajaksi, opettajaksi tai sakramenttienkaan hoitajaksi, jolta nyt vaan sattuu siltä tuntumaan:
"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi" (Ef. 4:11)
Sitäpaitsi: jos nyt sinä tahi joku muu toimittavat näitä omia luvattomia ehtoollisia eriseuroissaan, kuka vastaa että on edes oikeaa opetusta ja järjestys?
Jopa minä, joka olen suurimman osan mielestä äärikonsetvatiivi jafundalentalisti, enhyväksy naispappeutta enkä osallistu jumalattomien piispojen tilaisuuksiin, -EN rohkene osallistua villihenkien omaehtoollisiin. Jos olisi edes jokin todellinen hätätilanne mutta kun ei. Kyllä nyt saa ehtoollista erityisjärjestelyin. Kuulun luterilaisen kirkonyhteydessä toimivaan messuyhteisöön joka toimittaa messujapaikallisseurakunnan. ja piispan luvalla, emmekä hyväksy opettajiksemme naispappeja. Mekin olemme jo n. vuoden ajan pystyneet koronarajoituset toki huomioiden, järjestämään ehtoollishetkiä alle 10 hengen ryhmissä, tuvravlit, maskit ja käsihygienia huomioiden. Ei nyt ole mikään sellainen todellinen hätätilanne joka sallisi poiketa tästä Raamatun edellyttämästä kuuliaisuudesta ja järjestyksestä, vaikka toki tiedän ettei vapaasuuntien kirjavissa lahkoissa järjestys seurakuntamenossa ole koskaan ollut vakavasti otettu asia.
Ja jos rajoitukset vielä tiukentuvat niin ettei uskonnollisia tilaisuuksia saaalueella toistaiseksi pitää ollenkaan, tyydymme siihenkin emmekä sittenkään järjestä luvattomia ehtoollisia kodeissa ilman seurakunnan papin kaitsentaa. Sitten siirrytään kotihartauksiin joissa EI nautita ehtoollista lainkaan. KYllä ihminen hätätilanteessa voi olla ilman ehtoollistakin mutta ilman Jumalan sanaa ei! Sitä voi toki hyvällä omallatunnolla voiljellä vapaasti, kunhan pystään oikeassa luterilaisessa opissa eikäruveta opettamaan raamatunvastaisuuksia.
Minä join viiniä peurapaistin kera keväälle ja tulevalle kesälle.
Mielikuvitus hemmot saa olla rauhassa.
Ostin korin kaljaa ja rukoilin ennen ensimmäisen kaljan avaamista. Jeesus oli varmaan ylpeä että vielä 2000-luvulla juon kaljaa hänen kunniakseen :)
Et tainnut täällä roikkumuseltasi sitten ehtoollista ehtiä nauttimaan?
Meni kauan sulta, 3 minuuttia vastaamiseen. Olit ehtoollisella? Vai oli toinen viesti työn alla?
Älä nyt toista masenna kesken gola xeron hörppimisen. Uskikselta menee joskus enemmänkin aikaa ihan selvän suomen ymmärtämiseen ja sitten kirjoitusvirheen korvaamiseen toisella kirjoitusvirheellä.
👍
Saattoi olla että laski päivän kassaansa, kun on pyhälisätkin vielä S24:ltä trollaamisesta tulossa. Kohta on taas sijoitusasunnon aika.
👍
Ehditkös ehtoollista nauttia ollenkaan? Aamusta astihan olet taas roikkunut kuten postauksesi kertovat.
Hupaisinta tässä oli taas kun yhdistin aito.u.v:n trollaamisen työsuhteeseen S24:llä niin alkoi tulla bad gatewaytä :DDDD
Totuus sattuu...
👍
Hyvää vaihtuvaa settiä ja loogisia järkeilyjä jaksaa aina, toisin kuin sun jumituksia.
Sun "hengellisiä" ohjelmamainoksia ei niinkään. Nyt pommitat Torrea kun et enää muuta keksi.
👍
Ehtoollinen nautitaan aina Kiirastorstaina koska silloin. Jeesus sen asetti 😺
Etkö ole käynyt vielä edes rippikoulua?
Mitä tekemistä orkuilla ja palstakirjoitteluilla on?
Oh, nyt mä tajusin sun osasi elämässä. Millä asioilla korvaat iloisen seksin ja ihmiskontaktit.
Kuinka surullista :(
👍
Tuo jankutuksesi on sellaista runkkausta, että tuli mieleen 😹
Muista, u.v. että Jumala rakastaa iloista antajaa.
Sä hönö vaan lahjoitat kaiken trollailupalkkasi lahkosi rahastajille.
👍
Hän on aloittanut Kiirastorstaina viinikupposten nauttimisen ja maksa ei ole ihan vielä vielä sanonut poks.
👍
Pommitat minua.
Mutta pommit näyttävät menevän pahasti ohi. Oletko missään hyvä?
Raamatussa ei mainita maanantaita eikä torstaita.
Yritä edes kerran pysyä totuudessa. SINÄ aina aloitat kommentoimalla minulle 😼
Minä en koska kirjoitta ensin sinulle.
En tajua mitä tarkoitat.
Eivät pommisi osu.
Ei mainita viikonpäiviä mutta jos tuntee Raamattua tietää koska sapatti on 😺
Sinulle varmaan täysin uusi asia kun ei ole rautalangasta väännetty?
Et tajua mutta silti syytät 😹😹😹 olet sinä todella omituinen jankka.
Nyt oot jo niin sekaisin persoonapronomineista (vai -promillejako ne olivat) ettet tiedä kenelle vastailet ;D
U.v.sta oli kyse. Käytin sanaa "hän" en "minä", mutta et taida pikku gola xero -tujussa enää muutenkaan mitään tajuta.
👍
Ilmankos sinä ja homofoobikkoystäväsi saat Raamatustasi auki vain tietyt sivut :D
👍
TIRSK!
Nyt uskalsit antaa ano-persoonallesi itsepeukutuksen, u.v. ;D
Kyllä se itsetunto siitä vielä kuule joskus paranee :D
👍
Älä aina projisoi omaa elämääsi toisiin.
👍
Sinustahan minä puhuinkin 😺
Miksi kirjoitat "teissä homoissa", kun ilmiselvästi olet homo?
SINUSSA ei ole mitään pelättävää, vaikka sulla olisi 100 aliasta/ketju selittämässä. Sen sijaan pelkäät omaa homouttasi. Koeta päästä asiasta jo yli, aikuinen mies, kohta jo toinen jalka haudassa ja elä elämääsi kun vielä ehdit.
👍
Sorry, mutta en voi heterona vastata tunteisiisi vaikka kuinka minua piiritätkin 😺
Miten mä voin projisoida noita asioita kun mulla ei ole jännäkakkaa, eikä orkkuja vastauksien saamisesta tai jankkaamisesta. Sulla todistettavasti tässä ketjussa jo on aika läjä. Onneksi ei ole netissä hajua.
👍
Sinussa on niin paljon nauramista, ettet tiedäkään. Mutta jos siitä S24 sulle maksaa, niin kai se sitten on sen arvoista.
👍
> Minä en koska kirjoitta ensin sinulle.
Mitä nyt anona laukkaat perässä solvaamassa.
Miten sua oikein "piiritetään", kun sulla on 14 rekattua persoonaa ja minä vaan yksikseni kirjoittelen? ;D
Onko sulla useinkin tämmöisiä tuntemuksia, että jäät toiseksi? (Paitsi joka ainoassa ketjussa)
👍
Päästä joskus se ArtoTTT taas kirjoittelemaan, vai vieläkö on bannissa?
👍
Korjataan aiempaa liian optimistista aito.u.v-nettiaddiktion aika-arviota.
Aloitti eilen ketjun 9:56 ja urvahti vasta tänään 2:37.
On se kone.
👍
TIRSK!
Jotenkin herttaista kuitenkin että anonyyminä kritisoit toisen munakkuutta olla rekkaamatta edes yhtä nikkiä :D
AITO JA TOSI MUNAKAS rekattu olisi tuonkin uskaltanut kertoa sillä rekatulla nikillään. Mutta mitäpä minä olen neuvomaan ihmistä, joka on palstan napa.
👍
Onkohan yhtä ahkera tänäänkin? Millähän nikillä herää?
Raamattu ei selitä mikä viikonpäivä sapatti on.
Mutta se on selitetty lauantaiksi.
Tarkkaan, että sapatti on mikä viikonpäivä?
En ole nähnyt yhtään viikonpäivää. Ne ovat maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai.
Raamatussa on pääsiäinen ja sapatti, onko myös pitkäperjantai?
No niin. Siellä taas yksi uskova "hetero" miehen puutteessa heti kun vähän vinkkaa...
Oi voi. Miksi Räsäskä ei ole teistä ja teidän homoirstailun himoihin syttyvistä sieluistanne koskaan huolissaan?
👍
Katsopa huviksesi kuka rekattu on kommentoinut 5.30-6:00 välisenä aikana tänään, niin sieltä saattaa löytyä joko puuro tai velli.
👍
Et tiedä yhtään mitään!
Sapatti ei ole lauantai.
Niin se tekee usein.
Tänään on ollut varmaan taas laatuaikaa perheen kanssa ei yhtään? Aamusta saakkahan olet näköjään tämänkin päivän muiden tapaan viettänyt.
Vaikka ei perhettä ole on seuranasi mikkisi ja sen jälkeläiset. :D
Taas valhe, ja jälleen valhe, ja aina kun uskovainen aukaisee suunta, sieltä tulee valhet.
Meneekö vielä pitkään, kun te uskotte Jeesusta - Jumalaanne - kun tämä sanoi, että fariseukset ovat isästä perkeleestä ja vain valehtelevat?
Tässä kohdassa muuten on koko Raamatun ainoa 'kavaltaa' -sana. Sinä yönä kun Jeesus kavallettiin, antoi Paavali omien sanojensa mukaan TEILLE ehtoollisen asetussanat syödä Jeesuksen ruumista ja juoda hänen vertaan, oppinormiston mukaan te nyt syötte sitten Jumalan uhrilihaa teurastettuna lampaana, kun Paavali käski perkaamaan pois vanhan hapatuksen - Jeesushan opetti, että taivasten valtakunan on happaman taikinan kaltainen.
Raamattu:
1.Kor. <<11:23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös OLEN TEILLE TIEDOKSI ANTANUT, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet KAVALLETTIIN, otti leivän..... Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, TE JULISTATTE HERRAN KUOLEMAA...<<
Paavali ei siis koskaan edes tavannut Jeesusta, joten on hyvin epäselvää, että keneltä Herralta hän muka olisi saanut näin roisin jutun, joka ei ole edes täyspäinen, että Jeesus olisi käskenyt syömään itseään kuolemansa jälkeen kuin kannibalist kaiken lisäksi vielä - Paavalin omin sanoin - teurastettuna lampaana.
Tämä ehtoollisjuttu, joka on lisätty sitten evankeliumeihin Jeesuksen sanomaksi, on uskonnon kaikista kuvottavin juttu juuri tuon Jumalan uhrilihan syömisen takia, jolla julistetaan Jumalan kuolemaa uhrilahjana Saatana Jahvelle.
Siirrän edeltä tämän. Mistä ruumista puhutaan juutalaisilla?
<<puolikas piilotetaan liinan alle sillä se on pääsiäisen ruumis<<
Kenen ruumis juutalaisilla? Happamaton leipä tulee 2.Kuningastenkirjan 23. luvusta, kun Salomon rakentamat lasten uhrauspaikat särjettiin ja uhrikukkulapapit määrättiin syömään vain happamatonta leipää. Itse pääsiäinen on Jahven määrämä esikoispoikien surmaamisen uhrilahjajuhla hänelle (2.Moos.13).
Ryypätään viiniä Jeesuksen kunniaksi pääsiäisenä.
Mutta niin isä sanoi että: aivan sama asiahan on sitten luotako Jumalaan vai Jeesukseen, on vaaan ilmaistu eri tavalla sitten :D
Trollit pilas taas tämäkin hyvän aloituksen.