USA kehitti laboratoiriossa viruksen jolla hyökkäsi Kiinaan Wuhanin kansainvälisten sotilaskisojen aikana. Ei ihme että USA hävisi mitallitilastossa Suomellekin, kun joukkue koostui virusten kylväjistä. Silmänlumeeksi oli muutama oikea sotilasurhelija joukkueessa, mutta ei sen vertaa, että olisivat edes Suomelle pärjänneet. Kuitenkin "sotilasurheiljoita" USA:sta osallistui kisoihin moninkertainen määrä Suomeen verrattuna. Ja enemmän kuin koskaan aiemmin USA:sta.
Mikä naurettavaa, alkoivat amerikkalistutkijat selittämään, että Wuhanin torin lepakoista virus on lähtöisin. Joutuivat perumaan "tutkitun totuutensa" kun selvisi, ettei torilla ole lepakoita edes myyty. Juuri amerikaliset ovat kehitelleet satuja toistensa perään aiheesta ja USA:n persettä nuolevat länsimaat ovat koko ajan julkaisseet niitä kuin olisivat Jumalan sanaa. Eivätkä koskaan pyytle anteeksi aiempia lukemattomia valheitaan.
Sairas länsimaailma antaa terroristivaltio USA:n tappaa kansalaisiaan mielin määrin ja kusettaa rokotehuijauksilla, kun mediat ja ja valtioiden johtajat osoittelevat Kiinaa syylliseksi. Lucifer-terroristi se vain rapakon takana nausreskelee partaansa.
Vitun USA ja amerikkalaiset.
Anonyymi
2
114
Vastaukset
- Anonyymi
Taasko tämä hörhöteoria, ulkoisista lähteistä opeteltu juttu, pulpahti tänne. Kannatttaa vähän miettiä, miksei tuo ole järin uskottava.
Miksiköhän USA on nyt pahimpia alueita koronan kannalta ja Kiinassa...ei juuri mitään esiintymää...hmm. - Anonyymi
Khasaari on khasaari vaikka sianrasvassa paistaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1234619Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293357- 203265
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502876Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222809Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 92079