Aihe

Ikuinen elämä

Anonyymi

Entinen kansanedustaja on lukenut itsensä teologian maisteriksi ja odottaa pappisvihkimystä ja uuttaa työpaikkaansa. Hienoa ja onnea hänelle.

<<Malmilla tulevan seurakuntapastorin erityisenä tehtävänä on yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Ojansuu-Kaunistolla on jo monta ideaa, miten toteuttaa tehtävää. Yksi niistä on yhteiskunnallisen keskustelun porinapiiri.

Kevät on uuden alkamisen aikaa. Sitä on Kirsi Ojansuu-Kaunistolle myös pääsiäinen. Hänelle kristillisistä juhlista tärkein.

– Pääsiäinen on toivoa antava, sanoo tuleva pappi.

Hän viittaa Jeesuksen kuolemaan, mikä avasi oven ikuiselle elämälle ja valolle.<<

Onko paikalla teologeja, kirjanoppineita tai tietääkö joku uskovainen, että mistä nyt löytyy Raamatusta tai oppinoristosta tämä 'Jeesuksen kuoleman avannut ovi ikuiselle elämälle ja valolle'?

Minä löydän syntiopista vain Paavalin lupauksen, että jos rakentaa tälle perustalle, niin joutuu helvettiin 1.Korintolaiskirje, luku kolme ja jakeet 12-13.

Missä tämä kohta on Raamatussa tai oppinormistossa?

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamattu haku:

      ikuinen elämä = Hakuehdolla löytyi 0 jaetta.
      ikuiseen elämään = Hakuehdolla löytyi 0 jaetta.
      ikuisesti elän = Hakuehdolla löytyi 0 jaetta.
      ikuisesta elämästä = Hakuehdolla löytyi 0 jaetta.

      Mistä tällainen lupaus on tullut vasta valmistuneen teologin puheisiin ikuisesta elämästä Jeesuksen kuolemalla, kun sitä ei edes Raamatusta löydy?

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan ja Paavalin syntiopin mukaan ainoa pelastuslupaus Raamatussa on tämä kohta hänen tärkeimmästä opetuskirjeestään, kun hän kertoo tekevänsä sitä pahaa mitä vihaa, eikä pysty lopettamaan sen tekemistä:

        Room. <<7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle JEESUKSEN Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA.<<

        Aloittaako jälleen uusi teologi pastorintoimensa jo avajaislehtiuutisesta valheella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikuisen elämän käsite tulee luomiskertomuksesta ja liittyy paratiisiin ja siellä olevaan puuhun, jonka Luojajumala suojasi, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan ja sitoi ihmisen aikaan ja materiaan.

        1.Moos. <<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"<<

        Haulla 'iankaikkinen elämä' löytyy Johanneksen evankeliumista tietoa.

        Muistatteko, kun Jeesus sanoi, että antakaa kuolleiden haudata kuolleensa? Jeesukselle itse elämä olikin kuolema, mutta se syntyi eläväksi vasta ymmärryksen kautta, jolloin koettiin Jumalan valtakunta sisäisesti meissä ja elävämme iankaikkisessa taivasten valtakunnassa, jossa ovat lait voimassa niin kauan kuin on maa ja taivas.

        Mooseksen lait ja profeetat olivat hänen mukaan voimassa vain Johannekseen asti, ja siitä lähtien ryhdytään julistamaan taivasten valtakuntaa, joka on tullut maanpäälle.

        Näinhän ei tapahtunut, koska Paavali otti syntiopilla pelikentän haltuun ja se on nyt kristinuskossa Jahve-Jumalalla. Siellä Johanneksen evankeliumissa on myös Paavalin syntisaarnaajien tekstiä iankaikkisesta elämästä, että miten Jumala antoi ainoan poikansa ja helvetin tuomion lukua niille, jotka eivät usko hänen nimeensä, joka hänen nimeensä uskominen onkin Jeesuksen mukaan laittomuuden tekemmistä (Matt.7)

        Ja jos lähdemme nyt uskomaan Johanneksen evankeliumia, niin meidän on sitten uskottava myös, että Jumala on ihminen - nimittäin Jeesus sanoo siellä näin:

        Joh. <<8:13 Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä.'' Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen. Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään. Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt. Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä. Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."<<

        Jos ei tunne Raamattua, ja lähtee liikkeelle uskon perusteella, se on kuin miinoitettu kenttä, jos astut toisaalle, niin toisaalta lentää välittömästi rapaa silmille. Se on juuri tehtykin niin.

        Ja kaiken lisäksi uskonnon oppinormiston mukaan ristille kuolikin itse tosi Jumala, joka nyt sitten teologin mukaan on avannut tien ikuiselle elämälle ja valolle, astumalla uskontunnustuksen mukaan ristiltä helvettiin (ylösnousemus kumoutuu apt. 19 mukaan).

        Raamatun perusteella tuo syntiopin valo on tulenliekkien loimotus (1.Kor.3:13), ehkä uskovainen sitten viettää siellä todella ikuisen elämän, näin ainakin on Lutherin referaatin mukaan Paavalin syntiopista luonnostaan vihattavalle ihmiselle, joka ei ole armoa ansainnut.

        Niin, toisaalta ei tuleva pastori myöskään valehdellut - loi vain mielikuvia, kuten kaikki uskovaiset.

      • "Mistä tällainen lupaus on tullut vasta valmistuneen teologin puheisiin ikuisesta elämästä Jeesuksen kuolemalla, kun sitä ei edes Raamatusta löydy?"

        Kyllä Raamatusta löytyy ikuisen elämän lupauksia. Täytyy muistaa, että muinaisten ihmisten usko ikuiseen elämään pohjasi käärmeen nahan luontiin. He luulivat, että käärme syntyy uudelleen aina kun se luo nahkansa ja näin elää ikuisesti. Aina kun Raamatussa puhutaan ikuisesta elämästä ja parantamisesta, kuvioissa on pystyyn nostettu käärme.

        Ensimmäisen kerran käärme oli paratiisissa ja suojeli Elämän puuta.

        Erämaassa Jahve lähetti myrkkykäärmeitä tappamaan israelilaisia. Lopulta Mooses teki pronssisen käärmeen Nehustanin ja nostin sen tangossa ylös. Kaikki jotka siihen katsoivat, pelastuivat.

        4. Moos. 21:9 Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon.

        Johanneksen evankeliumissa on kaikille hyvin tuttu Raamatun jae.

        Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

        Edeltävissä jakeissa Jeesuksen sovitustyötä verrataan tankoon nostettuun käärmeeseen.

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.

        Ylösnousemususko ja ikuisen elämän uskomus perustuu todellakin näin yksinkertaiseen harhaluuloon. Pystyyn nostettu käärme on lähes kautta maailman tunnettu parantamisen symbolina. Jokainen meistä voi nähdä pystyyn nostetun käärmeen Asklepioksen sauvassa, joka on useimpien apteekkien symboleina ja löytyypä se jopa Maailman terveysjärjestön WHO:n symbolista.

      • Master-Henry kirjoitti:

        "Mistä tällainen lupaus on tullut vasta valmistuneen teologin puheisiin ikuisesta elämästä Jeesuksen kuolemalla, kun sitä ei edes Raamatusta löydy?"

        Kyllä Raamatusta löytyy ikuisen elämän lupauksia. Täytyy muistaa, että muinaisten ihmisten usko ikuiseen elämään pohjasi käärmeen nahan luontiin. He luulivat, että käärme syntyy uudelleen aina kun se luo nahkansa ja näin elää ikuisesti. Aina kun Raamatussa puhutaan ikuisesta elämästä ja parantamisesta, kuvioissa on pystyyn nostettu käärme.

        Ensimmäisen kerran käärme oli paratiisissa ja suojeli Elämän puuta.

        Erämaassa Jahve lähetti myrkkykäärmeitä tappamaan israelilaisia. Lopulta Mooses teki pronssisen käärmeen Nehustanin ja nostin sen tangossa ylös. Kaikki jotka siihen katsoivat, pelastuivat.

        4. Moos. 21:9 Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon.

        Johanneksen evankeliumissa on kaikille hyvin tuttu Raamatun jae.

        Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

        Edeltävissä jakeissa Jeesuksen sovitustyötä verrataan tankoon nostettuun käärmeeseen.

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.

        Ylösnousemususko ja ikuisen elämän uskomus perustuu todellakin näin yksinkertaiseen harhaluuloon. Pystyyn nostettu käärme on lähes kautta maailman tunnettu parantamisen symbolina. Jokainen meistä voi nähdä pystyyn nostetun käärmeen Asklepioksen sauvassa, joka on useimpien apteekkien symboleina ja löytyypä se jopa Maailman terveysjärjestön WHO:n symbolista.

        Tuosta löytyy lyhyt tieteellinen artikkeli asiasta.

        "The use of the symbol is very ironical as how can destructive creatures used to represent a healing purpose. The answer lies in the snakes characters of, skin shedding representing immortal life, sudden change in activity emphasizing transit from sickness to cure, early use in the bible, and most important of all it was used by Asclepius who is the god of healing."

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4439707/

      • Anonyymi
        Master-Henry kirjoitti:

        Teksti ei liity totuuteen siitä, että miksi hyvä tieto ja paha tieto sai aikaiseksi sen, että Jumalan oli suojattava ikuisen elämän puu ja sidottava ihminen AIKAAN ja materiaan, kun Jumala ensin teki ihmisen OMAKSI KUVAKSEEN ja tämän jälkeen vasta ihminen tuli jumalien kaltaiseksi. Ikuinen elämähän on vasta kohta tuossa ajalle, eikä liity mihinkään 'olomuotoon'.

        Jeesuksella on vastaus tähän, koska 'hän tuli tuomaan ihmisille pelastavaa tietoa' omien sanojensa mukaan, ja lupaa opastaa tien takaisin paratiisiin. Hänen opetuksen mukaan se Jumalan valtakunta oli siis meissä sisäisesti meissä, ja silloin myös se 'paratiisi', josta tuli karkoitus.

        Mietittäessä on pidettävä hallussa Jeesuksen opetukset, jotka poikkeavat täysin Paavalin syntiopista.

        Tämä on vain matemaattisen looginen juttu, joka yllättäen nyt sitten vastaa meidän tämän päivän tiedettä, jolla se tulee myös todistetuksi - siis se miksi Jumalan oli suojattava ikuisen elämän puu, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan.

        Huhhei, ihan pakko vielä todeta, että kyllä tuo Luojajumala nyt osoittaa olevansa näitä käärmeuskovaisia ja paimentolaisia huomattavasti viisaampi ja älykkäämpi - ilmeisesti myös Einstein tiesi ratkaisun tuohon ikuisen elämän puun arvoitukseen, tiedemies kun oli.

        Kyse ei ole uskonnosta siten kuin tämän päivän pakanakristinuskoihanmikätahansa uskoo, ja siitä syystä tuleekin tunne koko Raamatun huippuälykkäästä kuviosta, jota ette valitettavasti pysty näkemään, että emme ole mitään muuta kuin - kuten tiede väittää - pelkkiä tulevaisuuden ihmisten pelihahmoja jättimäisessä hologrammissa.

        Tällä ei meidän elämämme kannalta ole kummempaa merkitystä, paitsi, että on vain etua siitä, että oppii pelinsäännöt, ja meidän Jumalamme todella on sitten ihminen, kuten Jeesus Johanneksen evankeliumissa sanoo hänet lähettäneen Isän olevan ihminen. Sitten Jeesus oli aikamatkaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vain matemaattisen looginen juttu, joka yllättäen nyt sitten vastaa meidän tämän päivän tiedettä, jolla se tulee myös todistetuksi - siis se miksi Jumalan oli suojattava ikuisen elämän puu, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan.

        Täytyy kyllä sanoa, että lyön kohta hanskat tiskiin ja työsopimuksen irti universumiin - tulen päivä päivältä aina vain allergisemmaksi tälle ihmisten käsittämättömälle sivistymättömyydelle ja alkukantaisuudelle, jota ei löydy kyllä pimeimmästä viidakostakaan!

        Ehkä tämä pääsiäinen nyt vain tekee tällaisen tunteen, kun omaa Jumalaa käytetään jopa pyhästi hymistellen uhrilahjana ja syödään sitten kannibalistisin menoin teurastettuna lampaana, eikä jukolavita kenelläkään välähdä päässä, että olisikohan tässä jotakin vikaa?!

    • Anonyymi

      Eikö naispappeus ollutkaan kiellettyä ?

      • Miten sen voisi estää?

      • Anonyymi
        aito.Iainen kirjoitti:

        Miten sen voisi estää?

        Olisko sinulla haluja estää se?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisko sinulla haluja estää se?

        Esitin sinulle kysymyksen 😺

    • Anonyymi

      Onko nyt niin, että uskonto, kirjanoppineet tai teologit eivät todella ole onnistuneet vielä ratkaisemaan tuota luomiskertomuksen ikuisen elämän puun arvoitusta ja sitä, että miksi Luojajumala suojasi sen, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan? Ja miksi ihminen oli tämän vuoksi sidottava aikaan ja materiaan (mitään syntiä siellä ei mainita syyksi).

      Matteuksen evankeliumi:

      <<11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.<<

      No. ei ole salattu kovin 'ymmärtäväisiltä', jos eivät ole onnistuneet tätä ymmärtämään 2000 vuoteen, mutta hyvästä syystä kyllä on 'viisailta' suojattu, koska nämä käyttävät itse tosi Jumalaa uhrilahjana.

      • Anonyymi

        Teologit, papit, uskovaiset, teidän kuuluisi nyt ratkaista tuo Luojajumalan sanoma kohta (1,Moos.3:22), eikä rakennella 'syntisten pöytiä' Jumalan uhrilihan syömiseksi - sillä päästään kyllä helvetin tuleen, mutta ei tietenkään takaisin paratiisiin, jonne Jeesus opasti tietä.

    • Anonyymi

      Ikuinen elämä on kyllä totta mutta uskovaiset erehtyvät luullessaan että se vietetään taivaassa. Siellä käydään vain "lomalla" lepäämässä kunnes syksy tulee ja on taas aika lähteä kouluun.

    • Anonyymi

      Ei siinä kohtaa mitään helvetistä puhuttu.
      Luepa tarkemmin jatko.
      Jae 15:
      ” mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.”

    • Anonyymi

      Naisen teologiset näkemykset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kenen tahansa muunkin. Jumalaa ei ole ja me kaikki kuolemme lopullisesti, mutta jos usko tekee onnelliseksi niin mikäs siinä. Parempi että hän rukoilee jeesusta kuin eläisi alkoholistina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Megasexy! Erika Vikman kiehnää sängyssä punaisessa lateksipuvussa: "Ilman häpeää..."

      Ensin tuli Cicciolina, sitten Syntisten pöytä ja nyt Häpeä. Superseksikkäästi pukeutuva Erika Vikman osaa todellakin kohahduttaa vai mitä mieltä olet?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      5999