1999 olin tappamassa itseäni amiskan jälkeen, kaikki valmiina hirkkokousi, solmu paikka. En tiedäm miksi en tehnyt, joskus 2008 meinasin ajaa yhdistelmän keulaa. 2021 on kova halu päättää päivä lopullisesti, kun olisi ase. Masennus ja muita mielenterveuden ongelmia 15-41, unettomuutta ollut paljon tuhansia oitä jolloin ei ole nukuttanu pätkääkään eli pää on kirroksilla aamusta. Monia oitä mennyt kpl nukkumatta ja päivät, ei voi kokoa poistua.
On minulla ollu vittumainen elämä, jumalaton kärsimys.
Kuoleman pilleri tarpeellinen
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tee se!!!
- Anonyymi
Jotnkin tuntuu että tämä yhteiskunta on sairauden hoito yhteiskunta. Sitten vasta autetaan kun sairuas on pahimmillaan ja puhjennut. Tiedän tunteen. Koita silti sitkutella vaikka vain vittumaisuuttasi äläkä päätä päiviäsi. Kyllä se kuolo meidät täälltä ajallaa korjaa joten koita olla mahdollisimman vittumainen yhteiskunnalle kaikin tavoin !
- Anonyymi
Veljeni hirtti itsensä 36v.
Olin laittamassa veljäni arkkuun kun Hänet oli puettu
ja tukka kammattu, Äitini tuli katsomaan poikaansa
ruumishuoneelle.
Hän astui arkun ääreen ja ravoitti poikansa
kaulusta mistä näkyi hirttonarun jäljet.
Hautajaisten jälkeen Äitini vanheni 2vko
viisi vuotta ja saiarastui alzheimeriin
ja myöhemmin kuoli samaan tautiin.
Muista evoluutio : Lapset hautaavat vanhenpansa eikä toisinpäin! - Anonyymi
Ei kannata elää huonoa elämää. Se on väärin.
Minä olen eilinen, ja huominen kaiken yläpuolella synnyttänyt itseni.
Sinä menet länteen, lännessä sinua on vastassa eilinen ja huominen. He ovat Auringon tyttäret, kaksi kunniaa. Länsi on kaksi horisonttia, se on siellä.
Katso, koska teidän nimenne on herra kahdelle tyttärelle, kahdelle rakkaudelle, kahdelle silmälle, kobralle kahdesta kunniasta (valosta), Katso, koska olen tuonut teille kaiken täydellisen, ja hävitttänyt teille kaiken epätäydellisen, en ole tehnyt epätäydellistä ihmisille.
Tämä ei varmasti auta kauheasti, koska minun pitäisi kertoa niin paljon enemmän mutta ellen ehdi, tai jos ei ole kuulijoita, kuin lapsiakin, niin jollain tapaa voi olla mahdollisuus tavata sitten siellä lännessä......
Eipä nyt tämän erikokoisempia.
(On vielä olemassa paikka, jonne ei pääse sisään, eikä sieltä pääse pois, ellei ole KHW)
t. "hieroglyfi" - Anonyymi
Maanpäällinen elämä on ansa.
Jos vastaan tähän, se luo karmaa.
Jos en vastaa, se luo karmaa.
Meidät on huijattu tänne. Integroitu pahisten kanssa samaan satsiin.
Tämä aika on raskasta. Luonnostaan pahat näyttävät nauttivan,
ne jotka näkevä, kärsiän.- Anonyymi
”ne jotka näkevät, kärsivät”
- Anonyymi
Älkää idiootit valittako tyhjästä. Suomessa on suht rauhallista kuitenkin elää ja aina ruokaa mitä syödä ja useimmilla lämmin paikka missä oleskella.
Kiittäkää kohtaloa että näin on että tämä maa ei ole samanlainen viidakko kuin jotkut ulkomaan maat missä oikeasti jos et osaa pitää puoliasi asein muita vastaan joka päivä,et elä päivääkään enempää.
Vähän enemmän nyt terästä selkärankaan siellä , jumalia ei ole,mutta kohtuu elämän pystyy jokainen saamaan kun vähän enemmän yrittää,itsariin ei tarvitse kenenkään kuolla,onko selvä? Korjatkaa elämänne puutteet vaikka väkisin niin huomaatte että se onnistuu.
Liiallinen negatiivisessa joukkopsykoosissa eläminen ei ole kenellekään hyväksi.
Rakentakaa se elämänne enemmän onnelliseksi ,se onnistuu myös pienellä rahalla kuten itsellä eikä mihinkään itsari ajatteluihin ole mitään tarvetta,okay. Terästä selkärankaan ja lisää elämää vaikka kuinka elämä on kolhinut päin näköä,se voi avautua myös paljon onnellisemmalla tavalla jokaiselle.- Anonyymi
No teräs on sitten se sinun jumalasi, kun sanoit ettei niitä ole.
Siitä(kin) saa aikaan vaikka mitä, ja toisilta pois....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824374Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242888Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142537Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382058Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341998MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141985