Pääsiäisenä Telian nettiyhteys 0 - 0,5 mbbs

Telian netti on tökkinyt siitä asti kun on ollut yli 6 vuotta. Katkeilee jatkuvasti. Olen koko 6 vuotta vaatinut parantamaan yhteyden, että olisi edes 2 mbbs jatkuvasti toimiva, mikä pitäisi lain mukaankin olla. Olen ajanut aiemmin vuosittain tuhansia kilometrejä kirkonkylälle tuttujen luo käyttämään nettiä, kun Telialle maksettu ei ole toiminut. Viime helmikuussa Telia irtisanoi ja poisti maksetun nettilittymän omavaltaisesti. Luulin että taas katkesi niin kuin tapana on, mutta kun toisena päivänäkään ei pelannut, soitin ja kysyin, missä vika? Asiakaspalvelija väitti ensin, että olin irtisanonut liittymän. Sanoin että en ole, joten selvittäkää asia ja laittakaa yhteys kuntoon, koska olen laskut maksanut. Laittoivat uuden liittymän, mutta hävittivät vanhan mukana vuosien ajalta lukemattomat palvelupyynnöt joissa olin vaatinut nopeuden parantamista, koska yhteys jatkuvasti katkeilee. Kaikki todisusaineisto vuosien vaatimuksistani ja Telian laiminlyönneistä oli poistettu. Pari päivää myöhemmin sähköpostilla myönsivät, että olivat irtisanoneet ja poistaneet liittymän vahingossa. Tämä siis vuosi sitten. Taas olen vaatinut yhteyttä kuntoon, mutta tulos on jatkuvasti katkeileva yhteys. Paitsi usein ei yöllä 01 jälkeen, kun ihmiset nukkuvat.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei Telian toiminta ole ollut lain mukaista koko kuuden vuoden aikana. No, nyt kun kello on 01.35, toimii yhteys hyvin. Huomena aamusta iltaan on taas sama kuin on ollut koko pääisäisen joka päivä, 0-1 mbbs.

Telia on minulle kuin pahin kirosana. Ja Trafi viranomaisena on toiminut siten, että kun apua on pyytänyt, vastaavat, että ongelmat pitää hoitaa Telian kanssa, koska eivät ne Trafille kuulu. Kuitenkin sen pitäisi olla operaattoreiden toimien lainmukaisuuttakin valvova vviranomainen. Ei vain ole, vaan on operaattorieden etujen valvoja, ihmisten oikeuksia vastaan. Vai, sanooko poliisi jos sille ilmoitetaan rattijuoposta, että ilmoittajan pitää vain neuvotella rattijuopon kanssa, koska asia ei poliisille kuulu?
2584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No ei mul vaan? Just oikee mittasin niin 223 megapixeliä (eli 23 jopa YLI mitä pitäs!).

Jos sul on vaa joku piuha rikki tai huonosti kii?

Äänestä

Tämä Telian langaton toimii ihan hyvin.
Kunhan vika ei olisi sinun omassa laitteessasi.
Kannattaa kokeilla toisilla vermeillä.

Äänestä

Joskus ne vaan ei saa niitä toimimaan vanhoissa piuhoissa. Jos olet kuuluvuusalueella, niin kannattaa vaihtaa nopeaan ja edulliseen mobiilinettiin. Saat sen kännykältä jaettuna, ns. mokkulalla tai erillisellä reitittimellä.

Äänestä

Mikä on mbbs? Se on Mbps eli MEGA BITS PER SECOND

Äänestä

Olen huomannut saman, että valvovat viranomaiset eivät korvaansa lotkauta tavallisen kansalaisen avunpyynnöille. Niille tärkeintä on pysyä hyvissä väleissä yritysten kanssa, vaikka yritykset miten huonosti hoitaisivat asiansa.
Jos haluaa oikeutta, se on otettava nykyään omiin käsiin...

Äänestä
  • Olisiko ylikuormitusta, jos langaton. Ehkä toinen operaattori voisi toimia paremmin. Prepaid liittymillä pystyisi testaamaan, miten muut toimii.
    Se on nämä korruptoituneet viranomaiset ihan jokapaikassa. Mitä virkaa niillä, kun eivät töitänsä hoida. Usein turha valittaa mihinkään. Ongelmaa ei muka koskaan ole.

    Äänestä

Kannattaa kokeilla toista operaattoria. Prepaidilla testaaminen ei paljoa maksa.

Äänestä

Kyllä operaattoreille pitäisi asettaa jotkin minirajat yhteyksien nopeuksille. Nyt luvataan 100 Mbit/s, mutta ruuhka-aikoina download alle 5 Mbit/s ja upload alle 1 Mbit/s. Kai noita lupauksia ja asetettuja vähimmäisvaatimuksia pitäisi jonkin viranomaisen valvoa, koska yksittäinen asiakas on voimaton ison operaattorin kanssa.

Äänestä
  • samoin tienpitäjälle voisi laittaa velvoitteen, että tiellä pitää päästä aina ajamaan vähintään 50km/h. eli kiellettäisiin onnettomuudet, ruuhkat ja luonnonilmiöt. teknisesti sama asia.

    Äänestä

Etkö ole kuuden ongelmavuodenkaan kuluessa ajatellut vaihtaa operaattoria?

Äänestä

Elisan 4G ja torrentit latautuvat kivasti parhaimmillaan 10 megan sekuntinopeudella. Korvessa.

Äänestä
  • Ja nyt en tarkoita bittejä vaan tavuja

    Äänestä

Telia on paras. Helsingissä toimii erinomaisesti. Jos ei muualla, niin mitä välii

Äänestä

Elisa on paras pks ulkopuolella.

Äänestä

Olen aloittaja. Telia on ainut operaattori, jonka netti asuinpaikassani edes toimii. Missään laitteissa netti ei toimisi, mutta olen hankkinut 150 € lisäantennin ja suunnannut se katolla mastolle tarkalla suunnalla, minne Teliankin mukaan se pitää suunnata. Tämä yhteys toimii modeemin kautta pätkien. Tämä on kolmas antenni ja kolmas modeemi, jotka olen netin vuoksi ostanut 15 vuoden aikana.

Seuraava tarina vasta outo on. Reilu vuosi sitten irtisanoin Elisan intenrnetsopimusen, jolloin Telian netti lakkasi toimimasta kolme päivää sen jälkeen. Telian asiakaspalvelija väitti puhelimessa, että olin itse palvelun irtisanonut...

Tässä tarina. Kesällä 2018 jätin pois käytöstä Saunalahden(Elisan) netti.fi ilmaissähköpostin. Käyttöehtojen mukaan palvelun piti automaattisesti poistua kolmen kuukauden kuluttua, kun ei käytetä. Toisin kävi. Elisa teki siitä vuoden 2020 alussa internetsopimuksen, josta alkoi laskuttaa. Olin pakotettu käyttämään aikaani ja tekemään Elisalle tunnukset, mitä kautta vaadin palvelun irtisanomista VÄLITTÖMÄSTI, koska en ollut palvelua tilannut ja se oli pakkomyyty ilman suostumustani vanhan sähköpostin perustella, jonka operaattorin piti sopimusehtojensa mukaan poistaa viimeistään lokakuussa 2018.

Kun olin vaatinut Elisan palvelussa kirjautuneena VÄLITTÖMÄSTI irtisanomaan internet palvelupakettisopimuksen, lakkasi samoilla henkilötiedoillani hankittu Telian internet kotonani toimimasta kolme päivää tämän jälkeen. Eli, kohtalaisen välittömästi.

Viimeisen yli 10 vuoden puhelin- ja nettiyhteystaistelujen aikana olen tehnyt aiemmin Viestintävirastolle ja nykyisin Trafille ilmoituksia sekä avunpyyntöjä, mielestäni operaattoreiden lainvastaisissa toimissa. Viranomainen on aina vastannut, että minun pitää neuvotella operaatoreiden kanssa, koska asiat eivät kuulu heille. Kun olen poliisin puoleen kääntynyt, on se vastannut operaattoreiden laillisuusepäilyjen kuuluvan Viestintävirastolle, eli nykyisin Trafille, ja ettei poliisi ota näitä epäilyjä tutkittavaksi, eikä ota niihin mitään kantaa.

Yli 10 vuoden taistelun aikana, oikeuksistani edes huonstikaan toimiviin puhelin- ja nettiyhteyksiin, olen alkanut vahvasti epäillä, että aiemmin Viestintävirasto, sekä nykyisin Trafi, ovat suojelleet ja auttaneet operaattoreita kartellissa sekä muissa kansalaisten lakiin kirjattuja oikeuksia polkevissa toimissa. Sen sijaan, että viranomaiset olisivat koskaan vähäisimmässäkään määrin pyrkineet sevittämään operaattoreiden toimien lainmukaisuutta, ovat ne aina toimineet kuin olisivat operaattoreiden palkkaamia lakimiehiä, joiden tehtävä on vain ja ainoastaan ajaa operaattoreiden etua.

Äänestä

Jospa sua vakoillaan valtion vatipäiden toimesta ja yhteys tökki siksi. Telia, elisa ja f-secure on yhteistoiminnassa Suomen viranomaisten kanssa. Kyberkeskus, hybridikeskus, viestikoekeskus, supo, krp jne. Suomessa toimivia ja osa rajojen ulkopuolella olevia ulkolaisia urkkijoita samanmoinen liuta vielä päälle. Nyt hakevat parhaillaan lisäoikeuksia pienoismicrofonien ja - "kameroiden lailliseen asenteluun ihmisten koteihin.

Äänestä

kuka käskee käyttää?

minä olen testannut nämä kaikki, elisa ja telia (entinen sonera..)
pätkii ja ei oikein edullisia

dna parempaa ei minusta ole

jos elisa ei pätkisi hieman ja vähän halvempi, sitten olisi vaikeampi valita

tuntuu että dna on paras asiantuntemus kyllä

Äänestä
  • Helppo selittää kun on vaihtoehtoja. Täällä on kaikki mahdollinen kokeiltu, kun on yli 10 vuotta tapeltu.

    On ollut Ruotsin ICE-netti, sen antennilla ja modeemimilla, kun muu ei toiminut. Kun 450-taajuutta käyttänyt Datame alkoi Suomessa toimia v. 2013, katkaisi ICE-netti yhteyden juuri Datamen vuoksi. Kun en maksanut ICE-netin laskuja sen jälkeen kun katkaisivat yhteyden, laittoivat ne yli puoli vuotta laskut perintään. Eivätkä meinanneet luovuttaa, vaikka kymmenkunta kertaa kirjelmöin, että lopettakaa laskutus, kun itse katkaisitte yhteyden. Vasta Svea perintään laittamani toinen pitkä selostus sai operaattorin lopettamaan laskuttamisen, kun Svea Perintä ei enää ottanut niitä huijarioperaattorilta vastaan. Tämäkin oli vittumainen taistelu, kun vastassa oli ruotsalinen rahafirma ja perintäkuluja vaadittiin kahdeksasta eri laskusta tuhansia euroja. Onneksi Svea Perintä pelasti.

    Laitoin Datamen, kun ICE-netti loppui. Datame meni vuodessa konkurssiin ja ostetut antenni ja modeemi menivät hukkaan. Sen jälkeen on kokeiltu kaikki mahdollinen. Tämä Telia mikä antennilla on, on ainut mikää pelaa silloin kun sattuu pelaamaan.

    Äänestä

vaihdoin tai siis vaihto on vetämässä ELISAsta DNA:han , koska Saunalahti 100M on niin hidas yleensä.

Äänestä
  • Riippuu paikasta kannattaako.

    Äänestä

Kaikkien operaattoreiden pitäisi tarjota vähimmäisnopeus, jota yhteys ei koskaan alita.

Äänestä
  • Tätä+olen+yrittänyt+viimeiset+10+vuotta+saada+aikaiseksi,+mutta+ei+onnistunut+Soneran+aikana,+eikä+nyt+Teliankaan.+Katkaisivat+maksetun+netin+noin+vain+ja+poistivat+sen+historiatiedot+palvelusta.Kolme+vuotta+taaksen+päin+piti+hölkätä+viereisen+vaaran+huipulle+300+m+vastaamaan+puhelimeen+ja+soittamaan,+kun+ei+muuten+toiminut.+Nykyisin+katkeilee+vain+n.+20+%+puheluista+niin,+ettei+tarvitse+kävellä+mäelle+soittamaan+takaisin,+tai+lähteä+itse+sinne+soittamaan.Se+o+nähty,+että+viranomaiset+suojelevat+operaattoreita+ilman+rajaa,+rikkovatpa+nämä+ihmisten+lakiin+kirjattuja+oikeuksia+kuinka+törkeästi+tahansa.

    Äänestä

Meillä on kuituyhteys omakotitalossa, nopeus molempiin suuntiin 100 Mbps, toki saa halutessaan 1000 Mps jos maksaa hiukan enemmän.

Äänestä

Nolosti äänilliittymä minulla on norjalainen DNA (perusmaksu 5e/vuosi).

Ruotsalaisen Telian mobiilinetistä (16,11e/31pv) pääsin Elisan ystävänpäiätarjouksella (10,30e/kk) eroon.

Aloittajan tilanne korvessa on tukala, mutta valtaosa käyttäjistä hyötyisi monipuolisesti prepaideihin vaihtamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Telian netti on tökkinyt siitä asti kun on ollut yli 6 vuotta. Katkeilee jatkuvasti. Olen koko 6 vuotta vaatinut parantamaan yhteyden, että olisi edes 2 mbbs jatkuvasti toimiva, mikä pitäisi lain mukaankin olla. Olen ajanut aiemmin vuosittain tuhansia kilometrejä kirkonkylälle tuttujen luo käyttämään nettiä, kun Telialle maksettu ei ole toiminut. Viime helmikuussa Telia irtisanoi ja poisti maksetun nettilittymän omavaltaisesti. Luulin että taas katkesi niin kuin tapana on, mutta kun toisena päivänäkään ei pelannut, soitin ja kysyin, missä vika? Asiakaspalvelija väitti ensin, että olin irtisanonut liittymän. Sanoin että en ole, joten selvittäkää asia ja laittakaa yhteys kuntoon, koska olen laskut maksanut. Laittoivat uuden liittymän, mutta hävittivät vanhan mukana vuosien ajalta lukemattomat palvelupyynnöt joissa olin vaatinut nopeuden parantamista, koska yhteys jatkuvasti katkeilee. Kaikki todisusaineisto vuosien vaatimuksistani ja Telian laiminlyönneistä oli poistettu. Pari päivää myöhemmin sähköpostilla myönsivät, että olivat irtisanoneet ja poistaneet liittymän vahingossa. Tämä siis vuosi sitten. Taas olen vaatinut yhteyttä kuntoon, mutta tulos on jatkuvasti katkeileva yhteys. Paitsi usein ei yöllä 01 jälkeen, kun ihmiset nukkuvat.

Jotenkin minusta tuntuu, ettei Telian toiminta ole ollut lain mukaista koko kuuden vuoden aikana. No, nyt kun kello on 01.35, toimii yhteys hyvin. Huomena aamusta iltaan on taas sama kuin on ollut koko pääisäisen joka päivä, 0-1 mbbs.

Telia on minulle kuin pahin kirosana. Ja Trafi viranomaisena on toiminut siten, että kun apua on pyytänyt, vastaavat, että ongelmat pitää hoitaa Telian kanssa, koska eivät ne Trafille kuulu. Kuitenkin sen pitäisi olla operaattoreiden toimien lainmukaisuuttakin valvova vviranomainen. Ei vain ole, vaan on operaattorieden etujen valvoja, ihmisten oikeuksia vastaan. Vai, sanooko poliisi jos sille ilmoitetaan rattijuoposta, että ilmoittajan pitää vain neuvotella rattijuopon kanssa, koska asia ei poliisille kuulu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu