Ajeltiin Tampereelta pohjoista kohti ja eksyttiin hellanmaahan. Millä vuosisadalla nämä ”ihmiset” elävät. Paskotaan piha navetan nurkalla vajaan jossa on sydämen kuva pään korkeudella. Erikoisinta oli että kaikki muistutti toisiaan jopa naisilla kasvoi parta.
Ihmeellinen hellanmaa
Anonyymi
1268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miten joku voi olla niin tyhmä, että Tampereelta pohjoiseen ajaessa eksyy Hellanmaahan?
Pitäisikö aloittaja sinun ihan oikeasti miettiä elämääsi, sen sisältöä, arvojasi ja vaikka käytöstapojasi, jos 2. pääsiäispäivän aamuna klo 08.00 sinulla on tuollainen ajatus päässäsi ja vielä kirjoitat siitä?
Hellanmaaliset ovat muuten helevetin hyviä veronkasajia ja tyytyisivät vähään jotta Ritakalliolta voidan taas ostaa tonttimaita kun käyvät niin kaupaksi että käsistä revitään. Ajelin itsekkin siellä päin varakasa ja hyvin voivaa seutua. Osaavat näköjään itsekkinasiansa hoitaa ilman pakotteita joita kunnan viranhaltijoilla ei vaan enää oo meinaan vesilaitoksen toiminta-alueella ratsastta erilaisin tekaistun määrein jotka eivät täyty miltään osin täysin on kaiken laasta YKR mitä tuakaa mahtaa meinata mutta vämäri se ei anakaan tarkoita.
Ei Hellanmaassa ole tuollaista. Sä olet ollut eksyksissä. Olit ehkä Lummukassa.
Onko tämän "sepustuksen" kirjoittaja kotoisin Kauhajärveltä tai Menkijärveltä ? Ulosanti viittaa vahvasti siihen suuntaan. Mitä serkumpi sen korpumpi.
Ihan Mustanmaan meininkiä. Juoksiko liuta mustia kissiä tien yli?
Varmaan kyrsi kun ase oli peräkoslassa ja kissi pääs haneen?
Haneen? Hesa meininkiä. Elokapinaako tulossa?
Mustanmaan? Siellä on ollut sivistystä.
Eihän siellä ole oppia puhdistettu sinivalkoisin porrasharjoin, kuten Hellanmaalla.
Ollaan kans perheen kanssa eksytty tähän erikoiseen pitäjään. Luultiin et tultiin eläin tarhaan mut ihan ihmisiltä ne vaikutti vaikka bigguusen pirteää väkeä. Motto oli serkku on herkku jäi mieleen kun tätä nämä mongot hoki
Hajosi auton rengas ja menin kysymään viereiseen taloon apua no isäntä huikkasi piha hyysistä et tule maistamaan, huomasin et herra söi omaa ulostetta. Hyi olokoon mitä porukkaa
Ennen sanottiin että joka siunattuun Hellanmaahan pääsee ei sieltä pois halaja. Kuvastaa oikeasti kylää. Aloittajan ym. höpinät jääköön omaan arvoonsa.