Kristukseen uskovina olemme samaan aikaan vanhurskaita ja syntisiä. Meissä jäljellä olevalla synnillä on väkevä halu saada meidät uudelleen täyden herruutensa alaiseksi. Sen liittolainen, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura etsien, kenet saisi niellä (1 Piet 5:8).
Siksi Paavalille oli mieletön sellainen ajatus, että kristitty suostuisi jälleen elämään tuolle orjuuttajalleen. Ei Kristukseen sidottu voi elää tietoisesti ja vapaasti synnille. Kun hän lankeaa synnin viettelemänä, se on kuin tuleen kaatumista. Siitä on päästävä mahdollisimman pian pois, muuten se tuhoaa uuden elämän.
Yhteenkasvaminen yhtäläiseen kuolemaan Kristuksen kanssa merkitsee suostumista samanlaiseen elämänkohtaloon kuin Jeesuksella oli. On oltava valmis tielle, jolla nisunjyvän pitää kuolla, jolla joudutaan luopumaan kaikesta, mitä meillä on. Siinä tämä maailma tulee ristiinnaulituksi ristiinnaulituksi meille ja me tälle maailmalle (Gal 6:14).
Meistä tulee vihoviimeisiä, ikään kuin kuolemaan tuomittuja (1 Kor 4:9). "Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme" (2 Kor 4:40). "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää, meitä pidetään teuraslampaina" (2 Kor 8:36).
Yhteenkasvaminen Kristuksen kuolemaan merkitsee nimenomaan alituista kuolemista myös synnin väkevimmälle ilmaukselle meissä. Se on kuolemista omalle minällemme, sen toiveille ja vaatimuksille. Itsekkyyttämme, omavanhurskauttamme, ylpeyttämme ja haluamme olla riippumaton Jumalasta kukistetaan.
Nöyryytykset, pettymykset ja ahdistukset ovat ne naulat, joiden avulla meidät lyödään ristille Kristuksen kanssa. Tätä ristiinnaulitsemista kestää läpi koko elämän. Mutta kenties samalla alkaa toteutua elämässämme jotain Paavalin sanasta:
"Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:19s).
Ennen kaikkea Kristuksen kanssa kuoleminen merkitsee sitä, että Kristuksen oma saa pitää kuolleena koko tähänastista elämäänsä. Kaikki synnit ja koko olemuksen syntisyys on kastettu Kristuksen kanssa kuolemaan.
Vanha ihmisemme, jolla tarkoitetaan mennyttä, vanhaa, saastaista vaellustamme, on nyt Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Siihen sisältyvät tämänkin päiväiset lankeemuksemme.
Mennyt on haudattu niin kuin Kristuskin haudattiin eikä se nouse enää syyttämään eikä tuomitsemaan meitä Jumalan vihan alle.
Paavalin opetuksen mukaan Kristukseen uskova ei ole vain yhteenkasvanut Kristuksen kanssa yhtäläiseen kuolemaan, vaan myös yhtäläiseen ylösnousemukseen. Kristitty on saanut uuden elämän varman kuoleman sijasta.
"Me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan."
Saamme pitää itsemme elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Olemme kuolleista eläviksi tulleita. Se on elämää armon alla; loppumme ei ole enää kuolema vaan iankaikkinen elämä. Paavalin sanoman läpitunkevana ajatuksena ei siis ole vain kuolema, vaan myös samaan aikaan elämä.
Yhtä todellinen kuin meille on Kristuksen kuolema, yhtä todellinen on nyt hänen ylösnousemuksensa. Kuten Kristuksen kuolema irrotti meidät synnin tuomitsevasta herruudesta, niin Kristuksen elämä antaa meille nyt lupauksen iankaikkisesta elämästä.
Nyt armo hallitsee meitä uskonvanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi (Gal 5:21)
( Lainaus: Olavi Peltola/Evästä vuoden jokaiselle viikolle)
Siksi Paavalille oli mieletön sellainen ajatus, että kristitty suostuisi jälleen elämään tuolle orjuuttajalleen. Ei Kristukseen sidottu voi elää tietoisesti ja vapaasti synnille. Kun hän lankeaa synnin viettelemänä, se on kuin tuleen kaatumista. Siitä on päästävä mahdollisimman pian pois, muuten se tuhoaa uuden elämän.
Yhteenkasvaminen yhtäläiseen kuolemaan Kristuksen kanssa merkitsee suostumista samanlaiseen elämänkohtaloon kuin Jeesuksella oli. On oltava valmis tielle, jolla nisunjyvän pitää kuolla, jolla joudutaan luopumaan kaikesta, mitä meillä on. Siinä tämä maailma tulee ristiinnaulituksi ristiinnaulituksi meille ja me tälle maailmalle (Gal 6:14).
Meistä tulee vihoviimeisiä, ikään kuin kuolemaan tuomittuja (1 Kor 4:9). "Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme" (2 Kor 4:40). "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää, meitä pidetään teuraslampaina" (2 Kor 8:36).
Yhteenkasvaminen Kristuksen kuolemaan merkitsee nimenomaan alituista kuolemista myös synnin väkevimmälle ilmaukselle meissä. Se on kuolemista omalle minällemme, sen toiveille ja vaatimuksille. Itsekkyyttämme, omavanhurskauttamme, ylpeyttämme ja haluamme olla riippumaton Jumalasta kukistetaan.
Nöyryytykset, pettymykset ja ahdistukset ovat ne naulat, joiden avulla meidät lyödään ristille Kristuksen kanssa. Tätä ristiinnaulitsemista kestää läpi koko elämän. Mutta kenties samalla alkaa toteutua elämässämme jotain Paavalin sanasta:
"Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:19s).
Ennen kaikkea Kristuksen kanssa kuoleminen merkitsee sitä, että Kristuksen oma saa pitää kuolleena koko tähänastista elämäänsä. Kaikki synnit ja koko olemuksen syntisyys on kastettu Kristuksen kanssa kuolemaan.
Vanha ihmisemme, jolla tarkoitetaan mennyttä, vanhaa, saastaista vaellustamme, on nyt Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Siihen sisältyvät tämänkin päiväiset lankeemuksemme.
Mennyt on haudattu niin kuin Kristuskin haudattiin eikä se nouse enää syyttämään eikä tuomitsemaan meitä Jumalan vihan alle.
Paavalin opetuksen mukaan Kristukseen uskova ei ole vain yhteenkasvanut Kristuksen kanssa yhtäläiseen kuolemaan, vaan myös yhtäläiseen ylösnousemukseen. Kristitty on saanut uuden elämän varman kuoleman sijasta.
"Me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan."
Saamme pitää itsemme elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Olemme kuolleista eläviksi tulleita. Se on elämää armon alla; loppumme ei ole enää kuolema vaan iankaikkinen elämä. Paavalin sanoman läpitunkevana ajatuksena ei siis ole vain kuolema, vaan myös samaan aikaan elämä.
Yhtä todellinen kuin meille on Kristuksen kuolema, yhtä todellinen on nyt hänen ylösnousemuksensa. Kuten Kristuksen kuolema irrotti meidät synnin tuomitsevasta herruudesta, niin Kristuksen elämä antaa meille nyt lupauksen iankaikkisesta elämästä.
Nyt armo hallitsee meitä uskonvanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi (Gal 5:21)
( Lainaus: Olavi Peltola/Evästä vuoden jokaiselle viikolle)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Room.6:5 Sillä jos me olemme hänen kansaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. 2Kor.4:10. Fil.3:10-12 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimykiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että sen voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. 1Tim.6:12-16
Joh.13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te tekisitte, kuin minä olen tehnyt. Fil.2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella oli, 1Piet.2:21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristus kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkijänsä. 1Joh.2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
Laki herättää meissä synnintunnon ja ajaa meidät Jeesuksen Kristuksen ristin juurelle armoa anomaan. Jos laki saa täyttää meissä tehtävänsä, osoittaa se meille täydellisen kyvyttömyytemme elää sen vaatimusten mukaisesti elämäämme.
Toisin sanoen meille on mahdotonta itse noudattaa lakia - eli täyttää se.
Itsessämme olemme, uskovinakin, edelleen köyhiä syntisiä. Vain Jeesuksessa Kristuksessa saamme olla puhtaat ja vanhurskaat.
"Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on."
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
( Room. 7)
On ihmisiä jotka eivät tunne mikä ero on lihallisuudella ja hengellisyydellä. Valitettavasti.
-
Lihan ja hengen välinen sota uskovassa
Synti ja Jumalan vastainen vanha ihminen, liha, asuu uskovassa koko elämän ajan (Room 7:17). Synnin tahto on lihan tahto ja se on aina vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room 8:7).
Uskova haluaa olla itseriittoinen, seurata itsekkäitä intohimojaan ja palvoa omaa minäänsä. Lihan teot on luetteloitu Gal 5:19-21 (vrt. 2 Tim 3:2-5). On kauhistuttavaa, kun ne pääsevät uskovassa valtaan ja toisinaan tapahtuu niin.
Samaan aikaan uskova on myös uusi ihminen ja hänessä asuu Kristus Pyhässä Hengessä. Jeesus on omiensa kanssa joka päivä.
Vanha ihminen on helposti määriteltävissä ja havaittavissa. Se on itsekäs minäkeskeinen ihminen, joka kaikessa etsii omaansa. Se on piintynyt luontoomme ja siksi luontomme on hidas ja vastahakoinen hyvän tekemiseen, mutta aina valmis pahaan. Vanha on minä itse. Sen on aina oltava lain, syyttävän omantunnon ja kuoleman alainen.
Uusi ihminen on paljon vaikeammin "löydettävissä" omasta sisimmästämme. Jumalan Hengen työ jää katseiltamme salaan. Uusi ihminen on Kristus meissä, Pyhä Henki meissä asuvana, emme me itse.
Uusi ihminen on "vierasta lahjavanhurskautta" ja sen mukana alttiutta ja avoimuutta Hengen työlle, jota kuitenkin koko ajan vanha ihminen häiritsee. Myös uusi haluaa saada luontomme valtaansa.
Emme pysty täsmällisesti useinkaan erottamaan, mikä meissä on vanhan ihmisen tahtoa ja mikä taas uuden. Ne ovat sekoittuneet toisiinsa ja ovat aina ja kaikessa samanaikaisesti läsnä.
Valvovassa kristityssä riehuu lakkaamaton sisällissota. Henki sotii lihaa vastaan (Gal 5:17). Meissä oleva synti ja liha vastustaa Henkeä.
-
( Otelainaus: Olavi Peltola)