Viime aikoina VTV on ollut myrskyn silmässä pääjohtajansa Yli-Viikarin skandaalin takia. Eduskunnassa on monien muiden valiokuntien lisäksi tarkastusvaliokunta ja eduskunnan tilintarkastajat. Kansaanedustajamme Marko Kilpi on tämän tarkastusvaliokunnan jäsen.
Olisiko eduskunta voinut paremmin valvoa valtiontalouden valvojaa, onko tarkastusvaliokunta nukkunut ruususen unta. Tarkastusvaliokunta otti VTVn esiintulleet epäselvyydet tarkasteluun vasta helmikuussa kun kohu oli jo päällä. Jo viime syksynä iltapäivälehdet julkaisivat Yli-Viikarin hulppeat matkustuskustannukset, eniten valtion pääjohtajista -vaatimattomat 100 000e.
VTVn luottamusmies on myös kertonut, että virastosta on tuotu julki pariinkin kertaan viraston epäselvistä asioista tarkastusvaliokunnalle, mutta tuloksetta. Näyttää nyt siltä, että tässä asiassa on paljon selvitettävää, myös tarkastusvaliokunnan toiminnan osalta -etenkin sen puh.joht. Outi Alanko-Kahiluoto joutuu tekemään valiokunnan toiminnasta selvityksen.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Avohoito ei toimi Kuopiossa kun pappaa ei saada kuntoon!
eikös Kuopiossa ole useampia pappoja hoidon tarpeessa - ja nuorempiakin, saatat olla yksi heistä
Lisäksi on kerrottu, että tutkimustuloksia, valvontaraportteja, jne. on muokattu valvottavalle mieluisammaksi, kuin mihin todellisuus olisi antanut aihetta.
Eikö tämä ole törkeä asiakirjaväärennös, virka-aseman väärinkäyttö, virkavirhe, ja jopa petos? Tätä on ilmeisesti jatkettu toistuvasti.
Herää kysymys, mitähän muita tutkimustuloksia valtio muokkaa saadakseen läpi esim. erinäisiä heikennyksiä ja lisäkustannuksia kansalaisten kärsittäväksi?
Kyllä pitäisi julkisen sektorin mätä ruopia pohjamutia myöten esille ja siivota kovalla kädellä tällaisia epäterveitä ilmiöitä pois!!
Herää kysymys, että miksi valtion hallinnossa on kymenittäin erilaisia virastoja ja toimijoita, jotka toimivat itsenäisesti ja olevinaan kuitenkin eduåskunnan valvonnassa, joka ei todellakaan toimi lainkaan. Kansanedustajat istuvat siellä ja täällä kaikenmaailman virastojen hallituksissa ja johtokunnissa ja valiokunnissa ja työryhmissä jne - tekemättä itse asioille yhtään mtään. Mutta kivaahan se on nostaa kokouspalkkioita. Tässä tapauksessa tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat olleet hiljaa Pauli Kiurua lukuunottamatta. Valiokunnan puh.joht. Outi Alanko-Kahiluoto joutuu vielä selittelemään johtamansa valiokunnan toimintaa eli siis sitä,ettei asioiin ole puututtu VTVssä.
On taas persuilla lähtenyt keskustelu lapasesta.
Lue aiheen Kuopio keskusteluja. Katso, mitä muut ajattelevat, ja osallistu keskusteluun. Suomi24 - tuhansia aiheita.
VTV keskustelut käydään muualla.
sopii tänne, koskakuopiolainen kansanedustaja Marko Kilpi on eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsen ja VTV-asian käsittely kuuluu näinollen hänen postiinsa. Hän ei voi tästä asiasta itseään siirtää pois, edestään löytää
Luuletko, että Marko Kilpi lukee Suomi24:n palstoja?
Milloin pääsemme eroon koronasta ja vasemmistohallituksesta sekä Viikarista?
Persut haukkuvat ja karavaani kulkee.
Timo Soinilta tyly viesti perussuomalaisille: ”Potkikaa nyt pellet pois puolueestanne”
Avohoito ei toimi Kuopiossa kun pappaa ei saada kuntoon!