Toistaako historia itseään

Anonyymi

7

60

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä niin kauheaa Suomessa 300 vuotta sitten tapahtui, että professori Vilkuna käyttää siitä termiä, joka on totuttu näkemään natsien tai Ruandan tapahtumien yhteydessä?

      "Raaimmista verilöylyistä jäivät todistamaan vain ruumiskasat. Varsinaista suunnitelmallisuutta rahvaan tappamisessa ei ollut. Tapettiin ne, jotka sattuivat osumaan partioiden eteen. Toiset ammuttiin mielivaltaisesti ja toiset kidutettiin hengiltä. Eroa ei tehty säädyn, sukupuolen tai iän perusteella. Päinvastoin. Pikkulapsia vangittiin ja järjestettiin julkisia tappajaisia."

      Oma lukunsa isonvihan aikaisissa julmuuksissa ovat ihmisryöstöt. Kustaa H.J. Vilkunan mukaan ne olivat Venäjän armeijan erikoisuus, jota ei muualta tunneta.

      Kyse oli lähinnä lasten ja Jaakko Puustin kaltaisten nuorten sieppaamisesta ja kuljettamisesta Venäjälle orjuuteen. Osa päätyi rakentamaan Pietaria, osa työvoimaksi valtaville maatiloille. Jotkut myytiin orjamarkkinoilla Persiaan ja Intiaan saakka, osa taas toimi Venäjän armeijan kenttäorjina Turun ympäristössä.

      • Anonyymi

        Ei tämä asia nyt kyllä liity aloitukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämä asia nyt kyllä liity aloitukseen.

        "Ei tämä asia nyt kyllä liity aloitukseen."
        Mormaali natotiltujen sekoilu yritys.


    • Anonyymi

      Tätä aihetta on natottajien vaikea käsitellä

    • Anonyymi

      Suomi ei ole oppinut mitään sitten itsenäistymisen jälkeen jolloin jatkuava tiedustelijoiden ja terroristien virta Suomen kautta kulki NLoon ja sitten sodan jälkeen sama juttu tiedustelukoneilla tehostettuna.
      Sama päättömyys jatkuu nytkin Venäjän suhteen NATOn kanssa jonka tiedustelukonet lentelee Suomessa ja aiheuttaa Venäjässä syvää epäluottamusta Suomea kohtaan jota ei lievennä Ninisterin puhelut Kremliin yhtään

    • Anonyymi

      Ensinnäkin Ruotsi ei kuulu Natoon mutta on ollut aina huolissaan venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä. Tarvetta tiedustelulle ei olisi ollut jos venäjään voisi luottaa. Mutta kun ei voi. Tämän Ruotsi oppi kun neuvostovenäjä hyökkäsi rikollisesti Suomeen. Joten on aivan hyväksyttävää Ruotsin tiedustella oman turvallisuutensa vuoksi, varsinkin kun venäjältä voi odottaa aivan mitä tahansa niin politiikassa kuin hyökkäyssodan luomisessa.

      Ruotsalaiset oppivat Suomen kohtalon kautta miten toimia joten tästäkin tiedustelutoiminnasta voi syyttää vain venäjää, ei ketään muuta. Vastaavaa tiedustelutoimintaa ei ole Suomen, Viron, Ruotsin ja Norjan välillä sillä näiden maiden välillä toimii luottamus ja asioista voidaan keskustella suoraan ja puheisiin sekä tekemisiin voidaan luottaa.

      Venäjä ei ole koskaan ollut luottamisen arvoinen maa. Tästä todisteena Itä Ukraina, Krim, Georgia jne. Loppua tuskin näkyy vaan venäjän kierre vain jatkuu. Se vaan että jonain päivänä voi käydä niin että nuo venäjän potkimat maat saavat tarpeekseen ja sen jälkeen venäjä onkin vain perunamaata ilman ystävää.

      Jos minulla olisi sellainen asuin naapuri kuin miten venäjä naapurimaitaan kohtelee. voi olla että lanaisin kaverin pariinkin otteeseen pitkin katua. Mutta onneksi asun Suomessa.

    • Anonyymi

      Suurimmat vakoilijamaat Suomessa ovat Venäjä ja Kiina. Venäjä on aina ollut suurin vakoilijamaa lukuunottamatta Gorbatchovin ja Jeltsinin kulta aikaa neuvostovenäjällä. Kaikki tuo hyvä on nyt tuhottu Putinin toimin.

      Tuosta voi tehdä suoran päätelmän ettei venäjään voi koskaan luottaa, toisin kuin muihin naapurimaihimme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      235
      3279
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      358
      2941
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1957
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1642
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1493
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1456
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      467
      1370
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      0
      1370
    Aihe