Kuinka ennaltaehkäistä?

Viime kesänä kurkut kuihtuivat kasvihuoneessani ennen aikaisesti. Lehdet muuttuivat keltaisiksi ja kuivivat, sadon tuotanto tyrehtyi. Kasvustossa hyvin pieniä hämähökin tapaisia eläimiä. Kuinka toimia ettei sama toistu?
24853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vihannespunkki on pahin riesa myös sisäkasveissa. Itse saimme sen pois kasvivalinnalla ja eräällä ammattitorjuntaaineella. Vihannespunkkihan ei oikeasti kuulu punkkeihin vaan hämähäkkieläimiin. Torjunta perustuu lähinnä tuhojen minimoimiseen. Seuraa kasveja ja jos löytyy punkkeja niin lehdet pois ympäriltä ja märällä hanskalla vetelet ruotoa muutaman kerran jotta munat ja punkit irtoaisi. Pois et saa mutta lisaikaa saat. Olikohan munasta punkiksi jotain 3 viikkoa.

Äänestä

Ole tarkka mistä taimesi ostat. Katsele eri lajien taimien ulkonäköä esim. onko lehdissä kurttuisuutta tai värivirheitä sekä kurkista lehtien alapinnalle mahdolliset tuholaiset nähdäksesi. Kirvat näkyvät paljaalla silmällä, punkit melkein vain suurennuslasilla. Myös kasvitaudit saattavat olla syyllinen.

Äänestä

Kannattaa ostaa kukat ja hyötykasvit suoraan kauppapuutarhoilta eikä marketeista. Valikoima ja laatu parempi.

Äänestä
  • Kyllä tuholaiset ja kasvitaudit nimenomaan kauppapuutarhoilta kasveihin tulee eikä marketeista.
    Huonosti hoidettu kasvihygienia ja välinpitämätön puutarhuri on kaiken pahan alku ja loppu.

    Äänestä

Myrkytä kasvihuone ennen kasvukautta. Punkit talvehtivat rakenteissa.

Äänestä

Minä sain punkin kasvihuoneeseeni paprikan ja chilin taimien kyytipoikana. Ostopaikkana vanha hyvä maineinen maaseudun kauppa puutarha. Omistaja saboi antavansa uudet taimet tilalle. Elokuussa! Ei lohduttanut.

Äänestä
  • Ei taida enää olla kovinkaan hyvämaineinen.....

    Äänestä

Kuinka tappaa?
Orvokkiamppeleissa on jotain otuksia, kuin kirvoja, mutta punaisia.
Mitä hemmettejä ne ovat ja miten niistä päästä eroon?

Äänestä
  • Mun orvokki amppelissa on vihreitä ötököitä joita luulin kirvoiksi. Soitin puutarhalle ja ovat kuulemma kirppoja. Sama laji? Neuvona oli kastella mäntysuopavedellä. Katsotaan toimiiko. Kysyin mistä ne ovat voineet tulla. Vastaus oli luonnosta. Amppelini on lasitetulla parvekkeella ja täällä itä Suomessa kevät on vasta alku tekijöissään. Kärpäsiäkään ei näy. Huijauksen makuako?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun orvokki amppelissa on vihreitä ötököitä joita luulin kirvoiksi. Soitin puutarhalle ja ovat kuulemma kirppoja. Sama laji? Neuvona oli kastella mäntysuopavedellä. Katsotaan toimiiko. Kysyin mistä ne ovat voineet tulla. Vastaus oli luonnosta. Amppelini on lasitetulla parvekkeella ja täällä itä Suomessa kevät on vasta alku tekijöissään. Kärpäsiäkään ei näy. Huijauksen makuako?

    Eivät ole kirppoja, sillä ne ovat ristikukkaisten kasvien harmi ja orvokit eivät sellaisia ole. Ristikukkaisia ovat esim. kaalit, nauriit ja retiisit. Kirpat ovat myös täysin eri näköisiä kuin kirvat eli muutaman mm pituisia kuoriaisia jotka ovat joko mustia tai keltajuovaisia. Kirpat syövät lehdistöön reikiä toisin kuin kirvat ja voivat pahimmillaan tappaa koko kasvin. Asiakkaan kannattaa olla huolellinen taimiostoksilla ja puutarhurin / myyjän kannattaa hankkia lisäkoulutusta jos tietotaito on tuota tasoa.

    Äänestä

  • Kyseessä lienee persikkakirva joka on erittäin haitallinen tuholainen. Onnea vaan sille viljelijälle joka on ko. vihulaisen kasvustoonsa saanut. Kysyjä voi kokeilla amppeleihinsa jotain tuholaismyrkkyä.

    "Persikkakirva (Myzus persicae) on maailmanlaajuisesti merkittävänä viljelykasvien tuholaisena tunnettu kirvoihin kuuluva hyönteinen. Sitä pidetään maailman vahingollisimpana kirvalajina" Lähde: Wikipedia

    "Persikkakirvat imevät pistävillä suuosillaan kasvinesteitä. Kirvojen ravinnonotto voi näkyä kasvin hidastuneena kasvuna, kasvin lehtien, versojen tai kasvupisteiden epämuodostuneena kasvuna, lehtien kellastumisena ja lopulta niiden putoamisena. Persikkakirva voi levittää yli 100 eri virusta, muun muassa kurkun mosaiikkivirusta ja salaatin mosaiikkivirusta, jotka voivat infektoida sekä kasvihuonevihanneksia että koristekasveja. Useita ravintokasveja, erityisesti koisokasvit ja krysanteemi. Avomaalla persikkakirvaa on tavattu Suomessa mm perunalla, jolla se pystyy levittämään perunan Y-virusta" Lähde: Vieraslajit.fi

    Äänestä

  • Kandeis tehdä ilmo kasvattajasta jonka kasveissa persikkakirvaa on, sillä se on todella vaikeasti torjuttava ja nopeasti leviävä tuhoeläin.
    On todella vastuutonta ja ammattitaidotonta laskea sellaisia kasveja myyntiin joissa tuhoeläimiä ja varsinkin niin haitallista kuin persikkakirva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun orvokki amppelissa on vihreitä ötököitä joita luulin kirvoiksi. Soitin puutarhalle ja ovat kuulemma kirppoja. Sama laji? Neuvona oli kastella mäntysuopavedellä. Katsotaan toimiiko. Kysyin mistä ne ovat voineet tulla. Vastaus oli luonnosta. Amppelini on lasitetulla parvekkeella ja täällä itä Suomessa kevät on vasta alku tekijöissään. Kärpäsiäkään ei näy. Huijauksen makuako?

    Orvokki ampelini nuupahtivat. En löytänyt tuholaisia. Henki pois 2 amppelista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Orvokki ampelini nuupahtivat. En löytänyt tuholaisia. Henki pois 2 amppelista.

    Katso missä kunnossa juuret ovat. Kasvin juurien oltava valkoisia ja kauttaaltaan ruukkuun levinneitä. Jos juuristo kehittymätön niin kasvi kuolee hyvässäkin hoidossa. Syy kasvatusvaiheessa eli liian kuivana pidetty. Tee reklamaatio.

    Äänestä

Se ei ole harha vaan tuhansien kirvojen tarha

Äänestä
  • Rutikuivien kasvien tarha.

    Äänestä

Vai että ihan persikkakirva kasvihuoneessa. Maailman tuhansien kirvojen joukosta vain persikoissa lisääntyvä tulisi tänne riesaksi asti.

Äänestä
  • Kannattaa lukea aiheesta ja toivottavasti myös lukemansa ymmärtää.

    Äänestä

Ensi syksynä kasvuvaiheen päätyttyä kannattaa kasvihuone kitkeä mahdollisimman tarkkaan sekä poistaa vanhat hyötykasvit juurineen. Sitten reipas myrkytys. Tämä tehtävä ennen pakkasia sillä punkit talvehtivat rakenteissa.

Äänestä

Kirvoja kurkuntaimissa. Mikä avuksi?

Äänestä
  • Puutarhuri sanoi että ne tulevat luonnosta ja tolu- tai mäntysuopavesi auttaa. Omat taimeni ovat kyllä kasvihuoneessa ja kyllä niitä kirvoja siellä ostopaikassa eli kauppapuutarhallakin kasveissa oli. Eikö niitä pitäisi torjua jo kasvatuspaikassa?

    Äänestä

Mitä ovat pienet vaaleanvihreät madot jotka syövät reikiä kaali- ja salaattikasveihin?

Äänestä
  • Mulla paksoilla, 10kpl, sama ongelma. Myyjältä en saanut apua. Keski-Karjala.

    Äänestä

Apua, kasvihuonekurkkujen lehdet menevät kellanruskeiksi ja kurkkujen tuotanto loppui. Missä vika?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viime kesänä kurkut kuihtuivat kasvihuoneessani ennen aikaisesti. Lehdet muuttuivat keltaisiksi ja kuivivat, sadon tuotanto tyrehtyi. Kasvustossa hyvin pieniä hämähökin tapaisia eläimiä. Kuinka toimia ettei sama toistu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu