Kommunismi on kansainvälinen rauhan uskonto !

Anonyymi

Muistelivatko kommunistit pääsiäisenä Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta 3.:na päivänä !!!

Mitä sanovat kommunistit aiheessa !!!

123

1642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Otsikon määritelmä on oikea.

    • Oletettu maallinen persoona, Jeesus, teloitettiin orjanomistusyhteiskunnan aikana. Kommunistit ilmaantuivat maailmaan poliittisena liikkeenä vasta 1 800 vuotta myöhemmin.
      Evankeliumien mukaan Jeesus puhui kurjaliston aseman parantamisesta, ihmisoikeuksista heille. Sanomaa levitettiin uskonnollisten termien avulla. Se oli siihen aikaan luonnollista. Rikas juutalaisylimystö, varsinkin Jerusalemin temppelipapisto, näki uhkana köyhälistökapinan ja kielivät Rooman valtiaille Jeesuksesta kapinanlietsojana. Rooma teloitti papiston toiveen mukaisesti kapinoitsija Jeesuksen.
      Mitään ylösnousemusta ei ollut, koska Jeesus kuoli myöhemmin. Naiset pelastivat roomalaisten luvalla Jeesuksen teloituspaalusta, veivät kuolinkammioon ja huomasivat hänen hengittävän. Jeesus pelastui kuolemasta ja lähti parin päivän päästä seuraajiensa luo. Kunto oli kuitenkin heikko ja Jeesus kuoli todellisesti muutaman viikon kuluttua. Kurjien puolustajasta syntyi myöhemmin jumalallinen taru.

      Oletus:
      Jeesus laitettiin 12 vuotiaana luultavasti essealaisten oppiin; uskontoa, filosofiaa, terveydenhoitoa yms.. Essealainen juutalaislahko saarnasi enemmän kurjien puolesta kuin temppelipapisto. Nykyään kaikenlaiset papistot kumartavat mammonaa. Evankeliumeissa on paljon essealaista köyhien ja kurjien puolustamisen propagandaa.
      Jeesuksen kuolemasta kreikkalaiset idealistifilosofit myöhemmin muokkasivat Jeesukselle jumalallisen kaavun.
      Essealainen analyysi löytyy netistä, en vain muista millä hakusanalla.

      Huomaa.
      Jeesus ei koskaan ollut kristillinen persoona. Hän saarnasi uskonasiat juutalaisuskon pohjalta sävyttäen siinä kurjien aseman parantamisen asiaa. Evankeliumeihin on jäänyt vahingossa lause: En halua Aabrahamin uskontoa kumota vaan ainoastaan
      täydentää sitä. Jeesus seisoi täten raa'an Mooseksen lain takana.
      Orjanomistusyhteiskunnan aikana yhteiskunnalliset aatteet tuotiin esiin uskonnon kautta. Filosofian kehitystrendi oli vasta alussa.

      • Löysin lukemani essealaiskirjeen netistä
        Hakusana on: "Kuka oli Jeesus? Essealaiskirje 2000 vuoden takaa",
        Kirje on olemassa mutta tekstiä ei löytynyt. Edellä kirjoittamani on kuitenkin tietoa essealaiskirjeestä.

        Alkuperäinen essealainen kirjoitus on löydetty Alexandriasta ja sitä säilytetään Vatikaanin kirjastossa.
        Teksti ilmestyi Saksan kielellä vuonna 1847, mutta papisto onnistui keräämään painokset ja hävittämään ne niin, että vasta 1900-luvun alussa teksti löydettiin ja uusi painos otettiin 1906. Jeesuksen elämästä on hänet tunteneen aikalaisen kertomus. Kristilliset ja juutalaisuskoiset tahot kiistävät kirjan sanoman.

        Jeesus oli essealaisen kertomuksen mukaan heikäläisiä, kuten kuvasin - eli, kuoli ja haudattiin ihmisenä. Kuolema tapahtui myöhemmin mutta siitä jäi satu elämään jumalien taivaseen astumisesta.
        Essealaiskirje kannattaa lukea. Sinänsä sillä ei ole merkitystä mutta onpahan reaalisen tuntuinen versio.
        Jeesus nimisen "kapinallisen" elämästä.


    • Anonyymi

      Rauhan asialla, äärioikeistodiktatuuria vastaan.

      • Anonyymi

        Putin on äärioikeistolainen diktaattori, eli sinunkin poliittinen idolisi, joten häpeäisit jo!


    • Marxilainen maailmankatsomus perustuu tuotantovoimien kehityksen johtavan myös tuotantotapojen kehittymiseen.
      Sosiaalinen alkuyhteisö muuttui orjanomistusvaltioksi ihmisten sitä tahtomatta. Pikku hiljaa yksityisomistuksen lisääntyminen johti suuren osan työvoimasta joutumaan oikeudettoman orjan asemaan.
      Feodaalinen tuotantotapa kumosi henkiorjuuden mutta asetti varallisuuteen perustuvan säätyvaltion, jossa aatelisto ja papisto istuivat valtiovallan johdossa.
      Kapitalistinen tuotantotapa syrjäytti feodalismin. Ainoaksi "jumalaksi" asetettiin omistuksen määrä. Ihmisen arvo olisi omaisuuden määrässä. Alkuaan, mm. Suomessa 1800 luvulla, vallitsi vaaleissa rahaääni omistuksen mukaan. Myöhemmin valtiollisissa vaaleissa äänestettiin ääni/äänestäjä periaatteella. Rahavalta esiintyy siinäkin muodossa etuasemassa. Rikkaat ja rahavalta synnyttivät avioliiton. Vieläkin useissa valtioissa kansa voi äänestää kahden rikkaiden johtaman puolueen edustajista toista. Työväenpuolueet ovat taloudellisesti alakynnessä. Demokratia etenee kuitenkin vaikeuksista riippumatta.
      Kapitalismi on pakotettu laatimaan sosiaalisia uudistuksia. Se suostuu siihen vallankumouksen pelosta. Työväenluokan ja demokraattisen sivistyneistö tulee jatkaa siviilituotannon valtion kehittämistä.

    • Anonyymi

      Rauhanliike parhaasta päästä.

      • Anonyymi

        Li Andersson, Merja Kyllönen ja Erkki Tuomioja pahimpia vasemmisto-aatteen levittäjiä. Kommunismi on yhteiskunnan pahin SYÖPÄ!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Li Andersson, Merja Kyllönen ja Erkki Tuomioja pahimpia vasemmisto-aatteen levittäjiä. Kommunismi on yhteiskunnan pahin SYÖPÄ!

        Vasemmistolainen työläisaate ja kannatus ei kuole koskaan.
        Kommunismin (SKP) kannatus on taas hävinnyt miltei olemattomaksi.
        Äärioikeistolaisuus on pahinta maailmassa, josta Putinin diktatuuri on varoittava esimerkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Li Andersson, Merja Kyllönen ja Erkki Tuomioja pahimpia vasemmisto-aatteen levittäjiä. Kommunismi on yhteiskunnan pahin SYÖPÄ!

        Mut eihän yksikään heistä ole kommunisti?


    • Anonyymi

      Kapitalismi käy parhaillaan rajua sotaa. Aseet, pakotteet ja sotahysteria leviävät.

    • Anonyymi

      Olet oikeassa, kommunismiuskonto tappoi vain 100 miljoonaa ihmistä.

      • Anonyymi

        Ja muut uskonnot tuhansia kertoja enemmän! Ja pedofiliat päälle.


    • Anonyymi

      Pahanakseli , jota johtaa itse paholaisen ruumiillistuma

      • Anonyymi

        Trumpin hyvä ystävä!


    • Anonyymi

      Silloin kun maailmassa sosialismi on suvereeni talousjärjestelmä sodat lakkaavat.
      Valtiot järjestävät keskenään pitävän erimielisyyksien neuvottelujärjestelmän.
      Ihmiskunta lopettaa tyhmyyden tuhota vaivalla rakennettua. Pelivaraa on enemmän kuin yksi tuuma.
      Tämän saavuttamiseksi tarvitaan vahva sodanvastain liike ja inhimillisen itsekkyyden katoaminen.
      Kahden kapitalistivaltion Ukrainan ja Venäjän sota on järjetöntä aineellisen työn tuhoamista. Porvarit ympäri Eurooppaa tekevät hävittämisestä ihannetta.

      • Anonyymi

        Sota on paras bisnes mitä on koskaan keksitty.


      • Anonyymi

        Putin on äärioikeistolainen diktaattori, eli sinunkin poliittinen idolisi.


    • Anonyymi

      kommunismin rauhan töitä;

      tappoivat 100 miljoonaa ihmistä vajaan 100 vuoden aikana...

      aikamoinen psskasakki.

      • Anonyymi

        Uskonnot ovat aiheuttaneet tuhansia kertoja suurempia ruumismääriä. Ja pedofiliat päälle!


    • Anonyymi

      Kommunistit eivät lähde salamurhiin tai minkään kansallisuuden tappamiseen.
      Kapitalismi kukistuu ilman verenvuodatustakin. Venäjäkin palaa sosialismin tielle muiden kansojen mukana.
      Ylläpidon tulisi ilmoittaa tappoviestit poliisille. Nehän kohdistuvat maassamme asuvia venäläissiirtolaisia kohtaan.

    • Anonyymi

      Rauhaa ja rakkautta hyvät toverit!

      • Anonyymi

        Sitä samaa toivoo hän!


      • Anonyymi

        Shalom ... ota vastaan!


      • Anonyymi

        Elämme vaarallisia aikoja hyvä veli. Mutta jeesustelijoiksi ei silti pidä kenenkään ryhtyä.


    • Anonyymi

      Aloituksen teesi on järjetön.
      Kuolematon, syntymätön, iätön ja ajaton kristinuskon jumala olisi tapettu ihmisten toimesta. Miten tapettu jumala olisi voinut palata eläväksi.?
      Väittämä on samankaltainen kuin jos jänis olisi loukannut tassunsa mutta lähtenyt kuitenkin siltä seisomalta hyppelemään.

      Ristinkuolema jumalauskon perusteemana on kammottava. Teloitus on kristillisen teorian alku ja loppu. Kun kansalaisten enemmistö maailmalla ei usko satuun niin Jeesus tappaisi loppupeleissä kaikki muut kuin 144 000 tuhatta armoitettua. Nekin Abrahamin 12 pojan poikien sukulinjasta eli vain juutalaisuskoisista tulisi taivaan paratiisin kelpaavat.
      UT, Johanneksen Ilmestys, 7. luku

      Maailmasta loppuu kaikenlainen elämä vuorenvarmasti. Se tiedetään kosmologisena tapahtumana. Pieninkään bakteeri ei jää henkiin. Kristinusko "tietää" Jeesuksen järjestävän hirvittävän ihmisteurastuksen ja sitä tulisi ihmisten palvoa.
      Kristinuskon teologia on hulluutta. Joka tyrannia ei palvele, hänelle järjestetään kuolemansa jälkeen ikuinen kidutus. Tätä kristityt palvovat, tahtoen tai tietämättään.
      On selvää, että tällainen maailmankuva vääristää ihmisen psyykkeen.

      Intialainen hindulaisuus on sata kertaa humaanimpi kuin kristinusko mutta on tiedollisesti epävakaa.

    • Anonyymi

      Kommunistien rauha tarkoittaa sitä että ne tappoivat n.100 miljoonaa viatonta ihmistä uskontonsa kehoituksesta. Eikö sekään riittänyt vaan niiden on täytynyt jatkaa sitä edelleen, kuten näemme.

      • Anonyymi

        Melko pientä verrattuna uskontojen aiheuttamiin ruumismääriin. Ja pedofilian uhrit vielä päälle! Ja kauheinta siinä on se, että se jatkuu yhä ... uskonnon varjolla


    • Anonyymi

      Kristinusko tuli valtaan Rooman valtakunnassa ainoaksi sallituksi 300 luvulla. Ensimmäinen teko oli alkaa pakottaa väestö jeesususkoon. Se alkoi verisellä pakottamisella ja jatkui vuosisatoja. Kapitalismi vei aseilla ja väkivallalla kristinuskoa valloittaessaan vähemmän kehittynyttä maailmaa. Siirtomaasodissa sotilaita valistettiin Jeesuksen nimissä murhaamaan "alkuasukkaita". Siirtomaiden itsenäisyysliikkeiden alettua siirtomaaisännät vetosivat jälleen Jeesukseen: siirtomaarikkauksien ja Jeesuksen puolesta urheasti ennestään rikkaiden rikkauksien lisäämiseksi.
      Kristilliset papit siunaavat Ukrainan sodassa kukin omalla Jeesuksella surmaamaan toisia kristittyjä.

      Kuinka kukaan voi tukea Jeesusta? Sillä olisi teologian mukaan kaikki valta lopettaa sodat mutta ei lopeta. Jeesus nauttii ihmisten tappohommista toisiaan kohtaan.
      Ihmisten täytyy itse nostaa sodanvastainen maailmanlaajuinen liike ja kumota oligarkkien jeesustelut.

    • Anonyymi

      Kommunismi on kansainvälinen harha-uskonto

      • Anonyymi

        Äärioikeistolainen harhojen näkeminen johtaa Putinismiin


      • Anonyymi

        Trumpismi on harhaisten uskonto.


    • Anonyymi

      Näyttää siltä että kommunismi on poistumassa kokonaan maapallolta, jos oikein tulkitsen sen merkkejä.
      Mm Suomessa kommareiden kannatus on aika lailla tasan nolla. Ja kuitenkin Suomi on ollut länsieuroopan maa jossa on ollut keskimääräistä enemmän kommarikannatusta. Mutta sekään ei auta nyt kun kansa kantaa psskan tunkiolle, silloin se on loppu LOPULLISESTI !!

      Siitä voimme vain kiittää Suomen viisasta kansaa !!!

      • Anonyymi

        Niinpä. Äärioikeisto onkin Suomen pahin turvallisuusuhka, kuten naapurissa oleva äärioikeistolainen diktaattorikin osoittaa. Mitkään järkiperäiset ajatukset eivät äärioikeistolaiseen päähän "mahdu", vain väkivalta jopa "nollakannatus" ihmisiä kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Äärioikeisto onkin Suomen pahin turvallisuusuhka, kuten naapurissa oleva äärioikeistolainen diktaattorikin osoittaa. Mitkään järkiperäiset ajatukset eivät äärioikeistolaiseen päähän "mahdu", vain väkivalta jopa "nollakannatus" ihmisiä kohtaan.

        Jota äärioikeistolaista diktaattoria Vladimir Putinia tukee vankkumatta Ukrainan sodassakin Venäjän suurin poliittinen oppositioryhmä, Venäjän federaation kommunistinen puolue, joka on SKP:n toveripuolue.
        Heidän johtajansa Gennadi Zjuganov ja koko muu kommunistien duuman edustajisto joutui äskettäin Yhdysvaltain sanktiolistalle.

        Mitäpä luulet, nimimerkki Partacus, tuomitseeko SKP nyt venäläiset kommunistitoverinsa sen kanssarikoksesta Venäjän imperialistisessa hyökkäyssodassa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan?
        Sinähän olet itse myöntänyt Putinin Venäjän olevan "kiistatta fasistinen" valtio, joten olisiko jo aika tuomita tuon fasistihallinnon kaikki hännystelijätkin, Zjuganovin gangsterikopla heidän muassaan?
        Miksi SKP on ylipäätään vaiennut tykkänään koko toveripuolueenne asiasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jota äärioikeistolaista diktaattoria Vladimir Putinia tukee vankkumatta Ukrainan sodassakin Venäjän suurin poliittinen oppositioryhmä, Venäjän federaation kommunistinen puolue, joka on SKP:n toveripuolue.
        Heidän johtajansa Gennadi Zjuganov ja koko muu kommunistien duuman edustajisto joutui äskettäin Yhdysvaltain sanktiolistalle.

        Mitäpä luulet, nimimerkki Partacus, tuomitseeko SKP nyt venäläiset kommunistitoverinsa sen kanssarikoksesta Venäjän imperialistisessa hyökkäyssodassa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan?
        Sinähän olet itse myöntänyt Putinin Venäjän olevan "kiistatta fasistinen" valtio, joten olisiko jo aika tuomita tuon fasistihallinnon kaikki hännystelijätkin, Zjuganovin gangsterikopla heidän muassaan?
        Miksi SKP on ylipäätään vaiennut tykkänään koko toveripuolueenne asiasta?

        Mitäs me naapurin sisäpolitiikasta välitetään niin kauaa kuin eivät Suomeen hyökkää.
        Suomea uhkaa sisältäpäin vain äärioikeisto ja siksi sen vastustaminen on kaikille kansalaisille hyvin tärkeää!


    • Marxilainen kansantaloustiede ja materialistinen filosofia ovat todellisen maailman liikelakien yleinen oppi. Ne ovat kaukana uskonnoista, koska niiden ajatuksiin ei laiteta jumalia hääräämään.
      Molempien apuna on tiede. Marxilaisen maailmankatsomuksen lähtökohta on todellinen, havaittu ja vahvistettu tieto. Jos halutaan jeesustella niin marxilaisuudessa jumala on yhtä kuin ihminen eli jumalia ei ole olemassa eikä varsinkaan kristinuskon väkivaltaisia jumalia. Yksittäiset kristinuskon teesit kuten mm. rakasta lähimmäistäsi eivät ole lainkaan olemisen ulkopuolelta saatua. Ne ovat normaaleja ihmisten kesken hyvään pyrkiviä teesejä.
      Nyt Ukrainassa ortodoksisen kristinuskon kolme "Jeesusta" kilpailevat keskenään paikasta auringon alla. Ne ovat siten sodan jumalia, samanlaisia mielikuvia kuin pakana-aikojen sotajumalat. Niiden papit siunaavat omilleen sotavoittoa.

      Ihmiset ovat hyviä tai pahoja, kauniita tai vähemmän kauniita jne. materian tuottamia olentoja. He luovat tiedettä, etsivät tietoa, kinaavat keskenään, auttavat toisiaan hädässä. Joko ihmiset mm. lakkauttavat sodat tai sitten ei. Ilman ihmisten omaa tahtoa rauhan maailmaa ei synny.

      Kannattaa tutustua vähintään marxilaisuuden perusteisiin niin sieltä löytyy helposti ymmärrettävä näkemys tajunnan ja olemisen vuorovaikutuksesta.

    • Anonyymi

      Kyllä Jeesusta muistellaan. Hän yritti nostaa pääsiäisenä köyhälistön kapinaa rikasta Jerusalemin temppelipapistoa vastaa. Vuosilukua emme tiedä mutta oletetaan jonkunlaisen kapinayrityksen olemisesta.
      Kansa ei lähtenyt kapinoimaan vierasta valloittajaa Roomaan kohtaan ja jonka suojeluksessa temppelipapisto oli.
      Papit manipuloivat Rooman antamaan kuolemantuomion kelvottomalle kurjaliston tukijalle. No. Jeesus pantiin ristille mutta kuoli nopeasti muutamassa tunnissa.
      Jeesuksen tunteneet naiset saivat Rooman edustajalta luvan haudata lahkonjohtajansa. Sattuikin mukavasti, että Jeesus vain pyörtyi ja lääketiedettä tuntevat essealaistoverit saivat hänet henkiin.
      Hän oli pahasti vammautunut ja yritti jatkaa kurjien valistamista. Noin kuukauden päästä essealaiset ystävät veivät hänet hoivaansa. Jeesus kuoli lopulta puolen vuoden kuluttua. Hänen lähimmät työtoverit olivat ihmeissään Jeesuksen katoamisesta. Siitä alkoi huhumylly hänen taivaaseen astumisesta ja takaisin paluusta. Kurjilla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin elää päivästä toiseen.
      Muutama sata vuotta myöhemmin rikas roomalainen papisto ylensi huutoäänestyksellä Jeesuksen jumalaksi.

      • Anonyymi

        Satusetä Andersson olisi keksinyt paljon paremman tarinan Jessuksesta.


    • Anonyymi

      Kommunistit tarjoavat vain rauhaa ja rakkautta. Äärioikeisto vastaa väkivallalla ja vihapuheella. Siinä on oleellinen ero, vai mitä?

      • Anonyymi

        Rohkenen olla kanssasi eri mieltä siitä, että Gennadi Zjuganovin johtama Venäjän federaation kommunistinen puolue tarjoaisi "vain rauhaa ja rakkautta" Ukrainan kansalle tukiessaan ehdoitta Vladimir Putinin fasistihallinon hyökkäyssotaa Ukrainassa.

        Suomen Kommunistisen Puolueen aiempi johtaja Yrjö Hakanen on lopultakin uskaltautunut ryömimään ulos kolostaan ja ottamaan kantaa SKP:n venäläisen toveripuolueen toimintaan.

        Hakanen:

        "- Kommunistina minulle on ollut erityisen surullista nähdä, miten Venäjän hallituksen talouspolitiikkaa vastustava Venäjän federaation kommunistisen puolueen johto liputtaa hyökkäyssodan ja nationalististen suurvaltatavoitteiden puolesta."

        Suomen Kommunistinen Puolue jatkaa kuitenkin kyyristelyään ja kieltäytyy tuomitsemasta Zjuganovin kommunistipuolueen osallisuutta hyökkäyssotaan Ukrainassa.
        Millaisia kyynisiä velliperseitä te siellä SKP:ssä oikein olette, häh?
        Olen vakuuttunut siitä, että SKP:n toriteltoilla tullaan kuulemaan paikalla pysähtyvien suusta sanotaanko vaikka reipasäänisiä mielipiteitä tästä asiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rohkenen olla kanssasi eri mieltä siitä, että Gennadi Zjuganovin johtama Venäjän federaation kommunistinen puolue tarjoaisi "vain rauhaa ja rakkautta" Ukrainan kansalle tukiessaan ehdoitta Vladimir Putinin fasistihallinon hyökkäyssotaa Ukrainassa.

        Suomen Kommunistisen Puolueen aiempi johtaja Yrjö Hakanen on lopultakin uskaltautunut ryömimään ulos kolostaan ja ottamaan kantaa SKP:n venäläisen toveripuolueen toimintaan.

        Hakanen:

        "- Kommunistina minulle on ollut erityisen surullista nähdä, miten Venäjän hallituksen talouspolitiikkaa vastustava Venäjän federaation kommunistisen puolueen johto liputtaa hyökkäyssodan ja nationalististen suurvaltatavoitteiden puolesta."

        Suomen Kommunistinen Puolue jatkaa kuitenkin kyyristelyään ja kieltäytyy tuomitsemasta Zjuganovin kommunistipuolueen osallisuutta hyökkäyssotaan Ukrainassa.
        Millaisia kyynisiä velliperseitä te siellä SKP:ssä oikein olette, häh?
        Olen vakuuttunut siitä, että SKP:n toriteltoilla tullaan kuulemaan paikalla pysähtyvien suusta sanotaanko vaikka reipasäänisiä mielipiteitä tästä asiasta.

        Todistit heti teoreemani todeksi. Kiitos siitä.


      • Anonyymi

        Kommunistit ovat tarjonneet kaikkialla maailmassa kaksi vaihtoehtoa: anna omaisuutesi valtiolle ja käänny kommunistiksi, tai kuole.

        Aikuisen oikeasti ensin mainittua vaihtoehtoa ei ole tarjottu. Ensin on haettu isä ja ammuttu. Sitten äiti ja lapset on laitettu junaan kohti vankileiriä ja lopuksi talo irtaimistoineen ryövätty valtion (kommunistien) käyttöön. Osa taloista on poltettu tarpeettomina.

        Vankileirillä lapset on erotettu äidistään ja alettu antaa heille yhteiskunnallista kasvatusta. Isona lapset sitten tietävät, että inkvisitioissa ihmisiä poltettiin noitina roviolla, joten lapset ymmärtävät sen jälkeen uskonnollisen taikauskon vaarallisuuden. Sitä lapset yrittävät olla muistamatta, että isän ampuivat uskonnollisesta taikauskosta vapautuneet kehittyneet neuvostoihmiset ja että he olisivat oikeasti halunneet pysyä kotonaan äitinsä ja isänsä kanssa. Heille kerrotaan päivittäin, miten alkukantaisia olentoja esineuvostoihmiset olivat. Lapset oppivat vaistoamaan, että julisteissa maireaa hymyä lasten kanssa hymyilevä Isä Aurinkoinen on oikeasti jotenkin pelottava mies, kun aikuiset varovat sanomasta hänestä mitään ikävää.


    • Anonyymi

      Kristilliset puolueet eivät vedä Suomessa eikä Euroopassakaan.
      Suomen Kristillisdemokraatit saivat 5.3 % kannatuksen parhaimmillaan Kalliksen aikana. Sen jälkeen ruoriin astui homovihainen Päivi Räsänen. Puoleen kannatus on enää yksittäisten kansanedustajien varassa ja jotka voivat yksitellen tipahtaa.
      KD:sta on tullut normaali porvarillinen puolue. Uskonto esiintyy vain puolueen nimessä.
      Porvarillisessa poliittisessa kentässä ei enää uskota Jeesuksen tuovan ääniä. Valtionkirkkojärjestelmä horjuu. Pienin askelin valtion ja lut.kirkon ero etenee. Valtio ei luota luterilaiseen tai ortodoksiseen kristinuskoon. Uskontokunnat muuttuvat normaaleiksi yhdistyksiksi ja saavat omillaan suorittaa poppamenojaan valtion säätämien lakien puitteissa. Rikoslaki on maallinen oikeus ja sitä uskovaistenkin on noudattaminen muiden kansalaisten ohella.

      • Anonyymi

        Suomen Kommunistinen Puolue sai tammikuun maakuntavaaleissa 1,8 tuhatta ääntä koko maassa, mikä tarkoittaa 0,1 prosentin ääniosuutta.
        Kristillisdemokraattien kannatus siis laskee kohti kommunistien 0-kannatuslukemia.
        Molempien voi sanoa olevan uskonnollisia puolueita, sillä onhan kommunisteillakin pyhä kolminaisuus: Marx, Engels ja Lenin, joiden epäily on häväistystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Kommunistinen Puolue sai tammikuun maakuntavaaleissa 1,8 tuhatta ääntä koko maassa, mikä tarkoittaa 0,1 prosentin ääniosuutta.
        Kristillisdemokraattien kannatus siis laskee kohti kommunistien 0-kannatuslukemia.
        Molempien voi sanoa olevan uskonnollisia puolueita, sillä onhan kommunisteillakin pyhä kolminaisuus: Marx, Engels ja Lenin, joiden epäily on häväistystä.

        Luulosi ei ole tiedon väärtti.


      • Anonyymi

        "Rikoslaki on maallinen oikeus"

        ...jota kommunistienkin on noudattaminen, vaikka satukirjan tarujumalan höpöhöpökäsky "älä tapa" ei heille olekaan koskaan ollut kielletty asia "luokkataistelun tässä vaiheessa". "Luokkataistelun seuraavaa vaihetta" ei ole vielä onnistuttu saavuttamaan missään.


    • Anonyymi

      Rauhaa ja rakkautta hyvät toverit ...

      • Anonyymi

        Oliko tuo mahdollisesti hienoinen piikki SKP:n toveripuolueelle, Venäjän federaation kommunistiselle puolueelle, sen tuesta Vladimir Putinin hyökkäyssotapolitiikalle Ukrainassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo mahdollisesti hienoinen piikki SKP:n toveripuolueelle, Venäjän federaation kommunistiselle puolueelle, sen tuesta Vladimir Putinin hyökkäyssotapolitiikalle Ukrainassa?

        Äärioikeistolaiset diktatuurit kuolevat aina omaan väkivaltaansa. Piikki oikeistolaisessa lihassa.


    • Anonyymi

      Kommaridiktatuurit ovat senttään hävinneet maailmasta, muutmama vielä jäljellä, niidenkin päivät tulevat päättymään. Skp:n kaltaisia diktatuurin puuhastelijoiden rippeet vetävät viimeisiä korinoitaan.

      • Anonyymi

        Aivan. Vain oikeistodiktatuurit ovat enää uhka maailman tulevaisuudelle!


      • Anonyymi

        Äärioikeistolainen Putin on siitä oiva esimerkki.


    • Anonyymi

      Kapitalismin ihmisviha ja sotaisuus vetelee viimeisiään Ukrainan suunnalla. Maailman kansalaisten keskuudessa nousee vahvasti esiin rauhanomaisen maailman kehittäminen. Porvarien keskinäiset sodat tullaan lakkauttamaan. Samoin niiden sotaliitot.

    • Anonyymi

      Kommunistit haluavat takoa aseet auroiksi!

      • Anonyymi

        Ja ystävyyttä kaikkien kansojen kesken.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ystävyyttä kaikkien kansojen kesken.

        Toveri hyvä, Suomen Kommunistisen Puolueen toveripuolue Venäjän federaation kommunistinen puolue on kanssasi täysin toista mieltä, sillä sen kymppi Gennadi Zjuganov vaati Ukrainan miehittämistä ja maan itsenäisyyden lakkauttamista jo vuosi sitten, eikä SKP:llä ole ollut mitään huomauttamista venäläisen toveripuolueensa fanaattisesta tuesta Putinin fasistihallinnon hyökkäyssodalle Ukrainaa ja sen kansaa vastaan.

        Miksi ei ole huomauttamista, sitä minä olen jo viikkojen ajan kommunisteilla tiedustellut, mutta jostain syystä näille tulee justiinsa silloin tavattomasti muita kiiruita.
        Pitäisikö sinun mielestäsi Zjuganovin sotarikollisia kommunistiroistoja moittia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toveri hyvä, Suomen Kommunistisen Puolueen toveripuolue Venäjän federaation kommunistinen puolue on kanssasi täysin toista mieltä, sillä sen kymppi Gennadi Zjuganov vaati Ukrainan miehittämistä ja maan itsenäisyyden lakkauttamista jo vuosi sitten, eikä SKP:llä ole ollut mitään huomauttamista venäläisen toveripuolueensa fanaattisesta tuesta Putinin fasistihallinnon hyökkäyssodalle Ukrainaa ja sen kansaa vastaan.

        Miksi ei ole huomauttamista, sitä minä olen jo viikkojen ajan kommunisteilla tiedustellut, mutta jostain syystä näille tulee justiinsa silloin tavattomasti muita kiiruita.
        Pitäisikö sinun mielestäsi Zjuganovin sotarikollisia kommunistiroistoja moittia?

        Ehkäpä joku persujen venäjämielinen politrukki osaa kertoa sinulle vastauksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä joku persujen venäjämielinen politrukki osaa kertoa sinulle vastauksen.

        Onko perussuomalaiset sinun mukaasi vastuussa SKP:n toveripuolueen rikoksista, joita SKP ei halua tuomita.
        Sinusta tulee Partacus mieleen Putinin ammattivalehtelija Dmitri Peskov.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja, ex-puheenjohtaja ja eduskuntaryhmä ovat antaneet lausuntonsa, jonka mukaan kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä. Onko tuollainen Suomen turvallisuutta selkeästi parantavan kannan ottaminen sinun mielestäsi Venäjä-mielistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko perussuomalaiset sinun mukaasi vastuussa SKP:n toveripuolueen rikoksista, joita SKP ei halua tuomita.
        Sinusta tulee Partacus mieleen Putinin ammattivalehtelija Dmitri Peskov.

        Perussuomalaisten puheenjohtaja, ex-puheenjohtaja ja eduskuntaryhmä ovat antaneet lausuntonsa, jonka mukaan kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä. Onko tuollainen Suomen turvallisuutta selkeästi parantavan kannan ottaminen sinun mielestäsi Venäjä-mielistä?

        SKP on vahvasti kritisoinut Venäjän kommunisteja Putinin sodasta. Ukrainassa on käynnissä porvarien keskinäinen sota. Kokoomuksen sisarpuolue "Yhtenäinen Venäjä" järjesti sodan selvällä enemmistöpäätöksellä.
        Persut puolestaan eivät ole tuominneet yhtään natomaiden sotaa. Persut kannattavat oligarkkien sotaliittoon liittymistä.
        Zelenskyin mukaan Ukrainassa asuu noin sataa erilaista kansallisuutta. Persut parjaavat Suomeen tulevia tiettyjä kansalaisia. Persut ovat pakosta hiljaa ukrainalaispakolaisista ja vähemmistökansallisuuksien oikeuksista,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SKP on vahvasti kritisoinut Venäjän kommunisteja Putinin sodasta. Ukrainassa on käynnissä porvarien keskinäinen sota. Kokoomuksen sisarpuolue "Yhtenäinen Venäjä" järjesti sodan selvällä enemmistöpäätöksellä.
        Persut puolestaan eivät ole tuominneet yhtään natomaiden sotaa. Persut kannattavat oligarkkien sotaliittoon liittymistä.
        Zelenskyin mukaan Ukrainassa asuu noin sataa erilaista kansallisuutta. Persut parjaavat Suomeen tulevia tiettyjä kansalaisia. Persut ovat pakosta hiljaa ukrainalaispakolaisista ja vähemmistökansallisuuksien oikeuksista,

        "SKP on vahvasti kritisoinut Venäjän kommunisteja Putinin sodasta."

        Miksi sinun, nimimerkki Partacus, pitää jatkuvasti valehdella?

        Minä en löydä Suomen Kommunistisen Puolueen tai Tiedonantajan verkkosivuilla mitään merkkiä siitä, että SKP olisi puolueena sanonut halaistua sanaakaan Zjuganovin kommunistien tuesta Vladimir Putinin fasistihallinnon hyökkäyssodalle Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, saatika että SKP olisi vieläpä "vahvasti kritisoinut" Venäjän kommunisteja, kuten sinä väität.

        Mutta jos sinä kerran sellaisen olet nähnyt, niin nyt minä pyydän sinua esittämään suoran linkin siihen väittämääsi Suomen Kommunistisen Puolueen kannanottoon, jossa "vahvasti kritikoidaan" Zjuganovin kommunisteja heidän asettumisestaan Vladimir Putinin tueksi Ukrainaan hyökkäämiseksi.
        Ymmärtänet, että saatan pitkästyä sitä linkkiä odotellessa?

        Gennadi Zjuganov vaati jo vuosi sitten Ukrainan miehitystä, Zelenskyin syrjäyttämistä ja maan itsenäisyyden lakkauttamista, joten hyvin etupainotteisesti näyttävät Venäjän kommunistit toimineen Yhtenäisen Venäjän kanssa, koska molemmat sotamarssivat yhtä jalkaa Ukrainan hyökkäyssotaan.

        Kun Zjuganovin kommunistit todellisuudessa voittivat syyskuun 2021 Venäjän duuman vaalit, vaikka se puolueelta vaalivilpillä ja lopulta sen eliitille ohjatulla korruptiolla vietiinkin, niin sen pohjalta voi olettaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan hyökkäävien Venäjän fasismidiktatuurin sotilaiden enemmistön kuuluvan kommunistien KPFR:n kannattajiin verrattuna muita puolueita äänestäviin, vaikkei siinä maassa äänestämisellä käytännössä mitään merkitystä olekaan.

        NATO on puolustusliitto, jonka täysjäseneksi Ukrainan olisi pitänyt päästä jo 1990 luvulla, jolloin tältäkin Venäjän fasismidiktatuurin ja sitä tukevien Zjuganovin kommunistien aiheuttamalta tragedialta olisi vältytty.


    • Anonyymi

      Kaikki uskonnot pitäis lailla kieltää!

    • Anonyymi

      Kommunistit ja uskovaiset pitäisi sulkea hullujen huoneelle ja unohtaa sinne.

      • Anonyymi

        Mutta mihin ne siellä jo olevat äärioikeistolaiset PersKokkareet sitten viedään?


    • Anonyymi

      Persut persustelevat vihapuheensa raamatulla.

      • Anonyymi

        Raamatun asiantuntijan Moskovan patriarkka Kirillin siunauksella toteuttaa ei pelkästään vihapuheensa vaan myös vihatekonsa Ukrainan kansaa vastaan Suomen Kommunistisen Puolueen totinen toveri Gennadi Zjuganov, jonka brutaalissa murhanhimossa ei näytä SKP:n mielestä olevan mitään moitittavaa.

        Mutta miten on, nimimerkki Partacus, löytyykö se tuolla ylempänä mainostamasi dokumentti, jossa SKP "kritisoi vahvasti" Zjuganovin kommunisteja vai tulitko piintyneen tapasi mukaisesti lasketelleeksi jällen kerran huusin alusia? Sen puolesta sinä kyllä solahtaisit sujuvasti ja ilman mitään treenausta Kremlin patologisten paskanpuhujien joukkioon.


    • Anonyymi

      Sandarmohissa ja Katynissa vallitsee tosiaan kuoleman rauha kansainvälisen rauhan uskonnon tekojen jälkeen.

    • Anonyymi

      Apt:2:44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
      2:45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
      2:46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
      2:47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

      Huom! Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
      Antoi siunauksensa elämäntavalle.

      Ateistisesta kommunismista puuttuu Jeesus, siksi se ei toimi, mutta Jeesus tulee ja pistää toimimaan.

      Matt:6:19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
      6:20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
      6:21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

      Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Siksi on seurattava koko sydämestä Jeesusta.
      Huom! Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
      Antoi siunauksensa elämäntavalle.

    • Anonyymi

      "Kommunismi on kansainvälinen rauhan uskonto"

      ...jonka raamatuntulkinta kohdasta "täyttäkää maa" voidaan nähdä mm. Katynissa ja Sardarmohissa

      Molemmissa vallitsee syvä kommunistinen rauha.

      • Anonyymi

        KOM-teatteri lauloi: *Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkottaa." Sandarmohissa ja Katynissa eivät kuulemma ole riidelleet kymmeniin vuosiin kommunistisen rauhan alettua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KOM-teatteri lauloi: *Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkottaa." Sandarmohissa ja Katynissa eivät kuulemma ole riidelleet kymmeniin vuosiin kommunistisen rauhan alettua.

        Agitpropissa kommunismidiktatuurin ilosanomaa kaiuttanut Sinikka Sokka totesi tultuaan vanhemmiten järkiinsä, ettei ollut ajatellut tuolloin lainkaan sitä miten sotaakäynyt sukupolvi olivat todellisuudessa pelastanut Suomen itsenäisyyden.
        Suomalainen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovassa syyskuussa 1918 ajamaan yksinomaan Venäjän bolsevikkien asiaa ja tekemään sen vuoksi vallankumous Suomessa.
        Miettikääpä millainen persreikälä nykyinen Suomen alue olisi osana Venäjän Suur-Persreikälää, jos kommunistien toiveet olisivat toteutuneet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Agitpropissa kommunismidiktatuurin ilosanomaa kaiuttanut Sinikka Sokka totesi tultuaan vanhemmiten järkiinsä, ettei ollut ajatellut tuolloin lainkaan sitä miten sotaakäynyt sukupolvi olivat todellisuudessa pelastanut Suomen itsenäisyyden.
        Suomalainen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovassa syyskuussa 1918 ajamaan yksinomaan Venäjän bolsevikkien asiaa ja tekemään sen vuoksi vallankumous Suomessa.
        Miettikääpä millainen persreikälä nykyinen Suomen alue olisi osana Venäjän Suur-Persreikälää, jos kommunistien toiveet olisivat toteutuneet?

        "Sinikka Sokka totesi tultuaan vanhemmiten järkiinsä, ettei ollut ajatellut tuolloin lainkaan sitä miten sotaakäynyt sukupolvi olivat todellisuudessa pelastanut Suomen itsenäisyyden."

        Parempi tulla järkiinsä myöhään kuin ei milloinkaan. On ollut hienoa havaita, ettei kommunismi sentään niin pesunkestävä vaiva ole kuin neuvostopropagandassa.

        "Miettikääpä millainen persreikälä nykyinen Suomen alue olisi osana Venäjän Suur-Persreikälää, jos kommunistien toiveet olisivat toteutuneet?"

        Mitä aiemmin kommunismiin siirtyminen olisi tapahtunut, sitä suuremmat olisivat olleet vahingot. Jos "Tsekkoslovakian tie" olisi ollut meidän tiemme jo 1948, vahingot olisivat olleet lähes samaa luokkaa kuin Baltian maissa. Jos kommunistinen kumous olisi toteutunut KOM-teatterin laulan olla 1971, vahingot vuoteen 1991 mennessä olisivat olleet pienemmät. Kuitenkin ne olisivat olleet tosi merkittäviä, sillä 1970- ja 80-luvut olivat voimakkaan kasvun aikaa, mm. Efta-jäsenyyden ja EEC-vapaakauppasoppareiden ansiosta. Luultavasti oltaisiin itsenäistytty silloin 1991 kuin Baltian maatkin. Joka tapauksessa ränsistyneitä sosialistista realismia edustavia kammotuskerrostaloja olisi joka paikka pullollaan ja maaseutu olisi aavemainen valtavien hylättyjen kolhoosirakennusten seisoessa hiljaa paikoillaan. Kansa pelkäisi Venäjää enemmän, Natoon oltaisiin menty yhtä aikaa Baltian maiden kanssa. Toiset kantaisivat yhä mukanaan muistoja kadonneista sukulaisista, toiset muistoja siitä, miten heidät kidutettiin tunnustamaan tekoja, joita eivät koskaan olleet tehneet.

        Hyvä, kun laitoit kysymykselläsi pohtimaan asiaa. Kiitos veteraanit, mitä teitte meidän vuoksemme!


    • Anonyymi

      Kommunismidiktatuurin puuhastelijat ovat uupumattomia iskurityöläisiä uurastaessaan valehtelun saralla, mihin jo Vladimir Lenin heitä alati yllytti, siis valehtelemaan aina ja kaikkialla, missä vain se edistää kommunismin asiaa.

    • Anonyymi

      Jeesus on kommunisti ja kehoitta antamaan, jopa uhraamaan itsensä. Ja pitämään elämänsä puhtaa ja siveellisenä ja rakastamaan vihollisiaan.
      Kun moraali murtuu yhdestä kohtaa se mädättää koko moraalin.

      Raha ja ahneus on kaiken pahan alku ja juuri. perkeleellinen yhtälö joka tuhoaa planeetan, kuten olette huomanneet.

      Jeesus käynnistää rakkauden kommunismin. Oletko valmis!

    • Anonyymi

      Alkuseurakunta oli todella yhdenvertaisten ihmisten yhteisö. Raha ja sen ahneus koettiin kielteisenä ilmiönä. Kukin seurakuntalainen teki työtä, toi rahaa yhteiseen kanssaan ja josta jaettiin niillekin, jotka eivät työhön kyenneet.
      Oletus jumalolennosta on tietenkin tiedon puutetta.
      Kristittyjen tulisi raamatun mukaan olla rauhaa rakastavia, työtä tekeviä, toisiaan kunnioittavia kansalaisia. Oligarkismi on selvästi raamatun vastainen tilanne.

      • Anonyymi

        SKP:lainen rauhanaktivisti tukee oligarkismia kannattamalla Venäjän rajanaapurin yksipuolista aseistariisuntaa. Siitähän mitä ilmeisimmin seuraisi Suomelle miehitys ja venäläinen oligarkkivalta, joten vaatimus Suomen yksipuoliseen aseistariisuntaan oli oligarkkivallan kannattamista. Miksi kannatatte oligarkkivaltaa?


    • Anonyymi

      Kaikki rauhan aatteet on ihminen itse mädättänyt.
      Tie helvettiin on kivetty, tai vaikka kullitettu hyvillä aikomuksilla. Nyt just. Aikomukset on keskeneräisiä jääneet aikomuksiksi, jossa pirullinen ahneus ja lahjonta on vienyt voiton. Sanonta on ristiriitainen.

      Markuksen evankeliumi:
      8:36 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Mikskä sitä olo paranee, turhuuden turhuutta kaikki.
      Kun ottaa Jessuksen vastaan löytää sielun rauhan ja taivasten valtakunnan. Aivojen resoluutio nousee toiselle tasolle ja eheys valtaa tervettä elämää.

    • Anonyymi

      "Markuksen evankeliumi:
      8:36 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Mikskä sitä olo paranee, turhuuden turhuutta kaikki."

      Jeesus on lausunnosta poissa.
      Lausunto on mitä merkittävin. Jo antiikin aikoina ilmeni oligarkismia eli superrikkautta.
      Jos sairastut henkisesti niin mitä iloa rikkauksilla on. Mitä iloa yksilö saavuttaa omistaessaan järjettömästi. Rikkaat keskenään joutuvat pakosta syynäämään toisiaan, ettei apajille tulla. Kaksi kerjäläistä voivat keskenään omata enemmän ihmisyyttä kuin hevoskuorma rikkaita. Rikkaus synnyttää rikkaiden välisiä sotia.
      Kristilliset kirkot vaikenevat rikkauksien kirosta. Hyvin vähän kuuluu toimia kurjaliston aseman parantamiseksi.

      • Anonyymi

        Jeesus on lausunnosta poissa?
        "Markuksen evankeliumi: 8:36, Nämä ovat Jeesuksen lausumia sanoja.
        Miten niin poissa?


    • Anonyymi

      "SKP:lainen rauhanaktivisti tukee oligarkismia kannattamalla Venäjän rajanaapurin yksipuolista aseistariisuntaa."

      Törkeä valhe siteerauksessa.
      Suomalainen oligarkia vastaan venäläinen oligarkia. Mikä muuttuisi?
      SKP tukee yleismaailmallista aseistariisuntaa ja yhdenvertaisten kansalaisten ihmiskuntaa puoluekantaan, etniseen taustaan, rajanaapuriin katsomatta. Ihmiskunta on yksi ja sama. Kaikilla tulee olla oikeus työhön, koulutukseen, lapsuuteen, harrastuksiin. SKP ei tue Suomen ja muidenkaan aseistautumista sotaa varten.
      Raamattu: Takokaa miekat auroiksi ja keihäät vantaiksi.
      Lopettakaa kristityt sota Ukrainassa.

      • Anonyymi

        Ei mitään valhetta, näin se menee: 1) suomalainen kommunisti kehottaa suomalaisia riisumaan puolustuksensa ja muodon vuoksi myös venäläisiä, 2) Suomi tottelee ja riisuu aseensa (esim. jalkaväkimiinat), Venäjä ei, 3) Venäjä täyttää syntyneen sotilaallisen tyhjiön miehittämällä Suomen, 4) venäläiset oligarkit ostavat Suomesta sen merkittävän omaisuuden, jota ei oteta Venäjän valtiolle tai jätetä taktista syistä suomalaisten itsensä omistukseen.

        Pasifismi Suomessa on käytännössä tuen ilmaus venäläiselle oligarkialle, ihan riippumatta siitä, onko vaikuttimena Kremlin ruplat vai naiivi idealismi.


      • Anonyymi

        "Lopettakaa kristityt sota Ukrainassa."

        Meneilään oleva Venäjän fasismidiktatuurin hyökkäyssota Ukrainaa ja sen kansaa vastaan aloitettiin jo vuonna 2014 Venäjän fasismidiktatuurin miehittäessä Krimin ja osia Itä-Ukrainaa.

        Ukrainan Krimin se pakkoliitti omaan diktatuurinsa, jonka vuoksi sille asetettiin sanktioita, ja Itä-Ukrainassa se aloittia asemasodan Ukrainaa vastaan.

        Muistatko, nimimerkki Partacus, kuinka sinä itse kehuit täällä nimeltä mainiten esimerkillisenä ihmisenä suomalaista kommunismidiktatuurin puuhastelijaa, joka omassa blogissaan kirjoitti pitävänsä Venäjän fasismidiktatuurin Krimin miehitystä ja pakkoliittoa omaan valtioonsa historiallisesti ja poliittisesti oikeana ratkaisuna?

        Venäjän Ukrainaan kuuluvan Krimin miehitys oli sotatoimi, joten tuo sinun kuplille kehumasi kommunisti on siten sodalla toteutettavan imperialismin kannattaja.
        Haluatko sinä ehkä myöntää olleesi tuolloin väärässä ja tuomita nyt tuon Venäjän sotatoimen Krimillä, joka oli samalla nyt Ukrainassa käytävän raa´an sodan aloitus?

        Niin ikään sinä nimimerkki Partacus esittelit täällä ylistävään sävyyn ukrainalaisen kommunistijohtajan Petro Symonenkon haastattelua Tiedonantajassa, jossa tämä kommunismidiktatuurin puuhastelija vaati kiivaasti Venäjälle Krimin vuoksi asetettujen sanktioiden poistoa ja niiden suuntaamista Ukrainaa vastaan, eli te molemmat olitte sitä mieltä, että Venäjän sotaisa imperialismi Ukrainassa on aivan hyväksyttävä asia, eikä siitä tule rangaista Venäjää.

        Oletko sinä peräti unohtanut nuo omat hyväksyvät kantasi Venäjän fasismidiktatuurin sotaan Ukrainassa?

        Kyllä Suomen Kommunistisen Puolueen venäläisen toveripuolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganovkin on kuvattu kirkonmenoissa, ja hän kannattaa fanaattisesti hyökkäyssotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan.

        Mutta sitä minä nimimerkki Partacus ihmettelen, että SKP ei ole halunnut tuomita Venäjän federaation kommunistista puoluetta tuosta tuesta Vladimir Putinin hallinnon imperialistiselle tuhoamissodalle.
        Mistä tälläinen vaikeneminen oikein johtuu, nimimerkki Partacus?


    • Anonyymi

      Rauhaa ja rakkautta ... eikä äärioikeistolaista vihaa ja väkivaltaa!

    • Anonyymi

      Kapitalismin diktatuurin historiantuntemus liikkuu persutasolla.
      Krim ja Ukrainan alueet ovat aikoinaan kuuluneet islaminuskoisille tataareille. Moskovan tsaari valloitti alueet, kun Venäjä alkoi laajentua.
      Krim siis kuuluu täten tataarivaltiolle eikä Ukrainalle. tai Venäjälle. Yhtä lailla Suomi kuuluu saamelaisille. Suomensukuiset tulivat ja valtasivat saamelaisten alueet.

      Krimillä Venäjä teki loistavan operaation välittömästi kun Ukrainan oikeistojengi syöksi venäläissyntyisen presidentin virastaan. Venäjä kosti heti. Krimillä väestön enemmistö on venäläisperäistä. Krimin aluevaltuusto julisti kansanäänestyksen valtiosta johon haluaa kuulua. Väestön reilu enemmistö halusi vaihtaa emovaltiosta toiseen eli Ukrainasta irti ja Venäjään. Ketään ei ammuttu. Vallanvaihto tapahtui aseettomasti. Yhden porvarivaltion osa siirtyi toisen porvarivaltion osaksi.

      Valtaosa Ukrainan nykyalueesta on kuulunut tataarivaltioon. Ukrainan monietnisen valtion tulisi luovuttaa tataareilta aseilla vallatut alueen tataareille.
      Jätetään Ukrainan kohtalo ratkaistavaksi tataarien, venäläisten, Ukrainan puolalaisten, venäläisten, unkarilaisten, juutalaisten ja n. 98 muun kansallisuuden päätettäväksi.
      Ukrainan länsiosat ovat kuuluneet aikaisemmin puolalaisille ja jopa Ruotsille. Kuningas Kaarle XII möhli Pultavassa (Ukrainan alueella) ja menetytti Ruotsin suuravalta-aseman tähän päivään saakka. Tuskin enää palaa.
      Mitä porvari tähän sanoo? Missä on oikeus. Mikä on alkuperäiskansa. Osaako porvari todella sanoa, missä on oikeudenmukaisuus.
      Persut eivät halua tukea Ukrainan sodan pakolaisia. Mitä heille tehdään? Onko persuista eronneet vieläkin oikeistolaisimmat samaa mieltä?

    • Anonyymi

      Tuskinpa uskovaisten sotakiimaiset joukot pystyvät koskaan elämään rauhassa.

      • Anonyymi

        Eikös SKP kuitenkin pidä entisen ateistin ja entisen kommunistin aloittamaa sota melkein sosialistisena rauhansotana? Sellaisten uhrimääriä ei rauhankommunistit ole aiemminkaan vaivautuneet laskemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös SKP kuitenkin pidä entisen ateistin ja entisen kommunistin aloittamaa sota melkein sosialistisena rauhansotana? Sellaisten uhrimääriä ei rauhankommunistit ole aiemminkaan vaivautuneet laskemaan.

        Äärioikeistolainen diktaattori on tosiaan maamme äärioikeistopiirien sankari, vaikka tapettujen työläisten määrä onkin vielä turhan vaatimaton.


    • Anonyymi

      Sosialististen "rauhansotien" väheneminen näkyy tilastollisesti: https://katternodigital.fi/fi/article/vahemmas-aseellisia-konflikteja/ Tänä vuonna jälkikommunistinen oksennus tulee näkymään tilastojen uhrimäärissä.

      Sosialistisia rauhansotia olivat:
      - sosialistiset vallankumoukset
      - sosialistiset vallankumousyritykset
      - sosialistiset valloitussodat
      - sosialistiset yritykset valloittaa lisää alueita

      Sosialistisissa rauhansodissa tapettiin ja teloitettiin runsaasti niin vihollisen joukkoja kuin siviilejäkin, mutta omia joukkojakaan ei säästetty.

      Reaalisosialistista järjestelmissä ihmisiä teloitettiin, suljettiin vankileireille, kidutettiin ja näännytettiin nälkään. Kommunismin uhrimäärä ilman sotatoimissa kuolleita on sata miljoonaa ihmistä.

      Kommunismi on kansainvälinen rauhansotien uskonto.

      Se on myös rauhannäännytysten, rauhankidutusten ja rauhanvankileirien uskonto.

    • Anonyymi

      Pelätkää hirveästi.
      Jeesus tulee muutaman päivän päästä taas ristille kuolemaan yli 2 000:nen kerran.
      Silloinen oligarkkinen, jahvelainen Jerusalemin papisto juoni Jeesuksen poistettavaksi elävien kirjoista. Jeesuksen suurin synti oli puhua köyhälistön puolesta. Usein esiintyy lause: Ei rikkaat tarvitse huolenpitoa, köyhät ovat ovat lähellänne. Viimeinen niitti oli järjestää mielenosoitus temppelissä raharuhtinaita vastaan.
      Jeesuksen elinaikana olisi ollut mahdoton syrjäyttää orjanomistuksellinen tuotantotapa. Orjat itsekin pitivät olotilaa luonnollisena. Heillä ei ollut muuta näkemystä kuin päästä orjuudesta irti ja tulla orjanomistajaksi. Joko tai.
      Yhteiskunnallinen kehitys ei sallinut yksityisomistuksen lakkauttamista. Jeesus: Anna toinen viittasi sille, jolla ei ole yhtäkään.

      Kristinusko unohti Jeesuksen tärkeimmän yhteiskunnallisen teesin ja asettui omistavan rikkaan luokan ideologiaksi teesillä: Kärsi maan päällä, taivaassa saat autuuden. Yhdenvertaisuuden oppi muunnettiin alistuksen opiksi.
      Papistosta riippumatta kristityissä on paljon solidaarisuutta vähäväkisten puolesta.
      Pahin seuraa mukana. Kristinuskon papit asettuivat Jeesuksen rauhanomaisuutta vastaan puolustamalla omistajien sotia, toisten viattomien ihmisten tuhoamista.
      Miksi papit ja kirkot eivät voisi asettua tänä pääsiäisenä sorrettujen, nälkäisten ja rauhan maailman kannattajien joukkoon? Se olisi suuri kunnia köyhien puolesta toimineelle Jeesus-vainajalle.

    • Anonyymi

      Minä uskon vain pääsiäispupuun ja rauhanaatteeseen.

      • Anonyymi

        Puputyttöihin uskominen voi tulla kalliiksi...


    • Anonyymi

      Silloin kun maailma on kriminalisoinut sodan ja niitä ei enää synny, ollaan kommunismissa eli siviilituotannon maailmassa.

      • Anonyymi

        Siellä kommunismissa niitä sotia oliskin, ihmiskunta kun alkais vapauttaa itsensä tuosta kahleesta. Ei koskaan kommunismia se pitää tukahduttaa jo heti alkuunsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kommunismissa niitä sotia oliskin, ihmiskunta kun alkais vapauttaa itsensä tuosta kahleesta. Ei koskaan kommunismia se pitää tukahduttaa jo heti alkuunsa.

        Tyytykäämme siis monipuolue-demokratiaamme.


    • Anonyymi

      "Silloinen oligarkkinen, jahvelainen Jerusalemin papisto juoni Jeesuksen poistettavaksi elävien kirjoista. "
      Se käy ilmi evankeliumeista. Jesse kuvataan köyhälistön profeettana, normaalina ihmisenä ja kuolevaisena. Jesse vertasi temppelipapiston rikkaita ja kurjalistoa rinnakkain vaatien rikkailta tekoja
      Muutama sata vuotta myöhemmin evankeliumeihin ilmaantui lauseita esivallan ehdottomasta kunnioittamisesta. Näiden lauseiden mukana Rooma laillisti kristinuskon ainoaksi sallituksi uskonnoksi, valtiouskonnoksi. Ihminen Jeesus kirjattiin jumalaksi ja jumalan pojaksi yhtä aikaa. Vanhat mysteeriuskot hävitettiin, uusi sellainen laillistettiin. Kristinusko siirtyi jo alkutaipaleella upporikkaiden puolelle. Peruslause: "Kärsi maan päällä, saat kultaa ja mirhamia kuoltuasi taivaassa."
      Todellinen, kapinallinen köyhien puolustaja vaipui unholaan. Jeesuksesta tehtiin väärennetty myytti. Jokin esikuva köyhälistön puolustajasta luultavasti on ja jonka temppelipapisto juoni tieltään pois.

    • Anonyymi

      Kristittyjen tulisi oman oppikirjansa perusteella kieltäytyä sodasta.
      Demokratiaa on se, ettei ryhdytä sotaan.
      Kristittyjen porvareiden tulisi kieltäytyä kaikesta sotaan liittyvästä.
      Ihmisten tulisi tajuta, että toistensa tappaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.

      • Anonyymi

        KD on osoittanut ainakin olevansa maamme sotakiimaisin puolue, heti IKL-pohjaisen kokoomuksen jälkeen.


      • Anonyymi

        Köyhimpien kuolema kirvoittaa aina iloa näissä uskossaan täydellisissä ...


    • Anonyymi

      Raamatun mukaan juutalaisille vihamielinen Jeesus järjesti oligarkkiselle Jerusalemin temppelipapistolle mielenosituksen. - Oikea teko.
      Jeesus vetosi kunniallisuuteen. Köyhälistön kurjistaminen saa riittää. Kurjille tulee järjestää sosiaaliturvaa. -Hyvä veto.
      Kolme sataa vuotta myöhemmin Rooman valtakunnan ylimystö otti Jeesuksen nukekseen oligarkian pystyssä pitämiseksi. -Jeesusta ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
      Ukrainan sodassa tänään ainakin kolme Jeesusta lupaavat sotavoittoa omilleen. - Se on pappien messuamista. Raadollisen ja maallisen Jeesuksen sanoma on viskattu roskakoriin. Oligarkkien etu on kaikkea muuta edellä.

      • Anonyymi

        Oikeisto on aina tulkinnut raamattua vain omien etujensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Ja siihen liittyy oleellisesti köyhän kansan kurissa pito jumalallisin uhkailuin ja ikuisin kadotuksin. Kätevää!


    • Anonyymi

      Kommunismi on valheen koneisto, joka murhaa toisinajattelijat. Totalitaristinen vapauden riisto, vankila, jossa ei voi sanoa totuutta julki. Vakoojien ja ilmiantajien armeijat ovat pirullisesti solutettuja kaikkialle. Kukaan ihminen ei voita kyseisessä järjestelmässä.

    • Anonyymi

      Kammottava ideologia ja järjestelmänä tarvitsee kovan kurin ja väkivaltakoneiston , pysyäkseen pystyssä kuten Kiina ja Vietnam ja muutama lisäksi.

      • Anonyymi

        Diktatuurit eivät ole koskaan mukavia kansalle.


    • Anonyymi

      Tänään uskonnollinen porvarismi muistelee suuria entisiä sotiaan, joissa Jeesuksen nimi huulilla hyökättiin. Pappi valjasti sotilaat Jeesuksen uhrikuoleman nimissä tappamaan toisia ihmisiä kuin russakoita. Vastapuolen papit saattoivat vedota samaan Jeesukseen ja sitten mäiskittiin. Nyt Euroopassa useanlaiset jeesukset ovat kahakassa toistensa kanssa.
      Tuskin kolmantena päivänä kukaan on noussut tosikuolemasta eläväksi. Raamatussa Jeesuksenkin esitetään parantuneen vammoistaan (oli ristillä 6 tuntia ja pyörtyi) naisten ja yhden lääketaitoisen toimesta. Tämä oletuksena, että joku juutalaisuskoinen olisi teloitettu roomalaisten toimesta temppelipapiston toivomuksesta.
      Jeesuksen olemus raamatussa on enemmän sodan vastainen kuin sotaan kiihottaja.
      Nyt maailmansodan kynnyksellä kymmenet jeesukset janoavat ihmisverta. Näin kristillinen maailma kiihkoaa sodan puolesta kun tulisi toimia toisin.
      Onko Suomen uskontokuntien johtajilla rohkeutta esiintyä sotaa vastaan!

      • Anonyymi

        Ei Suomen uskontokuntien johtajilla ole rohkeutta/tarvetta/halua eikä aikaakaan moiseen. Pääasiahan heillä on peitellä uskonveljiensä tekemisiä.


    • Anonyymi

      Rauhanmarsseilla kulkee vain rauhaa rakastavat työläiset, ei uskon ja rahan varjolla tuottoa kiskovat porvariuskovat.

    • Anonyymi

      Uskonto on uskonto siksi että se perustuu uskomuksiin, ei tosiasioihin.

    • Anonyymi

      Kommunismista on tullut RUSISMIA.

      • Anonyymi

        Ei Venäjällä ole enää kommunismia kuin vanhimman polven muistoissa. Nyky Venäjä on äärioikeistodiktatuurissa elävä kleptokratia.


      • Anonyymi

        Venäjä on siis nykyisin ennemminkin RUSSOKAPITALISMI.


    • Anonyymi

      Ensimmäisellä sataluvulla Rooman itäalueilla syntyi n. sata evankeliumia, joista vain 4 kelpuutettiin myöhemmin syntyneeseen raamattuun. Nekin ovat keskenään ristiriitaisia.
      Voidaan olettaa, että joku köyhälistön puolesta saarnannut, ehkä kapinaakin lietsonut, olisi Jerusalemin temppelipapiston oligarkkien toimesta annettu roomalaisille teloitettavaksi. Oltuaan 6 tuntia paalussa, omaiset saivat luvan viedä kuolleeksi oletetun hautaan. Mutta mies oli vain tajuton ja virkosi kesken hautavoitelun aikana henkiin. Normaalisti ristillä kesti parikin vuorokautta ennen kuolemaa.
      Mies (Jeesus ?) virkosi mutta oli heikossa kunnossa, esittäytyi muutamille läheisille ja vietiin muualle kuntoutumaan. Essealaisjuutalaiseksi oletettu kuoli myöhemmin vammoihinsa.
      Rahvaan piirissä nousi normaali spekulointi kuolleen miehen ominaisuudesta.

      Monijumalaisuus teki tuolloin kuolemaansa. Rooma oli maailmanvalta eikä se voinut suvaita satoja sodan-, hedelmällisyyden ym. jumalia. Jeesuksesta muodostui huhujen siivittämänä ylimaallinen olio, ainoa oikea sellainen, ihmisten mielissä. Kolminaisoppi laadittiin yhteensopivaksi Rooman kolmen jumaluuden Saturnalia juhlan yhteyteen jouluna (Jeesus olisi syntynyt tuolloin?). Jeesuksesta luotiin 325 jaa kolmiarvoinen jumaluus piispojen äänestyspäätöksellä.
      Päätös heijasti maailman ja sen olemisen ykseyttä yhden keisarin, yhden jumaluuden nimissä. Näin kristillinen oppi jatkoi idealismin filosofian linjalla kaksinapaisesta olevasta; materia toisaalla, henkikeisari toisaalla.

      Lähtökohdiltaan raamatun ideologia on epätieteellinen. Olisi mukamaste olemassa henkien maailma ja joka olisi reaalisen maailman yläpuolella ja siitä irrallaan.

      • Anonyymi

        Aivan. KD on todellakin sairain maamme puolueista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. KD on todellakin sairain maamme puolueista.

        Homovastaisin nyt ainakin.


    • Anonyymi

      Monijumalaisissa uskonnoissa löytyy materian luojajumala. Se siirtyi lähes sellaisenaan kristinuskoon. Sekin heijasti aatteellista globalisoitumista. Monien luojajumalien teoria kävi tiedostuksellisesti mahdottomaksi. Joko on yksi tai ollenkaan.
      Materian olemuksen selittäminen oli toistaiseksi mahdoton vaikka tiettyä materialismin filosofian alkeita jo esiteltiin.
      Ajanlaskun alusta lähtien jumaluuksien vararikko alkoi edetä. Entiset jumaluuksien ominaisuudet siirrettiin yhden jumaluuden alle. Trendi eteni ympäri maailmaa.

      Parhaillaan on menossa jumaluuksien katoamainen tykkänään. Luonnontieteet siirtävät niitä sivuun tahtomattaan. Kristinusko on käytännössä jo luopunut luomisteoriasta. On pakko. Tieteiden etenemisen myötä käy mahdottomaksi selittää materian luominen materiattoman hengen toimesta. Uskonnot keskittyvät enemmän moraaliseikkoihin ja hyvän onnen saavuttamiseen rukoilun avulla. Mutta silloinpa ollaan tuiki maallisen tiedon alueella.

    • Anonyymi

      Kommunismi on aatteena paljon humaanimpi kuin yksikään uskonnoista, joissa "uskonmiehet" määrittelevät, erottelevat ja tuomitsevat "syntisiksi" katsomiaan ihmisiä.

      • Anonyymi

        Kommunismissakin on vikansa, mutta ei niin pahoja kuin uskontojen harjoittajissa.


      • Anonyymi

        "Syntien" omavaltainen tuomitseminen, eli "uskonmiesten" diktatuuri on ihmiskunnan pahinta halveeraamista. Miksi hyväksytte sen?


    • Anonyymi

      Kansainvälinen on tosiaan ihan asiallinen "biisi". Ihan euroviisuainesta... ;)

      • Anonyymi

        Puhelimessani se on soittoäänenä ... suosittelen!


      • Anonyymi

        Ja nimensä mukaan kansainvälinen biisi!


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe