puolison valinta

Olen ymmärtänyt, että puolisoa valittaessa olisi etusijalle laitettava sisar/veli jopa sellaisissa tilanteissa, että kyseinen henkilö olisi jonkun verran "yksinkertainen" ja maallisia fiksujakin olisi tyrkyllä.
332840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

ei etusijalle vaan toinen jehova on ainoa vaihtoehto koska muita ei jehovan tuttaviin kuulu koska kaikki muut on vääräuskoisia ja/tai pakanoita

Äänestä

Mulle ois pitäny kelvata se ainut tomppeli ku sattu olemaan jälellä jota kukaan ei ollu huolinu. Ku tulin paikkakunnalle, laitto äiti heti pyörät pyörimään ja tutkistelut meikäläiselle. Samalla alettiin katastella josko mulle löytyis ukko, mutta ei ollu ko yks. Ko olinhan hirveessä vaarassa, kun oli pumpulis pidetty, ja himokas narttu huh huh. Ennemmi kyllä oisin tappanu itteni, ko ottanu sen outolinnun. No, mulle kävi just piirustusten mukaan. Aikani pyöriskelin ravintoloissa ja pyörittelin miehiä. Välillä tutkittiin raamattua, välillä ei. Eräässä konventissa yks jeppe tuli jutteleen, soittelikin sitten mulle. Porukat hymis tyytyväisinä. Kävi sitte ilmi, että poitsu oli jo tehny taustatöitä, ja kyselly seurakunnassa muutamalta meikäläisestä. Ei kiinnostanu ylipäätäänkään, mutta siihen loppu se vähäinenki. Äiti oli melkosen harmistunu, vieläki määrävälein jaksaa päivitellä asiaa. Kuka tahansa jt on aina parempi kuin ei jt, koska kuitenkin on "sama asia joka yhdistää"..(?) Joopa se joo. Sittemmin löysin ukon ravintolasta. Kasteella kävin sen jälkeen. Mies kävi muutamissa tilaisuuksissa. Nyt hän sivusta seuranneena on kyllästyneempi jt:iin kuin oli ennen minun tapaamista. En voi moittia. Miksi häntä kiinnostaisi asia, joka saa minut pahalle päälle, masentuneeksi, vihaiseksi ja ties miksi. Yksi vanhin piti mulle pitkän puhuttelun, ettei minun pitäisi miehelleni kertoa mitään negatiivista jt:sta, jos haluan että hänestä tulee joskus jt. Miksikäs sitä haluaisin. Minun pitäisi siis kaunistella asioita, puhua aina myönteiseen sävyyn, ei kertoa pahojakaan asioita vaikka olisivat enempi ko tosia. Siis pitäisi valehdella"? Sorry vain, mutta ei ole paluuta.

Äänestä
  • mitäpä tuohon sanoisi?. Vaikuttaa siltä, että Raamatun ohjeitten mukaan eläminen ei ole sinua koskaan kiinnostanut, etkä ole myöskään ole niin elänyt.
    Eikä siihen ole ilmeisesti tullut muutosta kasteesi jälkeenkään, en ihmettele jos asia ei miestäsi kiinnosta.
    Ihmettelen myös miten sinulle on äitisi taholta yritetty touhuta miestä, vaikka olit "ravintola" kierteessä, oli hyvä, että veli oli tehnyt "taustatyötä" asian tiimoilta. Hän säästyi mitä todenäköisimmin paljolta murheelta.

    Oma kriittisyytesi seurakuntalaisia kohtaan juontaneen omista vääristä teoistasi, täytyy syyllistää muita, kun omat asiat eivät ole olleet koskaan kunnossa. Tällaiseen asenteeseen olen joskus harvoin törmännyt sinulaisen taustan omaavien ihmisten kohdalla. Sama sääntö tosin pätee myös Luterilaisten keskuudessa, ne jotka elävät "holtitonta" elämää, kritisoivat yleensä muita "paremmin" eläviä ihmisiä. Ilmeisesti kurjuus kaipaa seuraa..

    Minulla ei ole tietystikkään oikeutta olla tuomarina, mutta ihmettelen silti mitä järkeä oli mennä tuossa mielentilassa ja tuolla asenteella kasteelle?

    Äänestä

  • Juhani.P kirjoitti:

    mitäpä tuohon sanoisi?. Vaikuttaa siltä, että Raamatun ohjeitten mukaan eläminen ei ole sinua koskaan kiinnostanut, etkä ole myöskään ole niin elänyt.
    Eikä siihen ole ilmeisesti tullut muutosta kasteesi jälkeenkään, en ihmettele jos asia ei miestäsi kiinnosta.
    Ihmettelen myös miten sinulle on äitisi taholta yritetty touhuta miestä, vaikka olit "ravintola" kierteessä, oli hyvä, että veli oli tehnyt "taustatyötä" asian tiimoilta. Hän säästyi mitä todenäköisimmin paljolta murheelta.

    Oma kriittisyytesi seurakuntalaisia kohtaan juontaneen omista vääristä teoistasi, täytyy syyllistää muita, kun omat asiat eivät ole olleet koskaan kunnossa. Tällaiseen asenteeseen olen joskus harvoin törmännyt sinulaisen taustan omaavien ihmisten kohdalla. Sama sääntö tosin pätee myös Luterilaisten keskuudessa, ne jotka elävät "holtitonta" elämää, kritisoivat yleensä muita "paremmin" eläviä ihmisiä. Ilmeisesti kurjuus kaipaa seuraa..

    Minulla ei ole tietystikkään oikeutta olla tuomarina, mutta ihmettelen silti mitä järkeä oli mennä tuossa mielentilassa ja tuolla asenteella kasteelle?

    siitä, mitä ajattelet. Et voi tippaakaan tietää tilannettani. Onko sinusta oikein pitää vankilassa ja pumpulissa parikymppiseksi? Äiti meni itte uusiin naimisiin ei-uskovan kanssa. Elämään astui juopottelu, väkivalta, kirjojen repimiset ym ym. Aina sai pelätä. Monet vuodet haudoin vihaa, ja päätin että heti lähden kun voin, minne tahansa. Aina olen uskonut että jt ainoa totuus. Aivan kokemattomana - ja todella uteliaana - läksin maailmalle. Miten niin ei ole koskaan kiinnostanut? Ja miten niin ei ole tullut muutosta? Sattumoisin väärin molemmat ekat väitteesi. Ravintolat sun muut kiinnosti, kun niistä alvariinsa varoteltiin ja peloteltiin, ei edes penkkareihin ym saanu osallistua, eikä koskaan mihkään ja siellä -ravintoloissa- aikani sitten kävin. Miestä ei kiinnosta jt-asia, koska nähnyt rakkaudettomuuden, ulkokultaisuuden, armottomuuden, haluttomuuden auttaa ja..lista olis todella pitkä. Näitä asioita on tullut esille tällä foorumilla. Äiti on aina yrittänyt elää minu n elämääni, yhä edelleen. Kyllä siinä vaiheessa olisin sen kyselijäveljen saanut, mutta kun ei synkannut minun puolelta. Hän on naimisissa, mutta allekirjoittanut ja monet muut -myös vaimonsa- tietävät, että meikäläinen se olisi se ykkösvaihtoehto ollut.. Taidat pitää minua varsinaisena syöjättärenä. Ei ole niin, mutta tosikiva nähdä kun pimahdit, ja väärälle taholle- kun olet yleensä niin cool. Olen kriittinen seurakuntalaisia kohtaan, ja syitä todella on, niitäKÄÄN et voi tietää. En ole enää kapakkalintu, joskus käydään- eikä mieskään. Omat asiat on, kunnossa, kiitos vain. ps.kumma ettet millään tavalla yrittänyt auttaa, vaan eikun lyödään lissää vaan.

    Äänestä

  • vaikken välitäkään kirjoitti:

    >>Et voi tippaakaan tietää tilannettani.>>

    Vanhimmat muuten tietaa ihan kaiken, tai jos eivat tieda niin vanhimpien vaimot ainakin tietavat. Kylla JuhaniP tietaa sinun ja muitten foorumilaisten sydamentilan, henkilokohtaisen historian, erottamisen syyn (moraalittomuus, "90% tapauksista") jne.

    >>kumma ettet millään tavalla yrittänyt auttaa, vaan eikun lyödään lissää vaan.>>

    Se on se rakkaudellisen veljesseuran tapa osoittaa sita rakkauttaan. Sita, mista heidat tunnistetaan.

    Niin etta suu suppuun ja salin takariviin.

    -nakykivi-

    Äänestä

  • palantir kirjoitti:

    Siellä takarivissä olen istunukki, sen vähän mitä viime aikoina yleensä. Ja tosi rauhassa saan olla. Kun olen kriittinen niin olen vaarallinen, jota pitää karttaa kuin ruttoa. Ja kun kartetaan, ajaudun kauemmas. Rakkaudettomuus huomattu aikapäivät sitten. Muutamia muitakin samanmielisiä siellä on. Aikani jaksoin muutamille, mutta väärille, ihmisille "valitella", ja hyökkäsivät hyeenan lailla. Suuta en suppuun meinaa laittaa. Pysynpähän vaan kauempana. Kummasti tullut tilaa hengittää.Ja 5 veisaan mitä ajattelevat. Ei nyt viitti niin tarkoin kertoa täällä ...

    Äänestä

  • vaikken välitäkään kirjoitti:

    siitä, mitä ajattelet. Et voi tippaakaan tietää tilannettani. Onko sinusta oikein pitää vankilassa ja pumpulissa parikymppiseksi? Äiti meni itte uusiin naimisiin ei-uskovan kanssa. Elämään astui juopottelu, väkivalta, kirjojen repimiset ym ym. Aina sai pelätä. Monet vuodet haudoin vihaa, ja päätin että heti lähden kun voin, minne tahansa. Aina olen uskonut että jt ainoa totuus. Aivan kokemattomana - ja todella uteliaana - läksin maailmalle. Miten niin ei ole koskaan kiinnostanut? Ja miten niin ei ole tullut muutosta? Sattumoisin väärin molemmat ekat väitteesi. Ravintolat sun muut kiinnosti, kun niistä alvariinsa varoteltiin ja peloteltiin, ei edes penkkareihin ym saanu osallistua, eikä koskaan mihkään ja siellä -ravintoloissa- aikani sitten kävin. Miestä ei kiinnosta jt-asia, koska nähnyt rakkaudettomuuden, ulkokultaisuuden, armottomuuden, haluttomuuden auttaa ja..lista olis todella pitkä. Näitä asioita on tullut esille tällä foorumilla. Äiti on aina yrittänyt elää minu n elämääni, yhä edelleen. Kyllä siinä vaiheessa olisin sen kyselijäveljen saanut, mutta kun ei synkannut minun puolelta. Hän on naimisissa, mutta allekirjoittanut ja monet muut -myös vaimonsa- tietävät, että meikäläinen se olisi se ykkösvaihtoehto ollut.. Taidat pitää minua varsinaisena syöjättärenä. Ei ole niin, mutta tosikiva nähdä kun pimahdit, ja väärälle taholle- kun olet yleensä niin cool. Olen kriittinen seurakuntalaisia kohtaan, ja syitä todella on, niitäKÄÄN et voi tietää. En ole enää kapakkalintu, joskus käydään- eikä mieskään. Omat asiat on, kunnossa, kiitos vain. ps.kumma ettet millään tavalla yrittänyt auttaa, vaan eikun lyödään lissää vaan.

    ><
    siitä, mitä ajattelet. Et voi tippaakaan tietää tilannettani.
    ><

    Totta, analysoinkin asiaa vain kertomasi perusteella..

    ><
    Onko sinusta oikein pitää vankilassa ja pumpulissa parikymppiseksi? Äiti meni itte uusiin naimisiin ei-uskovan kanssa. Elämään astui juopottelu, väkivalta, kirjojen repimiset ym ym. Aina sai pelätä.
    ><

    Ei tosiaan ole, Raamatun mukaa lasta piti opettaa nuoresta lähtien, joten sinua ei ole kohdeltu oikein. Olet myös nähnyt sen nurjan puolen siitä, mitä voi seurata avioliitosta ei uskovan kanssa.

    ><
    Monet vuodet haudoin vihaa, ja päätin että heti lähden kun voin, minne tahansa. Aina olen uskonut että jt ainoa totuus. Aivan kokemattomana - ja todella uteliaana - läksin maailmalle.
    ><

    Äitisi varjossa olet joutunut kotona elämään "maaailmallista" elämää, joten Raamatun mukaisesta perhe elämästä sinulla ei ole siis kokemusta ainakaan lapsuuskodissasi.

    ><
    Miten niin ei ole koskaan kiinnostanut? Ja miten niin ei ole tullut muutosta? Sattumoisin väärin molemmat ekat väitteesi.
    ><

    No päättelin siitä, että et koskaan ole Raamatun mukaan elänyt, jos se olisi kiinnostanut, niin toki se olisi näkynyt elämässäsi. Itse jätin ravintolat juuri totuuden takia, vaikka en alkoholia kovin paljon viljellytkään. Ainakin minusta olisi tuntunut oudolta käydä kapakoissa ja samalla korostaa kiinnostusta Raamatun mukaiseen elämään.

    ><
    Ravintolat sun muut kiinnosti, kun niistä alvariinsa varoteltiin ja peloteltiin, ei edes penkkareihin ym saanu osallistua, eikä koskaan mihkään ja siellä -ravintoloissa- aikani sitten kävin.
    ><

    Ei näköjään suotta. Jos ei olisi varoiteltu, niin sitten ravintolohin menon syynä olisi ollut se, että kun ei oltu varoitettu. Kuulutko niihin joitten mielestä syy omiin tekemisiin on aina muilla ihmisillä?, yleensä niillä jotka ovat sinua yrittäneet suojella ja varoitella.

    ><
    Miestä ei kiinnosta jt-asia, koska nähnyt rakkaudettomuuden, ulkokultaisuuden, armottomuuden, haluttomuuden auttaa ja..lista olis todella pitkä.
    ><

    Onnettomaan lapsuuteen et ole syyllinen, mutta valinnat ovat sen jälkeen olleet sinulla. Paras tapa auttaa on se, että yrittää auttaa toista toimimaan oikein. Jos kuitenkin, kuten myönsit, aloit kulkemaan ravintoloissa varoituksista huolimatta, niin silloin sinun auttamiseksi ei voi tehdä mitään.
    Voisin siteerata AA-kerhon iskulausetta "jos haluat juoda, niin se on sinun asia, mutta jos haluat raitistua, niin se on meidän asia."
    En tarkoita, että sinulla olisi ollut alkoholin kanssa ongelmia. Vaan sitä, että kukaan ei voi ottaa sinulta pois valintaasi kulkea ravintoloissa eikä myöskään sellaisen elämän huonoja seurauksia. Myöskin äitisi epäviisaille valinnoille ei seurakunnassa ole voitu tehdä mitään, ainoa oikea keino on noudattaa Raamatun viitoittamaa elämäntapaa.

    ><
    Näitä asioita on tullut esille tällä foorumilla. Äiti on aina yrittänyt elää minu n elämääni, yhä edelleen.
    ><

    Äitisi ratkaisut tuntuvat aika ongelmallisilta.
    Ehkä ei ole kuitenkaan hyvä syyttää seurakuntalaisia perheen sisäistä ongelmista. Kertomukseesi viitaten, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että äitisi on toiminut varsin omituisesti ja näkyy toimivan vieläkin.

    ><
    Kyllä siinä vaiheessa olisin sen kyselijäveljen saanut, mutta kun ei synkannut minun puolelta. Hän on naimisissa, mutta allekirjoittanut ja monet muut -myös vaimonsa- tietävät, että meikäläinen se olisi se ykkösvaihtoehto ollut..
    ><

    Jaa

    ><
    Taidat pitää minua varsinaisena syöjättärenä. Ei ole niin, mutta tosikiva nähdä kun pimahdit, ja väärälle taholle- kun olet yleensä niin cool.
    ><

    Heh, no en sentään pimahtanut, mutta kertomuksessa olevat ristiriidat panivat ihmettelemään. Olit kertomuksestasi päätellen elänyt Raamatun vastaista elämää sekä kastetta ennen että sen jälkeen. Kuitenkin syyllistit asiasta vain ja ainoastaan seurakuntalaisia.
    Et näköjään pidä omaa itse valitsemaasi Raamatun vastaista elämääsi syyllisenä ongelmiisi, etkä liioin tunnu ottavan niistä vastuuta.

    Vaarana sinulle on, että jonakin päivän mihellesi saattaa valjeta asioiden oikea laita. Eli hän tajuaa, että ravinola kierre ja siitä tuleet ongelmat olivat vain ja ainoastaan sinun oma valinta, johon vain sinä olisit voinut vaikuttaa.
    Ei JT- seurakunta, jolla ei ole ollut mitään tekemistä sinun henkilökohtaisten valintojesi kanssa. Kuten kerroit pääsyy ravintoloissa kulkemiseen oli oma halu ja toinen syy oli, se, että sinua oli siitä varoitettu.
    Asiasta tietämättömille annetaan vaikutelma, että seurakuntalaisten elämää ohjataan tarkasti (pakotetaan), kuten tiedät ei se niin mene, kaikki on vapaaehtoista. Jos joku haluaa kulkea ravintoloissa, silloin yritetään auttaa, mutta jos ei ota apua vastaan, niin kulkekoot. Jos asiaan liittyy moraalittomuutta tai muuta Raamatun vastaisia tekoja, niin henkilö erotetaan seurakunnasta.

    ><
    Olen kriittinen seurakuntalaisia kohtaan, ja syitä todella on, niitäKÄÄN et voi tietää. En ole enää kapakkalintu, joskus käydään- eikä mieskään. Omat asiat on, kunnossa, kiitos vain. ps.kumma ettet millään tavalla yrittänyt auttaa, vaan eikun lyödään lissää vaan.
    ><

    Itse asissa yritin auttaa ja yritän edelleen.
    Kuten varmaan taustojesi perusteella tiedät, ravintolassa kulkeminen, sekä siihen liittyvän vastakkaisen sukupuolen kanssa touhuaminen on suoraan sanottuna yhtä kaukana JT- elämästä kuin Jeesus Kiristus ja Beliar (paholainen).
    2 Korinttolais 6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

    Loppu kaneetti..

    Tuli tässä kirjoitettua aika suoraa tekstiä, en millään pahalla. Mutta tarkoitus on saada sinut itse ymmärtämään ja ottamaan vastuuta omista teoistasi. Itse olin yli 35v kun menin kasteelle, joten ei JT- elämä ehti tulla varsin tutuksi. Entinen rouva kulki mielellään kapakoissa ja syyteli minua siitä ja sen seurauksista.
    Tapasi syytellä JT- seurakuntaa muistuttaa tyyliltään sitä eli tuntuu turhan tutulta. Hän tosin viisastui viimeisinä yhdessä vuosina ja pyyteli jopa anteeksi vuosia jatkunutta syyllistämistä.

    Yritä päästä irti katkeruudestasi ja myönnä myös omat valintasi ja niiden seuraukset, se on hyvä alku uudelle elämälle. En väitä, etteikö seurakunnassa ole jokut voineet menetellä epäviisasti sinun suhteen, mutta se ei tarkoita sitä, että vastuu teoistasi ja elämästäsi olisi siirtynyt heille.

    [email protected]

    Ravintoloissa tuli aikoinaan käytyä reippaanlaisesti, nykyisin joooskus. Tulinkos minä väittäneeksi että SE on srk:laisten syy kun siellä kävin, jaa.. Meno(kenkää ei varsinaista) erilaista kuin aikoinaan. Srk nuoria näkyy olevan myös silloin harvoin kun käyn, muutama vuosi sitten eräs vanhinkin oli aivan hirvittävän tillin tallin ja käyttäytyi huonosti. Se oli pettymys. Ei asiaa käsitelty mitenkään. Ei kapakat enää niin kauheasti kiinnosta, juoksukiintiö sikäli täysi. Mutta jos on vaikkapa joku hyvä bändi tms.. Toisaalta, alkoholia ei raamatussa kielletty. Juopottelu kyllä. Missä kulkeneekin raja, kuka määrittelee montako lasia ja mitä jne, sepä se ikuisuuskysymys. Toiset kun sietääkin enemmän kuin toiset, eikä toisista välttämättä päälle näy - tai kuulu- vaikka miten paljon olisi napannut. Minusta tuntuu, että jos homma vaikuttaa seur päivän toimiin millään lailla, tai tarvittee katua tekemisiään tai sanomisiaan, niin silloin on menny överiksi. Kaappitissuttelijoita täällä ainakin (ja vaimon hakkaaja, kotityranneja, pimeän työn tekijöitä, räävisuita, valehtelijoita, ahneita, paskanpuhujia, kiittämättömiä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita..ja koko litania ja lisääkin saa keksiä). Meillä kyllä miehen kans säilyy siiderit kaapissa, ei ole pakko vetää kaikkea naamaan, ja eivät polttele olemassaolollaan. Miehelle ei ole minussa mitään uutta mullistavaa "valkenemista". Kummallakin on menneisyys. Eikä hän syytä srk:ta muusta kuin: nykyvuosien tekopyhyydestä, rakkudettomuudesta, kylmäkiskoisuudesta, siitä että toisille eri säännöt kuin toisille (oikeasti on äläkä taas väitä kun et tiedä) ks. edel.litania. Ei tällä palstalla tila riittäisi..enkä tietenkään toisaalta rupeakaan. Enkä väitä, että olisin itse täydellinen. Äläkä sano sitä AINAISTA samaa, että kukaanhan ei ole täydellinen, ennenkuin uudessa järjestelmässä. Kai pitäisi pikkuisen parempia olla kuitenkin? Kuin ne kaikki muut "maailmassa"? Olin aikoinaan se "kunnon" jt. Olin kauan aikaa se hymyilevä (monet on teko) -pirteä ja alati altis ja avartunut, kutsuin kylään (eivät tulleet), pyysin itse saada mennä (harvat haluaa, muutamat kieltää-jotku ei halua ylipäänsä keitään kotiinsa ikinä), pyysin kentälle (oli omat pikku piirit ja sopimukset), kokouskyytiä ei juuri tarjota, tai odotetaan saavansa kovat korvaukset, ja tanssittava kuskien pillin mukaan, vaikka kotona odotettaan ruokien kans. Itse jos tullaan myöhässä se on ok, mutta meikäläisen oli oltava 5 min ennen sitä sovittuakin aikaa, tai muuten on myöhästyny ja saa hirveän ryöpyn. Ja kumminkin salille pirun hyvin aina ehtii, aina yli puoli tuntia turhaa luppoaikaa. Ja ja ja..nyt pakko lähettää tämä viesti, ei ehdi enempää kertakaikkiaans tällä erää. (kirjan kirjottais ja paksun sellaisen)

    Äänestä

  • pelottaa jiipee kirjoitti:

    vaan sitä, että kerroit kyllä rehellisesti ravintola elämästäsi ja muista siihen liittyvistä asioista. Et kuitenkaan pidä sitä mitenkään pahana, mutta muitten käynnit ovat sinulle aika paha asia, vaikka niihin ei olisi liittynyt mitään muuta.

    Kerroit myös erään vanhimman olleen aika humalassa ja, että asia ei oltu käsitelty mitenkään, tässä sinulla saattaa olla tiedon puute. Asioita käsitellään kyllä ja ojennuksia voidaan antaa, mutta vain vakavista Raamatun vastaisista väärinkäytöksistä ilmoitetaan seurakunnalle.

    Olet tuohon loppu osaan ilmeisesti koonnut kaikki ne vuosien aikana kokemasi vääryydet, mutta siinä menet harhaan kun väität seurakunta elämän koostuvan tuollaisista teoista ja yleensä ilmapiiristä.

    Ei meistä kukaan jaksaisi muutamaa viikkoa kauempaa jos tuo pitäisi paikkaansa. Pitkän maalilmallisen taustan takia minulla on hyvä vertailukohta takanapäin, johon voin verrata nykyistä JT- elämää.
    Näiden kokemusten ja vertailujen tuloksena voin sanoa, että nykyinen elämäni on paljon antoisampaa kuin aikaisempi. Tästä täytyy tietysti kiittää ystäviä, mutta myös luojaa hyvistä ohjeista ja myös ihmistä jotka niitä pyrkivät noudattamaan.
    Tämä on myös edellytys sille, että olisimme Jumalan hyväksymiä ja Jeesuksen seuraajia (rakkaus keskuudessa).

    Toki noita listaamiasi väärintekijöitäkin on joskus ilmennyt, mutta heitä pyritään auttamaan mahdollisimman paljon. Katumatomat tosin joudumme erottamaan, tämä on suurinta kuria mitä voimme heille antaa jotta he järkiintyisivät. Iloinen asia on se, että lähes puolet erotetuista ottavat tuon kurin vastaan ja tulevat takaisin.

    Tuota ristiriitaa edelleen ihmettelen, että kerrot olleesi joskus iloinen JT, mutta kuitenkin kertomuksestasi ilmenee. Että menit kasteelle vasta ravintola kierteen jälkeen kun olit löytänyt lopulta miehen sieltä. Et varmaan ymmärrä sitä, että jos olisit ollut kastettu, niin sinut olisi erotettu aika pian ravintola elämän alussa.
    On myös luonnolista, että tuontyypistä elämää harjoittavalla on ystävät seurakunnassa vähissä, sinun on ymmärrettävä, että olit silloin todella huono esimerkki ja seura muille seurakunan nuorille ja käytännössä ulkona seurakunnasta. Jos sinua on jotkut karttaneet ja moittiskelleet, niis se on kyllä tapahtunut ilmeisen aiheellisesti.
    Kun ajattelen itseäni ennen JT- kautta, niin olisin myös ollut todella huono seura JT- ystäville, jos sellaisia silloin olisi ollut.

    En tarkoittanut myöskään sitä, että miehellesi valkenee taustasi, ne hän varmaan osittain jo tietää. Mutta hän ei ole tajunnut epäillä kertomustasi siitä, miksi rämppäsit ravintoissa. Olet onnistunut laittamaan sen osittain lapsuutesi ja osittain ilmeisesti seurakuntalaisten piikkiin. Kerroit, että juuri varoitukset olivat innostaneet sinut aloittamaan ravintola elämän. Miehesi ei ole myöskään ollut seurakunnan yhteydessä muutamaa kokousta lukuunottamatta, joten kertomukset seurakuntalaisten virheistä ja väärinteoista hän nielee ilmeisesti aika helposti. Hän ei voi tuntea todellisuuta, eikä muutama kokouksissa käynti kerro vielä juuri mitään, hän on tehnyt johtopäätöksensä lähinnä sinun kertomusten perusteella. Ehkä hän tajuaa joskus tarkastella niitäkin kriittisesti.
    Nyt kun moitit seurakuntalaisia, niin samalla haet (ehkä tiedostamatta) itsellesi alibia aiemalle "pahalle" elämälle.

    Olen huomannut, että kaikki ne jotka elävät tai ovat eläneet "ravintola elämää" kaikkine siihin liityvine piirteineen, omaavat todella heikon itsetunnon ja itsekunnioitus myös aika huonolla tolalla. He ottavat helposti itseensä pienekin "kokemansa" vääryyden, niistä tulee helposti vuoria. Silloin kun rakkaus on vähäistä, niin toisten virheet korostuvat.

    Myöskin ystäviltä vaaditaan paljon enempi kuin ulkopuolisilta, vaikka Raamatussa suositellaan toisenlaista menettelyä ja varoitetaan omien halujen perässä kulkemisesta ja sen seurauksista.

    Jaakob. 4:4 Mistä ovat peräisin sodat ja mistä taistelut teidän keskuudessanne? Eivätkö tästä: teidän aistillisen nautinnon haluistanne, jotka sotivat ruumiinjäsenissänne?
    3 Te pyydätte ettekä kuitenkaan saa, koska te pyydätte väärään tarkoitukseen, kuluttaaksenne sen aistillisen nautinnon haluissanne.

    Yritä päästä eroon katkeruudestasi ja koska elät nyt kunniallsita avioelämää, tarkastele menneisyytäsi rehellisesti ja jätä se sitten taaksesi. Sinun täytyy ymmärtää, että me kaikki käymme taistelua uskollisuudestamme ja monet ovat valinneet aikoinaan paljon viisamman tien. He ovat olleet uskollisia Jumalalle, vaikka heitä on vaivanneet samat halut ja kiusaukset kuin sinua.
    Itse omien taustojeni valossa kunnioitan sellaisia ihmisiä, minä kävin kasteella todistajaksi vasta 18 vuoden kuluttua siitä kun keskustelin todistajien kanssa useita kertoja Raamatusta. Minulla olisi silloin ollut mahdollisuus alkaa tutkimaan asioita ja tulla mukaan. Minua hallitsi samalainen elämän tyyli kuin sinua tuntuu hallineen, nyt asialle ei mahda tietystikkään mitään. Mutta jos olo alkaan tuntumaan turhan viisaalta, niin palautan itseni noilla muistoilla maantasalle. :)

    Sovitaan niin että sinä oikeassa minä väärässä!! ;=D
    Taisin vaan kuvitella että hän käpälöi ja pyysi kanssaan naimaan ym ja jonkun ajan päästä oli vetämässä ohjelmaa lavalta. (perheellinen)
    Minua ei hetkauta srk nuoret joita kapakoissa näkyy (eikä varsinkaan ihmetytä) silloin kun harvoin käydään, siitä vaan ihan vapaasti! (pelkäävät vain poloiset minun lauleskelevan,, mutta rauhoittelin toki)
    Minusta ei tykätä kun julkenen kritisoida ja ravistella, siinä se. Niin, tottakai aihettakin odottaa yhtä ja toista, kun parempia ollaan.
    Mutta; aika turhaa jatkaa näin koko maailman edessä, ainakaan omasta puolestani. Ei johda mihinkään ylipäätään.
    ps.ps. jaa jaa.. että vain heikon itsetunnon omaavat siis käyvät ravintoloissa :=/

    Äänestä

  • sovitaan niin ! kirjoitti:

    Yksilö tasolla jokainen tekee oman ratkaisunsa, kuten Jeesuksen opetuslapsi Juudas teki aikanaan. Sama koskee tuota käpälöijää ja niitä jotka ravintola elämää viettävät. On muistettava, että tuomari istuu ylhäällä, ketään ei pelasta ohjelmat lavalta eikä mikään muukaan jos taustat eivät ole kunnossa.

    Yksittäisiä väärintekoja tapahtuu ja joitakin joudutaan erottamaan, mutta on kuitenkin todettava, että ylivoimaisesti suurin osa seurakuntalaisista on puutteistaan huolimatta täys- sydämisiä Jumalan palvelijoita ja Jeesuksen seuraajia.

    En tainnut sanoa niin, vaan tarkoitin, että ravintola elämä ja siihen usein liittyvä kevytmielinen/moraaliton elämäntapa tuhoaa usein vahvankin itsetunnon. Siitä saatu tilapäisen nautinnon hyöty jää hyvin lyhytaikaiseksi, mutta (joskus jopa traumaattiset)seuraukset voivat ketää loppuiän.

    Kiitos keskustelusta, on minulla sähköpostikin jos jotain jäi hampaankoloon :).
    Se löytyy tuosta nimimerkin kohdalla olevasta lipusta klikkaamalla.
    Hyvää jatkoa sinulle ja tsemppiä selvitä edessä olevista haasteista.

    vastaa sähköposteihin, eikäpä kyllä kukaan muukaan ole vastannut

    Toisekseen - KUKA?? - uskaltaa kumminkaan paljastaa mitään´´´´´´´´´´´´´´

    Äänestä

  • kuulemma kirjoitti:

    vastaa sähköposteihin, eikäpä kyllä kukaan muukaan ole vastannut

    Toisekseen - KUKA?? - uskaltaa kumminkaan paljastaa mitään´´´´´´´´´´´´´´

    olen vastannut kaikkiin posteihin joita olen saanut, voit kokeilla :).
    Nimimerkillä voi kirjoittaa jos haluaa, oikeaa nimeä ei tarvitse sanoa..

    [email protected]

    Äänestä

täysin väärin, saman vakaumusen lisäksi puolison pitää olla mahdollisimman sopiva.

Pohjana on kuitenkin saman vakaumuksen omaava, jos tämä ei täyty, niin yleensä liitosta tuppaa tulemaan aika ongelmallinen. Vaikka alussa vaikuttaisi kuinka "fiksulta" tahansa.

Äänestä
  • Ketjun avaaja oli sitä mieltä, että puolisoa valitessa sisar/veli on etusijalla.

    Sinun mielestäsi hän on ymmärtänyt asian täysin väärin.

    Sinun mielestäsi "saman vakaumuksen lisäksi" puolison pitää olla mahdollisimman sopiva. Eli sinunkin mielestäsi sisar/veli on etusijalla, ts. olet täsmälleen samaa mieltä ketjun avaajan kanssa.

    Äänestä

  • ...? kirjoitti:

    Ketjun avaaja oli sitä mieltä, että puolisoa valitessa sisar/veli on etusijalla.

    Sinun mielestäsi hän on ymmärtänyt asian täysin väärin.

    Sinun mielestäsi "saman vakaumuksen lisäksi" puolison pitää olla mahdollisimman sopiva. Eli sinunkin mielestäsi sisar/veli on etusijalla, ts. olet täsmälleen samaa mieltä ketjun avaajan kanssa.

    sisar/veli ei ole ainoastaan etu sijalla, vaan muita vaihtoehoja ei Raamatun mukaan ole. Jos sen periaatteita puolisonvalinassa haluaa noudattaa..

    Äänestä

Yleensä nii onki, siksipä jt sisaret ja veljet aloittavat toistensa kosiskelun jo 10-12 vuotiaina etteivät vaan jää ilman tai joudu tyytymään huonoimpaan mahdolliseen jämään. Jos olet jo yli 25v ja vielä vanhapiika/vanhapoika nii mahdollisuudet käyvät päivä päivältä huonommiksi sillä ne jotka ovat vielä naimattomia niissä on yleensä jotain vikaa. Ja sisaret ja veljet ovat erittäin valikoivia ja karanttuja, yleensä puolisoksi kelpaa vain rikkaasta mieluiten vanhemmisto perheeseen kuuluva. Myös maailmasta haetaan puoliso, etenki sisaret hakevat maailmallisen puolison jos seurakunnassa ei ole sopivaa, tärkein kriteeri maailmallisessa on varakkuus, sillä on seurakunnassa erittäin suuri arvostus, monesti maailmallinen rikas puoliso on parempi kuin jehovantodistaja joka on köyhä.

Äänestä
  • Avioituminen on yksi pahimmista painajaisista Jehovantodistajuudessa!

    Meidän arvomaailma on mitattavissa eli kenttätunnit, puheet, vastaukset, isän asema joten teokraattisuus on mitattava määre.
    Koska näin on, niin myös mittaamista tapahtuu ja silloin väki jakaantuu ylä, keski ja alakastiin.

    Yläkasti eli vanhimmiston tenavat löytävät saman kastin seurakunnan vanhinten järjestämistä grillijuhlista, matkoilta, Betel palveluksesta ja vaikka konventti-iltojen kokoontumisista, jonne kutsutaan vain valitut.
    Eräs veli, joka oli panimossa töissä järjesti kerran ilmaiset limpsat tälläiseen juhlaan ja sai kutsun mukaan.
    Kaukaa tulleet lähetystyöntekijät ja osa oman seurakunnan vanhimmistosta ihmetteli, että miksi kyseinen kaveri on siellä, johon kaveri vastasi, että juotte minun ilmaislimpsaa siinä syy.
    Näistä juhlista harvoin tietoa tihkuu.

    Keskikasti löytää toisensa konventeista, kaikille avoimista virkistäytymistilaisuuksista, kuten Linnanmäki ja seurakunnan tapahtumista, jotka ovat kaikille avoimia. Tärkeää tässä kastissa on kulkea oikeassa porukassa, sillä silloin sinusta tiedetään, että olet OK.

    Alakasti eli tyhmät, erikoiset, kapinalliset, yksinhuoltajien tenavat, nuorena pahasti mokanneet, erotetut mutta palanneet(ei koske yläkastia, siellä synnit unohtuvat nopeasti), roikkujat, välillä toimettomat ja muut ei toivotut. Tämän porukan avioituminen on vaikeaa, koska puoli seurakuntaa yrittää laittaa kapuloita rattaisiin heidän seurustelunsa aikana.

    Kaiken kaikkiaan Jehovantodistajien avioitumiskäytännöt ovat verrattavissa, vaikka Neuvostoliiton ja muiden totalitääristen järjestelmien vastaaviin.
    Markkinatalous tuotta samaa ilmiötä, mutta pehmeämmin, sillä taloudelliset resussit ratkaisevat, missä nuoret tapaavat, mutta keskiluokan ja yläluokan ristiin-naimista katsotaan ainakin Suomessa suopeasti.

    Kaikenkaikkiaan tätä avioitumista mitattavien määreiden perusteella ei kannata kadehtia.
    Sillä tiedän tämänkaltaisen ajattelun tuovat suuria ongelmia kun järkeä alkaa ilmaantua siinä 30 ikävuoden tienoilla.
    Joka toisella tuntemallani veljellä on suuria ongelmia avioliitossa ja nämä veljet ovat juuri niitä, jotka "varmistivat" asemansa juuri 17-18 vuotiaina. Eilen olin saunassa veljen kanssa, jonka vaimo ei ole antanut vuoteen ja elävästi tuli mieleeni se, kuinka kaveri vei 17-vuotiaan lapsen vihille Presidentin luvalla ja oli vaimonsa holhooja kunnes vaimo täytti 18-vuotta.

    Avioliiton onnistumista ei takaa asema tai isän asema, vaan se kuinka ITSE suhtautuu raamatun periaatteisiin.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    Avioituminen on yksi pahimmista painajaisista Jehovantodistajuudessa!

    ---Avioliiton onnistumista ei takaa asema tai isän asema, vaan se kuinka ITSE suhtautuu raamatun periaatteisiin.---

    Ihan hyvä kuvaus jt-seurakunnan kuvioista.

    Sen kuitenkin sanoisin, että Raamatun "periaatteilla" ei ole kerrassaan mitään tekemistä avioliiton onnistumisen kanssa. Avioliiton onnistuminen riippuu aidosta, lämpimästä rakkaudesta, kumppanuudesta ja keskinäisestä kunnioituksesta. Kun ne ovat kohdallaan, ihmiset eivät halua loukata toisiaan, eivät missään elämän olosuhteissa.

    Siinä ei tarvita jumalia eikä raamattuja vaikka uskovaiset yrittävät tuollaista esittää. Sääntökokoelmilla ylläpidettyjä avioliittoja en laske "onnistuneiksi avioliitoiksi".

    terveisin ateistinen aviopari.

    Äänestä

  • *-* kirjoitti:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/t21/article_01.htm

    JT/JW

    Äänestä

  • JT/JW kirjoitti:

    Emme noudata mitään amerikkalaisen uskonnon sääntöjä tai raamattu-nimisessä kirjassa kuvaillun juutalaisen kansan tapoja, vaan ihan keskinäisestä rakkaudestamme teemme mitä teemme ja jätämme tekemättä mitä jätämme tekemättä. "Periaatteet" ja säännöt ovat turhia kun on rakkautta.

    Monien avioliittojen epäonnistumisessa nykyään ei sinänsä ole mitään kummallista. Ihmiset eivät vain sitoudu tarpeeksi tai ei valita sellaista kumppania josta todella välittää. Silloin paras ratkaisu on todennäköisesti eroaminen. Avioliitto on sydämen ja tunteiden asia, turha siihen on vääntää mitään ulkopuolisia "periaatteita", pakkoja tai sääntöjä".

    Siinä se. :)

    että puolisoiden keskinäinen rakkaus ja kunnoitus ovat juuri noita samoja periaatteita, joita Raamattukin onnellisilta puolisoilta edellyttää.

    JT/JW

    Äänestä

  • JT/JW kirjoitti:

    että puolisoiden keskinäinen rakkaus ja kunnoitus ovat juuri noita samoja periaatteita, joita Raamattukin onnellisilta puolisoilta edellyttää.

    JT/JW

    aivan alistettuja vaimoja ainaki täälläpäin. kunnioitus pitää ansaita äijienkin.

    Äänestä

jos itse on aikeissa pysyä jt:na, niin onhan se kummankin puolison elämänlaatua parantava, ja yhdistävä tekijä, että uskonnolliset vakaumukset ovat samansuuntaiset. helpottaa elämää huomattavasti.

jehovan todistajien vakaumus kun on niin suurelta osin elämän suuntaviivoja saneleva asia, niin kyllä siinä omat ongelmansa on, jos toinen on ihan eri linjoilla. saattaa puolisosta tuntua lievästi kenkulle, mikäli mies tai vaimo lähtee yksin jonnekin monta kertaa viikossa työajan ulkopuolella.

yhteistä aikaa yleensäkin nykyisessä kiireisessä elämänrytmissä on perheillä kovin vähän. työ ja koulunkäynti vievät leijonanosan hereilläoloajasta. sitten on vielä kotityöt, ja eri perheenjäsenillä erilaisia liikunta-, musiikki- tms harrastuksia.

mikäli vielä uskonnollinen toiminta vetää puolisot erilleen, eikä yhdistä, niin onhan se ainakin jonkinnäköinen "rasite" avioliitolle, ja asettaa suuremman haasteen avioliiton onnistumiselle.

naimisiin ei ole mikään pakko mennä, mutta mikäli päättää avioitua, se merkitsee suunnitelmaa elinikäisestä sitoutumisesta. en usko itse "sen oikean kohtaamiseen", vaan uskon, että sukulaissielut vetävät toisiaan puoleensa. kun ihastuminen ja rakastuminen on edennyt sitoutumisen asteelle, toinen tuntuu ainoalta oikealta, kuten hän siitä eteenpäin onkin.

Äänestä
  • ei mikään tae onnelaan pääsystä, että oootat jalkoväli märkänä ja meet kipin kapin naimisiin kunhan vain on jt. tiiän ku ite vierestä pikkusen pirun paljon seurannu. yritetään jotekuten seurustella ainaisten esiliinojen kera, ja äkkiä äkkiä naimisiin että päästään.. parempi heillä joilla ei mitään uskonnon taakkoja mukanaan kun avioon astuu. jt on elämäntapa, ja vie kaiken - toistan:kaiken - ajan, joten jt:n, jos aikoo ja haluaa olla jt, ei kannata ottaa maailmallista -paska sana tuo muuten- ja alkaa sitten kiusata tätä ainaisilla, loputtomilla teokraattisilla toimilla. ykskin nimeltä mainitsemattomas(näitä varmaan samoja tapauksia piisaa!) seurakunnas lähtee joka juhannus ja aina muullonki, lupaa kysymättä, tai ees ilmottamatta, moneks päiväks konventtireissuille, jossa paikkakunnalla on yötä, vaikka vois kulkea kotonaki. ja ukkorukka saa kököttää kotona. kuulema ei missään mies itse käy, on nii kiltti. saa nähä kuin kauan jaksaa kattella. onko se ihan oikein, kysynpä vaan. entäs jos ukkonsa sanoiski, että hänpä lähteeki saareen tai miten lieneekin keskikesää juhlimaan,häh. mutta helppohan se on mennä, ku ukko on nii suopea.

    Äänestä

  • jt::tä niskoilleen kirjoitti:

    ei mikään tae onnelaan pääsystä, että oootat jalkoväli märkänä ja meet kipin kapin naimisiin kunhan vain on jt. tiiän ku ite vierestä pikkusen pirun paljon seurannu. yritetään jotekuten seurustella ainaisten esiliinojen kera, ja äkkiä äkkiä naimisiin että päästään.. parempi heillä joilla ei mitään uskonnon taakkoja mukanaan kun avioon astuu. jt on elämäntapa, ja vie kaiken - toistan:kaiken - ajan, joten jt:n, jos aikoo ja haluaa olla jt, ei kannata ottaa maailmallista -paska sana tuo muuten- ja alkaa sitten kiusata tätä ainaisilla, loputtomilla teokraattisilla toimilla. ykskin nimeltä mainitsemattomas(näitä varmaan samoja tapauksia piisaa!) seurakunnas lähtee joka juhannus ja aina muullonki, lupaa kysymättä, tai ees ilmottamatta, moneks päiväks konventtireissuille, jossa paikkakunnalla on yötä, vaikka vois kulkea kotonaki. ja ukkorukka saa kököttää kotona. kuulema ei missään mies itse käy, on nii kiltti. saa nähä kuin kauan jaksaa kattella. onko se ihan oikein, kysynpä vaan. entäs jos ukkonsa sanoiski, että hänpä lähteeki saareen tai miten lieneekin keskikesää juhlimaan,häh. mutta helppohan se on mennä, ku ukko on nii suopea.

    maailmalliselle puolisolle on!

    siis aivan sama vaikka se istuis illat pitkät "tyytyväisenä" kun toinen osapuoli istuu ainaisissa kokouksissa, joita on viis viikossa - mutta joihin menee työpäivän verran yhteensä jos meinaa "läksytkin" lukea

    ja ratkaisuksi tarjotaan sitä, että ainahan se puoliso voi lähteä mukaan hänkin....

    ja naimisiin mennään syystä että kun niin hirveästi naitattaa, ja käteenveto on vääääääärin!!
    (eikähän sitä kukaan tietenkään tee -eihän..)

    Äänestä

ottaa jt ja sitten on pakko elää sen kans vaikka mitä tapahtuis, siis jos ei se mee vetämään viikseen jotain toista. mutta siis muussa tapauksessa pitää hampaat irvessä elää aviossa kun on kerran naimisiin menty =päästy

mutta salilla pitää tietenki hymyillä, unohtui sanoa -

joo eikä se auta vaikka ois minkälainen kotistyränki tai hakkais penikoita määrävälein, että saa sillai purkaa hulluuttaan

tai jos/kun on muuten vaan häiriintyny ja rupeaa pikkuhiljaa tekee mitä sattuu, niin ei se auta
jos seurakunnas ollaan vahvasti sitä mieltä, että kyseinen henkilö on NIIN teokraattinen, niin sehän O-N niin. piste.

kaikkein uskomattomin kuulemani on "eihän se xx voi kovin paha olla kun sillä on niin nätit silmätkin" oikeesti..!

Äänestä

Omassa seurakunnassani aikoinaan ei kyllä suosittu niitä edes yksinkertaisia veljiä, suurin häpeä oli edes näyttäytyä sellaisen kanssa. Yleensä ne kauneimmat typykät sai ensin ja rumimmat ovat tänäpäivänäkin vanhojapiikoja.

Konventtireissulta niitä haettiin. Nuoret sisaret ja veljetkin olivat erittäin jyrkkiä ja kovasanaisia muita arvioidessaan, sanottiin kyllä suoraan törkeyksiä kuten, *se on idiootti, aivan kauheennäköine, ihan törkee ja vammainen..jne* Olipa opit ihmisten arvostelusta ja kunnioittamisesta äkkiä unohtuneet.

Tosi on, että menestyvien vanhimmisto perheiden tyttäret naivat veljiä menestyvistä vanhemmistoperheistä ja yleensä tällaiset nuoret parit olivat ihme kyllä heti naimisiin mentyä jo rakentamassa tai ostamassa huippuomakotitaloja ja komeat uudet autotkin alla, monesti pani ihmetyttämään, vaikka kumpikaan ei ollut välttämättä edes työelämässä.

Äänestä
  • >>Nuoret sisaret ja veljetkin olivat erittäin jyrkkiä ja kovasanaisia muita arvioidessaan, sanottiin kyllä suoraan törkeyksiä kuten, *se on idiootti, aivan kauheennäköine, ihan törkee ja vammainen..jne* Olipa opit ihmisten arvostelusta ja kunnioittamisesta äkkiä unohtuneet.

    Äänestä

  • Näin on täälläkin päin tilanne. Että mistähän sitä rahaa ilmaantuukin toisille... No, kuten joku täällä aiemmin jossain totesi, niin ameriikan golden hommaa ainakin touhustellaan, ihan salillakin toisille kerrotaan ja myydään yms täällä myös. Mutta sitä saa tehdä ne muutenkin jo menestyneet, auta armias jos joku köyhäläinen koettaa repiä jostain leipäänsä, katsotaan suurennuslasin kanssa, että lain kirjaimet eivät vain jää täyttymättä.

    Äänestä

  • Nyt Jämähti kirjoitti:

    >>Nuoret sisaret ja veljetkin olivat erittäin jyrkkiä ja kovasanaisia muita arvioidessaan, sanottiin kyllä suoraan törkeyksiä kuten, *se on idiootti, aivan kauheennäköine, ihan törkee ja vammainen..jne* Olipa opit ihmisten arvostelusta ja kunnioittamisesta äkkiä unohtuneet.

    sikoja!!! huh huh
    kohta en oikeastaan tippaakaan epäile niitä oulun tapahtumiakaan. ahdistava ympäristö teettää kaikenlaista.

    Äänestä

  • hirveitä kirjoitti:

    sikoja!!! huh huh
    kohta en oikeastaan tippaakaan epäile niitä oulun tapahtumiakaan. ahdistava ympäristö teettää kaikenlaista.

    Kerro meille! Voin vahvistaa onko juttu faktaa vai fiktiota!

    Äänestä

  • ihan täysin en allekirjoita tuota lausetta, että vain kauniimmat ovat naimisissa ;) tiedän monta tosi kaunista "vanhaa piikaa". Sisaria on niin paljon, että kaikki ei millään löydä sopivaa, jos ei halua tasoaan laskea. Eikä kaikki naimisissa olevat oo kauniita. Ja on myös luonteeltaan semmosia ihmisiä, jotka on mieluummin yksin kuin huonon kaverin kanssa.

    Se on kyllä totta, että JT maailma on kova. Monet ryntääkin naimisiin pelkän seksin takia ja ettei vaan jää ilman. Jos et mee nuorena naimisiin, niin tilanne huononee vuosi vuodelta.. Suurimman osan todistajien avioliitoissa menee ihan surkeesti, eikä ihme ku naimisiinmenon syykin taitaa olla ihan muu kuin rakkaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tätsy kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että puolisoa valittaessa olisi etusijalle laitettava sisar/veli jopa sellaisissa tilanteissa, että kyseinen henkilö olisi jonkun verran "yksinkertainen" ja maallisia fiksujakin olisi tyrkyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu